Älä juokse pakoon Iisebeliä!

Jumala haluaa, että jokainen uskova hallitsee elämänsä täysin - Pyhän Hengen voiman ja väkevyyden avulla! Raamattu tekee selväksi, että Herran tulee määrätä meidän vaelluksemme. Daavid todisti: "He luottivat sinuun eivätkä tulleet häpeään." (ks. Ps. 22:5.)

Elämäsi ei kuitenkaan ole hallinnassasi, jos olet pelon, mielihalujen, masennuksen tai epätoivon hengen uhri. Jos sinua jatkuvasti pommittavat arvottomuuden tunteet tai luopumisen ajatukset - elämäsi ei yksinkertaisesti ole hallinnassasi. Jos jokin näistä kuvaa sinua, rukoilen, että Pyhä Henki käyttää tätä kirjaa ja tarraa sinun sieluusi - ja panee jonkin sinussa taistelemaan vastaan. Jumala haluaa, että kestät pahaa vastaan - pystyt valtaamaan takaisin sen alueen, jonka olet luovuttanut sille!

Haluan näyttää teille, miten eräs koko Raamatun vahvimpia ja hurskaimpia miehiä menetti otteensa elämäänsä vähäksi aikaa - ja miten hän sai otteensa takaisin. Se on Elian tarina. Jumala käski tämän mahtavan profeetan kutsua koolle 450 Baalin pappia ja 400 Aseran profeettaa Karmelin vuoren huipulle. Jumala aikoi järjestää kilpailun - näytön paikan paholaiselle! Oli kyse pelkästään siitä, kuka olisi palvonnan arvoinen - pakanoiden jumala vai Jehova Jumala.

Muistat, että Pyhän Hengen tuli laskeutui alas taivaasta ja kulutti Elian alttarin uhrin ja nuoli pois kaksitoista ruukullista vettä. Kun keskitienkulkija-uskovat näkivät tämän, he kaikki lankesivat kasvoilleen ja ylistivät Herraa. Sitten nämä ihmiset joutuivat pyhän raivon valtaan - koska heitä oli petetty! Heidän asettamisensa alttiiksi palvomaan arvottomia epäjumalia oli pitänyt heidät vankeuden kahleissa. Niinpä he ottivat nämä 850 pakanapappia ja tappoivat heidät kaikki.

Sillä aikaa Elia käski kuningas Ahabia: "Valmistaudu sateen varalle!" Ja profeetta meni ylös vuorelle ja rukoili valtavan ukkosmyrskyn puhkeamista, joka päätti kuivuuden. Silloin Jumalan Henki tuli Eliaan, ja hän juoksi Ahabin vaunujen edellä yli sata kilometriä takaisin Jisreelin palatsiin.

Raamattu sanoo: "Ja Herran käsi tuli Elian päälle..." (1.Kun. 18:46.) Tosiaan, kukaan ihminen ei olisi voinut tehdä mitään tällaista, ellei Jumalan Henki olisi ollut voimallisena hänen päällään!

Kun Elia tuli Jisreeliin, hän pysähtyi kaupungin portin ulkopuolelle eikä tohtinut mennä sisään. Hän edustaa sitä, missä monet meistä juuri nyt ovat - saatanan portin ulkopuolella, erotettuina synnistä, kaikkien vihollisten ulottumattomissa.

Tähän hetkeen saakka Elia oli hallinnut elämänsä hyvin. Hän oli rohkea, peloton, rakasti Jumalaa ja vihoasi epäjumalanpalvelusta. Hän oli kestävä rukouksessa; yksikään hänen sanoistaan ei mennyt hukkaan. Ja Jumala oli juuri käyttänyt häntä suuremmalla tavalla kuin koskaan hänen julistustyönsä aikana. Elia oli omin käsin saanut helvetin vallat vapisemaan!

