Jumalan kosketus

Kun Herra koskettaa ihmistä, tuo henkilö painuu polvilleen. Silloin hän on lähellä Kristusta. Ja tuosta läheisyydestä hän saa uuden ilmestyksen taivaasta. Tällainen henkilö tahtoo tuoda syvälle juurtuneet syntinsä Pyhän Hengen kuoletettavaksi. Hänen sielunsa uudistuu ja hän astuu sisälle lepopaikkaan. Ja hän alkaa palvella Kristusta uudella intohimolla ja suuremmalla rakkaudella.

Kaikista eniten tällainen palvelija tulee enemmän ja enemmän tietoiseksi tulevasta tuomion päivästä. Hän tietää, että hänen täytyy seisoa Jumalan valtaistuimen edessä ja vastata yhteen suureen kysymykseen: "Kuinka sinä kuvailit Kristusta eksyneelle maailmalle?" Tuolla tuomiolla meistä jokaisen täytyy todellakin kohdata tämä kysymys: "Kuinka sinä todistit Kristuksesta jumalattomille? Kuinka sinä toit Häntä esille elämälläsi ja tavoillasi? Kuinka elämäsi edusti Häntä?"

Tämä on se tunnusmerkki, jonka mukaan meitä tuomitaan tuona päivänä. Ei merkitse mitään, jos olemme olleet sisään sulkeutuneina Jumalan kanssa - Mooseksen lailla - tai saaneet suuria ilmestyksiä Danielin lailla, pyhitetty Paavalin lailla tai saarnanneet rohkeasti Pietarin lailla. Jokainen tuomitaan tämän mukaan: kuinka elämämme ilmaisi sitä, kuka Jeesus on ja millainen Hän on?

Pyhä Henki vahvisti tämän tuomion määritelmän helluntain jälkeen, aivan kuten Kristus vahvisti seurakuntaansa. Tuohon aikaan Rooma oli vallassa. Tuon keisarikunnan henki oli ylpeyden, ylimielisyyden ja aineellisuuden henki. Rooma inhosi alas painettuja - leskiä, orpoja ja köyhiä. Koko matkan Eufratilta Atlantille, suuret muistomerkit muistuttivat Rooman sotajoukkojen voitoista. Keisarikunnan sotasankareille rakennettiin palatseja. Mutta missään ei ollut kotia tai hoitolaitosta köyhille tai kodittomille. Missään koko keisarikunnassa ei kannettu minkäänlaista huolta köyhistä.

Tämä ylpeyden ja petollisuuden henki tunkeutui myös juutalaiseen todellisuuteen. Israelin uskonnolliset johtajat taivutettiin hankkimaan hyvinvointia ja omaisuutta. Fariseukset käyttivät laillisia "porsaanreikiä" varastaakseen leskiltä kodit. Samaan aikaan orpoja syrjittiin ja kodittomia käytettiin hyväksi. Alemman ihmisluokan työntekijöitä huijattiin niin, ettei heille tarvinnut maksaa palkkaa. Heille kerrottiin, että he ansaitsivat olla köyhiä, että Jumala maksoi heille takaisin heidän syntejään. Kautta koko Israelin, vallitseva asenne oli "minä itse!" Elämä kului omaisuuden keräämiseen, hamstraamiseen - siihen, että haluttiin koko ajan lisää, eikä mikään ollut tarpeeksi.

Keskellä tätä petollista, itsekeskeistä ja aineellista yhteiskuntaa, Kristus vuodatti Henkensä pyhän jäännöksen ylle. Äkkiä, voimalliset tuulet puhalsivat, rakennukset vapisivat ja yliluonnollinen tuli ilmestyi. Kouluja käymättömät kristityt alkoivat puhua sujuvasti kielillä, joita he eivät olleet milloinkaan oppineet. Ja Jeesuksen apostolit saarnasivat evankeliumia syyllistävällä voimalla. Tuota tapahtumaa seuraavina päivinä seurakunta palvoi, ylisti ja toimi yliluonnollisessa voimassa: "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin... Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa. Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta" (Apostolien Teot 2:41-43).

