Jumalan palvojaksi valmistuminen

Toinen Mooseksen kirja kuvailee ihmeellistä aikaa Israelin historiassa. Israelilaiset olivat juuri lähteneet Egyptistä Jumalan yliluonnollisessa ohjauksessa. Nyt heitä ajoi takaa faaraon armeija. Israelilaiset olivat saapuneet laaksoon, jonka molemmilla puolilla oli jyrkät vuoret ja edessä oli esteenä meri. He eivät vielä tienneet, että nämä ihmiset joutuivat kokemaan sielunsa synkimmän ja myrskyisimmän yön. Heidän edessään oli tuskaisen paniikin ja epätoivon yö, joka koetteli heitä äärimmilleen.

Olen varma, että te tunnette tämän luvun Israelin historiasta. Useimmat uskovat tietävät, mitä tapahtui Punaisella Merellä, ja kuinka Jumala ihmeellisesti pelasti valitun kansansa. Mutta voitte ihmetellä, mitä tekemistä tällä tapahtumalla on saarnani otsikon kanssa ?Jumalan palvojaksi valmistuminen?.

Uskon, että tämä raamatunkohta on tärkeä asia Jumalan muovatessa kansaansa palvojikseen. Todellakaan ei mikään muu luku Raamatussa tuo sitä esille voimakkaammin. Ymmärrättehän, että palvojia ei tehdä herätysten aikana. Ei heitä tehdä hyvinä, aurinkoisina aikoina, voiton ja terveyden aikoina. Palvojia ei tehdä silloin, kun vihollinen juoksee pakoon. Totuus on, että Jumalan palvojat valmistetaan synkkinä, myrskyisinä öinä. Ja siitä, kuinka me reagoimme myrskyymme, riippuu millaisia palvojia meistä tulee.

Hebrealaiskirjeen yhdestoista luku antaa meille kuvan Jaakobista vanhuksena: "Uskon kautta siunasi Jaakob kuollessaan kumpaisenkin Joosefin pojista ja rukoili sauvaansa päähän nojaten" (Hebr.11:21). Miksi Jaakobia kuvataan tällaisena kuolinpäivinään?

Ensiksi meidän tulee ottaa huomioon, että hebrealaiskirjeen yhdestoista luku on tunnettu Raamatussa ?uskon lukuna?. Jaakob on yksi monista hahmoista lueteltuna tässä luvussa esimerkkinä uskosta, jota meidän tulisi kipeästi janota näinä viimeisinä päivinä. Hän oli mies, joka oli kokenut myrskyn toisensa jälkeen. Hän ja hänen perheensä saivat kokea traumaattisia asioita kaikkialla. Jaakobilla itsellään oli ollut paljon henkilökohtaista kipua, surua ja tuskaa maan päällä.

Nyt Jaakob tiesi, että hänen elämänsä oli päättymässä. Siksi me näemme hänen siunaavan lapsenlapsiaan. Mitä Jaakob tekee, kun hän katsoo taaksepäin elämänsä tapahtumia? Hän alkaa palvoa. Ei hän sano sanaakaan. Kuitenkin kun hän nojaa sauvaansa miettien elämää, jonka Jumala oli hänelle antanut, "hän palvoi" (Hebr.11:21). (Engl.käännös = he worshipped, hän palvoi).

Jaakob palvoi Jumalaa tuolla hetkellä, koska hänen sydämensä lepäsi. Hän oli tullut vakuuttuneeksi Jumalan uskollisuudesta koko elämänsä aikana. Jaakob ehkä muisteli mielessään kaikkia niitä voittoja, joita Jumala oli antanut hänelle kaikkialla. Ja nyt tämä patriarkka päätteli: "Ei sillä ollut väliä millaisen taistelun läpi minä menin. Jokaisessa myrskyssä Jumala osoitti uskollisuutensa minulle. Joskus luulin, että sortuisin paniikkiin ja epätoivoon. Mutta Jumala auttoi minut läpi joka tilanteessa. Hän on aina ollut uskollinen. Oi, Herra, kaikkivaltias Jumala, minä palvon sinua!"

