Jumalan läsnäolo | World Challenge

Jumalan läsnäolo

David WilkersonFebruary 29, 1988

Daavid teki aviorikoksen Batseban kanssa, mutta se, minkä Daavid oli tehnyt, oli paha Herran silmissä (2Sam 11:27). Batsebasta tuli kuningatar, ja Daavid hoiti kuninkaallisia velvollisuuksiaan. Eräänä päivänä, ehkä kesken ylhäisen hallitustilaisuuden ulkomaiden lähettiläiden kanssa, joku lähestyi kuningasta ja kuiskasi, Herra, profeetta Naatan on täällä. Hän on kärsimätön ja vaatii saada nähdä sinut juuri nyt. Hän sanoo, että kyse on elämästä ja kuolemasta!

Voin nähdä Daavidin muuttuvan tuhkanharmaaksi, veren kuivuvan nopeasti hänen kasvoiltaan, liikuntakyvyttömänä, pelon halvaannuttamana. Hänen ajatuksensa juoksivat, Voi ei! Hän tietää! Hänen täytyy tietää! Hän on profeetta! Jumalan on täytynyt kertoa hänelle suhteestani Batseban kanssa! Hän tietää, että Uuria ei kuollut sattumalta hän tietää, että minä järjestin hänen kuolemansa! Kaikki on ohi! Tämä on loppuni! Loppu! Hän paljastaa minut! Daavid päästi jokaisen nopeasti luotaan. Hengittäen syvään ja hitaasti hän opasti palvelijaansa, Tuo Naatan yksityiseen kammiooni. Ja äkkiä tuo pyhä Jumalan mies, Naatan, läpitunkevine silmineen, on täällä. Daavid romahti tuolissaan, kalmankalpeana. Jumala siunatkoon sinua, Naatan. Mitä voin tehdä puolestasi? Kerro!

Naatan kääntyy, ja alkaa kertoa Daavidille erään rikkaan miehen joka varasti jonkun pienen lampaan kauheasta synnistä. Daavid tuntee olonsa helpottuneeksi! Hän ei tiedä! Hän ei olekaan täällä paljastamassa minua! Hän on pahoillaan jonkun toisen synnistä! Daavid on nyt pelkkänä korvana. Hän vastaa Naatanin kertomukseen, Naatan, tarkoitatko, että tällä kauhealla, itsekkäällä rikkaalla miehellä oli monia laumoja, mutta kun hänelle tuli vieraita, ja hän tarvitsi lihaa, hän varasti köyhän lähimmäisensä ainoan lampaan? Ja tuo lammas oli kodin lemmikki, joka eli talossa, leikki lasten kanssa ja nukkuikin heidän kanssaan? Ja tämä itsekäs, ahne, rikas mies varasti tuon lampaan? Auta siis minua, Naatan, niin totta kuin Herra elää, minä tapan hänet. Kuinka kamalaa! Minä laitan hänet maksamaan tuon lampaan nelinkertaisesti. Kaikki järjsetyy, Naatan. Käsken sotapäällikköä noutamaan tämän miehen heti paikalla. Mikä on hänen nimensä, Naatan? Kerro, kuka hän on.

Naatan pyörähtää odottamattomasti ympäri, katsoo Daavidia silmiin, osoittaa sormella ja sanoo, Sinä, Daavid! Sinä olet se mies! Sinä varastit Batseban! Sinä olet tuo itsekäs tappaja! Daavid on sanaton. Kauhu takertuu hänen sydämeensä Naatanin huutaessa, Miksi sinä olet pitänyt halpana Herran sanan ja tehnyt sitä, mikä on pahaa hänen silmissään? (2Sam. 12:9). Sitten tulivat nämä kauheat sanat, Katso, minä nostatan sinulle onnettomuuden sinun omasta perheestäsi, ja silmiesi edessä minä otan sinun vaimosi ja annan heidät toiselle... (2Sam. 12:11). Daavid huutaa, Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan... (2Sam. 12:13).

