Kutsuttu Kristuksen kaltaisuuteen

Hiljattain eräs uskova sisar kertoi minulle: “Minä opettelen löytämään elämäni tarkoitusta kurssilla, jota nyt käyn.” Hän oli kahdeksan viikon kurssilla, jonka piti auttaa ihmisiä löytämään kutsumuksensa. Hän sanoi, että jokainen kurssilainen halusi kipeästi löytää elämänsä tarkoituksen.

Kuulin erään pastorin radiossa mainostavan jotain samantapaista. Hän tarjosi auttamaan kuulijoita löytämään hengelliset lahjansa. Hän lupasi lähettää kyselykaavakkeen täytettäväksi ja hänen henkilökuntansa analysoisi sen ja ilmoittaisi kullekin heidän erikoislahjansa. He osoittaisivat heille kuinka löytää paikkansa Kristuksen ruumiissa.

Eräs turhaantunut evankelistapariskunta kirjoitti minulle: “Me olemme etsineet Jumalan kutsun täyttymistä elämässämme. Mutta me olemme kokeneet kaikenlaisia esteitä. Olemme joskus niin masentuneita, että olemme melkein luopuneet.” Voi olla, että tuo pariskunta yrittää löytää noiden kurssien kautta. Varmaan niistäkin voi olla jonkin verran apua. Raamattu sanoo, että Jumala antaa lahjoja kansalleen, ja minä uskon, että on olemassa erikoisia kutsumustehtäviä.

Mutta minä olen vakuuttunut siitä, mitä Raamattu sanoo, että on olemassa vain yksi perustarkoitus jokaiselle uskovalle. Meidän kaikki kutsumuksemme lähtevät tästä yhdestä ainoasta perustarkoituksesta, ja jokainen lahja saa alkunsa siitä. Ja jos me kadotamme sen perustarkoituksen elämässämme, niin kaikki halukkuutemme ja ponnistelumme ovat turhaa.

Jeesus kuvaa meidän perustarkoitustamme Joh.15:16 : “Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää.” Meidän tarkoituksemme on tämä: valittu ja asetettu kantamaan hedelmää.

Monet vilpittömät uskovat luulevat, että hedelmän kantaminen yksinkertaisesti tarkoittaa sielujen voittamista Kristukselle. Mutta hedelmän kantamisella on paljon suurempi tarkoitus kuin sielujen voittaminen.

Se hedelmä, mistä Jeesus puhuu, on Kristuksen kaltaisuus. Siis hedelmän kantaminen heijastaa Jeesuksen kaltaisuutta. Ja sanonta ‘paljon hedelmää’ tarkoittaa yhä lisääntyvää Kristuksen kaltaisuutta. Yhä enemmän Kristuksen kaltaisuuteen kasvaminen on meidän perustarkoituksemme elämässämme. Sen on oltava keskeisenä kaikessa toiminnassamme, elämäntavoissamme, suhteissamme. Siis kaikkien lahjojemme ja kutsumustemme - työmme, todistamisemme - on saatava alkunsa tästä perustarkoituksesta.

Jos minä en ole Kristuksen kaltainen sydämestäni - jos minä en ala muuttua enemmän hänen kaltaisekseen - silloin olen kokonaan kadottanut Jumalan tarkoituksen elämässäni. Se ei merkitse mitään, mitä olen tehnyt hänen valtakuntansa hyväksi. Jos minä olen kadottanut tämän yhden tarkoituksen, minä olen elänyt, saarnannut ja ponnistellut turhaan.

Ymmärräthän, että Jumalan tarkoitusta elämässäni ei voida täyttää sillä, mitä minä teen Kristukselle. Sitä ei voida mitata minun saavutuksieni perusteella, vaikka parantaisin sairaita, tai ajaisin ulos saastaisia henkiä. Ei, Jumalan tarkoitus minun elämässäni toteutuu siinä, miksi minä tulen hänessä. Kristuksen kaltaisuus ei ole sitä, mitä minä teen Herralle, vaan kuinka minä muutun hänen kaltaisuuteensa.

