Hänen äänensä

Jeesus eli elämänsä maan päällä täysin riippuvaisena Taivaallisesta Isästä. Pelastajamme ei tehnyt mitään eikä sanonut mitään, ennen kuin Hän oli ensin keskustellut kirkkaudessa olevan Isänsä kanssa. Eikä Hän tehnyt mitään muita ihmeitä kuin ne, jotka Hänen Isänsä opasti Häntä tekemään. Hän julisti, En minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut... Hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä Hänelle on otollista (Joh. 8:28-29).

Kristus tekee asian selväksi: Hänen Isänsä johdatti Häntä joka päivä. Ja se, että Hän harjoitti täydellistä riippuvuutta, aina kuunnellen Isänsä ääntä, oli osa Hänen jokapäiväistä elämäänsä. Me näemme tämän eräässä kohtauksessa Johanneksen evankeliumissa. Yhtenä sapatin päivänä Jeesus käveli Betesdan lammikon luona, kun Hän näki raajarikon miehen makaavan vuoteella. Kristus kääntyi tuon miehen puoleen ja käski häntä ottamaan vuoteensa ja kävelemään. Tuo mies tuli heti terveeksi. Hän käveli pois, parantuneena.

Juutalaiset johtajat raivostuivat tästä. Heidän mielestään Jeesus oli rikkonut sapatin parantamalla ihmisen. Mutta Kristus vastasi, Minä tein vain sen, mitä minun Isäni käski minun tehdä. Hän selitti, Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä... Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä Hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää Hänelle kaikki, mitä Hän itse tekee (Joh. 5:17-20).

Jeesus sanoi hyvin selvästi, Isäni on opettanut minulle kaiken, mitä minun tulee tehdä. Saatat ihmetellä, että milloin, tarkalleen, Isä Jumala näytti Kristukselle, mitä on tehtävä. Milloin Jeesus näki Jumalan tekevän ihmeitä? Milloin Isä puhui Hänelle kaikesta, mitä Hänen oli sanottava ja tehtävä?

Tapahtuiko se kaikki kirkkaudessa, ennen kuin Kristus tuli lihaksi? Istuivatko nuo kaksi yhdessä ennen luomista ja suunnittelivatko He Jeesuksen elämän jokaisen päivän? Kertoiko Isä Pojalleen, että Juutalaisten kuudennen kuukauden toisena sapattina kävelet Betesdan lammikon vierellä. Tapaat siellä raajarikon miehen. Käske tuota miestä nousemaan ja kävelemään.

Jos näin olisi, kukaan meistä ei voisi yhtyä siihen. Sellainen järjestely ei liittyisi mitenkään päivittäiseen vaellukseemme Herran kanssa. Kuitenkin me tiedämme, että Jeesus tuli asettamaan meille esimerkin, jota tulee seurata. Loppujen lopuksi, Hän tuli maan päälle kokemaan kaiken, mitä teemme, tuntemaan kaikki tunteemme, ja koskettamaan tuskiamme ja heikkouksiamme. Toisin sanoen meidän on elettävä niin kuin Hän eli, vaellettava niin kuin Hän vaelsi.

Tosiasia on, että lihassa ollessaan Jeesuksen oli turvattava Isänsä äänen jokapäiväiseen sisäiseen työhön. Hänen oli oltava riippuvainen Isästä kaikkina aikoina, että Hän kuulisi Hänen äänensä, joka opasti Häntä. Muuten Kristus yksinkertaisesti ei olisi voinut tehdä niitä tekoja, joita Hän teki. Jeesuksen oli kuultava Hänen äänensä hetki hetkeltä, ihme ihmeeltä, päivä kerrallaan.

Kuinka Jeesus kykeni kuulemaan tuon Isänsä hiljaisen ja pienen äänen? Raamattu osoittaa meille, että se tapahtui rukouksen kautta. Uudelleen ja uudelleen Jeesus meni yksinäiseen paikkaan rukoilemaan. Hän oppi kuulemaan Isänsä äänen ollessaan polvillaan. Ja Hänen Isänsä oli uskollinen näyttämään Hänelle kaiken, mitä tuli tehdä ja sanoa.

