Kuinka ilo Herrassa säilytetään

''Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne'' (Nehemia 8:10). Noiden sanojen lausumisen aikoihin israelilaiset olivat juuri palanneet Babylonian pakkosiirtolaisuudesta. Esran ja Nehemian johdolla kansa oli jälleenrakentanut Jerusalemin raunioituneet muurit. Ja nyt heidän tähtäimessään oli jällenpystyttää temppeli ja koota kansa yhdeksi.

Tässä vaiheessa Nehemia kutsui koolle erikoiskokouksen kaupungin vesiportille, jälleenrakennettujen muurien sisäpuolelle. ''Silloin kokoontui kaikki kansa yhtenä miehenä Vesiportin edustalla olevalle aukealle...'' (Nehemia 8:1). 42360 israelilaista miestä otti osaa tuohon kokoukseen, heidän rinnallaan seisoi 7300 palvelijaa, 245 laulajaa mukaanluettuina. Yhteensä noin 50 000 oli koolla.

Ensin saarnattiin Jumalan sanaa. Raamattu sanoo, että kansa oli nälkäinen sanalle: ''... ja he pyysivät Esraa, kirjanoppinutta, tuomaan Mooseksen lain kirjan, jonka lain Herra oli antanut Israelille. Niin pappi Esra toi lain seurakunnan eteen, sekä miesten että naisten, kaikkien, jotka voivat ymmärtää....'' (Nehemia 8:1-2).

Näille ihmisille ei tarvinnut tyrkyttää Jumalan sanaa. Yksimielinen nälkä oli syntynyt jokaisessa. Ja he olivat täysin valmiita alistumaan Jumalan sanan auktoriteetin alle. He halusivat olla sen hallinan alla, alistaa elämänsä sen totuuden mukaan.

Hämmästyttävää, Esra saarnasi tälle joukolle viisi tai kuusi tuntia - ''päivänkoitosta puolipäivään saakka'' (8:3). Eikä kukaan kiinnittänyt huomiota aikaan. ''...kaiken kansan kuunnellessa lain kirjan lukemista'' (8:3). Nämä ihmiset olivat kokonaan Jumalan sanan valtaamia.

Mikä ihmeellinen näky! Et yksinkertaisesti voisi nähdä sellaista tapahtumaa yhdessäkään amerikkalaisessa kirkossa nykyään. Voin kuitenkin sanoa sinulle, että tosi herätys ei voi alkaa ilman tällaista voimakasta Jumalan sanannälkää. Todellakin, kun Jumalan kansa väsyy sanan saarnan kuuntelemisessa, hengellinen kuolema alkaa - ja Herran ilo poistuu.

Olet voinut kuulla fraasin ''saarnan maistelijat'', tuo termi on melkein 200 vuotta vanha, joka sai alkunsa Lontoossa 1880-luvun puolessa välissä. Tuolloin, suuri saarnaaja, C. H. Spurgeon saarnasi 5000 tuhannelle ihmiselle joka sunnuntaina Metropolitan Tabernaakkelissa. Kaupungin toisella puolen Joseph Parker saarnasi myös voideltuja saarnoja. Ja toisia tulisieluisia pastoreita saarnasi syvällisiä, ilmestyksellisiä ja profeetallisia saarnoja ympäri Lontoota.

Siitä tuli suosittu ' urheilu' rikkaille lontoolaisille hypätä vaunuihinsa ja ajaa kaupungin halki kirkosta toiseen kuulostelemassa näitä Herran palvelijoita. Joka maanantai parlamentissa pidettiin erikoiskokoontuminen, jossa keskusteltiin siitä, kuka saarnamies piti parhaan saarnan ja kuka toi esille syvällisimmän ilmestyksen.

Näitä tyhjäntoimittajia ruvettiin kutsumaan ''saarnan maistelijoiksi''. He aina halusivat omistaa itselleen jonkin uuden hengellisen totuuden tai ilmestyksen. Mutta hyvin harvat tekivät sen mukaan kuin kuulivat.

Jerusalemin Vesiportilla ei ollut kaunopuheista eikä sensaatiota hakevaa saarnaa. Esra saarnasi suoraan kirjoituksista, lukien tunti tunnin jälkeen. Ja kun kansa kuunteli Jumalan sanaa, he innostuivat asialle.