Opetuslasten mielestä temppeli Jerusalemissa oli suuri, jumalallinen työ, valtava saavutus. He veivät Jeesuksen kierrokselle näyttääkseen hänelle sen loistavan rakenteen, suuret joukot, jotka kokoontuivat päivittäin, uskonnolliset toimitukset, joita siellä suoritettiin. He ajattelivat, että Kristus olisi ollut yhtä vaikutettu siitä kuten he olivat.

Jeesus kuitenkin viilensi heidän innostuksensa. Hän sanoi heille: “Tämä kaikki hävitetään. Ei jää kiveä kiven päälle. Kaikki nämä ihmismassat hajoavat, ja paimenetkin pakenevat. Kaikki täällä, mikä tekee teihin suuren vaikutuksen - kaikki uskonnolliselta näyttävä - kaikki se tullaan hylkäämään. Näin on siksi, koska se ei kirkasta Kristusta. Se on ihmiskeskeistä, se korostaa ihmistä.”

Tosiasia oli se, että opetuslapset olivat keskittyneet väärään temppeliin. Heidän katseensa kohdistui käsin tehtyyn temppeliin. Heidän mielenkiintonsa oli uskonnollisessa toiminnassa. He antoivat väärien asioiden tehdä heihin vaikutuksen. Se mitä siellä tapahtui, ei edustanut Isää. Temppelistä oli tullut ryövärien ja rahanvaihtajien luola. Profeetat ja papit katsoivat vain omaa parastaan. He jopa ryöstivät ja solvasivat omia vanhempiaan. Temppeli ei palvellut ensinkään Kristuksen tarkoitusperiä.

Jeesus siis suunnisti opetuslasten huomion hengelliseen temppeliin. Kuten Paavali myöhemmin kirjoitti seurakunnalle: “Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Herran temppeli?”

Minä uskon, että monet uskovat tänään ovat opetuslasten kaltaisia. Meihin tekee vaikutuksen suuret kirkkorakennukset, kansanjoukot, jotka käyvät siellä sunnuntaisin, jumalanpalvelusmenojen erikoisuus, moninaiset ohjelmat ja palvelumuodot. Mutta Jeesuksen sanoma on meille selkeä: meidän ei tule kiinnittää huomiota kivi- ja metallirakennuksiin, jumalanpalvelusmenojen erikoisuuksiin tai kuinka seurakuntaa johdetaan. Sellaiset asiat vain hämäännyttävät meitä. Meidän tulisi keskittyä ainoastaan hengelliseen temppeliin.

Tosiasia on, että Pyhä Henki on temppelissään kaiken aikaa. Hän asuu meidän ruumiissamme. Hän on myös aina valmis johtamaan meitä hänen tarkoitukseensa. Mutta meidän hengellisen elämämme on oltava kunnossa.

On aikoja, jolloin meidän on lausuttava vanhurskas tuomio. Raamattu käskee jokaista uskovaa paljastamaan väärät opit ja väärät profeetat. Herran palvelijoita erityisesti velvoitetaan tuomitsemaan se, mikä ei ole Jumalan huoneessa Kristuksen kaltaista.

Mutta Pietari sanoo, että tuomion on alettava Jumalan huoneesta. Ja ‘huone’ ei ainoastaan tarkoita kirkkoa, vaan meidän omaa ruumistemppeliämme. Minun on tuomittava itseni - on tutkittava temppelini kunto - ennenkuin minä voin tuomita mitään seurakunnassa..

Jeesus sanoo: “Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois ... Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat” (Joh.15:2, 6). Mikä tahansa, mikä seurakunnassa ei kirkasta Kristusta - mikä tahansa, mikä on vääristeltyä tai väärää, tai mikä ei johda ihmisiä Kristuksen kaltaisuuteen - on otettava käsiteltäväksi. Jeesus tulee heittämään sen ulos. Hän tulee lopettamaan sellaisen työmuodon ja kuivattamaan sen tekijät. Hän paljastaa sen ja lopettaa sen toiminnan.

Olen varma siitä, että jos tämän ajan uskova olisi voinut kävellä temppelin läpi Jeesuksen aikana, hän olisi tullut murheelliseksi näkemästään. Papit panevat rahoja omiin taskuihinsa salaa, ahneus, väärinkäytös, rahanahneus - kaikki se olisi järkyttänyt häntä. Tuo uskova olisi varmaan sanonut: “Kuinka kauan Herra sallii sellaista huoneessaan?”

