ISÄNI RAKKAUS

Äiti pysyy sairaan lapsen vierellä, kunnes tämä parantuu. Hän kestää jopa sen, että lapsi torjuu hänen rakkautensa. Tuo lapsi voi langeta syntiin, jättää huomiotta kaikki äitinsä opastus- ja kuritussanat. Hän saattaa joutua epätoivoon ja epäuskoon tai ylpistyä, muuttua uppiniskaiseksi ja kapinoida. Siltikään äiti ei koskaan lakkaa yrittämästä.

Mietipä esimerkkiä kotkaemosta: ”Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä.  Niin kuin kotka kiihottaa pesuettaan lentoon ja liitelee poikastensa suojana, niin hän levitti siipensä, otti hänet ja kantoi häntä sulillansa”(5 Moos.32:10 - 11). Jeesus viittaa samanlaiseen kuvaan puhuessaan: ”Kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle!” (Matt.23:37). Myrskyn aikana emo vetää poikansa siipiensä alle turvaan, rakastaen häntä.

Puhumme tässä hellimmästä, äärimmäisen luotettavasta rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan. Jos joudut oikeuteen ja katselet vuorotellen jokaiseen saliin, näet nuoria miehiä tuomittavana kaikkiin ajateltavissa oleviin rikoksiin. Keitä on katselemassa lakituvan penkeillä? Useimmin äitejä.

Mene mihin hyvänsä vankilaan vierailupäivinä. Keitä näet jonottamassa katsomaan vangittua poikaa tai tytärtä? Äitejä, raskassydämisinä surusta, äitejä, joilla näyttää olevan rajaton kyky rakastaa ja antaa anteeksi.

Monta vuotta sitten vanha saarnaaja kirjoitti: ”En tiedä, oliko Tuhlaajapojalla äitiä, mutta jos oli, olen varma, että isän seisoessa katolla odottamassa pojan kotiintuloa, tuo äiti oli sulkeutuneena huoneeseensa, rukoili ja itki. Myöhemmin, kun kaikki tanssivat ja iloitsivat pojan paluusta, näet äidin kuiskailemassa toivoa ja parantumista poikansa korvaan.”

Emme ehkä ymmärrä, miksi Jumala antaa meidän tieltä poikkeamisemme jatkua. Miksi ne, joita rakastamme, kestävät kipua ja huolta niin kauan. Miksi niin monet rukouksistamme näyttävät jäävän vaille vastausta. Miksi niin moniin kysymyksiin ei tule vastausta. Jumala ei ole velvollinen vastaamaan kaikkiin kysymyksiimme. Tosiaankin, emme tiedä yhtään vastausta, ennen kuin pääsemme kirkkauteen.

Yhtä asiaa en koskaan kyseenalaista, ja se on Isän rakkaus minua kohtaan Pyhän Hengen valaisemana, joka asuu minussa.