Me emme tiedä, mitä Elia ajatteli kaupungin portin ulkopuolella istuessaan. Mutta tiedämme, että hän "oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin..." (Jaak. 5:17). Hän oli täysin inhimillinen huolimatta kaikesta siitä, mitä hän oli juuri saanut aikaan. Uskon, että Elia odotti hartaasti, että Jumala täyttäisi aloittamansa työn - kaataisi maahan kaiken epäjumalanpalveluksen maasta. Hän varmaan ajatteli: "Ehkä kaikki vanhurskaat, jotka näkivät tulen putoavan taivaasta, nousevat ja heittävät Iisebelin ulos palatsista. Varmaan hän pelkää. Varmaan hän pakkaa laukkujaan ja tilaa parhaillaan vaunuja. Kaduilla voi syntyä mellakoita. Ja ihmiset tarvitsevat profeetan ääntä, kun kaikki sortuu. Minun on pakko olla täällä!"

Odottaessaan Jumalan toimintaa kaupungin ulkopuolella Elia tunsi itsensä hyvin tärkeäksi, erittäin tarpeelliseksi - ja mahtavaksi Jumalassa. Mutta ystäväni, tekin voitte kokea jotain samanlaista kuin Elia Karmel-vuorella - kaataa linnoituksia, olla kestävät rukouksessa, pelastaa sieluja saatanan kynsistä - ja silti kokea heti sen perään jyrkän romahduksen!

Kaikkein haavoittuvin kohta elämässäsi kristittynä on heti sen jälkeen, kun olet saavuttanut mahtavan voiton. Monet papit, evankelistat ja maallikot, joita Jumala on suurenmoisesti käyttänyt hyväkseen, ovat langenneet, koska heistä on tullut huolettomia ja omahyväisiä voimansa hetkellä. He ovat luulleet tulleensa sellaiseen asemaan Jumalan edessä, ettei heidän kimppuunsa enää voi hyökätä - että he pystyvät hoitamaan kaikki asiat vaivatta. Mutta häijy paholainen livahti sisään heti nähdessään ensimmäisen merkin heidän omahyväisyydestään. Se sumutti heidän mieleensä hengellisen ylpeyden - ja he lankesivat, koska eivät olleet osanneet varautua!

Sama ylpeys asui Eliassa. Hänen sydämensä todellinen tila tuli ilmi myöhemmin, kun hän piiloutui Hooreb-vuoren luolaan: "Minä olen kiivailemalla kiivaillut Herran, Jumalan Sebaotin, puolesta. Sillä israelilaiset ovat hyljänneet sinun liittosi, hajottaneet sinun alttarisi ja tappaneet miekalla sinun profeettasi. Minä yksin olen jäänyt jäljelle, mutta minunkin henkeäni he väijyvät, ottaakseen senkin." (1.Kun. 19:10.) Elia tarkoitti: "Minä olen ainutlaatuinen, Herra. Minä olen ainoa Israelissa, joka vielä taistelee sinun puolestasi!"

Karmel-vuoren taistelua ei käyty Elian ja Iisebelin välillä - vaan Jumalan ja paholaisen! Elia oli täynnä Jumalan Henkeä ja Iisebel oli saatanan vallassa. Se oli taistelu helvetin valtojen ja Jumalan maanpäällisen yhteisön välillä.

Tällaiseen sodankäyntiin useimmat meistä ovat juuri nyt sitoutuneet. Se on taistelu moraalista, Jeesuksen Kristuksen seurakunnan ja vääryydentekijöiden - abortintekijöiden, huumekauppiaiden, pöyhkeilevien homoseksuellien, pornokauppiaiden, jumalattomien poliitikoiden välillä.

Mutta me näemme Elian tarinasta sukeutuvan myös henkilökohtaisen taistelun. Tämä on pelkästään paholaisen ja Elian välinen! Saatana sanoo: AVoi olla,että hävisin taistelun seurakunnasta. Mutta tämän Jumalan miehen minä nitistän!"

Iisebel edustaa tässä tarinassa saatanaa. Paholainen ohjasi kaikkea, mitä hän teki. Hän oli hämmennyksen, epäjärjestyksen ja myllerryksen aiheuttamisen väline Israelille. Kuulkaa, miten Jumalan Sana kuvaa häntä:

Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta... Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan. Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa. (Ilm. 2:20-22.)