Mutta totuus on se, että temppelin kunnosta meidän ei olisi tarvinnut huolehtia. Jeesus ajoi ulos kaiken pahuuden sieltä. Hän toi mukanaan kepin ja ruoskan ja puhdisti Isänsä huoneen. Hän lopetti kaikki ne väärät palvelumuodot, joita siellä toimitettiin.

Tänään me palvelemme samaa temppelin puhdistaja-Herraa. Hän on myös uskollinen ajamaan ulos kaiken vääryyden seurakunnastaan omalla tavallaan ja omalla ajallaan. Jos hän haluaisi, hän voisi lopettaa jokaisen väärän profeetan toiminnan heti. Siksi meidän on luotettava häneen, että hän itse pitää huolen seurakunnastaan. Meidän osamme on varmistaa, että ei mikään maailmallisuus pääse hiipimään meidän omaan temppeliimme.

“Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut” (Room.8:28). Paavalin sanoma on yksinkertainen: “Kaikki vaikuttaa Jumalaa rakastavien ja tottelevien parhaaksi.”

Totuus saa minut ihmettelemään: miksi on niin paljon masennusta ja epätoivoa uskovien joukossa? Miksi niin monet saarnaajat väsyvät ja jättävät tehtävänsä suurin joukoin ympäri maailmaa? Miksi on niin paljon kilpailua eri suuntien välillä?

Minä näen seurakuntia kaikkialla, joita kuormittaa materialismi ja suuret velat. Ja kaiken aikaa ihmiset kerjäävät vastauksia elämänsä ongelmiin. Kysyn teiltä, kuinka tämä voisi olla sitä yltäkylläistä elämää, josta Paavalin mukaan meidän tulisi nauttia? Se ei näytä ensinkään hyvältä elämältä. Rehellisesti sanottuna se näyttää surkealta. Mene vain mihin tahansa kristilliseen kirjakauppaan ja lue kirjojen otsikoita hyllyiltä. Eniten on neuvokirjoja kuinka voitetaan yksinäisyys, kuinka selvitään masennuksesta, kuinka löydetään elämän täyttymys. Miksi on näin?

Siksi, että olemme ymmärtäneet väärin. Meitä ei ole kutsuttu olemaan menestyksellisiä, kaikista vaikeuksista vapaita, olemaan erikoisia, onnistumaan. Ei, me olemme kadottaneet sen ainoan kutsun, ainoan keskipisteen elämässämme: tulemaan hedelmälliseksi Kristuksen kaltaisuudessa.

Kun olin 29 vuotta vanha, eräs vanhempi, tunnettu evankelista pyysi minua lounaalle. Hän neuvoi minua: “Jos et ole menestyvä 50-vuotiaana, et koskaan onnistu. Minulla on vielä viisi vuotta, ja sen jälkeen mahdollisuuteni ovat menneet. Niinpä aionkin aloittaa kansallisen TV-ohjelman.”

Ajattelin itsekseni: “Menestys? Tämä ei oikein kuulosta Kristuksen kutsumuksen kieleltä.” Aika pian sen jälkeen Jumala pisti sen miehen hyllylle. Hän hävisi näyttämöltä, ja kaikki hänen unelmansa särkyivät. Surullista kyllä, kuulen samanlaisia kertomuksia kierrellessäni näinä päivinä. Monet pastorit ovat sanoneet minulle: “Minä aion perustaa mega-kirkon.”

Eräs mies, joka aikaisemmin oli kuulunut seurakuntaamme, sanoi minulle: “Minua niin suututtaa, kun näen muiden menestyvän ja kun minulla on paljon rahan tarpeita. Nyt on minun vuoroni. Minä aion käyttää mitä tahansa keinoja menestyäkseni.” Kun viimeksi kuulin hänestä, niin lain koura ajoi häntä takaa.