Daavid on kauhuissaan. Ei sen tähden, että Naatan profetoi hänen menettävän vaimonsa. Ei, vaan Daavid muistaa, mitä Saulille tapahtui synnin ja kapinallisuuden tähden. Daavid oli nähnyt tämän suuren Jumalan miehen kirjaimellisesti hajoavan, hän oli nähnyt hänen tulevan hulluksi, kun Jumalan läsnäolo poistui. Hän oli itkenyt nähdessään tuon kerran voimallisen Jumalan miehen kiroavan, elävän pelossa, ilman toivoa. Daavid tiesi, millainen loppu oli sellaisella ihmisellä, joka menetti Jumalan läsnäolon. Hän oli nähnyt pahan hengen, joka riivasi Saulia. Niin Daavid huusi. Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden! Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi (Psalmi 51:3,10,11).

Jos kristityt ottaisivat Saulin kokemuksen sydämelleen, he huutaisivat Daavidin tavoin Herralle, Anna minulle puhdas sydän! Älä lähde luotani pois! Saul on surullinen esikuva kristitystä, joka on menettänyt Jumalan pyhän läsnäolon.

On kolme kauheaa todistetta. Ensimmäinen todiste on melankolia, masentunut henki. Jumalan Henki jätti Saulin, koska hän kieltäytyi tottelemasta Herran käskyä. Saulia käskettiin olla tekemättä mitään, ennen kuin Samuel tulee Gilgaliin etsimään Jumalaa ja uhraamaan, mutta Saul tuli kärsimättömäksi ja otti asiat omiin käsiinsä. Niin Jumala jätti hänet ...koska sinä et noudattanut käskyä, minkä Herra sinulle antoi (1Sam. 13:14). Hän ei ollut vakavissaan Jumalan Sanan suhteen.

Sitten hänen ylleen lankesi kateuden henki ja hänestä tuli epävarma. Kansat lauloivat, Saul voitti tuhat, mutta Daavid kymmenentuhatta." Silloin Saul vihastui kovin, sillä hän pani sen puheen pahakseen, ja hän sanoi: "Daavidille he antavat kymmenen tuhatta, ja minulle he antavat tuhat; nyt puuttuu häneltä enää vain kuninkuus." Ja Saul katsoi karsain silmin Daavidia siitä päivästä alkaen. Seuraavana päivänä Jumalan lähettämä paha henki valtasi Saulin, niin että hän raivosi kotonansa... (1Sam. 18:7-10). Saul riehui talossa, rikkoen tavaroita väkivaltaisena mielipuolena. Hän raivosi hullun lailla! Saul heitti Daavidia keihäällään, yrittäen tappaa hänet. Ja Saul pelkäsi Daavidia, koska Herra oli hänen kanssansa, mutta oli poistunut Saulista (1Sam. 18:12).

Mitään pahempaa ei Jumalan lapsesta voida sanoa, kuin että Herran läsnäolo on poissa. Hänen paikalleen tulee toivottomuuden ja tyhjyyden henki, ja se aiheuttaa äkillistä ärsyyntymistä, raivokohtauksia, kateutta ja pelkoa. Tämä melankolian henki Saulissa laittoi hänet uskomaan, että toiset tavoittelivat häntä, että jokainen oli salaliitossa häntä vastaan, että kukaan ei rakastanut häntä eikä kukaan säälinyt häntä. Tehän olette kaikki salaliitossa minua vastaan, eikä kukaan ole ilmaissut minulle, että oma poikani on tehnyt liiton Iisain pojan kanssa. Ei kukaan teistä välitä niin paljoa minusta, että olisi ilmaissut sen minulle... (1Sam. 22:8). Nyt hän ei luottanut omaan poikaansakaan. Ja eräänä alhaisena, synkkänä päivänä Saul määräsi 85 pappia teloitettavaksi. Sitten hän hävitti Noobin, pappien kaupungin, aivan kokonaan, mukaan lukien naiset, äidit ja lapset. Saulista tuli juonittelija, kansan hyväksikäyttäjä. Hänen kotinsa oli hajallaan ja onnettomuudessa. Hän ei voinut nukkua yöllä ja hän oli aina levoton.

On olemassa masennusta, joka aiheutuu tietyistä puutteista aivoissa, ja se on puhtaasti lääketieteellinen ongelma. Mutta suurin osa masennuksesta Jumalan kansan keskuudessa aiheutuu Jumalan Hengen poistumisesta heidän tottelemattomuutensa tähden. Saulin tavoin he kieltäytyvät ottamasta Jumalaa vakavasti. Ja kuten Saul, heistä tulee ärsyyntyneitä, kateellisia, juonittelevia ja vihaisia.

