Mitä tapahtuu seurakunnalle, jonka pastori ei enää saarnaa syntiä vastaan

Tunnet varmaankin kertomuksen kuningas Daavidin aviorikoksesta Batseban kanssa. Sen seurauksena Batseba tuli raskaaksi. Havaittuaan tilansa hän lähetti viestin Daavidille: “Minä olen raskaana.”

Kun Daavid luki viestin, hän joutui paniikin valtaan. Hänen maineensa hurskaana, rehellisenä miehenä oli nyt vaarassa. Hän oli mies, joka oli kirjoittanut yli 3000 psalmia ja hengellistä laulua. Jumala oli käyttänyt häntä tuhoamaan Israelin viholliset. Ja hän oli osoittanut maailmalle, mitä merkitsee olla jalosydäminen.

Mutta nyt tuossa paniikin tilassa, Daavid ei ainoastaan ajatellut omaa mainettaan, vaan myöskin Jumalan. Jos hänen syntinsä tulisi ilmi, siihen liitettäisiin Jumalan nimi. Hän näki mielessään suuren skandaalin. Niinpä Daavid suunnitteli tuon Batseba-tapahtuman peittelemistä. Ja hän aloitti sen lähettämällä viestin armeijansa kenraalille, Jooabille: “Lähetä minun luokseni heettiläinen Uuria” (2.Samuel 11:6).

Uuriahan oli Batseban aviomies, joka oli Israelin armeijassa. Ilmeisesti Uuria oli erikoisjoukoissa, koska Raamattu sanoo, että hän oli yksi Daavidin 37 voimanmiehestä (katso 23:39). Kun Jooab sai Daavidin sanoman, hän varmaankin vaistosi jotain outoa. Hän tunsi Daavidin perin pohjin. Kenraali kuitenkin lähetti Uurian Jerusalemiin kuulemaan, mitä asiaa Daavidilla oli.

Kun Uuria saapui, Daavid otti hänet vastaan kuninkaallisessa asunnossaan, ja alkoi keskustella sota-asioista. Hän kysyi: “Mitä kuuluu sotarintamalle? Mitenkä kenraali hoiti asioita? Kuinka taistelutoverisi pärjäävät?” Uuria varmaankin ihmetteli: “Mitähän tämä merkitsee? Minä olen vain jalkasotilas. En ole tehnyt mitään ansaitakseni tällaista huomion osoitusta.” Tai hänkin varmaan tuli epäluuloiseksi. Hän ehkä oli kuullut huhuja suhteesta, vaikkakaan Raamattu ei ilmoita, että asiasta olisi tullut julkinen.

Totuushan oli, että Daavid yritti järjestää Uurian asiat. Kuningas ajatteli, että jos hän vain saisi Uurian yhdeksi yöksi Batseban kanssa sänkyyn, niin asia olisi silloin kunnossa. Silloin Uuria luulisi, että raskaus oli hänen ansiotaan. Daavid sanoi hänelle: “Sinä olet ollut kovassa taistelussa, ja olet varmaan väsynyt. Mene siis kotiisi ja lepää ensi yönä. Lähetän sinulle jotain hyvää ruokaa.” Mutta kun Uuria lähti, ei hän mennytkään kotiinsa, vaan nukkui vartiomiesten parakissa palatsin ulkopuolella. Kun Daavid kuuli siitä seuraavana päivänä, hän kutsui Uurian luokseen ja kysyi: “Miksi et mennyt vaimosi luo viime yönä?”

Uuria vastasi: “...minun herrani Jooab ja herrani palvelijat ovat leiriytyneinä kedolla; menisinkö minä kotiin syömään, juomaan ja makaamaan vaimoni kanssa? Niin totta kuin sinä elät ja sinun sielusi elää, sitä minä en tee.” Uuria ajatteli vain sotilaskavereitaan. Hänen uskollisuutensa varmaankin kokosi tulisia hiiliä Daavidin pään päälle.

Nyt kuningas joutui vielä suuremman paniikin valtaan. Hän määräsi Uurian vielä olemaan Jerusalemissa yhden yön. Sitten hänellä oli toinen suunnitelma valmiina. Sinä iltana hän kutsuisi Uurian ilalliselle, juottaisi hänellä paljon viiniä, että hän juopuisi. Silloin Uuria unohtaisi kanssasoturinsa ja haluaisi maata vaimonsa kanssa.

