Herra on sinun varjelijasi

Vanhassa testamentissa on jännittävä kertomus, joka kuvaa parhaiten sitä, mitä merkitsee olla Jumalan voiman varjelema. Se löytyy toisen Kuningasten Kirjan luvusta kuusi.

Syyrian kuningas Benhadad julisti sodan Israelille, ja marssi heitä vastaan suurella sotajoukolla. Kun hänen joukkonsa edistyivät, hän kutsui usein neuvottelijat yksityisiin kammioihinsa suunnittelemaan seuraavan päivän strategiaa. Mutta profeetta Elisa lähetti sanaa Israelin kuninkaalle, kertoen yksityiskohtaisesti jokaisesta vihollisjoukkojen liikkeestä. Monissa tapauksissa israelilaiset pääsivät tappiota pakoon Elisan varoitusten ansiosta.

Benhadad oli raivoissaan. Hän kutsui palvelijansa ja sanoi heille: Ettekö voi ilmaista minulle, kuka meikäläisistä pitää Israelin kuninkaan puolta? Silloin eräs hänen palvelijoistaan sanoi: Ei niin, herrani, kuningas, vaan profeetta Elisa, joka on Israelissa, ilmaisee Israelin kuninkaalle nekin sanat, jotka sinä puhut makuuhuoneessasi (2Kun. 6:12).

Benhadad lähetti välittömästi sotajoukon hevosia, sotavaunuja ja sotilaita vangitsemaan Elisaa. Menkää Dootaniin; tuokaa hänet minulle, hän vaati. He menivät yöllä ja ympäröivät kaupunkia, aikomuksenaan yllättää tuo vanha profeetta. Mutta Elisan palvelija heräsi aikaisin ...ja meni ulos, niin katso, sotajoukko, hevoset ja sotavaunut piirittivät kaupunkia. Kauhistuneena hän juoksi Elisan luokse. Voi, herrani, mitä me nyt teemme?

Elisa sanoi luottavaisena, Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa. Ja Elisa rukoili ja sanoi: Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi. Ja Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä (2Kun. 6:16-17).

Psalmien kirjoittajan tavoim Elisa saattoi seisoa keskellä kriisiä ja sanoa ehdottomalla varmuudella:

• En pelkää kymmentuhantista joukkoa, joka asettuu yltympäri minua vastaan (Psalmi 3:6).
• Vaikka sotajoukko asettuisi minua vastaan, ei minun sydämeni pelkäisi; vaikka sota nousisi minua vastaan, siinäkin minä olisin turvassa (Psalmi 27:3).
• Hän päästää minun sieluni heistä rauhaan, etteivät he minua saavuta; sillä paljon on niitä, jotka ovat minua vastaan (Psalmi 55:18).

Minun rukoukseni on niin kuin Elisallakin: Herra, avaa silmämme, että näkisimme ja katselisimme, kuinka vuoret ovat täynnä hevosia ja tulisia sotavaunuja sotajoukkojen Herran...

Vanhan testamentin pyhät tunsivat Jumalan tavalla, josta me Uuden testamentin pyhät tiedämme todella vähän. He tunsivat Hänet sotajoukkojen Herrana! Yli kaksisataa kertaa Samuelista Malakiaan Jumalaan viitataan tällä nimellä. Me luemme, että Daavid vahvistui ja vahvistui, sillä sotajoukkojen Herra oli hänen kanssaan. Tätä majesteetillista arvonimeä toistetaan Psalmeissa:

• Herra Sebaot on meidän kanssamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme (46:7).
• Herra, Jumala Sebaot, kuka on voimassa sinun vertaisesi, Herra? Ja sinun uskollisuutesi ympäröitsee sinua (89:8).
• Herra, Jumala Sebaot, kuule minun rukoukseni (84:8).
• Herra Sebaot, Hän on kunnian kuningas (24:10).

