Mitä on tapahtunut parannuksenteolle?

Mitä on tapahtunut parannuksenteolle? Tuota sanaa tuskin kuulee mainittavan useimmissa seurakunnissa tänään - vieläpä baptisti-, helluntai- tai evankelisissa piireissä. Nykyajan pastorit hyvin harvoin kehottavat seurakuntalaisiaan suremaan syntejään - suremaan ja murehtimaan Kristukselle aiheuttamiaan haavoja syntiensä tähden.

Sen sijaan sanoma, jonka me kuulemme monista saarnatuoleista tänään, on: "Usko ainoastaan. Ota vastaan Kristus ja sinä pelastut." Teksti tämän vahvistukseksi löytyy Apostolien teoista 16:30-31.

Tässä Raamatun kohdassa apostoli Paavali oli vankilassa, kun yhtäkkiä maa järisi ja kaikkien sellien ovet avautuivat. Vanginvartija ajatteli heti, että kaikki vangit olivat paenneet, ja tämä merkitsi, että hän joutuisi mestattavaksi. Epätoivoissaan hän veti miekkansa ja aikoi tappaa itsensä. Silloin Paavali ja Silas vakuuttivat hänelle, että kukaan ei ollut paennut.

Tämän nähtyään mies lankesi maahan apostolien eteen ja huusi: "....Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin? Niin he sanoivat: Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi" (Apt.16:30-31).

Kun luemme tätä Raamatun kohtaa, on tärkeää muistaa, että vanginvartija oli itsemurhan partaalla, miekka kädessä. Hän oli valmiina parannuksen tekoon - polvillaan, murtuneena ja vavisten apostolien edessä. Hänen sydämensä oli todella valmis vastaanottamaan Jeesuksen aidosti uskossa.

Markuksen evankeliumissa Kristus sanoo opetuslapsilleen: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" (Mark.16:16). On täysin selvää sen perusteella, mitä Jeesus sanoo, että pelastus löydetään yksinkertaisesti ottamalla Hänet vastaan ja menemällä kasteelle.

Jeesushan sanoo alkusanoikseen näin: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa kaikille luoduille" (jae 15). Hän siis sanoo, että ennen kuin ihmiset voivat uskoa Häneen, on heille ensin saarnattava evankeliumi.

Mikä on sitten se evankeliumi, johon Jeesus viittaa? Se on juuri se evankeliumi, jota Jeesus itse saarnasi - parannuksen evankeliumi!

Mikä oli ensimmäinen sanoma, jonka Jeesus toi esille, sen jälkeen kun hän tuli erämaasta kiusauksista? Raamattu sanoo: "Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnamaan ja sanomaan : Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle" (Matt.4:17).

Jeesus kutsui ihmisiä parannukseen ennen kuin Hän kehotti heitä uskomaan! Markus kirjoittaa: "... meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia ja sanoi: Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" (Mark.1:14-15). Jeesus saarnasi: "Tehkää ensin parannus - ja uskokaa."

Toisessa kohtaa Jeesus sanoo tehtävästään: "... Sillä minä en ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä" (Matt.9:13). Ja hän sanoi galilealaisille: "Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte" (Luuk.12:3).

Jeesuksen evankeliumi käsitteli parannuksen tekoa!

Johannes Kastaja myös saarnasi parannusta, valmistaen Israelia ottamaan vastaan Kristuksen.

Johanneksen sanoma juutalaisille oli yksinkertainen ja suorasanainen: "Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnasi Juudean erämaassa ja sanoi: Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle" (Matt.3:1-2).

Ihmisiä tuli joka puolelta kuulemaan Johanneksen saarnaa. Hän sanoi heille varmoja totuuksia: "Tämä Messias tulee pian keskuuteenne - siis valmistautukaa kohtaamaan Hänet! Te voitte olla innokkaita Hänen tulemisestaan. Mutta sanon teille: "Teidän sydämenne eivät ole valmiita - koska vielä olette kiinni synneissänne!"

