Olen kysynyt Herralta, olisiko mahdollista tänä armon aikana elää, kuten Hän eli. Voimmeko olla täydellisen riippuvaisia kirkkaudessa olevan Isän äänestä? Onko mahdollista kuulla Hänen johdatuksensa elämässämme päivä päivältä, hetki hetkeltä? Onko meitä varten valmiina sellaisia askeleita, että voimme sanoa: ”Puhun vain sitä, minkä kuulen Herran sanovan ja teen vain, mitä näen Hänen tekevän?”
Tunnen ilon, jonka saan sulkeuduttuani yksin Kristuksen seuraan. Se tulee ylistämisestä, Hänen palvelemisestaan, siitä, kun odottaa Hänen ilmaisevan minulle sydämensä. Minä nimitän tätä Jeesuksen ateria-ajaksi. Istun Hänen läsnäolossaan, kuuntelen Hänen hiljaista, pientä ääntänsä. Hän puhuu minulle, opettaa minua, palvelee minua Pyhän Henkensä kautta, näyttää asioita, joita en olisi koskaan voinut lukea kirjoista tai kuulla joltakin toiselta ihmiseltä. Hänen totuutensa tulee eläväksi hengessäni. Sydämeni hyppii ilosta sisimmässäni.
Tietenkään, en koe tätä jatkuvasti. Tällainen satunnainen kokemus ei ole vieläkään muuttunut elämäntavaksi. Siispä kysyn Herralta: ”Onko täysin riippuvainen elämä mahdollista? Vai onko se vain toiveajattelua? Unelmoinko jostakin, mikä on mahdotonta toteutua?”
Uskon, että useimmat meistä elävät niiden etuoikeuksien alapuolella, jotka meillä olisi Jumalan lapsina. Esimerkiksi, luen profeetta Eliasta, joka seisoi Herran edessä ja kuunteli Hänen ääntään. Luen Jeremiasta, joka seisoi Jumalan läsnäolossa, kuunnellen Hänen neuvojaan. Hän huutaa: ”Mutta kuka on seisonut Herran neuvottelussa ja nähnyt ja kuullut hänen sanansa? Kuka on tarkannut ja kuullut hänen sanansa?"(Jer.23:18). Samaan tapaan huusi Jesaja: “Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: ’Tässä on tie, sitä käykää’ "(Jes.30:21).
Miksi Jumala ei tahtoisi puhua meidänkin sukupolvellemme, kun on olemassa niin paljon pelkoa ja turvattomuutta? Maailma on sekasorron vallassa, etsii vastauksia. Miksi Herra olisi hiljaa nyt, kun me tarvitsemme Hänen äänensä kuulemista enemmän kuin koskaan?