Kuvittele Jeesus tekemässä suurta päätöstä, kuten vaikka opetuslastensa valintaa. Kuinka Herra valitsi ne kaksitoista siitä valtavasta joukosta, joka seurasi Häntä? Sen oli pakko olla kohtalokas päätös. Loppujen lopuksi nämä opetuslapset muodostaisivat Uuden liiton seurakunnan peruspilarit. Antoiko Hänen Isänsä Hänelle niiden kahdentoista nimet, kun Hän oli vielä kirkkaudessa? Jos antoi, miksi sitten Jeesus vietti kokonaisen yön rukouksessa ennen noiden kahdentoista nimeämistä?

Luukas kertoo meille, Hän lähti vuorelle rukoilemaan; ja Hän oli siellä kaiken yötä rukoillen Jumalaa (Luuk. 6:12). Seuraavana aamuna Jeesus kutsui ne kaksitoista. Kuinka Hän tunsi heidät? Isä oli paljastanut heidät Hänelle edellisenä yönä.

Lisäksi tuona samana yönä Isä antoi Pojalleen nuo kauniit sanat, vuorisaarnan sanat: Autuaita ovat köyhät... autuaita ovat murheelliset... älkää tuomitko... (katso Matt.5-7). Jeesus oli saanut kaiken sen suoraan Isän sydämestä.

Näillä hetkillä, kun Kristus oli yksin Isän kanssa, Hän kuuli Hänen äänensä puhuvan. Jeesus sai ajokaisen rohkaisevan sanan ja jokaisen profeetallisen varoituksen ollessaan rukouksessa. Hän rukoili Isää, palvoi Häntä ja alistui Hänen tahtoonsa. Ja jokaisen ihmeen jälkeen, jokaisen opetuksen jälkeen ja jokaisen fariseuksen kohtaamisen jälkeen Jeesus kiirehti takaisin Isänsä seuraan.

Me näemme tällaista omistautumista Matteuksen evankeliumin luvussa 14. Jeesus oli juuri saanut tiedon Johannes Kastajan kuolemasta. Kun Jeesus sen kuuli, lähti hän sieltä venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen (Matt. 14:13). (Voi olla, että Hän meni sinne samaan erämaahan, missä Johannes oli viettänyt vuosia valmistautuessaan omaan tehtäväänsä.)

Jeesus oli siellä yksin, rukoillen ja murehtien syvästi Johanneksen kuolemaa. Johannes oli ollut rakas ystävä, sekä myös kunnioitettu Jumalan profeetta. Nyt, kun Kristus oli Jumalan seurassa, Hän pyysi, ja sai armoa. Ja siellä, erämaassa, kun Hän oli Isänsä kanssa, Jeesus sai ohjeet seuraavaa päivää varten.

Heti tuosta paikasta lähdettyään Kristus alkoi tehdä ihmeitä, Jeesus näki paljon kansaa, ja Hänen kävi heitä sääliksi, ja Hän paransi heidän sairaansa (14:14). Tuona samana päivänä Jeesus ruokki viisi tuhatta viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Yritä kuvitella, mikä kiireinen, työntäyteinen ja raskas päivä se Hänelle oli! Myöhemmin tuona päivänä Hän lähetti väkijoukot pois.

Niin, mitä Jeesus tuossa tilanteessa teki? Saatat ajatella, että Hän piti lepotaukoa tai aterioi hiljaa. Ehkä Hän kertasi tuon päivän tapahtumia muutaman läheisen opetuslapsensa kanssa. Tai ehkä Hän halusi mennä Betaniaan rentoutumaan Marian ja Martan perheen vieraanvaraisuudessa.

Ei Jeesus tehnyt mitään näistä asioista. Raamattu sanoo, Hän nousi vuorelle yksinäisyyteen, rukoilemaan. Ja kun ilta tuli, oli Hän siellä yksinänsä (14:23). Jälleen kerran Jeesus kiirehti takaisin Isän luokse. Hän tiesi, että ainoa paikka, jossa voimistua, oli Hänen Isänsä luona.

Nyt Jeesus oli täysin tietoinen niistä teoista, joita Hän tuli tekemään maan päälle. Ne kaikki oli kerrottu Kirjoituksissa: Hän parantaisi sairaat ja murheelliset, avaisi sokeain silmät, lohduttaisi niitä, joiden sydän on särkynyt, päästäisi vangitut vapauteen, ravitsisi nälkäiset ja sammuttaisi väkijoukkojen janon. Silti, päivittäisessä vaelluksessaan, Jeesus ei tehnyt yhtäkään näistä asioista alistumatta ensin Isän tahtoon. Vaikka nämä teot olivat avoinna Hänen edessään, Hän pyysi aina Isänsä opastusta, hetki hetkeltä.

