Kirkkaudessa vaeltaminen

Minä uskon, että on vain yksi asia, joka voi säilyttää meidät uskossa tulevina vaikeina aikoina ja se on Jumalan kirkkauden ymmärtäminen. Tämä voi nyt kuulostaa sinusta aika korkealta ajatukselta, sellaiselta, jonka käsittely olisi parasta jättää teologeille. Mutta olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että tällä Jumalan kirkkauden aiheella on todella käytännöllinen arvo jokaiselle tosi uskovalle. Tarttumalla siihen me avaamme oven voittoisaan elämään!"

Olen jo löytänyt kaksi tärkeää totuutta tutkiessani tätä aihetta:

1. Jumalan kirkkaus on Herramme luonnon ja olemuksen ilmestys.

Voit muistaa vanhasta testamentista, että Mooses sai kirjaimellisesti nähdä välähdyksen Jumalan kirkkautta. Ennen sitä Jumala oli lähettänyt Mooseksen ilman erikoisempaa selitystä itsestään kuin, MINÄ OLEN. Mutta Mooses halusi tietää jotain enemmän Jumalasta. Niin hän anoi Häneltä: ''Herra, näytä minulle kirkkautesi.''

Jumala vastasi Moosekselle viemällä hänet kallion koloon. Sitten raamattu sanoo, että Hän ilmaisi itsensä Moosekselle kaikessa kirkkaudessaan: ''Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: 'Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa, joka pysyy armollisena tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit'' (2.Moos. 34:6-7).

Minä uskon, että tämä sanankohta on ehdottoman tärkeä oppiaksemme ymmärtämään kuka meidän Herramme on. Usein, kun me ajattelemme Jumalan kirkkautta, me ajattelemme Hänen majesteetillista loistoaan, voimaansa ja valtaansa, tai jonkinlaista ilmenemistä omissaan, jotain äänekästä palvomista. Kaikki nämä asiat voivat olla tulosta Jumalan kirkkauden näkemisestä. Mutta tämä ei ole sitä kirkkautta, jonka mukaan Hän haluaa meidän tuntevan Hänet.

Jumala haluaa meidän tuntevan kirkkautensa suuren rakkautensa kautta ihmiskuntaa kohtaan. Ja sen Hän juuri ilmaisi Moosekselle: ''Herra, Jumala, laupias ja armollinen, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa, joka pysyy armollisena tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit'' (2.Moos. 34:6-7).

Herra haluaa näyttää meille anteeksiantavaa rakkauttaan, antaa meille laupeuttaan ja korjata meidät takaisin itselleen!

2. Herran kirkkauden ilmestymisellä on voimakas vaikutus niihin, jotka ottavat sen vastaan rukoillen, että saisivat ymmärtää sen.

Tähän saakka Mooseksen kuva Jumalasta oli lain ja vihan Jumala. Hän vapisi pelosta Herran läsnäolossa anoen Häneltä itkien Israelin puolesta. Tämä oli ollut pohjana Mooseksen 'kasvoista kasvoihin jumalsuhteelle'.

Nyt, kun Mooses oli saanut nähdä ensi silmäyksen Jumalan kirkkaudesta, ei hän enää pelännyt Herraa. Pikemminkin hän alkoi palvomaan: ''Niin Mooses kumartui nopeasti maahan ja rukoili''(8. jae). Hän näki, että Jumala ei ollutkaan ukkonen, salama eikä korvia vihlova trumpetti, joka sai hänet painumaan pelosta kasaan. Päinvastoin, Jumala oli rakkaus ja Hänen luontonsa ystävällisyys ja hellä laupeus!

Näetkö sen valtavan totuuden, jonka raamattu näyttää tässä meille? Todellinen Jumalan palvominen nousee sydämistä, jotka on saanut voittaa näky Jumalan lahjarakkaudesta meitä kohtaan. Se perustuu ilmestykseen, että Jumala antaa meille itseään, hyvyyttään, laupeuttaan, valmiuttaan antaaksiantamiseen. Siis, jos me haluamme ylistää Jumalaa sekä hengessä että totuudessa, meidän palvomisemme täytyy prustautua tähän valtavaan totuuteen Jumalasta.

Kun me olemme saaneet vastaanottaa ilmestyksen Jumalan kirkkaudesta, niin me emme todellakaan voi olla muuttumatta. Miksi? Nähdessämme Hänen kirkkautensa meidän elämän tyylimme muuttuu! Se vaikuttaa jopa kasvojemme ilmeeseen ja käytökseemme muuttaen meitä ''kirkkaudesta kirkkauteen'', tehden meidät enemmän kaltaisekseen. Jokainen uusi, Hänen rakkautensa ja laupeutensa ilmestys saa aikaan yliluonnollisen muutoksen.