Jerusalemin väki hämmästyi näkemästään. He kysyivät: "Mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa?" Pyhä Henki varusti Jumalan kansaa voimalla, todistamaan Kristuksesta maailmalle. Nyt nämä uskovat olivat Hänen eläviä kirjeitään. Hänen voimallaan he kykenivät elämään sellaisella tavalla, että he saattoivat rohkeasti todistaa: "Tätä Jeesus on. Meidän elämämme todistaa Jumalan luonnosta ja rakkaudesta."

Ehkä ihmettelet, keitä olivat ne sivustakatselijat, joista raamattu sanoo, että he "hämmästyivät ja ihmettelivät" noita ihmeellisiä tapahtumia (2:7). Keitä olivat nämä muukalaiset, jotka sanoivat toisilleen: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet?" (2:7-8).

Seuraavat jakeet vastaavat tuohon kysymykseen: "Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa, Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset, kreetalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja" (2:9-11).

Ihmiset, jotka olivat näiden tapahtumien silminnäkijöitä, olivat vierailijoita Jerusalemissa - kauppiaita ja matkamiehiä. Heidän ilmoituksensa leviäisivät varmasti muuhun maailmaan. Mutta kuinka nämä matkamiehet saattaisivat kuvailla sitä, mitä he ovat silmillään nähneet? Tulisiko heidän keskittyä kieliin, ihmeisiin ja merkkeihin, vai tuuleen ja taivaasta tulleeseen tuleen?

Yksikään näistä asioista ei tulisi olemaan huomion keskipiste. Tuo ei ollut se todistus, mitä Pyhä Henki tuli antamaan. Kaikki nämä ihmeet olivat yksinkertaisesti tarkoitettu uskovien vahvistukseksi ja parannukseksi. Niin, mikä siis olisi todistus Kristuksesta?

Suurin osa helluntain saarnoista keskittyy apostolien tekemiin ihmeisiin ja merkkeihin. Tai sitten korotetaan niitä kolmea tuhatta, jotka pelastuivat yhtenä päivänä, tai niitä kieliä ja tulta. Mutta emme kuule yhdestä tapahtumasta, josta tuli kaikista suurin ihme. Tämä tapaus lähetti valtavia joukkoja takaisin heidän kansakuntiinsa, mukanaan eloisa kuvaus - kuvaus, jota ei voi käsittää väärin - siitä, kuka Jeesus on.

Olet kuullut ihmeistä ja merkeistä. Tahdonkin nyt sanoa jotain tämän kertomuksen "ihmeistä ja merkeistä". Yhdessä yössä ilmestyi tuhansia "myytävänä"-kylttejä kotien eteen ympäri Jerusalemia ja lähiympäristöä. Raamattu sanoo: "Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä, ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi... Ei myöskään ollut heidän seassaan ketään puutteenalaista; sillä kaikki, joilla oli maatiloja tai taloja, myivät ne ja toivat myytyjen hinnan ja panivat apostolien jalkojen juureen; ja jokaiselle jaettiin sen mukaan, kuin hän tarvitsi" (Apostolien Teot 2:44-45, 4:34-35).

Voitko kuvitella Jerusalemin olosuhteita? Lukemattomat talot, huoneistot ja maatilat olivat äkkiä myytävänä. Yhtä lailla myytiin kotitalouksien tavaroitakin - huonekaluja, vaatteita, kalastusvälineitä, patoja ja kattiloita ja taideteoksia. Kaduilla ja toreilla, kaupungin jokaisella portilla, on täytynyt olla satoja kylttejä, joissa luki "tavaraa myytävänä". Kyseessä täytyy olla Jerusalemin historian suurin kirpputoritapahtuma.