Raamattu kertoo, että välillä Jeesus paransi kaikki, jotka koskivat Häneen (Mark 6:56). Kuitenkin, toisina aikoina Hän ei parantanut heidän epäuskonsa tähden. Kuinka Jeesus tiesi, milloin parantaa ja milloin olla parantamatta? Hänen oli kuultava Isänsä hiljainen, pieni ääni, joka antoi Hänelle suuntaa antavan Sanan. Ja Hän kirkastui kuullessaan Isänsä äänen.

Tämä sama asia on totta myös meidän kutsumuksessamme. Me tiedämme kaiken, mitä Raamatussa meiltä vaaditaan: meidän on rakastettava toisiamme, rukoiltava lakkaamatta, mentävä kaikkeen maailmaan ja tehtävä opetuslapsia, opiskeltava, että osoittautuisimme koetuksen kestäväksi, kuljettava vanhurskaudessa, autettava köyhiä, sairaita, puutteessa olevia ja vangittuja. Meidän on myös tehtävä eräitä muitakin asioita, joita ei mainita Raamatussa. Kohtaamme tiettyjä tarpeita päivittäisessä vaelluksessamme, erilaisia kriisejä tai muita yllättäviä tilanteita. Sellaisina hetkinä meidän täytyy kuulla Isän opastava ääni, joka puhuu meille asioita, joita ei ole määritelty Hänen käskyissään. Yskinkertaisesti sanottuna, meidän on kuultava tuo sama Isän ääni, jonka Jeesus kuuli ollessaan maan päällä.

Me tiedämme, että Kristuksella oli tällainen sananvaihto Isänsä kanssa. Hän kertoi opetuslapsilleen, Minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni (Joh. 15:15). Hän kertoi myös uskonnollisille johtajille, Te tavoittelette minua tappaaksenne, miestä, joka on puhunut teille totuuden, jonka hän on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt (8:40). Mitä Jeesus tarkoitti tällä viimeisellä lauseella? Hän kertoi Israelin opettajille, Minä olen antanut teille totuuden suoraan Jumalan sydämestä. Aabraham ei pystynyt tekemään sitä.

Kristus tarkoitti sanoa, Te elätte kuolleessa teologiassa. Opiskelette menneisyyttä, kunnioittaen isäänne Aabrahamia, opiskellen sääntöjä ja määräyksiä elämäänne varten. Mutta se, mitä minä puhun teille, ei ole jostain kaukaisesta menneisyydestä. Olen juuri ollut Isän kanssa. Hän antoi minulle sen, mitä saarnaan teille. Hän osoitti minulle, mitä teidän tarvitsee kuulla.

Johannes Kastaja todisti näitä samoja uskonnollisia johtajia vastaan, "Mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan (Joh. 3:32). Tänä päivänä Jeesus puhuu meille tuota samaa sanomaa, Olette tyytyväisiä kuunnellessanne saarnoja, jotka on otettu jostain kirjasta. Mutta se Sana, jonka minä tahdon teille antaa, on tuore.

Olen kysellyt Herralta, onko tänä päivänä, tässä armon ajassa, mahdollista elää niin kuin Hän eli. Voimmeko olla täysin riippuvaisia Hänen kirkkaudessa olevan Isänsä äänestä? Onko mahdollista kuulla Hänen opastuksena elämäämme varten päivä päivältä, hetki hetkeltä? Onko meillekin sellainen vaellus valmistettu, että myös me voimme sanoa, Puhun vain sitä, mitä kuulen Herralta, ja teen vain sitä, mitä näen Hänen tekevän?

Tunnen sen ilon, mikä tulee yksin Kristuksen kanssa olemisesta. Se tulee Hänen palvomisestaan, Hänen palvelemisestaan, siitä, että odotamme Hänen avaavan meille sydäntään. Kutsun tätä Jeesuksen ruokkimisajaksi. Istun Hänen läsnäolossaan, kuunnellen Hänen hiljaista, pientä ääntään. Ja Hän puhuu minulle, opettaen minua, ohjaten Pyhän Henkensä kautta, näyttäen minulle asioita, joita en voisi milloinkaan oppia kirjasta tai ihmiseltä. Hänen totuutensa tulee eläväksi minun hengessäni. Ja sydämeni hyppää sisälläni.