Minä kirjoitan tätä sanomaa tänään jokaiselle, joka on elämänsä vaikeimmassa tilanteessa. Se on tarkoitettu niille, jotka kuvaavat tätä koetustaan pimeänä myrskyisenä yönä. Sinä olet vakavassa koettelemuksessa. Koettelemuksesi saattaa tuntua mahdottomalta, siihen tarvitaan Jumalan ihmeen kautta asiaan puuttumista. Minä haluan näyttää sinulle Raamatusta, että Jumala haluaa sinun tulevan ulos siitä myrskystä palvelijanaan. Hän on valmistanut sinulle tien sinun synkkään yöhösi. Ja hänellä on suunnitelma tuoda sinut ulos loistavana esimerkkinä maailmalle hänen uskollisuudestaan omalle kansalleen.

Raamattu kertoo meille, että Herra itse suunnitteli tämän synkän myrskyisen yön kansalleen. Ensiksi Jumala johti heidät laaksoon meren rannalla: "Herra puhui Moosekselle sanoen: ?Sano israelilaisille, että ..... leiriytykää vastapäätä Baal-Sefonia meren rannalle?." (2.Moos.14:1-2). Jumala kovetti faaraon sydämen israelilaisia kohtaan: "Ja minä paadutan faaraon sydämen, niin että hän ajaa heitä takaa..." (2.Moos.14:4). Miksi Jumala teki näin?

Ensiksi, Herra kertoo meille: "...mutta minä näytän kunniani tuhoamalla faaraon ja koko hänen sotajoukkonsa; ja niin egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra" (2.Moos.14:4). Toiseksi Jumala halusi, että hänen kansansa menisi edessä olevaan erämaataipaleeseen hänen palvojinaan. Siksi oli tärkeää, että he tulivat Punaisesta Merestä palvonta sydämessään. Jumala ei halunnut nurisijoita ja valittajia vaan todellisia palvojia. Hän oli nimennyt Israelin perintökansakseen, kansaksi, joka edustaisi hänen iankaikkisuussuunnitelmaansa maan päällä. Siksi heidän tuli olla eläviä esimerkkejä hänen uskollisuudestaan kansaansa kohtaan sen ollessa suurimmissakin vaikeuksissaan.

Tässä on nyt se tilanne: Israel oli leiriytynyt meren rantaan. Kansa oli pystyttänyt telttansa ja iloitsi saamastaan vapaudesta. Neljän sadan orjuusvuoden jälkeen Jumala oli ohjannut heidät ulos Egyptin rautaisesta pätsistä. Ja nyt he juhlivat ensimakua vapaudesta. He olivat täynnä vapauden tuomaa iloa laulaen ja huutaen: "Ei enää ruoskimista, ei enää vainoa. Olemme vihdoinkin vapaita." He myöskin iloitsivat suuresti niistä lupauksista, joita Jumala oli antanut heille. Hän oli sanonut heille: "Teillä on nyt uusi päivä edessänne. Minulla on teille luvattu maa odottamassa teidän tuloanne sinne."

Tämä asetelma kuvaa hyvin uskovaa, jonka Jumala on vapauttanut synnistä. Uskova iloitsee uudessa vapaudessaan, vapaana kaikista menneisyyden siteistä. Yhtäkkiä hän saa elää pelastuksen ihanassa vapaudessa. Hänellä on pyhä sointu sydämessään, koska hän saa elää Jumalan lupauksissa.

Juuri sellainen oli Israelin tilanne, kun he leiriytyivät meren rantaan. He näkivät kuinka Jumala toimi lupauksensa sanan mukaisesti. Hän oli valinnut heidät omaisuuskansakseen, ja nyt hän toi heidät takaisin itselleen. Heistä oli tulossa hänen palvojiaan, joiden todistus tulisi näkymään kirkkaana, loistavana valona maailmalle.

Mutta suurimman rauhan keskellä vihollinen oli ajamassa heitä takaa. Kun kaikki oli parhaimmillaan, toiveet korkeimmillaan, vihollinen hyökkäsi. Egyptiläiset hyökkäsivät kuin karjuva leijona faaraon johtamana. Ja tämä riivattu armeija oli valmis ottamaan heidät takaisin orjuuteen: "...ja koko hänen sotajoukkonsa ajoivat heitä takaa ja saavuttivat heidät leiriytyneinä meren rannalle.." (2.Moos.14:9).