Olen vakuuttunut, että vain tällä tavalla voi kestävä muutos tapahtua. Ei sitä saa aikaan seminaareissa käynti, tai kuulemalla kuuluisia puhujia, tai itseopiskelmalla kirjoista ja äänitteistä. Ei, vaan se tulee Jumalalta saadusta ilmestyksestä, piste! Jumala onkin jo antanut meille ilmestyksen itsestään toisen Mooseksenkirjan 34 luvussa.

Saatuamme nähdä Jumalan kirkkauden, silloin myöskin suhteemme muihin ihmisiin muuttuu. Paavali sanoo Efeson seurakunnalle: ''Olette nähneet ja maistaneet Jumalan kirkkautta. Nyt heijastakaa sitä kirkkautta toisille!'' ''Olkaa sensijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavia toinen toisillenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut'' (Ef. 4:32).

Nyt salli minun puhua sinulle Jumalan kirkkaudessa vaeltamisesta.

Monet uskovat puhuvat läheisestä yhteydestä, Herran kanssa vaeltamisesta, hänen tuntemisestaan, ystävyydestään hänen kanssaan. Mutta meillä ei voi olla tosi yhteyttä Jumalan kanssa ellemme me saa sydämiimme täyttä ilmestystä hänen rakkaudestaan, armostaan ja laupeudestaan.

Jumalan yhteys muodostuu kahdesta asiasta:

1. Vastaanottaa isän rakkaus, ja
2. antaa hänelle vastarakkautta.

Voit viettää tunteja rukouksessa joka päivä, kertoen Herralle kuinka paljon rakastat häntä, mutta se ei ole yhteyttä. Jos et ole vastaanottanut hänen rakkauttaan, sinulla ei ole ollut yhteyttä hänen kanssaan. Et yksinkertaisesti voi olla läheisessä yhteydessä Herran kanssa ellet ole varma hänen rakkaudestaan sinua kohtaan.

Psalmin kirjoittaja kannustaa meitä: ''Käykää Hänen portteihinsa kiittäen, Hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten ... ''(Ps. 100:4). Mikä on syy tuollaiseen ylistykseen ja kiitokseen? Ja miksi meille on annettu tuollainen suorasukainen kehotus? Se on siksi, että meille näytetään millaisen Jumalan tykö me tulemme: ''Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen'' (jae 5).

Minä tiedän, milloin minä tulen Herrani luo, minä en tule kovan, julman, vaativan isän tykö. Hän ei odota minua minua vihaisena valmiina ruoskimaan. Ei Hän kyttää perässäni ja odota, milloin epäonnistun ja sitten voisi sanoa, että sain sinut kiinni itse teosta!

Ei, vaan minä saan tulla isän tykö, joka on ilmaissut itsensä puhtaana, ehdottomana rakkautena. Hän on ystävällinen ja helläsydäminen, täynnä armoa ja laupeutta, halukas ottamaan pois kaikki huoleni ja taakkani. Ja minä tiedän, että hän ei kiellä itseään minulta, kun huudan hänen puoleensa.

Siksi juuri minä voin tulla hänen esikartanoihinsa ylistäen ja kiittäen, koska olen kiitollinen sellaisesta Jumalasta. Hän pitää huolen kaikista minun asioistani!

Kuitenkin vain harvat uskovat ovat tarttuneet Jumalan rakkauteen uskossa. He elävät pelossa ja epätoivossa, ilman mitään toivoa ainaisten myrskyjen keskellä. He eivät voi ymmärtää, miksi heidän toiveensa elämässä eivät täyty, miksi heidän elämänsä on täynnä myrskyä ja hämmennystä. He ajattelevat usein: ''Rukoilen päivittäin, ja luen raamattuani. Osoitan jatkuvasti Jumalalle, kuinka paljon minä rakastan häntä. Niin miksi sitten minulla ei ole lepoa ja rauhaa?''

Se on siksi, että he eivät koskaan ole ymmärtäneet täysin sitä totuutta, että Jumala rakastaa heitä! He eivät ole käsittäneet sitä, että huolimatta kaikista heidän heikkouksistaan ja epäonnistumisistaan, heidän taivaallinen isänsä pitää heistä huolen kaikissa olosuhteissa!