Hepreankielen sana Sebaot on zbaah [sotajoukot]. Se merkisee Sotajoukko, joka on valmiina taisteluun. Sotilaita, hevosia ja vaunuja valmiina sotimaan osoitetulla hetkellä. Yhteen kokoontunut ja kokenut sotajokko odottamassa ohjeita.

Elisalle Jumala oli sotajoukkojen Herra Herra, joka oli tulossa hänen avukseen taisteluun koulutetulla sotajoukolla. Armeija, johon kuului tuhansia sotilaita, hevosia ja vaunuja kokoontuneina odottamaan ohjeita.

Toisessa tapauksessa assyrialaisten armeija tuli kuningas Hiskiaa ja Juudaa vastaan. Ei ihmekään, että tämä kuningas ei liikahtanutkaan, kun raivokas armeija ympäröi heitä. Hän sanoi Jumalan kansalle: Olkaa lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä arkailko Assurin kuningasta ja kaikkea joukkoa, joka on hänen kanssansa; sillä se, joka on meidän kanssamme, on suurempi kuin se, joka on hänen kanssansa. Hänen kanssansa on lihan käsivarsi, mutta meidän kanssamme on Herra, meidän Jumalamme, meitä auttamassa ja meidän sotiamme sotimassa. Ja kansa luotti Hiskian, Juudan kuninkaan, sanoihin (2Aik. 32:7-8).

Vanhan testamentin pyhät luottivat näkyynsä Kaikkivaltiaasta Jumalasta, jonka voimallinen, näkymätön sotajoukko oli kokoontunut heidän suojelemisekseen. Daavid kehui, Jumalan sotavaunuja on kymmenet tuhannet, on tuhannen kertaa tuhannet; Herra on niiden keskellä, pyhyydessään... (Psalmi 68:17). Psalmin kirjoittajan mukaan ne ovat olemassa meitä varten, Herra on sinun varjelijasi (121:5).

Pietari sanoi, ...teitä varten, jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana (1Piet. 1:5). Minä näen tässä profetian, että Jumala vielä kerran, näinä viimeisinä päivinä, aikoo paljastaa Hänen varjelevan voimansa pyhille.

Kristus rukoili Isää opetuslapsiinsa liittyen: Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä... (Joh. 17:12). Opetuslapset eivät pitäneet itseään Jumalan tahdossa. Heidät varjeltiin, pidettiin siinä väkevällä, heidän ulkopuolellaan olevalla voimalla. He eivät olisi selvinneet yhtäkään päivää ilman Kristuksen varjelevaa voimaa.

Minkä loisteliaan rukouksen Kristus rukoilikaan meidän puolestamme: En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta (Joh. 17:15).

Haluan osoittaa, kuinka uskomaton asia on olla Jumalan voiman varjelema uskon kautta.

Englannin kielen sana kept [pidetty, varjeltu] merkitsee:

• ottaa haltuunsa, omistukseensa ottaa vastuuseen
• Taata kaikki välttämättömyydet kasvattaa ja ruokkia
• Suojella ja varjella hallita

Mutta kreikan kielellä sama sana on todella ilmaiseva. Kohdassa 1Piet. 1:5 käytettynä sana on phroureo, joka merkitsee:

• vahvistaa sotilaallisia asemia
• vartioida, ympäröidä, suojella linnoituksella
• Vahvistaa linnake täydellä sotilaallisella varustuksella
• Havaita vihollinen ennakolta ja suojella vaaralta.

Herra ei ole ainoastaan vahva linnoitus Hän vahvistaa meissä sotajoukon asemia, täysin varustautunutta armeijaa. Meistä todellakin tulee voimallinen sotajoukon asemapaikka, jossa on sotilaista, hevosista ja vaunuista koostuva sotajoukko valmiina taisteluun ja jossa on vartiomies, joka näkee jo kaukaa ennakolta lähestyvän vihollisen.