Toinen todiste Jumalan läsnäolon puuttumisesta on jatkuvat tunnustukset ja satunnaiset Hengen voimalliset liikutukset ilman sitä seuraavaa sydämen muutosta. Saul oli aina tunnustamassa, aina sanomassa, Minä olen tehnyt syntiä! Olen pahoillani! Hän sanoi sen Gilgalissa, kun hän ei totellut Jumalaa, vaan säästi parhaan karjan ja pelasti pahan kuningas Agagin. Hän sanoi sen Daavidille, sen jälkeen, kun Daavid kieltäytyi tappamasta häntä luolassa, Sinä olet tehnyt minulle hyvää, vaikka minä olen tehnyt sinulle pahaa (1Sam. 24:17). Saul katui jälleen Hakilan kukkulalla, sen jälkeen, kun Daavid oli hiipinyt leiriin Saulin henkivartijan nukkuessa ja varastanut Saulin keihään ja vesipullon. Silloin Saul huudahti, Minä olen tehnyt syntiä. Tule takaisin, poikani Daavid; sillä minä en enää tee sinulle pahaa... Katso, minä olen tehnyt tyhmästi ja erehtynyt kovin pahoin... (1Sam. 26:21). Mutta kaikessa tässä hänen sydämensä ei todella muuttunut itse asiassa se vain paatui enemmän jokaisesta tunnustuksesta.

Kun Daavid pakeni Raamaan, ollakseen Samuelin ja profeettojen kanssa, Saulin aikomuksena oli tappaa Daavid. Mutta sen sijaan Henki tuli Saulin ylle, ...kun hän oli menossa sinne, Raaman Naajotiin, tuli Jumalan henki häneenkin, niin että hän kulki hurmoksissa, kunnes tuli Raaman Naajotiin. Silloin hänkin riisui [päällys-] vaatteensa ja joutui hurmoksiin [profetoi, suom.huom.] Samuelin edessä; ja hän kaatui maahan ja makasi alastonna koko sen päivän ja koko sen yön... (1Sam. 19:23-24). Kun hän tuli Jumalan tulen lähelle, pyhien ihmisten keskuuteen, Jumalan Henki iski häneen kuin salama. Se oli ihmeellistä! Koko päivän, koko yön, sanoinkuvaamattomia sanoja, Jumalan ylistystä ja profetoimista. Mutta kun hän pääsi ylös, hän palasi uppiniskaisille teilleen.

Kuinka monet kristityt ovatkaan tällaisia! Silloin tällöin Jumala liikuttaa heitä. Silloin itketään ja luvataan Jumalalle, että asiat muuttuvat. Jumala antaa heille virkistyksen aikoja, vetääkseen heitä lähemmäs itseään, vastustamaan syntiä. Mutta he eivät milloinkaan muutu. He eivät omistaudu elämässään. He eivät opiskele Raamattuaan. He eivät rukoile. Herran läsnäolo ei pysy heidän kanssaan. He kokevat ainoastaan satunnaisesti todellista Jumalan Hengen liikutusta yllään.

Kolmas todistus Jumalan läsnäolon puuttumisesta on epävarma elämä, jossa ei ole opastusta, ei henkilökohtaista Sanaa Jumalalta. Yksi Raamatun surullisimmista osista kertoo, kuinka Saul etsi neuvoa noidalta Een-Doorista, koska Jumala kieltäytyi vastaamasta hänelle (katso 1Sam. 28:5-20). Kuuntele Saulin synkkiä sanoja, ...Jumala on poistunut minusta eikä vastaa minulle enää... (jakeesta 15). Tämä on surullinen merkki sellaisesta kristitystä, joka on menettänyt Jumalan läsnäolon. Hän vaeltaa epävarmuudessa ja ahdingossa, kiertelee kerjäämässä Sanaa Jumalalta, jopa tutkien horoskooppeja ja kysellen astrologeilta, kaikkea ja kaikilta, joka väittää olevansa profeetallista.

