Jumala tekee uutta seurakunnassaan

Kuinka usein olet kuullut uskovien sanovan: Jumala tekee jotakin uutta seurakunnassaan? Se uusi, johon he viittaavat voi olla herätys, Hengen vuodatus, Jumalan ilmestys tai liikehdintä.

Kuitenkin hyvin usein tuo Jumalan uusi kuolee nopeasti. Kun se on kerran häipynyt, ei sitä enää koskaan saada takaisin. Käy ilmi, ettei se loppujen lopuksi ollutkaan Jumalan tekoa. Uskovat sosiologit ovat seuranneet näitä niin sanottuja Jumalan tekoja. He ovat havainneet niiden kestävän keskimäärin viisi vuotta.

Henkilökohtaisesti uskon, että Jumala tekee uutta seurakunnassaan tänä päivänä. Mutta tuota suurta Hengen työtä ei ole vain yhdessä paikassa vaan sitä tapahtuu maailmanlaajuisesti. Ei tarvitse mennä kauaskaan sen nähdäkseen: Jumalan uusi teko saattaa tapahtua aivan lähiseurakunnassa.

On olemassa raamatullinen periaate, joka hallitsee Jumalan tekoja. Voimme nähdä tuon periaatteen toiminnassa yhä uudelleen molemmissa testamenteissa. Se on osoittautunut todeksi läpi vuosisatojen seurakunnan historiassa. Periaate on tämä: Jumala ei aloita mitään uutta seurakunnassa ennenkuin hän on lopettanut vanhan - aivan kuten Jeesus sanoi, että hän ei pane uutta viiniä vanhoihin leileihin.

Miksi asia on näin? Siksi, että Jumalalla on ristiriita vanhan kanssa seurakunnassa. Jumalan aloitettua uuden työn, kuluu vain muutaman sukupolven aika, kun välinpitämättömyys ja ulkokultaisuus valtaavat taas alaa. Pian Jumalan kansa palvoo epäjumalia ja sydämet alkavat tulla luopioiksi. Lopulta Jumala panee vanhan työn sivuun seurakunnassaan. Hän hylkää sen täysin ennenkuin hän aloittaa uuden.

Tämä periaate tuli esiin ensimmäistä kertaa Siilossa. Tuomarien aikana Jumala aloitti pyhän työn tuossa kaupungissa. Siilossa oli Herran pyhäkkö, kaiken hengellisen toiminnan keskus. Nimi Siilo tarkoittaa: se, mikä on Herran. Se puhuu asiasta, joka edustaa Jumalaa ja paljastaa hänen luontonsa ja ominaisuutensa. Siilo oli paikka, jossa Jumala puhui kansalleen. Siellä Samuel kuuli Jumalan äänen, ja siellä Jumala ilmaisi hänelle tahtonsa.

Eeli oli silloin ylipappina ja hänen kaksi poikaansa olivat palvelijoina pyhäkössä. Eeli ja hänen poikansa olivat laiskoja, aistillisuuteen taipuvaisia ja hyvin itsekkäitä. He sallivat palvelusaikanaan synnin tulla Jumalan huoneeseen. Ajan kuluessa Siilo turmeltui. Pian Jumalan kansa oli täynnä ahneutta, aviorikoksia ja ulkokultaisuutta.

Lopulta Jumala lakkasi puhumasta Siilossa. Hän sanoi Samuelille: Siilo on tullut niin turmeltuneeksi, että se ei enää edusta sitä, mikä minä olen. Tämä huone ei enää ole minun. En siedä sitä enää. Lakkautan sen. Niin Herra otti läsnäolonsa pois pyhäköstä ja hän kirjoitti Iikabod oven yläpuolelle, mikä tarkoittaa: Herran kirkkaus on poistunut.

Silloin Siilo oli kuollut, ilman toivoa pelastuksesta. Ei ollut mitään toivoa entisen kunnian herättämisestä, ei toivoa uudistuksesta. Jumala sanoi: Minä olen luovuttanut Siilon lihan käsiin, ja minä menen eteenpäin. Perustan aivan uuden huoneen.

