Sinun ei tarvitse ymmärtää ahdistuksiasi sinulla on armo | World Challenge

Sinun ei tarvitse ymmärtää ahdistuksiasi sinulla on armo

David WilkersonNovember 6, 2000

Eräs postituslistallamme oleva kristitty nainen kirjoitti meille sydäntäsärkevän kirjeen:

Vuonna 1972 me menetimme downin syndroomaa sairastavan poikamme keuhkokuumeeseen. Hän oli vain 17 kuukauden ikäinen. Seitsemän vuotta myöhemmin, 1979, menetimme 15-vuotiaan poikamme. Hän sai sähköiskun kiivetessään puuhun takapihallamme.

Nyt meidän 24-vuotiaalla pojallamme on diabetes. Ja minulla on syöpä ja käyn sädehoidossa. Kysyn sinulta aivan vilpittömästi: Onko syntiä kysyä Jumalalta, miksi? Ymmärtääkö Hän, että me olemme ihmisiä?

Veli David, oletko ikinä ollut Jumalalle vihainen? Minä olen ollut, ja tiedän, että se on väärin. Sellaiset ajatukset hävettävät. Mutta hämmennyn niin paljon, kun yritän ymmärtää, miksi kristityt kärsivät niin paljon. Minä kyllä tiedän, että me emme ansaitse enempää kuin muutkaan. Mutta olen niin järkyttynyt kaikesta siitä kärsimyksestä, jota me joudumme kestämään.

Minä pelkään ja olen ahdistunut. Mutta minä haluaisin korvata kaikki pelkoni voimallisella uskolla, kaikista kärsimyksistäni huolimatta. Kuitenkin, kysyn edelleen miksi niin paljon tuskaa? Kuinka kauan sitä jatkuu?

Voin vain kuvitella sen kauhun, kun löytää pojan maasta makaamasta kuolleena, sähköiskun saaneena. Ymmärrän tämän äidin huudon: Miksi jouduin hautaamaan toisenkin pojan, Jumala? Miksi kaksi pojistamme on kuolleita ja yhdellä on tappava tauti? Minulla on syöpä ja sädehoito rasittaa. Meidät on lyöty. Miksi kaikki tämä kärsimys? Milloin se päättyy?

En osaa selittää, miksi tämä perhe on kärsinyt niin suuria tuskia. Mutta sen voin sanoa, että ei ole syntiä kysyä miksi. Jopa siunattu Herramme kysyi tämän kysymyksen riippuessaan tuskissaan ristillä. Jeesuksesta itsestään sanottiin, että Hän oli kipujen mies ja sairauden tuttava (Jesaja 53:3). Minä uskon, että Kristus ymmärtää kaiken kyselemisemme, koska Hän tietää täysin inhimillisen ahdinkomme.

Hän kuulee meitä, kun huudamme, Herra, miksi minun on käytävä tätä läpi? Minä tiedän, ettei se tule sinulta mutta kuitenkin annat paholaisen vaivata minua. Miksi minun on joka päivä herättävä ylläni tämä synkkä pilvi? Miksi minun on kestettävä tätä tuskaa? Milloin tämä painajainen päättyy?

Maailmallinen maailma vaatii selitystä kaikkeen tuskaan ja kärsimykseen tässä elämässä. Monet uskosta osattomat ovat kysyneet minulta: Wilkerson, jos sinun Jumalasi on todellinen jos Hän oikeasti rakastaa, niin kuin sanot miksi Hän sallii nälänhädän jatkua? Miksi Hän sallii tulvien ja vitsausten lyödä köyhiä kansakuntia, niin että tuhansia pyyhitään kerralla pois? Kuinka Hän voi vain katsella vierestä, kun AIDS tappaa Afrikassa miljoonia? Miksi sodan repimissä maissa kuolee tuhansia sellaisia, jotka eivät ole milloinkaan tunteneet rauhaa?