Jeesus rukoili, ...että varjelisit heidät pahasta. Kreikan kielen sana varjella tässä kohtaa on poueros, toinen paljon sisältävä sana. Se tarkoittaa:

• Vapautusta kaiken huonon, pahan, surullisen, vahingollisen, säädyttömän tai ilkeän vaikutuksesta tai vaikutuspiiristä.
• Vapautusta saatanasta ja kaikesta, mikä on turmeltunutta tai sairasta.

Laita tuo kaikki yhteen, ja se näyttää lähes liian hyvältä uskottavaksi. Me olemme Jumalan sotajoukon asemapaikka, jota suojelee täysin varustautunut hengellinen armeija, joka koostuu hevosista, vaunuista ja sotilaista täydessä taisteluvalmiudessa, jotka ovat täysin tietoisia vihollisen jokaisesta liikkeestä ja suunnitelmasta täysin puolustautuneina saatanaa ja kaikkia maailmankaikkeuden pahoja voimia vastaan. Nyt me ehkä voimme ymmärtää, mitä Raamatussa tarkoitetaan, kun sanotaan, hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa (1Joh. 4:4).

Miettikää myös näitä jakeita tämän paljastuksen valossa: Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni (Psalmi 18:2). Sinä olet minun turvapaikkani, vahva torni vihollista vastaan (Psalmi 61:3).

Me emme varjele itseämme pahalta. Me emme taistele saatanaa vastaan. Sotajoukkojen Herran on varjeltava. Kuuntele, mitä Raamattu sanoo: Hän ojensi kätensä korkeudesta ja tarttui minuun, veti minut ylös suurista vesistä; hän pelasti minut voimallisesta vihollisestani, minun vihamiehistäni, sillä he olivat minua väkevämmät (Psalmi 18:16,17). Juudaan kirjeessä meille luvataan, ...Hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen... (Juud. 24).

Meitä varjellaan viholliselta yhtä lailla ulkopuolelta kuin sisäpuoleltakin. Ulkopuolinen vihollinen on kärsimystä, jota aiheuttavat monimuotoiset kiusaukset ja tuliset koettelemukset. Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä (1Piet. 1:6,7). Avainsanat tässä ovat kärsittekin ja tulessa koetellaan. Kreikan kielellä kärsiä merkitsee surua, murhetta tai vaivaa: tulinen kuvaa salaman kaltaista koetusta tai koettelemusta.

Onko sinulla suruaika sen tähden, että epäonnistuit Jumalan suhteen ja annoit kiusaukselle periksi? Oletko murheellinen, koska äkillinen, salaman kaltainen katastrofi on iskenyt elämääsi? Koetko huolestuttavaa taloudellista hätää? Näetkö sen uskosi koetuksena? Voitko iloita siitä huolimatta? Nousetko sen yläpuolelle uskon kautta, ja ylistätkö Herraa sen kautta? Johtaako kaikki Herran ylistämiseen?

Ne, jotka uskovat, että voittoisien kristittyjen ei tarvitse kärsiä, eivät tunne Jumalaa tai Hänen Sanaansa. Kärsimys uskovien elämässä ei ole aina seurausta synnistä. Kristus oli synnitön, silti Hän kärsi. Ja kärsimyksessään Hän asetti meille esimerkin. Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä, joka ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut (1Piet. 2:21-22).

Kuinka kauan siitä on, kun olet kuullut saarnattavan tällaista evankeliumia: Tätä sinut on kutsuttu tekemään! Näin teidän on seurattava Jeesuksen asettamaa esimerkkiä kärsimyksen kautta! Ja tämä pitää sisällään nekin, jotka ovat synnittömiä!

Ulkopuolella oleva vihollinen on pelottava, mutta se vihollinen, joka on sisäpuolella, aiheuttaa meille eniten ahdistusta. Daavid sanoi, Ahdistuksessani minä huudan Herraa (Psalmi 120:1). Tässä on suuri ja pyhä Jumalan mies, huutamassa sydämestään Herralle epätoivoisena vapautuakseen itsestään. Herra, pelasta minun sieluni valheellisista huulista, petollisesta kielestä, hän anoo (Psalmi 120:2).