Millaiseen tilaan täytyikään kansan tulla, että Herra poisti läsnäolonsa heidän keskuudestaan? Ajattele Siilon tapahtumia: vuosikausiin ei kukaan ollut seissyt muurinaukossa tuossa yhteisössä. Ei kukaan nöyryyttänyt itseään rukoilemaan katuvaisena: Herra, älä poistu meidän keskuudestamme.

Sen sijaan Jumala näki kansan, joka oli kovettanut sydämensä totuudelle. Nämä israelilaiset suorittivat kaikki uskonnolliset menot ja sanoivat oikeat sanat, mutta heidän sydämensä eivät olleet siinä mukana. Kaikki heidän tekonsa olivat lihallisia. Pappeus oli kokonaan rappeutunut. Ylipappi Eeli ei nähnyt omaa luopumustaan. Hänen ja hänen syntisten poikiensa täytyi väistyä sivuun.

Niin Herra lopetti vanhan kokonaan ja aloitti jälleen kerran uuden. Tämän jälkeen Jerusalemin temppeli tuli tunnetuksi Herran huoneena. Ja aikansa Jumala puhui kansalleen siellä. Huone oli täynnä rukousta, Jumalan sanaa saarnattiin ja kansa uhrasi Jumalan käskyjen mukaan. Jerusalemin temppeli edusti Jumalaa sellaisena kuin hän oli ja hän ilmaisi läsnäolonsa siellä. Erään kerran hänen kirkkautensa täytti temppelin niin voimakkaasti, etteivät papit voineet suorittaa palvelustehtäviään.

Mutta siitä huolimatta tämäkin palvelutoiminta rappeutui. Kansa rappeutui uudelleen eikä Jerusalemin temppeli enää edustanut Jumalaa.

Kuluu vain muutaman sukupolven aika, kun Jumalan uusi työ seurakunnassa menettää tehonsa muuttuen masennukseksi ja ulkokultaisuudeksi. Miksi näin? Melkein aina syy on siinä, kun vastuussa olevat Herran palvelijat antavat lihalle vallan. Se kuuma ensirakkaus, joka synnytti työn, alkaa kylmentyä. Ajan mittaan toiminnasta tulee ihmisen johtama instituutio ja hengetön rutiini tulee käytäntöön. Nuo kerran palavasti rukoilleet johtajat luottavat nyt organisaatioon ja lihallisiin kykyihin työn jatkamisessa.

Kerran nämä samaiset johtajat luottivat täysin Jumalaan, ja hän puhui heille. Mutta jossain vaiheessa he vaihtoivat palvelijan osan politiikkaan. Sen sijaan, että he palvelisivat, he taistelevat vallasta, kunniasta ja ihmisten lukumäärästä. Surullista: heidän työnsä on vain haalistunut muisto siitä, mitä Jumala oli tehnyt heidän keskuudessaan voimassaan ja totuudessaan.

Jumala vastasi tällaiseen kompromissiin Jeremian aikana. Hän lähetti profeetan temppelin portille kuuluttamaan järkyttävän sanan: Vaeltakaa hyvin ja tehkää hyviä tekoja, niin minä annan teidän asua tässä paikassa (Jer.7:3). Toisin sanoen: Tämä toiminta on rappeutunut, ja nyt on kuolema ovella. Mutta vielä on mahdollista pelastaa se. En halua luopua siitä. Haluan olla kanssanne ja toimia keskuudessanne. Mutta jotta niin voisi tapahtua, teidän on tehtävä parannus. Teidän on palattava ensirakkauteenne.

Sitten Herra jatkaa: Älkää luottako valheen sanoihin, kun sanotaan: Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli! (Jer.7:4). Jumala oli kuullut kansan huutavan: Herra ei voi tuhota tätä temppeliä. Se on ikuisesti kestävä huone. Se on meidän historiaamme, meidän suojeltu perinteemme. Katsokaa kaikkia näitä mahtavia rakennuksia. Ne seisovat Jumalan todistuksena pakanalliselle maailmalle. Hän ei koskaan hylkää sitä, minkä hän on perustanut tänne.

