ÄLÄ KOSKAAN ANNA PERIKSI

David Wilkerson

”Mutta kun Jeesus näki, että kansaa riensi sinne, nuhteli hän saastaista henkeä ja sanoi sille: ’Sinä mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde ulos hänestä, äläkä enää häneen mene"(Mark.9:25). Kun Jeesus oli rukoillut, poika kaatui kuin kuolleena maahan. Raamattu sanoo: ”Mutta Jeesus tarttui hänen käteensä ja nosti hänet ylös. Ja hän nousi”(Mark.9:27).

Voitko kuvitella tämän tapahtuman riemua? Tuo puhdas, vapautettu poika varmaan juoksi isänsä luo syleilemään häntä. Isän sydän taas hyppäsi ilosta. Jumala oli korjannut kaiken.

No, miksihän Pyhä Henki liikutti Markusta lisäämään tämän kertomuksen evankeliumiinsa? Luulenpa siksi, että sen kautta tuosta hetkestä lähtien kaikki tietäisivät voivansa uskoa Jumalan tekevän lapsilleen mahdottomat mahdollisiksi. Herra sanoi tässä: ”Minä voin korjata minkä hyvänsä ja kenet hyvänsä. Jos vain uskot, kaikki on mahdollista Minun kauttani.”

Tänä päivänä joka puolella maailmaa lukemattomat uskovat vanhemmat ovat ahdistuneita, koska heidän lapsensa ovat paholaisen vallan alla. Omassa seurakunnassamme näen äitien tuskan, kun he matkustavat pitkiä matkoja bussissa vieraillakseen poikiensa luona vankilassa. He tietävät, mitä on istua paksun lasi-ikkunan toisella puolella ja katsoa poikaa, joka kerran oli sielultaan herkkä. Jotenkin hän joutui huumeiden koukkuun ja yritti sitten ryöstöä voidakseen kustantaa tapansa. Nyt hän on vankilassa, paatumassa edelleen. Äiti on rukoillut hänen puolestaan vuosikaudet, mutta nyt hän on kadottamaisillaan toivonsa. Hän ei usko näkevänsä poikaansa enää koskaan.

Ehkä luulet, että oma pelastumaton puolisosi on toivoton tapaus, ettei hän tule koskaan Jeesuksen luo. Tai ehkä olet lakannut toivomasta vaimosi tähden, joka lähtee joka ilta ulos tanssimaan. Kukaan ei ole kulkenut niin kauas Jumalasta, ettei Hän pystyisi korjaamaan sitä. Tunnen uskovia puolisoita, jotka todistavat tänä päivänä: ”Minä rukoilin puolisoni edestä vuosikaudet. Sitten eräänä päivänä, kun olin luopunut toivosta, Jumala pääsi läpi. Hän pelasti ja vapautta rakkaani.”

Meidän ei pidä koskaan antaa periksi kenenkään kohdalla, koska Jumalamme voi tehdä mitä hyvänsä.