Jumalan kosketus

Daniel todisti: "Katso, käsi kosketti minua ja ravisti minut hereille, polvieni ja kätteni varaan" (Daniel 10:10). Sana "kosketti" merkitsee tässä kohtaa kovaotteista tarttumista. Danielin sanat tarkoittivat: "Kun Jumala asetti kätensä ylleni, se painoi minut kasvoilleni. Hänen kosketuksensa laittoi minut etsimään Häntä kaikella sillä, mitä minussa on."

Näin tapahtuu aina, kun Jumala koskettaa jonkun elämää. Tuo ihminen lankeaa polvilleen. Ja hänestä tulee rukouksen mies tai nainen - Herraa etsivä ihminen.

Olen usein ihmetellyt, miksi Jumala koskettaa vain tiettyjä ihmisiä tällaisella tavalla. Miksi joistakin palvelijoista tulee Hänen nälkäisiä etsijöitään, kun taas toiset uskovat kulkevat omaa tietään? Jumalan koskettamilla palvelijoilla on läheinen suhde Herraan. He saavat ilmestyksiä taivaasta ja he saavat nauttia sellaisesta vaelluksesta Kristuksen kanssa, jota vain harvat muut saavat.

Ajatellaanpa Danielia. Tämä antautunut palvelija oli yliluonnollisella tavalla Jumalan koskettama. Danielin aikana oli monia muitakin hyviä ja hurskaita ihmisiä, jotka palvelivat Herraa. Näihin kuuluivat Sadrak, Meesak ja Abednego, kuten myös Baaruk, kirjanoppinut Jerusalemista. Kymmenet muut israelilaiset säilyttivät uskonsa yhtä lailla Babylonin vankeuden aikana. Heistä 40,000 tulisi vielä palaamaan Jerusalemiin jälleenrakentamaan temppeliä.

Miksi Jumala sitten asetti kätensä Danielin ylle ja kosketti häntä sillä tavalla? Miksi tämä yksi mies kykeni näkemään ja kuulemaan sellaisia asioita, joita kukaan muu ei kyennyt? Hän julistaa mm. "Ja minä, Daniel, yksin näin sen näyn, mutta miehet, jotka olivat minun kanssani, eivät näkyä nähneet" (Daniel 10:7).

Tässä on se ihmeellinen näky, jonka Daniel näki: "Ensimmäisen kuun kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä minä olin suuren virran, Hiddekelin, rannalla. Minä nostin silmäni ja näin, ja katso: oli eräs mies, puettuna pellavavaatteisiin ja kupeet vyötettyinä Uufaan kullalla. Hänen ruumiinsa oli kuin krysoliitti, hänen kasvonsa olivat kuin salaman leimaus, hänen silmänsä kuin tulisoihdut, hänen käsivartensa ja jalkansa kuin kiiltävän vasken välke; ja hänen sanojensa ääni oli kuin suuren kansanjoukon pauhina" (Daniel 10:4-6).

Tämä oli selkeä ja elävä näky itse Kristuksesta. Itse asiassa se oli se sama näky, joka annettiin Johannekselle Patmoksen saarella (katso Ilmestyskirja 1:13-15). Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Jumala olisi puhunut Danielille: "...ääni oli kuin suuren kansanjoukon pauhina" (Daniel 10:6). Tämä ei ollut mitään piipitystä tai kuiskailua, vaan ukkosenkaltainen väkijoukon meteli.

Herra paljasti itsensä Danielille tällä tavalla erityisestä syystä: Hän halusi, että tuo kauan jatkunut Hänen sanojensa nälänhätä loppuu. Hän päätti, että oli tullut aika saattaa sanomaa eksyneelle ihmiskunnalle. Hän tahtoi palvelijoidensa tietävän, mitä Hän aikoi tehdä ja miksi: "Tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi päivien lopulla..." (10:14).