Iisebel on paholaisen vertauskuva - paatunut, katumukseen kykenemätön. Hän edustaa viettelevää henkeä, joka toimii maailmassa juuri nyt ja haluaa tuottaa sekaannusta Jumalan huoneeseen. Tämä henki aikoo riistää seurakunnalta kaiken Isälle annettavan pyhän ylistyksen. Se yrittää johtaa uskovia harhaan palvomasta Jumalaa puhtaalla sydämellä!

"Ahab kertoi Iisebelille kaiken, mitä Elia oli tehnyt ja kuinka hän oli tappanut miekalla kaikki profeetat." (1.Kun. 19:1.) Iisebel kuunteli, kun Ahab kertoi, miten ihmeellinen tuli oli laskeutunut Elian alttarille... miten ihmiset olivat langenneet maahan peläten ja kunnioittaen Jumalaa... ja miten he olivat tappaneet hänen 450 Baalin pappiaan ja 400 Aseran profeettaa!

Äkkiä Iisebelin kasvot tulivat tulipunaisikai kiukusta. (Paholainen sai hänet kiehumaan.) Hän sanoi: "Minä olen menettänyt kaikki pappini. Olen ehkä menettänyt kiintymyksen ja palvonnan, jota odotin Jumalan kansalta. Tämä on murskaava isku kaikille suunnitelmilleni. Mutta nyt minä lähden ajamaan takaa Eliaa! Keskitän kaiken huomioni tähän Jumalan palvelijaan, joka on aiheuttanut sellaista tuhoa minun valtakunnassani. En välitä, mitä muuta tapahtuu - kunhan saan tämän miehen käsiini!"

Tässä vaiheessa Elia vielä istui kaupungin ulkopuolella ja huolehti Jumalan asioista - nuhteettomana, voittoisana, vailla yhtään epäpyhää ajatusta. Sitten äkkiä, aivan kuin tyhjästä, saatanan viestintuoja tuli tuomaan sanoman helvetistä: "Iisebel... käski sanoa: 'Jumalat rangaiskoot minua nyt ja vasta, jollen minä huomenna tähän aikaan tee sinulle samaa, mikä jokaiselle näistä on tehty." (jae 2.)

Saatana uhkaili: "Elia, sinä olet itse asiassa jo kuollut! Olet mennyt liian pitkälle - ja nyt taistelu onkin sinun ja minun välinen. Sinä saat ansiosi mukaan - olet kuollut mies!"

Jumala salli tämän henkilökohtaisen haasteen hyvästä syystä. Ja samasta syystä on jokaisen hurskaan, hartaan uskovan koettava sama taistelu. On nimittäin aivan eri asia vastustaa väärintekijöitä. Kun näet pahan valtojen toiminnan Amerikassa - tuomarit määräävät Jumalan nimen poistettavaksi kouluista, lääkärit tappavat vauvoja, lesbot saarnaavat kirkoissa - tiedät, että saatana toimii koko Kristuksen ruumista vastaan. Ja se on yhteinen taistelu.

Aivan täysin toinen asia taas on, kun joudut itse kasvokkain kiukkuisen paholaisen kanssa - ja se käy sinun kimppuusi henkilökohtaisesti. Se ajaa sinua takaa yksilönä, koska olet tehnyt työtä Jumalan valtakunnassa - olet vavisuttanut helvettiä!

Paholainen käyttää valheita ja pelkoa yrittäessään ottaa uskovien elämän hallintaansa. Ja niin se teki Eliallekin. Ensin Iisebel vannoi jumalien kautta, jotka jo olivat osoittautuneet voimattomiksi. Elialla ei ollut niistä jumalista mitään pelättävää. Edelleen Jumala oli asettanut tulimuurin Elian ympärille. Hän oli ympäröinyt palvelijansa tulisilla vaunuilla ja enkelijoukoilla. Ei profeetta ollut vaarassa!

Mutta Elia ei ajatellut noita vaunuja. Eikä hän ajatellut Jumalaa, joka oli hänen kanssaan Karmel-vuorella - Jumalaa, joka pystyisi auttamaan häntä voittamaan myös henkilökohtaisen taistelunsa. Ei - Elian valtasi pakokauhu! Raamattu sanoo: "nousi hän ja lähti matkaan pelastaakseen henkensä..." (jae 3.) Vain parissa tunnissa hän siirtyi pyhästä rohkeudesta, varmuudesta ja auktoriteetista - pelkoon, epätoivoon ja hämmennykseen!