Aika ajoin Esra oli niin sanan valtaama, että hän pysähtyi ja ''kiitti Herraa, suurta Jumalaa'' (8:6). Herran kirkkaus laskeutui voimakkaasti, ja kaikki kohottivat kätensä ja ylistivät Jumalaa: ''...amen, amen, he kumarsivat ja rukoilivat Herraa'' (8:6). Ja kun määrättyjä kohtia luettiin, he ''...heittäytyivät maahan kasvoilleen''. Kansa nöyrtyi Jumalan edessä murtuneena ja parannusta tehden. Sitten hetken jälkeen nousivat taas ylös kokeakseen uutta.

Huomatkaa - tässä kokouksessa ei kerrottu mitään innostavia kertomuksia ihmisten tunteiden kuohuttamiseksi. Saarnapöntöstä ei manipuloitu, ei ollut dramaattisia todistuksia. Eikä siihen mennessä ollut musiikkiakaan. Tuolla kansalla oli halu kuulla, mitä Jumala sanoi heille.

Minä uskon, että Jumala haluaisi toimia kansansa keskuudessa samalla tavalla tänä päivänä. Olen nähnyt Hänen Henkensä ravistelevan seurakuntia, joissa on ollut Jumalan sanan nälkä.

Olenpa ollut myös kirkoissa, joissa ihmiset jatkuvasti vilkuilevat kellojaan, ennenkuin saarna on edes alkanut. Sitten, kun pastori on sanonut loppuaamenen, alkaa raju kilpa parkkipaikalle. Tänä päivänä ei ole todellista iloa seurakunnassa. Siis, kuinka me voimme odottaa epätoivoisten syntisten osallistuvan siihen?

Senkaltaisen herätyksen, jonka näemme Nehemian 8. luvussa, saamiseksi tarvitsemme pastorin, joka innostuu kirjoituksista samalla tavalla kuin Esra. Siihen tarvitaan myös kansa, joka on yhtä innokas kuulemaan sanaa ja tottelemaan sitä. Eivät edes tulisieluisimmatkaan saarnaajat saa hereille välinpitämätöntä seurakuntaa, jolla ei ole nälkää kuulla Jumalan totuutta.

Puolen päivän saarnaaminen ei ollut kylliksi nälkäisille israelilaisille. He halusivat lisää Jumlalan sanaa. Niinpä he muodostivat ryhmiä, 17 vanhimman kera Esra johti raamatuntutkistelua loppupäivän. ''...opettivat kansalle lakia ... Ja he lukivat Jumalan lain kirjaa kappale kappaleelta ja selittivät sen sisällyksen, niin että luettu ymmärrettiin'' (Nehemia 8:7-8).

Kun kansa ymmärsi Jumalan lain, he alkoivat murehtia syntejään. ''...Sillä kaikki kansa itki, kun he kuulivat lain sanat'' (Nehemia (8:9). Kuvittele tämä mielessäsi: 50 000 ihmistä makaa maassa, surren kaikki syntejään. Ikäänkuin vasara, oli Jumalan sana murtanut heidän ylpeytensä. Ja nyt heidän itkunsa kaikui kilometrien päähän vuorille.

Kysyn sinulta - onko tämä sitä mitä herätykseltä odotetaan? Onko se tuo läpitunkevä sana, joka ajaa ihmiset polvilleen, itkien ja parannusta tehden Jumalan edessä?

Olen itse kokenut tuollaisia kokoontumisia. Kun olin lapsi, meidän perheemme oli mukana leirikokouksissa Elävän Veden Leirintäaluella Pennsylvaniassa. Jeesuksen toista tulemista saarnattiin sellaisella voimalla ja auktoriteetilla, että jokainen oli varma, että Jeesus tulee tunnin sisällä. Pyhä pelko laskeutui niin, että ihmiset heittäytyivät kasvoilleen. Jotkut huusivat ikäänkuin olisivat juuri putoamassa helvettiin - itkien, murtuen, murehtien syntejään.

Usein Jumalan sanaa saarnattiin koko päivä ja aivan yöhön saakka. Aikasin seuraavana aamuna oli vielä ihmisiä makaamassa rukouskammion lattialla surren syntejään. Jotkut heistä piti kantaa ulos.

Eräänä tuollaisena yönä Jumala kutsui minut saarnaamaan, olin silloin kahdeksan vuoden ikäinen. Olin hengen vaikutuksessa tuntikausia, murtuneena ja itkien, Jumalan sana alkoi elää sisimmässäni. Kristuksen pikainen palaaminen poltti sisintäni väistämättömän totuuden lailla. En voi koskaan unohtaa tuota ihanaa kokemusta.