"Näytätte ulospäin puhtailta ja pyhiltä. Mutta sisältä olette täynnä kuolleita luita! Te olette kyykäärmeitten sikiöitä, joilla ei ole ollenkaan Jumalan pelkoa. Ettekä silti käsitä olevanne edes syntisiä. Minä varoitan teitä - teidän täytyy panna ensin syntinne pois ennen kuin te voitte uskoa Vapahtajaan ja seurata Häntä. Siis, tehkää parannus, kääntykää pois synneistänne - ja eläkää tavalla, joka heijastaa todellista elämän muutosta!"

Mitä evankeliumia Pietari saarnasi kansanjoukolle helluntaipäivänä? Raamattu kertoo meille, että kun ihmiset kuulivat apostolien todistuksen: "... saivat he piston sydämeensä ja sanoivat ... Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän? Niin Pietari sanoi heille: Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan" (Apt.22:37-38).

Pietari ei sanonut heille, että uskokaa ja pelastukaa. Hän ei pyytänyt heitä vain tekemään päätöstä, äänestämään Jeesuksen puolesta. Ei - hän käski heitä tekemään parannuksen nopeasti, ja sen jälkeen kastattamaan itsensä kuuliaiseksi Kristukselle!

Mitä evankeliumia Paavali saarnasi Ateenan pakanoille Marsin kukkulalla? Hän sanoi heille hyvin suoraan: " ... Jumala... mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus" (Apt.17:30).

Nämä kreikkalaiset viisaat kylläkin uskoivat Jumalaan. Itse asiassa voisi sanoa, että heidän vapaa-ajan viettonsa olikin 'uskomista'. He uskoivat moniin jumaliin - ensin tähän ja sitten johonkin toiseen. Jos kuka tahansa tuli saarnaamaan jostakin jumalasta vakuuttavasti, he uskoivat siihen. Siis he uskoivat - mutta he tekivät sen eläen synnissä. Yksinkertaisesti uskominen ei ollut tarpeeksi!

Paavali sanoi heille: "Ei, ei - ei Kristus kuulu siihen luokkaan! Ei Jeesusta voida noin vain lisätä teidän jumalienne luetteloon. Te voitte uskoa niihin kaikkiin, mutta te ette voi menetellä samoin Jeesuksen kanssa. Hän on tullut pelastamaan teidät synneistänne. Hän käskee kaikkien seuraajiensa tehdä parannuksen ja tulla puhdistetuksi!"

Myöhemmin Paavali saarnasi samaa parannuksen evankeliumia kuningas Agrippalle: "...minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä, vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja" (Apt.26:19-20).

Paavali sanoi: "Kaikkialla, missä olen ollut, olen saarnannut parannusta. Ja aitoa parannusta seuraa sen mukaiset teot!"

Nämä Raamatun kohdat osoittavat selvästi, että apostolinen seurakunta saarnasi ujostelematta samaa evankeliumia, jota myös Johannes ja Jeesus saarnasivat: "Tehkää parannus, että teidän syntinne pyyhitään pois!"

Mitä sitten tarkoittaa tehdä parannus?

Jotkut uskovat käsittävät, että parannus yksinkertaisesti tarkoittaa "kääntyä ympäri" ja mennä vastakkaiseen suuntaan. Mutta Raamatun mukaan parannus on paljon enemmän kuin se.

Kuulin kerran erään miehen sanovan: "Olen niin iloinen, että osaan Uuden Testamentin kreikkaa. Sen mukaan sana parannus tarkoittaa 'muuttaa mielensä'."

Ei - tuo mies ei tunne kreikkaansa! Täysi kirjaimellinen parannus-sanan merkitys Uudessa Testamentissa on: tuntea katumusta ja nuhdetta Jumalaa kohtaan tekemiensä syntien tähden; olla synnintunnossa, pahoillaan; haluta muuttaa suuntaa. Ero näiden merkitysten välillä on sanassa haluta. Tosi parannus sisältää halun muuttua!

Pelkästään olla pahoillaan ei vielä ole parannuksen tekoa. Pikemminkin todellinen murhe johtaa parannuksen tekoon. Paavali sanoo: "Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman" (2.Kor.7:10).