Mutta Jumala tarvitsi äänen puhuakseen sanomansa. Hän halusi palvelijan, joka rukoilee - jonkun, joka vastaisi uskollisesti, kun Hän kutsuu. Tuo mies oli Daniel. Hän oli rukoillut omistautuneesti kolmesti päivässä. Ja nyt, kun hän kulki joen varrella, Kristus ilmestyi hänelle. Daniel vapisi tuosta kokemuksesta. Hän sanoo: "...kuitenkin valtasi heidät suuri pelko, ja he pakenivat ja lymysivät. Ja minä jäin yksin. Ja kun minä näin tämän suuren näyn, meni minulta kaikki voima; minun verevä muotoni muuttui kaamean näköiseksi, eikä minussa ollut voimaa mihinkään. Ja minä kuulin hänen sanainsa äänen..." (10:7-9).

Raamattu ei kerro nimeltä niitä miehiä, jotka olivat Danielin kanssa. Voi olla, että he olivat babylonialaisia vartijoita tai hallituksen virkamiehiä. Olihan Daniel saanut korkea-arvoisen viran tuossa valtakunnassa. Jos minulta kysytään, niin nämä miehet olivat israelilaisia - tarkemmin sanottuna Danielin hurskaita ystäviä ja samoin ajattelevia. Mutta jos asia on niin, miksi he pakenivat? Daniel sanoo, etteivät he nähneet tai kuulleet mitään. Miksi heidän oli pakko piiloutua?

Siksi, että Jumala oli ottamassa haltuunsa Danielia. Hän valmisti palvelijansa ruumista ja sielua ottamaan vastaan sanan taivaasta - ja se on aina kunnioitusta ja pelkoa herättävä näky. Aina, kun Jumala koskettaa yhtä rukoilevista palvelijoistaan, Hän tuo itseään näkyviin tuossa saviastiassa. Ensin Hän riisuu tämän kaikesta itsestään, ja sitten ottaa hänet täysin hallintaansa.

Tällaisen prosessin näkeminen voi kauhistuttaa lihallisia kristittyjä. Se joko saa heidän kätketyt syntinsä sulamaan, tai laittaa heidät pakenemaan tapahtumapaikalta. Muistan sellaisen käsittelyn omasta elämästäni vuosia sitten, ennen kuin olimme siirtäneet työmme New Yorkiin. Vaimoni Gwen ja minä istuimme huoneessamme Texasissa muutamien muiden kristittyjen avioparien kanssa. Yhtäkkiä Jumalan Henki otti minusta kiinni ja minä kaaduin kasvoilleni.

Herra alkoi puhua sydämelleni eksyneistä sieluista. Pian itkin ja profetoin. Minusta tuntui siltä kuin olisin ollut Jumalan luona, poissa tästä maailmasta. Hänen Henkensä teki työtään minussa, kutsuen minua ja antaen minulle näyn palvelutyöstä. En tiedä, kuinka kauan olin tuossa tilassa. Ainut asia, minkä tiedän, on se, että tänä aikana vieraamme pahoittelivat lähtöään ja menivät. Jokin tuossa kohtauksessa oli säikäyttänyt heidät pois.

Olen usein ihmetellyt: onko sellainen yliluonnollinen Jumalan kosketus yksinkertaisesti ennalta säädetty asia? Ovatko ne, jotka saavat Hänen kosketuksensa, valittu siihen jo ennen syntymäänsä? Onko pelkästään heidän kohtalonsa olla omistautuneina rukoukselle, Pyhälle Hengelle ja niille sanoille, joita annetaan Jumalan valtaistuimelta?

