Armon evankeliumi

Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo... Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen kautta." (Room. 5:1,2;17.)

Muistatko, millaista elämäsi oli, ennen kuin annoit sen Kristukselle? Olit Jumalan vihollinen ja elit sokeudessa, kadotettuna sieluna vailla toivoa. Olit jumalaton, syyllinen - ja Jumalan viha "pysyi sinun päälläsi" (ks. Joh. 3:36).

Miten löysit anteeksiannon ja Jumalan hyväksymisen? Miten astuit siunattuun varmuuteen siitä, että olit pelastettu, iloitsit Jeesuksen Kristuksen rakkaudesta? Johtuiko se siitä, että Jumala näki jotain hyvää sinussa? Oliko sinulla jotain myötäsyntyistä vanhurskautta, joka veti Häntä sinun puoleesi? Ansaitsitko Hänen suosionsa kuuliaisuudella ja kiltteydellä?

Et - ehdottomasti et! Ketään ei ole koskaan pelastettu hänen omien töittensä tai ansioittensa perusteella. Raamattu sanoo: "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme..." (Jes. 64:6.) Kaikki meidän syntimme ovat paljastuneet ja meidät on sovitettu Jumalan kanssa uskon kautta Jeesuksen Kristuksen ristillä vuodattamaan vereen. Yksin armosta me olemme pelastetut - emmekä minkään tekojemme kautta.

Teologinen armon määritelmä on: "Ansaitsematon anteeksianto, Jumalan armo ja suosio". Raamattu sanoo: "Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi." (1.Kor. 1:30.)

Älä vain anna kaikkien tämän jakeen termien masentaa sinua. Yksinkertaisesti sanottuna evankeliumin päämäärä on pelastus - ja Jumalan armo sisältää kaiken, minkä Hän on tehnyt meidän hyväksemme Kristuksen kautta vapahtaakseen meidät pahan vallasta ja tuodakseenne meidät Hänen iankaikkisen kirkkautensa valtakuntaan.

Vanhurskautus on armon kulmakivi. Jumalan vanhurskauttamana oleminen merkitsee, että on "kuitattu" - kaikki synnit ja syyllisyys on annettu anteeksi - ja Jumala katsoo ihmisen pyhäksi ja vanhurskaaksi edessään. Kukaan ei ole vanhurskas - siis hän ei voi tulla pyhäksi tai vanhurskaaksi - omien töittensä, kuuliaisuutensa tai uskollisuutensa kautta. Pikemminkin kaikki tämä on tulosta uskon vanhurskaudesta Kristuksen veren voimassa, joka tekee meidät hyväksytyiksi Jumalan silmissä: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." (Ef. 2:8,9.) "...niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista." (Gal. 2:16.)

Tässä on kaiken uskon perusta, joka jokaisen uskovan on täysin ymmärrettävä. Koko vaelluksesi Jumalassa riippuu siitä: Et voi saada rauhaa Jumalassa, ellet tiedä, miten sinut on vanhurskautettu Hänen edessään. Sinun täytyy olla täysin varma, että olet hyväksytty Jumalan edessä, et oman tottelevisuutesi tai tekojesi kautta - vaan uskomalla ja turvautumalla Jeesuksen ristin voittoon!

Apostoli Paavali ei halunnut, että hänet tavattaisiin seisomasta Kristuksen edessä omavanhurskaana. Hän oli hyvä mies - fariseus, joka oli kuuliaisesti noudattanut kaikkia lain lukuisia käskyjä ja määräyksiä. Hän maksoi kymmenyksensä uskollisesti. Hän rakasti Jumalaa kaikesta sydämestään. Hän osallistui kaikkiin synagogan toimintoihin. Hän tutki Jumalan Sanaa loputtomasti. Hän rakasti lähimmäistään ja teki hyviä tekoja. Lain mukaan Paavali oli nuhteeton mies.

Mutta se kaikki oli silkkaa roskaa Paavalille - hän piti sitä tappiona - kun hän käsitti Kristuksen vanhurskauden: "Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi... ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella." (Fil. 3:7-9.)