Sinun täytyy muistaa, ettei paholainen olisi pystynyt tappamaan Eliaa. Vain Jumalalla on elämän ja kuoleman avaimet hallussaan. Ja sitä paitsi saatana ei edes halunnut tappaa Eliaa - koska se tiesi, että kuolema ainoastaan johtaisi Elian Jumalan läheisyyteen pois sen itsensä ulottuvilta. Silti Elia istui vain vuorokautta suuren voittonsa jälkeen autiomaassa kinsteripensaan juurella ja valitti: "Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi." Hän "meni itse erämaahan päivänmatkan päähän. Hän tuli ja istuutui kinsteripensaan juureen. Ja hän toivotti itsellensä kuolemaa..." (jae 4.)

Minä kysyn sinulta - oletko sinä kinsteripensaan juurella? Oletko uupunut, hämmentynyt, menettänyt otteen elämääsi? Ovatko kaikki voimasi menneet? Ovatko kaikki voitot haalistumassa, kun pelko ja epätoivo astuvat esiin? Oletko koskaan sanonut: "Riittää, Herra - minä haluan kuolla!"

Profeetta Jeremia oli toinen pyhä Jumalan mies. Hän oli vanhurskas, nuhteeton, vailla mitään epäpuhdasta elämässään. Tämä mies kuulosti niin vakaalta: "Mutta Herra on minun kanssani niinkuin väkevä sankari; sentähden minun vainoojani kompastuvat eivätkä mitään mahda. He saavat suuren häpeän, sillä he ovat olleet ymmärtämättömät, iankaikkisen pilkan, joka ei ole unhottuva... Veisatkaa Herralle, ylistäkää Herraa, sillä hän pelastaa köyhän pahantekijäin käsistä." (Jer. 20:11-13.)

Tämä kuulostaa mieheltä, joka on täynnä uskoa ja voittoa. Mutta äkkiä kuulemmekin hämmentyneen, kauhistuneen, hylätyn profeetan valituksen! Jeremia kuulostaa kuin hänkin istuisi kinsteripensaan alla:

Kirottu olkoon se päivä, jona minä synnyin; älköön se päivä, jona äitini minut synnytti, olko siunattu. Kirottu olkoon se mies, joka toi minun isälleni ilosanoman,sanoen: ASinulle on syntynyt poikalapsi@, ja saattoi hänet suureen iloon. Käyköön sen miehen niinkuin niiden kaupunkien, jotka Herra kukisti armahtamatta... koska ei surmannut minua äidinkohtuun, niin että äitini olisi ollut minun hautani ja hänen kohtunsa jäänyt iäti kantavaksi. (Jer. 20:14-17.)

Tämä pyhä Jumalan mies sanoi: "Miksei minua tapettu, kun synnyin? Kunpa olisin saanut kuolla kohtuun!"

Mitä hänelle tapahtui, kun hänen asenteensa oli muuttunut niin nopeasti? Paholainen oli tullut suoraan häntä vastaan - Pashurin, temppelin ylivalvojan muodossa, joka pieksi hänet ja heitti hänet vankilaan! Jeremia joutui hämmennyksiin: "Sinä olet taivutellut minua, Herra, ja minä olen taipunut; sinä olet tarttunut minuun ja voittanut. Minä olen ollut nauruna pitkin päivää, kaikki pilkkaavat minua." (jae 7.) Hän tarkoitti: "Minun on tehtävä Sinun tahtosi, Herra, koska Sinä olet vahvempi kuin minä. Mutta aina, kun ilmoitat minulle profetian, mitään ei tapahdu. Kaikki pilkkaavat minua!"

Minä kysyn sinulta - vaellatko sinä pyhänä ja vanhurskaana Jumalan edessä? Onko sydämesi kiintynyt tottelemaan ja rakastamaan Häntä? Janoatko sinä Jumalaa - haluatko vaeltaa Hänen voimansa mukaan kaikessa siinä valkeudessa, mitä sinulle on annettu? Minä varoitan sinua - on mahdollista, että sinulla on aikoja, jolloin asiat luisuvat hallinnastasi! Vihollinen käy kimppuusi suurimman siunauksen hetkellä - sen vuoksi, mitä olet tehnyt sen vallalle!