Voitko kuvitella, että tuo hurskas kuningas, vanhurskauden saarnaaja, yrittää saada yhden uskollisista sotilaistaan humalaan? Juuri näin Daavid teki. Ja suunnitelma onnistui: Uuria juopui. Daavid käski palatsin vartijoita: “Viekää tämä mies kotiinsa ja laittakaa hänet sänkyyn. Mutta jälleen Raamattu sanoo: “Mutta illalla hän meni maata vuoteelleen herransa palvelijain joukkoon eikä mennyt kotiinsa” (2Sam.11:13).

Tässä vaiheessa Daavidin paniikki ylitti kaikki rajat. Hän tiesi, että nyt oli toimittava radikaalisti. Niinpä hän kirjoitti kirjeen Jooabille ja komensi häntä laittamaan Uurian etulinjaan kovimpaan taisteluun. Sitten, kun vihollinen hyökkäsi, Jooabin piti vetää joukkonsa takaisin ja jättää Uuria viholliselle. Daavid siis tappoi Uurian.

Daavid antoi sinetöidyn kirjeen Uurialle, joka oli osoitettu Jooabille. Uskollinen Uuria ei tiennyt, että armeijan päällikkö oli ojentanut hänelle kuolemantuomion. Kun Jooab luki Daavidin kirjeen, hän näki Daavidin juonen. Mutta hän totteli kuningasta. Hän lähetti Uurian itsemurhapartioon. Ja aivan Daavidin suunnitelman mukaan sotilas kuoli taistelussa.

On vaikea ymmärtää kuinka sellainen hurskas mies kuin Daavid voi langeta tuollaiseen hirvittävään syntiin. Vieläpä tämän päivän standardien mukaan, kun puhutaan raiskauksista, väkivaltaisuuksista ja murhista, Daavidin kertomus näyttää pahimmilta tapauksilta, mitä kukaan johtaja on koskaan tehnyt. Miksi? Se tapahtui Jumalan miehelle, joka janosi vanhurskautta.

Muistat varmaan, mitä tapahtui sitten: Batseba suri miehensä kuolemaa seitsemän päivää lain mukaan. Sitten Daavid toi hänet palatsiinsa, jossa hän liittyi Daavidin haaremiin (hänellä oli jo viisi vaimoa). Lopulta Batseba synnytti Daavidin lapsen. Ja koko vuonna murhan jälkeen Daavidissa ei näkynyt mitään katumuksen merkkejä teoistaan. Hän jopa puolusteli Uurian kuolemaa Jooabille, sanoen, että se oli sodan seurausta: “...sillä miekka syö milloin yhden, milloin toisen” (2Sam.11:25).

Daavid suhtautui syntiinsä kevyesti, mutta Jumala ei. Raamattu sanoo: “Mutta se, mitä Daavid oli tehnyt, oli paha Herran silmissä” (2Sam.11:27).

Profeetta Naatan oli Daavidin pastori. Hän ei arkaillut tuoda julki laumansa syntiä, kuningas mukaan luettuna. Minä näen Naatanin hurskaana paimenena, joka itkee seurakuntansa synnin tähden. Se oli varmaan hänelle hyvin raskasta, kun Daavid, jota kaikki pitivät hurskaana ja oikeamielisenä, peitteli syntiään.

Naatan tiesi kaiken, mitä Daavid oli tehnyt, koska Pyhä Henki oli sen hänelle ilmoittanut. Vanhurskaana pidetty kuningas oli rikkonut kolmea pyhää käskyä vastaan: Hän oli himoinnut toisen miehen vaimoa ja varastanut sen häneltä. Hän oli tehnyt huorin hänen kanssaan. Ja hän oli tehnyt murhan peittääkseen sen. Kuinka Naatan toimi siinä tilanteessa? Kuinka tämä pyhyyden saarnaaja nuhteli sellaista, joka peitteli hirvittävää syntiään?

Monet nuoret saarnaajat ovat kysyneet minulta saman kysymyksen: “Kuinka minun tulee käsitellä syntiä seurakunnassa? Niin monet avioparit eroavat ja monet elävät haureudessa. Minä tiedän, että minulla on vastuu saarnata heille Jumalan Pyhyyttä. Mutta en halua ajaa ketään pois seurakunnasta sellaisella saarnaamisella.”

Minun vastaukseni noille nuorille saarnaajille on aina sama: “Seurakuntasi kuuntelee mitä tahansa, mitä sinun on sanottava, jos sinä sanot sen kyynelin. Et voi lyödä heitä sanomallasi. Heidän on nähtävä, että sydämesi on murtunut. Yritä saada heidät parannuksen tekoon saarnaamalla Jumalan armoa. Hänen sanansahan on kaksiteräinen miekka. Mutta sinun on käytettävä sitä samenttihansikkaat kädessä.”