Tämän päivän kristityt menettävät Jumalan läsnäolon samalla tavalla, kuin Israelkin menetti. Sen jälkeen, kun Israel oli pelastettu Punaisesta Merestä ja kaikki sen viholliset oli voitettu, ja ne makasivat meressä kuolleena, ...kansa pelkäsi Herraa ja uskoi Herraan ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta (2Moos. 14:31). Sen jälkeen, kun he olivat pelastuneet, he lupasivat valmistaa Jumalalle asumuksen, sydämeensä paikan, jossa olisi Hänen läsnäolonsa. Koko kansakunta lupasi, ...Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hänestä tuli minulle pelastus. Hän on minun Jumalani, ja minä ylistän häntä... (2Moos. 15:2, engl. käänn. loppuu ...ja minä valmistan Hänelle asumuksen...).

Jumalan läsnäolo on menetetty, koska sille ei ole paikkaa! Israel lupasi Jumalalle, että he eivät milloinkaan unohtaisi heidän vapautuksensa hetkeä, että heidän sydämensä olisivat Hänen majansa, paikka, jossa Hän saa olla, että he aina muistaisivat. Tämä on jokapäiväistä yhteyttä. Eikö se ole sitä, mitä sinäkin lupasit Jumalalle, kun Hän pelasti sinut? Tahdoit antaa Hänelle koko sydämesi? Ruumiisi olisi Hänen temppelinsä? Hänen Sanansa olisi sinun ilosi! Tahdoit aina kiittää ja rukoilla!

Mutta Israel ei välittänyt Jumalan läsnäolosta ja unohti Hänen Sanansa. Ja niin on myös tänä päivänä. Jumalan kansa kiinnittää niin vähän huomiota Hänen läsnäoloonsa, että Hänen hengelleen ei ole aikaa tai paikkaa. He vierailevat todella harvoin siinä salaisessa rukouskammiossa, mikä on Hänen asumuksensa, Hänen majansa. Monet lainaavat tätä jaetta, Hän itse on sanonut: En minä sinua hylkää enkä sinua jätä (Hebr. 13:5), mutta luepa eteen päin jakeessa seitsemän käsketään kiinnittämään huomiota Jumalan Sanaan.

Toiseksi, Jumalan läsnäolo on menetetty, kun kultainen vasikka on pystytetty. Jumala kutsui kultaisen vasikan ympärille kokoontuneita israelilaisia uppiniskaiseksi kansaksi. Nämä israelilaiset edustavat sellaista kansaa, joka ei ole sulkeutunut sisään Jumalan kanssa, joilla ei ole aikaa eikä paikkaa ihanalle yhteydelle Hänen kanssaan. Kansa, josta Henki ja Jumalan läsnäolo lähtee, on kansa, joka tulee pian tuhoutumaan epäjumalien palvonnan seurauksena. Kultaisen vasikan ympärillä tanssivat israelilaiset eivät ole naurun asia. Kristityn ei tule kysyä alentavasti, Kuinka he vajosivat niin alas? sillä kultainen vasikka on edelleen keskuudessamme.

Mikä on tuo kultainen vasikka? Se on esikuvallinen. Se edustaa syvää sydämen ongelmaa. Se symboloi huoletonta välinpitämättömyyttä Jumalan käskyjä kohtaan. Tekojensa kautta israelilaiset sanoivat, Jumala ei voi tarkoittaa sitä, mitä Hän sanoo! He eivät ottaneet Hänen varoituksiaan vakavasti. Miksi Israelista tuli niin välinpitämätön, niin huoleton, niin kevytmielinen ja Jumalan Sanaa pelkäämätön? Koska profeetallinen ääni oli mennyttä. Saarnaavaa profeettaa ei ollut missään näköpiirissä. Sillä hetkellä siellä ei ollut yhtäkään Jumalan pyhää miestä heitä nuhtelemassa. Ainoastaan Aaron, syntiin suvaitevasti suhtautuva pappi. Mooses oli ylhäällä vuorella Jumalan kanssa.

Niin on myös tänä päivänä. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana on tullut vapaamielistä evankeliumia. Profeettoja on tullut vasta aivan viime aikoina. Tämä jumalallisen nuhtelun puute on aiheuttanut huoletonta välinpitämättömyyttä, joka sallii kristittyjen juoda saastaa tulematta syyllistetyksi, olla välittämättä Jumalan Sanan opiskelusta, ja jättää rukoileminen huomioimatta. Kyllä, kultainen vasikka on henki Jumalan lasessa välinpitämättömyyden henki.