Tietenkään en ole päässyt perille. Tällaisesta satunnaisesta kokemuksesta ei ole vieläkään tullut minulle elämäntapa. Siksi olenkin kysellyt Herralta, Onko täysin riippuvainen elämä mahdollista? Vai onko se vain toiveajattelua? Unelmoinko jostain, mikä on mahdotonta toteuttaa?

Minä uskon, että suurin osa meistä elää kaukana niistä etuoikeuksista, joita meillä on Jumalan lapsina. Esimerkiksi, minä luen Eliasta, joka seisoo Herran edessä ja kuulee Hänen äänensä. Luen Jeremiasta, joka seisoo Jumalan läsnäolossa, kuuntelemassa Hänen neuvojaan. Hän huutaa, Kuka on seisonut Herran neuvottelussa ja nähnyt ja kuullut Hänen sanansa? Kuka on tarkannut ja kuullut Hänen sanansa? (Jeremia 23:18). Ja luen samanlaisen huudon Jesajasta: Sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: Tässä on tie, sitä käykää (Jesaja 30:21).

Miksi Jumala ei haluaisi puhua meidän sukupolvellemme, joka on täynnä pelkoa ja epävarmuutta? Maailma on tuhon partaalla, etsien vastauksia. Miksi Herra olisi nyt hiljaa, kun meidän tarvitsee kuulla Hänen ääntään enemmän kuin koskaan? Surullisesti, monet tämän päivän papit saarnaavat elottomia saarnoja. Heidän sanomansa ei tuomitse syntiä eikä vastaa sydämen syviin huutoihin. Tämä on rikollista! Suuren nälän aikana, suusta syljetyt tyhjät filosofiat aiheuttavat kuulijoissaan vain suurempaa surua!

Johannes Kastaja opetti, Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi (Joh. 3:29). Kirjaimellisesti kreikasta käännettynä, Sulhasen ystävä, joka elää ja jatkaa hänen kanssaan. Johannes Kastaja siis kertoi opetuslapsilleen, Olen kuullut sulhasen äänen. Ja siitä on tullut suurin iloni. Se ääni täyttää sieluni. Kuinka kykenin kuulemaan Hänen äänensä? Seisomalla Hänen lähellään, kuuntelemalla Hänen sydäntään.

Saatat ihmetellä, kuinka Johannes oppi kuuntelemaan Jeesuksen ääntä. Sen mukaan, mitä me tiedämme, noilla kahdella oli vain yksi kohtaaminen kasvoista kasvoihin, Kristuksen kasteessa. Ja tuo oli hyvin lyhyt sananvaihto, koostuen ainoastaan muutamasta sanasta.

Johannes oppi kuulemaan Herran äänen aivan samalla tavalla kuin Jeesuskin: yksin erämaassa. Tämä mies oli eristäytynyt erämaahan hyvin nuoresta alkaen. Hän ei sallinut itselleen mitään tämän maailman nautintoja, mukaan luettuna maukkaita ruokia, pehmeää vuodetta tai mukavia vaatteita. Hänellä ei ollut opettajia, ei neuvonantajia eikä kirjoja. Nuo yksin vietetyt vuoden Johannes oli Herran seurassa. Ja kaiken tuon ajan Henki opetti häntä kuulemaan Jumalan hiljaisen, pienen äänen. Aivan, Kristus puhui Johannekselle jo ennen kuin Hän tuli lihaksi.

Johannes oppi kaiken, mitä hän tiesi, olemalla jatkuvasti yhteydessä Herran kanssa. Tällä tavalla hän otti vastaan sanoman katumuksesta, tunnisti Karitsan ja havaitsi oman tarpeensa vähentyä, kun samalla Messias kasvoi. Johannes oppi kaiken tämän Herralta. Ja Jumalan ääni oli hänen ilonsa.

Me näemme tällaisen elämän Raamattuun kirjoitettuna. En puhu ainoastaan profeetan eristäytyneestä elämästä. Ensin on Jeesuksen esimerkki. Hänen elämänsä oli kiireistä, usein joka tunti ohjelmaa. Mutta Kristuksen sydän oli suunnattu etsimään Isää joka päivä. Hän antoi Jumalalle kallisarvoista aikaa, istuen Hänen jaloissaan, palvellen Häntä ja kuunnellen Hänen ääntään. Ja Hänen Isänsä opetti ja ohjasi Häntä joka päivä.

