Minä annan teille levon!

Jumala on luvannut kansalleen ihanan ja käsittämättömän levon, jossa on rauha ja turvallisuus sielulle. Herra tarjosi tätä ihmeellistä lepoa Israelin lapsille. Se merkitsi elämää täynnä iloa ja voittoa - elämää ilman pelkoa, syyllisyyttä tai tuomiota. Mutta Kristuksen aikaan saakka yksikään uskovien sukupolvi ei koskaan täysin vaeltanut tässä siunatussa lupauksessa. Raamattu sanoo selvästi, että he eivät koskaan saavuttaneet sitä epäuskonsa tähden!

"...he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä" (Hebr. 3:19).

Epäuskonsa tähden Jumalan kansa eli elämäänsä täynnä kurjuutta, epäilystä, pelkoa, levottomuutta. He menettivät luvatun levon kuninkaiden ja profeettojen ajanjakson aikana. Jumala tarjosi sitä myös Daavidin sukupolvelle, mutta hekään eivät tulleet siihen: Jokaisessa sukupolvessa se torjuttiin - koskaan sitä myöntämättä, milloinkaan sitä ymmärtämättä.

Lukiessamme Hebr. 4:ttä, löydämme tämän ihmeellisen uskon elämän olevan yhä perimättä:

"Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva" (4:9).

Kuitenkin tämä kohta lisää myös: ... muutamat pääsevät siihen... (jae 6).

Raamattu kehottaa nykypäivän uskovia varoittaen:

"Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle" (Hebr. 4:1).

Harvat uskovat ovat astuneet tähän luvattuun lepoon. Myös toisin: monet ovat monien opintuulien viskelemiä. Tuhannet ja taas tuhannet väittävät olevansa Jumalan Hengellä täytettyjä - kuitenkin monet ovat levottomia, epäilysten täyttämiä, ilman varmuutta Kristuksessa.

Niin kauan kun nämä uskovat ovat uskovien ystäviensä ympäröimiä ja kaikki menee hyvin, he voivat puhua luottavaisesti vaeltamisesta voitossa. Mutta kun vihollinen puhaltaa julman vastoinkäymisen tuulensa heidän ylleen, heitä viskellään edes takaisin ilman, että heillä on voimaa vastustaa. Monet ovat kiusauksen musertamia. He lankeavat - ja jälkeenpäin he ovat syyllisyyden ja häpeän murskaamia, ihmetellen, ovatko edes pelastettuja. He joutuvat erilleen täysin - vastoinkäymisten tuhoamiksi!

Joissakin seurakunnissa voittoa mitataan lihallisilla manifestaatioilla. Eräs pariskunta jätti seurakuntamme muutama vuosi sitten, koska - sanojensa mukaan: "Te ette tiedä, kuinka 'huutaa'". He sanoivat, että heidän edellisessä seurakunnassa "huudettiin" palvelusten aikana, joskus kolme - neljä tuntia. Ihmiset tanssivat ympäriinsä ja huusivat keuhkojensa koko voimalla.

Ongelma oli siinä, että tämä pari oli koukussa pornografiaan. Usein palveluksen jälkeen he viettivät iltapäivän halvassa pornoteatterissa. Sitten he tulivat takaisin iltapalvelukseen koettaakseen "huutaa ulos" epäilyksensä ja vaientaa omantuntonsa. Heidän Kristuksessa olemisensa perustui täysin heidän tunteisiinsa ja eriskummalliseen tekojen ajatukseen.

Tosiasia on, että hyvin harvalla uskovalla on käsitys siitä, mitä merkitsee levätä pelastuksessaan. He eivät omista sitä vuorenvarmaa rauhaa ja turvallisuutta, joka on jokaisen uskovan ulottuvilla Jeesuksessa Kristuksessa, joka voi viedä heidät läpi minkä tahansa myrskyn. Sen sijaan he ovat tuskallisen pelon ja tuomion lamaannuttamia ja he käyvät yhdestä äärimmäisyydestä toiseen: yhtenä hetkenä he ovat ilosta ylitsevuotavia, varmoja taivasosuudestaan, todistaen rohkeasti. Seuraavana he ovat allapäin - apeana pienestäkin epäonnistumisesta.

