Kuinka saat mitä haluat | World Challenge

Kuinka saat mitä haluat

Gary WilkersonOctober 15, 2018

Ajankohtainen sanoma ajattomasta raamatullisesta totuudesta

Vähän aikaa sitten minut kutsuttiin juhlalliselle aterialle tilavaan asuntoon New York Cityssä. Koti oli kaunis, kahdeskymmenes kerros leveällä parvekkeella ja upea näkymä kaupungille. Tilaisuuden emäntä järjesti suuren juhla-aterian herkullisilla kasviksilla, salaateilla ja porsaankyljyksillä.

Sinä päivänä jokainen vieras olisi ajatellut, että tämä nainen on hyvin toimeentuleva New Yorkin asukas, jolla on johtava asema Fortune 500 —yhtiössä — tai ainakin valtava perintö. Mutta totuus oli juuri päinvastainen. Hän oli toimeentulostaan kamppaileva yksinhuoltajaäiti, joka oli lähes menettänyt edellisen asuntonsa — ja sitten hän yhtäkkiä saikin tämän.

Seisoessamme katselemassa upeaa näköalaa, hän kertoi meille, kuinka hänen toiveensa toteutui.

”Olin tässä samassa rakennuksessa, pienemmässä asunnossa, ja vuokraa oltiin nostamassa,” hän sanoi. ”Minulla ei ollut siihen varaa. Olin jo valmiiksi äärirajoilla. Jokainen kaupunginosa New Yorkista oli kallistumassa ja minä huomasin jotain kauheaa: minun täytyy ottaa tyttäreni pois kaikesta siitä, mihin on kiintynyt, ja muuttaa pois kaupungilta. Katselin osavaltion pohjoisosasta asuntoa ja mietin työasioitani kaupungissa.”

”Tyttäreni oli menettämässä kaikki ystävänsä,” hän jatkoi, ”eikä meillä olisi ollut varaa tulla seurakuntaan tänne ilman järkyttävää penninvenytystä.” Sitten tilanne meni huonommaksi: kaikissa kaupungeissa järkevän matkan etäisyydellä oli myös todella kalliit vuokrat. Hän alkoi vajota epätoivoon.

”Laitoin kaiken Jumalan käteen,” hän sanoi. ”Minä sanoin, ”Herra, sinä tiedät, mitä tarvitsen: paikan, jossa saan elää tyttäreni kanssa. Mutta sinä tiedät myös, mitä minä haluan. Minä haluan, että rakas tyttäreni saa pitää ystävänsä. Ja minä haluan pysyä seurakunnassamme — jakaa elämää niiden kanssa, jotka rakastavat ja tukevat meitä. En halua menettää näitä hyviä ja täydellisiä lahjoja, joilla sinä olet siunannut meitä”.”

Hän rukoili tätä kotitalonsa hississä. Kun hän astui aulaan, rakennuksen isännöitsijä vilkutti hänelle. ”Sinäkö etsit uutta asuntoa?” hän sanoi. ”No, jotain tuli hetki sitten.” Hän vei hänet siihen asuntoon, jossa hän nyt asuu, suurella näköalaparvekkeella. ”En tiedä, kuinka tämä menee näin,” hän sanoi, ”mutta tämän asunnon vuokra on halvempi kuin nykyisesi. Haluatko?”

Halusiko hän sen? Hän oli aivan ihmeissään Jumalan suunnattomasta armosta! Hän halusi katon päänsä päälle — mutta hän halusi enemmän tyttärelleen; hänelle itselleen ja hänen ihmissuhteilleen. Herra vastasi hänen tarpeisiinsa, niinkuin hän tekee kaikille meille hänen rikkautensa mukaan; ”Mutta minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa” (Filippiläisille 4:19).

Mutta Jumala vastasi hänenkin tarpeisiinsa. Hän teki haluamansa tiettäväksi Herralle — ja hänen vastauksensa ei siunannut ainoastaan häntä, vaan myös hänen tytärtään ja heidän rakasta seurakuntayhteisöään.

Asioiden haluamisesta puhuminen on tabu monille kristityille.

Se, että saamme, mitä haluamme, ei ole kovin yleinen puheenaihe monien Jeesuksen seuraajien keskuudessa. Mutta todellisuudessa se liittyy Jumalan olemukseen ja siihen, millainen käsitys meillä hänestä on. Monet meistä lähestyvät Isää ikäänkuin hän kuulisi vain ”hengellisiä” koskevat rukoukset. Mutta Paavali sanoo, että Jumalan huolenpito kattaa elämämme kaikki osa-alueet: ”Minun Jumalani on täyttävä kaikki teidän tarpeenne.”

