Alistua Kristuksen ja hänen seurakuntansa palvelijaksi

“Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella, Jeesuksella oli” (Fil.2:5).

“Mutta meillä on Kristuksen mieli” (1.Kor.2:16).

“ja uudistua mielenne hengeltä” (Ef.4:23).

Nämä ovat kaikki Paavalin kehoituksia. Hän sanoo Herran kansalle: “Olkoon teillä se mieli, joka on Kristuksella - Jeesuksen ajatukset - olkoon ne myös teidän ajatuksianne. Tällaiseen mielentilaan me kaikki pyrimme.

Mitä tarkoittaa omata Kristuksen mieli? Aivan yksinkertaisesti se tarkoittaa ajatella ja toimia kuten Jeesus teki. Se tarkoittaa, että me teemme Kristuksen kaltaisia päätöksiä, kuinka meidän tulee elää. Se tarkoittaa, että teemme kaiken mielemme tietoiseksi Kristuksen mielen laadusta meissä.

Joka kerta, kun me katsomme Jumalan Sanan peiliin, meidän tulee kysyä itseltämme: “Kuvastaako se, mitä minä näen itsestäni, Kristuksen luontoa ja ajattelua? Muutunko Kristuksen kaltaisuuteen jokaisen kokemuksen kautta, jonka Jumala tuo elämääni?”

Paavalin mukaan Kristuksen mieli on tällainen: “...vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi...” (Fil.2:7).

Jeesus teki päätöksen, kun hän oli vielä taivaassa. Hän teki sopimuksen Isän kanssa siitä, että hän luopuu taivaallisesta loistostaan ja tulee maan päälle ihmisenä. Hän aikoi tulla alas maailmaan nöyränä palvelijana. Ja hän halusi palvella mieluummin kuin tulla palveltavaksi.

Kristus siis sanoi: “Minä menen tekemään sinun tahtosi Isä.” Jeesus todella päätti ennen alas tuloaan: “Minä alistan oman tahtoni tehdäkseni sinun tahtosi Isä. Kaiken, mitä minä teen, on tultava sinulta. Minä luovun kaikesta ollakseni riippuvainen sinusta.”

Isän puolelta taas sopimus Pojan kanssa sisälsi Isän tahdon Pojalle ilmaisemisen. Jumala sanoi hänelle: “Minä en koskaan salaa tahtoani sinulta. Saat aina tietää, mitä minä teen ja kuinka minä sen teen. Sinulla on oleva minun mieleni.”

Kuinka paljon onkaan ihmisiä tänään, jotka sanovat olevansa Jeesuksen seuraajia, eivätkä ole koskaan tehneet päätöstä elää kuten Jeesus eli. Sen sijaan he elävät mukavasti lihansa kanssa - luonnonlaatunsa, luonteen vikojensa, perisyntiensä. Eivätkä he koskaan halua muuttua. He sanovat: “Minä olen luonteeltani tällainen.”

Mutta kun Paavali sanoo reilusti: “Minulla on Kristuksen mieli”, hän julistaa: “Minä olen luopunut omasta kunniastani. Kuten Jeesus, olen ottanut orjan muodon.” Ja Paavali vakuuttaa, että sama pätee jokaisen uskovan kohdalla: “Mutta meillä on Kristuksen mieli” (1.Kor.2:16).

Ehkä ajattelet: milloin ja kuinka Paavali otti itselleen orjan osan? Tämä mies oli ollut uskovien vainooja ja tappaja kokosydämisesti, kuinka sellaisella miehellä voisi koskaan olla Kristuksen mieli?

Paavali kykeni osoittamaan, milloin se tapahtui. Apostolien Tekojen yhdeksäs luku kuvaa kuinka ja milloin tuo päätöksenteko tapahtui: Damaskossa, Suoralla kadulla, Juudas-nimisen miehen talossa.

Tuohon aikaan Paavali tunnettiin Sauluksena. Hän oli matkalla Damaskoon pienen sotajoukon kanssa, vangiten uskovia, viedäkseen heidät Jerusalemin vankilaan kidutettaviksi. Mutta Jeesus ilmestyi Saulille Damaskon tiellä, sokaisten hänet ja johdatti hänet Juudaan taloon Suoralle kadulle. “Ja Saul oli kolme päivää näkemätönnä, ei syönyt eikä juonut” (Apt.9:9).

Noiden kolmen päivän aikana Sauluksen mieltä uudistettiin. Hän vietti koko ajan palavassa rukouksessa, tutkien mennyttä elämäänsä. Ja se, mitä hän näki siinä, sai hänet vihaamaan sitä. Silloin Sauluksesta tuli Paavali.