Me kaikki tiedämme, että huumeidenkäyttäjät, alkoholistit ja jumalattomat ihmiset elävät hallitsematta elämäänsä. Mutta monet hurskaatkin ihmiset käyvät läpi aikoja, jolloin joutuvat pakenemaan paholaista menetettyään otteen elämästään. Vain harvat meistä pystyvät lopulta sanomaan Nehemian tapaan: "Pakenisiko minunlaiseni mies?... Minä en (mene)." (Neh. 6:11.) Useimmat meistä ovat jo paenneet kuten Elia!

Ehkä sinun kimppuusi käydään juuri nyt - ja sinä istut kinsteripensaan alla hämmentyneenä ja peloissasi. Sanot sydämessäsi: "Herra, nyt minulle riittää. Vie minut kotiin!" Mutta haluan näyttää sinulle, miten saat taas elämäsi ohjat käsiisi pois saatanan hallusta - miten voit vallata takaisin sen maaperän, jonka sille olet menettänyt!

Tässä on kolme asiaa, jotka Pyhä Henki puhui minun sydämeeni tästä aiheesta:

Jumala on sinun kanssasi joka kerta vihollisen hyökätessä. Hän ei koskaan jätä sinua eikä hylkää. Elia oli äärettömän epätoivon vallassa - täysin hämmentynyt, peloissaan, valmis luopumaan. Mutta Jumala näki hänen hätänsä ja lähetti hänelle oman enkelin - hovimestariksi ja ruuanlaittajaksi!

Raamattu kertoo:

Ja hän paneutui maata ja nukkui kinsteripensaan juurella. Mutta katso, enkeli kosketti häntä ja sanoi hänelle: ANouse ja syö.@ Ja kun hän katsahti, niin katso, hänen päänsä pohjissa oli kuumennetuilla kivillä paistettu kaltiainen ja vesiastia. Niin hän söi ja joi ja paneutui jälleen maata. Mutta Herran enkeli kosketti häntä vielä toisen kerran ja sanoi: ANouse ja syö, sillä muutoin käy matka sinulle liian pitkäksi.@ Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä... (1.Kun.19:5-8.)

Onko sinulle koskaan tarjottu niin ravitsevaa ruokaa, että jaksoit sen voimalla neljäkymmentä päivää? Mahtoi se olla melkoinen ateria!

Uskon, että Herra sanoi enkelille näin, ennen kuin lähetti hänet Elian luo: "Ole kärsivällinen hänen kanssaan! Hän on murheissaan, hämmentynyt, täynnä kysymyksiä. Hän luulee haluavansa kuolla, mutta todellisuudessa hän haluaa elää. Hän tuntee olevansa hyödytön, epätoivoisessa tilanteessa. Mutta minä rakastan häntä yhä! Minulla on hänen varalleen vielä paljon lisää työtä Valtakuntani hyväksi. Aion pian herättää hänen henkensä. Mutta siihen saakka haluan, että ruokit häntä hyvin - virkistät häntä! Ja sano hänelle, että matka on liian pitkä ja rankka. Hän ei jaksa kulkea sitä syömättä sitä ruokaa, jonka hänelle annan!

Kiitos Jumalalle, että enkeli sanoi sen Elialle! Se on totta - matka on liian rankka meille kaikille. Emme pysty selviytymään siitä. Ja siksi Jumala on antanut meille tämän Sanan - ja se on parempi kuin mikään enkeli. Hän sanoo: "Paneudu minun Sanaani - syö ja juo. Sieltä löydät kaiken sen voiman, jota tarvitset selviytyäksesi tästä koettelemuksesta."

Hengen ääni kysyy sinulta samaa kuin Hän kysyi Elialta: "Mitä sinä täällä teet, Elia?" (1.Kun. 19:9.) Jumala sanoi palvelijalleen: "Miten kauan aiot antaa paholaisen valehdella sinulle? Milloin aiot herätä ja sanoa: 'Jo riittää tämä typeryys!' On aika asettua asemiin ja puolustautua - ottaa elämän hallinta taas itselle!"

