Esteitä voittoisalle rukoukselle

Läpi koko Raamatun Jumalan kansaa käsketään rukoilemaan kaikkina aikoina. Meidän tulee rukoilla, kun olemme alhaisia, hyvinä ja huonoina aikoina. Ja meidän tulee rukoilla kaikkina kausina ilon ja terveyden kausina yhtä lailla kuin sairauden tai masennuksen kausina; levon ja menestyksen kausina yhtälailla kuin murheen tai surun kausina. Sillä ei ole merkitystä, mitkä ovat olosuhteet tai tilanteemme, vaan meidän on rukoiltava lakkaamatta.

Minä uskon, että jokainen vilpitön kristitty haluaa rukoilla. Mutta tietenkään kaikki meistä eivät toimi tämän halun mukaan. Jopa kypsät uskovat luistavat rukoilemisesta. Kun he viettävät aikaa rukouksessa, he havaitsevat sen vaikeaksi ja ikävystyttäväksi, ja he menettävät kiinnostuksensa nopeasti.

Kun kysyn ystäviltäni, miksi heidän mielestään rukoileminen on vaikeaa, suurin osa heistä kohauttaa olkapäitään. Heidän rakkautensa Jeesukseen on aitoa, ja heillä on suuri tahto rukoilla. Mutta he ovat ymmällään siitä, mitä tulee siihen, miksi he eivät ole kestävämpiä rukouksessa.

Kun olen rukoillut ja opiskellut Jumalan Sanaa paljon, minä uskon, että Herra on jonkin verran valaissut tätä aihetta minulle. Tässä on viisi yleistä estettä menestyvään rukoukseen:

Vaikka he ovat kuulleet armon evankeliumia saarnattavan monia vuosia, joiltakin kristityiltä edelleen puuttuu varmuus siitä, että heidät hyväksytään Herran edessä. Mikään ei heikennä tahtoa rukoilla enempää kuin tämä. Et yksinkertaisesti voi uskoa, että sinut on hyväksytty. Ja ennen kuin totut tähän ennen kuin olet vakuuttunut, että voit mennä Jumalan valtaistuimen luokse ilman tuomiota et ikinä koe voittoisaa rukousta.

Paavali kertoo meille, että Jumala otti meidät lapsikseen yksinkertaisesti siksi, koska Hän rakasti meitä: Hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa (Ef. 1:5-6). Herra otti sinut lapsekseen, ei mistään muusta syystä kuin Hänen suuren rakkautensa tähden sinua kohtaan.

Saatat sanoa, Minä tiedän, että Jumalan Sana sanoo, että minut on hyväksytty, ja minä tiedän, että Jeesus antoi minulle suoran pääsyn armon valtaistuimelle. Mutta lähestyminen hävettää minua liikaa. Kamppailen vieläkin voimallisen kiusauksen kanssa. Ja teen yhä satunnaisesti syntiä. En ole saanut täydellistä voittoa. Ainoa rukous, jonka siis osaan lausua, on Jumala, auta minua!

Minäpä kysyn sinulta yksinkertaisen kysymyksen: Rakastatko Jeesusta? Oletko Hänen lapsensa, ja onko Hän sinun ylipappisi, joka rukoilee sinun puolestasi? Silloin, kirjoitusten mukaan, sillä ei ole merkitystä, mitä olet tehnyt sinulla on oikeus astua Hänen läsnäoloonsa etsimään kaikki se armo ja ilo, jota tarvitset. Itse asiassa juuri sellaisena aikana Hän toimii sinun ylipappinasi:

Ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan (Hebr. 4:15-16).

Kristus kertoo meille, Kyllä, minä voin nähdä jokaisen ajatuksesi, hyvän tai pahan. Minä näen jokaisen salaisen kunnianhimosi, halusi ja tekosi. Silti minä kutsun sinua tulemaan rohkeasti valtaistuimelleni. Minä kaipaan antaa sinulle kaiken sen armon ja ilon, jota niin epätoivoisesti tarvitset.

Kuitenkin usein kristityt eivät tartu Herransa tarjoukseen. Sen sijaan, aina, kun he antavat periksi kiusaukselle tai synnille, he taipuvat juoksemaan pois Jumalan luota. He järkeilevät, Kuinka Herra voisi ottaa minut vastaan, kun olen epäonnistunut niin monia kertoja samassa asiassa? En voi mennä Hänen luokseen tämän asian tähden. Hän on armahtanut minua liian monta kertaa aikaisemmin. En usko, että Hän sietää sitä tällä kertaa.