Paavali puhuu tässä murheesta, jota ei tarvitse katua - joka on aitoa, joka pysyy parannuksen tehneen henkilön elämässä. Tällainen Jumalan mielen mukainen murhe luonnollisesti saa aikaan parannuksen, joka vihaa syntiä ja saa aikaan vanhurskaan Jumalan pelon ja halun korjata kaikki vääryydet.

Siksi meidän ei tulisi hämmästyä, jos Paavali saarnasi parannusta uskoville. Hän julisti voimallisen parannuksen sanoman Korintin uskoville. Jumala oli siunannut Korintin uskovia runsaasti voimakkailla sanan opettajilla. Kuitenkin heidän seurakunnassaan oli julkista syntiä.

Ensin Paavali todistaa korinttilaisille: "Onhan apostolin tunnusteot teidän keskuudessanne tehty kaikella kestävyydellä, tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja voimateoilla" (2.Kor.12:12). Mutta sitten Paavali sanoo heille hyvin suoraan: "Sillä minä pelkään, että tullessani ehkä en tapaa teitä semmoisina, kuin tahdon.... " (jae 20).

Mitä Paavali pelkäsi? Yksinkertaisesti tätä: "Ja että, kun tulen, Jumalani on nöyryyttävä minua teidän tykönänne, ja että joudun suremaan monen tähden, jotka ennen ovat synnissä eläneet eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta ja haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet" (jae 21).

Tämä helläsydäminen paimen rakasti noita lankeilevia Korintin pyhiä. Hänhän tiesi, että heille oli opetettu tarpeeksi hyvin, että julkinen syntielämä oli väärin. Hän siis sanoi heille: "Kun tulen luoksenne, te näette minut pää alas painuneena surusta. Silmäni ovat täynnä kyyneliä ja ääneni on surun valtaama. Jos näen teidän jatkavan epäpuhtaudessa, haureudessa ja himoissa, se murtaa minut täysin - sillä silloin evankeliumi ei ole saanut sijaa sydämissänne. Te ette ole tehneet parannusta synneistänne. Kutsun teitä parannukseen!"

Nämä Paavalin sanat saavat minut häpeämään!

Kun luen Paavalin sanat, se saa minut tutkimaan omaa palvelustyötäni - ja minun on kysyttävä: "Olenko jättänyt pois jotain Jeesuksen saarnaamasta evankeliumista - parannuksen evankeliumista? Olenko käyttänyt saksia Raamattuuni ja poistanut Jeesuksen seuraamisen kalliimmat kustannukset? Olenko madaltanut Hänen standardiaan kertomalla ihmisille: 'Uskokaa vain niin pelastutte'?"

Kun katson tämän päivän seurakuntaa, aprikoin: Vaadimmeko me evankelistat raamatullista "Jumalan mielen mukaista murhetta" todellisen parannuksen teon todisteeksi? Vai johdammeko me massoittain kääntymättömiä ihmisiä väärään rauhaan? Olemmeko väärässä, neuvoessamme heitä, että kaikki mitä Jumala vaatii on se, että he sanovat : "Minä uskon sinuun, Jeesus"?

Olemmeko tehneet oikotien synnintunnon suhteen? Olemmeko me rientäneet tarjoamaan pelastusta niille, jotka eivät itse asiassa ole tehneet parannusta - niille, jotka eivät ole surreet pahoja tekojaan, jotka eivät ole nähneet suurta syntisyyttään, jotka ovat etsineet uskoa kätkeäkseen himonsa sen varjoon?

Me kuulemme jatkuvasti liioittelua eri suuntien toiminnasta kuinka ihmiset tulevat Jeesuksen luo heidän kauttaan. Uskovat ilmoittavat, että joukoittain ihmisiä pelastui, kun he saarnasivat vankiloissa, kouluissa, alkuasukaskokouksissa. He sanovat: "Kaikki antoivat sydämensä Jeesukselle. Kun lopetin saarnani, he kaikki tulivat esille ja ottivat pelastuksen vastaan."

Ei - tuo on järkyttävää liioittelua! Aivan liian usein tapahtuu niin, että jokainen toistaa rukouksen. He vain rukoilevat, mitä heidän on käsketty rukoilla - ja vain muutamat käsittävät, mitä he sanovat. Sitten suurin osa menee takaisin pakanallisiin tapoihinsa!