Totuus on se, että useat meistä on kutsuttu tavallisina riviuskovina. Mutta olemme painaneet itsemme kilpailemaan maailmallisen kilpahengen kanssa tänään. Me kannustamme lapsiamme lääkäreiksi, lakimiehiksi, huomattaviksi liikemiehiksi, jopa menestyviksi saarnaajiksi. Mutta ei meidän tarvitse tehdä tai ansaita jotakin löytääksemme elämämme tarkoituksen. Ei meidän tarvitse rakentaa suuria rakennuksia, kirjoittaa kirjoja tai vetää suuria joukkoja. Paavali sanoo, että meidät on edeltä määrätty tulemaan Kristuksen kaltaisiksi ja se on meidän ainoa tarkoituksemme: “Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa” (Room.8:29).

Jeesus oli kokonaan antautunut Isälle, ja se oli hänelle kaikki kaikessa. Hän sanoi: “Minä en tee tai sano mitään, ellei minun Isäni käske minua.” Paavali sanoo meille, että jokaisen uskovan on seurattava sitä esimerkkiä ja suuntaa ja olla samanlainen kiinnostus: “Minä olen täällä Herraa varten.”

Haluatko siis kantaa sitä ‘paljoa hedelmää’, joka on seurausta Kristuksen kaltaiseksi tulemisesta? Minä kysyin itseltäni tuon kysymyksen, kun valmistin tätä sanomaa. Ja Henki kuiskasi minulle: “David, sinun on huolehdittava siitä, kuinka kohtelet toisia.”

Hedelmän kantaminen riippuu siitä, kuinka me kohtelemme toisia ihmisiä. Me alamme täyttämään elämämme tarkoitusta vasta sitten, kun me alamme rakastamaan toisia samalla tavalla, kuin Kristus rakastaa meitä. Ja me kasvamme enemmän Kristuksen kaltaisuuteen, kun meidän rakkautemme toisiin lisääntyy. Jeesus sanoi: “Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani” (Joh.15:9). Hänen käskynsä on selkeä ja yksinkertainen: “Rakastakaa toisia. Rakastakaa toisia ehdoitta, niinkuin minä olen sen teille esimerkilläni osoittanut.”

Henki teki minuun vaikutuksen kolmella alueella, joista Kristuksen ehdottoman rakkauden pitää alkaa:

Jeesuksen käsky koskee sitä, kuinka minä suhtaudun puolisooni ja lapsiini. Yksinäisillä ihmisillä se koskee huonetoverin, kanssauskovan ja lähimmäisen suhdetta.

Tämä totuus oli pääasiana Malakian profetiassa Israelille. Jumala sanoi sen ajan papeille: “Ja toiseksi te olette tehneet tämän: olette saattaneet Herran alttarin peitetyksi kyynelillä ja itkulla ja huokauksilla, niin ettei hän enää käänny uhrilahjojen puoleen eikä mielisty ottamaan mitään teidän kädestänne” (Malakia 2:13). Jumala sanoi: “Minä en enää ota vastaan uhrejanne ja palvelustanne. En ota vastaan mitään, mitä te tuotte.”

Miksi Jumala ei hyväksynyt enää noiden miesten palvelutyötä? “....Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton.... Ottakaa siis vaari...” (Malakia 2:14-15). Se koski heidän avioliittojaan.

Ei ole muuta tietä. Jos minä aion Jumalan kutsumaksi palvelijaksi, niin silloin on minun vaimoni voitava sanoa rehellisesti taivaan, helvetin ja kaiken maailman edessä: “Minun mieheni rakastaa minua Kristuksen rakkaudella. Hän tekee virheitä, mutta hän tulee kärsivällisemmäksi ja ymmärtäväisemmäksi minun suhteeni. Hän tulee hellemmäksi ja huolehtivaisemmaksi. Ja hän rukoilee kanssani. Hän ei ole teeskentelijä. Hän on sitä, mitä hän saarnaa.”

Minä olen nyt auttanut valtavan suuren seurakunnan pastoria. Pidän pastoreille konferensseja ympäri maailmaa saarnaten tuhansille. Perustin Teen Challenge järjestön, alkoholistien ja huumeen orjien järjestön, jolla nyt on 500 toimntapistettä maailmanlaajuisesti. Olen kirjoittanut noin 20 kirjaa, auttanut raamattukoulujen perustamisessa, perustanut kodin hyljätyille äideille ja lapsille. Minulle on annettu arvonimiä.