Sellaiset uskovat elävät hyvänolontunteiden mukaan. He perustavat turvallisuutensa Kristuksessa siihen, kuinka "hyviä" he voivat olla - kuinka uskollisia he ovat noudattamaan Jumalan Sanaa, tai kuinka paljon voittoa he voivat saavuttaa panemalla pois jonkin helmasynnin.

Tämä on osasyy siihen, miksi niin moni uskova päätyy luopumukseen. Heidän uskonsa on juurtunut ja perustunut tunteisiin ennemmin kuin ikuiseen Jumalan Sanaan. Heillä ei ole lujaa totuuden perustusta kasvaakseen uskossaan. He eivät ole koskaan kunnolla - ajan kanssa - käsittäneet Jeesuksen Kristuksen ristin merkitystä ja sen voittoa!

Kysyn sinulta: oletko koskaan luopunut? Oletko koskaan tullut kylmäksi Herraa kohtaan, lakannut käymässä seurakunnassa, haluten käydä omaa tietäsi? Saanhan kertoa, miksi niin tapahtui: luovuit, koska et täysin ymmärtänyt, kuinka viedä sielusi lepoon! Et koskaan ymmärtänyt mitä merkitsee olla hyväksytty Jeesuksessa Kristuksessa - luottaa Hänen vanhurskauteensa eikä omaasi.

Jeesus sanoi: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä." (Matt. 11:28-30).

Kristus sanoo meille hyvin selkeästi: "Älä yritä vaeltaa kanssani ennen kuin sinulla on lepo sielullasi!"

Ellei sinulla ole tätä lepoa - tätä ihmeellistä luottamusta siihen, mitä Jumalan Sana sanoo Jeesuksen tehneen sinun vuoksesi - Hänen ikeensä ei tule olemaan helppo tai kevyt. Päinvastoin tulet kuluttamaan aikaasi yrittäen lihassa miellyttää Jumalaa. Tulet kuumasta kylmäksi - eläen turhan epäilyksen ja häpeän kanssa!

Jeesus puhuu tässä oppimisen kurinalaisuudesta, kuka Hän on ja mitä Hän täytti ristillä. Hän sanoo: "Sinulla täytyy olla tieto siitä, mitä minä olen tehnyt puolestasi. Sitten, kun sielusi on levossa, voit ottaa ikeeni. Niin, opi minusta!"

Kuitenkaan emme halua tällaista kurinalaisuutta. Haluamme helpon tien! Olemme kuin koululapset, jotka haluavat olla leikkikentällä mieluummin kuin mennä luokkaan. Kulutamme vuosia totuttaaksemme itsemme kuriin tullaksemme tohtoriksi, sairaanhoitajaksi, palvelijaksi, opettajaksi. Tiedämme, että mikä tahansa ura tai kutsumus vaatii paljon opiskelua ja voimavaroja. Mutta kun kysymyksessä on itse asiassa Jeesuksen palveleminen, valitsemme tyhjäpäisyyden! Seuraamme Häntä hengellisinä tolvanoina.

Tänään ehkä todistat: "Luen Raamattuani ja rukoilen vähän joka päivä. Taistelen elämässäni ja kotonani. Yritän kovasti tulla paremmaksi!"

Rakas pyhä, salli minun sanoa suoraan: tuo ei riitä! Mikään noista asioista ei varjele sinua tulevassa myrskyssä. Ei riitä yrittää kovasti, tehdä lupauksia Jumalalle, kilvoitella ja ponnistella tullakseen paremmaksi. Ei riitä, kun sanoo: "Olen ahkerampi kuin ennen". Ei - sen kaiken vuoro tulee vasta sen ilmestyksen jälkeen, mitä Jeesus teki puolestasi ristillä!

Meissä jokaisessa pitäisi kuulua rukouksen huuto: "Oi Jeesus, Sinun Sanasi sanoo, että voin elää täydellisessä levossa, rauhassa ja turvallisuudessa. Minun ei tarvitse ponnistella lihassa tai elää ylös-alas -tilassa epäilysten ja pelon valtaamana. Olet antanut minulle lupauksen elämästä levossa."