Yhtäkkiä ja aivan arvaamatta ilmoitettiin: "Egyptiläiset ovat täällä! Faaraon armeija saavuttaa meidät." Tämä sai koko leirin järkytyksiin. Israelin johtajat nousivat läheiselle harjanteelle, josta he näkivät pölypilven ja marssivan armeijan. Satoja ratsumiehiä lähestyi ja heidän perässään tuli legioonittain jalkaväkeä. Maa tärisi, kun 900 rautaista sotavaunua ajoi kohti.

Mikä hirvittävä näky. Koko leiri menetti toivonsa: "...nostivat israelilaiset silmänsä ja näkivät, että egyptiläiset olivat tulossa heidän jäljessään. Silloin israelilaiset peljästyivät kovin..." (2.Moos.14:10).

Minä kysyn itseltäni, kuinka moni uskova on joutunut tällaiseen kauhun paikkaan suurimman rauhansa hetkellä? Minä ja perheeni olemme joutuneet. Muistan sen järkyttävän puhelinsoiton, kun vaimolleni kerrottiin: "Sinun veljesi on kuollut. Hän sai yhtäkkiä sydänhalvauksen." Tai se hirvittävä uutinen meidän kullankalliista tyttäremme tyttärestä: "Tiffanylla on aivokasvain." Mieleeni tulee monia järkyttäviä uutisia muille seurakuntamme jäsenille: "Se kyhmy, jonka löysit, on pahanlaatuinen. Tule heti vastaanotolleni."

Tämä Israelin saama uutinen oli järkyttävä. Raamattu tuo esille kansan reagoinnin: "...nostivat israelilaiset silmänsä ja näkivät ....israelilaiset peljästyivät kovin..." (2.Moos.14:10).

Jumalan kansa keskitti huomionsa siihen pelottavaan tilanteeseen. He huusivat: "Olemme aivan toivottomia. Olemme motissa. Me kaikki kuolemme."

Se, mitä he tekivät seuraavaksi, kuvaa meille Israelin tilaa Jumalan palvojana: "Silloin israelilaiset peljästyivät kovin ja huusivat Herraa" (2.Moos.14:10). Älkää erehtykö, tämä ei ollut mikään palvontaan liittyvä huuto. Kansa huusi näin: "Miksi olet sallinut tämän, Jumala? Kaikkien noiden orjuusvuosien jälkeen sinä vapautit meidät. Mutta mitä varten? Kuollaksemme faaraon käsiin? Kaiken kivun ja kärsimysten jälkeen, näinkö meidän loppumme tulee?

Sinä annoit meille toivon, ja sinä vapautit meidät, annoit meille suuret lupaukset. Vaikka me tottelimme sinun sanaasi, sinä sallit vihollisen tulla kimppuumme. Miksi olet menetellyt meidän kanssamme näin? Meillä oli asiat paremmin Egyptissä. Jos kaikki päättyy tähän, niin sinun palvelijanasi oleminen ei vastaa tarkoitustaan."

Onko sinusta koskaan tuntunut tällaiselta? Kuulostiko sinun huutosi samanlaiselta hätäsi hetkellä? Katkeroiduitko sinä? Huusitko samalla tavalla kuin israelilaiset: "Mitä minä olen tehnyt, että kohtelet minua näin? Minä halusin rakastaa Jumalaa. Olen tehnyt kaikkeni tottelemalla sanaasi ja palvelemalla sinua. Miksi sitten kohtelet minua tällä tavalla? Näen vain enemmän kipua edessä päin."

Jumala käski Israelin toimittaa kolme asiaa koettelemuksissa ollessaan: "Älä pelkää. Seiso paikallasi hiljaa. Ota vastaan pelastus Herralta." Hän sanoi Israelille: Minä taistelen teidän puolestanne. Olkaa vain aivan rauhallisia. Olkaa hiljaa ja luottakaa minuun. Juuri nyt minä teen työtä yliluonnollisessa valtakunnassa. Kaikki on minun hallinnassani. Älkää siis joutuko kauhun valtaan. Luottakaa siihen, että minä taistelen vihollista vastaan. Tämä taistelu ei ole teidän."