Kyselen näitä kysymyksiä, koska sielussani on selittämätön, Jumalan antama nälkä. Sisäinen ihmiseni kaipaa ilmestystä Kristuksesta. Jokin minussa ei tyydy siihen, että joku toinen on saanut ilmestyksen. Miksi? Olen vakuuttunut siitä, että Jumalalla on erityinen sana, jonka Hän tahtoo puhua tälle sukupolvelle. Juuri nyt Hän etsii ympäri maailmaa palvelijoita, joita Hän voi ottaa omaan käyttöönsä. Hän haluaa miehiä ja naisia, jotka palvelevat Hänen suunaan eksyneelle maailmalle. Ainoastaan Hänen voimallinen ja voideltu Sanansa voi taistella tuota nousevaa Islamin henkeä vastaan. Ja ainoastaan Hänen totuutensa voi antaa kuoliniskun tekopyhyydelle Hänen omissa seurakunnissaan.

Kuinka nopeasti maailma onkaan muuttunut! Sen jälkeen, kun ne kaksi tornia tuhoutuivat New Yorkissa, seurakunnissa käyminen kasvoi kuin tulva. Ihmiset kulkivat laumoina takaisin seurakuntiinsa ensimmäistä kertaa moniin vuosiin. Jumalasta tulikin äkkiä jälleen suosittu. Hänen nimensä mainittiin jokaisessa urheilutapahtumassa, jokaisessa hallituksen kokouksessa ja jokaisessa yhteiskunnallisessa kokoontumisessa. Näytti siltä kuin koko kansakunta olisi rukoillut ja puhunut Jumalasta.

Kuitenkin tänä päivänä seurakunnissa käyminen on vähäisempää kuin ennen tuota syyskuun yhdennentoista päivän iskua. Vähän aikaa sitten eräs kansallinen mielipidekysely ilmaisi kansan mielipiteenä: "Seurakunta oli niin epämiellyttävä kokemus, että en halua sinne enää ikinä." "Siellä ei tapahtunut yhtään mitään. Ajanhukkaa." "Mikään siellä ei saanut minua haluamaan sinne takaisin!"

Kuinka tällaista voi tapahtua? Näin tapahtui, koska seurakunnat ovat menettäneet hengellisen auktoriteettinsa. Suurin osa saarnoista, joita nuo ihmiset kuulivat, olivat kuolleita - aivan elottomia. Ne paljastivat, mikä on seurakunnan nykyinen tila: heikko ja tietämätön Jumalan todellisesta luonteesta. Nyt ihmiset ovat sulkeneet korvansa evankeliumilta. Erityisesti nuoret vastustavat seurakuntia, heidän mielestään se on turhaa. He eivät halua olla missään tekemisissä sellaisen laitoksen kanssa, jolle maailma nauraa.

Mutta Jumala muuttaa tämän kaiken. Tälläkin hetkellä Herra nostattaa sellaisia miehiä ja naisia, jotka ovat Jumalan koskettamia ja Hengen omistuksessa. Hän laittaa nämä palvalijat palamaan Hänen totuuttaan. Ja koko maailma tuntee, kun Hän koskettaa heidän elämäänsä.

Vielä kerran tulee taivaasta puhdasta sanaa. Se paljastaa tekopyhyyden ja riivaajien valheet. Paljastuu, että islamin alkuperä on saatanasta. Ja kaikki se, mikä on lihasta - itsekeskeisyys, aineellisuus, himo - tullaan tuomaan Jumalan Sanan liekehtivään valoon. Uuden, Jumalaa etsivän, täysin Kristukselle antautuneen sukupolven huulilta kuullaan syyllistäviä totuuden saarnoja.

Herra koskettaa jokaista palvelijaa, joka on uskollinen rukouksessa. Hän etsii niitä, jotka ovat valmiita kurittamaan itseään kuullakseen Hänen ääntään. Raamattu kutsuu tällaista asennetta "sydämen kääntämiseksi". Daniel kirjoittaa: "Ja minä käänsin kasvoni Herran Jumalan puoleen hartaassa rukouksessa ja anomisessa, paastossa, säkissä ja tuhassa" (Daniel 9:3).