"Mutta minulla ei ole tuota lepoa! Elämäni on täysin päinvastaista - jatkuvassa levottomuudessa ilman pysyvää rauhaa, aina epävarmana. Oi Herra, tahdon Sinun leposi! Kaipaan sitä joka solullani (kaikella minussa). Opeta minulle Henkesi kautta kuinka tulla lepoosi!"

Tiedän vain yhden tien tulla tähän lepoon. Tämä on se totuus - jos se ymmärretään ja myönnetään - joka tulee ohjaamaan sinut ihanimpaan rauhaan ja turvallisuuteen tässä ajassa. Se on se perustavaa laatua oleva totuus, jolla kaikki muu rakentuu.

Tämä totuus on vanhurskauttamisoppi uskon kautta! Se on se totuus, joka lopettaa kaikki epävarmuuden hyökkäykset. Ja se on totuus, joka sinun tulee ymmärtää, jos toivot tulevasi lepoon, jota Jeesus tarjoaa. Meidän täytyy tietää, mitä merkitsee olla vanhurskautettu uskon kautta Jeesuksen työhön!

Voin vain koskettaa tämän ihmeellisen, suurenmoisen opin pääkohtia. Kuitenkin uskon, että Jumala haluaa johdattaa seurakuntansa syvemmälle tähän jumalalliseen totuuteen - antaakseen meille perustavaa laatua olevan voiman, joka pitää meidät pystyssä tulevina päivinä.

Kuitenkin on valitettavaa, että kun mainitset sanan "oppi" monille uskoville, he kääntävät päänsä. He sanovat: "En halua kuulla kaikkea tuota syvää ja raskasta asiaa. Anna minulle vain Jeesus!" Kuitenkin se, mitä he todella tarkoittavat on: "En halua viettää aikaani tai kurinalaisuutta oppiakseni, mitä Jeesus teki ristillä."

Liian monet uskovat tulevat vain tunteenomaisesti tuntemaan ristin eivätkä koskaan todella opi sitä. Olen kuullut monien saarnaajien puhuvan tunteenomaisia kuvauksia Jeesuksesta ristillä - Hänelle annetuista lyönneistä, piikkikruunusta Hänen päässään, Hänen käsiensä läpi lyödyistä nauloista. Mutta uskon, että ristin saarna on paljon enemmän kuin tämä: se on saarna ristin voitosta! Kyse on siitä, mitä Jeesus teki siellä koko ihmiskunnan puolesta.

Niille, jotka haluavat "oppia Hänestä" - jotka haluavat ymmärtää Jeesuksen ihmeellisen työn Golgatalla - yritän selittää niin yksinkertaisesti kuin mahdollista tätä käsitettä: vanhurskauttamista uskon kautta:

Kaksi asiaa liittyy vanhurskautukseemme Jeesuksen Kristuksen ristin kautta:

Ensinnä meillä on anteeksianto kaikista synneistämme. Kun Jeesus meni ristille, Hänen verensä puhdisti meidät kaikesta syyllisyydestä ja vääryydestä. Toiseksi Jumala hyväksyy meidät vanhurskaina Kristuksessa, uskon kautta. Tämä merkitsee sitä, että Jumala hyväksyy meidät - ei meidän töidemme tai minkään hyvien tekojemme tähden, vaan sen ansion tähden, jonka Jeesus yksin teki ristillä.

"Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa" (Room. 8:33).

Kuitenkin, kun teemme syntiä, meitä syyttää kaksi väkevää voimaa. Ensimmäinen on saatana, jota Raamattu nimittää syyttäjäksi: "joka yöt ja päivät syytti heitä (meitä) meidän Jumalamme edessä" (Ilm 12:10).

Juuri nyt lukiessasi tätä sanomaa, paholainen seisoo Taivaallisen Isän edessä syyttäen sinua jokaisesta tuoreesta epäonnistumisesta, jokaisesta uudelleen tehdystä synnistä. Hän tuo esiin listan kaikista vajavaisuuksista joko sanoin tai teoin, vaatien Jumalaa: "Jos Sinä olet pyhä, silloin Sinun täytyy tehdä tälle jotakin. Jos on mitään oikeutta Sinussa, tulet tuomitsemaan tämän ihmisen syntinsä takia. Sinun täytyy tuomita hänet samaan helvettiin, johon olet tuominnut minut ylpeyteni tähden!"