Tämä mies oli ollut hyvin ylpeä. Hän oli ollut täynnä väärää innostusta ja etsinyt toisten ylimielisten, uskonnollisten ihmisten hyväksyntää. Mutta sitten hän sanoi: “Kristus tuli ja ilmaisi itsensä minulle, ja minä hylkäsin vanhan tieni - ei enää ihmisten mieliksi uskonnollisuuden seuraamisessa. Nyt minusta tuli Kristuksen seuraaja.”

“Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana, että voittaisin omakseni Kristuksen” (Fil.3:8).

Paavali oli mies, joka pystyi sanomaan: “Olin kerran jotain. Kaikki toverini, fariseukset mukaan lukien kunnioittivat minua. Olin fariseus fariseusten joukossa, nousin ylöspäin kunnioituksen portailla, minua pidettiin pyhänä miehenä, voimallisena lain opettajana. Minun maineeni koko maassa oli moitteeton ihmisten silmissä. Mutta kun Kristus otti minut kiinni, kaikki muuttui. Jouduin luopumaan pyrkimyksistäni, kilpailusta - kaikesta, minkä minä luulin antavan tarkoituksen elämälleni. Minä huomasin, että olin ollut täysin huomaamatta Kristusta.”

Paavali oli luullut, että hänen uskonnolliset pyrkimyksensä - intonsa, kilpailumielensä, tekonsa, toimeliaisuutensa - olivat kaikki vanhurskautta. Hän luuli, että se oli kaikki Jumalan kunniaksi. Nyt Kristus paljasti hänelle, että se kaikki oli lihallista, kaikki omalle itselle.

Siksi Paavali sanoi: “Minä panin pois kaiken halun ansioitumiseen ja huomion saamiseen. Ja minä päätin olla palvelija.” “Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin” (1.Kor.9:19).

Paavali näki, että Jeesus valitsi palvelijan elämän. Hän oli Jumalan Poika, mutta hänellä oli palvelijan sydän. Samoin Paavali tiesi, että hänestä oli tullut Jumalan lapsi Kristuksen uhrikuoleman kautta ristillä. Mutta kuten Jeesus, hän myöskin halusi olla lapsi, jolla on palvelijan sydän. Ja niin hän päätti tulla Kristuksen ja seurakunnan palvelijaksi, orjaksi.

Rakkaat ystävät, minä myöskin tiedän, että olen Jumalan lapsi. Mutta kuten Paavali, minäkin haluan Kristuksen palvelija-sydämen. “Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella, Jeesuksella oli” (Fil.2:5).. Omistaa Kristuksen mieli, on enemmän kuin pelkkä teologia. Se merkitsee oman tahdon alistamista kokonaan Kristukselle.

Pyhä Henki tuli Damaskossa asuvan Ananias-nimisen miehen luo. Henki käski hänen mennä Juudaan taloon Suoralla kadulla, laskea kädet Sauluksen ylle, että hän saisi näkönsä.

Ananias varmaankin tiesi Sauluksen menneisyyden. Hän ymmärsi, että tuo mies oli vaarallinen. Mutta Pyhä Henki suositteli Saulusta Ananiaalle: “Sillä katso, hän rukoilee” (Apt.9:11).

Herra sanoi hänelle: “Ananias, löydät tämän miehen polvillaan. Hän tietää, että sinä olet tulossa. Hän jopa tietää nimesikin, ja miksi sinut on lähetetty hänen luokseen. Hän haluaa saada näkönsä.”

Milloin Saulus sai tämän sisäisen tiedon? Kuinka hän sai tämän näyn, tuon aidon Jumalan Sanan? Se tuli hartaan, nöyrän rukouksen kautta. Minä uskon, että Hengen sanat Ananiaalle paljastavat sen, mikä liikutti Jumalan sydäntä Sauluksen suhteen: “Sillä katso, hän rukoilee.”

Saulus oli sulkeutunut Jumalan kasvojen eteen kolmeksi päiväksi, kieltäytyen ruuasta ja juomasta. Hän vain halusi Herran yhteyttä. Ja hän rukoili jatkuvasti polvillaan etsien Jumalaa.

Kun minä olin kasvuiässä, saarnaaja-isäni opetti minua: “Jumala aina avaa tien rukoilevalle miehelle.” Elämässäni on ollut aikoja, jolloin Jumala on näyttänyt sen todeksi.