Kannattaa ottaa huomioon, että raamattu ei anna todisteita siitä, että myytävät kodit olisivat olleet omistajiensa ensisijaiset olinpaikat. Eikä mistään kommuunielämästä kerrota. Jos tuollaista olisi tapahtunut, seurakunnan harteille olisi kasaantunut aivan sietämätön taakka. Lisäksi se omaisuus, jota nämä kristityt myivät, ei ollut ensisijaisia tarpeita tai perintöosia. Jumalan Sana käski heitä selkeästi pitämään huolta perheistään ja lapsistaan. Heidän täytyi myös pitää huolta kaikista alle 60-vuotiaista leskistään suvussaan. Eivät nämä uskovat olisi voineet täyttää näitä käskyjä, ellei heillä olisi ollut omia koteja. Ja sen lisäksi luemme, että he menivät toistensa koteihin "ja mursivat kodeissa leipää" (2:46). Aivan selvästi nämä ihmiset omistivat vieläkin kotinsa.

Se omaisuus, jota he myivät, oli kaikkea sitä, mitä heillä oli yli tarpeidensa - asioita, jotka eivät olleet olennaisia heidän selviytymisensä kannalta. Joissain tapauksissa, luultavasti, nämä olivat pitäneet omistajiensa sydämiä eräänlaisessa kuristusotteessa. Niin ne tavarat myytiin - muutettiin käteiseksi - ja lahjoitettiin, että seurakunta voisi tukea leskiä, orpoja ja kodittomia.

Tässä on se todistus, joka Jerusalemista lähti. Se oli sitä sanomaa, jota Jumalan Henki halusi levittää läpi koko maailman: Ainoastaan Jumalan voima voi särkeä sen aineellisuuden hengen, joka piti Israelia lujassa puristuksessaan vuosisatojen ajan.

Ajattele sitä voimaa, mikä tarvittiin horjuttamaan tuota itsekeskeistä, petollista kansaa, joka oli vuosisatojen ajan halveksinut köyhiä. Nuo muukalaiset, jotka kuulivat näiden uskovien puhuvan heidän omilla kielillään, näkivät heidän myyvän rahanarvoista tavaraa pois. Eivätkä nämä omaisuudet olleet mitä tahansa roskaa. Niitä selvästi myytiin ikään kuin uhrina. Jälleen kerran sivustakatselijoiden oli kysyttävä: "Mitä oikein tapahtuu? Miksi täällä on näin paljon 'myytävänä'-kylttejä? Tietävätkö nämä ihmiset jotain sellaista, mitä me emme tiedä?"

Kuka tahansa kuulomatkan päässä oleva uskova vastaisi: "Ei, me olemme Jeesuksen seuraajia. Me annoimme sydämemme Messiaalle, ja Hänen Henkensä on muuttanut meidät. Nyt me teemme Jumalan tekoja. Hän saarnasi köyhille ja seurusteli spitaalisten kanssa. Hän palveli leskiä ja piti orvoista huolta. Ja me olemme saaneet Pyhältä Hengeltä sanan, että meidän on tehtävä sama. Me myymme näitä kerätäksemme rahaa köyhille ja avuttomille. Se on Jeesuksen Kristuksen työtä."

Kuvittele niitä keskusteluja, joita käytiin ympäri kaupunkia. Kahviloissa, synagoogissa ja toreilla kauppiaat saattoivat puhua toisilleen: "Ostin vihdoinkin sen asunnon, jota olen halunnut jo vuosikausia. Koko tämän ajan sen omistaja on yrittänyt huijata minua todella korkealla hinnalla. Hän on fariseus ja olen tinkinyt hänen kanssaan monta vuotta. No, eilen hän sitten tuli ja esitti aivan järkevän hinnan."

"Kysyin häneltä, mikä sai hänet muuttamaan mieltä. Hän sanoi, että hän on nyt Jeesuksen seuraaja. Hän tuli täytetyksi Pyhällä Hengellä, eikä häntä enää kiinnosta omaisuuden hankkiminen. Niin, se kaupparaha menisi köyhien ruokkimiseen, sekä leskille ja orvoille."