Nykyään on paljon vilpittömiä uskovia, jotka eivät vielä ole suostuneet Kristuksen vanhurskauteen. He jatkavat yhä vaellustaan yrittäen miellyttää Jumalaa hyvillä teoillaan. He hyväksyvät pelastuksen uskon kautta - mutta siitä lähtien he haluavat ottaa asiat omiin käsiinsä.

Meidän lihassamme on jotain, joka kapinoi uskossa kulkemista vastaan. Me haluamme ansaita pelastuksemme - auttaa Jumalaa. Emme pane pahaksemme pelastumista uskon kautta; mutta me emme halua elää uskon kautta. Lihamme huutaa: "Kaikki minun kuuliaisuuteni, kaikki minun uutteruuteni Jumalan miellyttämisessä - kyllä senkin täytyy jotain merkitä!" Kyllä, kyllä se jotain merkitsee - mutta se ei ole mikään ansio anteeksiannon ja armahduksen saamiseen.

Emme me halua hyväksyä sitä, että Jumala vanhurskauttaa meidät yksinkertaisesti uskon kautta. Mieluiten me "purisimme hammasta" - ja kun kiusaus käy ylivoimaiseksi, me sähisemme hampaittemme välistä: "Rakas Jumala, minä kyllä vielä voitan, vaikka se veisi minulta hengen!" (Ja niinhän se viekin!)

Mutta se ei ole voittoon johtava tie. Tottelevaisuus ja uskollisuus ovat seurausta siitä, että seisomme vakaasti vain uskon kautta tulevan vanhurskauden kalliolla. Paavali sanoi tämän eräistä ihmisistä: "Heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo." (Room. 10:2-4.)

Nämä ihmiset yrittivät "pystyttää omaa vanhurskauttaan". Me tiedämme, että tällä prosessilla on toinenkin nimitys: lainvanhurskaus! Useimmat kristityt ymmärtävät lainvanhurskauden väärin. Eivät edes useimmat papit tiedä, mitä se on. Minäkin uskoin, että lainvanhurskaudella oli tekemistä ihmisten tekemien sääntöjen ja määräysten kanssa, joita vilpittömät, Jumalaa rakastavat, pyhää elämää elämään pyrkivät ihmiset olivat laatineet. Luulin, että oli kyse kasvattamiseen tähtäävien rajoitusten ja muiden "tee-se-älä-tee-tätä" -määräysten noudattamisesta. Ei - lainvanhurskaus on paljon hienovaraisempaa kuin säännöt ja määräykset. Se menee paljon pitemmälle!

Kun olin poika, kuulin evankelistojen jylisevän sen ajan syntejä vastaan. He saarnasivat naisten lyhyitä hiuksia ja avokärkisiä kenkiä, meikkiä ja muotivaatteita vastaan. Tätä sanottiin "pyhyyden" saarnaamiseksi - mutta mittapuut muuttuivat jatkuvasti uusien villitysten myötä. Ja minä luulin, että se oli lainvanhurskautta!

Kun ensimmäisen kerran tulin New Yorkiin yli kolmekymmentä vuotta sitten, minua kahuistuttivat kaikki espanjalaisten helluntaiseurakuntien jäykät säännöt. Meidän omat työntekijämme menivät kaduille, rukoilivat huumeidenkäyttäjien kanssa ja yrittivät saada heitä tulemaan paikallisiin seurakuntiin. Mutta jos vastikään pelastunut tyttö käytti farkkuja tai meikkiä, pappi kiiruhti moittimaan häntä: "Et voi tulla kirkkoon tullaisessa asussa!" Eräs pappi käski nuorta tyttöä: "Mene kotiin ja pukeudu kuin nainen - ja tule sitten takaisin. Me emme salli maailmallisuutta tässä seurakunnassa!" Minä pidin sitäkin lainvanhurskautena.