Minä sain kutsun tulla saarnaajaksi kahdeksan vuoden vanhana, kun Pyhä Henki tuli ylleni. Minä itkin, kaaduin maahan rukoillen ja huutaen: “Herra Jeesus täytä minut.” Myöhemmin teini-ikäisenä rukoilin kunnes Henki täytti minut jumalallisella voimalla.

Nuorena pastorina Pennsylvaniassa syvä nälkä nousi minussa hellittämättömään rukoukseen. Jokin sydämessäni sanoi minulle: “Jeesuksen palvelemiseen liittyy paljon enemmän kuin mitä minä teen nyt. Oi, Herra, en voi elää näin puutteellisena, kun näen sinun Sanastasi. Kuolen mieluummin kuin elän näin itsekkäästi.”

Niin vietin kuukausia polvillani - itkien ja rukoillen tuntikausia - kunnes lopulta Herra kutsui minut New Yorkiin saarnaamaan jengeille ja huumeen orjille.

Olin myös polvillani 18 vuotta sitten, etsin Jumalaa kyynelin ja ääneen itkien, kun Herra kutsui minut takaisin New Yorkiin perustamaan Times Square seurakunnan. Kerran jälleen Herra sanoi: “Minä haluan sinun tahtosi, David. Minä haluan sinun ottavan minun mieleni, minun huoleni.”

Jos olen koskaan kuullut sanaa Jumalalta - jos minulla on ollut Jeesuksen ilmestys, jonkin verran Kristuksen mieltä - se ei ole tullut ainoastaan Raamatun tutkistelun kautta. Se on tullut rukouksen kautta. Se on tullut Jumalan etsimisessä salaisessa kammiossa. Jos minussa on mitään näkyvää Kristuksen kaltaisuutta, niin se johtuu siitä, että olen viettänyt aikaa hänen kanssaan salaisessa paikassa.

Rukouksen laiminlyönnistä on kohtalokkaat seuraukset. “Kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta” (Hebr.2:3). Kuinka kukaan meistä, jotka olemme Kristuksessa, voi luulla välttävänsä seuraukset rukoilemattomuudesta?

Minä tiedän mitä on, kun rukouksen tie elämässäni hiljalleen tyrehtyi. Minä tiedän mitä on, kun elävän veden lähde tukkeutuu ja kuivattaa siunaukset elämästäni. Niin tapahtui, kun olin huolimaton rukouksen suhteen.

Noina aikoina rukouselämääni kuului mietiskely ja hiljentyminen. Minulla ei ollut palavaa rukouselämää. Miksi? Elämän huolet ryöstivat aikani Herran edessä.

Mitä minulle sitten tapahtui noina aikoina? Palvelumieli muuttui itsesääliksi. Herran työ oli taakka, ei siunaus. Ja alakuloisuus valtasi sieluni.

Minä kärsin yksinäisyyttä, väsymystä, epäuskoa; ajattelin, että olin saavuttanut vähän elämässäni, ajattelin jättää Herran työn. Jumalan siunaukset estyivät: ihmissuhteeni kylmenivät, en osannut erottaa henkiä, enkä saanut uusia näkyjä Kristukselta.

Mutta tiesin myös sen siunauksen, mikä liittyy rukoukseen Herran edessä. Heti kun palasin takaisin kammiorukoukseen, siunaukset alkoivat virrata jälleen. Minulla oli ilo ja rauha ja ihmissuhteet paranivat, ja Jumalan Sana alkoi elää.

“Ja hän (Ussia) etsi Jumalaa, niin kauan kuin Sakarja eli.... Ja niin kauan kuin hän etsi Herraa, antoi Jumala hänen menestyä” (2.Aikak..26:5). “Me olemme etsineet häntä, ja hän on suonut meidän päästä rauhaan joka taholla” (2.Aikak.14:7). “Koko Juuda iloitsi..... ja he etsivät Herraa kaikella halullansa ja löysivät hänet; niin Herra soi heidän päästä rauhaan joka taholla” (2.Aikak.15:15).

Kun koko sydämestäsi haluat miellyttää Kristusta, et koskaan tarvitse ihmisten aplodeja ja hyväksymistä.

Jos minä haluan miellyttää ihmisiä, en voi olla Kristuksen palvelija. Jos minun motiivini on toisten miellyttäminen - jos tämä saa ohjata mieltäni ja elämääni - minun uskollisuuteni on jaettu. Silloin minä aina haluan miellyttää jotain toista kuin Kristusta.

Muutama vuosi senjälkeen, kun Paavali tuli uskoon, hän meni Jerusalemin seurakuntaan liittyäkseen opetuslapsiin siellä. “...mutta he kaikki pelkäsivät häntä, koska eivät uskoneet, että hän oli opetuslapsi” (Apt.9:26).