Daavid pyysi Jumalaa varjelemaan häntä hänen oman sydämensä pahuudelta ja petollisuudelta. Hän katsoi syntiin ja heikkouteen itsessään, ja näki, että hän ansaitsi ainoastaan Jumalan vihan ja tuomion. Mitä hän sinulle antaa ja mitä siihen vielä lisää, sinä petollinen kieli? Väkivaltaisen teräviä nuolia ynnä kinsteripensaan tulisia hiiliä! (Psalmi 120:3-4). Voi minua! hän huusi, kun hän näki oman sielunsa äärimmäisen syntisyyden. Hän tiesi, että häntä tulisi rangaista. Nuolet ovat tuomion synonyymejä, tuli vihan synonyymi. Jumala on nyt minua vastaan, hän ajatteli.

Jumalalla on taivaallinen päämäärä siinä, kun Hän sallii palvelijoidensa kokea sellaista ahdistusta. Me emme voi milloinkaan ymmärtää armoa, ennen kuin näemme lihan täydellisen pahuuden. Me emme voi tuntea armoa, ennen kuin näemme syntiemme äärimmäisen syntisyyden että me ansaitsemme kaikki Jumalan tuomion nuolet ja Hänen vihansa hehkun. Meidän täytyy tuntea ihmisyytemme täydellinen kurjuus. Meidän on tultava oman itsemme loppuun, ja huudettava ahdistuksessamme, Oi Jumala, minulla ei ole muuta toivoa kuin Sinun armosi!

Pahimmalla ahdistuksen hetkellään Daavid sai näyn Jumalan armosta ja Hänen varjelevasta voimastaan. Minä olen varma, että hän tuli alistuneisuuden ja luovuttamisen tilaan, tietäen, että ainoastaan sotajoukkojen Herra voi vapauttaa ja varjella pahan voimalta. Hänen silmänsä, epäonnistumisten maahan painamina, katsoivatkin nyt ylös: Minä nostan silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku. Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku. Herra on sinun varjelijasi (Psalmi 121:1-5).

Oi Jumala, avaa meidän silmämme. Kohottakaamme ne uskon kautta Jumalan vuorelle. Sotajoukkojen Herran näkymätöntä armeijaa kohti. Kohti rakastavaa Isää, joka ei milloinkaan nuku. Häneen, joka yksin voi varjella meidät lankeamasta. Tässä psalmissa kuvataan Jumalan varjelevaa voimaa tällä tavalla: Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi.

Daavidin usko Jumalan anteeksiantavaan ja varjelevaan voimaan vei hänet loisteliaaseen tilanteen päätökseen. Se on ehkä yksi kaikista rohkaisevimmista kohdista koko Raamatussa:

Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti (Psalmi 121:8).

Lähteminen tässä vastaa epäonnistumisia ja murhetta. Tuhlaajapoikaa varjeltiin hänen lähtemisensä aikana, ja hänet tuotiin takaisin, tulemiseen. Me olemme aina lähtemässä Herran luota. Lähdemme pois Hänen tahdostaan, Hänen läsnäolostaan, Hänen rakkaudestaan, pois Hänen pyhyydestään. Lähdemme epätoivoon, pelkoon ja epäilykseen, himoon ja aistillisuuteen.

Kuinka, kysyt, Jumala varjelee minua, kun lähden Hänen luotaan? Muistuttamalla jatkuvasti, että Hän seisoo vierelläsi. Henki pitää sinut syyllisyydessä. Teet syntiä, mutta et voi nauttia siitä. Suret sitä, huudat vapautusta sen voimasta. Jopa silloin, kun teet syntiä, kuulet Herran äänen kuiskaavan, Tämä on väärin. Ei tämä ole sitä, mitä sinä todella tahdot. Tämä ei tee sinua tyytyväiseksi. Ja heikoimmalla hetkelläsi, sinä yhä tunnet Hänen rakkautensa ja armonsa tulvivan sieluusi. Tunnet Hänen anteeksiantonsa ja armonsa. Sinun rakastava Isäsi toivottaa sinut tervetulleeksi takaisin syli avoimena, suutelee niskaasi ja vie sinut Hänen huoneeseensa.