Eräs nuori englantilainen aviopari, joka tilasi meidän lehteämme, alkoi kuunnella nauhalta meidän Times Squaren kirkossa pidettyjä jumalanpalveluksiamme. He oppivat rakastamaan pyhyyden sanomaa. Sitten he tulivat käymään - mutta kun tapasin heidät jumalanpalveluksen jälkeen, he näyttivät loukkaantuneilta, masentuneilta, itkuisilta. He kertoivat minulle järkyttyneensä, koska meidän seurakuntamme naiset eivät peittäneet päätään! He sanoivat: Miten Pyhä Henki voi tehdä työtään täällä, kun ette noudata käskyä, että naisten on peitettävä päänsä?" Pidin sitäkin lainvanhurskautena.

Kuulen ympäri maata kokoontuvista rukousryhmistä, joita vaivaavat, pyörittävät ja hämmentävät kaikenlaiset uudet säännöt, joita vierailevat opettajat tuovat tullessaan. Joku selittää heille: "Teidän täytyy rukoilla polvillanne. Jumala kuulee vain niitä, jotka polvistuvat." Toinen opettaja tulee ja sanoo: "Teidän täytyy istua Hänen läsnäolossaan. Ei teidän tarvitse polvistua. Se on katolisuutta!" Joku muu sanoo: "Teidän täytyy seistä, kun Raamattua luetaan. Halveksitte Jumalaa, kun istutte Sanaa luettaessa!" Toinen puolestaan väittää: "Sehän on orjuutta! Jeesus käski ihmisten istua, kun Hän saarnasi Sanaa."

Pidin kaikkea tätä puhetta puhtaana lainvanhurskautena.

Kaikki tämä onkin todella pelkkiä sääntöjä ja määräyksiä. Mutta se on vain osa lainvanhurskautta; se ei pohjimmiltaan ole asian ydin. Ei, lainvanhurskaus on paljon pahempaa kuin kaikki tämä. Itse asiassa kaikilla meillä on palanen sitä jäljellä sydämissämme - koska lainvanhurskaus perustuu ylpeyteen!

Ytimeltään lainvanhurskaus on halua näyttää pyhältä. Se on yritystä tulla vanhurskaaksi ihmisten eikä Jumalan edessä. Se on halua tulla tunnetuksi profeettana, rukouksen miehenä, esirukouksen naisena - ja sellaisen kuvan ruokkimista ja vaalimista!

Lainvanhurskas ei halua ansaita vanhurskautta. Hän on kiinnostuneempi ulkonäöstä - muiden kristittyjen vakuuttamisesta siitä, että hän on harras, pyhä, vakava, täysin Jumalalle omistautunut. Hän sanoo: "Olen syvästi uskonnollinen - ja kaikkien pitää nähdä se!"

Me näemme tämän juutalaisten talmudin kirjoittajien luettelosta, joka koskee fariseusten seitsemää luokkaa. Näiden luokkien joukossa olivat:

• Sikemiläiset. Nämä fariseukset lukivat pitkiä rukouksia julkisesti, että heitä pidettäisiin pyhinä - mutta siinä ohessa he ryöstivät leskiltä näiden perinnöt!
• Kompuroijat. Nämä olivat niin tekonöyriä, etteivät uskaltaneet nostaa jalkojaankaan pyhän Jumalan edessä. Sen sijaan he raahustivat eteenpäin "voi minua nöyrää, mitätöntä raukkaa" -ilme kasvoillaan.
• Verenvuotajat. Tämä ryhmä ei uskaltanut edes nostaa katsettaan maasta, etteivät he vain näkisi mitään pahaa. He saivat nimensä siitä, että he törmäilivät jatkuvasti seiniin. Mitä enemmän he vuotivat verta, sitä pyhempiä he luulivat olevansa!

Rakkaani, näitä ihmistyyppejä on joka seurakunnassa! Heidän olemuksensa on murheellinen, vakava, "pyhä". Jotkut heistä eivät rohkene kohottaa käsiään ylistääkseen Jumalaa - eivätkä taputtaa käsiään tai olla onnellisia tai iloisia. He ovat omasta mielestään "Jumalaan kätkeytyneitä", pyhiä, kaikkien muiden yläpuolella. He istuvat "syvässä mietiskelyssä", heidän huulensa liikkuvat, he ovat uppotuneita Henkeen. Mutta "kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat..." (Matt. 23:5).