En vain voi uskoa sinun Jumalaasi, pastori. Minulla täytyy olla enemmän rakkautta kuin Hänellä sillä jos minulla olisi valta, lopettaisin tämän kaiken kärsimyksen.

En edes yritä vastata siihen, miksi kansakunnat kärsivät miksi on niin kauheaa nälänhätää, ruttoa, tulvia, kulkutauteja ja tuhoa. Mutta raamattu valaisee maailman kärsimyksiä kuvaamalla Jumalan kansaa, muinaista Israelia. Tämä kansakunta kärsi samanlaisia onnettomuuksia: joukkomurhia, vankeutta, taloudellisia romahduksia, outoja kulkutauteja (joista osa vaivasi ainoastaan Israelia). Välillä Israelin kärsimykset olivat niin kauheat, että jopa heidän vihollisensa säälivät heitä.

Miksi Israel kärsi noita kauheita asioita? Raamattu tekee sen selväksi: joka kerta he hylkäsivät Jumalan ja kääntyivät noituuteen ja epäjumalanpalvelukseen.

Näemme monissa tämän päivän kansakunnissa tapahtuvan tätä samaa. Esimerkiksi Afrikkaan on virrannut lähetystyön tekijöitä suunnilleen kaksisataa vuotta. Silti kokonaiset Afrikan maat ovat hylänneet Kristuksen tappamalla ja vainoamalla tuhansia lähetystyön tekijöitä ja miljoonia kääntyneitä. Valitettavasti joka kerta, kun kansakunta hylkää evankeliumin kääntyen sen sijasta epäjumalien palvelemiseen ja okkultismiin seurauksena on köyhyys, mielisairaudet, kulkutaudit ja sanoin kuvaamaton kärsimys.

Tämä on totta Haitissa. Juuri tällä hetkellä tuo kansakunta on kirjaimellisesti aivan sekaisin. Saimme kirjeen sieltä, eräältä sellaiselta lähetystyö-pariskunnalta, joita me olemme kannattaneet. He kirjoittivat, että heidän naapurinsa heidän molemmilta puoliltaan on ryöstetty ja hakattu ja he uskovat, että heidät on leimattu seuraaviksi. He pyysivät meitä rukoilemaan suojelusta heille.

Miksi Haitissa on sellaista onnettomuutta? Siellä hallitsee satanismi, ja epävirallisena valtionuskontona on noituus. Olen nähnyt tätä omilla silmilläni, saarnamatkalla Haitiin. Olen puhunut noitatohtoreiden kanssa ja nähnyt heidän voodoo-rituaaliensa seuraukset: köyhyyttä, epätoivoa, pelkoa, kulkutauteja, nälkää ja turmelusta.

Maailma ei voi syyttää tästä Jumalaa. Se on aivan selkeästi paholaisen työtä hän tahtoo kaiken kristillisyyden pois tuolta saarelta. Niin, Haiti on evankelioitu mutta haitilaiset hylkäävät evankeliumin ja he rakastavat pimeyttä enemmän kuin valoa. Ja sen surullinen seuraus on syvä kärsimys.

Kaikkialla ympäri maailmaa, synnin turmelemat ihmiset saastuttavat maata, ilmaa ja merta. Silti maailma syyttää Jumalaa kaikista niistä ilmaston muutoksista, jotka ovat aiheuttaneet tulvia, nälänhätää ja kulkutauteja, niin että sekä ihmiset että eläimet ovat joutuneet kärsimään. Vaaditaan oikeuksia vapaisiin sukupuolisuhteisiin ja siihen, että on monia seksikumppaneita ja syytetään Jumalaa AIDSin leviämisestä! YK:n työntekijöitä pilkataan, kun he yrittävät opettaa seksistä pidättäytymistä köyhemmissä maissa.

