Aan de dood overgeleverd!

Apostoli Pietari julisti helluntaina Jerusalemin väkijoukoille: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte, hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte (Apostolien teot 2:22-23).

Mitä Pietari tarkoitti sanoessaan näin? Yksi kreikan kielen sanakirja kääntää hänen sanansa näin: Jeesus ojennettiin vihollisilleen, luovutettiin kuolemalle, Jumalan ennalta päättämän suunnitelman mukaan.

Millainen outo ja käsittämätön teko (oletettavasti) rakastavalta taivaan Isältä. Jumala luovutti määrätietoisesti poikansa kuolemaan! Ikään kuin Hän olisi tarkoituksen mukaisesti johdattanut Jeesuksen pahimpien vihollistensa käsiin, sanoen: Tässä on minun Poikani, tehkää Hänelle, mitä tahdotte. Sitten Hän seisoi vierellä tekemättä mitään estääkseen Poikansa vihollisia tappamasta Häntä.

Mikä ennalta päätetty suunnitelma tämä oli? Miksi ihmeessä Jumala haluaisi luovuttaa rakkaan Poikansa kuolemaan? Pietari antaa vastauksen seuraavassa jakeessa: Ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut Hänet pitää (Apostolien teot 2:24).

Jumala tiesi, että Jeesusta oli mahdotonta pidellä pysyvästi kuoleman otteessa. Ei siis ollut mitään riskiä Hänen Poikansa kuolemalle ojentamisessa. Hän tiesi Jeesuksen tulevan haudasta loisteliaana kuoleman voittajana, Pyhän Hengen elävöittävän voiman nostattamana!

On kuitenkin tärkeää ymmärtää niitä aikoja, jolloin Pietari puhui nämä sanat. Golgatan tapahtumiin saakka kuolema oli ihmisille hyvin pelottava asia. Se oli yhä paholaisen piiriin kuuluvaa, hänen valtansa ja herruutensa alainen asia. Sen tähden kuolema oli vihollinen, jota oli syytä pelätä.

Jumala tiesi, että tämä kuoleman valta oli murrettava. Ja Hän luovutti Poikansa kuolemaan siksi, että Hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen (Hepr. 2:14). Jumala tahtoi poistaa kuoleman otteen, murtaa saatanan vallan kuolemasta kerralla ja ainiaaksi. Niin Hän salli Jeesuksen laskeutua kuolemaan, nielaistakseen sen.

Kun Jeesus makasi hiljaa haudassa, saatana joukkoineen nautti tilanteesta. He luulivat saaneensa peruuttamattoman voiton. Mutta kaiken aikaa, Jumala toteutti ennalta säätämäänsä ylösnousemuksen ja elämän suunnitelmaa!

Herra lähetti Pyhän Henkensä alas kuoleman kupeisiin. Ja siellä Henki virvoitti Jeesuksen ruumiin ja nosti hänet kuolemasta. Sitten haudasta astui ulos siunattu Vapahtajamme, paksun kiven läpi. Ja Hänellä oli mukanaan tämä todistus:

Minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet (Ilm. 1:18). Kristus sanoo tässä: Minulla on ikuinen elämä! Minä olin kuollut, mutta katsokaa, minä elän, nyt ja iankaikkisesti. Minä pidän käsissäni elämän ja kuoleman avaimia!

Sillä hetkellä, kun Jeesus marssi ulos kuoleman vankilasta, Hänestä tuli ylösnousemus ja elämä. Eikä Hän tehnyt tätä ainoastaan oman itsensä tähden, vaan kaikkien niiden puolesta, jotka uskoisivat Häneen tuosta päivästä lähtien. Hän on tuonut meille sellaisen elämän ja ylösnousemuksen, jotka ovat täysin kuoleman vallan ulottumattomissa!

Kristityllä ei ole siis enää mitään syytä pelätä kuolemaa tai nähdä sitä vihollisena. Meidän Herramme on voittanut sen täydellisesti: Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista (Ap.t. 2:24).Jos sinä olet ottanut Jeesuksen vastaan Vapahtajaksesi ja Herraksesi, silloin sinulle kuuluu aivan yhtä mahtava ylösnousemuksen ja elämän voima. Ja tuo sama ylösnousemuksen voima, joka toi Hänet ulos haudasta, tuo sinutkin. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? (2Kor. 13:5). Olemuksessanne on kaikki, mitä Kristuksessa on sellainen elämänvoima, jota saatana ei voi tuhota!

