Anteeksiantamisen Voima

Anteeksiantaminen ei ole vain yhden kerran toiminta, vaan elämäntapa, joka tuo meidät Kristuksen siunauksien alle. "Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte isänne lapsia, joka on taivaissa..." (Matt.5:44-45).

Jeesuksen mukaan anteeksiantaminen ei ole valikoivaa. Emme voi sanoa: "Olet loukannut minua liian paljon, siksi en voi antaa anteeksi." Kristus sanoo meille: "Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?" (Matt.5:46).

Meillä voi olla jotain ketä tahansa vastaan. Ja jos me jatkamme siinä, se johtaa katkeruuteen, joka myrkyttää koko elämämme. Anteeksiantamattomuus saa aikaan hengellisen nälänhädän, heikkouden ja uskon menettämisen, joka ei vaikuta vain meihin, vaan kaikkiin lähipiirissämme.

Yli viidenkymmenen vuoden aikana Herran työssä, olen nähnyt järkyttäviä tapauksia niiden elämässä, jotka eivät ole olleet valmiita antamaan anteeksi. Näin kerran miehen, joka kuoli aivan äkkiä katkeruuden puuskassa, kun ei suostunut antamaan anteeksi. Joku oli nuhdellut häntä, eikä hän koskaan voinut unohtaa sitä loukkausta. Eräänä hetkenä hän raivostui sen tähden, kädet nyrkissä ja vihan vallassa hänen eloton ruumiinsa lyhistyi pöydän päälle.

Mutta olen myöskin nähnyt tuon ihanan anteeksiantamisen voiman. Anteeksiantamus muuttaa elämän, niin että taivaan ikkunat avautuvat. Se täyttää hengellisten siunausten maljan äärimmilleen, syvällä rauhalla, ilolla ja levolla Pyhässä Hengessä. Jeesusksen opetus tässä asiassa on hyvin yksityiskohtainen, ja jos haluat edistyä tällä ihanalla siunausten alueella, kuuntele ja tartu hänen sanoihinsa.

Jeesus sanoo meille: "Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna teille anteeksi teidän rikkomuksianne" (Matt.6:14-15). Älä erehdy: Jumala ei tässä tee kauppaa kanssamme. Ei hän sano: "Koska olet antanut anteeksi toisille, niin minä annan sinulle anteeksi." Me emme voi koskaan ansaita Jumalan anteeksiantamusta. Vain Kristuksen maahan vuodatettu veri takaa synnin anteeksiantamisen.

Kristus itse asiassa sanookin: "Täyteen synnin tunnustukseen sisältyy ehdottomasti toisille anteeksiantaminen. Jos et anna jotakin anteeksi, silloin et ole tunnustanut kaikkia syntejäsi. Todellinen parannuksen teko tarkoittaa kaiken tunnustamista ja hylkäämistä, kaiken pienimmänkin katkeruuden ristiin naulitsemista. Mikään vähempi ei ole parannuksen tekoa."

Tämä pitää yhtä hänen sanojensa kanssa vuorisaarnassa: "Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden" (Matt.5:7). Pääkohta: anna anteeksi toisille, niin pääset sisälle lapseuden siunauksiin ja iloon. Jumala voi silloin antaa sinulle rakkauttaan. Todella, kun Jeesus sanoo: "...rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte isänne lapsia" (Matt.5:44-45). Hän siis sanoo meille: "Anteeksiantamus heijastaa todellista Jumalan lapseutta. Kun annat anteeksi, sinä kuvastat Isän luontoa maailmalle."

"Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri ja te tulette korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.... Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan. Antakaa, niin teille annetaan..... sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin" (Luuk.6:35-38).

Jeesuksen mukaan vihollinen on se, joka on kironnut, vihannut ja vainonnut sinua (Matt.5:44). Tämän mukaan meillä ei ole vihollisia vain maailmassa, mutta joskus seurakunnassa, ja ehkä vielä haudassakin.