Enimmän aikaa paholaisella on hyvät argumentit. Hänellä on oikeus syyttää sinua, koska olet syytetty - teit syntiä, olit tottelematon. Ja tämä johtaa toiseen väkevään voimaan, joka syyttää sinua: sinun omatuntosi.

"... kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -.." (Room. 2:15).

Seisot Jumalan edessä pää painuneena, koska tiedät, että sinut tavattiin itse teosta. Omatuntosi sanoo sinulle: "Olen syyllinen Jumalan edessä."

Jumala ei myöskään kiellä syytöstämme, koska Hän ei voi valehdella. Hän ei koskaan näe meitä viattomina - koska olemme selvästi syyllisiä Hänen edessään, kiinni saatuina synnin verkossa. Vanhurskauttamisellamme ei todellakaan ole mitään tekemistä viattomuutemme kanssa. Kun Jumala antaa meille anteeksi ristin tähden, se on syyllisille lainrikkojille. Hän ei koskaan puolustele meitä; pikemminkin Hän antaa meille anteeksi - pyyhkien pois syntimme yksin armostaan ja laupeudestaan.

Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä enää sinun syntejäsi muista (Jes. 43:25).

...sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa (Jes. 38:17).

Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen (Miika 7:19).

Jumala antaa meille anteeksi Jeesuksen Kristuksen veren tähden. Ja tämä anteeksiantamus on täysin ansaitsematon. Me ansaitsemme helvetin, tuomion ja kirouksen - mutta Jeesus otti kaikki syntimme päällensä ristillä ja sovitti meidät täydellisesti.

Kuvittelepa itsesi Jumalan istuimen eteen juuri nyt. Seisot siellä ilman puolustusta, ilman alibia. Saatana on paikalla laillisena syyttäjänäsi lukien syytelistaa - tuoden esiin ajat, paikat, tapahtumat, jokaisen hävettävän yksityiskohdan. Hän tekee syytöksiä ylpeydestä, rukoilemattomuudesta, himoitsevuudesta, uskottomuudesta. Ja sydämesi kurittaa sinua - koska sinun täytyy myöntää: "Kyllä, minä se olin. Tein sen kaiken!"

Tilanteesi näyttää toivottomalta. Tiedät, että Jumalan silmät ovat liian pyhät katsomaan syntiä ja Hänen oikeudenmukaisuutensa vaatii, että maksat rikoksistasi Hänen pyhyyttään vastaan. Olet avuton.

Mutta äkkiä tulee paikalle Lakimiehesi, Asianajajasi. Hän ojentaa esille naulojen haavoittamat kätensä sinulle - ja tiedät, että jotakin on tapahtumassa! Hän hymyilee ja kuiskaa: "Älä pelkää - mikään noista syytöksistä ei kestä. Tulet kävelemään tästä oikeussalista vapaana ja täysin anteeksi saaneena. Kun olen lopettanut, syyttäjälläsi ei ole yhtään syytöstä sinua vastaan!"

Parhainta on se, että asianajajasi kertoo sinulle, että Hän on adoptoinut sinut! Hän ajaa asiaasi, tapaustasi veljenäsi. Sitten Hän kertoo sinulle, että Hän on Tuomarin Poika - ja niin sinä kuulut Tuomarin perheeseen samalla!

Mutta edelleen on oikeuden asia jäljellä. Entä syytökset sinua vastaan? Kuuntelet täydellisen ihmetyksen vallassa Asianajajasi käsitellessä tapaustasi:

"(Arvoisa) Tuomari, tiedätte, että täytin lain eläen synnittömän elämän. Ja sitten otin tämän henkilön paikan ottaen kaiken hänen rikoksensa rangaistuksen päälleni. Näiden naulojen lävistämien käsieni ja haavoitetun kylkeni kautta tuli veri esiin pyyhkien kaikki hänen rikkomuksensa. Kaikki nämä syytökset ja vaatimukset, jotka olet kuullut, on laitettu Minun tiliini. Ja maksoin rangaistuksen hinnan kaikista niistä."

"Saatana, sinulla ei ole perusteita syyttää Minun lastani. Kaikki hänen syntinsä on pantu Minun tiliini ja olen antanut ne kaikki. Hän ei ole syyllinen - koska hänen uskonsa Minun uhrini voittoon antaa hänelle täyden, täydellisen anteeksiantamuksen. Sinulla ei ole mahdollisuutta!"