Apostoli Paavali kirjoittaa: Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin (2Kor. 4:11).

Kun Paavali sanoo me, jotka elämme, hänen äänessään kaikuvat Jeesuksen sanat Ilmestyskirjan kohdasta 1:18: minä elän. Paavali puhuu tässä kristityistä; niistä, jotka luottavat Kristukseen ja joissa Hänen elämänsä elää. Mutta mitä Paavali oikeastaan sanokaan meistä tässä jakeessa? Hän kertoo, että myös meidät on luovutettu kuolemalle!

Aivan kuten Isä antoi Poikansa kuolemaan, samoin Hän antaa kaikki meidät, jotka olemme Kristuksessa. Jumala johdattaa meistä jokaista kädestä pitäen kuoleman porteille ja sanoo: Tässä, kuolema ota tämäkin. Tee hänelle mitä tahdot! Ja tuossa hetkessä Jumalan käsi ei olekaan enää suojeleva. Itse asiassa se ennemmin työntää meitä kohti kuolemaa!

Miksi Jumala tekee näin? Hän tekee sen samasta syystä, kuin Hän antoi Poikansa kuolemalle. Hän tietää, ettei kuolema voi meitä pidättää! Kuoleman tuskat ja murheet eivät voi enää nielaista tai tuhota meitä. Sisällämme on kuolemaa voimallisempi elämänvoima, Kristuksen elämä!

Jumala tietää, ettei ole mitään riskiä meidän kohdallamme, aivan kuten ei ollut Jeesuksenkaan kohdalla. Ja Hän on päättänyt ennalta suunnitelman meitä varten, aivan kuten Hän oli tehnyt Jeesuksenkin kohdalla. Tämä suunnitelma tulee saamaan puolestamme suurimman voiton, mitä olemme ikinä voineet kuvitellakaan. Silti tämä voitto tulee meissä täytetyksi ainoastaan kuoleman kautta.

Paavali varoittaa meitä: Jos teissä on Kristuksen ylösnousemuksen elämä, Jumala saattaa teitä jokaisena elämänne päivänä entistä enemmän kuoleman valtaan! Me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan (2Kor. 4:11).

Apostoli lisää: Niinkuin kirjoitettu on: Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina (Room. 8:36). Kreikankielinen merkitys tässä on joka päivä meitä luovutetaan kuolemaan. Lyhyesti sanottuna Paavali sanoo: Joka päivä kohtaan uuden kuoleman.

Ymmärtäkää, että Paavali ei puhu tässä fyysisestä kuolemasta. Hän puhuu sellaisesta kuolemasta, jota tapahtuu meille päivittäin vaelluksessamme Kristuksen kanssa. Kun hän todistaa: Joka päivä minä olen kuoleman kidassa (1Kor. 15:31), hän viittaa ahdistuksiin, vaikeuksiin, vainoihin, onnettomuuksiin ja kaikenlaisiin murheisiin.

Sisällöltään Paavali sanoo: Meitä, joilla on Kristuksen elämä itsessämme, meitä annetaan jatkuvasti kuolemantilanteesta toiseen. Joka päivä meitä kohtaa joku uusi koetus, hätä tai vaino. Jos teillä siis on Jumalan Pojan elämä itsessänne, saatte odottaa näkevänne jonkinlaista kuolemaa elämässänne joka päivä!

Apostoli Paavali oli täynnä Pyhää Henkeä ja ilmestystietoutta. Hän rukoili paljon ja vaelsi päivittäin läheisessä yhteydessä Jeesuksen kanssa. Kuitenkin hän myönsi, että häntä jatkuvasti paneteltiin, häväistiin ja halveksittiin. Hänestä puhuttiin pahaa, häntä vastaan hyökättiin, hänen nimeään pilkattiin. Ja kaiken tämän hengellisen ahdingon huipuksi häntä piinasivat riivaajien voimat, haaksirikot, ja häntä hakattiin ja kivitettiin.