Vaikkakin nuo kokemukset olivat mitä ihmeellisempiä - Elävän Veden Leirintäalueella tai Jerusalemin Vesiportin luona vuosisatoja sitten - eivät ne kuitenkaan voi vetää syntisiä Herran huoneeseen.

Ajattele kääntymätöntä ihmistä, joka yrittää jaksaa elämän paineiden alla. Hänellä on avio-ongelmia, hän kärsii ja on ymmällään, hän pelkää, että hänen elämällään ei ole mitään tarkoitusta. Sellainen henkilö on iloton, elämäänsä kyllästynyt. Eikä mikään voi tyydyttää hänen janoavaa sieluaan. Hän on vakuuttunut, että hän ei pääse päivän läpi lääkitsemättä itseään alkoholilla.

Jos viet tuollaisen ihmisen kirkkoon, missä ihmiset makaavat lattialla, surren syntejään, hän ei ymmärtäisi mistä on kysymys. Päinvastoin hän voisi lähteä surkeammassa kunnossa pois.

Meidän tulee ymmärtää - vesiporttiherätys Jerusalemissa ei ollut syntisille. Se oli ainoastaan luopioille Jumalan lapsille. Samoin vain harvoja kääntymättömiä ihmisiä tuli Elävän Veden Lerikokouksiin. Molemmissa tapauksissa Jumala yritti korjata lapsiaan - vapauttaa heidät paheistaan, kastaa heidät ilolla ja vahvistaa heidät.

Jumalan todistus ei ole koskaan sitä, että ihmiset makaavat kasvoillaan, itkevät kyyneltulvia. Ei, se todistus, minkä Jumala haluaa tuoda esille omissaan on ilo - aito, kestävä ilo. ''...ilo Herrassa on teidän väkevyytenne'' (Nehemia 8:10). Tämä ilo - joka on sanan saarnaamisen ja tosi parannuksen tulos - saa aikaan todellisen voiman Jumalan kansassa ja se vetää ihmisiä Jumalan huoneeseen.

Useimmat uskovat eivät koskaan voi yhdistää iloa parannuksen tekoon. Mutta itseasiassa parannuksen teko on kaiken ilon alku Jeesuksessa. Ilman sitä, ei voi olla iloa. Kuitenkin kuka tahansa uskova tai seurakunta, joka vaeltaa parannuksessa saa yltäkyllin iloita Herrassa.

Kuulen usein uskovien sanovan: ''Me rukoilimme herätyksen seurakuntaamme.'' Mutta minä sanon, että se ei voi tapahtua ainoastaan rukouksen kautta. Ei voi syntyä herätystä ilman, että sekä pastorilla ja seurakunnalla yhdessä on Jumalan sanan nälkä. Ja heidän täytyy täysin alistaa elämänsä Jumalan sanan hallintaan. Me emme yksinkertaisesti voi vastaanottaa taivaan iloa kunnes aito sana on saanut meissä synnintunnon heräämään - murtanut kaiken ylpeyden, sortamisen ja väärän kunnian.

Kun Daavid ei totellut, hän menetti Herran ilon. Sitä iloa ei voida saada takaisin kuin tosi parannuksen kautta. Niin hän rukoili: ''Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni''(Ps.51:4-5). Daavid myöskin rukoili, että saisi jälleen sen, minkä oli kadottanut: ''Anna minulle jälleen pelastuksen ilo.''

Minä uskon, että tämä selittää sen kuolemaan asti kyllästyneisyyden monien seurakuntien yllä tänä päivänä. Lyhyesti sanottuna leirissä on syntiä. Ja silloin on aivan mahdotonta säilyttää ilo Herrassa jos syntiä on läsnä. Kuinka Pyhä Henki voisi laskea iloa ihmisiin, jotka jatkuvasti mässäilevät aviorikoksissa, himoissa ja materialismissa, eläen samalla tavalla kuin pelastumattomat?