Täällä USA:ssa on vuodatettu valtameren verran viatonta verta. Viimeisten laskelmien mukaan 40 miljoonaa lasta on tapettu abortilla. Kongressissa on keskusteltu sellaisesta laista, että jos lapsi jääkin henkiin abortista, äiti voisi päättää, saako lapsi kuolla. Vauva vain jätettäisiin heitteille sitä ei ruokittaisi, siitä ei välitettäisi, vaan sen annettaisiin kuolla nälkään. Nyt hoitajat ympäri maata ovat nousemassa vastarintaan, väittäen, etteivät he kykene nukkumaan yöllä, koska he kuulevat näiden kuolleiden lasten huudot.

Tämä paha sukupolvi halveksii elämää todella törkeällä tavalla. Kuitenkin vaikuttaa siltä, kuin emme kykenisi käsittämään, mitä varten lapsemme tappavat koulukavereitaan. Väitämme, että emme ymmärrä, miksi viisi niin sanotusti normaalia teini-ikäistä tappaa kiinalaisen pikaruokalan omistajan alle viidentoista dollarin ruoka-annoksen tähden. Sellaisten surunäytelmien syy on aivan liian selvä: me saamme niittää sitä, mitä olemme kylväneetkin, vuodatettuamme itse viatonta verta.

Kun maailma huutaa: Missä Jumala on, kun tätä tapahtuu?, minä vastaan: Hän itkee sitä, mitä ihmiskunta on tehnyt.

Juuri tällä hetkellä monet tämän sanoman lukijat käyvät läpi syviä kärsimyksiä fyysistä tuskaa, tunne-elämän järkytyksiä ja musertavia kiusauksia ja he kysyvät: Miksi? Ehkä tämä kuvaa juuri sinua. Olet väsynyt siihen, että tunnet itsesi eksyneeksi ja tuomituksi; että Jumala on sinulle vihainen jollain tavalla. Olet kyllästynyt jatkuvaan itsesi tutkiskeluun. Mittasi on täynnä kaikkia niitä huonoja neuvoja, joita olet saanut, ja jotka ovat vain saaneet olosi tuntumaan pahemmalta.

Ehkä olet jo kauan ihmetellyt, miksi. Nyt kyselet: Herra, Sinä tiedät, että minä rakastan Sinua. Uskoni sinuun on vahva. Mutta tämä koettelemus vain jatkuu. En tiedä, kestänkö tätä enää kauempaa. Kuinka paljon Sinä vielä oletat minun sietävän?

Apostoli Paavali kertoo meille, että hänen elämänsä on esimerkki siitä, kuinka meidän tulisi toimia ahdistustemme kanssa. Hän kirjoitti: Sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan Häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi (1Tim. 1:16).

Jos minulta kysytään, niin kukaan muu ei ole, Jeesusta lukuun ottamatta, kärsinyt niin paljon niin monilla tavoilla, niin monien ihmisten kautta kuin Paavali. Paavalia varoitettiinkin hänen kääntymyksensä hetkellä niistä kärsimyksistä, joita hän tulisi kohtaamaan: Herra sanoi Minä tahdon näyttää hänelle [Paavalille], kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden (Apostolien Teot 9:15-16). Jeesus julistaa tässä itse: Minä aion näyttää Paavalille, kuinka suuresti hän saa kärsiä minun nimeni tähden! Samoin meidänkin elämämme tulee seurata Paavalin esimerkkiä.

Kaikista syvimmät koettelemukset ja kärsimykset tulevat niille omistautuneille palvelijoille, jotka saavat ilmestyksiä suoraan Jumalan sydämeltä. Paavali todistaa: Etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi (2Kor. 12:7).

Jos olet kohdistanut sydämesi kokonaan Kristukseen jos olet päättänyt tuntea Hänet läheisesti, etsiä Häntä, että Hän avaisi sanaansa sinulle silloin sinut asetetaan kärsimyksen polulle. Tulet kokemaan kovia aikoja, syviä tuskia ja sellaisia valtavia murheita, joista kylmillä, lihallisilla kristityillä ei ole aavistustakaan.

