Tuska Synnistä

David Wilkerson (1931-2011)

Monet kristityt rakastavat Jeesusta, mutta he kuitenkin tekevät syntiä heille annettua valoa vastaan. He ovat kuulleet tuhansia vanhurskaita saarnoja, lukeneet Raamattua päivittäin vuosien ajan ja viettäneet lukemattomia tunteja rukouksessa. Silti he ovat antaneet helmasynnin jäädä elämäänsä joka on katkaissut yhteyden Jeesuksen kanssa. Kun Pyhä Henki tuomitsee synnistä, jota ei koskaan ole käsitelty, se tulee varoituksen kanssa: ”Tämän synnin täytyy mennä! En katso sitä keveästi että olet hemmotellut itseäsi sillä.”

Kuningas David teki syntiä ja Herra paljasti sen koko maailman nähtäväksi (lue 2. Sam. 11 ja 12). Hän kärsi monista ulkoisista ongelmista ja sisäistä piinaa, peläten, että Herra oli jättänyt hänet täysin: ”Sinä olet laskenut minut syvimpään hautaan, pimeyteen, syviin kuiluihin” (Ps. 88:7). Kun Daavidiin kohdistui monia ahdistuksia, hän tunnusti, ”Minä muistan Jumalaa ja huokaan” (77:4).

Daavid oli tuskissaan luomansa skandaalin takia ja hänen surunsa aiheuttamastaan häpeästä, jota hän oli aiheuttanut, oli niin ylivoimainen, että hän pyysi Jumalalta, ”Päästä minut kaikista synneistäni, älä pane minua houkkain pilkaksi” (39:9). Hänen jokainen hereilläolohetkensä oli täynnä ajatuksia siitä, että hänet hävitetään vihassa, ja hän huusi, ”Herra, älä rankaise minua vihassasi, älä kiivastuksessasi kurita minua!” (38:2). Katuva Daavid huusi sydämensä syvyydestä, ”Jumala, ole minulle armollinen” (51:3), ja Herra oli nopea antamaan anteeksi ja palauttamaan suloisen yhteyden hänen kanssaan.

Jos kannat epäonnistumisen tunnetta ja sinusta on tullut heikko, sielultasi sairas, se voi johtua siitä, että syntisi on katkaissut yhteyden Jumalan kanssa. Mutta kiitos Jumalalle Hänen armostaan! Hän on juurruttamassa henkeesi pyhän Jumalan pelkonsa, mikä on todella hyvä asia. Kun Herra näkee jonkun lapsistaan​​painivan synnin tai orjuuttavan siteen kanssa, hän toimii nopeasti viedäkseen hänet takaisin kuuliaisuuden ja rauhan polulle.

Voit olla varma, että Jumala on luvannut anteeksiannon jokaisesta synnistä: ”sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä” (Jer. 31:34). Hyväksy tämä anteeksianto ja vaella uudessa vapaudessa ja suloisessa yhteydessä taivaallisen Isäsi kanssa.