Mutta Herra vastasi: Entäpä teidän turmeluksenne? Entä teidän aviorikoksenne? Vannotte väärin. Kumarratte epäjumalia. Olette muuttaneet minun huoneeni ryövärien luolaksi. Olen lähettänyt profeettoja teitä varoittamaan, mutta te ette ole kuulleet. Huusin teille, mutta te ette vastanneet.

Nyt Jumala neuvoi heitä: Menkääpä minun asuinpaikkaani, joka on Siilossa, jossa minä ensin annoin nimeni asua, ja katsokaa, mitä minä olen sille tehnyt kansani Israelin pahuuden tähden (Jer.7:12). Hän kehotti: Tulkaa kaikki pastorit, paimenet ja papit. Ottakaa esille Raamattunne ja katsokaa itse, miten minä toimin. Katsokaa huonettani Siilossa. Minä perustin tämän seurakunnan ja annoin sille nimeni. Mutta kansa hylkäsi minun profeettani ja he luottivat omiin tekoihinsa. Siksi heitän kaiken vanhan pois.

Nyt minä aion tehdä samoin. Te olette kuin Siilo. Te olette sallineet syntiä ja pahennusta minun huoneessani. Teidän omat tienne ovat rappiolla, te ette enää edusta minua. Katsokaa ympärillenne: kuka seisoo muurinaukossa? Kuka itkee katuvalla sydämellä? Minä näen masennusta ja kompromissin tekemistä. Minun sanani selvästi varoittaa, että minä poistin läsnäoloni Siilosta, ja nyt minä käännyn teistä pois. Poistan kirkkauteni teidän keskuudestanne.

Niin minä teen tälle huoneelle, joka on otettu minun nimiini, johon te luotatte, ja tälle paikalle, jonka minä olen antanut teille ja teidän isillenne, samoin kuin olen tehnyt Siilolle, ja heitän teidät pois kasvojeni edestä, niinkuin olen heittänyt pois kaikki teidän veljenne, kaikki Efraimin jälkeläiset (Jer.7:14-15). Jälleen kerran Jumala sanoi: Nyt vanha on ohi, päättynyt. Te ette enää edusta minua. Minä tulen ottamaan kansan, joka edustaa minua maailmalle sellaisena kuin minä olen. Minulla on kokonaan uusi suunnitelma mielessäni.

Herra lopetti tähän julistukseen: Mutta sinä älä rukoile tämän kansan puolesta, älä kohota heidän puolestaan huutoa ja rukousta äläkä niillä minua ahdista; sillä en minä sinua kuule (Jer.7:16). Hän sanoi: Älä vaivaudu rukoilemaan vanhan työn puolesta. Se on kuollut ja mennyt toivottomaan tilaan.

Jeesus seisoi viimeisessä temppelissä ja kutsui jokaista tulemaan hänen armollisten siipiensä suojaan. Hän huusi sokeille, sairaille, pitaalisille, köyhille, eksyneille, kaikille, että tulkaa ja ottakaa vastaan terveys ja anteeksiantamus. Mutta uskonnollinen joukko kieltäytyi siitä tarjouksesta. Niin Jeesus todisti heille: Mutta te ette ole tahtoneet (Matt.23:37).

Kun luen tämän, mieleeni nousee kysymys: hävittäisikö Jumala vanhan työn Uuden Testamentin aikana samoin kuten Vanhan? Luopuisiko hän vanhasta ja nostaisiko hän uuden? Heittäisikö hän pois ne, jotka hylkäisivät hänen armonsa, laupeutensa ja herätyksensä tarjouksen?

Kyllä, hän tekisi niin. Jeesus vastasi niille, jotka hylkäsivät hänet sanomalla: Katso, teidän huoneenne on jätetty hyljätyksi (Matt.23:38). Hän sanoi heille: Tämä temppeli on nyt teidän huoneenne, ei minun. Minä poistun siitä. Jätän kaiken, minkä te tuhlasitte ja hylkäsitte.