Vähän aikaa sitten eräs epätoivoinen aviomies kirjoitti minulle: Tulin riippuvaiseksi pornosta. En tiedä, kuinka se tapahtui minä vain jäin pahasti koukkuun. Olen niin surullinen tästä synnistä, minä halveksin itseäni. Olen tunnustanut sen vaimolleni ja Herralleni. Ja minä tiedän, että minä edelleen rakastan Jeesusta kaikella sydämelläni. Mutta minä vain en näytä pääsevän vapaaksi. Epäröin mennä Hänen luokseen tämän synnin kanssa, koska Hänen täytyy olla vihainen minulle. Kerro minulle, veli Dave voiko Jumala antaa minulle anteeksi?

Tämä mies rakastaa Herraa vilpittömästi. Hän on myös sairas, suuressa lääkärin tarpeessa. Kyllä, hän on tehnyt syntiä sitä valoa vastaan, joka on hänelle annettu. Mutta tosiasia pysyy Jeesus tuli ollakseen lääkäri sairaille, murheellisille, riivatuille, ja niille, jotka ovat vangittuja, sisältäen pornon vangin. Kristus on edelleen tämän miehen ylipappi.

Kuitenkin tämä sidottu uskova sanoo, niin monin sanoin, Syyllisyydentuntoni synnistäni pitää minut ulkona valtaistuinhuoneesta. Minä sanon hänelle: Juokse salaiseen kammioosi ja vuodata sydämesi armon valtaistuimen eteen! Ota vastaan kaikki se armo, mitä Jeesuksella on sinua varten. Sitten, kun olet vastaanottanut Hänen rakkautensa, kuoleta syntisi sen voiman kautta, jonka Pyhä Henki tarjoaa.

Tämä oli erään sellaisen ei-uskovan aviomiehen protesti, joka ei milloinkaan tullut kirkkoon vaimonsa kanssa. Joka kerta, kun vaimo pyysi häntä tulemaan, hän sanoi, Minusta tuntuu tekopyhältä, koska en mene sinne milloinkaan muulloin. Lopulta, sillä kerralla, kun hän antoi periksi ja meni hänen kanssaan, hän pelastui.

Lähetin kerran, Hengen yllytyksestä, suuren taloudellisen lahjan eräälle miehelle, joka oli tehnyt minulle paljon vahinkoa. Viimein tuli kirje. Mies selitti, En vastannut sinulle heti, koska ajattelin, että minulla ei ole sanoja kiittää sinua. En voinut uskoa, että tekisit sellaista kaiken tämän jälkeen. Minulta meni näin kauan, että sain kerätyksi rohkeutta sanoa kiitos.

Monet kristityt ovat kuin tämä mies. He eivät voi uskoa, että Jumala antaisi anteeksi, rakastaisi ja välittäisi heistä kaiken sen ajan jälkeen, jolloin he ovat jättäneet Hänet huomiotta. Siksi he yksinkertaisesti eivät mene Hänen luokseen. Kuitenkin, jos minä voin antaa anteeksi ja siunata ihmistä, joka on loukannut ja halveksinut minua, kuinka paljon enemmän meidän Herramme antaa anteeksi ja siunaa kansaansa?

Jumala julistaa Jeremian kirjassa, Minun kansani on unhottanut minut epälukuisina päivinä (Jer. 2:32). Kuitenkin, seuraavassa luvussa Jumala kehottaa: Palaja minun tyköni (Jer. 3:7).

Kun vaikeudet kohtaavat joitakin kristittyjä, he heittäytyvät kasvoilleen ja rukoilevat kuin heidän talonsa olisi tulessa. Mutta kriisiensä välissä he rukoilevat harvoin, jos milloinkaan. Suurin osa on liian häpeissään myöntääkseen tämän. He ajattelevat, Tottakai minä huudan Jumalalle kovalla äänellä, kun joku lapsistani on ollut onnettomuudessa. Rukoilen kuin mieletön, kun saan selville, että rakkaalla on tappava sairaus. Ainoat kerrat, kun rukoilen, ovat ne, kun olen aivan lopussa.