Paavali kärsi niin paljon niin usein, että jopa hänen hengelliset lapsensa ihmettelivät, miksi hän kohtasi jatkuvasti murhetta ja vainoa. Joka kerta, kun he näkivät hänet, hänen kasvonsa olivat mustelmilla tai hänen luunsa olivat murtuneet, tai hänen ruumiinsa oli erilaisten jälkien peitossa.

He eivät voineet olla kysymättä hengelliseltä isältään: "Missä ovat Jumalan lupaukset sinua varten, Paavali? Sinä saarnaat, että Jumala varjelee ja johdattaa. Miksi sitä ei tapahdu sinulle? Miksi sydämesi on aina niin raskautettu, kun tulet katsomaan meitä?" Ajateltiin, että Paavalin täytyi olla syyllinen johonkin syntiin.

Tämä tietysti sattui syvästi Paavaliin. Hän oli voimallinen ja vilpitön Jumalan armon ja johdatuksen saarnaaja, ja kaikkialla, minne hän meni, häntä pilkattiin ja halveksittiin. Pahan puhuminen yltyi lopulta niin pahaksi, että Paavali huudahti kirjeessään Timoteukselle: "Kaikki Aasiassa ovat kääntyneet minua vastaan! Minä perustin kaikki nämä seurakunnat ja valmensin heidän johtajansa. Mutta nyt hekin ovat kääntyneet minua vastaan!"

Apostoli sanoi, että hänellä oli jäljellä yksi ystävä, Onesiforus, joka ei "ole kahleitani hävennyt" (2Tim. 1:16). Paavali sanoi ystävästään: "Tämä mies ei häpeä vangitsemistani. Hänellä on jotain parempaa ajateltavaa kuin se, että elämässäni olisi jokin salattu synti!"

Paavali sanoi, että häntä rohkaisi myös eräs uskovien joukko, jotka olivat "niistä vaivoista, jotka minun siteistäni tapahtuivat, osalliset olleet" (Hebr. 10:34, KR1776). Hän sanoi, että nämä ihmiset tuntevat sen, mitä hän itse tuntee.

Miksi kaikki nämä ihmiset seisoivat Paavalin vierellä hänen koettelemuksissaan? Siksi, että "te sekä pilkkain että tuskain kautta kaikille ihmeeksi olitte... kuin te niiden kanssa osalliset olitte, joille myös niin kävi" (jae 33, KR1776).

Näistä uskovista oli tullut apostolien "tuskien osallisia", koska se sama, mitä Paavalille tapahtui, oli tapahtunut heillekin! He eivät voineet katsoa apostolin syviä koettelemuksia ja samalla syyttää häntä siitä, että hän olisi tuomion alla synnin tähden. He olivat kärsineet aivan samoista pilkkapuheista. Heillä oli oltava sääliä Paavalia kohtaan, muuten he olisivat joutuneet kyseenalaistamaan omaa hengellisyyttään!

Tunnen erään syvästi hengellisen papin, joka kärsi vuosikausia saatanallisista lyönneistä ja vainoista, toisten uskovien taholta. Joka kerta, kun näin hänet, hän pyysi minua rukoilemaan hänen murheidensa tähden. Suostuin siihen ilolla, mutta ajan kuluessa ja hänen koettelemustensa jatkuessa, minä aloin huolestua. Lopulta kysyin häneltä:

"En ymmärrä, miksi olet aina niin vaivattu. Miksi ihmeessä sinä näytät olevan jatkuvana riivaajien hyökkäyksen kohteena? Sinähän olet yksi jumalisimmista tuntemistani paimenista. Olet läheisesti Herran kanssa, aina rukouksessa ja opiskelet jatkuvasti Hänen Sanaansa. Miksi Herra sallisi sinun kohdata sellaista murhetta?"

En voinut olla ajattelematta: "Onhan minullakin koettelemuksia ja huonoja aikoja, mutta ei minulla ole niitä koko aikaa, sillä tavalla kuin hänellä." Epäilin hetken tuon miehen hengellisyyttä.