Sitten hän lisäsi: Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. (Matt.23:39). Hän julisti heille: Minun kirkkauteni ei ole enää tässä vanhassa työssä. Minä olen nyt hyljännyt sen. Ja teidän uskonnollinen toimintanne tulee jatkumaan ilman Jumalan läsnäoloa. Minä muutan tämän vanhan työn lihan työksi. Teidän paimenenne eivät ole hengellisiä miehiä, vaan lihan palvelijoita.

Opetuslapset eivät voineet uskoa Jeesuksen sanoja. He vaativat häntä: Mestari, katso tätä mahtavaa temppeliä, loistavia rakenteita. Ajattele sen historiaa, vuosisatojen perinteitä. Eihän tätä voi millään tuhota. Sanotko, että kaikki on lopussa? Jeesus vastasi: Kyllä se on nyt lopussa. Tämä vanha työ on lopetettu. Se on kuollut minun silmissäni. Minä tulen tekemään nyt uutta.

Ajattele: siinä seisoi armo ja laupeus lihaksi tulleena sanoen: Tämä vanha ei ole enää minun. Minä hylkään se nyt kokonaan. Eikä sitä voida enää mitenkään uudistaa.

Sitten Jeesus siirtyi helluntaihin, uuden alkuun. Hän oli aloittamassa uuden seurakunnan, ei mallia vanhasta. Hän aikoi tehdä sen aivan uudeksi perustuksiaan myöten. Se tuli olemaan uusien pappien ja uuden kansan seurakunta, kaikki uudestisyntyneitä hänessä.

Samaan aikaan vanha työ laahasi edelleen. Ihmisjoukot kokoontuivat yhä temppeliin noudattamaan kuolleita menojaan. Paimenet riistivät köyhiltä, avionrikkojat tekivät syntiä ja kansa kääntyi epäjumalien palvontaan. Päivä päivältä vanha työ kuivui ja heikkeni. Kysyt: Miksi? Jumalan läsnäolo ei ollut enää siinä mukana.

Tämä tuo meidät tämän päivän seurakuntaan. Salli minun kysyä: onko se, mitä nyt tapahtuu seurakunnassa edustamassa sitä, mitä Jeesus on? Ajattele kaikkia uskonsuuntia ja liikkeitä, kaikkea mikä pyörii Kristuksen nimen ympärillä. Onko se seurakunta minkä me näemme todella voittoisa, nuhteeton Kristuksen morsian? Tuleeko siinä näkyviin kadotetulle maailmalle Jumalan todellinen luonto? Onko tämä parasta, mitä Jumalan Henki voi tuoda esiin näinä viimeisinä päivinä?

Vai onko nykyajan näkyvä seurakunta tullut vanhaksi astiaksi? Onko se saastunut, hoippuen katoamisen ja uudella korvaamisen partaalla? Lyhyesti: vieläkö Jumala tekee muutoksen viimeisen kerran ennen Jeesuksen tuloa? Hylkääkö hän sen, mikä on rappeutunut? Kohottaako hän viimeisen, ihanan seurakunnan?

Kyllä, minä uskon niin. Jesaja kertoo meille: Katso, entiset ovat toteen käyneet, ja uusia minä ilmoitan; ennenkuin ne puhkeavat taimelle, annan minä teidän ne kuulla (Jes.42:9).

Seurakunta, jonka me tunnemme tänä päivänä alkoi parannuksen teolla. Kun Pietari saarnasi ristiä helluntaina, tuhannet tulivat Kristuksen luo. Tämä uusi seurakunta muodosti yhden ruumiin, kaikista roduista, täynnä rakkautta toinen toistaan kohtaan. Sen yhteiselämälle oli tyypillistä evankeliumin julistus, uhrautuvaisuuden, jopa marttyyriuden henki.