Me tarvitsemme yhtä paljon johdatusta ja varjelevaa voimaa tulemisessammekin. Me tulemme loisteliaaseen rauhan ja levon paikkaan. Syntimme on annettu anteeksi ja häpeämme on mennyttä. Me näemme toisten ympärillämme luopuvan Herrasta, mutta me olemme korkealla Hengessä, ylistämässä Hänen nimeään. Kaikki näyttää puhtaalta, ihanalta ja pyhältä. Tämä on juuri sitä aikaa, jolloin meitä täytyy varjella ja suojella ylpeydeltä! Toisten tuomitsemiselta! Minä olen enemmän pyhä kuin sinä -asenteelta! Tunteelta, että on perillä Jumalassa. Hengelliseltä tylsistymiseltä. Lähtevä publikaani on lähempänä Jumalaa kuin tuleva fariseus.

Minun lähtemisteni aikoina Herra on niin ihmeellisesti paljastanut Hänen rakastavan armonsa minulle. Hän tuli luokseni vähän aikaa sitten, kun olin niin masentunut, yksinäinen, syntinen ja arvoton. Olin tullut kärsivällisyyteni ja sietokykyni päätepisteeseen. Minusta tuntui, että olin pettänyt Herran. Kuten Daavid, en voinut nähdä sydämessäni muuta kuin valhetta ja petosta.

Nostin Raamattuni ja avasin sen kohdasta, joka julisti Jumalan tuomiota ja vihaa syntiä vastaan. Suljin Raamattuni nopeasti, itkin kuin lapsi ja huusin, Oi Herra ei vihaa! Ei tuomiota! En kestä tuollaista juuri nyt! Minä tiedän, mitä minä olen mutta minä tiedän, että Sinä rakastat minua. Oi Herra, rakasta kaikki tuska minusta pois. Tunnin ajan minä makasin siinä, antaen Hänen rakastaa. Tunsin Hänen armonsa ja Hän paransi minut!

Oletko tehnyt syntiä? Oletko lähtenyt Hänen luotaan? Tunnetko itsesi arvottomaksi, saastaiseksi, ja että kohtalosi on viha ja tuomio? Kohota silmäsi vuorille kohti rakastavaa sotajoukkojen Herraa. Hän ei ole olemassa sitä varten, että Hän satuttaisi sinua tai lähettäisi vihaa elämääsi. Hän jopa varjelee lähtemisesi. Hän rakastaa sinua, suojelee sinua Kristuksen kallisarvoisella verellä, ikävöiden sitä, että juokset Hänen avoimeen syliinsä suudeltavaksi. Hän haluaa vain viedä sinut taivaalliseen kotiin ja juhlia kanssasi.

Yhdessä Daavidin lähtemisessä hänestä tuntui siltä, että hän oli mennyt niin pitkälle, että hän oli iankaikkisesti kadotettu. Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas, hän sanoi. Sitten hän pyysi, Etsi palvelijaasi! (Psalmi 119:176). Toisin sanoen hän sanoi, Herra, tule luokseni minun synnissäni ja epäonnistumisessani. Tuo minut takaisin. Varjele minua eksymästä. Etsi minut!

Sillä ei ole merkitystä, kuinka kauas olet langennut tai kuinka eksyneeksi tunnet itsesi. Seillä ei ole merkitystä, mitä olet tehnyt. Kaikki, mitä sinun tarvitsee tehdä, on huutaa, Herra, olen eksynyt! Etsi minut! Tule luokseni! Ja Hän tulee!

Kun kärsit, älä uhkaile! Tässä on hämmästyttävä totuus, joka liittyy Kristuksen kärsimykseen: ...Joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee (1Piet. 2:23).

