Kun Jeesus Näyttää Olevan Hiljaa
Kun Jeesus oli ristiinnaulittu, Joosef, rikas mies Arimatiasta, otti Vapahtajamme ruumiin ja vei sen hänen omaan hautapaikkaansa. Massiivisen suuri kivi vieritettiin sinetöimään hautapaikka - saaden kaikki Mestarin ympärillä olevat tuntemaan syvästi murtuneeksi ja epätoivoiseksi. Raamattu kertoo, että ryhmä naisia, mukana Maria Magdalena, istuivat vastapäätä hautaa, luultavasti kysellen, “Mitä tulee tapahtumaan nyt kun Jeesus on poissa? Kuinka jatkamme eteenpäin? (katso Matteus 27:57-61).
Sitten siellä oli opetuslapsia, jotka sulkivat itsensä huoneeseen, halvaantuneena pelosta, “opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta” (Joh. 20:19). Mitä nämä opetuslapset ajattelivat? He pystyivät tuskin kuvittelemaan, mitä heistä kaikista tulee nyt, kun Jeesus oli poissa.
Emme voi kuvitella, mitä Jeesuksen kuolema merkitsi hänen intohimoisille seuraajilleen. Heidän Mestari, maailman toivo, oli parantanut sairaita ja rampoja, herättänyt kuolleita, vapauttanut vangittuja, ja julistanut pelastuksen hyvää sanomaa. Hän oli sen uuden valtakunnan ruumiillistuma, jota hän saarnasi, ja kun hän sanoi, “Se on täytetty,” heidän on täytynyt ajatella että hän tarkoitti, “Se on ohi. Tein kaiken voitavani mutta en saanut sitä tapahtumaan. Tämä on tarinan loppu.” He katsoivat kaikki asioita asenteiden kautta joka heillä oli ennen ylösnousemusta. Mutta tänään me tiedämme tarinan loistavan lopun.
Surullista kyllä, aivan liian usein Kristityt uskovat väärän sanoman kun he kohtaavat koettelemuksia elämässään. He eivät näe toivoa vaikean tilanteensa ulkopuolella, ikään kuin kivi erottaisi heidät pysyvästi luottamuksesta Jumalan lupauksiin. Kuten naiset haudalla tai hylätyt opetuslapset, kaikki mitä he voivat nähdä edessään on tappio - mutta Jeesuksella on viimeinen sana!
“Hän riisui aseista hallitukset ja vallat ja saattoi ne julkisen häpeän alaisiksi, kun hän sai niistä Kristuksessa riemuvoiton” (Kol. 2:15 Raamattu Kansalle käännös). Jeesus voitti kaikki hallitukset ja vallat kun hän nousi haudasta. Hänen voittonsa on voittanut kaikki epäonnistumisesi! Hänen voimansa voi vapauttaa sinut riippuvuuksista; hänen parantava voimansa voi korjata rikkoutuneet ihmissuhteet; hänen rakkautensa voi kukistaa kaiken pahan joka yrittää lyödä sinut.
Tiedä tämä! Jesus työskentelee aina puolestasi ja hän on liikkeellä elämässäsi juuri tällä hetkellä.