Tässä oli helluntain todistus. Maailma näki noiden voimalla varustettujen uskovien rakastavan toisiaan, myyvän tavaransa ja antavan niille, jotka olivat puutteessa. Ja se oli juuri sitä, mitä Pyhä Henki heiltä halusi. Hän halusi maailmalle elävän todistuksen Jumalan rakkaudesta. He julistivat teoillaan Kristuksen evankeliumia.

Muistatte kertomuksen Ananiaasta ja Safiirasta. He olivat uskovia, jotka kaatuivat kuolivat seurakunnassa, koska he antoivat väärän kuvan siitä, kuka Jeesus on. He olivat valehdelleet Pietarille siitä summasta, jonka he olivat saaneet myymästään maasta. Mutta Pietari kertoi heille, että he olivatkin valehdelleet Pyhälle Hengelle. Todellakin, jos kristitty valehtelee kenelle tahansa, on niin kuin hän olisi valehdellut Jumalalle.

Mikä olikaan tarkalleen tämän pariskunnan valhe? Se oli köyhille tarkoitetun rahan kavaltaminen. Heidän oli täytynyt todistaa ostajalle: "Kaikki, mitä maksat meille, on Kristukselle. Se menee kaikki leskille ja köyhille." Mutta he pitivätkin osan rahasta itsellään.

Tuomion päivänä monet ihmiset joutuvat syytteeseen siitä, että he käyttivät väärin sellaista, mikä oli suunnattu hyväntekeväisyyteen. Mieleeni tulevat ne järjestöt, jotka keräsivät satoja miljoonia dollareita syyskuun 11. tragedian uhreille, mutta kavalsivat siitä suuren osan itselleen. Mieleeni tulee myös pappeja, jotka keräsivät rahaa noille samoille leskille ja orvoille, mutta jotka tuhlasivat ne rahat muihin tarkoituksiin. Kerronpa nyt teille, että heidän ei tarvitse pelätä verovirastoa. Heidän täytyy pelätä Jumalaa, Kaikkivaltiasta, joka kirjaa muistiin jokaisen pennin!

Tämä sanoma löytyy myös Ananiaan ja Safiiran kertomuksen taustalta: älä koske siihen, mikä kuuluu köyhille ja puutteessa oleville. Ei Jumala seiso vierellä ja katsele, kun ne, jotka kutsuvat itseään Hänen nimellään, tuovat Hänen Poikaansa maailmalle väärin esille.

(Jopa muslimit ymmärtävät, kuinka vakavaa tällainen todistus on. Luin hiljattain eräästä saudien televisiokampanjasta, jolla kerättiin rahaa Palestiinan "marttyyrien" uhreille - mukaan luettuna ne itsemurhapommittajat, jotka hyökkäsivät Israeliin. Tämä kampanja oli valtion tukema ja Saudi-arabian kuningas lahjoitti ensimmäiset 2,7 miljoonaa dollaria. Prinsessa lahjoitti Rolls-Roycensa. Eräs mies uhrasi yhden munuaisistaan. Eräs nainen luovutti täydet myötäjäisensä, arvoltaan 17 000 dollaria. Väkijoukot tulivat tuolle tv-asemalle työntämään käteistä laatikoihin, joita pitelivät pyörätuolissa istuvat lapset. He kaikki halusivat todistaa, että Allah rakastaa lapsiaan.

Kaiken kaikkiaan 155 miljoonaa dollaria kerättiin tuon kampanjan aikana. Mutta tämä oli vasta alkua. Tuo kutsu on lähtenyt jokaiselle islaminuskoiselle kansakunnalle, että edistettäisiin Palestiinan jälleenrakentamista. Kyllä saatana tietää, millainen todistus tekee vaikutuksen. Ja vähän kerrassaan hän tuottaa valhetta omaa todistustaan varten.)

Kysynkin sinulta - kuinka Pyhä Henki aiheutti tämän äkillisen sydämen muutoksen noissa vähän aikaa sitten kastetuissa Jerusalemin uskovissa? Heidän muutoksensa oli uskomaton ihme. Vastaus on, että nämä kristityt olivat Malakian profetian lapsia. Malakia on se viimeinen profeetta, jota kuulemme Vanhassa testamentissa. Ja Jumala puhui hänen kauttaan sanoen: "Ja minä lähestyn teitä pitääkseni tuomion ja tulen kiiruusti todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian" (Malakia 3:5).