Sellaiset ihmiset eivät koskaan koe Pyhän Hengen syvällistä työtä. Sen seurauksena he eivät koskaan tee parannusta, eivät koskaan sure syntejään - eivätkä koskaan todella usko. Järkyttävää, että olemme tarjonneet heille sellaista, mitä Jeesus ei koskaan tarjonnut - pelastusta ilman parannuksen tekoa!

Uskon, että seurakunta on ottanut tunteen pois synnintunnosta. Ajattelehan - tuskin enää näet kyyneleitä niiden kasvoilla, jotka pelastuvat. Tiedän tietenkin, että kyyneleet eivät pelasta ketään. Mutta Jumala teki meistä ihmisiä, joilla on todelliset tunteet. Niinpä helvettiin matkalla oleva syntinen, joka on Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena, tuntee luonnollisesti syvää murhetta, siitä kuinka hän on murehduttanut Herraa.

Apostoli Pietari tunsi sellaista Jumalan mielenmukaista murhetta, kun hän kielsi Jeesuksen. Yhtäkkiä hän muisti, mitä Jeesus oli sanonut hänelle: "Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat, jotka hän oli sanonut hänelle: 'Ennenkuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti minut kiellät'. Ja hän ratkesi itkuun" (Mark.14:72).

Kun Pietari muisti nuo sanat, hänen tunteensa pääsivät valloilleen. Ja äkkiä hän lähti ja juoksi Jerusalemin läpi itkien: "Minä olen pettänyt Herrani!"

Rakkaat ystävät, me emme voi saada aikaan tuollaista parannuksen tekoa omassa lihassamme. Vain Pyhä Henki näyttää meille, kuten Pietarille, että me olemme myös haavoittaneet Vapahtajaamme. Ja tuon tosiasian tulisi täyttää meidät syvällä murheella!

En ole samaa mieltä kaikkien puritaani-kirjoittajien oppien kanssa, mutta pidän heidän innostaan pyhitykseen. Nuo vanhurskaat saarnaajat nimittivät saarnansa "syvälle kyntäviksi". He uskoivat, että he eivät voineet kylvää todellista uskon siementä ennen kuin kuulijoiden sydämen maaperä oli kynnetty syvälle.

Niin siis tuo puritaanien saarna meni syvälle murtaen kuulijain sielujen maaperän. Heidän saarnansa saivat aikaan aidon parannuksenteon seurakunnissa. Ajan mittaan kasvoi vahvoja, kypsiä, uskollisia kristittyjä.

Tänään suurin osa saarnaamisesta on kylvämistä ilman kyntämistä. Kuulen nykyään hyvin vähän saarnoja, jotka menisivät pintamultaa syvemmälle. Syvälle kyntäminen ei ainoastaan kohdistu synnin sairauteen; se myöskin kaivaa syvälle aivan sinne sairauden aiheuttajaan. Paljon saarnataan tänään parannuskeinoista ja jätetään itse sairaus käsittelemättä. Se tarjoaa lääkemääräyksen mutta ei suorita leikkausta!

Surullista: saatamme ihmiset ajattelemaan, että he ovat parantuneet synnin sairaudesta, vaikka he eivät koskaan tienneet olleensa sairaita. Puemme heille vanhurskauden vaatteita, vaikka he eivät tienneet olleensa alastomia. Kehotamme heitä luottamaan Kristukseen, vaikka he eivät tiedä olevansa luottamisen tarpeessa. Sellaiset ihmiset lopulta ajattelevat: "Ei kai se ole pahaksi ottaa Jeesus elämääni."

C. H. Spurgeon, voimallinen englantilainen saarnaaja, sanoi parannuksen teon tarpeellisuudesta seuraavaa:

"Minä uskon, että murehtivaa katumusta on vielä olemassa, vaikkakaan en ole siitä kuullut viime aikoina. Näyttää siltä kuin ihmiset kiirehtivät uskoon hyvin nopeasti näinä päivinä... Toivon, että minun vanha ystäväni, parannuksenteko, ei ole vielä kuollut. Minä rakastan äärettömästi parannuksentekoa; se on ikään kuin uskon kaksoissisar.