Profeetta Sefanja sanoo jotakin ihmeellistä Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Hän kirjoittaa: ''Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, Hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, Hän sinusta riemulla riemuitsee'' (Sef.3:17).

Tämä jae sanoo meille kaksi tärkeää asiaa, siitä kuinka Herra meitä rakastaa:

1. Jumala lepää rakkaudessaan ihmisisä kohtaan.

Hebrealaiskirjeessä sanonta ''Hän lepää rakkaudessaan'' tarkoittaa: ''Hän on ääneti rakkaudessaan.'' Itseasiassa Jumala sanoo: ''Olen löytänyt todellisen rakastettuni, ja minä olen täysin tyytyväinen! Ei minun tarvitse hakea muualta, sillä ei minulla ole valittamista. Minä olen täysin tyytyväinen tässä suhteessa, enkä ota rakkauttani pois. Minun rakkauteni on pysyvä!''

Sefanja sanoo meille: ''Tällainen on Jumalan rakkaus sinua kohtaan! Hän haluaa sinun tietävän, että se mitä Jumala on hakenut, olet sinä! Sinä tuotat suuren ilon Jumalalle!''

2. Jumala iloitsee suuresti omistaan.

Sefanja todistaa: ''Riemulla Hän iloitsee sinusta'' (Lue Sef.3:17). Toisin sanoen hän sanoo: ''Jumalan rakkaus on niin suuri sinua kohtaan, että se saa Jumalan iloitsemaan!''

''Riemuita tarkoittaa, että on mielihyvää ja ilon aihetta. Se on ulospäin näkyvä merkki sisäisestä mielihyvästä. Se on myöskin korkein rakkauden ilmaisu. Sefanjan käyttämä hebrean sana riemuita tässä yhteydessä on ''tripudiare'', joka tarkoittaa: ''hypätä kuin ilon hurmaama''.

Voitko kuvitella, että sinun taivaallinen isäsi rakastaa sinua niin paljon, että hän hypähtää ilosta ajatellessaan sinua? Voitko ymmärtää hänen sanastaan, että hän rakasti sinua jo ennen kuin maailma oli luotukaan, ennenkuin ihmiskunta oli olemassa, ennenkuin sinä olit syntynyt? Voitko hyväksyä sen, että hän rakasti sinua senkin jälkeen, kun sinä lankesit Aadamin syntiin ja sinusta tuli Jumalan vihollinen?

Se on totta, että Jumala jo näki sinun syntisi ja heikkoutesi, kuitenkin hän yhä rakastaa sinua samalla hellällä rakkaudella. Itse asiassa hän lähetti Henkensä herätttämään sinut kadotetusta tilastasi ja näkemään, että sinä tarvitset häntä. Hän veti sinut puoleensa sulkien sinut syliinsä. Sitten, kun sinä tulit ristin luo parannuksen tekoon, sinut suljettiin hänen lahjarakkauteensa. Hän lupasi sinulle: ''Minä rakastin sinua silloin, minä rakastan sinua nyt, ja minä tulen rakastamaan sinua loppuun saakka!''

Jos Jumala rakasti sinua niin paljon, kun olit syvällä synnissä, että hän antoi oman poikansa kuolla tähtesi, miksi hän sitten ottaisi rakkautensa pois, jos joskus kompastelet tai epäonnistut? Sellaisina aikoina meidän tulee muistaa, mitä hän todella on meille: rakkaus, laupeus, pitkämielisyys. Se on hänen kirkkauttaan, ja meidän tulee palata aina hänen kirkkauteensa takaisin!

Valtavat joukot Jumalan lapsista eivät tiedä paljoa tai ei ensinkään Jumalan kanssakäymisessä olemisesta. Miksi asia on noin?

Minä uskon, että sellaisilla uskovilla on surullisen vääristynyt käsitys taivaallisesta isästä. Muistan Jeesuksen vertauksen palvelijasta, joka kätki leiviskänsä, koska hänellä oli vääristynt käsitys herrastaan. Tuo palvelija sanoi: ''Herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi'' (Matt. 25:24).

Aivan samoin monet uskovat ajattelevat tänään: ''Ei varmaankaan Jumala voisi koskaan hypähdellä ilosta ja laulaa rakkaudesta minuun. Olen pettänyt hänet niin nonta kertaa, saattaen hänen nimelleen häpeää. Kuinka hän voisi rakastaa minua tässäkin edessäni olevassa taistelussa?''