Sitten Daniel kertoo: "Ja vielä minä puhuin ja rukoilin ja tunnustin syntini ja kansani Israelin synnit ja annoin rukoukseni langeta Herran, Jumalani, eteen minun Jumalani pyhän vuoren puolesta. Ja kun minä vielä puhuin rukouksessa, tuli se mies, Gabriel, jonka minä olin nähnyt ennen näyssä, kiiruusti kiitäen minun tyköni ehtoouhrin aikana" (Daniel 9:20-21). Toisin sanoen: "Jumala kosketti minua, kun etsin Häntä rukoillen."

Daniel tekee selväksi, ettei hän saanut Jumalan sanan ymmärrystä opiskellen oppineiden alaisuudessa. Ei hän saanut tietojaan tulevaisuuden tapahtumista Babylonian oppilaitoksista. Ei kukaan kyennyt opettamaan hänelle, kuinka tulkita yliluonnollisesti annettuja unia. Daniel julistaa: " Ja kun minä vielä puhuin rukouksessa... hän opetti minua, puhui minulle ja sanoi: Daniel, nyt minä olen lähtenyt neuvomaan sinua ymmärrykseen..." (9:21-22).

Lyhyesti sanottuna, Danielin rukoukset toivat sanan Jumalan valtaistuimelta. "Ja hän sanoi minulle: Älä pelkää, Daniel, sillä ensimmäisestä päivästä asti, jona sinä taivutit sydämesi ymmärrykseen ja nöyryyteen Jumalasi edessä, ovat sinun sanasi tulleet kuulluiksi; ja sinun sanojesi tähden minä olen tullut... Minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi päivien lopulla" (10:12,14).

Millä tavalla Daniel oikein rukoili saadakseen aikaan sellaisen vierailun? Raamattu kertoo, että hän oli viettänyt kolme viikkoa täysin murtuneena. "Niinä päivinä minä, Daniel, murehdin kolmen viikon päivät. Herkullista ruokaa minä en syönyt, ei liha eikä viini tullut minun suuhuni, enkä minä voidellut itseäni öljyllä, ennenkuin kolmen viikon päivät olivat loppuun kuluneet" (10:2-3).

Daniel oli viettänyt 21 päivää nöyryyttäen itseään, polvillaan surren, lihaansa kurittaen ja kääntäen sydäntään kohti taivaallista ymmärrystä. Ei hän ottanut aikaa, kuinka paljon vietti rukoillen. Hän teki eräänlaista sodanjulistusta: "Herra, en jätä läsnäoloasi, ennen kuin saan selville, mitä teet. Sillä ei ole merkitystä, mitä minä siitä saan maksaa."

Juuri nyt Jumalan kansa tarvitsee sanaa taivaasta eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Milloinkaan ihmiskunnan historiassa ei niin valtavia joukkoja ole jätetty väsyneiksi ja sairaiksi kuolleiden ja kuivien saarnojen tähden. Jumalan mielen mukaiset ihmiset kirjaimellisesti huutavat syyllistävää ja elämää muuttavaa sanaa. Mutta suurimman osan saarnatuoleista täyttävät miehet, joilla ei ole mitään hengellistä vaikutusvaltaa. Nämä paimenet, jotka eivät rukoile, ovat aikojen hämmentämiä, eivätkä he kykene tuomaan ymmärrystä ja toivoa pelkäävälle seurakunnalle.

Danielille tapahtui jotain muuta, kun hän rukoili. Hänen lihallinen puhekykynsä loppui. Herra kosketti Danielin huulia niin, että hän kykeni puhumaan Hänen sanojaan. Hän sanoi palvelijalleen: "Olen nyt pyhittänyt kielesi. Nyt aion puhua kauttasi."