Rakkaat, minä en tuomitse tätä, koska Raamattukaan ei tuomitse. Meille on kirjoitettu:

Hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet, eikä enää heidän rukoustansa hylkää (Psalmi 102:17). Jumala ei milloinkaan hylkää rukouksiamme yksinkertaisesti siksi, että me tarjoamme niitä ahdingossa.

Heidän oli nälkä ja jano, heidän sielunsa nääntyi heissä. Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan (107:5-6). Nämä jakeet kuvailevat kansaa, joka huusi, koska he olivat aivan lopussa. Kuitenkaan Jumala ei tuominnut heitä sanoen, Te kutsutte minua vain, koska olette ahdingossa. Missä olitte hyvinä aikoina? Ei Hän vastasi heidän huutoihinsa ilman ehtoja.

He vajosivat syvyyksiin; heidän sielunsa menehtyi tuskasta. He horjuivat ja hoippuivat kuin juopunut, ja kaikki heidän taitonsa hämmentyi. Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän päästi heidät heidän ahdistuksistaan. Hän tyynnytti myrskyn (107:26-29). Nuhteliko Jumala näitä ihmisiä siitä, että he huusivat Hänelle ahdistustensa keskeltä? Ei Hän vapautti heidät ja tyynnytti heidän myrskynsä.

Miksi Jumala vastaa meille niin armollisesti, kun me huudamme Häntä hädässä, vaikka emme etsisikään Häntä muina aikoina? Hän tekee sen yhdestä syystä. Hän tahtoo, että me palaamme Hänen luokseen myöhemmin kiitoksessa. Hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän päästi heidät heidän ahdistuksistaan.... He iloitsivat, kun tuli tyyni... Kiittäkööt he Herraa hänen armostansa ja hänen ihmeellisistä teoistaan ihmislapsia kohtaan (107:28-31).

Minä uskon, että Jumala kertoo meille, Minä teen mitä tahansa, että meillä olisi yhteys. Jos se siis tarkoittaa, että minun täytyy parantaa ja siunata teitä hätänne aikana, viedäksenne teidät salaiseen kammioon, minä teen sen.

Silloin tällöin olen mennyt rukouskammiooni murheellisena, koeteltuna ja epävarmana. Sellaisina aikoina olen vuodattanut koko sieluni Jumalalle. En tarvinnut ketään kirjoittamaan minulle rukousta lausuttavaksi. Itse asiassa en ole milloinkaan mennyt salaiseen kammioon rukousoppaan kanssa. Enkä ole milloinkaan pitänyt mukanani kirjoitettua listaa muistuttamassa minua, kuinka tulee rukoilla. En yksinkertaisesti usko, että Pyhä Henki vastaa valmistettuihin rukouksiin. Ennemmin, Jumala tahtoo rukouksia, jotka lähtevät sydämestämme. Ajattele jos tahdon kosiskella vaimoani, Gweniä, en minä muistele jotain Shakespearen soneettia lausuttavaksi hänelle. Se yksinkertaisesti en olisi minä, ja hän tietää sen. Sen sijaan minä sanoisin, Hei kulta minä rakastan sinua. Se on yksinkertaista puhetta koska se on minun sydämestäni. Ja Jumala tahtoo kansaltaan tuollaista samanlaista, yksinkertaista rukousta. Hänelle korkein rukouksen muoto on kiitos Hänen hyvyydestään, ilmaistuna kiitollisesta sydämestä.

Me ajattelemme virheellisesti, että rukouksemme eivät kuulu Jumalalle, ellemme paini kuin Jaakob, rukoile ääneen kolme kertaa päivässä kuin Daniel tai luovuta itseämme uupuneina hengellisestä sodankäynnistä. Tietysti on aikoja, jolloin sellainen palava rukoilu on soveliasta. Mutta meidän on karsittava mielistämme se kuvitelma, että Jumala ei kuule meitä, jos emme korota ääntämme rukoillessamme.

Tämä väärinkäsitys on yksi syy, miksi hiljaa puhuvat vasta kääntyneet eivät kehity rukoustyylissään. He kuulevat kypsien kristittyjen rukoilevan tulisia rukouksia, ääntelevän valituksia, puhuvan taivaan valtaamisesta väkivaltaisesti ja he säikähtävät. He ajattelevat, En osaa milloinkaan rukoilla tuolla tavalla. Nolostun, jos rukoilen julkisesti. Toivon, ettei minua milloinkaan kutsuta rukoilemaan kirkossa.

