RUKOUKSEN SUURLÄHETTILÄÄT

Carter Conlon

Kun tulemme Jumalan luo rukouksessa, meidän täytyy tietää, kuka hän on ja mitä Hän haluaa tehdä meidän hyväksemme. Meidän tulee tietää, että Hän on Isämme, huolehtijamme, vapahtajamme, että me saamme anteeksi niin, että meistä voi tulla anteeksiantamuksen suurlähettiläitä. Meidän tulee olla varmoja sydämessämme, että Jumala on uskollinen ja varjelee meidät pahan kaikilta meitä vastaan muotoilemilta aseilta.

”Ja hän sanoi heille: ’Jos jollakin teistä on ystävä ja hän menee hänen luoksensa yösydännä ja sanoo hänelle: 'Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää, sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut minun luokseni, eikä minulla ole, mitä panna hänen eteensä' ”(Luuk.11:5 -6).

Kun pääsemme täydelliseen lepoon siitä, kuka Jumala on, luotamme täysin Hänen varjelukseensa ja suojelevaan voimaansa, silloin meidän rukouksemme muuttuvat. Rukouksen aiheena ei pitäisi silloin enää olla vain itsemme, vaan muihin keskittynyt. Siitä löytyy rukouksen todellinen voima.

Huomaa, että jae viisi kertoo meille, että oli keskiyö. Olen varma, että ymmärrät jo meidän elävän keskiyön aikaa. Kaikki tuntemamme kulkee viimeistä kapinaa kohti, jonka vastavoimat nostavat kaikkia pyhän Jumalan teitä kohtaan. Oli keskiyö, kun Paavali ja Silas löysivät itsensä vankilan tyrmästä. Kuitenkin he vain rukoilivat ja ylistivät (ks. Ap.t.16:25). Yhtäkkiä maanjäristys vavahdutti vankilan perustuksia. Kaikki vankilan ovet aukenivat, ja kaikki kahleet kirposivat. Jospa me, sinä ja minä, voisimme rukoilla niin kuin he tuona pimeänä hetkenä.

Voimme olla varmoja siitä, että Paavali ja Silas eivät vain rukoilleet: ”Anna meille anteeksi meidän syntimme ja anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.” Ei! Uskon, että he huusivat: ”Jumala, on keskiyö, ja täällä oleva tilanne on meille liian vaikea. Ystäviä on asetettu meidän eteemme ja he ovat täällä vankilassa, kahleissa ja toivottomina. Olet antanut meidän joutua tänne syvimpään tyrmään. Nyt sinun pitää antaa meille voimaa uskaltaa.”

Miten Jumala vastasi heidän rukouksiinsa? Hän laittoi heidän sydämeensä laulun. Kun he alkoivat ylistää Jumalaa heidän sydämensä huutoon vastaamisesta, yhtäkkiä kaikki alkoi järkkyä ja ihmeitä alkoi tapahtua. Jopa Filipin vanginvartija ja hänen koko perheensä antautuivat Jeesukselle.

 

Carter Conlon tuli mukaan Times Square Churchin työhön vuonna 1994 perustajamme, David Wilkersonin kutsusta. Hänet asetettiin vanhemman pastorin virkaan vuonna 2001. Vahvana, tunnollisena johtajana, hän on usein puhujana työntekijäkonferensseissa, joita World Challenge pitää kaikkialla maailmassa.