Tämä ihana alku kuvastuu Jumalan sanoista Jeremialle: Minä olen istuttanut sinut jaloksi viiniköynnökseksi, puhtaimmasta siemenestä (Jer.2:21). Mutta Herran seuraavat sanat kuvaavat, mitä tapahtuu: ...kuinka olet muuttunut minulle vieraan viinipuun villiköynnöksiksi? (Jer.2:21). Jumala sanoi: Minä istutin sinut oikein. Sinä olit minun, sinä kannoit nimeäni ja luontoani. Mutta nyt sinusta on tullut rappeutunut.

Mikä aiheutti tämän rappeutumisen seurakunnassa? Se on aina ollut ja tulee aina olemaan epäjumalien palvonta. Jumala puhuu epäjumalien palvonnasta, kun hän sanoo Jeremialle: Mutta minun kansani on vaihtanut kunniansa siihen, josta ei apua ole (Jer.2:11). Epäjumalien palvonta tuhosi Siilon, se tuhosi temppelin, ja se on saastuttanut tämän päivän seurakunnan. Se on aina ollut perussyy Jumalalle vanhan hylkäämiseen ja uuden aloittamiseen.

Hesekielin kirjan 14. luvussa eräät vanhimmat tulivat kysymään profeetelta Herrasta. He halusivat tietää: Mitä Jumala sanoo kansalleen tänään? Mutta Herra sanoi Hesekielille: Ihmislapsi, nämä miehet ovat sulkeneet kivijumalansa sydämeensä ja asettaneet kasvojensa eteen sen, mikä on heille kompastukseksi syntiin. Antaisinko minä heidän kysyä minulta neuvoa? (Hes.14:3). Hän sanoi toisin sanoen: He ovat tulleet tänne ikäänkuin he minua todella etsisivät. Mutta he kätkevät syntiset epäjumalansa sydämiinsä. Miksi minä vastaisin heille?

Suurin osa kristillisestä opetuksesta tänään tunnistaa epäjumalana kaiken, mikä tulee Jumalan kansan ja hänen välilleen. Se on kaikkea sitä, mikä vetää meitä pois Jumalasta. Mutta se on vain osa epäjumalan palvonnan tunnistamisesta. Loppujen lopuksi epäjumalat eivät pitäneet Hesekielin tavanneita vanhimpia Herran luota poissa.

Epäjumalan palvonnassa on kysymys paljon syvällisemmästä sydämen asiasta. Totuus on, että epäjumalanpalvelus voi olla meneillään Jumalan huoneessa, mutta sitä ei vain huomata. Sitä Herra tarkoitti, kun hän sanoi, että nämä vanhimmat olivat: ...asettaneet kasvojensa eteen sen, mikä heille oli kompastukseksi syntiin (Hesekiel 14:3). Kompastus on mikä tahansa oppi, joka puolustaa epäjumalaa. Se tekee Jumalan kansan sokeaksi synneilleen.

Näin juuri on tapahtunut nykypäivän seurakunnassa. Epäjumala numero yksi Jumalan kansan keskuudessa ei ole aviorikos, pornografia tai alkoholi. Se on paljon voimallisempi himo. Mikä on tämä epäjumala? Se on kunnianhimoinen menestyksen halu. Sitä jopa puolustellaan opilla.

Menestymisen epäjumaluus kuvastuu hyvin monesta Jumalan huoneesta tänään. Nämä ihmiset ovat moraalisesti puhtaita, täynnä hyviä tekoja. Mutta heidän sydämessään on kunnianhimon epäjumala, eivätkä he pääse siitä eroon.

Surullista kyllä, tämä oli se sama toimiva henki Baalin ja Molokin palvonnassa: hyvinvoinnin ja menestyksen henki. Tänä päivänä tämä henki on saastuttanut Jeesuksen Kristuksen evankeliumin kautta maailman. Se esiintyy siunauksen henkenä, mutta se on väärennös siitä siunauksesta, jonka Jumala tarkoitti seurakunnalleen. Ja se vie haaksirikkoon miljoonien uskon.

Tämä henki on yhtä myös postmodernismin kanssa. Yksi sen opeista on, että yhteiskunta antaa sinulle määrätyn tarkoituksen ja arvon. Yksinkertaisesti sanottuna, sinun menestyksesi ja hyväksytyksi tulemisesi mitataan maailman stadardeilla. Siksi monet uskovat mittaavat oman arvonsa elämänuransa, omaisuutensa tai palkkansa mukaan.