Kun paholainen puikkii ulos Jumalan oikeudesta, voit kuulla siunatun Herran huutavan:

Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa (Room. 8:33).

Paavali antaa meille listan niistä väärämielisistä, jotka eivät peri Jumalan valtakuntaa:

Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. (1. Kor. 6:9-10).

Mutta sitten apostoli jatkaa:

Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä (jae 11).

Kuinka tällaiset ihmiset, jotka olivat pelastettuja tuollaisista kauheista synneistä, tulivat vanhurskaiksi Jumalan edessä? Mitä heille tapahtui, etteivät he olleet enää pahoja vaan pikemminkin Jumalan hyväksymiä?

Ensinnä, Jumala ei katso henkilöön - ei kuninkaaseen, kuningattareen, presidenttiin tai pääministeriin. Häneen ei vaikuta ihmiskunnia.

Toiseksi Jumala ei hurmaudu mihinkään hyvyyteen meissä. Pitkät rukoukset, paastoaminen, kymmenysten antaminen, Raamatun tutkiskelu, hyväntekeväisyys - mikään näistä ei tee meistä vanhurskaita tai hyväksyttäviä Jumalan edessä. Jopa meidän "hyvä" lihamme - hyvä luonne, puheemme, ajatuksemme ja tekomme - ovat löyhkää Hänen sieraimissaan, jos niitä käytetään oman vanhurskautemme puolustukseksi.

Mutta harvat meistä näyttävät uskovan tähän. Esimerkiksi: kun ensimmäisen kerran tulimme uskoon Kristukseen, uskoimme, että syntimme oli annettu anteeksi. Uskoimme, että olemme hyväksyttyjä, että voisimme panna pois kaiken epäilyksen ja pelon. Saatoimme sanoa: "Olen pelastettu yksin uskosta siihen, mitä Jeesus teki puolestani ristillä!"

Mutta sitten kun kävimme eteenpäin vaelluksessamme Jeesuksen kanssa, tuoreet tottelemattomuuden teot kohtasivat meidät. Syntimme murskasi meidät ja menetimme pian näkymme rististä. Yritimme pystyttää omaa vanhurskauttamme - voittaaksemme jälleen Jumalan suosion - yrittämällä kovemmin ensi kerralla. Mutta elämämme muuttui painajaismaiseksi synnin ja sen tunnustamisen oravanpyöräksi.

Jopa tänään meillä on ajatus, että aina kun lankeamme, meidän täytyy lepyttää Jumalaa. Itkemme kyynelvirtoja ja lupaamme: "En tee sitä enää, Herra." Niin sitten laulamme tuota gospellaulua, jota niin halveksin: "Anna minulle anteeksi, Herra, ja koettele minua vielä ..."

Toimimme ikään kuin yrittämällä kovemmin lihassa voisimme pelastua! Ajattelemme, että jos voisimme uudistaa lihamme, Jumala olisi tyytyväinen. Silloin toimimme jatkuvasti vanhan ihmisemme mukaan muokaten sitä voitolliseen kristilliseen elämään. Mutta niin ei ikinä tapahdu!

Näethän, kun Jeesus meni ristille, Hän ristiinnaulitsi "vanhan ihmisemme." Ja tuo vanha lihallinen ihminen on pyyhitty pois Jumalan silmissä. Sen sijaan on vain yksi Ihminen jäljellä - vain Yksi, johon Jumala mielistyy - ja se on Hänen Poikansa. Kun Jeesus täytti työnsä maan päällä ja istui Isän oikealle puolelle, Jumala sanoi: "Tästä lähtien tunnustan vain yhden Ihmisen, vain yhden vanhurskauden. Jokaisen, joka tulee luokseni, täytyy tulla Hänen kauttaan - Poikani kautta. Kaikki, jotka olisivat vanhurskaita, täytyy hyväksyä Hänen vanhurskautensa, eikä mitään muuta!"

Olemme hyväksyttyjä Jumalan silmissä vain uskomalla Kristukseen ja Hänen työhönsä:

... hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus (Ef. 1:6).