Kenen tahansa, joka puhuu Jumalan puolesta, täytyy puhdistaa kielensä. Raamattu antaa tästä esimerkin toisensa jälkeen:

• Jeremia kirjoittaa: "Ja Herra ojensi kätensä ja kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle: Katso, minä panen sanani sinun suuhusi. Katso, minä asetan sinut tänä päivänä yli kansojen ja valtakuntain, repimään maasta ja hajottamaan, hävittämään ja kukistamaan, rakentamaan ja istuttamaan" (Jeremia 1:9-10).
• Jesaja sanoo: "Niin minä sanoin: Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin. Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, ja kosketti sillä minun suutani sanoen: Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu" (Jesaja 6:5-7).
• Daniel todistaa: "Ja katso, olento, ihmislasten muotoinen, kosketti minun huuliani; silloin minä avasin suuni ja puhuin... Silloin kosketti minua jälleen se ihmisen muotoinen ja vahvisti minua" (Daniel 10:16-18).

Näiden miesten kokemukset ovat esimerkkejä jokaiselle meistä. Jumala etsii ihmisiä, jotka viettävät aikaa sulkeutuneina Hänen kanssaan, jotka etsivät Häntä säännöllisesti ja odottavat Hänen kasvojensa edessä. Niin kuin vihkiytyneet olympiaharjoittelijat, sellaiset palvelijat viettävät tuntikausia harjoituksessaan, viikkoja tai kuukausia kerrallaan.

Saattaa olla, että sanot: "En minä voi viettää tuntikausia päivässä rukoillen. Minulla on velvollisuuksia, niin kuin kenellä tahansa muullakin." Minäpä kerron heti alkuun, että Daniel oli todella kiireinen mies. Huomattavana hallituksen virkamiehenä häneltä vaadittiin uskomattoman paljon aikaa. Silti Daniel käänsi sydämensä etsimään Herraa. Ja hän vietti paljon aikaa joka päivä - itse asiassa kolme kertaa päivässä - rukoillen. Jumala vastasi hänelle hämmästyttävällä näyllä: "Ja minä, Daniel, olin raukea ja sairastin jonkin aikaa. Sitten minä nousin ja toimitin palvelusta kuninkaan tykönä; ja minä olin hämmästyksissäni näyn tähden enkä sitä ymmärtänyt" (Daniel 8:27). Sairaanakin, tai keskellä päivittäisiä töitään, Daniel etsi Herraa.

Jumala etsii vastaavaa epätoivoa paimentensa keskuudesta tänäkin päivänä. Hän etsii paimenia, jotka ovat kyllästyneet siihen, että saarnaavat saarnoja ja kamppailevat jonkun uuden sanoman kanssa, eikä heillä ole paljoakaan vaikutusta kansaan. Hän haluaa sellaisia saarnaajia, jotka mieluummin kuolisivat ja olisivat Jeesuksen kanssa kuin kulkisivat kuivuudessa. Nämä nälkäiset palvelijat huutavat: "Oi Jumala, laita tulesi sieluuni! Murra minut, sulata minut ja muuta koko elämäni! En voi jatkaa tällä nykyisellä tyylillä. Minä tarvitsen kosketustasi. Tahdon palvella Sinun suunasi - puhua Sinun kansallesi!" Tällainen huuto lähtee sellaisen palvelijan sydämestä, jota Jumala koskettaa.

Tänäkin päivänä on monia Jumalan mielen mukaisia ihmisiä, jotka viettävät tuntikausia rukouksessa. Nämä siunatut palvelijat vaeltavat suurella uskon varmuudella. Kuitenkaan monet heistä eivät sure kansakuntamme syntejä tai kuolleisuutta Jumalan huoneessa. En tarkoita tietenkään sitä, että kristittyjen tulisi laahustaa ympäriinsä suupielet alaspäin. Mutta jopa kaikista iloisimmassa uskovassa on sellainen sydämen asenne, joka laittaa hänet murehtimaan seurakuntien "penseää" tilaa ja kansakuntamme moraalin alenemista.

Voimme nähdä tämän Danielin elämässä. On selvää, että Daniel oli yhteiskunnassaan yksi niistä, jotka surivat Jumalan sydämen kanssa. Yhteen aikaan Daniel sai näkyjä keskellä yötä. Hänet oli ihmeellisesti vapautettu leijonien luolasta. Herra siunasi ja antoi tämän miehen menestyä valtavasti. Kuitenkin koko tuona aikana Danielin mielessä olivat ne surulliset asiat, joita Jumala näytti hänelle Israelista: "Minä, Daniel, tunsin henkeni tulevan murheelliseksi ruumiissani, ja minun näkemäni näyt peljättivät minua" (Daniel 7:15).