Olen tuntenut perheitä, joissa lasten on täytynyt piileskellä peloissaan kovaa ja ilkeää isäänsä. He leikkivät iloisina ennenkuin isä tuli kotiin. Mutta heti, kun he näkivät isänsä tultvan ovesta sisään, he juoksivat suoraan äitinsä helmaan. En koskaan nähnyt heidän menevän isänsä luo, paitsi silloin, kun isä vaati. He eivät koskaan kiivenneet isänsä syliin tai pyytäneet halaamaan. He pelkäsivät isänsä läheisyydessä.

Minä uskon, että tämä on yksi voimakas syy, miksi niin menet uskovat eivät uskalla lähestyä taivaallista isäänsä. He pelkäävät lähestyä häntä, koska he ovat mielessään pettäneet hänet tavalla tai toisella. Heitä vaivaa tunne, että he ovat laiminlyöneet velvollisuutensa, olleet hengellisesti laiskoja, menetelleet väärin. Heidän käsityksensä Jumalasta on sellainen, että hän on täynnä kuluttavaa tulta ja valmis langettamaan heille tuomionsa.

Sellaiset uskovat ajattelevat: ''Jumala on antanut minulle anteeksi jo niin monta kertaa aikaisemmin, että en voi enää mennä hänen tykönsä. Hän hylkää minut. Olen jo ylittänyt anteeksisaamiseni rajan.'' Ei! Jumala ei hylkää ketään joka kääntyy hänen puoleensa parannuksen teossa. Koska se ei ole hänen luontonsa mukaista! Me emme voi arvioida taivaallista isäämme vertaamalla häntä maallisiin isiimme. Hän ei ole sellainen.

Meitä kaikkia askarruttaa tänä päivänä kysymys: Kuinka me emme voisi olla lähellä isää, joka kirjoittaa meille rakkauskirjeitä ja kertoo kuinka hän haluaa olla meidän kanssamme ja on valmis ottamaan meidät syliinsä ja sanoo, että hänellä on meistä vain hyviä ajatuksia vaikka olemmekin lapsellisia, ja joka vakuuttaa: ''Saatana voi syyttää teitä arvottomiksi, mutta minä sanon, että te olette minun iloni!''

Tuo meidän haluttomuutemme uskoa hänen sanaansa ja tarrtua tuohon ihmeelliseen Herran kirkkauden ilmestykseen, voi estää meitä olemassa yhteydessä hänen kanssaan!

Tässä kohtaa sinä voit ajatella: ''Tottakai Herra ei voi iloita kenestäkään, joka on vielä synnissä. En odota hänen rakastavan minua, jos jatkan syntielämääni. Tuollainen ajattelutapa on melkein jumalan pilkkaa.''

Kyllä, Jumala rakastaa kansaansa, mutta hän ei rakasta heidän syntejään. Raamattu sanoo, että Hän nuhtelee jokaista lastaan, joka tekee syntiä, mutta hän tekee sen aina pitkämielisyydellä. Sen jäkeen kun hän ojentaa meitä, hänen Henkensä täyttää meidät katumuksella syntimme tähden.

Kaiken tämän jälkeen Jumalan rakkaus meitä kohtaan pysyy muuttumattomana. Hänen sanansa sanoo: ''Sillä minä, Herra, en muutu ...'' (Malakia 3:6). ''...isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa'' (Jaak. 1:17). ''...Sillä minä olen Jumala enkä ihminen... '' (Hoosea 11:9).

Jumala auttakoon, että Hänen rakkautensa ei olisi kuin meidän rakkautemme, joka nousee ja laskee. Meidän rakkautemme muuttuu miltei päivittäin, kuumasta ja kiivaasta haaleaan ja jopa kylmään. Aivan kuten opetuslapset me saatamme olla valmiita kuolemaan Jeesuksen puolesta yhtenä päivänä ja toisena me Hänet kiellämme ja pakenemme. Me voimme sanoa Herralle, että luotamme Hänen täyttävän kaikki tarpeemme ja varjelee meitä lankeamasta, mutta ei sekään ole oikeaa kanssakäymistä. Kysymys on siitä, luotammeko todella Hänen rakkauteensa meitä kohtaan? Olemmeko me saaneet nähdä Hänen rakkautensa ja todella tarttua siihen kiinni? Onko hänen rakkautensa saanut pysyvän sijan sydämessämme?