Ehkä Herra sanoo tätä samaa sinulle juuri nyt: "Miksi sinä täällä piileskelet, elät tässä pelossa ja ahdistuksessa? Miten kauan aiot antaa tämän jatkua? Ei sinun tarvitse pelätä - minä en ole hetkeksikään jättänyt sinua. Nouse! Sinun työsi minun hyväkseni ei ole vielä tehty. Lähde tästä murheen ja syyllisyyden luolasta!"

Jumala oli asettanut Elialle kahdesti tämän kysymyksen. Ensimmäisellä kerralla Elia vastasi, että hänen pyhyytensä ja antaumuksensa oli saattanut hänet vaikeuksiin: "Herra, he tappoivat kaikki Sinun profeettasi. Vain minä jäin jäljelle - ja he aikovat tappaa minutkin!" Mutta Jumala toisti kysymyksen - koska Elia ei ollut kertonut koko totuutta. Huomaatko, että Jumala halusi kuulla sen, mikä oli syvällä Elian sydämessä - todellisen syyn siihen, miksi hänen henkensä ja sielunsa olivat niin maassa ja lopussa. Se oli tämä:

"Jumala, Sinä päästit paholaisen minun kimppuuni! Annoit sen piinata minua, riistää minun iloni ja panna pelon sydämeeni. Enkä minä ansainnut sellaista käsittelyä! Minä olen ollut pyhä, kuuliainen, tehnyt kaiken, minkä käskit minun tehdä. Siitä huolimatta päädyin kaiken rukoukseni, saarnaamiseni ja kuuliaisuuteni jälkeen elämäni suurimpaan taisteluun!"

Kuvaako tämä sinunkin henkeäsi? Olet yrittänyt parhaasi mukaan tehdä Jumalan työtä Hänen tahtonsa mukaan, antaa Jeesukselle koko sydämesi ja tarmosi - ja silti olet joutunut paholaisen hyökkäyksen kohteeksi! Herra tulee nyt sinun luoksesi ja kysyy: "Miksi sinä olet niin maassa - tuollaisen paniikin vallassa? Mennäänpä asian ytimeen. Mistä tässä jutussa lopulta kenkä puristaa?" Hän haluaa, että myönnät sen, mitä sydäntäsi todella painaa: "Jumala, en ole ansainnut tätä vihollisen hyökkäystä, kun yritin niin kovasti miellyttää Sinua!"

Ehkä olet jo vuodattanut sydämesi Jumalalle tällä tavoin. Mutta oletko kertonut Hänelle loputkin siitä, mikä syvintä sisintäsi piinaa? "Olen kyllästynyt kaikkiin oppitunteihin, Herra! En halua enää oppia lisää. Minä haluan vain tehdä Sinun tahtosi - hankkia Sinulle voittoja, pelastaa sieluja. Anna minun tehdä vain se ja päästä sitten kotiin kirkkauteen!"

Tässä on asian ydin, koko ongelma: Me olemme kyllästyneitä oppimaan tuntemaan Jumalan teitä! Me ajattelemme: "Eikö ikinä tule aikaa, jolloin voin vain istahtaa rauhassa ja tietää, että paha on voitettu? Eivätkö minun taisteluni ikinä pääty?" Ei - Jumalan suunnitelmat ovat toisenlaiset! Ja ne ovat: "Kun opit vastustamaan pahaa, se pakenee sinusta!" (ks. Jaak. 4:7.)

Saatat sanoa: "Kyllä minä sen jo tiedän!" Mutta monet kristityt luulevat vastustavansa pahaa hätistelemällä sitä tiehensä - huutamalla, pelottelemalla sitä pois. Mutta se ei vaikuta yhtään mitään. Jumala puhuu tässä aivan jostain muusta. Hän sanoo: "Miten voit oppia vastustamaan saatanaa, ennen kuin olen päästänyt sen sinun kimppuusi mylvimään ja uhkailemaan? Se ei ole mikään sinun mielikuvituksesi tuote - se on todellinen paholainen. Ja sinun on opittava panemaan sille vastaan!"