Kun Gwen ja minä istuimme päivälliselle muutamien kristittyjen pariskuntien kanssa hiljattain, kysyin yhtä aviomiehistä pyytämään siunausta. Nopeasti hän kuiskasi minulle, Please, pastori, pyydä jotain muuta. Minä tiedän, että tämä mies rukoilee säännöllisesti yksityisyydessä. Silti hän oli liian ujo lausumaan rukousta ateriallamme.

Minä uskon, että Jumala ymmärtää tämän. Tietenkin, on aika rukoilla kovalla äänellä itkeä ja tuskailla, vuodattaa kyyneleitä, kohottaa äänemme ja olla antamatta Jumalalle lepoa ennen kuin Hän vastaa. Jeesus itse rukoili kovalla äänellä, kun Hän oli puutarhassa.

Kuitenkin me voimme tehdä kaikki nämä hartaat asiat päästämättä ääntäkään. Rukouksemme voivat olla aivan yhtä tulisia, voimallisia ja vaikuttavia ilman äänen korottamista. Sellainen oli Hannan tapaus, joka rukoili ahkerasti poikaa:

..Ja rukoili Herraa mieli murheellisena, itki katkerasti.. (1Sam. 1:10). Ja kun hän kauan rukoili Herran edessä, tarkkasi Eeli hänen suutansa, sillä Hanna puhui sydämessänsä ja ainoastaan hänen huulensa liikkuivat, mutta ääntä häneltä ei kuulunut; niin Eeli luuli, että hän oli juovuksissa (1:12-13).

Eeli syytti Hannaa juovuksissa olemisesta. Mutta tämä Jumalaa pelkäävä nainen vastasi, Viiniä ja väkijuomaa en ole juonut, vaan minä vuodatin sydämeni Herran eteen... Tuskani ja suruni suuruuden tähden minä olen näin kauan puhunut (1:15).

Kun Hanna vuodatti sydämensä Jumalan eteen, hän ei lausunut yhtäkään sanaa. Silti hänen syvä rukouksensa ja vilpittömyytensä liikutti taivasta. Ja Herra siunasi tätä rukoilevaa naista pojalla profeetta Samuelilla, josta tulisi jumalallinen ääni Israelissa.

Niin kuin Hanna, ajoittain saatamme olla liian heikkoja, kiusaantuneita tai epävarmoja kohottaaksemme äänemme Jumalalle. Joskus kaikki, mitä voimme tehdä, on itkeä Hänen edessään. Minäkin olen ollut tuossa tilassa. Olen usein mennyt salaiseen kammiooni niin väsyneenä ja uupuneena, surevana ja masentuneena, tietämättä, mitä tehdä, eikä minulla ollut mitään Herralle. Kaikki, mitä pystyin tekemään, oli istua Hänen läsnäolossaan ja sanoa, Jumala pidä minusta kiinni. Minä tarvitsen Sinua.

Daavid kuvailee tätä kokemusta psalmissa 6: Herra, älä rankaise minua vihassasi, älä kiivastuksessasi minua kurita (6:1). Daavidin murheet olivat niin raskaat, että hän oli vakuuttunut, että Jumala oli hänelle vihainen, rangaisten häntä jostain salatusta synnistä.

Herra, armahda minua, sillä minä olen näännyksissä; paranna minut, Herra, sillä minun luuni ovat peljästyneet (6:2). Daavidin tilanne oli niin murskaava, että se heikensi hänen ruumiinsa ja sekoitti hänen mielensä.

Minun sieluni on kovin peljästynyt. Voi, Herra, kuinka kauan? (6:3). Daavid ei voinut ymmärtää, miksi Jumalalla meni niin kauan hänen auttamiseensa. Hän huusi, Herra, milloin päästät minut pois tästä?

Minä olen uupunut huokaamisesta; joka yö minä itken vuoteeni vesille ja kastelen leposijani kyyneleilläni. Minun silmäni ovat huienneet surusta, vanhenneet kaikkien vastustajaini tähden (6:6-7). Daavid oli niin hänen heltymättömän surunsa vaivaama, että hän itki läpi yön, kykenemättä nukkumaan.