Apostolit tunsivat Paavalin maineen vainoojana. “Mutta olin kasvoiltani tuntematon Juudan seurakunnille, jotka ovat Kristuksessa. Heidän kuuloonsa oli vain tullut: ‘meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti’ ” (Gal.1:22-23).

Barnabas auttoi apostoleja voittamaan pelkonsa Paavalin suhteen, ja he ottivat hänet veljesyhteyteen. Mutta Paavali päätti liikkua pakanoiden keskuudessa. Paavali tuo kutsumuksensa esille aivan selvästi. Hän sanoo, että :”...ei ihmisiltä eikä ihmisten kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen, ja Isän, Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt” (Gal.1:1).

Hän lisää sitten ehdottoman varmana: “Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut... en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä” (Gal.1:11-12,16).

Mitä Paavali sanoo tässä, koskee jokaista, joka haluaa omistaa Kristuksen mielen: “Minun ei tarvinnut lukea kirjoja tai lainata ihmisten menetelmiä saadakseni sen, mitä minulla on. Minä sain sanomani, hengellisen virkani ja voiteluni polvillani. Minä sain nämä ollessani kahden kesken Herrani kanssa rukouksessa ja paastossa. Kaikki saamani ilmestykset ovat tulleet Pyhältä Hengeltä, joka asuu minussa ja johtaa minun elämääni. En voi seurata ‘trendiä’ ja toisten keinoja.”

Ennenkuin Paavali edes suunnitteli palaamista Jerusalemiin, hän selvittää: “...vaan menin pois Arabiaan...” (Gal.1:17). Toisin sanoen: “Minä en saanut ilmestystä Kristuksesta Jerusalemin pyhiltä. Minä menin Arabiaan, erämaahan, että Kristus ilmestyisi minulle. Minä vietin siellä aikaa tyhjetäkseni itsestäni, kuullakseni opetusta Pyhältä Hengeltä.”

Mutta ymmärtäkää, että Paavali ei ollut mikään ylpeä, röyhkeä, yksityisyrittäjä-saarnaaja. Me jo tiedämme, että hänellä oli palvelijan sydän. Hän oli tyhjentänyt itsensä omasta kunnianhimostaan, ja oli löytänyt tyydytyksen Kristuksessa.

Paavali ei tarvinnut minkaanlaista opetusta Kristuksen saarnaamisesta, tai kuinka syntisiä voitetaan evankeliumille kuuliaisiksi. Pyhä Henki oli hänen opettajansa.

Kun Kristuksesta tuli ainoa elämän tyydytys, Paavalin mielenkiinto kääntyi taivaallisiin: “Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa” (Kol.3:1-3).

Ikävä kyllä, tämä ei ole monenkaan uskovan käytäntö tänään. Eräs seurakunnan johtaja kerran tunnusti minulle: “Minun isäni oli köyhä lähetyssaarnaaja koko elämänsä ajan. Kun hän jäi eläkkeelle, oli hän yhä köyhä. Hänellä oli hädin tuskin toimeentulo. Minä sain kutsun Jumalan työhön, mutta minä päätin, että en olisi kuten isäni. Minä olen saarnaaja, joka tulee toimeen hyvin. Minä päätin tienata rahaa ja investoida, kasvattaen pääomaa.”

Tämä mies rikastui. Mutta hänellä oli väärä motiivi. Hän luotti omiin kykyihinsä tulevaisuuden suunnitelmissaan ja perheestä huolehtimisessaan. Lopulta kaikki sijoitukset menivät pieleen, ja hänelle tuli epäselvyyksiä raha-asioissaan.

Kiitos Jumalalle, että hän viimein kääntyi Kristuksen puoleen. Hän teki parannuksen maallisiin asioihin kiintymisestä. Nyt hänellä on Kristuksen mieli, ja asiat ovat kääntymässä parempaan päin.

Aivan ensimmäiseksi Paavali esitti Filipin uskoville tämän totuuden: “Olkoon teillä Kristuksen mieli.” Paavali kirjoitti heille tämän sanoman Roomassa, vankilassa ollessaan.

Paavali julisti vankilan sellistä, että hänellä oli Kristuksen mieli, tullen luopuneeksi kaikesta ollakseen Jeesuksen ja seurakunnan palvelija. Nyt hän kirjoitti: “Toivon Herrassa Jeesuksessa pian voivani lähettää Timoteuksen teidän tykönne, että minäkin tulisin rohkaistuksi, saatuani tietää, kuinka teidän on” (Fil.2:19).