Minun täytyy kysyä sinulta, että voitko sanoa: ''Minun taivaallinen isäni on rakastunut minuun! Hän sanoo, että olen suloinen ja ihana hänen silmissään ja minä uskon häntä. Tiedän, että tuli sitten mitä tahansa tielleni tai olisin vaikka kuinka kiusauksissa, hän tulee auttamaan minua. Hän on yläpuolellani kaikissa vaikeuksissani, eikä salli minun sortua. Hän on hyvä ja hellä minua kohtaan aina!''

Tällöin todellinen kanssakäyminen alkaa. Meidän tulee olla täysin vakuuttuneita joka päivä Jumalan muuttumattomasta rakkaudesta meitä kohtaan. Ja meidän tulee osoittaa Hänelle, että me uskomme saamaamme ilmestykseen Hänestä. Johannes kirjoittaa: ''Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä'' (1.Joh. 4:16).

Tämän uskominen voi jo parantaa sielusi. Se on ainoa aseesi paholaista vastaan, joka valehtelee, että olet aivan ala-arvoinen rukoilemaan tai lähestymään Jumalaa. Kun saat itsesi vakuuttuneeksi tälle totuudelle, niin ainoastaan siten voit avata itsesi todelliseen kanssakäymiseen Jumalan kanssa!

Jos olet ollut rakastunut johonkin henkilöön, niin tiedät mistä puhun. Kuvittelehan aviomiestä, joka on paljon matkoilla, mutta joka on äärettömän rakastunut vaimoonsa. Hän soittaa rakkaalle vaimolleen joka ilta, kun on poissa kotoaan. Ja joskus hän soittaa kotiin vain jättääkseen viestin vaimolleen puheklinvastaajaan. Hänen viestinsä voi olla seuraavanlainen: ''Hei, kulta. Soitan vain sinulle kertoakseni, että tieto sinun rakkaudestasi kotona, antaa minulle voimia. Se antaa minulle intoa työpäivään. Tiedän, että minulla on tänään rankka päivä työssä. Mutta kun luin kirjoittamasi kirjeen, oi kuinka tulinkaan iloiseksi! Kun vain tiedän, että ajattelet minua saa minut aivan hurmioon!''

Tällainen rakkaus on taivaallisellä isällä meitä kohtaan. Luota siihen!

Jumalan kirkkaudessa vaeltaminen ei ole ainoastaan sitä, että me otamme Isän rakkauden vastaan, vaan että me rakastamme Häntä omasta puolestamme samoin. On kysymys molemminpuolisesta kiintymyksestä, molemmat antavat ja vastaanottavat rakkautta. Raamattu kehottaa meitä: ''Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi'' (5.Moos. 6:5).

Jumala sanoo meille: ''Anna sydämesi, poikani, minulle ...'' (Sananl. 23:26). Hänen rakkautensa vaatii, että me annamme hänelle vastarakkautemme kokonaisena, jakamattomana, koko sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme.

Herra ei jätä mitään arvailujen varaan, kun hän sanoo: ''Sinä et voi ansaita minun rakkauttani. Se rakkaus, jonka minä annan on ilman ansiota, lahja!'' Johannes kirjoittaa: ''Siinä on rakkaus - ei siinä, että me raksatimme, vaan siinä, että Hän rakasti meitä ja lähetti poikansa meidän syntiemme sovitukseksi'' (1.Joh. 4:10). ''Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä'' (19.jae).

Emme me vain heränneet eräänä päivänä ja päättäneet kääntyä pois synneistämme ja tulla Jesuksen tykö. Ei, vaan Jumalan Henki laskeutui meidän elämämme erämaahan ja näytti meille kadotetun tilamme ja sai meidät suremaan syntejämme. Hän lähetti meille totuuden sanan, Hän lähetti meille Henkensä, joka osoitti meille syntisyytemme ja sitten Hän tuli itse tykömme. Hän teki sen kaiken meidän tähtemme.

Ja nyt kun Jumalan rakkaudesssa meitä kohtaan on tunnusomaiset merkit; rauha ja ilo, niin meidän rakkausessamme Häntä kohtaan täytyy olla nuo kaksi samanlaista perusainesta:

1. Daavid ilmaisee levon rakkaudessaan Jumalaa kohtaan, kun hän kirjoittaa: ''Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli'' (Ps. 73:25). Sydän, joka rakastaa Herraa, lakkaa hakemasta tyydytystä muualta. Mieluimmin se löytää täyden tyydytyksen Hänessä. Sellaiselle rakstavalle Jumalan hellä rakkaus on parempi kuin elämä itsessään!
2. Sellainen sydän myös iloitsee rakkaudessaan Jumalaan. Se laulaa ja karkeloi ilon hurmassa Herrastaan. Kun Jumalan lapsi tietää kuinka paljon hänen Isänsä rakastaa häntä, se saa hänen sielunsa riemuitsemaan!