Mutta nyt minä tiedän, että tämä Jumalan mielen mukainen pappi oli ojennettu kuolemalle joka päivä. Se tapahtui siksi, koska hän oli täynnä ylösnousemuselämää! Jumala halusi käyttää häntä voimallisella tavalla, niin Hän ojensi häntä kuolemalle, jatkuvasti, jokaisella hänen elämänsä alueella. Hän halusi, ettei jäljelle jää mitään estämään tuota kaunista julistusta Kristuksesta hänessä.

Siksi Paavalia "annettiin alati kuolemaan." Siksi häntä lyötiin, häväistiin, vainottiin, ryöstettiin ja vangittiin, hän joutui haaksirikkoihin, häntä vihattiin ja ymmärrettiin väärin. Saatanan oli annettu tuhota elämän todisteet hänestä. Hän tiesi, että suuri Kristuksen julistus oli pääsemäisillään loistamaan Paavalin elämässä!

Paavali sanoo, että meitä annetaan kuolemalle, "että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin" (2Kor. 4:10). Jumala vie meidät kuoleman tilanteisiin, että Kristuksen elämä meissä voisi paljastua toisille!

Apostoli sanoo myös: "Sillä minusta näyttää, että Jumala on asettanut meidät apostolit vihoviimeisiksi, ikäänkuin kuolemaan tuomituiksi; meistä on tullut kaiken maailman katseltava, sekä enkelien että ihmisten" (1Kor. 4:9).

Selkeästi sanottuna: Kun täynnä Kristus-elämää olevat, Jumalan mielen mukaiset pyhät johdatetaan kuolemaan, se ei ole ikinä yksityisasia. Raamattu sanoo, että meitä katselevat kolmet erilaiset ajattelevat olennot: enkelit, riivaajat ja ihmiset.

Juuri nyt saatat kamppailla kuoleman kourissa. Vihollinen on hyökännyt sinua vastaan, tuoden murhetta murheen päälle, musertaen pelolla. Välillä sinusta tuntuu siltä, kuin olisit aivan yksin kamppailussasi.

Mutta sinua ei ole kutsuttu mukaan johonkin salaiseen sodankäyntiin. Taistelusi ei tapahdu jossain pimeässä nurkassa. Päinvastoin, nämä kolme todellisuutta katselevat sinua suurella mielenkiinnolla. Riivaajat katsovat sinua, enkelit katsovat sinua ja ihmiset katsovat sinua. Ja he kaikki tarkkaavat, kuinka tämä Jumalan palvelija toimii koettelemuksessaan.

Mistä kaikissa sellaisissa spektaakkelin tapaisissa koettelemuksissa oikeastaan on kyse? Miksi meidän täytyy käydä läpi näitä kuolemia? Mitä sellaista meissä on, jota Jumala haluaa?

Taivaallinen Isämme tietää, että eräät lunastamattomat alueet elämässämme ovat esteenä Kristuksen elämän täydelle julistukselle meissä. Hän tietää meidän kompastuskivemme, kyyneleemme, kunnianhimomme ja muut himomme kaiken, mikä estää Jeesuksen täydellistä loistoa. Hän sallii meidän joutua "kuolemaan", että sydämemme pääsisivät eroon näistä esteistä.

Ajattele näitä esimerkkejä:

1. Jos esteesi on ihmispelko, Jumala saattaa johdattaa elämääsi jonkun, jonka pelkkä läsnäolo saa sinut halvaantumaan pelosta. Kaikki, mitä tuo ihminen sanoo tai tekee, kasvattaa pelkoasi, kunnes se tulee sietämättömäksi. Ajan kuluessa alat tuntea itsesi lyödyksi ja arvottomaksi, tuskin kykenevänä jatkamaan.

Olen nähnyt sellaisen pelon aiheuttavan fyysistä tuskaa Jumalan pyhille. Jotkut ovat saaneet verenpainettakin tuollaisesta "vaikeasta tapauksesta" elämässään, joidenkin henki on kirjaimellisesti salpautunut!