Siirtykäämme nyt ajassa eteenpäin, tuohon seurakuntaan Jerusalemissa. Nämä uskovat kulkivat yhdessä talosta taloon. "Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa" (Apostolien Teot 2:42). Mitä oli se tässä mainittu apostolien opetus? Ne olivat Kristuksen sanoja. Jeesus oli opastanut opetuslapsiaan: "Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut" (Johanneksen evankeliumi 14:26 - Sanan "Puolustaja" tilalla tulisi olla "Lohduttaja").

Kiinnittäkää nyt tähän huomionne. Yksi niistä viimeisistä sanomista, jotka Jeesus puhui opetuslapsilleen ennen Hänen ristiinnaulitsemistaan, sisältyy Matteuksen evankeliumin lukuun 25. Minä uskon, että Pyhä Henki toi tämän erityisen sanoman Hänen seuraajiensa muistoon. Itse asiassa se olikin luultavasti Matteus, joka saarnasi tätä sanomaa Kristuksesta vasta kastetuille uskoville.

Jeesuksen sanat tulivat eläviksi heidän sydämissään ja he tiesivät, etteivät he voisi enää milloinkaan elää samalla tavalla kuin ennen. Yhtäkkiä he näkivät, kuinka vakava asia tämä Jeesuksen esille tuominen todella on. Se ajoi heidät koteihinsa etsimään kaiken, mitä he eivät tarvinneet, ja sitten viemään nuo tavarat kaduille myytäväksi. Yksinkertaisesti sanottuna, Kristuksen sanat Matteuksen evankeliumin luvussa 25, antoivat näille uskoville uuden asenteen, kuinka rakastaa ja pitää köyhistä huolta. Kuinka? Se asetti heidät kirjaimellisesti tuomioistuimen eteen.

Tämä sama sanoma - Matteuksen evankeliumin luvusta 25 - on vapisuttanut omaa sieluani läpikotaisin. Ja se laittaa minut tekemään muutoksia elämääni ja palvelutyöhöni. Samalla tavalla myös sinä, jos huudat saadaksesi kosketusta Jumalalta ja uuden innon Jeesuksen puoleen, Pyhä Henki vie sinut matkalle. Ja jossain tuon polun varrella kohtaat Matteuksen evankeliumin luvun 25. Emme voi enää kevyesti hypätä tämän pelottavan sanan yli.

Tässä kohtaa Kristuksen sanat eivät ole vertausta, vaan profetiaa. Kyse on tuomion päivästä, jolloin me kaikki seisomme valtaistuimen edessä: "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle" (Matt. 25:31-33).

Jotkut väittävät, että tässä on kansakuntien - ei ihmisten - tuomio. Se on typerästi sanottu. Lammaskansoja ei ole, eikä vuohikansojakaan. Haastan kenet tahansa nimeämään yhdenkin "lammas"-kansakunnan, tänä päivänä tai menneisyydessä. On aivan selvää, että tämä on kaiken ihmissuvun tuomio. Ja tässä mainittuja lampaita tuomitaan yhden asian perusteella:

"Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'" (Matt. 25:34-36).

Jeesus kiittää noita lampaita, sanoen: "Te edustitte minua oikein. Te todistitte maailmalle, että minä samaistun synnin ja köyhyyden vankeihin. Te tunsitte minun sydämeni ja te annoitte minun ilmaista luontoani ja rakkauttani teidän kauttanne." Kristus ei sano sanaakaan mistään heidän muista ahkerista teoistaan tai saavutuksistaan. Hän keskittää kaiken tähän yhteen asiaan.

Nyt tulee se sana, joka laittaa minut vapisemaan. Jeesus sanoo: "Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda; minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'" (Matt. 25:41-43).