Paavali lisää tähän, ”hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa” (Efesolaisille 3:20). En ole koskaan ollut hyvä matematiikassa, mutta minä tiedän, että ”monin verroin enemmän” tarkoittaa ”paljon.” New Living Translation — käännös vie ajatusta vielä pidemmälle sanoessaan, että Jumala ”täyttää äärettömän paljon enemmän kuin osaamme kysyä tai ajatella.” Minä tiedän, että ääretön on vielä enemmän kuin paljon; se on jotain aivan käsittämätöntä.

Lyhyesti sanottuna, Jumalaa kiinnostaa paljon, paljon enemmän kuin meidän tarpeisiimme vastaaminen. Kun Paavali käyttää sanoja ”anomme tai ymmärrämme,” hän viittaa meidän haluamisiimme ja tahtomisiimme. Lisäksi Paavali sanoo, että Jumala haluaa enemmän kuin antaa sen, mitä haluamme — hän haluaa antaa enemmän. Joten jos me rukoilemme, että maljamme täyttyisi, Jumala haluaa sen ylivuotavaksi — aivan kuten hän teki tämän naisen asunnon kohdalla. Kun rukoilemme sen puolesta, mitä haluamme, kyse ei ole vain meistä ja meidän tarpeistamme. Kyse on hyvän, rakastavan Isän tuntemisesta, joka iloitsee runsaasta anteliaisuudestaan.

Meidän tulisi ajatella Jumalasta tällä tavalla. Itse asiassa hän siunaa meitä mielikuvituksella niin, että me voimme unelmoida ja ja haluta häneltä hyvää. Kun minä olin kasvuiässä, minun sankarini oli New York Knicksin koripallopelaaja Willis Reed. Kun kehitin pelitaitojani, kuvittelin pelaavani hänen laillaan. Kun kasvoin vanhemmaksi ja jätin nuoruuden unelmoinnit, käytin mielikuvitustani haluamaan muita asioita: Jumalan Sanan viemistä ihmisille, että tapaisin hyvän naisen, jonka kanssa voin mennä naimisiin, että saisin kasvattaa sellaisia lapsia, joilla on kiltti ja antelias sydän. Nämä eivät olleet ”tarpeita,” ne olivat haluja, sydämeni syviä toiveita. Ja minä kiitän Jumalaa, että ne kaikki tapahtuivat hänen anteliaan ja rakastavan kätensä kautta.

Tämän minun todistukseni taustalla on ihmeellinen todellisuus. Monien meidän halujemme alkuperä on Jumalasta. Se on osa hänen työtänsä tehdä meistä pyhiä. Kun me vaellamme hänen kanssaan, hänen Henkensä meissä saa meidät haluamaan hyvää. Kuten kuka tahansa rakastava vanhempi, Jumala haluaa meidän sydämemme liittyvän hänen sydämeensä, että olisimme siunattuja. Ja Paavalin mukaan hän tekee tämän ”ei laittamalla meitä harhailemaan, vaan tekemällä työtä sisäisessä maailmassamme, hänen Henkensä syvällä ja lempeästi meissä” (Efesolaisille 3:20, sanoma).

Vuosien aikana olen oppinut, että saatana laittaa eräänlaisen ansan uskollisille kristityille.

Minä puhun sellaisista Jeesuksen seuraajista, joista paholainen tietää, ettei hän saa heitä kiusattua törkeisiin synteihin. Jos hän ei saa heitä seuraamaan pahoja himoja, hän saa heidät uskomaan, että kaikki himot ovat pahoja. Jos hän onnistuu siinä, he hylkäävät kaiken haluamisen — ja katkaisevat välinsä Jumalan valtaviin siunauksiin.

Jaakob käsittelee kristittyjen pahoja himoja: ”Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän pahoista himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?” (Jaakobin 4:1, NLT). Mutta saatana vääntää tämän jakeen joidenkin kristittyjen ajatusmaailmassa. Hän vain poistaa sanan ”pahat” niin että jakeessa lukee ”eivätkö riidat tulee teidän himoistanne?” Toisin sanoen kaikki himot ja halut ovat pahoja. Sen tähden, jos emme halua mitään, meillä ei ole riitojakaa.