Herra poisti kirkkautensa Siloasta, koska ylipappi, Eeli, kieltäytyi poistamasta syntiä Jumalan huoneesta. Eeli oli tottunut helppoon elämään - ja jos sinä olet mieltynyt nautintoon, ei sinulla oli motiivia tuoda syntiä valoon. Jumala lopulta kirjoitti sanan ''Ichabod'' Pyhäkön oven yläpuolelle - joka tarkoittaa ''Kirkkaus on poistunut.'' Sitten hän piti Siloata esimerkkinä, mitä tapahtuu seurakunnalle, kun syntiä ei poisteta. Jumalan kirkkaus, johon sisältyy kaikki onnellisuus ja ilo, haihtuu niin yksilöstä kuin yhteisöstäkin.

Esra sanoi kansalle: ''Te olette olleet innostuneita Jumalan sanasta - olette halanneet sitä, rakastaneet sitä, sallineet sen tehdä työtä sydämissänne. Te olette tehneet parannuksen, itkeneet ja valittaneet - ja se on miellyttänyt Jumalaa. Mutta nyt on aika iloita. Ottakaa nenäliinanne esille ja pyyhkikää kyyneleenne. Tämä on suuren ilon ja riemun aika.''

Herran kirkkaus lankesi Israelin ylle, ja kansa kansa vietti seuraavat seitsemän päivää iloiten: ''Ja kaikki kansa meni, söi ja joi, lähetti maistiaisia ja vietti suurta ilojuhlaa; sillä he olivat ymmärtäneet, mitä heille oli julistettu'' (Nehemia 8:12).

Hebrean sana 'riemu' tässä tarkoittaa 'ilo, hauskuus, ilahtuminen, onnellisuus'. Tällainen ilo ei ole pelkästään hyvänolon tunne - se on sisäinen ilo, hyvin ylenpalttinen. Sen ilmeneminen meissä itsekussakin voi olla erilaista, koska se on sisäistä syvällistä iloa. Mutta se on kanssaihmisillemme täysin selvää, että sen ilon lähde on taivaassa.

Aina, kun Israel kääntyi syntiin ja epäjumaliin, Herra poisti heidän ilonsa: '' Minä teen lopun kaikesta hänen ilonpidostansa'' (Hoosea 2:11). ''Minä hävitän heidän keskuudestaan riemun ja ilon huudon,... Niin koko maa tulee raunioksi...'' (Jer. 25:10-11). ''...kaikki ilo on mennyt mailleen, riemu maasta paennut'' (Jes. 24:11).

Ajoittain israelilaiset teeskentilivät iloisuutta, yrittäen peittää syntejään. Näemme tämän saman tapahtuvan monissa kirkoissa tänä päivänä. Me yritämme todistaa laulullamme, tanssillamme, ilmestyksillämme, äänekkäällä ylistyksellämme - mutta he, jotka todella rakastavat Jumalan sanaa voivat eroittaa onko kysymys oikeasta vai teeskennellystä ilosta.

Muistat varmaan israelilaisten huudon, kun he tanssivat kultaisen vasikan ympärillä. Kun Joosua kuuli kansan huudon, hän sanoi: ''Sotahuuto kuuluu leiristä'' (2.Moos.32:17.) Mutta Mooses vastasi: ''Se ei ole voittajien huutoa...'' (2.Moos.32:18). Mooses tarkoitti: ''Tämä on vielä orjuudessaolevien ihmisten huutoa. He eivät ole vielä voittaneet syntejään.'' Kullasta oli tullut Israelin Jumala, ja se sai aikaan huudon kansan huulilla. Kuitenkin se oli väärän ilon huutoa - melua, joka enteili Jumalan väistämätöntä tuomiota.

Saarnasin kerran suuressa kirkossa, joka oli täynnä tällaista melua. Ylistyslaulun aikana, pastori ja urkuri lietsoivat ihmiset hurmioon. Seurakunta lauloi ja taputti käsiään koko tunnin. Jonkin ajan kuluttua tunsin itseni aivan huonovointiseksi. Rukoilin: ''Herra, täällä ei ole kaikki oikein. Tämä ei ole kansan ääni, joka on voitanut syntinsä.''

Vuotta myöhemmin paljastui, että pastori ja urkuri olivat homoseksuaaleja. Kuitenkaan seurakunta ei ollut havainnut sitä johtajistaan, koska he eivät olleet tarpeeksi syvällä Jumalan sanassa. He sen sijaan olivat seuranneet melua, joka kuulosti iloiselta, mutta joka johti heitä tuhoa kohti.