"Minä en itse ymmärrä paljon tuosta kuivasilmäisestä uskosta; Minä tiedän, että itse tulin Kristuksen tykö itkun- ja ristintietä... Kun tulin Golgatalle uskossa, tulin itkien ja rukoillen, tunnustaen syntini ja haluten pelastusta Jeesuksessa, ja Jeesuksessa ainoastaan."

Kun Times Square -seurakunta perustettiin me pastorit saarnasimme lakia muutamia vuosia

Miksi saarnasimme lakia niin kauan seurakunnassamme? Teimme sen siksi, koska seurakunnassamme oli paljon sellaisia, jotka sanoivat itseään kristityiksi - mutta meidän elämänsä ei heijastanut sitä!

Noina vuosina tuli paljon ihmisiä alttarille jokaisen kokouksen jälkeen. He toistivat sielunhoitorukouksen ja ottivat pelastuksen vastaan uskossa. Kuitenkaan monet noista ihmisistä eivät koskaan olleet synnintunnossa. He eivät kokeneet Jumalan mielenmukaista murhetta - siksi heidän elämässään ei näkynyt todellista parannuksen tekoa.

Nuo niin sanotut parannuksen tehneet teatterin näyttelijät esittivät uskovan osaa sunnuntaina, mutta palasivat takaisin noihin pilkkaaviin näytelmiinsä viikon aikana. Homoseksuaalit rukoilivat pelastusta, mutta jatkoivat silti syntielämäänsä. Toiset tunnustivat Jeesuksen alttarilla, mutta kuitenkin jatkoivat aviorikoksessa, haureudessa ja huumeissa.

Tässä syy siihen, miksi jyrisimme synnintunnon saarnaamme! Pyhä Henki johti pastoreitamme paljastamaan synnin, kapinoinnin ja tottelemattomuuden Sanaa kohtaan. Me saarnasimme helvetin niin kuumaksi, että ihmisiä käveli ulos kokouksistamme. Saarnasimme myös taivaan niin todellisena, että kompromissin tekijät vapisivat valtavan Kristuksen todellisuuden pyhyydessä.

Meidän lakisaarnamme olivat aivan välttämättömiä tuona aikana. Se on Jumalan peili, joka paljastaa jokaisen salatunkin asian. Ja se sai ihmiset seurakunnassamme näkemään tuon ylenpalttisen synnin synnillisyyden.

Jotkut ihmiset lähtivät pois, mutta toiset tulivat esille todella pelastuen. Eräs heistä oli kovaääninen näyttelijä, David Davis. Hän antautui kokonaan Jeesukselle ja teki todellisen parannuksen. Tänään hän on vaimonsa kanssa paimenena hyvin elävässä seurakunnassa Israelissa. He ovat saarnanneet siellä Kristusta melkein kymmenen vuotta.

Tuolla todellisen parannuksenteon työllä oli oma tarkoituksensa seurakunnassamme, ja sitten Pyhä Henki johti meidät saarnaamaan armon kirkkautta. Me opetimme Uutta Liittoa, Pyhän Hengen voimaa synnin yli, uskossa vaeltamista. Lyhyesti sanottuna, me aloimme kasvattamaan pyhiä.

Tuon kokemuksen kautta me myöskin saimme havaita lain saarnaamisen vaarat keskittyen pääasiassa syntiin. Jos ihmisille jatkuvasti syötetään sellaista sanomaa, he alkavat menettää toivoaan ja vaipua epätoivoisiin ajatuksiin: "En minä koskaan täytä noita mittoja." He kääntyvät sisäänpäin katsomaan itseään eivätkä etsi toivoa ristiltä.

Mutta seurakuntahan on Herran, ja me voimme luottaa Jumalan Hengen kykyyn tuoda esille laki, milloin se on tarpeellista. Jos Jeesus näkee kansansa tuudittautuvan helppoon uskomiseen, Hän tuo jälleen lain ruoskan heille armossaan ja laupeudessaan.