Keskustelin erään uskovan naisen kanssa, joka oli vuosia ollut anteeksiantamaton isälleen. Hän on ollut jo kauan kuolleena, mutta nainen ei voinut koskaan antaa anteeksi vuosia kestänyttä hyväksikäyttöä. Tämä sai katkeruuden juuret kasvamaan, ja se vaikutti koko hänen elämäänsä. Hänen ilonsa Kristuksessa oli kadonnut, ja kun hän rukoili, taivas oli kuin vaskea. Lopulta hän oli tullut hyvin epätoivoiseksi ja levottomaksi.

Niin hän sitten alkoi lukea Jumalan sanaa, ja Jeesuksen sanat näissä Raamatun kohdissa ottivat hänet kiinni. Vähitellen hän alkoi vapautua kaikesta katkeruudesta. Tänään tuo nainen vaeltaa siunauksissa, koska hän löysi voiman Kristuksessa antaa anteeksi isälleen. Hän sanoi minulle: "Minä annoin tuon anteeksiantamattomuuden hengen Herralle, ja minä en voi kertoa sinulle sanoin sitä iloa, jonka se toi minun elämääni. Minä kiitän Jumalaa, että olen saanut nähdä anteeksi antamisen valtavuuden.

Olen ajatellut sitä kauheaa kipua, jonka avioero ja sen jälkeinen katkeruus saa aikaan. Moni, joka on käynyt sen läpi, sanoo, että se on pahempi kuin kuolema, koska se tekee entisistä rakastajista katkeria vihollisia. Seurakuntatyössämme saamme järkyttäviä kirjeitä uskovaisilta miehiltä ja naisilta, joiden elämäntoveri on ottanut eron ja alkanut vihaamaan ja yrittänyt tuhota lopunkin perheen.

Ne ovat kauheita, tuskallisia murhenäytelmiä. Mutta Jumala ei anna sijaa anteeksiantamattomuudelle. Kuinka monta kertaa olet kuullut nämä kylmät sanat jonkun huulilta, joka on käynyt läpi avioeron tuskan? "En voi antaa anteeksi miehelle." Mutta ethän tiedä, mitä nainen on tehnyt. "Minulla on omat syyni." Mutta ei mitään näistä hyväksytä tuomion päivänä. Ja sellainen anteeksiantamattomuus sulkee monelta taivaan oven tänään.

Jumalan sanan mukaan on neljä vaatimusta täydelliseen anteeksiantamukseen:

"...kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa" (Kol.3:13). Kärsiminen ja anteeksi antaminen ovat kaksi eri asiaa. Kärsiminen tässä tarkoittaa kaikkien koston ajatusten lopettamista. Toisin sanoen: "Ä ota asioita omiin käsiisi, vaan kärsi loukkaus. Luovu kokonaan siitä asiasta."

Mutta kärsivällisyys ei ole vain Uuden Testamentin konsepti. Sananlaskut sanoo: "Älä sano: Niinkuin hän teki minulle, niin teen minä hänelle, minä kostan miehelle hänen tekojensa mukaan" (Sananl.24:29). Meille on annettu voimakas kehottava esimerkki Daavidin elämässä.

Ensimmäisessä Samuelin kirjan 25. luvussa näemme Daavidin suunnattomassa vihassa erästä ilkeää miestä kohtaan, nimeltään Naabal. Daavid ja hänen kannattajansa olivat paimentaneet Naabalin suuria lammaslaumoja monta kuukautta, eivätkä he tuona aikana ottaneet itselleen yhtään lammasta. Daavid oli pakomatkalla Saulin tähden, hän piileskeli miehineen ja heidän perheineen luolassa nälkäisenä. Niinpä Daavid lähetti muutamia miehiään kysymään Naabalilta jos he saisivat muutaman lampaan.

Mutta Naabal nauroi ja sanoi: "Kuka on Daavid? Hänhän on karannut palvelija." Kun Daavid kuuli tämän, hän vihastui ja vannoi: "Minä tulen kostamaan sen hänelle." Sitten hän kokosi 200 miestä ja lähti Naabalin leiriä kohti tappaakseen hänet.