Koska niin monet kristityt jättävät rukouksen huomiotta, todellinen kysymys kuuluu, Tahdotko todellakin Jumalan läsnäolon vaeltavan kanssasi? Sillä, usko tai älä, Israel olisi voinut mennä ottamaan omakseen kaiken sen, mitä Jumala lupasi ilman Hänen läsnäoloaan! Israel olisi voinut tehdä sen, ja monet kristityt tekevät niin tänä päivänä.

Jumala käski Moosesta ottamaan Hänen kansansa ja johdattamaan heidät luvattuun maahan. Hän sanoi myös, että enkeli johdattaisi heitä, ei Hän itse: ...minä en itse vaella sinun kanssasi, koska olet niskurikansa, etten minä sinua tiellä hukuttaisi (2Moos. 33:3). Ajattele! Kaikki Jumalan siunaukset, kaikki Hänen lupaamansa oikeudet ja täysi perintöosuus, mutta ilman Hänen läsnäoloaan! Enkelten läsnäolo, maa, jossa virtaa maitoa ja hunajaa, mutta ei Jumalan läsnäoloa!

Saul menetti Jumalan läsnäolon, mutta silti Jumala antoi hänen voittaa amalekilaiset. Kuinka kauheat ovatkaan ne seuraukset, jotka tulevat Herran läsnäolosta pois jättämisestä! Tässä tilanteessa synti kukoistaa, epäjumalat muuttavat sisään ja liha asettuu valtaistuimelle. Daavid oli nähnyt tuon, ja siksi hän huusi, Älä heitä minua pois läsnäolostasi, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Mooses tiesi nämä seuraukset, siksi hän kieltäytyi kulkemasta eteenpäin ilman Jumalan läsnäoloa. Hän sanoi Jumalalle, Elleivät sinun kasvosi käy meidän kanssamme, niin älä johdata meitä täältä pois. Sillä mistä muutoin tiedetään, että minä olen saanut armon sinun silmiesi edessä, minä ja sinun kansasi, ellei siitä, että sinä käyt meidän kanssamme, niin että me, minä ja sinun kansasi, olemme erikoiset kaikkien kansojen joukossa, jotka maan päällä ovat? (2Moos. 33:15-16).

Kolme asiaa tapahtui, ennen kuin Jumalan läsnäolon pilvenpatsas palasi: Kun kansa kuuli tämän kovan puheen [että Jumala ei kulkisi heidän kanssaan], tulivat he murheellisiksi, eikä yksikään pukenut koristuksiaan yllensä. Mutta Mooses otti majan ja pystytti sen leirin ulkopuolelle, jonkun matkan päähän leiristä, ja kutsui sen ilmestysmajaksi; ja jokaisen, jolla oli kysyttävää Herralta, oli mentävä ilmestysmajalle, leirin ulkopuolelle. Ja aina kun Mooses meni majaan, laskeutui pilvenpatsas... (2Moos. 33:4,7,9).

Ensin he itkivät, surivat ja katuivat surullisista uutisistä Jumalan poislähdöstä. He oppivat, että Jumala ei kulje uppiniskaisen kansan kanssa, joka suhtautuu kevyesti Hänen Sanaansa. He havaitsivat, että Jumala tarkoittaa sitä, mitä Hän sanoo. Vaikka he olivat valittuja, Jumala sanoi, että Hän jättäisi heidät. Kuuntele Hänen Sanaansa: Kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen. Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa. Ehkä hän vielä katuu ja jättää jälkeensä siunauksen... (Jooel 2:12-14). Tuo siunaus on Herran läsnäolo. Missä ovat ne kristityt, jotka ovat vakavissaan Hänen Sanansa suhteen, jotka itkevät, paastoavat ja etsivät Häntä, kunnes lupaus Hänen läsnäolostaan näkyy?