Viime vuonna Gwen ja minä vietimme lomaa eräässä floridalaisessa hotellissa eräiden läheisten teksasilaisten ystäviemme, tohtori ja rouva Ricen kanssa. Olimme viettäneet viikon katsellen Disney Worldia, ja nyt me vain halusimme rentoutua. Kun seisoimme hotellin aulassa, Gwen ehdotti, että menisimme Ricen pariskunnan huoneeseen pelaamaan dominoa.

Tiedän, että Ricet ovat aina pitäneet minua vanhurskaana miehenä - enkä kai halunnut, että se kuva särkyisi! Tajusin, etteivät ystävämme olleet koko viikkona kertaakaan nähneet minun vetäytyvän rukoilemaan. Ajattelin: "Miten minä muka voin olla pyhä näiden ihmisten edessä, ellen mene rukoilemaan?"

Niinpä minä ilmoitin heille: "Olen pahoillani, mutta en voi pelata dominoa. Minun täytyy mennä huoneeseeni rukoilemaan Jumalaa. Menkää te vain pelaamaan." Mutta tiedättekö, mitä minä todella sanoin? "Minulla ei ole aikaa hukattavana kuten teillä maallikkoparoilla. Teidän maailmalliset ajatuksenne vain pyörivät dominonappuloiden ympärillä. Tämä profeetta sitä vastoin aikoo vetäytyä kammioonsa Jumalan kanssa!" (Kysyn teiltä: Miten pystyisit rentoutumaan ja pelaamaan dominoa, jos tiedät, että lähelläsi on joku, joka "lähestyy Jumalaa"?)

Kun menin omaan huoneeseemme, kello oli kahdeksan maissa. Ajattelin: "Katsonpa ensin CNN:n puolen tunnin uutiset - ja sitten rukoilen." Tunnin uutislähetyksen jälkeen CNN ilmoitti seuraavasta dokumentista, joka käsitteli Hitlerin nousua ja tuhoa. Harkitsin nopeasti: "Sillähän on tekemistä profetian kanssa. Se minun täytyy nähdä!"

Neljännestä vaille kymmenen olin jo nähnyt Hitlerin nousun ja tuhon - kun kuulin Gwenin tulevan eteiseen! Ponnahdin pystyyn, juoksin sammuttamaan television, sammutin valot - ja lankesin pimeässä kasvoilleni vuoteen jalkopäähän.

Kun Gwen astui sisään, hän näki hartaan profeetta-aviomiehensä nousevan hitaasti pyhästä asennostaan - käyttäytyen kuin olisi rukoillut kaksi tuntia. Hieroin vaisusti silmiäni ja sanoin Gwenille: "Hei, kultaseni, eikö Herra olekin hyvä?"

Toivottavasti pystytte nauramaan tälle yhtä äänekkäästi kuin meidän seurakuntamme, kun kerroin sen saarnassani. Mutta vieläkin tärkeämpää on, että nauraisit sille niin kovasti, että se juurruttaisi totuuden sinun sieluusi: Me kaikki näyttelemme, yritämme säilyttää pyhyyden julkisivun ihmisten edessä! Minun oli säilytettävä pyhän miehen imagoni - ja se on lainvanhurskautta pahimmillaan.

Herran totisen vanhurskauden omaavien ihmisten ei kuitenkaan tarvitse pitää siitä suurta melua. He ovat tavallisia, normaaleja ihmisiä, jotka osaavat itkeä ja nauraa ja nauttia Jeesuksesta ja pyhien yhteydestä. He kantavat toisten ihmisten taakkoja ja tarpeita - eivätkä he aina "vetäydy yksinäisyyteen" yrittäen pitää imagoa yllä.

Me kaikki katsomme ulkonäköön - mutta Jumala näkee sydämen! Meidän itsekunkin on laskeuduttava teeskennellyn pyhyytemme korkeasta satulasta - oltava vilpittömiä ja todellisia, sellaisia, joina tiedämme Jumalan näkevän meidät. Se on ainoa tapa nauttia todellisesta yhteydestä Häneen ja toinen toisiimme!