Tietenkään tämä ei ole jokaisen sarnamiehen asenne. Saan säännöllisesti kirjeitä uskovilta, jotka sanovat: “Sinun pitäisi kuulla sen ja sen pastorin saarnaavan. Hän käyvät käsiksi syntiin voimakkaasti.” Mutta suurin osa noista saarnaajan äänitteistä on vain vihaista sanatulvaa ulkonaisia asioita vastaan. Heidän sanomastaan puuttuu Jumalan armo ja laupeus. Paremminkin he asettavat raskaita taakkoja lampailleen, eivätkä nosta sormeaan auttaakseen heitä.

Minä uskon, että Naatan on hyvä esimerkki siitä kuinka hurskas saarnaaja paljastaa synnin. Hän ei rynnännyt Daavidin luo käsiään huitoen ja ääni jylisten. Hän ei osoittanut sormellaan Daavidia ja huutanut: “Sinä olet se syyllinen!” Ei, hän toi Jumalalta valtavan paljastavan sanoman suurella viisaudella, voimalla ja hellällä laupeudella. Ja hän käytti siinä vertausta.

Naatan sanoi Daavidille: “Köyhällä miehellä oli vain yksi lammas. Se oli koko perheen lemmikki, ja rakastettu kuin perheen jäsen. Tuo lammas saattoi maata jokaisen sylissä ja halusi hellyyttä. Ja tuo mies huolehti siitä ja ruokki aivan kuin lapsiaankin. Köyhällä miehellä oli rikas naapuri, jolla oli monta lammaslaumaa. Eräänä päivänä rikkaalla miehellä oli vieras. Kun ruokailun aika tuli, hän lähetti palvelijansa teurastamaan lampaan. Ja hän sanoi palvelijalle, että älä ota lammasta omista laumoista, vaan varasta naapurin lammas, teurasta se ja tarjoa vieraalle aterialla.

Kun Daavid kuuli tämän, hän meni pois tolaltaan. Hän sanoi Naatanille: “Tuo rikas mies on kuoleman oma!” “Niin totta kuin Herra elää, mies, joka tämän on tehnyt, on kuoleman oma. Ja karitsa on hänen korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki näin ja koska hän ei sääliä tuntenut” (2.Sam.12:5-6).

Tässä kohtaa Naatanilla varmaan oli kyyneleet silmissä. Vavisten hän sanoi Daavidille: “Sinä olet se mies. ... Miksi sinä olet pitänyt halpana Herran sanan.... Heettiläisen Uurian sinä olet surmannut miekalla, ja hänen vaimonsa sinä olet ottanut vaimoksesi” (2.Sam.12:7, 9).

Naatan sanoi: “Daavid, etkö sinä ymmärrä? Minä kerron sinun tarinaasi. Sinulla oli jo viisi vaimoa, mutta sinä varastit toisen miehen ainoan vaimon. Sinä et säälinyt häntä. Sinä lähetit hänet taisteluun kuolemaan, niin että sinä sait hänen lampaansa. Sinusta on tullut avionrikkoja, murhaaja, varas. Sinä olet ottanut Jumalan sanan kevyesti.” Naatan paljasti jokaisen yksityiskohdan Daavidin synnistä. Mutta hän ei tehnyt sitä vihassa. Paremminkin hän puhui yksinkertaisesti kuninkaalle: “Mutta Naatan sanoi Daavidille” (2.Sam.12:7).

Juuri tuolla hetkellä Daavid sai piston sydämeensä, ja hän murtui. Kun luemme Daavidin kirjoituksia tuolta ajalta, me näemme murtuvan sydämen hätähuudon: “Minun luuni ovat heikot. Minä en voi nukkua. Joka yö minä kastelen tyynyni kyynelillä.” Pyhä Henki oli ottanut Daavidin kiinni, puhuen hänen sydämelleen, kehoittaen häntä parannukseen. Hän ei voinut paeta Jumalan armollista takaa-ajoa.

Kun tutkin tätä Raamatun kohtaa enemmän, aloin huutaa Jumalan puoleen: “Oi Herra, olethan minullekin yhtä armollinen kuin olit Daavidille? Lähetätkö minulle yhtä voimakkaan syntiä paljastavan sanan minulle kuten Daavidillekin? Oi Jumala, jos minä lankean kompromissiin, lähetä minulle rohkea profeetta paljastamaan minun syntini.”

Minä uskon, että Jumalan suurin laupeuden lahja seurakunnalle on uskollinen sanan palvelija, joka rakkaudella nuhtelee synneistämme. Minä kiitän Jumalaa sellaisista ‘Naatan’ saarnaajista, henkilöistä, jotka eivät pelkää sanoa suoraan vanhimmille, diakoneille tai rikkaille seurakunnan jäsenille. He uskaltavat seista kasvotusten kenen tahansa kanssa ja paljastaa heidän rikkomuksensa lempeästi ja rakkaudellisesti.