Mistä sellainen rasittava ihminen oikein tulee? Miksi Jumala sallii sellaisen miehen tai naisen sekaantua sinun elämääsi? Tämä tapahtuu siksi, että rakastava Isäsi antaa sinua kuolemalle! Hän kertoo sinulle: "Ihmispelkosi estää tuota kallisarvoista Kristus-elämää virtaamasta sinussa. Näin se ei voi tuottaa elämää toisissa. Tämän pelon on loputtava. Sinun on kuoltava sille!"

Huutosi Hänelle voi olla: "Herra, auta minut pois tästä!" Mutta Jumala vastaakin: "En auta, vaan minä annan kuoleman tehdä työnsä. Minä olen järjestänyt tämän kaiken, että sinua vietäisiin kuolemaan!"

2. Jos esteesi on kunnianhimo, Jumala voi avata sinulle aivan valtavan mahdollisuuksien oven. Se voi olla niin ilmeinen ja lupaava siunaus, että et voi jättää sitä väliin. Se voi olla jopa kaikista suurin ja kunnianhimoisin projekti koko elämässäsi. Ja Jumala sallii sinun ottavan sen vastaan, ja ajattelet: "Tämä se on! Vihdoinkin läpimurto!"

Sitten Herra antaa koko asian kaatua maahan. Päädyt seisomaan elämäsi unelman raunioiden keskelle, huutaen: "Herra, minä luulin, että tämä oli Sinun tahtosi! Luulin, että minulla oli Sinun siunauksesi. Rukoilin Sinua uskollisesti ja Sinä toit minut tänne saakka. Kuinka voit sallia sen epäonnistua näin kurjasti?"

Sinut on annettu kuolemaan! Projektisi epäonnistumisen tarkoituksena on kunnianhimosi kuolema kaiken sen kuolema, mikä estää Kristuksen elämän esiin pääsyä sinussa.

3. Esteenäsi voivat olla ne uskomattomat paljastukset, joita saat Jumalan Sanasta. Saatat kysyä: "Kuinka tällainen uusi paljastus voisi olla esteenä sellaiselle, joka rakastaa Jeesusta?" Uskokaa minua: juuri tätä tapahtuu monille omistautuneille Jeesuksen seuraajille, ja se voi tapahtua sinullekin!Eräänä päivänä saatat nautiskella sinulle avautuneista uusista totuuksista. Syvälliset opit tulevat sinulle selkeämmiksi kuin koskaan aikaisemmin. Ja varmuutesi vain kasvaa, koska liität jokaisen uuden paljastuksen vaellukseesi Herran kanssa. Olet niin varma asemastasi Kristuksessa, että ajattelet: "Lopultakin olen löytänyt raamatulliset perusteet voittoisalle elämälle!"

Sitten, äkkiä, ilman mitään näkyvää syytä, kuivuus iskee sieluusi. Pian ilosi ja varmuutesi tekevät tietä tunteelle, että olet helposti lankeava ja hyödytön. Selittämätön masennus täyttää sielusi ja jokaisesta päivästä tulee sinulle raskas taakka.

Raamattu, josta oli tullut sydämessäsi niin elävä, onkin nyt kuin suljettu kirja. Sen sijaan, että jotain paljastuisi, ihmettelet, opitko enää ikinä mitään. Ajattelet: "En ymmärrä edes Raamatun selkeimpiä kohtia enää. En saa Jumalalta yhtäkään selvää sanaa. Minun täytyy olla hengellisesti paatunut!"

Ongelmana ei ole ymmärryksesi. Sinua annetaan kuolemaan! Kuivuutesi tarkoitus on nopeuttaa kuolemaa kaikelle lihalliselle varmuudellesi. Se on kuolemaa taipumuksellesi iloita sinulle annetusta ilmestyksestä ennemmin kuin siitä, että saisit ilosi Kristuksesta.

On totta, että ilmestyksillä on taipumus tuottaa ylpeyttä. Juuri tästä syystä Jumala antoi Paavalille piikin lihaan. Hän esti Paavalia iloitsemasta liikaa monista suurista ilmestyksistään. Jumala halusi uskollisen palvelijansa pysyvän kaikessa nöyränä!