Juuri tällainen on Kristuksen mieli. Ajattelehan: Tämä pastori istui vankilassa. Hän ei ensinkään ajatellut omaa mukavuuttaan ja tilannettaan. Häntä askarrutti vain seurakunnan hengellinen ja fyysinen kunto. Ja hän sanoi lampailleen: “Minua lohduttaa kun tiedän, että te voitte hyvin hengellisesti ja ruumiillisesti. Minä lähetän Timoteuksen luoksenne puolestani.”

Sitten Paavali sanoo vakavan asian: “Sillä minulla ei ole ketään samanmielistä, joka vilpittömästi huolehtisi teidän tilastanne” (Fil.2:20). Aika surullinen asia! Kun Paavali kirjoitti tämän, seurakunta Roomassa kasvoi ja koki siunausta. Varmaankin Rooman seurakunnassa oli vanhurskaita johtajia. Mutta Paavali sanoo: “Minulla ei ole ketään, jolla olisi sama Kristuksen mieli.” Miksi oli niin asian laita?

“Sillä kaikki he etsivät omaansa eivätkä sitä, mikä Kristuksen Jeesuksen on” (Fil.2:21). Ilmeisesti Roomassa ei ollut yhtään johtajaa, jolla olisi ollut palvelijan mieli - ei ketään, joka oli luovuttanut itsensä elävänä uhrina. Sensijaan jokainen ajoi takaa omaa menestymistään. Ei kellään ollut Kristuksen mieltä. Paavali ei voinut luottaa kehenkään, niin että olisi voinut lähettää Filippiin todellisena uskovien palvelijana.

Paavalin sanoja ei tässä voida lieventää: “Jokainen etsii omaa parastaan. Nämä palvelijat ajavat vain omia etujaan. Siksi en voi luottaa kehenkään muuhun kuin Timoteukseen, joka varmasti huolehtii tarpeistanne.”

Kun katsomme seurakunnan tilannetta yleensä, me huomaamme juuri samaa monissa seurakunnissa. Saarnaajat samoin kuin seurakuntalaiset haluavat tämän maailman asioita: rahaa, mainetta, materiaa, menestystä. Heidät on kutsuttu palvelemaan Jeesuksen Kristuksen seurakuntaa, mutta heillä ei ole Kristuksen mieltä. Jeesuksen kaltainen mieli vaatii uhrautumista, rakkautta ja toisista huolehtimista. Paavali sanoo: “Sillä kaikki etsivät omaansa.”

Elämme ajassa, jolloin on olemassa uhka atomi- tai kemiallisesta tuhosta. Miljoonien ihmisten sydämet särkyvät pelosta. Ja Jeesuksen Kristuksen seurakunnalla on entistä suuremmat haasteet historiassa.

Kun katson kaikkea tätä, kysyn: “Missä on Kristuksen auktoriteetin ääni? Missä ovat paimenet, seurakunnat, maallikkouskovat, joilla on Kristuksen mieli? Missä ovat ne, jotka eivät aja omia etujaan, vaan etsivät Kristuksen mieltä näinä aikoina?”

Ne, jotka keskittyvät oman elämänsä parantamiseen ajautuvat kauemmaksi Kristuksen läheisestä yhteydestä. He voivat saarnata Kristusta, mutta he tuntevat häntä yhä vähemmän. Ja he saattavat itsensä alttiiksi suuriin kiusauksiin.

Kysyn sinulta: Menestyykö seurakuntasi, mutta kenelläkään ei ole samaa mieltä Paavalin kanssa niin, että kiinnittäisi huomionsa kokonaan Kristukseen? Entä sinä itse? Kun näet jonkun työttömän, rukoiletko hänen puolestaan? Yritätkö olla avuksi jollain tavalla, palvella toisia?

Missä ovat nuoret Timoteukset tänään? Missä ovat uskovat nuoret miehet ja naiset, jotka hylkäävät menestyksen ja kunnian houkutukset - ja sensijaan antautuvat sydämestään palavaan rukouselämään, alistamaan kaiken elämässään tullakseen todellisiksi Kristuksen ja seurakunnan palvelijaksi?

Rukouksemme tulisi olla: “Herra, en halua keskittyä vain itseeni tässä maailmassa, joka menee kaaokseen. En halua huolehtia vain omasta tulevaisuudestani. Minä tiedän, että minun tieni on sinun kädessäsi. Herra anna minulle sinun mielesi, sinun ajatuksesi, sinun hulenpitosi. Minä haluan saada palvelijan sydämen. Amen.”