Mutta kun Naabalin vaimo Abigail sai siitä tiedon, hän puuttui nopeasti asiaan. Hän lastasi ruokaa aasinsa selkään ja ratsasti Daavidia vastaan ja pysäytti sotasankarin näillä sanoilla: "Älä kosta omalla kädelläsi, Daavid. Salli Herran taistella puolestasi. Hän hoitaa vihollisesi. Kärsi nyt, ja sinä saat olla hänen suojeluksessaan. Sinusta tulee Israelin kuningas. Mutta jos yrität kostaa nyt, tulet sitä katumaan."

Daavid tiesi, että tämä neuvo oli Jumalalta. Niin hän kiitti Abigailia ja kääntyessään takaisin hän sanoi: "Sinä pelastit minut ottamasta kostoa omiin käsiini." Kun sitten Naabal kuoli pian sen jälkeen, Daavid ylisti Herraa asiaan puuttumisesta: "Kiitetty olkoon Herra, joka on kostanut Naabalille minun häväistykseni ja pidättänyt palvelijansa pahasta ja kääntänyt Naabalin pahuuden hänen oman päänsä päälle."

Daavidilla oli toinen tilaisuus helppoon kostoon, kun hän löysi takaa-ajajansa Saulin nukkumasta luolassa, jossa Daavid miehineen piileksi. Daavidin miehet kehottivat häntä: "Tämä on Jumalan työtä. Hän on antanut Saulin sinun käsiisi. Tapa hänet nyt, ja kosta." Mutta Daavid kärsi, hän vain leikkasi palan Saulin viitasta, niin että voi todistaa, että hän olisi voinut tappaa Saulin. Sellainen viisas teko on Jumalan tapa saattaa viholliset häpeään, ja niin tapahtui, kun Daavid näytti Saulille viitan palaa. Saul vastasi: "Sinä olet minua vanhurskaampi, sillä sinä olet tehnyt minulle hyvää, vaikka minä olen tehnyt sinulle pahaa" (1.Sam.24:18). Saulin katkera sydän Daavidia kohtaa pehmeni nyt.

Tämä on anteeksiantamisen voima: se saattaa vihamiehet häpeään, koska ihmissydän ei ymmärrä sellaista puhtaasti rakastavaa reaktiota.

Nyt me tulemme anteeksiantamiseen, joka sisältää kaksi muuta käskyä: 1. rakasta vihollistasi, 2. rukoile heidän puolestaan. "Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat" (Matt.5:44).

Eräs vanha viisas saarnamies sanoi: "Jos pystyt rukoilemaan vihamiestesi puolesta, voit tehdä kaiken muunkin." Olen huomannut sen pitävän paikkansa omassa elämässäni. Kun rukoilen niiden puolesta, jotka ovat loukanneet minua, Kristus alkaa poistamaan kipua ja tarvetta puolustaa itseäni, lihallista koston halua. Ja kun hän tekee sitä, hän saa minut kysymään: "Herra mitä minun tulisi tehdä korjatakseni tuota suhdetta?"

Joskus hän käskee minun soittaa, kirjoittaa kirje tai tavata henkilö kasvokkain. Kun minä teen kuten hän käskee, saan sieluuni hänen rauhansa.

Ei Jeesus koskaan sanonutkaan, että anteeksiantaminen olisi helppoa. Kun hän käski: "Rakastakaa vihollisianne," kreikan sana â'rakkaus' ei tarkoita 'ihastusta' vaan 'moraalista ymmärrystä'. Yksinkertaisesti antaa anteeksi toiselle ei ole inhimillisen tunteen herättämistä, vaan moraalisen päätöksen tekemistä poistaa viha sydämestämme.

Ajattele erään nuoren miehen tilitystä syvästä tuskasta, jonka hän toi esille anomuksessaan meidän Raamattukouluumme. Hänen vanhempansa erosivat, kun hän oli hyvin nuori, ja hänet ja hänen veljensä määrättiin äidin hoidettavaksi. Sitten kun hän oli 4-vuotias, hänen äitinsä pakkasi kaksi pientä matkalaukkua, työnsi heidät ulos kodin ovesta ja sanoi pojille: "Älkää koskaan tulko takaisin." Veljekset jätettiin istumaan kadun reunalle hämmentyneinä ja loukattuna. Vihdoin isä tuli ja haki heidät, ja tämä poika vihasi äitiään siksi, että hän ei halunnut heitä. Hän oli katkeroitunut vuosia, eikä voinut antaa anteeksi äidille.