Saatat kysyä, Mutta entä me muut? Jeesus oli kirjaimellisesti Jumalan Poika, Isän siittämä. Kenellekään ei ole mahdollista täyttää tätä esimerkkiä.

Ajattele sadanpäämies Korneliusta. Tämä mies ei ollut saarnaaja tai maallikkopappi. Itse asiassa, koska hän oli pakana, häntä ei edes luettu Jumalan kansan mukaan. Kuitenkin Raamattu sanoo, että tämä sotamies oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin, ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa (Ap.t. 10:2).

Tässä oli kiireinen mies. Korneliuksella oli välittömässä komennossaan sata sotilasta. Silti hän rukoili jokaisella ylimääräisellä hetkellä. Eräänä päivänä, kun hän oli rukouksessa, Herra puhui hänelle. Enkeli ilmestyi, kutsuen Korneliusta nimellä. Sadanpäämies tunnisti sen Jumalan ääneksi. Hän vastasi, Mikä on, Herra? (10:4).

Herra puhui suoraan Korneliukselle, käskien häntä löytämään apostoli Pietarin. Hän antoi hänelle yksityiskohtaiset ohjeet, sisältäen nimet, osoitteen, jopa sanat, jotka oli sanottava. Sillä aikaa Pietari rukoili erään talon katolla, kun tuli ääni, joka sanoi... (10:13). Jälleen Pyhä Henki antoi yksityiskohtaisia ohjeita, Pietari, kuulet kohta ovella muutamia miehiä. Mene heidän kanssaan, sillä minä olen lähettänyt heidät (katso 10:19-20).

Pietari seurasi noita miehiä Korneliuksen taloon todella taivaallisella osoituksella. Se, mitä siellä tapahtui, järkytti koko helluntaijuutalaisten seurakuntaa. Herra avasi evankeliumia pakanoille. Juutalaisille uskoville vaikein hyväksyttävä asia oli se, että Jumala oli puhunut tavalliselle, kouluttamattomalle pakanalle. He eivät voineet ymmärtää, kuinka Kornelius oli kuullut Jumalan äänen niin selvästi, ja puhunut sellaisella voimalla. Se haastoi jokaisen siellä olevan uskovan.

Myös Paavali sai ilmestyksen Jeesuksesta suoraan taivaasta Hän todisti, että niitä asioita, joita hänelle näytettiin Kristuksesta, ei kukaan ihminen opettanut. Ennemmin, hän oli kuullut itse Jeesuksen äänen ollessaan polvillaan rukouksessa. Minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut (Gal. 1:11-12). Hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia Hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä (1:15-16).

Paavalin aikana oli suuria opettajia, johtajia, jotka olivat mahtavia Jumalan Sanassa, kuten Apollos ja Gamaliel. Ja siellä olivat myös apostolit, jotka olivat vaeltaneet ja keskustelleet Jeesuksen kanssa. Mutta Paavali tiesi, että välikäden kautta saatu ilmestys Kristuksesta ei olisi tarpeeksi. Hänen oli saatava jatkuvasti kasvava ilmestys Jeesukselta, Herralta itseltään.

Ei Paavali tietenkään ollut opettajia vastaan. Olihan hän yksi heistä. Hän opetti, Hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi (Ef. 4:11). Mutta Paavali tiesi, että hän tulisi kohtaamaan jumalattoman pakanamaailman. Ja hän tarvitsi henkilökohtaisen ilmestyksen Jeesuksesta ylläpitämään häntä. Itse asiassa Paavali sanoi, että jokaisen uskovan tarvitsee tulla Herran opettamaksi: Jos muutoin olette Hänestä kuulleet ja Hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa (4:21).

Tänä päivänä on useita kymmeniä hyvin koulutettuja pappeja, paljon oppineita ja korkeasti kunnioitettuja miehiä. He ovat viettäneet vuosia seminaareissa, opiskellen teologiaa, filosofiaa ja etiikkaa. Ja heitä ovat opettaneet lahjakkaat opettajat, alansa asiantuntijat.

