Paavali, aikaisemmalta nimeltään Saulus Tarsolainen, oli matkalla Damaskoon pienen armeijan kanssa tuomaan kristityt vangeiksi, takaisin Jerusalemiin, vankilaan ja kidutukseen. Mutta Jeesus ilmestyi Saulukselle Damaskoon vievällä tiellä ja sokaisi hänet: ”Ja hän oli kolme päivää näkemätönnä, ei syönyt eikä juonut” (Ap.t.9:9).
Noiden kolmen päivän aikana Sauluksen mieli uudistui. Hän vietti koko ajan hartaassa rukouksessa miettien aiempaa elämäänsä. Hän alkoi inhota sitä, mikä hän oli ollut. Silloin Sauluksesta tuli Paavali.
Tämä mies oli ollut hyvin ylpeä, täynnä vääristynyttä intoa. Hän etsi hyväksyntää toisilta korkeamieliseiltä uskonnollisilta miehiltä. Hän sanoi: ”Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen” (Fil.3:8).
Paavali oli mies, joka saattoi sanoa: ”Ennen olin joku. Kaikki seuraajani, mukaan lukien fariseuskaverini, katsoivat minuun ylöspäin. Minä kapusin tikkaita, ja minua pidettiin pyhänä miehenä, voimallisena lainopettajana. Minulla oli maine maassa, ja olin tahraton ihmisten silmissä.
”Mutta kun Kristus sai minut kiinni, kaikki muuttui. Kaikki ponnistelut, kilpailut, kaikki, mitä luulin antavan elämän merkityksen, kaikki hyljättiin. Näin, että minä olin kokonaan jättänyt Herran huomiotta.”
Paavali luuli uskonnollista intohimoaan, intoaan, kilpailuhenkeään, kiireitään vanhurskaiksi. Mutta Kristus näytti hänelle, että se kaikki oli lihan työtä, kaikki vain oman itsensä takia. Siksi Paavali sanoi: ”Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin” (1 Kor.9:19).
Jos haluat tyhjentää itsesi, intohimosta ja maallisesta maineesta, rohkaisen sinua seuraamaan Paavalin esimerkkiä. En tunne mitään muuta tietä saada palvelijan sydämen, paitsi rukouksen kautta.