Tässä oli sellainen mies, joka meni nukkumaan Herra mielessään. Hänen ajatuksensa eivät seikkailleet jossain liiketoimissa tai aistillisissa mielikuvissa. Daniel etsi Herraa jatkuvasti, rukoillen. Ja nyt hänelle oli avattu taivaan täydeltä tulevaisuuden näkyjä. Danielia vietiin kunnioitusta ja pelkoa herättävään profeetalliseen maailmaan, koska hän oli valinnut Jumalan kanssa murehtimisen.

Herra paljasti suunnitelmansa Danielille. Hän aikoi kitkeä maasta pois jokaisen pahan istutuksen ja heittää ne pois. Hän tulisi tallaamaan pahaa tekevät kansakunnat jalkoihinsa ja hävittämään ne. Tuomion päivä oli lähellä ja aika loppumassa. Kuningas oli tulossa, ja pian kirjat avattaisiin. Hämmästyttävää: Jumalan kansa oli syvässä unessa, välinpitämätön kaikkea tätä kohtaan.

Daniel siis murehti Jumalan huoneen kuolleisuutta ja turmeltuneisuutta. Hän todistaa: "Nämä taivaalliset sanat, nämä tulevaisuuden näkymät, saattavat minut murheelliseksi. Ne hämmentävät sieluni ja laittavat minut itkemään ja suremaan" (katso Danielin luku 9).

Näen samanlaista Jumalan huoneessa tänä päivänä. Papit ja seurakunnat ovat sulkeneet korvansa profeetallisille varoituksille. He kieltäytyvät kuulemasta tai puhumasta mitään negatiivista. Heidän mielestään nyt on aika vain nauttia elämästä. Kuitenkin monet näistä samoista ihmisistä ovat kerran kokeneet ihmeitä. He rukoilivat eksyneitä rakkaitaan Valtakuntaan. He surivat yhteiskunnan moraalista alamäkeä ja odottivat Kristuksen tulemusta. Mutta nyt heillä on oma käsikirjoituksensa. He eivät halua tuhlata grammaakaan energiaa siihen, että murehtisivat Jumalan kanssa kuolevaa kansakuntaa ja penseää seurakuntaa. Niin kuin raamattu sanoo: "mutta ette murehdi Joosefin sortumista!" (Aamos 6:6).

Daniel sai kosketuksen Jumalalta, koska hän tahtoi murehtia Herran kanssa. Hän rukoili: "Herra, mitä tapahtuu? Minun täytyy ymmärtää näitä aikoja. Näytä minulle, että voisin varoittaa kansaasi." Ei hän välittänyt mahdollisesta pilkasta. Kiivaus tuntea Jumalan sydän kulutti häntä. Ja hän tunnusti syntinsä avoimesti.

"Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin ja sanoin: Oi Herra, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi. Me olemme syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat ja uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois sinun käskyistäsi ja oikeuksistasi" (Daniel 9:4-5).

Tässä on toinen merkki sellaisesta ihmisestä, joka on Jumalan sydämen mukainen: hän samaistaa itsensä seurakunnan synteihin. Tällainen palvelija huutaa pyhyyttä sekä itseensä että Jumalan kansaan. Seurakunta voi kutsua kokoon rukouskokouksia säännöllisesti, mutta ilman puhtautta rukous on voimaton. Sen sanoman, jonka Jumala tahtoo puhua kansalleen, on tultava puhdistetuilta huulilta.