Armon saarnaaminen siten, kuin sitä nykyään monissa seurakunnissa tehdään, tuottaa kristittyjen luokan, joka on yhä hekumaa rakastava, syvästi synnissä elävä. Suuret ihmisjoukot elävät nykyään samalla tavoin kuin jumalattomat ja väittävät silti: "Minä olen vanhurskas Kristuksessa uskon kautta!" Rakkaani, se on valhe, joka kumpuaa helvetin kuiluista. Heidät on petetty!

Muutama vuosi sitten ajoin usein vapaina sunnuntainani evankelioimiskokousten välissä erään seurakunnan ohi, jossa saarnattiin "armon sanomaa". (Tämä ei ole baptistien, presbyteerien tai helluntailaisten oppi; armon evankeliumi on todellakin Jeesuksen Kristuksen evankeliumi.) Kun ajoin ohi, maallikkoveljet seisoivat kirkon ulkopuolella polttelemassa, ja monet näyttivät yrittävän toipua lauantain ryypiskelyn aiheuttamasta krapulasta. Jotkut näistä miehistä tunnettiin avionrikkojina, jotkut taas vaimonpieksijöinä. Jotkut taas olivat tunnettuja siitä, että pettivät liiketoimissaan. Mutta "armon sanoman" ansioista he uskoivat olevansa vanhurskaita, elivät he miten tahansa - ja että he olivat Jumalan vanhurskauttamia Kristuksessa.

Tiesin, että tämän seurakunnan pappi oli vanhurskas mies. Mutta hänen sanomassaan oli jotain väärää: Hän ei saarnannut koko evankeliumia! Kerran hän kertoi minulle: "David, minä todella uskon vanhurskauteen. Ja jos ihmisellä on Kristuksen vanhurskaus, se tuottaa hänessä halun olla puhdas ja pyhä." Mutta ajattelin itsekseni: "Hetkinen - sinä olet saarnannut näille ihmisille kahdeksan vuotta. Näkyykö heissä edes niin pitkän ajan jälkeen merkkejä puhtaasta vaelluksesta Jumalassa? Miksei sinun 'armon sanomasi' ole tuottanut todella jumalista seurakuntaa, joka eläisi erillään maailmallisuudesta? Miksi seurakunnassasi on yhä niin paljon avioeroja, ja teini-ikäisille syntyy niin paljon aviottomia lapsia? Monet seurakuntalaisistasi elävät yhä pahan vallassa. He kuolevat ja menevät helvettiin - ja sinä tiedät sen!"

Saarnaan varauksetta, että vanhurskaus ja oikeamielisyys tulevat yksin uskosta. Minut on pelastettu uskon kautta, vanhurskautettu uskon kautta ja minä elän uskon kautta Kristuksen vereen. Se on evankeliumin ja todellisen armon saarnaamisen nimenomainen perusta. Mutta ei kaikki usko ole vanhurskauttavaa uskoa! Raamattu puhuu selvästi kahdenlaisesta uskosta: toisesta, joka tekee vanhurskaaksi ja toisesta, joka on täysin arvotonta - uskosta, jota paholaisetkin harjoittavat!

Raamattu sanoo, että monet ihmiset "uskoivat hänen [Jeesuksen] nimeensä, nähdessään hänen tunnustekonsa, jotka hän teki. Mutta Jeesus itse ei uskonut itseänsä heille... sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on." (Joh. 2:23-25.) Nämä ihmiset uskoivat Kristukseen - mutta se ei ollut niiden uskoa, joille "hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi..." (Joh. 1:12).

Vanhurskaaksi tekevä usko on enemmän kuin hyväksyvä usko: se tekee enemmän kuin vain hyväksyy Jumalan. Jaakob väitti: "Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat." (Jaak. 2:19.) Jaakob puhui kuolleesta, tilapäisestä uskosta - ei iankaikkisesta. Ja Jeesus varoitti tällaisesta uskosta sanoen, että jotkut uskovat vain vähän aikaa, "mutta joilla ei ole juurta...kiusauksen hetkellä he luopuvat." (Luuk. 8:13.)