Kun perustimme Times Square kirkon 1987, me pian huomasimme olevamme modernin ajan Korinttossa. Ja meidän oli saarnattava kovaa tekstiä, joka paljasti kaiken synnin.

Kokouksiimme tuli paljon uskovia, jotka työskentelivät viihde alalla - teatterissa, televisiossa tai filmissä. Nuo ihmiset ylistivät äänekkäästi - mutta joissakin tapauksissa heidän melunsa ei ollut voiton ääntä. Jotkut olivat jääneet ammatteihin, jotka aivan selvästi eivät olleet Jumalan kunniaksi, osallistuivat näytelmiin ja esityksiin, jotka pilkkasivat Jumalaa.

Me harkitsimme voisimmeko evankelioida kääntymättömiä show-ihmisiä jos meidän omassa joukossamme oli niitä, jotka osallistuivat viihdemaailman pahoihin asioihin. Lopulta päädyimme siihen, että me emme voi sallia kaksinaamaisuutta. Niinpä aloimmekin saarnaamaan pyhää eroittautumista - ja Herra alkoi tehdä työtä ihmisissä. Monet heistä luopuivat loistavista uristaan viihdemaailmassa, ja Jumala siunasi heitä ihmeellisesti. Eräs entinen näyttelijä hoitaa seurakuntaa Jerusalemissa, saarnaten Kristusta Karmelin vuorella.

Mukaan tuli myöskin naistenpukineisiin sonnustautuneita miehiä. Me emme koskaan sanoneet heistä halveksivaa sanaa, ja ajan kuluessa Pyhä Henki teki heissä työtään. Monet tuluvat uskoon ja heidän muotonsa alkoi muuttua. Jotkut jopa kasvattivat parran parannuksen tekemisesnsä merkiksi.

Meillä oli muitakin huomattavia ongelmia joidenkin ihmisten kanssa. Homot halusivat tulla laulamaan kuoroon. Kapakka-muusikot halusivat soittaa orkesterissamme. Meidän piti saarnata lakia syntiä vastaan, mutta me höystimme sanomamme armolla.

Me jouduimme myös tekemisiin synnin kanssa omien työntekijöiden joukossa. Eräs muusikkomme oli nähty menevän kokouksemme jälkeen porno esitykseen. Ja eräs ylistyskuoromme jäsen - vakoinen mies - kerskui: ''Jos musta kaveri yrittää pestä tuulilasiani, niin tulee saamaan nyrkistäni.'' Erotimme sen miehen heti tehtävästään.

Meidän täytyi myöskin puuttua petollisuuteen ja harhaluuloihin seurakunnassamme. Eräs naimisissa oleva mies sanoi minulle, että hän uskoi Jumalan ottavan hänen vaimonsa pois. Hän sanoi, että Jumala oli jo ilmoittanut hänelle toisen naisen seurakunnassa, jonka hän aikoi ottaa vaimokseen. Sanoin tuolle miehelle suoraan, että oli se sitten ilmestys tai muu, mutta se ei ainakaan ole Jumalalta.

Me saarnasimme pyhitystä viikko viikon jälkeen. Ja ajan mittaan saarnamme pelottivat monia ihmisiä pois. Kuitenkin Jumala piti itsellään uskollisten jäännöksen, ihmiset, jotka rakastivat Hänen sanaansa. Jokaisessa kokouksessa ihmiset istuivat kuin nälkäiset, pienet linnut, suut auki ottamassa vastaan ruokaa. Jälkeenpäin he ottivat mukaansa saarna-äänitteitä ja kuuntelivat niitä kerta toisensa jälkeen. Me havaitsimme heissä parannuksen hengen, halukkuuden totella ja mukautua Jumalan sanan mukaan.

Eräs rikas pariskunta tuli toimistoomme ja sanoi: ''Voitteko lähettää kuorma-auton huomenna muutamien miesten kera. Haluamme poistaa kodistamme viinakaapin ja televisiot.''

Kun ihmiset tulivat Jumalan Sanan hallinnan alle, he alkoivat iloita. Pian kokouksissamme oli muutakin kuin parannuksenteon kyyneleitä. Yhtäkkiä pyhäkkömme tärisi voiton ja ylitsevuotavan ilon huudoista. Ilomme oli suuri koska olimme tulleet ymmärtämään Jumalan Sanan suuren totuuden.