Tämä koko "kuolemantapausten" kestämisprosessi voi vaikuttaa julmalta. Epäilemättä se on yksi kaikista tuskallisimmista osista vaelluksessamme Jeesuksen kanssa. Mutta jos me sallimme kuoleman saattaa meissä työnsä päätökseen, Kristuksen oma ylösnousemuksen elämä virtaa meistä vapaasti. Toisaalta, jos vastustamme kuoleman työtä, meissä ei tule olemaan milloinkaan Kristuksen elämää!

Kun me kuolemme jollekin, mikä tahansa tuo este olikin, se menettää otteensa meistä. Se ei enää kontrolloi tekojamme, eikä se enää ole mielemme tai henkemme häiriötekijöiden lähteenä.

Kuitenkin kristityillä on monenlaisia reaktioita siihen, kun Jumala antaa heitä kuolemaan. Monet murehtivat ja valittavat. He huutavat Jumalalle: "Herra, auta minut tästä pois! Olen saanut tarpeeksi. En pysty käsittelemään tätä tämä on liikaa!"

Toiset tulevat vakuuttuneiksi siitä, että Jumala on hylännyt heidät. He ihmettelevät: "Missä oli se Jumalan vapauttava voima, kun minä tarvitsin sitä kaikista eniten? Miksi Hän ei pitänyt Sanaansa? Hänen lupauksensa eivät toimi!"

Mutta jokaisessa kohtaamassamme kuolemassa Jumala tietää, että se ei ole loppumme. Hän tietää, että me emme kuole lopullisesti. Se kuolema, jonka koemme, ei voi pidättää meitä eikä tuhota meitä. Meidän Isämme taivaallinen suunnitelma on se, että Hänen Pyhä Henkensä vie meidät koettelemuksien läpi voittajina, täynnä ylösnousemuksen elämää!

Lyhyesti sanottuna, meidän kuolemamme on tarkoitettu tiettyjen henkilökohtaisten kamppailujen loppumiseksi. Isämme vie meidät sellaiseen tilaan, jossa me ymmärrämme, että meidän täytyy riippua täysin Kristuksessa, tai emme selviä. Hän haluaa meidän sanovan: "Jeesus, ellet sinä johdata, kaikki on toivotonta. Minä asetan luottamukseni siihen, että Sinä teet kaiken!"

Paavali koki tällaisen kuoleman. Eräässä elämänsä vaiheessa hän lakkasi etsimästä lievitystä kuolemantapauksiinsa. Olen varma, että varhaisina hänen Kristuksen kanssa vaeltamisen päivinään, hän kesti kauheita aikoja. Ja kuten suurin osa meistä, hän luultavasti toivoi, että jos hän luottaisi Herraan tarpeeksi, häntä varjeltaisiin kaikelta murheelta.

Esimerkiksi ensimmäisellä kerralla, kun Paavali heitettiin vankilaan, hän on saattanut huutaa vapautusta: "Herra, avaa nämä vankilan ovet. Päästä minut pois täältä, evankeliumisi tähden!" Samoin hänen ensimmäisen haaksirikkonsa on täytynyt koetella ankarasti hänen uskoaan. Ja ensimmäinen kerta, kun hänet hakattiin, sen on täytynyt laittaa hänet kyseenalaistamaan Jumalan kykyä pitää Sanansa: "Herra, sinä lupasit suojella minua. En ymmärrä, miksi minun täytyy sietää tällaista, kauheaa koettelemusta!"

Mutta Paavalin asiat vain pahenivat. Raamattu antaa hyvin vähän todisteita siitä, että tuo apostoli olisi saanut paljoakaan lohdutusta murheisiinsa.

Minä uskon, että toisessa haaksirikossa Paavalin on täytynyt ajatella: "Minä tiedän, että Herra on minussa. Ja hänellä täytyy olla joku syy tälle koettelemukselle. Hän on sanonut minulle, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat niiden, jotka Hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Jos tämä on Hänen tapansa tuoda minussa esille suurempaa Kristuksen elämän julistusta, niin olkoon. Aivan sama, uppoanko vai uinko, mutta minun elämäni on Hänen kädessään!"

Kolmannessa haaksirikossa Paavali luultavasti sanoi: "Katsokaa minua, kaikki enkelit kirkkaudessa! Katsokaa, kaikki kurjat riivaajat helvetissä. Katsokaa minua, kaikki veljet ja synnintekijät! Olen menossa taas uudelleen synkkiin ja syviin vesiin, kuoleman kouriin. Minut on tehty esimerkiksi, teille kaikille nähtäväksi!