Näetkö, kuinka tärkeätä on olla Jeesuksessa - tulla Hänen luokseen nopeasti, kun lankeat? Sinun täytyy oppia juoksemaan Hänen luokseen rukoillen: "Jeesus, olen langennut, pettänyt Sinut! En osaa tätä. Ei merkitse se, mitä teen, Isä ei koskaan tunnusta minua - paitsi jos tulen Hänen luokseen Sinussa. Veresi on ainoa puolustukseni!"

Jotkut kristityt voivat vastata: "Mutta maksoin korkean hinnan saavuttamastani voitosta. Olen käynyt suuren tuskan ja ahdistuksen läpi. Paastosin, rukoilin, hammasta purren. Olen kuolettanut helmasyntini. Olen onnistuneesti pannut pois kaikki himoni ja synnilliset haluni."

"Mutta nyt pyydät minua heittämään pois kaiken tämän ja sanomaan sitä sonnaksi? Onko kuuliaisuuden yritykseni minkään arvoinen Jumalalle? Pitääkö hän kaikkea vanhurskauttani, kaikkia kovia töitäni saastaisina rätteinä?"

Kyllä! Se on kaikki haisevaa lihaa - eikä mikään siitä kestä Hänen edessään. Sillä ei ole merkitystä, mitä olet valloittanut. Vanhurskautesi ei koskaan toimi hyväksymisen välineenä. On olemassa vain yksi vanhurskaus - ja se on Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus! Yksin ihmisvoimin saavutettu vanhurskaus ja voitto on vain hetken kestävä. Sitä seuraa pian epäonnistuminen.

...sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle (Room 10:3).

Paavali sanoo: "Nämä ihmiset eivät ole luovuttaneet omissa teoissaan. He yhä ponnistelevat lihassa miellyttääkseen Jumalaa!"

Ainoa tie päästä Jumalan armoon on myöntää totuus: "Minun lihassani ei ole mitään hyvää, mikään hyvissä töissäni ei ansaitse pelastustani. En voi tulla vanhurskaaksi millään omalla voimallani saavutettavalla. Vanhurskauteni on Kristus yksin!" Paavali puhuu vanhurskauden lahjasta:

... ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta (Room 5:17).

Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. (2. Kor. 5:21).

Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra". (1. Kor. 1:30-31). Ainoa, josta voimme kerskata, on Jeesus - ja Hänen suuri työnsä meidän edestämme!

Jeremia näki ennalta Kristuksen ristin voiton. Hän julisti:

Niinä päivinä Juuda pelastetaan, ja Jerusalem asuu turvassa, ja tämä on se nimi, jolla sitä kutsutan: Herra, meidän vanhurskautemme (Jer. 33:16).

Profeetta näki eteenpäin meidän aikaamme - uskovien ruumiiseen, joka tulisi elämään suuressa uskon varmuudessa. Hän sanoi: "Jumalan Vesa tulee pian esiin. Ja Hänen uhrinsa kautta nousee kansa, joka elää varmuudessa ja rauhassa, koska he voivat sanoa: 'Herra on minun vanhurskauteni.'"

Rakkaani, vanhurskautus uskon kautta on nöyryyttävin asia maailmassa. On kovaa nähdä, että Jumala ei hyväksy lihaamme - että meidän täytyy panna pois jatkuvat ponnistelumme ja levätä Jeesuksen kuuliaisuudessa. Meidän täytyy todellakin meidän täytyy oppia riippumaan täysin Kristuksessa kuuliaisuuden voimaksi.

Kun Paavali ensimmäisen kerran toi esiin tämän totuuden, se ravisteli seurakuntaa. Se oli uskomaton uutinen tuohon aikaan. Tosiasiassa jotkut teologit vastasivat: "Jos olen saanut anteeksi - jos Jumala on niin armollinen antamaan minulle anteeksi uskon kautta - niin anna minun sitten tehdä syntiä yhä enemmän, jotta Jumala voi nauttia antamalla minulle enemmän armoa!"

Mutta Paavali kysyi: Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? (Room. 6:1) Hänen vastauksensa: Pois se!... Nuo miehet eivät ymmärtäneet evankeliumia. Ristin tähden Jumala piti kaikkea vanhan lihamme tekemää poisheitettävänä.