Tämä oli totta Paavalinkin elämässä. Kun Paavali kääntyi, hänelle ei riittänyt se, että hän oppi tuntemaan Kristusta Jeesuksen opetuslasten kautta Jerusalemissa. Tämä mies tahtoi tuntea Herran itse, läheisesti. Sen tähden Paavali sanoikin: Minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä (Gal. 1:16). Sen sijaan hän sulkeutui kolmeksi vuodeksi Arabiaan (katso jakeet 16-17).

Se ilmestys Kristuksesta, jonka Paavali sai, ei tullut keneltäkään ihmiseltä. Apostoli todisti tästä: Enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut (Gal. 1:12).

Minä kiitän Jumalaa raamatun opettajista. He avaavat meille raamatun sanoja ja paljastavat meille monia ihmeitä ja uskon salaisuuksia. Mutta tosiasia on se, että Jeesuksen Kristuksen ilmestystä ei voi opettaa. Pyhän Hengen täytyy antaa se. Ja se annetaan niille, jotka Paavalin tavoin sulkeutuvat omaan Arabiaansa, päättäväisinä tulla tuntemaan Kristuksen.

Tässä erotellaan kaksi kristityn perustyyppiä. Yksi sanoo: Annoin sydämeni Jeesukselle mutta se onkin kaikki, mitä he voivat sanoa uskostaan. He riemuitsevat siitä, että he ovat menossa taivaaseen eivätkä helvettiin. Mutta he eivät kulje yhtään eteenpäin vaelluksessaan Kristuksen kanssa.

Toinen ryhmä sanoo: Annoin sydämeni Jeesukselle mutta en ole tyytyväinen, ennen kuin tunnen Hänen sydämensä. Tällainen palvelija ei lepää, ennen kuin hän kantaa Kristuksen kuormaa, vaeltaa niin kuin Kristus vaelsi, miellyttää Jumalaa niin kuin Kristus miellytti Jumalaa. Sellaista päättäväisyyttä ei yksinkertaisesti voi opettaa.

Ota vastaan varoituksen sana: jos tahdot todella saada Jeesuksen sydämen, sinut on valmistettava kestämään murheita. Kun saat ilmestyksen Kristuksesta, sen mukana tulevat sellaiset kärsimykset ja murheet, jonka kaltaisia et ole milloinkaan tuntenut.

Paavali sanoo, että hän sai Jumalalta sellaisia ilmestyksiä, jotka olivat olleet ihmissilmiltä salattuja vuosisatojen ajan. Jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niinkuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille (Ef. 3:5).

Kun Paavali puhui ilmestysten saamisesta (katso 2Kor. 12:7), se sana, jota hän käyttää, merkitsee peitteen poistamista, kätkettyjen paljastamista. Jumala poisti peitteen suurista uskon salaisuuksista ja Hän näytti Paavalille pelastustyönsä ihmeet.

Lopulta Paavali viittaa näkyyn, jonka hän sai noin neljätoista vuotta aikaisemmin, pelastumisensa jälkeen. Hän kuvailee, että hänet temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua (2Kor. 12:2-4). Toisin sanoen Paavalille annettiin taivaasta ilmestys, josta ei saanut puhua.

Kuinka paljon ilmestyksiä Paavalille annettiinkaan! Hän koki uskomattoman vaelluksen läpi taivaan, ja siellä hän näki ja kuuli sellaisia asioita, joita ei tässä maailmassa voi milloinkaan kokea. Mutta heti, kun Paavali oli saanut nämä näyt, hän joutui suuriin kärsimyksiin.

Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin (2Kor. 12:7).