Mikä pirullinen valhe. Meidän on tarkoitus olla intohimoisia ihmisiä, jotka haluavat nähdä Jumalan valtakunnan maan päällä niinkuin taivaassa. Itse asiassa tämä olikin nuorena yksi himoistani: että voisin saarnata Jumalan sanaa, johdattaakseni ihmisiä runsaaseen elämään. Yksikään haluistani nuorena ei ollut paha — uskova vaimo, ihanat lapset, voitelu saarnata — niissä ei ole mitään pahaa. Kaikki ovat hyviä. Ja hän siunasi elämääni niillä kaikilla, koska hän iloitsi sen tekemisestä.

Jeesus sanoo selkeästi vuorisaarnassaan: ”Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!” (Matteuksen 7:11). Ajattele, yhdessä ensimmäisistä julkisista saarnoistaan, Jeesus kehottaa meitä tavoittelemaan hyvää — ja tuomaan meidän haluamisemme Isän eteen, joka iloitsee meille vastaamisesta.

Ajatteletko, että jos haluat jotain, se todistaa siitä, että sinä olet itsekäs tai materialistinen? Jaakob viittaa tähän: ”Teillä ei ole, sentähden ettette ano” (Jaakobin 4:2). Ehkä sinä pelkäät lähestyä Jumalaa ja ajattelet hänen sanovan, ”vau, onpa itsekästä! Pyydät aivan liikaa. Saat mitä tarvitset, et yhtään enempää.” Ei, Jumala ei toimi näin. Paavali sanoo päinvastoin, ”Jumala voi tehdä mitä vaan — paljon enemmän kuin voit koskaan kuvitella tai arvata tai villeimmissä unelmissakaan pyytää!” (Efesolaisille 3:20, sanoma).

Meidän Isämme ei ole mikään kurjuusteologi, joka silöö siunauksia ja estää ne meiltä siksi, että me emme ansaitse niitä. Hänen kansansa olisi aika nähdä hänet sellaisena kuin hän oikeasti on — antelias ja rakastava, meidän unelmiemme Jumala!

Kirjoitan tätä jokaiselle kristitylle, joka tuntee elävänsä hedelmätöntä elämää — ja haluaa muuttua.

Haluan nähdä ihmisten elävän elämäänsä Jumalan siunausten ja armon täydessä runsaudessa. Kun tämä maailma huokailee, ”Luojan kiitos, on perjantai,” kuvittelen mielessäni jokaisen kristityn heräävän ja sanovan, ”kiitos Herralle, on maanantai! Saan kylpeä Jumalan antamassa ilossa. Saan rakastaa ihmisiä koko viikon. Saan jakaa hyvää sanomaa Jeesuksesta kaikkien kanssa.”

Jokainen meistä tietää, ettei kaikki viikot ole sellaisia. On olemassa taistelun aikoja elämässä. Kuitenkin Jumala käyttää niitäkin aikoja laittakseen jotain muuta meidän sydämiimme, kaipauksen nähdä hänen runsasta hyvyyttään — aivan kuten tämä nainen uudessa asunnossaan. Joskus nämä ajanjaksot kestävät kauemmin kuin mitä me haluamme, ja me opimme niiden kautta luottamaan Jeesukseen. Aivan, nämäkin ajanjaksot ovat tarkoitetut meidän parhaaksemme. Jos olet nyt sellaisessa ajassa, rohkaisen sinua tekemään kolme asiaa:

  1. Poista kaikki itsekkäät halut. Vastusta katkeruutta kaikesta siitä, mitä sinulla ei ole. Etsi Herraa niin, että tämä vaikea aika puhdistaa halujasi ja sinun käsitystäsi hänestä hyvänä Isänä. Hän laittaa katkeruuden tilalle toiveikkaan halun.
  2. Kuvittele kaikkia hyviä ja puhtaita haluja. Tee kuten Jaakob kehottaa, pyydä Herraa täyttämään se, mitä haluat. Tee selväksi se, mitä haluat — ja kerro se Jumalalle. Jokainen vanhempi haluaa omien lastensa tavoittelevan hyvää, ja Herra antaa sitä mielellään meille.
  3. Aktivoi halusi. Älä vain istu halujesi kanssa paikallaan; tee jotain niiden eteen. Tämä voi merkitä opiskelemista, itsensä kasvattamista, sitä, että kestät koetuksen: ”Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä” (2 Timoteukselle 2:15).

En osaa sanoa selvemmin: Jumala haluaa meille enemmän kuin me itse haluamme itsellemme. On aika siirtää sivuun kaikki häpeä ja pelko ja tuoda kaikki halut sinua rakastavan Isän eteen. Pyydä häneltä — ja katso, kuinka hän osoittaa rajatonta rakkauttaan sinulle hämmästyneen maailman edessä. Hän siunaa sinua yli kaiken sen, mitä voit kuvitella!

Download PDF