Mutta on myös vanhurskauttava uskoa - sellaista, joka "puhdistaa heidän sydämensä" (ks. Ap.t. 15:9) ja jolla "tullaan vanhurskaaksi" (Room. 10:10). Suuri puritaani kirjailija John Owen sanoi sen hyvin: "Me kiellämme ehdottomasti, että olisimme vanhurskautettuja vain sen uskon kautta, joka voi olla olemassa sellaisenaan - siis ilman elämän ja kuuliaisuuden periaatetta, joka koskee aina kaikkea... Sillä me emme tunnusta, että mikään usko olisi pyhittävää, vaan sellaista, joka itse asiassa ja pohjimmiltaan sisältää aina kuuliaisuuden - aivan, me emme tunnusta, että mikään usko olisi vanhurskauttavaa, ellei se ole itsessään hengellisesti elävä kuuliaisuuden ja hyvien töiden periaate."

Jotta usko olisi vanhurskauttava, sitä on seurattava halu totella ja olla uskollinen Jumalalle. Tällaisella uskolla on elinvoimaa - se on täydellisen, ikuisen kuuliaisuuden ja rakkauden periaate Jumalaa kohtaan. Kaikki sen vähempi on kuollutta, tilapäistä uskoa. Se ei tuota totisia armon hedelmiä - vaan sen sijaan pilkkaa armoa!

Me emme pelastu lain kautta - mutta tulemme tietoisiksi synneistämme ja ne tuomitaan lain kautta, "sillä lain kautta tulee synnin tunto" (Room. 3:20). Laki annettiin, "että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä" (jae 19). "Laista on tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme." (Gal. 3:24.)

"Laki on kuitenkin pyhä ja... vanhurskas ja hyvä. Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta." (Room. 7:12,13.) Paavali tarkoitti: "En pystynyt todella tunnustamaan syntejäni, ennen kuin tiesin, että ne olivat syntejä! En pystynyt etsimään Jumalan pyhyyttä, ennen kuin näin, miten kaukana olin Hänestä. Laki osui suoraan sydämeeni, tuhosi välinpitämättömyyteni syntiä kohtaan. Kun näin Jumalan pyhyyden Hänen käskyjensä kautta, synti tuli minulle äärettömän synnilliseksi!"

Juuri tämä on vakaumus, joka ajaa sinut suoraan Kristuksenne syliin, ja huudat: "Armoa, Herra! En pysty itse pelastamaan itseäni; en pysty täyttämään Sinun lakiasi. Olen nähnyt sydämessäni asuvan synnin!" Usko on jalostunut "tuomitun, katuvan syntisen paoksi Jumalan armoon Kristuksessa Jeesuksessa". Vain ihminen, jonka Jumalan laki on tuominnut hänen syntiensä vuoksi, "pakenee Kristukseen" löytääkseen turvapaikan.

Helluntaipäivänä Pietari seisoi julistamassa väkijoukoille Jumalan armon evankeliumia. Mutta ensin hän pani heidät lain häikäisevän valon alle. Hän osoitti sormellaan ja sanoi: "Hänet... te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte" (Ap.t. 2:23), siis Herran ja Kristuksen. Ihmiset tunsivat piston sydämessään - ja Jumalan Sanan jyrkästi tuomitsemina he huusivat: "Mitä meidän pitää tekemän?" (jae 37.)

Aadamille annettiin armon evankeliumi - kun hänen "silmänsä aukenivat" (ks. 1.Moos. 3:7). Vasta kun hän oli nähnyt säälittävän tilansa ja syntinsä seuraukset, Jumala antoi hänelle armon ja toivon sanoman. Ja juuri siksi nykypäivän armon saarnat eivät muuta syntisiä sydämiä: koska ne eivät avaa syntisen silmiä! Ei ole syyllisyyttä, ei häpeää, ei synnin tuottamaa surua.