Pankaa merkille, että Jeesus ei tuomitse tässä näitä vuohia aviorikoksesta, huumeiden käytöstä, pornosta, homoudesta tai muista törkeistä pahuuksista. Aivan, kaikki nämä ovat kirottuja syntejä, ja ne, jotka niitä harjoittavat, tuomitaan jokaisesta lihassa tehdystä teosta. Mutta kun ollaan Kristuksessa, tuomion määritelmä muuttuu.

Kun yhdistin tätä omaan elämääni, ajattelin: "En löydä itseäni tästä profetiasta. Milloin minä olen näitä asioita tehnyt? Olenko jättänyt huomiotta köyhät, kodittomat, lesket, orvot, vangit ja murheelliset? Kuinka minun tulee suhtautua näihin Jeesuksen sanoihin: ''Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään' (25:45-46)??"

Olen rukoillut kuukausia leskien, orpojen ja köyhien puolesta. Saamme kirjeitä rutiköyhiltä ihmisiltä, jotka eivät voi enää maksaa vakuutuksia, eikä heillä ole varaa kodin ylläpitoon. Olen pyytänyt Jumalaa: "Sinä olet sotajoukkojen Herra. Ruoki heitä. Täytä heidän tarpeensa." Lopulta Herra vastasi minulle: "Sinun täytyy tehdä muutakin kuin rukoilla heidän puolestaan, Daavid. Sinä voit tehdä jotain. Ruoki sinä heitä. Sinulla on valta tehdä se."

Älkääkä käsittäkö väärin: kukaan ei pelastu tekemällä hyviä tekoja. Mutta meidät tuomitaan sen mukaan, mitä teimme. Kuitenkaan pääasia ei ole se, kuinka monta puutteenalaista ihmistä minä ruokin tai vaatetan. Keskeinen asia on: "Tuonko minä esille sitä, että Kristus on minun Herrani, vaikka kuitenkin elän ainoastaan itselleni? Edustanko Jeesusta väärin hamstraamalla ja kuluttamalla aikaa tavaroita keräämällä? Suljenko silmäni köyhien ja avuttomien tarpeille?"

Meidän todistuksemme syntien kiroamalle maailmalle täytyy pitää sisällään sekä saarnaamista että julkituomista, sekä sanaa että tekoja. Meidän julistustamme Kristuksesta ei saa erottaa teoista. Niin kuin Jaakob sanoo, sellaiset teot auttavat todistamaan evankeliumin voimaa:

"Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?" (Jaak. 2:14-16).

Suurin osa kristityistä vastaa Jeesuksen profetiaan toisella näistä kahdesta tavasta. On niitä, joiden mielestä evankeliumi sanoo: "Jumala ei ole noin kova. Kaikki tällainen on tuomion saarnaamista. Minun Jumalani rakastaa niin paljon, ettei Hän voi tuomita noin ankarasti." Sitten on ne, joiden evankeliumi sanoo: "Tämä on liian ankaraa ja liian vaativaa. En voi hyväksyä näin vaivaavaa sanaa. En voi milloinkaan mukautua siihen."

Niinpä molemmat evankeliumit kulkevat omaa tietään, tuntien olonsa oikeutetuksi. Ja me jatkamme herätyskokousten järjestämisiä pelastumattomia varten. Pidämme rukouskokouksia ja pyydämme Jumalaa täyttämään köyhien tarpeet. Joulun aikaan jakelemme ruoka- ja lahjakoreja puutteessa oleville perheille. Toisinaan heitämme kerjäläiselle kolikon. Mutta meillä ei ole aikaa tehdä täysipainoisesti niin kuin Jeesus on käskenyt.

Sellaiset ihmiset huutavat: "Mutta Herra, Herra, tämä tuli aivan yllätyksenä. Me uskoimme Sinuun. Me rukoilimme, paastosimme ja kävimme seurakunnassa. Me olemme Sinun lunastettuja lampaitasi." Miksi nämä sitten luetaankin vuohiksi?