Jumala oli kuullut israelilaisten huudon, ja hän oli osoittanut heille armoaan. Hän oli kääntänyt heidän murheensa riemuksi, sallien heidän huutaa ja iloita. Ja nyt Hän kutsui heidät vielä toiseen kokoukseen.

Että israelilaisten ilo säilyisi, eikä se katoaisi jälleen kerran - Jumalan täytyi mennä vielä syvemmälle. Kansan jotkut elämän alueet eivät vielä mukautuneet Hänen sanansa mukaan. Kuitenkin Herra oli sallinut jokaisen iloita vähän aikaa, koska hän halusi heidän ymmärtävän, että he olivat turvassa. Nyt tämän vastaanoton ja ilon aikana Hän pyysi heitä kaikkia pyhittämään elämänsä pois maailmasta. Jumala sanoi noille iloitseville sieluille: ''Olen mieltynyt teihin. Olette kunnioittaneet minun Sanaani - tekemällä parannuksen synneistänne, iloitsemalla armossani, ja lupaamalla totella minua. Nyt teidän on aika toimia rakkaudessani. Tahdon teidän kokonaan erottautuvan maailmallisista vaikutuksista, jotka ovat hiipineet sydämiinne ja koteihinne.''

Näethän, kun israelilaiset olivat orjuudessa, he olivat hyvässä suhteessa pakanoihin, hiljalleen ottivat heidän kielensä ja tapansa. Israelilaiset miehet ottivat pakanavaimoja, ja israelilaiset naiset olivat ostaneet pakanamiehiä myötäjäisillä. Israelilaiset olivat sallineet epäpyhien asioiden tulla oskasi Jumalan huoneen palvelumenoja.

Rakkaani, me emme voi päästä Kristuksen täyteyteen, jos me emme yhä vain eroita itseämme tästä maailmasta. Ellemme muutu enemmän taivasmieliseksi ja vähemmän ympärillä olevien maailman ihmisten kaltaiseksi, me vähitellen menetämme pelastuksemme ilon.

Israelilaiset eivät halunneet menettää suurta iloitsemisen henkeä. Niinpä he kokoontuivat jälleen, ja he tottelivat Jumalaa tässä asiassa: ''Ja Israelin heimo eristäytyi kaikista muukalaisista, astui esiin ja tunnusti syntinsä ja isiensä rikkomukset'' (Nehemia 9:2). ''...ja vannoivat vaeltavansa Jumalan lain mukaan ... Me emme anna tyttäriämme maan kansoille emmekä ota heidän tyttäriään pojillemme vaimoiksi'' (10:29-30).

Tämä israelin jäljellä oleva kansa oli myöskin laiminlyönyt kymmenykset. Nyt Jumala vaati heiltä myös tämän. Voit ehkä ihmetellä, ''Olisiko Jumala todella siunaamatta seurakuntaansa ilolla ja riemulla, jos he eivät antaisi kymmenyksiä?'' Kiinnitän tässä huomiosi Malakia 3:8-10.

''Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: 'Missä asiassa me sinulta riistämme?' Kymmenyksissä ja antimissa. Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta. Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen ...ja sitten koetelkaa minua ... totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunauksia ylenpalttisesti.''

Jumala sanoi Israelille: ''Älkää jatkuvasti ryöstäkö minua. Jos noudatatte kymmenyskäskyäni, tulen siunaamaan teitä aivan ylitsevuotavasti.'' Kansa lupasi: ''...me tuomme parhaat hedelmät .. ja antimemme.. ja maamme kymmenykset leeviläisille. Leeviläiset itse kantavat kymmenykset kaikista kaupungeista, missä meillä on viljelystä'' (Nehemia 10:37).

Kun me koko sydämestämme päätämme totella Jumalan Sanaa - sallien Hänen Henkensä paljastaa ja kuolettaa kaikki synti omassa elämässämme - silloin Herra itse panee meidät iloitsemaan. ''... sillä Jumala oli suuresti ilahduttanut heitä'' (Nehemia 12:43) Engl. käännös: ''Jumala pani heidät iloitsemaan suurella riemulla.'' Minä uskon, että tämä vuodatettu siunaus sisältää ylitsevuotavaa iloa, vieläpä koettelemustemmekin keskellä. Herra avaa taivaat ja kastaa meidät 'Jeesus-ilolla' - ilon huudahtuksilla ja lauluilla - huolimatta meidän olosuhteistamme.