Ammattimaiset käärmeenkäsittelijät - ihmiset, jotka lypsävät kalkkarokäärmeistä myrkkyä lääketieteellisiin tarkoituksiin - koulutetaan viemällä heidät suoraan käärmeenkoloon. Se on ainoa tapa, jolla he voivat päästä pelosta. Ja se on ainoa tapa oppia käärmeen omat keinot - miten ne liikkuvat ja toimivat.

Rakkaat ystävät, Jumala haluaa viedä teidät käärmeenkoloon - kohtaamaan paholainen kasvokkain! Hän haluaa teidän kuulevan vihollisen äänekkään valehtelun ja karjumisen, että voitte oppia vastustamaan sitä. Hän haluaa opettaa teille, miten pystytte kestämään päättäväisesti - vastustamaan ääneti kaikkea saatanan tyhjää kalkkarokäärmeen kalinaa!

Raamattu sanoo arkkienkeli Miikaelista: "Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: 'Rangaiskoon sinua Herra!'" (Juud. 9.) Miikael ilmoitti pelkäämättä: "Minulla ei ole aikaa pelleillä sinun kanssasi, paholainen. Minulla on töitä. Herra hoitaa sinut!"

Jumala sallii koettelemuksesi ensinnäkin siksi, että Hän haluaa tehdä sinusta "paholaisenkestävän". Se ei tarkoita, ettei sinun kimppuusi enää käytäisi. Mutta sinut valmennetaan kestämään! Se kaikki kuuluu suureen palvelukseen, suureen voiteluun valmistautumiseen, jonka Hän sinulle järjestää, jotta voisit enemmän hyödyttää Hänen valtakuntaansa.

Herra myös yrittää vahvistaa sinua pahan juonia vastaan. Hän kokoaa uskovien joukon, joka on kohdannut paholaisen silmästä silmään ja saanut voimia vastustaa sitä - ja joka tietää sen keinot eikä pelkää sitä. Jumala sanoo: "Kun ymmärrät, miksi joudut läpikäymään tämän, valtaat takaisin kaiken menettämäsi maaperän. Saat taas asiat hallintaasi - Pyhän Hengen voimalla!"

Kun Elian koettelemus oli ohitse, hän ei enää koskaan paennut. Nyt hänellä oli tietoinen suuntavaisto - hän oli hengessään varma. Jumala nimittäin oli lähettämässä häntä kansojen joukkoon nostamaan esiin kuninkaita, kansanjohtajia ja profeettoja! Jumala käski häntä: "Lähde takaisin samaa tietä, jota tulit... voitele Hasael Aramin kuninkaaksi. Ja voitele Jeehu... Israelin kuninkaaksi...Ja voitele sijaasi profeetaksi Elisa." (1.Kun. 19:15,16.) Elialle oli annettu uutta voimaa voitelun suorittamiseen. Hänellä oli taas asiat hallussaan! "Niin hän lähti sieltä..." (jae 19). Elia tuli ulos luolasta tekemään Jumalan tahdon. Hänen ei tarvinnut vuodattaa kyynelvirtoja. Ei - hän oli vain kuullut Herran Sanan!

Rakkaani, paholaisella ei ole teihin muuta otetta kuin pelko. Ja se teidän on karistettava yltänne uskossa. Teidän on sanottava: "Minä en muserru. Jumala kyllä antaa minulle uuden voitelun taivaasta. Hän aikoo käyttää minua!"

Uskotko, ettei Jumala ole vielä käyttänyt sinua kaikkeen - että Hän opettaa ja valmentaa sinua parempiin tehtäviin? Hän haluaa puhua sinulle masennuksen luolassasi. Hän haluaa ilmoittaa sinulle, mitä sinun pitää tehdä ja minne mennä - ja Hän haluaa tuoda sinut ulos luolastasi. Nouse siis pois epätoivostasi. Karista yltäsi pelon ja ahdistuksen kahleet. Lähde luolastasi. Huomaat heti, kun nouset ja lähdet liikkeelle, että saat luvatun voitelun!