Sitten kolmetoistavuotiaana hän meni seurakunnan leirille, jossa hän tuli uskoon. Jumala puhui hänelle sanoen: "Jos annat anteeksi äidillesi ja alat rukoilla hänen puolestaan, niin minä muutan hänet." Hän alkoi rukoilemaan, ja Herra vähitellen muutti hänen sydäntään äitiänsä kohtaan. Hän alkoi rakastamaan äitiä, ja kuuden kuukauden sisällä hänen äitinsä tuli uskoon.

Olen hyvin iloinen, että tämä nuori mies on nyt koulussamme ja haluaa tulla evankelistaksi. Hän on ensi kädessä kokenut anteeksiantamisen voiman.

Minusta se on vaikein osa anteeksiantamusta. Uskovina me olemme nopeita jakamaan armoa maailmalle, mutta usein me jaamme sitä itsellemme hyvin niukasti.

Ajattele kuningas Daavidia, joka teki huorin ja sitten murhasi aviomiehen peittääkseen tekonsa. Kun hänen syntinsä paljastettiin, Daavid teki parannuksen ja Herra lähetti profeetta Naatanin sanomaan hänelle: "Sinun syntisi on annettu anteeksi." Mutta vaikka Daavid tiesi, että oli saanut anteeksi, hän kadotti ilonsa. Hän rukoili: "Anna minun kuulla iloa ja riemua, että ihastuisivat ne luut, jotka särkenyt olet.... Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä" (Ps.51:10,14).

Miksi Daavid oli vielä levoton? Tämä mies oli vanhurskautettu Herran edessä, ja hänellä oli rauha Jumalan anteeksiantamuksen kautta. Mutta on mahdollista, että synnit ovat pyyhityt pois Jumalan kirjasta, mutta ei omastatunnosta. Daavid kirjoitti tämän psalmin koska hän halusi, että hänen omatuntonsa lakkaisi tuomitsemasta hänen syntinsä tähden. Daavid ei voinut antaa anteeksi itselleen. Hän sai kärsiä rangaistusta anteeksiantamattomuutensa tähden - anteeksiantamattomuus kohdistui itseen - ja siksi ilo oli kadonnut. Ymmärrä, että Herran ilo tulee meihin, kun me hyväksymme hänen anteeksiantamuksensa.

Vuosia sitten minuun teki suuren vaikutuksen Hudson Taylorin elämäkerta, hän oli Kiinan lähetystyön perustaja. Taylor oli yksi tehokkaimmista lähetyssaarnaajista historiassa, hurskas rukouksen mies, joka perusti seurakuntia läpi koko Kiinan sisämaan. Mutta hän saarnasi vuosia ilman iloa. Hän oli masentunut taisteluissaan, kaipauksissaan ja epäuskon ajatuksissa. Kirjeissään sisarelleen Lontoossa hän tunnustaa: "Minua vaivaavat ajatukset, jotka eivät miellytä Herraa. Minä taistelen niin monissa asioissa mielessäni ja hengessäni. Minä vihaan itseäni, syntiäni, heikkouttani."

Sitten vuonna 1869 Hudson Taylor koki vallankumouksellisen muutoksen. Hän näki, että Kristuksella oli kaikki, mitä hän tarvitsi, mutta ei yksikään hänen vuodattamistaan kyyneleistä tuonut siunausta hänen elämäänsä. Hän kertoi sisarelleen: "En tiedä kuinka saan kaiken, minkä Kristus on minulle luvannut, mahtumaan astiaani." Taylor havaitsi, että oli vain yksi tie Kristuksen täyteyteen: uskon kautta. Jokainen liitto, jonka Jumala oli tehnyt ihmisen kanssa, vaati uskoa. Niin Taylor päätti kohentaa uskoaan, mutta sekin yritys osoittautui turhaksi. lopulta pimeimmällä hetkellä Pyhä Henki ilmaisi hänelle: usko ei tule yrityksestä, vaan lepäämällä Jumalan lupauksissa. Siinä on salaisuus Kristuksen siunausten osallisuuteen.