Syntien anteeksiantamusta tarjotaan tosiaan ihmisille, jotka eivät edes myönnä olevansa syntisiä. Heille tarjotaan sovitusta synneistä, joita he eivät ole koskaan tunteneet tehneensäkään, vapahdusta, kun he eivät edes tiedä olevansa orjia, vanhurskautta, jota he eivät isoa eivätkä janoa, vapautta pyhästä vihasta, jonka he eivät tiedä langenneen heidän päälleen!

Syntinen nimittää niitä "oikeuksiksi": Oikeus harjoittaa homoseksuaalisuutta. Oikeus tehdä abortti. Aikuisten keskinäinen oikeus tehdä ruumiillaan mitä haluavat! Syntiset haluavat kaikkia näitä oikeuksia - mutta he eivät halua maksaa mitään rangaistusta niiden seurauksista. Se on laittomuuden henkeä!

Tämä henki on nyt hivuttautumassa seurakuntaan: "Anna minulle ilmaiseksi anteeksi ja iankaikkinen elämä - maksutta. Vapauta minut kaikesta syyllisyydestä ja tuomiosta. Lupaa minulle vanhurskaus, jota en voi koskaan menettää. Mutta älä vaivaa minua vaatimalla minua luopumaan mistään! Anna minun tehdä omalla tavallani - uhraamatta henkilökohtaista vapauttani, vaatimatta kuuliaisuutta!" Eivät he ehkä varsinaisesti näin sano - mutta niin he toimivat. Ja nyt olemme keksineet ällöttävän "armon sanoman", joka ei perustu mihinkään sellaiseen, jonka varaan pyhä elämä voitaisiin rakentaa - evankeliumin, joka ruokkii laittomuuden henkeä meidän maassamme.

Saatat sanoa: "En käsitä näitä kaikkia Raamatun oppeja - armoa, vanhurskautta, pyhitystä. Se on aivan liian hämmentävää."

Mutta Jumala antaa meille jotain hyvin yksinkertaista, jonka me kaikki voimme ymmärtää: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon." (Jaak. 4:6.) Jos sinussa on ylpeyttä - varsinkin jos ajattelet olevasi hengellisempi kuin muut - silloin voit olla varma, että Jumala lannistaa sinut. Hän sanoo, että pystyy kyllä vastustamaan sinua!

Mutta nöyrille Jumala vuodattaa armonsa. Sinun ei tarvitse miettiä, miten saat tämän armon. Jaak. 4:6 sanoo, että Hän antaa sen sinulle! "Nöyrillä" tarkoitetaan tässä niitä, joilla on "särjetty ja katuva henki". Tarvitaan tyhjyyden, avuttomuuden, ahdingon tunnetta. Sinun ei tarvitse ymmärtää mitään opinkappaleita ollaksesi nöyrä Jumalan edessä; sinun ei tarvitse miettiä, teetkö kaiken oikein. Jumala sanoo: "Pysy vain särjettynä - pysy tarvitsevana, nälkäisenä ja janoisena. Ja minä annan sinulle kaiken armon, minkä tarvitset."

"Olkaa siis Jumalalle alamaiset..." (jae 7). Kun tämä jumalaton maailma huutaa: "Antakaa minulle oikeuksia, antakaa minun tehdä omalla tavallani" - Jumalan kansa alistuu Hänen tahtoonsa. Me huudamme: "Ei minun tahtoni tai minun oikeuteni - vain Sinun, Herra!"

Jos saat sydämeesi piston tämän sanoman johdosta, se on hyvä merkki. Jumala hoitaa sinun ylpeyttäsi. Voitko nauraa omille tekopyhyyden ja lainvanhurskauden pelleilyillesi? Jos voit, voit nauraa paholaisen suoraan ulos sielustasi! Voitko sanoa seuraavaa juuri nyt: "Kaikki minun vanhurskauteni ja hyvyyteni ovat saastuneita vaatteita Jumalan silmissä ilman Kristuksen verta. Mutta sen veren tähden kaikki minun tekoni, kuuliaisuuteni ja uskollisuuteni Herra ottaa vastaan makealta tuoksuvana." Se on todellista antautumista Jumalalle!