Nyt juuri postmoderni teologia on hiipimässä seurakunnan johtoon. Pastorit ja evankelistat uskovat valheeseen, että heidän virkaveljensä päättävät kuinka menestyviä he ovat. Niinpä menestyksen merkkinä pidetään valtavia kuulijakuntia, suuria rakennuksia ja lihavia budjetteja. Siksi myös saarnaajia ja seurakuntia pakotetaan tavoittelemaan kaikkea tätä.

Sanon teille, että tämä ei ole se seurakunta, jota Jeesus Kristus tulee noutamaan morsiamekseen. Tämä postmoderni, materialistinen, lihallinen instituutio on vanhentunut ja rappeutunut. Se on nyt kuolemaisillaan.

Monet nuoret pastorit ympäri maailmaa ymmärtävät tämän. He ovat kyllästyneet vanhaan, kinastelemiseen ja uskonsuuntien sisällisiin riitoihin. He eivät halua olla missään tekemisissä sellaisen kanssa. He ovat hyljänneet suuruuden ja kuuluisuuden tavoittelun. Sensijaan he ovat kääntyneet takaisin Kristus-keskeisyyteen, etsimään Jumalaa ja janoamaan totuutta. Ja he aistivat raikkaan uuden työn ilmapiirin.

Katso entiset ovat toteen käyneet, ja uusia minä ilmoitan; ennenkuin ne puhkeavat taimelle, annan minä teidän ne kuulla (Jes.42:9).

Jumala on tekemäisillään uutta. Siitä tulee niin ihanaa, että se saa hänen kansansa ylistämään häntä enemmän kuin koskaan ennen. Veisatkaa Herralle uusi virsi, veisatkaa hänen ylistystänsä hamasta maan äärestä, te merenkulkijat ja meri täysinensä, te merensaaret ja niissä asuvaiset (Jes.42:10). Jumala sanoo meille: Minun kansani ympäri maailmaa laulakoon minulle ylistystä. Laulakoon merenkulkijat merellä, ihmiset kaikissa maan kansakunnissa.

Me tiedämme, että näinä viimeisinä päivinä saatana tulee maan päälle vihan raivolla. (Katso Ilm.12:12). Hän on täynnä vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa. Hän tulee lähettämään synnin tulvan seurakuntaa vastaan. Mutta Jumala julistaa: Tietäköön minun kansani, että Juudan Leijona tulee alas taivaasta kaikella voimalla ja vallalla. Siionin Lunastaja on tuleva!

Älä ajattele hetkeäkään, että Jumala sallisi saatanan vallata seurakunnan ja vahingoittaa lapsiaan. Helvetin portit eivät kestä Kristuksen ruumiin edessä. Ja uskon, että Herra on nyt tulossa Siioniin kansansa tykö.

Aivan kuten hän teki Sodoman kanssa, Herra tulee puhdistamaan. Tämä puhdistaminen alkaa seurakunnasta. Juuri nyt Herra alkaa jo polttaa akanoita huoneessaan ja tehdä uutta. Raamattu kertoo meille: Herra lähtee sotaan kuin sankari, niinkuin soturi hän kiihoittaa kiivautensa; hän nostaa sotahuudon ja karjuu, uhittelee vihollisiansa (Jes.42:13).

Miksi Jeesus tulee tällaisella valtavalla sotahuudolla? Mitä hän huutaa? Hän huutaa kateudesta kansansa tähden. Sillä Jeesus on kateellinen seurakunnastaan juuri nyt. Tämä on se kateellinen huuto: Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja pidättänyt itseni. Mutta nyt minä huudan kuin lapsensynnyttäjä, puhallan ja puuskun (Jes.4214).