Nyt Taylor alkoi toistamaan Kristuksen lupauksia kerta toisensa jälkeen: "Pysykää minussa, niin te kannatte hedelmää." "Jos te olette epäuskoisia, minä pysyn uskollisena." Taylor lopetti yrittämisen jäljitellä Kristusta ja alkoi levätä Jeesuksen antamassa lupauksessa jatkuvasta yhteydestä hänen kanssaan. Hän kirjoitti sisarelleen: "Jumala näkee minut kuolleenna ja haudattuna ristillä, jolla Jeesus kuoli minun tähteni. Ja nyt hän käskee minun nähdä itseni sellaisena kuin hän näkee minut. Niin minä lepään siinä voitossa, jonka hänen verensä hankki minulle, ja minä uskon sen niin. Olen silti yhtä lankeava syntiin kuten ennenkin, mutta nyt minä näen Kristuksen sellaisena, jona en ole nähnyt häntä koskaan ennen. Kun tunnustan syntini heti, minä uskon, että minä saan ne anteeksi heti."

Taylor antoi anteeksi itselleen synnit, jotka Kristus oli sanonut heittäneensä meren syvyyksiin. Ja koska hän lepäsi Jumalan lupauksissa, hän kykeni olemaan iloinen palvelija, jatkuvasti heittäen huolensa Herralle. Näin on kun me kaikki olemme liitossa Jumalan kanssa: kun me vain lepäämme hänen antamassaan sanassa, luottaen hänen lupauksiinsa.

Sinä uskot, että sinun viime vuosien ja kuukausien synnit ovat anteeksiannetut. Sinä olet tunnustanut ne ja ottanut vastaan lupauksen syntien anteeksisaamisesta. Mutta uskotko samalla tavalla eilisen päivän synneistä? Tunnustitko ne Hudson Taylorin tavoin nopeasti ja uskoitko saaneesi ne heti anteeksi?

Jumalalla ei ole koskaan aikarajaa syntien tunnustamisen ja anteeksisaamisen välillä. "Sinä päivänä, jona minä huusin, sinä vastasit minulle; sinä rohkaisit minua: minun sieluni sai voiman" (Ps.138:3). "Älä lue meidän syyksemme isiemme rikoksia, anna armosi pian kohdata meitä" (Ps.79:8).Kreikan san 'pian' tarkoittaa tässä: "Lähetä armosi meille nopeasti, juuri nyt."

Kerro minulle millaisia sinun aamusi ovat? Heräätkö synkkä pilvi pääsi päällä? Onko sinulla syyllisyyden tunteita, ja alatko heti muistelemaan epäonnistumiasi? Onko ensimmäinen ajatuksesi: "Minä olen niin heikko ja syntinen?" Näin sanoo Jumalan sana, millaisia sinun aamusi pitäisi olla: "Veisatkaa Herralle, ylistäkää hänen nimeänsä, julistakaa päivästä päivään hänen palastustekojansa" (Ps.96:2). Jumalan armo on uusi joka aamu. Sillä ei ole väliä, mitä teit eilen, tai juuri nyt, kun vain vilpittömästi tunnustat, että se on Kristuksen puhdistavan veren alla.

Jos uskot hänen jatkuvaan armoonsa - jos uskot että hän on halukkaampi antamaan sinulle anteeksi kuin sinä olet tunnustamaan - silloin nouse ylös aamulla ja sano viholliselle: "Tämä on minun lopun elämäni ensimmäinen päivä. Minä jätän taakse kaiken entisen - kaikki entiset epäonnistumiset ja synnit - ja minä jatkan eteenpäin tänään uudella aloituksella. Tämä päivä on Herran pelastuksen päivä!"