Mikä julistus: Joka kärsiessään ei uhannut! Hän ei kertaakaan puolustautunut niitä vastaan, jotka kohtelivat Häntä väärin. Hän ei rankaissut ketään ei koskaan maksanut kenellekään samalla mitalla takaisin.

Kuinka eri tavalla kuin me! Me uhkailemme, kun kärsimys muuttuu sietämättömäksi. Me puolustelemme itseämme, jatkuvasti suojelemme oikeuksiamme ja mainettamme. Ja me vetäydymme niiden luota, jotka kohtelevat meitä väärin. Me toivomme, että Herra suuttuu heille meidän puolestamme!

Pahimpana kaikesta, me uhkailemme Jumalaa. Se on hyvin huomaamatonta, ja suurin osa meistä ei tiedosta sitä, mitä on tekemässä. Kun rukouksemme harhailevat vastaamattomina kun apu tai vapautus ei tulekaan kun me lankeamme kiusauksen otteisiin kun murhe ja epäonni iskevät elämäämme kun näyttää siltä, että Herra on päästänyt meistä irti, ja me päädymme yksinäisiksi ja tuskaisiksi, me käännämme selkämme Jumalalle. Lopetamme rukoilemisen ja Raamatun lukemisen. Edelleen me rakastamme Jumalaa, mutta me annamme innostuksemme mennä. Alamme ajelehtia. Uskostamme tulee tyhjää ja toimimatonta. Kaikki nuo vastaustavat ovat uhkauksia Herraa vastaan.

Joka kerta, kun vetäydymme etsimisestä Herraa kaikella sydämellämme, me uhkailemme Häntä. Se on hienovarainen tapa sanoa, Herra, minä tein parhaani ja Sinä päästit minusta irti.

Valtavat joukot kristittyjä elävät sekavassa mielentilassa. He eivät ole pahoja, luopuneita tai kapinallisia he ovat yksinkertaisesti ongelmien ja heidän ylleen tulleiden koettelemusten musertamia. He vaeltavat eräänlaisessa hengellisessä ja fyysisessä usvassa.

Herralla on ääretön kärsivällisyys niitä kohtaan, joihin sattuu. Hän odottaa rakastaen, kunnes me palaamme Hänen hellään hoitoonsa. Mutta siitä voi tulla elämäntapa, uhka Jumalan uskollisuudelle, jos me kieltäydymme heräämästä ja uudistamasta uskoamme ja toivoamme Hänessä. Jotkut tulevat niin pettyneiksi, että he antavat periksi himoilleen ja haluilleen. He antavat myöten haluilleen, koska taistelu näyttää niin toivottomalta. Se on heidän tapansa sanoa, Mitä hyötyä? Minä yritän niin kovasti, enkä näytä saavan voittoa. Kutsun Jumalaa apuun, johdattamaan minua mutta apua ei ikinä tule. Minussa on vieläkin tämä asia kaikkien kyynelten ja rukousteni jälkeen.

Lopulta päädytään tähän: Minulla on oikeus tehdä niin koska minuun on sattunut niin pahasti. Se on uhkausta Jumalalle, eräänlainen tapa riidellä Hänen kanssaan siitä, että Hän ei ole vastannut rukoukseen aikataulun mukaan.

Rakkaat, vielä on toivoa! Sotajoukkojen Herra on kanssamme! Ainoastaan Hän on meidän varjelijamme. Hän ei anna lastensa kaatua tai langeta. Meitä pidetään Hänen kämmenellään.

Tehkäämme niin kuin Kristus teki. Hän jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee (1Piet. 2:23). Jättää on sitä, että asetat elämäsi täysin Hänen käsiinsä. Luovuta kammpailusi, lopeta se, että yrität saavuttaa jotain omassa voimassasi, ja jätä ruumiisi ja sielusi sotajoukkojen Herran varjelukseen!