Haastan jokaisen papin, jokaisen opettajan ja jokaisen maallikkosaarnaajan: ikävöikää Jumalan kosketusta. Pysykää yhteydessä Häneen. Paastotkaa ja rukoilkaa, ja antakaa Pyhän Hengen tutkia sydäntänne. Hän paljastaa jokaisen pahan, kapinallisen ja syntisen asian sinussa. Ja Hän tekee työtään jokaisella tottelemattomuuden alueellasi.

Pian koittaa aika, jolloin et enää voi sietää tekopyhyyttä tai kompromisseja itsessäsi. Rukouksesi muuttuvat huudoiksi pyhyyden puoleen. Aina, kun näet syntiä Jumalan huoneessa, sinä huudahdat: "Oi Herra, me olemme tehneet syntiä Sinua vastaan!" Siitä tiedät, että Jumala on koskettanut sinua. Hän on aloittanut taivaallisen työnsä, muuttaakseen sinua, saadaksesi uutta voitelua, ja valmistaakseen sinua suurempaan työhön.

Olette kuulleet USA:n armeijan erikoisjoukoista. Tämä on huipputreenattu "armeija armeijan sisällä", eräänlainen vihkytyneiden sotilaiden valiojoukko. Erikoisjoukot koostuvat kokonaan vapaaehtoisista - taistelijoista, jotka heidän esimiehensä ovat havainneet ja suositelleet. Jos he ovat halukkaita liittymään, he saavat kohdata kaikista vaivalloisinta harjoitusta, mitä kukaan voi kestää.

Ennen Afganistanin sotaa Osama Bin Laden oli sanonut, että USA:n sotilaat olivat heikkoja pelkureita, eikä heitä ole treenattu vuoristosotaan. Hän ennusti, että Taliban lähettäisi USA:n joukot kotiin häpeässä - samalla tavalla kuin se oli lyönyt Venäjän armeijan. Mutta Bin Laden oli jättänyt laskuista pois USA:n erikoisjoukot. Tämä peloton yksikkö tunkeutui Afganistaniin pelkästään kahdella tuhannella sotilaalla. Muutamassa päivässä se oli paikallistanut kaikki vihollisen tukikohdat. Äkkiä Bin Ladenin sotilaat vapisivat, nähdessään näiden harjaantuneiden joukkojen lähestyvän. Muutamassa viikossa Taliban oli voitettu.

Nyt terroristit ympäri maailmaa pelkäävät USA:n erikoisjoukkoja. He tietävät, että pienikin ryhmä voi horjuttaa kokonaista kansakuntaa. USA:n erikoisjoukot ovat jo saapuneet Filippiineille, Indonesiaan ja muihin sellaisiin maihin, joissa terroristit harjoittelevat. Heistä on tullut terrorismin pelätyin vihollinen.

Minä uskon, että Jumala on tekemässä jotain vastaavaa hengellisessä todellisuudessa. Kun olin rukouksessa, Pyhä Henki antoi minulle tavallisesta poikkeavan näyn: Jumala on tehnyt taivaissa viime aikoina eräänlaista peiteoperaatiota. Hän on nostattamassa armeijaa armeijan sisältä, tutkimassa vakiojoukkojaan muodostaakseen vapaaehtoisten erikoisjoukon. Tämä erikoisjoukko koostuu sotureista, joita Hän voi koskettaa ja viedä taistelemaan vihollista vastaan. Näemme eräänlaisen kuvan tästä raamatussa, Saulin erikoisjoukoissa. Raamattu kertoo: "Hänen kanssaan meni sotaväki, ne, joiden sydämiä Jumala oli koskettanut" (1. Sam. 10:26).

Jumalan erikoisjoukkoihin kuuluu tänä päivänä nuoria, keski-ikäisiä ja jopa eläkeläisiä. Heitä on treenattu salaisissa rukouskammioissa. Monet ovat kestäneet tuskaa ja kärsimystä lähes inhimillisen sietokyvyn äärirajoille. Ja he ovat tulleet niistä puhdistettuina. Se, että he kulkivat Jeesuksen kanssa sen kaiken läpi, on opettanut heidät taistelemaan. Nyt he tietävät, millä tavalla taistellaan millä tahansa hengellisellä tasolla, olipa se sitten vuorilla tai laaksoissa.