Pian leiri oli hämärän vallassa. Tästä alkoi Israelin synkkä, myrskyinen yö. Mutta siitä alkoi Jumalan yliluonnollinen työ. Hän lähetti voimallisen suojelevan enkelin, joka seisoi hänen kansansa ja heidän vihollisensa välillä. Minä uskon, että Jumala vieläkin lähettää suojelusenkelinsä kaikkien ympärille, jotka rakastavat ja pelkäävät häntä (katso Ps.34:7).

Mutta ei siinä kaikki, Herra siirsi yliluonnollisen pilven, jonka hän oli antanut johtamaan kansaa. Pilvi yhtäkkiä siirtyi Israelin leirin edeltä sen jälkeen. Ja se näkyi pimeänä seinämänä egyptiläisten edellä. Israelin vihollinen ei voinut nähdä tuumaakaan sen läpi: "...ja pilvi oli pimeä noille... (2.Moos.14:20).

Mutta toiselle puolelle pilvi antoi yliluonnollista valoa, niin että israelilaisilla oli selvä näkyvyys koko yön. "...ja valaisi yön näille. Näin koko yönä toinen joukko ei voinut lähestyä toista" (2.Moos.14:20).

Rakas pyhä, jos olet verellä ostettu Jumalan lapsi, hän on asettanut taisteluenkelin sinun ja vihollisen välille. Ja hän käskee sinua kuten Israelia: "Älä pelkää, seiso paikallasi. Usko minun pelastukseeni." Saatana voi tulla vastaan kaikilla pelottelukeinoillaan. Mutta synkänkään myrskyävän yön aikana ei vihollinen pysty sinua tuhoamaan.

Vaikkakin faaraon armeija oli täydellisessä pimeydessä, he silti pystyivät korottamaan äänensä. Ja koko yön he huutelivat uhkauksiaan Jumalan kansalle: "Kun tämä yö menee ohi, se on teidän loppunne, Israel. Huomenna me lannistamme teidät. Me viemme teidät takaisin orjuuteen. Ja jos yritätte vastustaa, me tapamme teidät. Teidän Jumalanne ei voi pelastaa teitä. Voitte nyt aivan suosiolla luopua."

Oletko koskaan kuullut sellaisia ääniä pimeyden toiselta puolelta? Onko sielusi vihollinen lyönyt korvillesi koko yön valheillaan ja uhkauksillaan? Israelilaisten teltat vapisivat tällaisten valheiden takia läpi koko synkän yön. Mutta ei haitannut ollenkaan, kuinka kovaa vihollinen uhkaili heitä. Enkeli oli heitä suojelemassa. Ja Jumala oli antanut lupauksen kansalleen. Hän oli jo kertonut heille, että hän vie heidät perille.

Äskettäin tein matkan itäiseen Eurooppaan, jossa puhuin kolmenakymmenenä päivänä työntekijöiden konferensseissa useissa maissa. Kun pidimme viimeisen kokouksen Budapestissa, Unkarissa, olin hyvin väsynyt. Heti kun olin lopettanut puheeni tuona iltana, sydämeni alkoi tykyttää kovaa. Yhtäkkiä aloin hikoilemaan. Huomasin, että en voinut johtaa kokousta loppuun, niin minä pyysin poikaani Garya ottamaan paikkani.

Kun astuin alas lavalta, kuulin korvissani äänen: "Sinä kuolet, David. Olet saarnannut viimeisen saarnasi. Ennen kuin päivä on mennyt, sydämesi on lyönyt viimeisen lyöntinsä." Se oli ääni pimeydestä. Ja se oli täynnä valhetta, saadakseen minussa aikaan pelkoa.

Kun menin hotellihuoneeseeni, en yksinkertaisesti pystynyt lepäämään. Ääni kuului yhä vielä, uhaten. Se muistutti minua toisista saarnaajista, jotka ovat kuolleet: "Minä otin pois tuon pastoriystäväsi. Ja minä otin hengen tuolta evankelistalta, jonka tunnet. Nyt sinun palvelutyösi loppuu myös."

