SUURI HAASTE

Jim Cymbala

Jumalan etsiminen kokosydämisesti ei säästä meitä ulkoa päin tulevilta hyökkäyksiltä. Kymmenen vuoden rauhan jälkeen Aasan maailmaan hyökkäsi suuri kuusilaisten armeija ilman mitään näkyvää syytä. Aasa oli Salomon lapsenlapsi, mutta hänen hurskautensa ei taannut tasaista tietä hänen elämänsä loppupuolelle.

Sellaisina hetkinä Jumalaa etsivät ovat rakentaneet valmiiksi uskon varannon uusien ongelmien kohtaamiseen. He tietävät täysin, mitä tehdä: ”Ja Aasa huusi Herraa, Jumalaansa, ja sanoi: "Herra, sinä yksin voit auttaa taistelussa voimallisen ja voimattoman välillä. Auta meitä, Herra, meidän Jumalamme, sillä sinuun me turvaudumme ja sinun nimessäsi me olemme tulleet tätä suurta joukkoa vastaan. Herra, sinä olet meidän Jumalamme; älä salli ihmisen päästä voitolle sinusta" (2 Aik.14:11).

Aasan usko ei ollut mitään pikakakkupulveria jostain pussista. Hän ja kansa olivat huutaneet Herraa avuksi jo vuosikymmenen ajan. He huusivat Herraa nousemaan ja Hän nousi. Kuusilaiset (etiopialaiset) oli täysin voitettu joukko, vaikka heillä oli paljon enemmän sotaväkeä, ”sillä Herran kauhu oli vallannut nämä”(2 Aik.14:14).

Tämä on klassinen esimerkki siitä, miten Jumala toimii ihmiskunnan suhteen. Hebr.11:6 ilmaisee sen parhaiten: ”Sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät”. En voi sanoa tätä tarpeeksi voimakkaasti: Kun etsimme Jumalaa, hän siunaa meitä. Kun taas lakkaamme etsimästä Häntä… ei hyvin käy, olimme sitten keitä hyvänsä. Silläkään ei ole merkitystä, miten lahjakkaita olemme, kuinka monta diplomia riippuu seinällämme, minkälaisen profetian sanan olemme saaneet itsellemme, tai mitä hyvänsä muuta.

Aasan palatessa kotiin taistelusta, profeetta pysäytti hänet ja hänen armeijansa tiellä vahvistaakseen sen, mitä oli tapahtunut: ”Kuulkaa minua, … Herra on teidän kanssanne, kun te olette hänen kanssansa; ja jos häntä etsitte, niin te löydätte hänet, mutta jos hylkäätte hänet, niin hän hylkää teidät”(2 Aik.15:2).

 

 

Jim Cymbala aloitti Brooklyn Tabernaclessa alle kahdenkymmenen seurakuntalaisen kanssa pienessä, surkeassa rakennuksessa kaupungin vaikeassa osassa. Koska hän oli paljasjalkainen brooklynilainen, hänestä on tullut sekä David että Gary Wilkersonin pitkäaikainen ystävä. Hän puhuu usein Expect Churchin johtajakonferensseissa, joita World Challenge tukee ympäri maailmaa.