Nämä erikoisjoukot ovat saaneet monia voittoja rukouksen kautta. Ja nyt heitä pelätään helvetissä. Pian kaikkialla ympäri maailmaa - erityisesti islaminuskoisissa maissa - Jumalan harjaantuneet joukot taistelevat näitä pahoja joukkoja vastaan. Meidän Jumalamme ei tarvitse miljoonien miesten sotajoukkoja. Hänen erikoisjoukkonsa on lukumäärältään vähäinen, mutta voimallinen taistelussa. Yksi rukoileva, tämän yksikön kuuliainen jäsen voi ajaa pakoon tuhat vihollisen sotilasta. Niin kuin Jumala lupasi Joosuan pienelle ja uskolliselle sotajoukolle: "...eikä ainoakaan ole kestänyt teidän edessänne aina tähän päivään asti. Yksi ainoa mies teistä ajoi pakoon tuhat, sillä Herra, teidän Jumalanne, soti itse teidän puolestanne, niinkuin hän on teille puhunut" (Joosua 23:9-10).

Taistelutantereemme ei ole Afganistanissa, Filippiineillä tai Indonesiassa. Taistelu tapahtuu seurakunnassa. Juuri tälläkin hetkellä Jumala vie erikoisjoukkojaan huoneeseensa. Ja heillä on aseinaan rukous, puhtaus ja sana suoraan Hänen valtaistuimeltaan. Näiden sotilaiden huulia on kosketettu hehkuvilla hiilillä Jumalan alttarilta. Heidän kielensä on puhdistettu kaikesta saastutuksesta. Eivätkä he pelkää tuoda esille kaikkea sitä, mikä on lihasta. He ovat rukouksen leijonia, mutta kuitenkin lampaita nöyryydessään. Ja se sana, jota he saarnaavat, on syvällistä totuudessa, puhtaudessa ja vilpittömyydessä.

Olen kuullut monia näiden erikoisjoukkojen sotilaiden saarnoja. Jotkut ovat nuoria, jotka ovat oppineet tuntemaan Kristuksen nopeasti. He saarnaavat Hänen sanaansa rohkeasti, sekä seurakunnassa että niille, jotka eivät ole vielä pelastuneet. Toiset sotilaat ovat keski-ikäisiä pappeja, jotka ovat kyllästyneet seurakuntien penseyteen. Pyhä Henki on koskettanut heitä tulellaan, nostattaen heitä uudistuneella kiivaudella. Nyt he ovat valmiita osoittamaan uudelle sukupolvelle, kuinka tulee taistella. Nämä miehet taistelevat rukouskammioissaan, odottaen ylipäällikkö Jeesusta. Ja siellä he saavat uuden sanan taivaasta. He puhuvat rakkaudella, mutta myös auktoriteetilla. Eivätkä he pelkää osoittaa ihmisille heidän syntejään.

Vuosikausien ajan saatana on terrorisoinut Jumalan kansaa. Hän on hajottanut maahan suuria seurakuntia, tunnettuja pappeja ja pyhiä elämänarvoja. Mutta mikään siitä ei tullut Jumalalle yllätyksenä. Koko tämän ajan Hän on treenannut erikoisjoukkojaan. Ja Hän päästää heidät irti seurakunnassaan. Tämä valiojoukko murskasi Itä-Euroopan rautaesiripun. Se kaatoi kommunismin. Ja juuri nyt se repii maahan Aasian bambuesirippua.

Tämä Jumalan sotajoukko on asemissaan jokaisessa kansakunnassa. Sen toiminta voi olla tällä hetkellä näkymätöntä, mutta pian tulemme näkemään sen tekevän sankaritekoja Kristuksen nimessä ja voimassa. Jumalan sana tulee ja nälänhätä loppuu. Herra vallitsee. Hänen sanansa voittaa.