Tosiasia on se, että jos me rakastamme maailmaa ja sen asioita, me emme voi olla Jumalan lampaita: "Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä" (1Joh. 2:15). Jos ahnehdimme ja haluamme tavaraa koko ajan enemmän ja enemmän, emme ole yksi Hänen lampaistaan: "eivät varkaat, ei ahneet... saa periä Jumalan valtakuntaa" (1Kor. 6:10).

Mutta eivät nämä ole vuohia pelkästään sen tähden, että he himoitsivat tavaroita, tai koska he eivät auttaneet puutteessa olevia. Herra sanoo heille: "Olet vuohi, koska edustit minua maailmalle väärin. Sait jumalattomat samaistamaan minut menestykseen ja rahaan. Petit köyhiä kertomalla heille, että minä halusin tehdä heidät rikkaiksi. Ja kerroit sairaille, että he kärsivät sen tähden, että heiltä puuttui usko."

"Minä siunasin sinua. Minä vuodatin voimiani sinulle, sillä minä rakastin sinua. Mutta sinä et avannut korviasi hätähuudoille ympärilläsi. Sen sijaan sinä tukehduit omiin tavaroihisi. Jos olisit ollut minun - jos olisit rakastanut minua - olisit totellut minun käskyjäni."

Saatat sanoa: "Veli David, tämä on liian rankkaa. Ei Jumala ole tuollainen." Lue vaikka Hesekielin sanoja: "Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut" (Hesekiel 16:49). Kun Jumala tuomitsi Sodoman, ei Hän maininnut heidän homouttaan tai epäjumalanpalvelustaan. Oli kyse vain ylpeydestä, huolettomuudesta ja välinpitämättömästä suhtautumisesta puutteessa oleviin. Köyhistä ei kannettu minkäänlaista huolta.

Rakkaat, Herra ei kutsunut vain ainutkertaista kirpputoria Jerusalemiin. Hän haki jotain Hänen kansansa sydämistä. Hän halusi todistajia, jotka olisivat vapaat maailman siteistä, heijastamaan Hänen sydäntään eksyneelle maailmalle. Jumala ei halua talojamme. Hän haluaa herättää meidät, että näkisimme, kuinka omaisuuksiin tukehtuneita me saatamme olla.

Kuinka sinä voit olla tekemisissä puutteessa olevien kanssa? Se on Pyhän Hengen työtä. Jos sait piston sydämeesi tästä sanomasta, mene Hänen luokseen. Hän johdattaa sinut suoraan yhdelle sellaiselle auttamistavalle tai työmuodolle, jonka Hän tahtoo sinun kohtaavan. Tämän tarkoituksena ei ole saattaa sinua syyllisyyden tai tuomion alaiseksi, vaan tarkoitus on, että tämä auttaisi sinua tutkimaan omaa sydäntäsi Jeesuksen sanojen valossa.

Herra ei odota meistä kenenkään tekevän kaikkea näitä. Mutta minä tiedän, että Hän odottaa meidän olevan henkilökohtaisesti mukana ainakin yhdessä näistä puutteiden alueista. Voitko sanoa, että olet valmis seisomaan tuona päivänä Kristuksen edessä, tietäen, että olet mukana auttamassa köyhien ruokkimisessa tai vaatettamisessa, käyt katsomassa vankeja, vierailet leskien ja orpojen luona tai siunaat heitä?

Pyhä Henki ei salli minun vältellä tätä syyllistävää totuutta. Eikä Hän salli sellaista kenellekään muullekaan uskovalle. Jumala tarkoittaa sitä, mitä Hän sanoo. Jopa liikuntakyvyttömät, vanhukset tai muuten vaan heikot, voivat rukoilla kodittomien puolesta. He voivat kirjoittaa vangeille kirjeitä.

Kun on tahto totella tätä käskyä, Pyhä henki näyttää tietä. Ja kun pääsemme työhön mukaan, Hän lupaa näin: "Jos taritset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niinkuin keskipäivä. Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu" (Jesaja 58:10-11).