Mutta jos vaimoni ei todista yhtä minun kanssani - jos hänellä on salainen kipu sydämessä ja hän ajattelee: “Minun mieheni ei ole se Jumalan mies, mikä hän luulee olevansa” - silloin kaikki elämässäni olisi turhaa. Kaikki minun yritykseni - saarnaamiseni, saavutukseni, hyväntekeväisyyteni, monet matkani - olisivat menneet hukkaan. Minä olisin kuiva, kelvoton oksa, joka ei kanna Kristuksen kaltaisuuden hedelmää. Jeesus antaisi toisten nähdä kuoleman minussa, ja minusta ei olisi hyötyä hänen valtakunnalleen.

Voit evankelioida niin paljon kuin jaksat, todistaen ja jakaen lentolehtisiä. Voit käydä kirkossa viikko toisensa jälkeen ylistämässä Jumalaa. Mutta mitä sinun puolisosi sanoo sinusta? Millaista elämää elät kotona?

Keski-ikäinen pastori tuli luokseni vaimonsa kanssa murtuneena ja itkien. Pastori kertoi minulle kyynelin: “David-veli, minä olen tehnyt syntiä Jumalaa ja vaimoani vastaan. Olen tehnyt aviorikoksen.” Hän vapisi surusta, kun hän tunnusti minulle syntinsä. Sitten hänen vaimonsa sanoi minulle: “Minä olen antanut hänelle anteeksi. Mielestäni hän on tehnyt todellisen parannuksen. Hän ei ole pohjimmiltaan sellainen mies. Minä uskon, että Jumala saattaa kaiken ennalleen.”

Minä sain olla todistamassa kauniin paranemisen alun. Me emme voi koskaan korvata menneitä lankeemuksiamme. Mutta kun on kysymys todellisesta parannuksenteosta, Jumala lupaa saattaa kaiken ennalleen, minkä tuhotoukka hävittänyt.

Mutta pettäminen, jota Malakia kuvaa, ei ole pelkästään aviorikoksesta ja haureudesta. Siihen sisältyy kaikki, mitä voidaan sanoa ‘ei Kristuksen kaltaisuudeksi’, kiusanhenkisyys, katkeruus ja epärehellisyys. Tällaiset pettämiset voivat myös tuhota koko elämän aikaiset saavutukset. Jumala sanoo kaikille niille, jotka sitä tekevät: “Minä en ota vastaan teidän tekojanne, palvelustanne enkä mitään, mitä te tuotte minulle. Minulla on erimielisyys teidän kanssanne.”

Minä todella toivon, että jokainen pariskunta, joka elää Kristus-keskeistä elämää, voisi sanoa totuuden: “Se ei ole helppoa.” Avioliitto on jokapäiväistä taistelua, samalla tavalla kuten uskovana eläminen. Samoin kuin ristin tiellä vaeltamisessa, se tarkoittaa sitä, että on luovuttava kaikesta päivittäin. Tottakai vihollinen tietää, että sydämesi pyrkii enemmän Kristuksen kaltaisuuteen kotonasi, ja siksi hän tuo sinulle jatkuvasti kiusauksia.

Voin sanoa, että ei ole toista niin vaikeaa koulua kuin avioliiton koulu. Eikä siinä koskaan suoriteta loppututkintoa. Jumala sanoo meille selvästi: meidän päivittäinen elämämme rakkaittemme kanssa on kaikkien koettelemustemme huippu. Jos me epäonnistumme siinä, niin kaikki muukin elämässämme epäonnistuu.

Kristuksen kaltaisuus tarkoittaa myös Jeesuksen tunnustamista toisten elämässä. Matkoillani tapaan monia kokonaan Herralle antautuneita miehiä ja naisia. Kun tapaan heitä, minun sydämeni riemuitsee. Vaikka en ole heitä ennen tavannut, niin Pyhä Henki minussa todistaa, että he ovat täynnä Kristusta.