Uskovien keskuudessa on kahdenlaista kärsimystä. Ensiksi, on niitä ahdistuksia ja kiusauksia, jotka ovat yhteisiä kaikelle ihmiskunnalle. Jeesus sanoo, että sade lankeaa taivaasta sekä vanhurskaille, että väärille (katso Matt. 5:45). Hän viittaa elämän ongelmiin kamppailuihin avioliitossa, huoliin lasten kasvatuksessa, taisteluihin masennusta ja pelkoa vastaan, taloudellisiin paineisiin, sairauksiin ja kuolemaan asioihin, jotka ovat yhtäläisiä pyhille ja synnintekijöille.

Mutta on olemassa myös sellaista kärsimystä, joka vaikuttaa ainoastaan vanhurskaisiin. Daavid kirjoittaa: Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista (Psalmi 34:19). Ota huomioon, että Daavid ei sano, että meidän vapautuksemme olisi äkillinen tai heti tapahtuva. Monissa tapauksissa meidän parantumisemme voi tulla pitkänkin ajan kuluessa, rukouksen, luottamuksen ja uskon kautta.

Tällaista kärsimystä Paavali joutui kestämään. Ne suuret ilmestykset, joita hän sai, asettivat hänet sellaiselle syvän murheen polulle, joka tulisi kestämään koko hänen elinaikansa. Ajattele: siihen aikaan, kun Paavali kirjoitti tämän kirjeen korinttolaisille, hän oli ollut kristitty neljäntoista vuoden ajan eikä hän kuitenkaan ollut vapaa siitä pistimestä, jota hän kuvailee. Hän tiesi, että hän tulisi luultavasti elämään ahdistuksensa kanssa kuolinpäiväänsä saakka.

Me emme tiedä tarkkaan, mikä tuo Paavalin pistin oli. Raamatuntutkijat spekuloivat, että se on voinut olla silmävika tai puhevamma ehkä änkytys. Yksi kommentaari selittää huomattavalla pituudella yrittäessään todistaa, että tuo Paavalin pistin olisi ollut luonteen vajavuutta tarkemmin sanottuna äkkipikaisuus. Toiset spekuloinnit vaihtelevat lihan himoista riivaajien vaivaaviin ajatuksiin, jopa väärin kohtelevaan vaimoon! Kuitenkin kaikki nämä arvailut jäävät pelkäksi spekuloinniksi.

Joka tapauksessa Paavali kävi elämässään suurta taistelua. Hän tarkoitti sanomallaan: Kun olin nähnyt tuon suuren ilmestyksen paratiisista, lihaani ilmestyi pistin. Saatanan sanansaattaja rusikoi minua. Sanonta rusikoida tässä käytettynä merkitsee lyödä kasvoihin. Toisin sanoen Paavali ilmoittaa: Jumala antoi paholaiselle luvan lyödä minua vasten kasvojani.

Niin, mikä oli tämä saatanan enkeli, joka rusikoi Paavalia, lyöden häntä kasvoihin? En usko sen olleen fyysistä ahdistusta, kuten näön heikkenemistä tai puhevammaa. Enkä usko, niin kuin aikaisemmin uskoin, että Paavalin pistin olisi ollut jotain riivaajien valheita ja pilkkaa, joiden tarkoituksena oli pelotella häntä.

Minä uskon, että saamme vihjeen Paavalin sanoista: Etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi (2Kor. 12:7). Minä uskon, että Paavali puhuu tässä itsensä korottamisesta omasta ylpeydestä. Paavali oli ollut fariseus ja kaikki fariseukset olivat ylpeitä. Heihin oli juurtunut tällainen ylemmyyden tunne: Olen iloinen, etten ole niin kuin nuo synnintekijät. Lisäksi Paavalilla oli syytä olla lihassaan ylpeä: hän oli korkealle koulutettu ja hän oli saanut runsaasti Pyhän Hengen lahjoja.