Mutta kun monet näistä koulutetuista papeista nousevat saarnatuoliin saarnaamaan, he puhuvat vain tyhjiä sanoja. He voivat kertoa sinulle monia mielenkiintoisia asioita Kristuksen palvelijan elämästä. Mutta se, mitä he sanovat, jättää henkesi kylmäksi. Miksi? Heillä ei ole ilmestystä Jeesuksesta, ei henkilökohtaista kokemusta Hänestä. Kaikki, mitä he tietävät Kristuksesta, on suodatettu toisten ihmisten mielten kautta. Heidän näkemyksensä ovat pelkästään lainattua opetusta.

Paavali itse asiassa kysyi efesolaisilta, Kuinka olette oppineet tuntemaan Kristuksen? Toisin sanoen: kuka opetti teille sen, mitä tiedätte Jeesuksesta? Tuliko se opetus niistä monista saarnoista, joita olette kuulleet sunnuntaisin? Jos tuli, niin se on hyvä. Mutta onko siinä kaikki, mitä tunnette Kristuksesta? Ei sillä ole merkitystä, kuinka voimallisesti paimenenne saarnaa, tai kuinka voideltuja teidän opettajanne saattavat olla. Tarvitsette enemmän Jeesusta kuin pelkää pään tietoa.

Monet uskovat ovat tyytyväisiä siihen, mitä minä kutsun ensimmäiseksi, yhden kerran ilmestykseksi Kristuksen pelastavasta voimasta ja armosta. Tämä on ainoa ilmestys Jeesuksesta, mitä heillä ikinä on. He todistavat, Jeesus on Messias, Pelastaja. Hän on Herra, Jumalan Poika. Jokainen todellinen uskova kokee tämän ihmeeellisen, elämää muuttavan ilmestyksen. Kuitenkin tämä on ainoastaan ensiaskel. Se, mikä edessä odottaa, on koko loppuelämän ajan syvällisempiä, paljon loisteliaampia ilmestyksiä Kristuksesta.

Paavali tiesi tämän. Hän sai uskomattoman ilmestyksen Jeesuksesta Damaskoon johtavalla tiellä. Paavali kirjaimellisesti pudotettiin hevosensa selästä, ja ääni puhui hänelle taivaasta. Kukaan ei ollut aikaisemmin saanut tätä henkilökohtaisempaa ilmestystä Kristuksesta. Kuitenkin Paavali tiesi, että tämä oli vasta alkua. Tuosta hetkestä lähtien, hän oli päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja Hänet ristiinnaulittuna (1Kor. 2:2).

Matteus tarjoaa paljon puhuvan esimerkin yhden kerran ilmestyksestä Kristuksesta. Jeesus oli juuri opettanut kovaa Sanaa väkijoukoille, ja monet kääntyivät pois. Niin Jeesus kutsui opetuslapsensa yhteen ja kysyi, Kenenkä te sanotte minun olevan? Simon Pietari vastasi ja sanoi: Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika (Matt. 16:15-16).

Jeesus julisti, Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa (16:17). Kristus sanoi, Et sinä saanut tätä ilmoitusta ainoastaan vaeltamalla minun kanssani, Pietari. Minun Isäni paljasti sen sinulle taivaasta. Lyhyesti sanottuna, Pietari otti vastaan tuon loisteliaan, ensimmäisen ilmestyksen, joka tulee jokaiselle, joka uskoo. Kristuksen pelastuksen kunnia alkoi paljastua hänelle.

Kuitenkin, seuraavaksi me luemme, Hän varoitti vakavasti opetuslapsiaan kenellekään sanomasta, että hän on Kristus (16:20). Miksi Jeesus sanoi näin? Eikö taivas itse ollut jo julistanut, että Hän oli Jumalan Karitsa, joka oli tullut pelastamaan maailman?

Totuus on, että opetuslapset eivät olleet valmiita todistamaan Hänestä Messiaana. Heidän ilmestyksensä Hänestä oli vielä epätäydellinen. He eivät tienneet mitään rististä, kärsimyksestä ja heidän Herransa uhrin syvyyksistä. Kyllä, he olivat jo parantaneet sairaita, ajaneet ulos riivaajia ja todistaneet monille. Mutta vaikka he olivat olleet Jeesuksen kanssa nuo vuodet, ei heillä vieläkään ollut syvää, henkilökohtaista ilmestystä siitä, kuka Hän oli.

Seuraava jae vahvistaa tämän: Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen... (16:21). Toisin sanoen, Kristus alkoi paljastaa itseään heille, näyttäen heille itsestään syvällisempiä asioita. Jakeen loppu kuuluu, ...että Hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös (16:21).