Lopulta Jumala antoi Daavidille ilmestyksen. Se kohotti hänen mielialaansa niin, että hän nousi ylös ja käski paholaisia, vihollisiaan, pakenemaan: Väistykää minusta, kaikki väärintekijät, sillä Herra kuulee minun itkuni äänen (6:8).

Kuinka Daavid kykeni saamaan tämän ilmestyksen? Se tuli, koska Jumala kuuli hänen itkunsa. Herra kuulee minun anomiseni, Herra ottaa minun rukoukseni vastaan (6:9). Daavidin jokainen kyynel oli rukous, jokainen hänen äänensä kohosi korkeuksiin. Ja meidän Herramme on uskollinen kuulemaan kaikkien Häntä kutsuvien huudot.

Me olemme jo valmiiksi nähneet hiljaisten, puhumattomien rukousten vaikutukset. Itse asiassa, kun Paavali puhuu lakkaamatta rukoilemisesta, minä uskon hänen viittaavan henkisiin rukouksiin sellaisiin, joita voit suorittaa, kun olet autossasi, bussissa, siivotessasi taloasi, hoitaessasi puutarhaasi, istuessasi liiketapaamisessa. (Minun on täytynyt rukoilla jatkuvasti monien seurakuntamme liiketapaamisten aikana, rakentajien ja asiamiesten tapaamisten aikana New York Cityssä.)

Silti on harvinaista, että ainostaan henkiset rukoukset riittävät elämäämme. Jos henkinen rukoilu ainoaa rukoilemista, jota meillä on tarjottavana Herralle, meillä ei milloinkaan ole vallitsevaa voimaa synnin yli. Ja me emme nauti niistä läheisyyden syvyyksistä, jotka meillä voisi olla Jeesuksen kanssa. Kristus opastaa meitä, Sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja... rukoile Isääsi, joka on salassa (Matt. 6:6).

Minä saan siunattua rauhoitusta aina, kun huudan rukouksessa Herralle. Saatan jopa ajaa maaseudulle, nousta ulos autostani ja kävellä, kohottaen käteni kohti taivasta, kun kutsun Jumalaa. Minä huudan tuskaani ja turhautumistani Hänelle, kunnes tunnen, että olen voittanut koetuksessani.

Minä uskon, että myös Daavid teki tällaista ääneen rukoilemista. Hän kirjoittaa psalmissa 3: Herra, kuinka paljon minulla on vihollisia, paljon niitä, jotka nousevat minua vastaan! (3:1). Daavid näki vihollistensa lisääntyvän kaikkialla ympärillään.

Monet sanovat minusta: Ei ole hänellä pelastusta Jumalassa (3:2). Ihmiset luovuttivat Daavidin suhteen, sanoen, että hän oli avun saavuttamattomissa.

Ääneeni minä huudan Herraa, ja hän vastaa minulle pyhältä vuoreltansa (3:4). Lopulta Daavid huusi Herraa avuksi. Mikä oli hänen huutonsa tulos? Minä käyn levolle ja nukun; minä herään, sillä Herra minua tukee (3:5). Daavid sai rauhan huutamalla ääneen Jumalalle. Hän todisti, En pelkää kymmentuhantista joukkoa, joka asettuu yltympäri minua vastaan (3:6).

Ei yksikään ihminen ole luonnollisesti taipuvainen rukoilemaan. Eikä kukaan voi rukoilla voimakkaasti oman tahtonsa tai kurinsa kautta. Johdonmukaista rukousta ei milloinkaan saada inhimillisen sisun tai päättäväisyyden kautta.

Tahto ja kyky rukoilla tulee ainoastaan meissä asuvalta Pyhältä Hengeltä. Ilman Hänen täyttä apuaan me yksinkertaisesti emme osaa rukoilla koska me emme tiedä, kuinka. Paavali kirjoittaa, Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla (Room. 8:26).

Pyhä Henki myös pitää rukouksemme keskittyneinä Jeesukseen. Kun me rukoilemme, hän avaa yliluonnollisesti meille ymmärrystä Kristuksen sanoista, kuten myös muista kirjoituksista. Päinvastoin, on vaarallista rukoilla mielet neutraalina. Silti, hämmästyksekseni monet kristityt tekevät tätä. He ovat vakuuttuneita, että jos he tyhjentävät mielensä rukoillessaan, mikä tahansa ääni, jonka he kuulevat, on Jumalan. Rakkaat, juuri tällä tavalla petokset tulevat.