Voin vielä nähdä heidän kasvojaan, pastoreita, piispoja, köyhiä katuevankelistoja. Ja silloin kun tapasin heidät, minä tunsin ilman sananvaihtoa: “Tämä mies on ollut Jeesuksen kanssa. Tämä nainen on täysin Kristuksessa.” Kun tervehdin heitä, sanon heille sen, mitä haluaisin toisten sanovan minulle: “Veli, sisar, minä näen Jeesuksen sinussa.” En pidä sitä imarteluna; se on Pyhän Hengen todistus.

Me tiedämme, että Kristuksen kaltaisuus tarkoittaa sitä, että me rakastamme toisia samalla tavalla kuin hän rakastaa meitä. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että me rakastamme vihollisiamme - niitä jotka vihaavat meitä, jotka häikäilemättä käyttävät meitä hyväkseen, jotka eivät kykene rakastamaan meitä. Ja meidän on rakastettava heitä odottamatta heiltä vastarakkautta. Tietenkin tämän kaltainen rakkaus on inhimillisesti mahdotonta. Ei ole mitään neuvokirjoja, ei mitään periaatteita tai ihmisviisautta näyttämään meille kuinka rakastaa vihollisiamme kuten Kristus rakastaa meitä. Mutta meitä käsketään tekemään niin. Ja meidän on tehtävä niin yhä enemmän ja enemmän. Jeesuksen mukaan se on hedelmää, jota meidän tulee kantaa.

Kuinka me voimme rakastaa? Kuinka voin rakastaa muslimia, joka sylki kasvoilleni kirkkoamme lähellä? Kuinka minä voin rakastaa ihmisiä, jotka nettisivuillaan haukkuvat minua vääräksi profeetaksi? Kuinka minä rakastan homoja, jotka kulkueessaan Fifth Avenue:lla kantavat kylttejä, joissa lukee: “Jeesus oli gay”? Kuinka minä todella rakastan heitä Kristuksessa? En oikein tiedä kuinka rakastaa toisia uskovia omassa voimassani.

Ainoastaan vain Pyhän Hengen työ voi tehdä sen. Kun Jeesus rukoili Isää: “...että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä” (Joh.17:26). Kristus pyytää Isää panemaan rakkautensa meihin. Ja hän lupaa, että Pyhä Henki näyttäisi meille kuinka elää siinä rakkaudessa: “Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu ja tulevaiset hän teille julistaa.. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille .... että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille” (Joh.16:13-15).

Ymmärrätkö, mitä Jeesus sanoo tässä? Pyhä Henki uskollisesti näyttää sinulle kuinka Kristus rakasti toisia ja näyttää sen sinulle. Henki todella iloitsee näyttäessään meille enemmän Jeesusta. Siksi hän asuu meidän ruumiillisessa temppelissämme: Opettaakseen meille Kristuksesta. “...mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne, ja on teissä oleva... hän opettaa teille kaikki” (Joh.14:17,26)

Apostolien aikana seurakunta oli Kristuksen auktoriteetin alaisuudessa, se sai kuninkaat ja hallitsijat vapisemaan. Paavali ja hänen apulaisensa ja evankelistat saarnasivat pelkäämättä. He täyttivät kaupungit ja valtakunnat sanomalla Jeesuksesta. Sen ajan seurakunta tunnettiin Kristuksen kaltaisuudestaan, sen voimasta taivaassa ja maan päällä.

Mutta nyt seurakunnasta on tullut heikko, horjuva instituutio, jossa on vähän Kristuksen kaltaisuutta ja auktoriteettia jäljellä. Maailma nauraa sille kaikkialla. Kun matkustan maasta toiseen, näen miksi asia on niin. Usein näen seurakunnissa ahdasta nurkkakuntaisuutta. Kaikki väittävät olevansa Kristuksesta ja saarnaavansa raamatullista evankeliumia. Mutta usein nuo ryhmät eivät voi edes istua samassa pöydässä.

Onneksi monissa maissa kristityt johtohenkilöt tulevat raja-aitojen yli auttamaan konferenssiemme järjestämisessä. Mutta on kuitenkin paljon eristäviä aitoja eri kulttuurien ja rotujen välillä. Monia ryhmiä halveksitaan eikä kutsuta mukaan kokouksiin. Myös paljon uusia uskonnollisia liikkeitä syntyy kaikkialla aidossa herätyksen hengessä. Mutta monet niistä ovat tulleet määrätyn seurapiirin hyväksyväksi, väittäen, että vain heillä on totuus.

