JUOKSE VOITTOON!

Gary Wilkerson

Jisreel oli kaupunki, jolla oli parhaat sotavarusteet valtavan kokoisen vaunuvarantonsa takia. Vaunut edustavat ihmisen voimaa ja merkitsevät voimaa, jolla pääsee nopeasti eteenpäin taidokkaasti ja voimakkaasti.

Meillä on tänä päivänä ”vaunu-elintapoja”, mukavuuden ja helppouden vaunuja, joissa kaikki tarpeemme hoidetaan. Jos haluamme tehdä jotakin, menemme vain eteenpäin ja teemme sen.

Vaunu-elintavalla on vaikutuksensa uskoviin, jotka haluavat menestystä, aineellista vaurautta, turvallisuutta, mukavuutta.  Jumala todellinen palvelija ei kuitenkaan etsi ensi sijassa tällaisia asioita.  Sen sijaan hän haluaa totella Mestarinsa ääntä ja etsiä Hänen valtakuntansa hyvää. Nämä seuraajat oppivat aikaisin vaeltamaan uskossaan tavalla, jossa Herra on ensimmäisenä ”niin myös kaikki tämä teille annetaan”(Matt.6:33).

Elia tiesi paremmin kuin katsoa maailman lähteisiin. Kuvittele tapahtumaa, jossa hän haastoi kuningas Aahabia, joka istui korkealla loistavissa vaunuissaan, alhaisen profeetan yläpuolella. Niin, Elia puhui rohkeasti Aahabille: ”'Valjasta ja lähde alas, ettei sade sinua pidättäisi'"(1 Kun.18:44). Seuraavaksi luemme: ”Ja Herran käsi tuli Elian päälle, ja niin hän vyötti kupeensa ja juoksi Ahabin edellä Jisreeliin saakka ”( jae 46). Jumalan mies juoksi vaunujen edellä melkein kaksi kilometriä. Kuinka Elia pystyi siihen? Lause ”vyötti kupeensa” merkitsee, että hän valmisti itsensä kilpailuun.

Kun Pietari sanoo: ”Vyöttäkää sen tähden mielenne kupeet ”(1 Piet.1:13) hän sanoo, että meidän tulee valmistautua kilpailuun vahvistaen uskomme ja luottamuksemme Herraan. Apostoli Paavalikin käytti juoksemisen kuvaa kristityn elämästä. Hän sanoi: ”Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt”(2 Tim.4:7).

Mekin voimme juosta voimalla ja voittaa palkinnon, jos valmistaudumme kilpailuun kunnolla.