Minä uskon, että paholainen tiesi tämän ylpeyden olevan Paavalin ensisijainen heikkous ja sitä vastaan hän hyökkäsi. Hän kehui Paavalia, iski hänen egoonsa, löi häntä ylpeyden aiheella toisensa jälkeen: Olet ainoa, joka on saanut tämän ilmestyksen. Mikä voisi olla suurempi pistin, kuin se, että saatana tökkii joka päivä meitä kaikista haavoittuvimpaan kohtaamme? Paavalin oli mentävä ristille jatkuvasti ja jätettävä sinne hänen lahjakkuutensa, kuolettaakseen ylpeytensä.

Saatana tiesi myös sen, että Daavidin mieltymys oli himo. Hän ravitsi tuon Jumalan mielen mukaisen miehen heikkoutta laittamalla naisen kylpemään hänen silmiensä eteen. Samalla tavalla joka käänteessä paholainen lyö meitäkin kasvoille sellaisilla mahdollisuuksilla ja kiusauksilla, jotka ruokkivat ylpeyttämme, halujamme, kunnianhimoamme, pelkojamme mikä sitten onkin ensisijainen heikkoutemme.

Mutta ei paholainen saanut vaivata Paavalia saamatta ensin lupaa Jumalalta. Me esimerkiksi tiedämme, että Jumala antoi saatanalle luvan koetella Jobia. Ja nyt Jumalalla oli tarkoitus siinä, että salli tuon pistimen Paavalin lihassa. Hän tiesi, että suurin uhka Paavalin todistukselle ei ollut aistillisuus tai ahneus tai se, että sai kiitosta ihmisiltä Paavali ei välittänyt lihan asioista. Ennemmin, hänen heikkoutensa oli se ylpeys, joka tuli suurten ilmestysten saamisesta.

Paavali kirjoittaa: Olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta (2Kor. 12:8). Hän tarkoittaa sanomallaan: Olen etsinyt Herraa kaikesta sydämestäni ja Hän on paljastanut itsensä minulle ja minussa. Hän jopa näytti minulle kirkkautensa taivaassa. Mutta tuolla hetkellä aloin kokea sykkivää muistutusta inhimillisestä hauraudestani.

Minä rukoilin Herraa: Poista tämä minusta. Olen saanut tarpeekseni tästä heikkoudesta, tästä riivaajien vaivaamisesta. Kuinka kauan näiden hyökkäysten täytyy nöyryyttää minua? Kuinka kauan minun on siedettävä tätä? Herra, auta!

Jumala ei vaivautunut selittelemään mitään Paavalille. Eikä Hän myöntynyt hänen pyyntöönsä, että tämä kärsimys loppuisi. Hän ei poistanut pistintä, eikä ajanut saatanan enkeliä pois. Mutta Jumala antoi Paavalille jotain paljon parempaa. Hän paljasti Paavalille, kuinka hän selviäisi kaikesta voittoisana: Hän sanoi minulle: Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa (2Kor. 12:9).

Toisin sanoen Jumala sanoi: Paavali, annan sinulle armoa jokaisen päivän jokaiseen koettelemukseen. Ja se tulee riittämään sinulle kaikessa, mitä kohtaat. Sinun ei tarvitse ymmärtää kaikkea sitä, mitä käyt läpi. Niin että voit aivan hyvin lopettaa nuo miksi-kysymykset. Sinulla on minun armoni ja se on kaikki, mitä tarvitset.

Me saamme kirjeitä ihmisiltä, joiden elämät ovat täynnä aivan uskomatonta kärsimystä. Nuoret kirjoittavat siitä, kuinka heidät on kasvatettu kodissa, joka on täynnä noituutta kuinka heitä hakataan, käytetään hyväksi tai jätetään täysin vaille huomiota. Yksi kuusitoistavuotias kirjoitti, että hänen vanhempansa auttoivat häntä alkuun huumeiden käytössä. Nämäkin ihmiset huutavat: Minä rakastan Jumalaa olen rukoillut ja etsinyt Häntä. Olen laittanut kaiken toivoni Häneen. Mutta joka päivä eteeni tulee voimallisia vihollisia enkä näe minkäänlaista merkkiä vapautuksesta.