Se oli synkkä myrskyinen yö. Nuo helvetilliset äänet raivosivat minulle tuntikausia. Lopulta menin polvilleni ja huusin Herran puoleen: "Herra, mitä tämä on? Mikä on tämä koetus? Auta minua." Sitten Pyhä Henki kuiskasi minulle: "David, sinä olet hyökkäyksen kohteena: Se johtuu siitä, että sinä suututit paholaisen valtakunnan. Sadat pastorit ovat uudistuneet ja palavat jälleen tulesta. Olen iloinen työstäsi. Mutta saatana on suuttunut ja vihainen. Älä kuitenkaan pelkää. Voimakas enkeli on asetettu sinun ja vihollisen välille. Et ole minkäänlaisessa vaarassa. Ole vain hiljaa ja lepää minussa."

Sitten jälleen viime kuussa näin kuinka saatana puhuu tuon synkän muurin takaa. Useimmat lukijani tietävät, että vaimoni Gwen on ollut monessa syöpäleikkauksessa vuosien aikana. Hänellä myös on vain yksi munuainen, koska toinen täytyi poistaa. Joka kerran kun menemme uuden lääkärin luo, tämä pudistaa päätään ihmetellen Gwenin pitkää sairaskertomusta ja ihmeellistä hengissä säilymistä.

Hiljattain Gwenillä oli paha rakkotulehdus. Virtsatautien erikoislääkäri sanoi meille: "Minua pelottaa määrätä lääkettä tähän. Se voi vahingoittaa sinun jäljellä olevaa munuaistasi." Kun katsoin vaimoani, näin kyynelten tulevan hänen silmiinsä. Ja kuulin äänen hänen päässään sanovan tuolla hetkellä: "Tuo ainoa munuainen ei kestä. On vain ajan kysymys milloin seuraava tulehdus tulee."

Ei! Minä muistutin itseäni. Kuten kerroin Gwenille myöhemmin: "Kultaseni, sinulla on enkeli sinun ja valehtelevan vihollisesi välillä. Jumala päättää sinun elinvuosistasi. Oli sitten millaisia taisteluja tahansa, hänellä on suunnitelma sinulle. Sinä olet hänen tahtonsa keskipisteessä ja hänen kämmenellään. Ja hänellä on voima viedä sinut kaiken sen läpi."

Tuon pitkän yön aikana Egyptissä puhkesi myrsky. Raamattu sanoo: "Ja Mooses ojensi kätensä meren yli. Niin Herra saattoi vahvalla itätuulella, joka puhalsi koko yön, meren väistymään ja muutti meren kuivaksi maaksi; ja vesi jakautui kahtia" (2.Moos.14:21). Heprean sana ?tuuli? tässä tarkoittaa ?raju uloshengittäminen?. Toisin sanoen Jumala uloshengitti koko yön. Israelin teltta-asunnot varmaankin heiluivat pahasti, kun valtavat tuulenpuuskat menivät leirin läpi.

Kun kirjoitan tätä, näemme sellaisia voimakkaita tuulia Kalifornian hirvittävissä tulipaloissa. Joka päivä uutisissa ilmoitetaan kuinka nuo Santa Anan tuulet ovat levittäneet noita paloja. Ja nuo myrskytuulet ovat kestäneet päiviä, jopa viikkoja. Ne ovat aiheuttaneet tuhoja, joita ei voida edes arvioida.

Tuollaisten voimakkaiden tuulien on täytynyt puhaltaa Israelin leirin läpi. Myrskytuuli, jonka Jumala nosti, oli niin voimakas, että se alkoi jakaa meren aaltoja: "...saattoi vahvalla itätuulella.... meren väistymään.... ja vesi jakautui kahtia" (2.Moos.14:21).

Se olikin oikea myrsky. Se oli israelilaisille tosi pelon aikaa. Nuo voimakkaat tuulet vaan lisäsivät pelkoa, kun he kuulivat vihollisen huutelevan tuon synkän seinämän takaa: "Nyt te varmasti kuolette. Vaikka selviäisittekin myrskystä, ette selviä meistä. Kaikki on mennyttä nyt. Te ja teidän lapsenne ette voi selvitä."