Nehemia muistutti Israelin mieleen, kuinka Herra oli pitänyt huolen heidän esi-isistään erämaassa. Herra oli laskenut ylenpalttisen laupeutensa heidän ylleen. Hän oli opettanut heitä Henkensä kautta ja johtanut heitä pilvessä ja tulipatsaassa. Hän antoi heille yliluonnollisella tavalla mannaa ja vettä. Ja ihmeen kautta Hän ei antanut heidän vaatteidensa ja kenkiensä kulua koko aikana (katso Nehemia 9:19-21).

Millaiselta sinusta tällaiset siunaukset kuulostavat? Valtavaa laupeutta, selvä suunnanosoitus, Jumalan Hengen opetuksessa, kaikki ruumiilliset ja materiaaliset tarpeet täytettynä - minusta nämä kuulostavat ihanalta. Ja todellakin kaikki nämä siunaukset ovat olemassa meille tänä päivänä. Herra suuressa laupeudessaan on luvannut ne omalle kansalleen.

Kuitenkin me saatamme valita elämän erämaassa aivan samoin kuin Israel. Nehemia sanoi heille, että heidän esi-isänsä olivat kapinoineet Herraa vastaan ja hyljänneet lain: ''Mutta he niskoittelivat ja kapinoivat sinua vastaan, heittivät sinun lakisi selkänsä taa... Sinä kärsit heitä monta vuotta... . mutta he eivät ottaneet sitä korviinsa'' (Nehemia 9:26,30).

Voitko kuvitella miten kauhean hengellisen kuoleman tämä kansa veti päällensä? 40 vuotta sabatteja ilman minkäänlaista iloa ja riemua. 40 vuotta hautajaisia pääsemättä luvattuun maahan. Nämä israelilaiset olivat rikkaita siunauksissa, heidän omaisuutensa lisääntyi, ei puuttunut mitään - mutta he olivat penseitä hengessä.

Tässä on kuva Jehova Jairesta - Jumalasta, joka uskollisesti huolehtii kansastaan, vaikka heidän sydämensä on kovettunut Hänen sanalleen. Israelilaiset olivat kyllästyneet Jumalan asioihin. He menivät vain läpi määrätyt liikkeet. Laupeudessaan Herra kuitenkin jatkuvasti ohjasi heitä päivittäin ja piti heistä huolen. Mutta nämä ihmiset eivät koskaan saaneet päästä perille Hänen täyteyteensä. Ei kai ollut ihme, että heidän vaatteensa ja kenkänsä eivät kuluneet? Kun he eivät menneet mihinkään.

Moni seurakunta on tällaisessa tilassa tänä päivänä. Jumala voi sallia laupeudessaan serakunnan päästä veloistaan, johtaa heitä hyviin tekoihin, antaa heille varoja uusiin rakennuksiin. Kuitenkin seurakunta voi silti olla hengellisessä 'erämaassa', eikä koskaan päästä eteenpäin. He saavat nauttia määrätyn määrän Jumalan siunausta - etteivät aivan kuolisi janoon - mutta he pysyvät heikkoina, huolien alla, valmiina kuolemaan. Ja kaikki johtuu siitä, että heidän tähtäimensä on tämän maailman asioissa. Heillä ei ole henkeä, ei elämää.

Yksinkertaisesti sanottuna ainoastaan Herran antamassa ilossa on tosi voima. Voimme puhua kuinka paljon tahansa 10 vuoden tai 20 vuoden Kristuksessa vaeltamisesta. Me voimme näyttää oman vanhurkautemme vaatteen. Mutta jos emme anna Pyhän Hengen ylläpitää Herran iloa sydämessämme - jos emme jatkuvasti ole nälkäisiä Hänen sanalleen - silloin olemme menettämässä tulemme. Ja silloin emme ole valmiita siihen, mitä tulee eteemme maailmassa näinä lopun päivinä.

Kuinka sitten säilytämme ilon Herrassa? Me säilytämme sen samalla tavalla kuin saimme sen alussa: Ensiksi, me rakastamme, kunnioitamme ja innolla halajamme Jumalan sanaa. Toiseksi, me vaellamme jatkuvasti parannuksesa. Ja

kolmanneksi, me eroitamme itsemme kaikista maailmallisista vaikutuksista. Tällä tavalla Pyhällä Hengellä täytetty henkilö tai seurakunta säilyttää ''Jeesus-ilon'' - iloiten aina, täynnä iloa ja riemua.