En tahdo lannistaa ketään. Mutta Paavalin tavoin sinunkin murheesi voi olla sellaista, jota tulee Jumalan vanhurskaille. Jos näin on, sinun täytyy vain vaeltaa jokainen päivä Hänen armoonsa turvaten. Vapautuksesi ei ole äkillinen kertakokemus vaan vaellusta päivästä toiseen.

Sanon tämän vielä kerran: ei ole syntiä kysyä Jumalalta, miksi miksi kaikki kärsimys, miksi loputon tuska? Mutta sanon myös, että voit yhtä hyvin lopettaa kyselemisen sillä Jumala ei vastaa tuollaiseen kysymykseen. Hän ei ole meille selityksen velassa.

Daavid kysyi vilpittömästi: Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Miksi olet minut unhottanut? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana? (Psalmi 42: 5,9,11). Mehän tiedämme, että Jumala rakasti Daavidia. Mutta raamattu ei kerro Jumalan vastanneen näihin Daavidin kysymyksiin.

Jeesus kysyi: Eikö tätä maljaa voisi ottaa pois? Isä, miksi hylkäsit minut? (katso Matt. 26:39, 27:46). Mutta missään kohtaa raamatussa ei mainita, että Jumala olisi vastannut rakkaan Poikansa kysymyksiin.

Olen itsekin, henkilökohtaisesti, kysynyt näitä samoja kysymyksiä läpi elämäni. 28-vuotiaana toin perheeni New York Cityyn, että voisimme tehdä työtä jengien ja narkomaanien keskuudessa. Sitten eräänä päivänä, vain muutama vuosi muuttomme jälkeen, vaimoni Gwen tuupertui tuskasta. Veimme hänet kiireellä sairaalaan, ja hänet vietiin hätäleikkaukseen. Sitten kuulimme sen kauhean sanan: syöpä. Hänen vatsassaan oli appelsiinin kokoinen kasvain.

Muistan, kuinka kyselin silloin Jumalalta: Miksi, Herra? Olemme hylänneet kaiken seurataksemme Sinun johdatustasi tänne. Olemme antaneet elämämme palvellaksemme näillä kaduilla. Miksi meidän siis täytyy käydä läpi tällaista? Oletko minulle vihainen jostain? Mitä tein väärin?

Kyselin noita samoja kysymyksiä vielä viisi kertaa myöhemminkin joka kerta, kun Gweniä lyötiin uudella syövällä. Kysyin niitä myös jokaisessa hänen 28:ssa leikkauksessaan.

Kysyin Jumalalta miksi, jälleen Houstonissa, Texasissa, kun tyttäremme Debbie makasi lyyhistyneenä sikiöasennossa, tuskissaan, syöpäpotilaana. Hänellä oli kasvain samalla alueella kuin äidilläänkin. Minä huusin: Herra, Gwen oli jo tarpeeksi tämä on jo aivan liikaa. Miksi?

Kysyin miksi vielä kerran, kun toinen tyttäremme, Bonnie, makasi sairaalassa El Pasossa, Texasissa, ja hänelle annettiin sädehoitoa syöpää vastaan. Hänen ympärillään olivat lääkärit, joilla oli yllään lyijypuvut, ja hänen ruumistaan pommitettiin kolme päivää kuolettavalla säteilyllä. Lääkärit antoivat hänelle kolmenkymmenen prosentin selviytymismahdollisuuden. Minä huusin: Jumala, Sinun on oltava minulle vihainen. Muuta selitystä ei ole. Kuinka paljon Sinä oletat minun kestävän?

Lopulta ajelin yksin hiljaista tietä ja kahden tunnin ajan minä huusin Jumalalle: Eikö tämä lopu? Annoin Sinulle kaikkeni, joka päivä. Mutta minä enemmän etsin Sinua, sitä enemmän kärsimystä näen.