Toiseksi, he laittoivat syrjään kaikki koristeensa. Herra sanoi, Riisu nyt koristuksesi yltäsi, niin minä ajattelen, mitä sinulle tekisin (2Moos. 33:5). Tämä tarkoittaa sitä, että he ottivat ratkaisevia askeleita poistaakseen jokaisen maailmallisen ajanvietteen. Heidän koristeensa olivat kultaisia ja hopeisia jäljitelmiä Egyptin pahoista jumalista hiiriä, vuohia ja härkiä riippumassa ketjuissa.Heidän tekosyynsä oli, En minä palvo tätä esinettä kaulassani. Sehän on vain pala kultaa. Se on merkityksetön, se on vain tunteellinen muisto Egyptistä! Mutta Jumala tiesi, että se oli enemmän. Profeetta Sefanja varoitti, että Jumala tuomitsisi nuo israelilaiset: Minä hävitän tästä paikasta Baalin jätteet, epäjumalain pappien nimet ynnä myös Herran papit, ne, jotka katoilla kumartaen rukoilevat taivaan joukkoa, sekä ne, jotka kumartaen rukoilevat Herraa ja vannovat hänen kauttansa, mutta myös vannovat Melekinsä kautta (Sefanja 1:4-5). Jumalan kansa oli tehnyt pieniä muistoesineitä, mooabilaisen ja ammonilaisen jumalan Melekin (Molokin) patsaita, ihmisuhrien jumalan. Tähän saakka Jumala oli kärsivällisesti sietänyt tätä flirttailua, mutta nyt kyseessä oli elämä tai kuolema. Heidän pikku viehätyksensä oli laittanut heidät rakentamaan kultaisen vasikan. Niin Jumala sanoi, Nyt riittää! Vähin, mitä voitte tehdä, on se, että laitatte pois kaiken, mikä teitä viehättää! Kaikki se, mille uhraatte aikaanne!

Kristityt sanovat, että he tahtovat Jumalan läsnäoloa, mutta he eivät halua poistaa niitäkään asioita, jotka aivan selvästi erottavat heidät Hänestä. Joosua käski kansaa, Niin peljätkää nyt Herraa, palvelkaa häntä nuhteettomasti ja uskollisesti ja poistakaa ne jumalat, joita teidän isänne palvelivat tuolla puolella virran ja Egyptissä, ja palvelkaa Herraa (Joosua 24:14). Jumala ei vitsaile, kun Hän käskee, Äläkä vie sitä kauhistusta taloosi (5Moos. 7:26); Älä koske saastaiseen, Älä aseta pahaa silmiesi eteen, Vaeltakaa edessäni nuhteettomasti. Sen tähden he riisuivat itseltään kaiken, mikä loukkasi Jumalaa.

Kolmanneksi, Mooses pystytti teltan leirin ulkopuolelle. Ilmestysmajaa ei oltu vielä rakennettu. Tämä oli erikoinen teltta, Jumalan läsnäolon asumus, joka sijaitsi kaukana kaikista häiriötekijöistä, kaukana leiristä. Vain ne, jotka todella etsivät Herraa, menivät teltalle. Mooses meni päivittäin, eikä Joosua jäänyt milloinkaan pois. Tuo teltta edustaa kristittyjen salaista rukouskammiota. Jumalan lapsen täytyy jättää hänen perheensä ja kiireiset aikataulunsa taakseen. Hänen on mentävä kaiken sen ulkopuolelle tapaamaan Herraa, etsimään Hänen kasvojaan, sillä Jumala valittaa, että minun lapseni ovat lähteneet luotani, eikä niitä enää ole. Ei ole enää, kuka telttani pystyttäisi ja nostaisi seinieni kankaan (Jeremia 10:20).

Ainoastaan silloin tilanne rauhoittui, kun Mooses lähti majalle, nousi koko kansa, ja kukin asettui majansa ovelle ja katseli Mooseksen jälkeen, kunnes hän oli mennyt majaan... Hän sanoi: Pitäisikö minun kasvojeni käymän sinun kanssasi ja minun viemän sinut lepoon? (2Moos. 33:8,14). Jos todella tahdot Jumalan läsnäoloa, missä on telttasi? Miksi et etsi Häntä? Miksi et rukoile? Miksi et opiskele Hänen Sanaansa? Miksi seurakuntasi on ainoa yhteytesi Häneen? Etkö tunne, tai edes välitä, Hänen läsnäolostaan sinussa?

Download PDF