Mitä tämä tarkoittaa? Miksi Jeesus huutaa kuin vaimo synnytystuskissa? Herra sanoo meille, että hän on juuri synnyttämässä jotain uutta. Kun saatana riehuu pettäen suuria joukkoja, Jumala sanoo kansalleen: Uutta, pyhää on syntymässä saatanan kasvojen edessä. Tätä seurakuntaa saatana ei voi pettää. Se on voittava seurakunta, tahraton, virheetön.

Tähän saakka Herra on ollut hiljaa. Hän on hillinnyt vihaansa, kun väärät opit, väärät profeetat, ja sudet lammasten vaatteissa ovat saattaneet haaksirikkoon suuria joukkoja Kristuksen ruumiissa. Mutta nyt Herra antaa äänensä kuulua. Hän sanoo meille:

Paimenet ovat tehneet minun huoneeni synnin luolaksi. Mutta olen ollut hiljaa. Materialistiset saarnaajat ovat rappeuttaneet seurakunnan ympäri maailman kauhistuttavilla opeillaan. Silti yhä olen ollut hiljaa. Olen ollut hiljaa, kun megaseurakunnnat ovat poistaneet ristin häpeän seurakunnistaan. Olen pidätellyt itseäni, kun välipitämättömät paimenet ovat sallineet huvittajien ja viihdyttäjien tuoda kevytmielisyyttä ja pintapuolisuutta minun pyhään huoneeseeni.

Mutta nyt saa riittää! Nyt olen suuttunut. Tulen huoneeseeni puhdistamaan sen, ennenkuin palaan morsiameni tykö. Varokaa, minä tulen pyhässä vihassa. Tuhoan kaikki väärät opit. Saatan vararikkoon jokaisen ryöstäjän ja varkaan, jotka ovat olleet saarnatuoleissani. Minä kuivatan kaikki heidän lähteensä ja rahavirtansa.

Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat, ja kuihdutan niiltä kaiken ruohon; minä muutan virrat saariksi ja kuivaan vesilammikot.... Mutta ne peräytyvät ja joutuvat häpeään, jotka turvaavat veistettyyn kuvaan, jotka sanovat valetuille kuville: Te olette meidän Jumalamme. (Jes.42:15,17).

Rakkaat ystävät, tämä on se uusi työ, jonka Jumala tekee seurakunnassaan. Hän sanoo: Minä tuhoan ja hävitän jokaisen palvelujärjestön, joka perustuu lihan työhön, liioitteluun ja materialismiin. Minä herätän paimenia, jotka ovat minun sydämeni mukaisia; uskollisia palvelijoita, jotka tuntevat minut. Minä tuhoan kaikki väärät evankeliumit, saatan hämilleen ja häpeään jokaisen väärän opettajan.

En kuitenkaan unohda niitä miljoonia vilpittömiä ihmisiä, jotka petettiin väärillä opeilla. He eivät ymmärtäneet. Ja nyt he saavat kuulla minun puhtaan evankeliumini. Kun he kuulevat, he tekevät parannuksen ja häpeävät sitä pintapuolista evankeliumia, joka johti heidät harhaan. Minä johdatan heidät totuuteen.

Minä johdan sokeat tietä, jota he eivät tunne; polkuja, joita he eivät tunne, minä kuljetan heidät. Minä muutan pimeyden heidän edellään valkeudeksi ja koleikot tasangoiksi. Nämä minä teen enkä niitä tekemättä jätä (Jes.42:16).

Mikä valtava lupaus. Nyt me ymmärrämme miksi Jesaja profetoi: Korottaakoot äänensä erämaa ja sen kaupungit, kylät, joissa Keedar asuu. Riemuitkoot kallioilla asuvaiset, vuorten huipuilla huutakoot ilosta. Antakoot Herralle kunnian ja julistakoot hänen ylistystään merensaarissa (Jes.42:11-12).

Rakkaat pyhät, Jumala tekee uutta juuri nyt. Hän pyytää kansaansa jälleen hylkäämään kaikki epäjumalat ja tekemään asumuksensa kalliolle, Jeesukseen Kristukseen. Minä kehoitan teitä olemaan valmiita tottelemaan hänen huutoaan: Kalliolla asujat laulakaa!