Kristityt ovat kirjoittaneet meille väittäen olevansa yksi niistä kahdesta todistajasta, jotka mainitaan ilmestyskirjassa. Kuinka he ovat tehneet sellaisen havainnon? He väittävät, Ääni kertoi minulle, kun olin rukouksessa.

Silti on yksi petos yli kaikkien muiden, niiden keskuudessa, jotka kirjoittavat meille. Ääni kertoo heille, Tulet saamaan suuren rahasumman, joka mahdollistaa sinun täydellisen omistautumisesi Jumalan työlle. Sitten sinä voitat johtajia ja kansakuntia Herralle. Jotkut kristityt ovat eläneet tämän petoksen alla vuosikymmeniä. Kuinka he saivat sellaisen ilmestyksen? He väittävät, Minä rukoilin, tyhjensin mieleni, ja odotin Jumalan puhuvan.

Joka kerta, kun menemme rukoukseen, meidän täytyisi pitää mielessämme Jumalan Sana: Vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle (2Kor. 10:5). Meidän on kohdistettava mielemme Raamattuun, etsittävä Hänen kasvojaan, ja luotettava siihen, että Pyhä Henki johdattaa meitä.

Jumalan Henkeä täytyy surettaa kamalasti nähdessään hengellisesti sokeiden väkijoukkojen rukoilevan ahkerasti, kun taas kristityt eivät välitä salaisesta kammiostaan. Ajattele:

Miljoonat muslimit polvistuvat ja rukoilevat kohti Mekkaa kolmesta viiteen kertaa päivässä. Sillä ei ole merkitystä, missä he ovat, vaan he levittävät kankaan rohkeasti ja kumartuvat, välittämättä siitä, mitä toiset heistä ajattelevat.

Juutalaiset rukoilevat ja hokevat ympäri maailmaa lentokoneissa, busseissa, ostoskeskuksissa milloinkaan välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat.

Katoliset ympäri maailmaa rukoilevat rukousnauhojen kanssa, lausuvat Ave Maria ja Isä Meidän rukouksia, sytyttelevät kuolleille rukouskynttilöitä milloinkaan välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat.

Buddhalaismunkit rukoilevat loputtomasti, jatkuvasti pyöritellen rukouspyöriä. Hare Krisnat hokevat jotain tuntikausia, kunnes kaatuvat uupumuksesta. Pakanat heräävät aikaisin ja pysyvät hereillä myöhään, rukoillen, toistaen lauseita, soitellen kelloja kadunkulmissa, kauppojen pihoilla, temppeleissä ja moskeijoissa. Rakennuksestamme New York Cityssä minä näen tien toisella puolella itämaisen uskonnollisen gurun kävelevän ympäri asuntoaan joka yö, toistellen lauseita ja rukoillen jumaliaan tunnin tai kaksi.

Kuitenkin ainoa todellinen Jumala ainoa, joka voi vastata rukoukseen jää ilman huomiota. Kun eksynyt maailma rukoilee hartaasti jumaliaan ja patsaitaan, evankeliset kristityt pysyvät satunnaisina rukouksissaan. Kutsumme harvoin Herraa tai vietämme aikaa Hänen kanssaan. Kuitenkin, Hän on tarjonnut meille Henkeään opettamaan meitä rukoilemaan Hänelle, omaksi siunaukseksemme ja hyväksemme.

Minä kysyn sinulta tahdotko todella johdonmukaista rukouselämää? Jos tahdot, pyydä Pyhää Henkeä opettamaan sinua. Hän on sinussa, koska Hänet on vuodatettu kaikkiin uskoviin. Yksinkertaisesti, taivu Hänen suuntaansa.

Hän laittaa kiitoksen hengen sydämeesi. Ja Hän laittaa sinuun halun rukoilla. Saatat olla kiireinen jossain asiassa päivän aikana, kun äkkiä sinulle tulee kehotus rukoilla. Kun vastaat Hänen kosiskeluunsa, havaitset kielesi vapautuvan ja jumalallisen rukouksen virta tulvii sielustasi.