Kysyn teiltä, mitä Jumala tarkoitti tällä? Miksi hän salli sellaisen myrskyn riehua koko yön? Miksi hän ei käskenyt Mooseksen koskea merta viitallaan ja jakaa meri yliluonnollisesti, kuten myöhemmin tapahtui Elian ja Elisan aikana? Mikä mahdollinen syy oli Jumalalla tuolle hirvittävälle yölle?

Oli vain yksi syy: Herra valmisti palvojia. Jumala teki työtä koko ajan käyttäen hirmuista myrskyä valmistamaan tien kansalleen heidän kriisistään. Mutta israelilaiset eivät nähneet sitä niin silloin. Monet piileksivät teltoissaan vavisten peloissaan ja vihaisina Jumalalle. Mutta ne, jotka tulivat ulos, saivat todistaa ihanan valonäytelmän. He myös näkivät aaltojen kasautuvan, valtavat seinämät nousivat ylös ja muodostivat kuivan tien meren läpi. Kun kansa näki sen, he varmaan huusivat: "Katsokaa, Jumala on käyttänyt tuulta tekemään meille tien. Ylistys Herralle!"

Minä uskon, että pilven yliluonnollinen valo kuvaa Jumalan sanaa. Me voimme olla piilossa synkän, myrskyisen yön aikana epäillen Jumalaa. Mutta hänellä on varattuna valo meille nähdäksemme kuinka hän valmistaa meille tien. Todellakin, se sama myrsky, joka pelottaa meitä, onkin Jumalan tapa vapautukseen. Ja hän käyttää tuota tietä vieden meidät ulos myrskystä. Mutta ennenkuin voimme nähdä sen, meidän on tultava Hänen sanansa valoon ihmettelemään hänen vapautustyötään.

Kun aamu koitti, koko leiri näki sen ihmeen, minkä myrsky oli saanut aikaan: valtavat vedet oli koottuina molemmille puolille. Ja heidän edessään oli kuiva polku halki Punaisen Meren. Nyt Herra käski heidän marssia tuota kuivaa polkua aivan keskeltä merta.

Varmaan ajattelette: "Ei siinä tarvittu paljon uskoa Israelille totellakseen. Olivathan he kuivalla maalla." Mutta ajattele katsovasi noita korkeita vesiseinämiä. Siellä oli varmaan Niagaran kaltainen paine noiden seinämien takana. Nyt tuli kysymys, kestävätkö seinämät? Kansa varmaan arveli: "Herra sinä olet vastannut rukouksiin tähän hetkeen saakka. Olet johtanut meitä turvallisesti tähän saakka. Mutta on yhä vaaroja edessäpäin. Varjeletko sinä meitä?

Tässä vaiheessa Jumala halusi kansansa nähdä, että hänellä oli suunnitelma heitä varten. Ensiksi hän halusi heidän tunnustaa, että hän oli ollut heidän Jumalansa koko matkan ajan. Hän halusi heidän tietävän, että hän ei koskaan petä heitä ja että hän piti kädessään koko maailmaa (mukaan lukien heidän vihollisensa). Tämä kansa oli jo kokenut siunauksia. He olivat nähneet lupausten täyttyvän joka asiassa.

Nyt tässä oli kaikkein suurin koettelemus. Heidän edessään oli tie, joka johti heidät turvaan. Tässä kriittisessä hetkessä Jumala halusi heidän katsovan noita seinämiä ja uskovan, että hän pitää vedet kasassa niin kauan, että he pääsevät turvallisesti toiselle puolelle.

Yksinkertaisesti sanottuna Jumala halusi kansansa uskovan, että Hän, joka aloitti tämän ihmeen, tulee viemään sen loppuun. Hän on jo osoittautunut uskolliseksi.

"Kun katsomme taaksepäin, me näemme, että pelkomme oli turhaa. Meidän ei olisi pitänyt pelätä, kun egyptiläiset tulivat. Jumala pani yliluonnollisen pimeyden suojaksi välillemme. Eikä meidän olisi pitänyt pelätä heidän yöllisiä uhkauksiaan. Koko ajan Jumala näytti meille valoa, kun taas vihollisen sokaisi pimeys. Me pelkäsimme aivan suotta voimakasta tuulta, kun Jumala käytti sitä pakotiemme tekemiseen."