Ymmärräthän, että parannuksen teko ei ole kerran elämässä tapahtuva kokemus. Ei se ole kuin hurrikaani, joka iskee kerran ja sitten häipyy ikuisesti. Emmekä me myöskään koe parannuksentekoa vain kriisin aikana ja sitten vain puhu siitä koko loppuelämämme ajan. Ei - murhe synnistä pitäisi olla meidän vakituinen opettajamme!

Spurgeon todisti: "Tunnustan vapaasti, että minulla on nyt paljon suurempi suru synnistä tänään, kuin silloin, kun tulin Vapahtajan luokse yli kolmekymmentä vuotta sitten. Vihaan syntiä voimakkaammin nyt, kuin silloin, kun olin synnintunnossa. Oli joitakin asioita silloin, joita en pitänyt syntinä, mutta nyt tiedän niiden olevan syntiä. Minulla on nyt paljon parempi tietoisuus oman sydämeni pahuudesta nyt, kuin silloin, kun tulin Kristuksen luo..."

"Suru synnistä on jatkuva sade, suloinen, pehmeä tihkusade, joka kestää todella pelastuneen ihmisen eliniän... Hän aina murehtii synnintekoaan... Hän ei koskaan lakkaa murehtimasta ennen kuin kaikki synti on poissa."

Jeesus sanoi jotakin Efeson seurakunnalle, joka saa minut vapisemaan!

Muistat varmaan ne seitsemän seurakuntaa, joista Johannes puhuu Ilmestyskirjan toisessa luvussa. Niiden joukossa on Efeso - seurakunta, josta Jeesus puhuu hyvää.

Haluaisin ajatella, että meidän Times Squaren seurakuntamme olisi Efeson seurakunnan kaltainen. Tuo uskovien joukko teki työtä yhdessä maailman väkirikkaimmista kaupungeista, eivätkä he koskaan lannistuneet sen suuren pahuuden keskellä. Nuo ihmiset elivät uhrautuen, vihasivat syntiä ja kieltäytyivät ottamasta vastaan vääriä oppeja. He seisoivat vahvoina uskossa, rakastaen Jumalaa kaikesta sydämestään huolimatta saatanan lukemattomista viettelyksistä.

Kuitenkin Kristus havaitsi jotain väärää heidän keskuudessaan. Hän rakasti niin paljon tuota seurakuntaa - se oli loistava lamppu kansojen keskuudessa - eikä Hän istunut joutilaana ja antanut sen sammua. Siksi hän sanoi Efeson seurakunnalle: "Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi" (Ilm.22:4).

Jeesus sanoi: "Sinun lamppusi sammuu! Se rakkaus Minuun, joka kerran motivoi uskollisuuttasi, on loppumassa. Sinulla oli kerran taakka hukkuvista sieluista - mutta nyt sinä tyydyt vain istumaan kirkossa ja kuuntelemaan saarnoja. Sinä vain pyörit omien huoliesi ympärillä, etkä kiinnitä huomiota Minuun. Olet langennut kauaksi sieltä, missä sinä kerran olit!"

Sitten Jeesus sanoo heille: "Muista siis, mistä olet langennut..." (jae 5). Hän sanoo: "Ajattele menneisyyttäsi! Sinulla oli halu tulla minun huoneeseeni, olla yhdessä pyhieni kanssa, kantaa taakkaani. Mutta nyt yksi tunti sunnuntaiaamuna on jo tarpeeksi sinulle!"

Niin, rakas uskova - oletko vielä palava Jeesukselle? Rakastatko vielä Häntä yhtä paljon, kuin silloin, kun pelastuit? Vai oletko menettänyt mielenkiintosi Häneen ja jättänyt kaiken palvelustyön? Onko sinun elämässäsi liian paljon muuta touhua? Jos on niin, silloin Herra sanoo sinulle: "Minulla on se sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi!"

Kuuntele mitä Jeesus sanoo tässä kohtaa: "...tee parannus ja tee niitä ensimmäisiä tekoja..." (sama jae). Hän sanoo: "Murehdi sitä kasvavaa apaattisuuttasi. Kadu - ota se vakavasti. Sitten anna murheesi johtaa sinut takaisin sinne, kun sinä ensi kerran rakastit Minua!"