"Tahdon teidän kaikkien tietävän, että Jumala tietää, ettei kuolema voi minua pidättää! Hän on kertonut minulle, että tämä ei ole loppuni, eikä tämä pääty tähän. Minä en aio kysellä Herraltani, miksi minua koetellaan tällä tavalla. Minä tiedän, että tämä kuoleman kohtaaminen koituu suureksi kirkkaudeksi Hänelle! Siis kaikki te, jotka katsotte, nähkää, kuinka minun uskoni tulee tästä esiin puhtaana kuin kulta!"

Minä toivon, että olisin saanut tavata Paavalin hänen viimeisinä, "kypsinä" päivinään, vaelluksessaan Herran kanssa. Olisin kysynyt häneltä: "Veljeni, mikä varjeli sinua uupumiselta ja luovuttamiselta? Sinuahan painostettiin jatkuvasti joka puolelta."

Uskon, että Paavali olisi vastannut: "Kyllä, minua painostettiin. Mutta en ahdistunut siitä."

"Mutta sinä kirjoitit olevasi niin usein hämmentynyt koettelemuksistasi", minä sanoisin.

"Totta, mutta kertaakaan en antanut epätoivolle periksi", vastaisi hän.

"Sinua myös vainottiin enemmän kuin ketään."

"Aivan. Mutta Herra ei milloinkaan hylännyt minua."

"Sinua lyötiin usein maahan, heikkouksilla ja murheilla."

"Niin, mutta yksikään niistä ei tuhonnut minua."

Tänä päivänä Paavali todistaa koko maailmalle: "Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut" (2Kor. 4:8-9). Hän haluaa Jumalan kansan tietävän, että "tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti!" (jae 17).

Paavali kertoo meille: "kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä" (2Kor. 4:12). Apostoli ilmaisee hyvin pelkistetysti: "Tässä on syy, miksi Jumala ojentaa meitä kuolemalle. Hän tekee sen, että Kristuksen elämä virtaisi meistä toisiin! Jos me annamme kuoleman saada työnsä meissä päätökseen, Kristuksen elämän julistus tulee meissä selvästi näkyväksi. Ja meidän todistuksemme synnyttää elämää kaikissa, jotka sen kuulevat!"

Herra ojentaa meidät kuolemaan kuolemaan kaikelle himolle, synnille, kunnianhimolle, lihalle ja ylpeydelle, niin että sisäinen olemuksemme alkaa tulvia puhdasta, elämää antavaa vettä. Hän kertoo meille: "Sen kuoleman, johon olen teidät johtanut, tarkoituksena on synnyttää elämää niissä, jotka ovat ympärillänne. Ainoastaan sellainen palvelija, joka on kuollut tälle maailmalle, voi todella tuoda Kristuksen elämän omaan elinympäristöönsä!"

Muista, kun taloudelliset vaikeudet kohtaavat, kun fyysinen tuska iskee, kun nimeäsi ja mainettasi mustataan, kaikkien silmät ovat kohdistuneet sinuun. Työtoverisi, perheenjäsenesi, veljesi ja sisaresi Kristuksessa, jopa muukalaiset, kaikki katsovat ja odottavat, kuinka reagoit.

Mitä he näkevät virtaavan sinusta sellaisina aikoina? Näkevätkö he uskoa, luottamusta ja antautumista? Vai näkevätkö he epätoivoisen, valittavan kristityn, joka ei uskoudu Jeesuksen ylösnousemuksen voimalle?

Rakkaat, antakaa kuoleman saada teissä työnsä päätökseen! Antakaa sen poistaa kaikki, mikä estää Kristuksen virtaamista teistä toisiin.

Sanokaa Herralle: "Isä, minä tiedän, etteivät nämä murheet kohtaa minua siksi, että olisit minulle vihainen. Ne tapahtuvat siksi, että yrität päästä johonkin sielussani. Herra, tee sille jotain. Vie se kuolemaan ja ulos kuolemasta, vie elämään!"