Uskon, että Paavali sanoo: "Miksi kukaan uskova, joka on vapautettu tällaisesta kuolleesta ihmisestä, mennä takaisin ja herättää ruumiin kuolleista? Miksi mennä takaisin syntielämään, kun Jumala haluaa antaa sinulle turvallisuuden ja rauhan - ottaa pois kaiken epäilyksen ja tuomion? Nyt ristin tähden voit palvella Jumalaa iloiten ja riemuiten. Voit olla Hänelle kuuliainen uudessa sitoumuksessa, jota kutsutaan rakkaudeksi."

Kysyt: "Tuleeko meidän yksinkertaisesti ottaa Jeesuksen vanhurskaus uskon kautta?" Kyllä, ehdottomasti! Siitä kristillisessä vaelluksessa on kysymys. Se on lepoa uskon kautta siinä, minkä Jeesus on aikaansaanut, täyttänyt!

Vanha ihmisemme on kuollut ja uusi ihminen on Jeesus. Kun panemme luottamuksemme Häneen, Jumala hyväksyy meidät täysin. Hän pitää meitä vanhurskaina, kätkettyinä Hänen rakkaan Poikansa helmaan. Niinpä aina kun lankeat, juokse nopeasti Lakimiehesi, Asianajajasi luokse. Tunnusta epäonnistumisesi Hänelle ja lepää Hänen vanhurskaudessaan.

Voit kysyä: "Eikö hyvillä teoilla ole mitään virkaa tässä opissa?" Tottakai on - mutta tässä asemassa: Hyvät työt eivät voi pelastaa sinua, vanhurskauttaa sinua tai tehdä sinua oikeamieliseksi tai hyväksyttäväksi Jumalalle. Ainoa, mikä pelastaa on uskosi siihen, minkä Jeesus teki!"

Ja mitä Hän teki? Hän pelasti sinut, antoi sinulle anteeksi ja hyväksyi sinut rakkaakseen - syyläisenä, synneissä, epäonnistumisissa ja kaikessa. Jumala näkee sinut nyt vain Jeesuksessa Kristuksessa - ja siksi meidän täytyy tulla Vapahtajamme luokse joka kerta kun lankeamme. Veri, joka antoi meille anteeksi ja puhdisti meidät ensi kerralla Jeesuksen luokse tullessamme, on se sama veri, joka edelleen samoin pitää meidät pystyssä kunnes Hän tulee.

Kuitenkin tämän varmuuden mukana tulee korkeampi sitoumus. Tämä on, että meidän täytyy tehdä kaikki tekomme Hänen voimassaan, eikä omassamme.

...mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää (Room. 8:13).

Ainoa tapa taistella lihaa vastaan on Pyhän Hengen kautta! Hänellä yksin on vapauttava voima:

...Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää (1. Kor. 10:13).

Jos alistut Hengelle, Hän on kanssasi jokaisessa taistelussa. Hän varustaa sinut kaikella voimalla, viisaudella ja auktoriteetilla - kaikella, mitä tarvitset taistellaksesi syntiä vastaan.

Kun ymmärrät, mitä Jeesus on täyttänyt ristillä, tulet vihaamaan syntiä enemmän kuin koskaan. Alat olla Hänelle kuuliainen, rukoilla Häntä, kaipaamaan Häntä ilolla - koska Hän on vakuuttanut sinut armonsa Kalliolle. Silloin voit sanoa: "Kuka voi syyttää minua nyt? Kristus on vanhurskauttanut minut! Lepään Hänessä vanhurskaudekseni".

Rakas pyhä, rukoile, että Jumala tekee tämän ihmeellisen opin todelliseksi hengessäsi: "Pyhä Henki: tule ja avaa mieleni ja sydämeni. Haluan ymmärtää tämän perustavaa laatua olevan totuuden, enkä kauhistua joka kerta kun vihollinen tuo jotain sieluani vastaan. Auta minua, etten ole pelon, epäilyksen tai tuomion valtaama - vaan että seison vakaasti Vapahtajani ristin alla - joka tarjoaa minulle kaiken levon!"

...mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas (1. Joh. 2:1).

Sinulla on Asianajaja - niinpä juokse Hänen luokseen. Anna Hänen puoltaa asiaasi. Astu Hänen lepoonsa uskossa Hänen ihmeelliseen työhönsä sinun hyväksesi. Amen!