Kristus antaa meille sanan ja antaa meidän ymmärtää, että sitä on paras totella: "...mutta jos et..." Hän heti sanoo mitkä ovat seuraukset: "....niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan..." (sama jae).

Jeesus sanoo tässä, että ellemme me tee parannusta, Hän ottaa meiltä pois kaiken hengellisen auktoriteetin, mikä meille on annettu. Siihen sisältyy vaikutuksemme kunnallisiin asioihin, yhteiskuntaan, naapureihin, niihin joilla on vaikutusvaltaa. Kaikki se vaikutusvalta, mikä meillä on ollut, otetaan pois, hän sanoo: "..ellette tee parannusta!"

Juuri nyt, seurakuntia ympäri maailmaa sulkee oviaan. Niiden valot kirjaimellisesti sammutetaan - koska tuomiot lähestyvät, jos ei tehdä parannusta! Jumala sanoi, että he menettävät henkien tuntemisen lahjan, hengelliset siunaukset, varansa, Hänen läsnäolonsa. Nyt he ovat kuolleita, elottomia, vain muistoja menneistä siunauksista.

Saarnasin monessa sellaisessa seurakunnassa kolmekymmentä vuotta sitten. Silloin ne olivat täynnä innokkaita uskovia. Tänään tuskin tusinan verran ihmisiä istuu siellä penkeissä. Pian ne vähenevät loppuun ja ovet suljetaan iäksi. Jumala on kirjoittanut "Iikabod" niiden ovien ylle - mikä tarkoittaa "Herran Henki on poistunut!"

Kuitenkin, rakkaat ystävät, Jumala antaa tämän saman sanoman jokaiselle uskovalle henkilökohtaisesti. Hän sanoo: "Jos et tee parannusta - jos pysyt välinpitämättömyydessäsi - työnnän lampunjalkasi sivuun. Sinulla ei ole enää mitään vaikutusta perheeseesi, työtovereihisi - ei kehenkään!"

Näin juuri tapahtui Efeson seurakunnalle. Jumala odotti kärsivällisesti - yli 1000 vuotta itse asiassa - että tuo seurakunta tekisi parannuksen. Viimein kuitenkin tuli aika, jolloin heidän luopumuksensa tuli sietämättömäksi.

Historioitsija Gibbon kirjoittaa: "Ensimmäinen Efeson lampunjalka sammutettiin. Barbaariset hallitsijat Jooniasta ja Lyydiasta polkivat jalkoihinsa jäljellä olevan kristillisyyden. Nyt muhamettilaisista moskeijoista huudetaan Muhammedin jumalan puoleen. Ainoastaan Filadelfia-seurakunta on enää jäljellä."

Kuitenkaan, kun me luemme näitä sanoja, meidän ei tarvitse pelätä. Jeesus päättää nuhtelunsa tällä tavalla: "...Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa" (Ilm.2:7).

Rakas pyhä, Jeesus on se puu! Hän sanoo meille: "Jos teet parannuksen, Minä annan sinulle jatkuvan elämän omasta itsestäni. Niin kauan kuin rakastat Minua, annan sinuun virrata yliluonnollista elämää. Tämä elämä tulee esille arvostelukyvyssäsi, rakkaudessasi toisiin ihmisiin, hyvissä teoissasi Jumalan valtakuntaa varten!"

Tämä on se merkki, joka erottaa muista jokaisen uskovan, joka rakastaa Jeesusta. Sellainen uskova on täynnä elämää - ja jokainen hänen lähellään tietää sen!

Jeesus lupaa, että Jumalan mielen mukainen murhe, parannusta tekevä sydän ja yhä uudistuva rakkautesi Häneen johtaa sinut elämään. Siis rukoile Häntä juuri nyt: "Herra anna minulle todella parannusta tekevä sydän. Tee minusta jälleen sellainen, kun minä olin, kun ensi kertaa rakastuin Sinuun. Tällä kertaa vie minut vielä syvemmälle itseesi, kuin koskaan ennen!"

Kun teet parannuksen, Jumalan Henki alkaa paljastamaan sinussa Kristuksen kirkkautta. Ja Hän vaikuttaa niin, että kaikki ympärilläsi sen näkevät!