Raamattu myös kertoo meille, että rakkautemme Isään täytyy mennä hänen poikansa kautta. Jeesus sanoo: ''... ei kukaan tule isän tykö muutoin kuin minun kauttani''(Joh. 14:6). Vain Kristuksen kautta isä hyväksyy meidät ja meillä on pääsy hänen tykönsä.

Kaiken lisäksi Jumala on asettanut siis kaiken hyvyytensä, rakkautensa, laupeutensa ja armonsa, hänen kirkkautensa poikaansa, Jeesukseen. Ja Hän lähetti Jeesuksen ilmituomaan tuon kirkkauden meille. Täten Kristus tulee meille täydellisenä rakastavan isänsä kuvana. ''Niinkuin isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä: psykää minun rakkaudessani'' (Joh. 14:9)

Jumala rakastaa meitä, kun me pysymme Kristuksessa. Ja vastaavasti me osoitamme rakkautta Jumalaa kohtaan rakastaessamme Jeesusta. Seurakunnan päänä ja meidän ylipappinamme Jeesus kantaa rakkautemme isälle puolestamme.

Salli minun antaa sinulle yksi kaikkein voimakkaimmista raamatun jakeista. Sananlaskuissa ovat nämä profeetalliset sanat Jeesuksesta: ''silloin minä Hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin Hänen edessänsä kaikin ajoin: leikitsin Hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset'' (Sananl. 8:30-31).

Rakkaani, me olemme nuo mainitut lapset! Aivan maan perustamisesta asti Jumala jo näki poikaansa uskovien joukon. Ja jo silloin Isä iloitsi näistä lapsistaan. Jeesus todistaa: ''Olin isäni ilo. Ja nyt jotka kääntyvät puoleeni uskossa ovat Hänen ilonsa myöskin!''

Niin, kuinka me rakastamme vuorostamme Jeesusta? Johannes vastaa: ''Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä, ja hänen käskynsä eivät ole raskaat'' (1.Joh.5:3).

Ja mitkä sitten ovat hänen käskynsä? Jeesus sanoo, että itse asiassa niitä on kaksi ja ''Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat'' (Matt. 22:40). Ensimmäinen ja kaikkein tärkein käsky on rakastaa Herraa kaikesta sydämestämme, kaikesta sielustamme ja kaikesta mielestämme. Me emme saa kieltää mitään häneltä. Ja toinen käsky on että me rakastamme lähimmäistämme niinkuin itseämme. Nämä kaksi yksinkertaista, hellävaraista käskyä ilmaisevat koko Jumalan lain.

Jeesus sanoo tässä, että me emme voi olla yhteydessä Jumalaan; vaeltaa hänen kirkkaudessaan ja samalla kantaa kaunaa toista kohtaan. Siksi rakastava Jumala haluaa meidän rakastaa jokaista veljeä ja sisarta aivan samalla tavalla kuin Hän rakastaa meitä.

''Jos joku sanoo: 'Minä rakastan Jumalaa', mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valehtelija. Sillä, joka ei rakasta veljeänsä, jonka on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on Häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakstakoon myös veljeänsä'' (1.Joh. 4:20-21). ''Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus'' (8.jae).

Kaikki yhteys ja läheissys Jumlaan on poikki, jos meillä on rakkaudeton ja anteeksiantamaton mieli toista henkilöä kohtaan. Me voimme ylistää Jumalaa kohotetuin käsin, rukoilla joka päivä, tutkia hänen sanaansa tuntikaupalla, mutta jos olemme katkeria ja anteeksiantamattomia toista kohtaan, se on kaikki turhaa. Johannes sanoo, että sellainen ihminen on valehtelija. Hän ei todella rakasta Jumalaa, vaikkakin Jumala rakastaa häntä!

Jos sinä olet sellaisessa tilassa, älä sano vain Jumalalle: '' Herra, olen pahoillani, anna minulle anteeksi.'' Pikemminkin mene tuon henkilön luo kuten Sana neuvoo ja sovi hänen kanssaan. ''..niin jätä lahjasi alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi'' (Matt. 5:24).

Vain silloin voit löytää todellisen, läheisen yhteyden Isän kanssa. Ja silloin pystyt vaeltamaan Hänen kirkkaudessaan kaikkina elämäsi päivinä!