Sitten on vielä toisenlainen erottava tekijä seurakunnissa, joka on täysin ei-Kristuksen kaltaisuutta. Se on juopa suurten ja pienten välillä: niiden, jotka tekevät suuria tekoja Herran nimessä, ja niiden, jotka ovat kutsutut pienempiin tekoihin.

Jumala nuhtelee tällaisesta erottelusta: “Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän?” (Sakarja 4:10). Tämä oli Herran sana israelilaisille, jotka halveksivat Serubbaabelin temppelin perustamista, koska se ei ollut yhtä loistava kuin Salomon.

Samoin tänä päivänä hyvin monet pastoreiden konferenssit painottavat mega-kirkkojen kasvua. Ja pienten seurakuntien pastoreille sanotaan suoraan: “Osallistu tähän mega-kirkon pastorien seminaariin, niin sieltä löydät avaimet menestykseen. Ja sinun seurakunnastasi tulee yhtä suuri.” Mutta tämä vain masentaa pastoreita enemmän. He päätyvät ajattelemaan: “Minä en tee Herralle mitään suuriarvoista. Hän ei vain käytä minua.”

Aivan rehellisesti sanoen, minä mieluummin osallistun pienten tai keskisuurten seurakuntien pastoreiden konferenssiin. Minua ei kiinnosta kuulla kuinka rakentaa suuri seurakunta tai haalia valtavat summat talousarvioon. Mieluummin kuuntelen kahden- tai kolmenkymmenen pienten seurakuntien pastoreiden puhuvan siitä, mitä Jumala puhuu heille Kristuksen ilmestymisestä heidän elämässään.

Ehkä ajattelet: “Minä olen yksi noista pienistä. Se, mitä minä teen Jumalan valtakunnan työssä, on niin pientä. Minä en tee mitään sellaista, mikä on tärkeää Herran työssä.” Ei asia ole niin.. Salli minun kertoa kuinka minä uskon Jumalan näkevän tämän asian.

Kaikkein käyttökelpoisimpia ihmisiä Kristuksen seurakunnassa ovat ne, joilla on silmät nähdä, ja korvat kuulla. Jotkut ihmiset tekevät suuria tekoja, joita monet kuulevat ja näkevät. Mutta monilla noista tekijöistä ei ole silmiä näkemään ihmisten tarpeita. He näkevät kaiken projektina enemmän kuin tarpeena.

Yksinkertainen tosiasia on se, että Kristus, joka asuu minussa ei ole sokea eikä kuuro. Ja hänen sanansa sanoo: “Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä?” (1.Joh.3:17). Jeesus näkee kaikki puutteet ja kärsimykset ympärilläni. Hän kuulee epätoivoisten ja sidottujen huokaukset ja avunhuudot. Ja jos minä en ole hänen kaltaisensa, niin silloin minä tarvitsen hänen silmänsä näkemään ne.

Tämä on Kristuksen rakkautta: kuulla isättömien, gettojen lasten, ja yksinäisten tuskanhuudot, syntiinsä väsyneen homon, joka hukuttaa vaivansa alkoholilla, tukahtuneet huudot, nälkäisten, köyhien ja vangittujen tuskanhuudot. Kun on Kristuksen kaltainen, niin ‘silmät näkevät ja korvat kuulevat‘.

Oi, Herra, anna minulle kuulevat korvat. Auta minua luopumaan kertomasta ihmisille kuinka paljon minä tiedän. Sensijaan auta minua kuulemaan, mitä sanottavaa sinulla on niille, joilla ei ole mitään oikeuksia. Auta minua olemaan oppilaana tuntemattomien pastoreiden ja palvelijoiden jalkojen juuressa ruumiissa, joka kantaa todella paljon hedelmää. Anna minun kuulla, mitä sanottavaa sinä olet heille antanut. Ja auta minua rakastamaan toisia ei vain sanalla vaan teoilla ja totuudessa.