Myös minä teidän, millaista on olla saatanan enkelin rusikoimana. Olen ollut murheellisesti kiusattu ja vietelty. Viholliset ovat nousseet minua vastaan joka puolelta. Minusta on levitetty pahoja juoruja, minua on syytelty valheellisesti ja ystävät ovat hylänneet minut. Noina synkkinä aikoina minä lankesin polvilleni, huutaen: Miksi, Herra? Tahdon ainoastaan sinut. Miksi annat saatanan vaivata minua? Kuinka kauan minun täytyy kamppailla tämän heikkouden kanssa? Mutta aivan kuten Jumala ei selitellyt Paavalille mitään, Hän ei ole milloinkaan vastannut minunkaan kysymyksiini.

Minä uskon, että sitten, kun olemme taivaassa, Herra selittää meille kaiken. Meillä on ikuisuus aikaa saada vastaukset kysymyksiimme. Ja kun Hän paljastaa kaiken, me tulemme näkemään, että kaikki oli osa täydellistä suunnitelmaa jonka on huolella suunnitellut rakastava Isä, joka tiesi, mitä tarvitaan pitämään meidät kasvoillamme, liikkeessä kohti Häntä.

Usein kuulemme, kuinka armoa määritellään esimerkiksi ansaitsematon suosio ja Jumalan siunaus. Mutta minä uskon, että armo on paljon enemmän kuin tämä. Jos minulta kysytään, armo on kaikkea sitä, mitä Kristus on meille silloin, kun kärsimme voimaa, hyvyyttä, rakkautta, kestävyyttä että selviäisimme murheidemme läpi.

Kun katson vuosia taaksepäin vuosikausia suuria koettelemuksia, kärsimystä, kiusauksia ja murhetta voin todistaa, että Jumalan armossa on ollut kyllin. Hänen armonsa on kuljettanut Gweniä. Ja se vei myös Debbietä ja Bonnieta. Tänä päivänä minun vaimoni ja tyttäreni ovat kaikki terveitä ja voimakkaita ja siitä kiitos Herralle!

Hänen armonsa on kuljettanut minuakin. Ja siinä on kylliksi tälle päivälle. Sitten, eräänä päivänä kirkkaudessa, Isäni paljastaa minulle sen kauniin suunnitelman, joka Hänellä oli kaiken aikaa. Hän näyttää minulle, kuinka sain kärsivällisyyttä läpi kaikkien koettelemusteni, kuinka opin säälimään toisia, kuinka Hänen voimansa tuli täydelliseksi minun heikkoudessani, kuinka minä opin tuntemaan Hänen uskollisuutensa minua kohtaan kuinka minusta [toivottavasti] tuli enemmän Jeesuksen kaltainen.

Saatamme vieläkin kysyä, miksi mutta se jää salaisuudeksi. Olen valmistautunut hyväksymään sen sellaisena siihen saakka, kunnes Jeesus tulee noutamaan minua. En näe loppua koettelemuksilleni ja murheilleni. Minulla on ollut niitä nyt yli viisikymmentä vuotta, ja ne jatkuvat.

Mutta kaiken tuon kautta minulle annetaan koko ajan kasvavassa määrin Kristuksen voimaa. Itse asiassa suurimmat ilmestykseni Hänen kirkkaudestaan ovat tulleet vaikeimpina aikoinani. Samalla tavalla, sinunkin vaikeimpina hetkinäsi, Jeesus vapauttaa sinussa täysinäisimmän mittansa Hänen voimastaan.

Voi olla, että emme milloinkaan ymmärrä tuskaamme, murhettamme ja ahdinkoamme. Voi olla, että emme saa milloinkaan tietää, miksi rukouksiimme parantamisen puolesta ei vastata. Mutta ei meidän tarvitsekaan tietää miksi. Jumalamme on jo valmiiksi vastannut meille: Sinulla on minun armoni ja rakas lapseni, et sinä mitään muuta tarvitsekaan!

Download PDF