"Nyt me näemme, että Jumala haluaa meille vain hyvää. Olemme nähneet hänen voimansa ja kunniansa. Ja nyt me päätämme olla enää pelkäämättä. Eikä se ole pääasia, että pysyvätkö nuo seinämät ylhäällä. Elämme tai kuolemme, me olemme Herran omat. Olemme hänen kädessään kaiken aikaa. Siis antaa aaltojen tulla, jos ne ovat tullakseen. Kuten isämme Aabraham, me etsimme kaupunkia, jonka perustaja ja rakentaja on Jumala."

Jumalalla oli syy, miksi hän halusi sellaista uskoa Israelissa tässä vaiheessa. He olivat juuri lähdössä erämaahan. He joutuivat puutteeseen, vaaroihin ja kärsimyksiin. Niin hän sanoi: "Minä haluan kansani tietävän, että minä teen heille hyvää. En halua heidän pelkäävän kuolevansa joka kerta, kun he joutuvat vaaraan. Haluan kansan, joka ei pelkää kuolemaa, koska he tietävät, että minä olen luotettava kaikessa."

Ei ollut hetkenkään vaaraa, että Jumala olisi sallinut noiden vesivallien sortua. Ja nyt hän halusi kansan luottamuksen tällä puolen merta. Ja kun he tulivat pois turvallisesti toisella puolella, he saisivat levätä hänessä. Hän halusi todellisia palvojia, kansan, joka ylistäisi häntä kaikkina aikoina, kaikissa tilanteissa.

Eihän todellinen palvoja ole sellainen, joka iloitsee vain voiton jälkeen. Ei se ole henkilö, joka ylistää Jumalaa vasta, kun voitto on saatu. Niin israelilaiset tekivät. Kun he saapuivat toiselle puolelle, he tanssivat ja lauloivat, ylistivät Jumalaa ja hänen suuruuttaan. Mutta kolmen päivän kuluttua nämä samat ihmiset nurisivat Jumalaa vastaan Maarassa. Nämä eivät olleet palvojia - he olivat kevytmielisiä huutajia. He eivät olleet oppineet tuntemaan rakastavan Isänsä luontoa vaikeuksiensa aikoina. He eivät tarttuneet kaikkivaltiaan Herransa rakkauteen myrskynsä keskellä.

Todellinen palvoja on sellainen, joka on oppinut luottamaan Jumalaan myrskyssä. Tällaisen henkilön palvonta ei ole vain sanoissa, vaan hänen elämässään. Hänen sielunsa lepää kaiken aikaa, koska hän luottaa Jumalan uskollisuuteen epäilemättä. Hän ei pelkää tulevaisuutta, koska hän ei enää pelkää kuolemaa.

Gwen ja minä saimme nähdä järkkymättömän uskon lapsenlapsessamme Tiffanyssa. Istuessamme hänen vuoteensa vierellä hänen viimeisinä päivinään, me näimme Tiffanyssa rauhan, joka kävi yli ymmärryksen. Hän sanoi minulle: "Isoisä, haluan mennä kotiin. Olen nähnyt Jeesuksen, ja hän sanoi minulle, että hän haluaa minut sinne. En halua enää olla täällä." Meidän 12-vuotias Tiffanymme oli menettänyt kaiken kuoleman pelon.

Tällaisen levon Jumala haluaa kansalleen. Se on luottamus, joka sanoo Paavalin ja Tiffanyn tavoin: "Elinpä tai kuolin, olen Herran oma." Tällainen on todellinen palvoja.

Minä rukoilen, että kaikki, jotka luette tämän sanoman myrskynne keskellä, voitte sanoa: "Maan talous voi romahtaa. Minä voin joutua synkkään, myrskyiseen yöhön. Mutta Jumala on osoittautunut uskollisuutensa minulle. Tuli sitten mitä tahansa, minä lepään hänen rakkaudessaan.