Onko Jeesus opettanut sinua salaisessa rukouskammiossasi? Oletko pyytänyt Häneltä asioita, joita et saa kirjoista tai opettajilta? Oletko istunut hiljaa Hänen läsnäolossaan, odottaen Hänen äänensä kuulemista? Raamattu sanoo, että Kristuksessa on kaikki totuus. Ja ainoastaan Hän voi jakaa sitä sinulle, siunatun Pyhän Henkensä kautta.

Nyt mieleesi voi kohota kysymys: Eikö ole vaarallista avata mieli hiljaiselle, pienelle äänelle? Eikö juuri sen tähden monet kristityt joudu hankaluuksiin? Vihollinen tulee ja matkii Jumalan ääntä, käskien heitä tekemään tai uskomaan jotain naurettavaa. Ja he päätyvät petetyiksi. Eikö Raamattu ole ainoa ääni, mikä meidän tulee ottaa huomioon? Ja eikö Pyhän Hengen ole oltava ainoa opettajamme?

Tästä asiasta minä uskon näin:

• Niin kuin Isä ja Poika, Pyhä Henki on selvästi erotettava, voimallinen, älykäs, jumalallinen persoona itsessään. Hän ei ole lihallinen, vaan hengellinen, oma persoonansa. Ja Hän hallitsee seurakuntaa. Hän tuo taivaallisen järjestyksen, lohduttaa niitä, joihin sattuu, vahvistaa heikkoja ja opettaa meille Kristuksen rikkaudet.
• Raamattu kutsuu Pyhää Henkeä Pojan Hengeksi, On Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen (Gal. 4:6). Hänet tunnetaan myös Kristuksen Henkenä: ...mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi... (1Piet. 1:11). Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa (Room. 8:9). On selvää, että Jumalan Henki ja Kristuksen Henki on yksi ja sama. Kristus on Jumala ja sama Henki virtaa molemmista. Pyhä Henki on sekä Isän että Pojan olemus, ja on molempien lähettämä.
• On olemassa tapa, jolla voimme olla suojattuja petokselta syvän, etsivän rukouksen aikana. Meidän varjeltumisemme on odottamisessa. Lihan äänellä on aina kiire. Se haluaa välitöntä tyydytystä, eikä sillä ole kärsivällisyyttä. Se on aina keskittynyt ennemmin itseensä kuin Herraan, aina kiirehtimässä pois Jumalan läsnäolosta.

Nyt, vihollisen ääni on kärsivällinen, mutta vain hetken. Se voi olla pehmeä, suloinen, vakuuttava ja looginen. Mutta jos me koettelemme sitä vain yksinkertaisesti odottamalla se tarkoittaa sitä, että emme toimi heti, koetellaksemme onko se todella Herran ääni se muuttuu kärsimättömäksi ja paljastaa itsensä. Äkkiä siitä tuleekin kamala ja vaativa, joka haukkuu ja tuomitsee meitä. Siitä me tiedämme, että se ei ole Jumalan ääni.

Siksi Raamattu sanoo uudelleen ja uudelleen, Odota Herraa...odota Häntä...odota. Tämän odotuksemme aikana muut äänet paljastuvat, tai väsyvät ja lähtevät. Meidän on odotettava, odotettava ja odotettava, niin että sekä taivas että helvetti tietävät, että me emme anna periksi, ennen kuin Herra voittaa!

Me näemme tämän esimerkin Jeremian kirjan luvussa 42. Jumalan kansan jäännös tuli Jeremian luokse kysymään opastuksen sanaa Herralta. Niin profeetta meni rukoukseen. Sitten, kymmenen päivän kuluttua tuli Herran sana Jeremialle (Jeremia 42:7). Kymmenentenä päivänä Jumala viimein puhui Jeremialle. Profeetta oli odottanut kärsivällisesti, kunnes hän tiesi kuulevansa Jumalan äänen.

Meidät varjellaan toisellakin tavalla: kaikki, mitä kuulemme, meidän on verrattava Raamattuun. Ja meidän ei tule hyväksyä mitään, jos se ei ole Jumalan Sanan mukaista.

Niin, kyllä, rakas pyhä, sellainen vaellus on mahdollista. Sen on tultava pyhäksi tavoitteksemme.