Ei tietenkään jokainen halua sellaista nuhtelua. Jotkut postituslistallamme olevat ovat kirjoittaneet: “En halua mielelläni avata lähettämiäsi kirjeitä. Kun luen niitä, tulee oloni epämukavaksi. Ne saavat minut hermostumaan.” “En voi palvella sellaista Jumalaa kuin sinulla on, joka kaivelee sieluani paljastaakseen asioitani.” “Sinun on laimennettava sanomaasi. En voi hyväksyä niitä sellaisena.”

Minä tiedän, että rakastavana paimenena minulla on oltava oikea äänen sävy. Mutta en voi pyytää anteeksi saarnaamaani syntiä paljastavaa totuutta. Kysyn sinulta, mitä tapahtuu seurakunnalle, jonka pastori ei enää tuo esille lampaidensa virheitä ja puutteita? Miten olisi käynyt Daavidille, jos Naatan ei olisi näyttänyt hänelle koko totuutta?

On ymmärrettävä, Naatan tiesi, että voimakas kuningas olisi voinut surmauttaa hänet milloin tahansa. Hän oli nähnyt Daavidin suuttuvan monta kertaa. Siis, miksi ei Naatan sanonut: “Minä olen vain ystävä Daavidille. Minä rukoilen hänen puolestaan ja olen hänen saatavillaan, milloin vain hän tarvitsee minua. Minun on luotettava, että Pyhä Henki ottaa hänet kiinni synnistä.” Mitä olisi tapahtunut?

Minä uskon, että ilman Naatanin kiinniottavaa sanaa, Daavid olisi saanut kaikkein ankarimman tuomion. Pahin mahdollinen tuomio on, kun Jumala jättää synnin valtaan ja ottaa kaiken Pyhän Hengen toiminnan pois elämästä. Ja juuri niin tapahtuu tänään monen uskovan elämässä. He haluavat kuunnella vain lempeää, lihaa miellyttävää saarnaa. Siinä ei ole mitään syntiä paljastavaa sanaa eikä Jumalan mielenmukaista murhetta. Ja missä ei surra syntiä, siellä ei ole parannuksen tekoa. Ja missä ei ole parannuksen tekoa, siellä on vain sydämen kovuutta.

Apostoli Paavali kirjoitti Korinton seurakunnalle: “Nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi; sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen mukaan.... Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen” (2.Kor.7:9-10). Paavali sanoi saarnanneensa korinttolaisten syntiä vastaan siksi, että se sai aikaan heissä murheen, joka johti parannuksen tekoon. Ja se sai heissä myös vihan syntiä vastaan, pyhän Jumalan pelon ja halun elää vanhurskasta elämää. Mutta näin ei olisi tapahtunut, ellei hän olisi saarnannut terävää, läpitunkevaa, syntiä paljastavaa sanaa.

Syy siihen, että Paavali puhui niin voimakkaasti korinttolaisille oli : “Että teidän intonne meidän hyväksemme tulisi julki teidän keskuudessanne Jumalan edessä” (7:12). Toisin sanoen: “En yrittänyt haukkua ja tuomita teitä. Minä paljastin teidän syntinne, että te huomaisitte kuinka paljon rakastan teitä ja huolehdin teistä. Kun Pyhä Henki kolkuttaa sydämelle, se voi joskus tuntua kovalta lyönniltä. Mutta se on Jumalan osoittamaa hellää rakkautta.”

Ilman tuollaista sanaa, Daavid varmaankin olisi joutunut hirvittävän tuomion alaiseksi. Hän oli jo elänyt vuoden ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän ei ollut kuullut mitään nuhteen eikä ojennuksen sanoja. Niin jokainen päivä teki helpommaksi panna se synti pois mielestä. Ja vieläpä hänen armeijansa sai huomattavia voittoja. Pintapuolisesti katsottuna, kaikki näytti sujuvan hyvin. Mutta uskon kuitenkin, että Daavidin oli vaikea nukkua öisin. Hän varmaan heräsi joka aamu synkkänä. Tosiasiahan on, että ei kukaan Herraa lähellä elävä voi olla rauhallinen, jos hän elää synnissä.

Tässä minulla on esimerkki: Annoin sielunhoitoa eräälle rakkaalle veljelle, jolla epäilin olevan laittoman suhteen. Kun kysyin sitä häneltä, hän kielsi sen jyrkästi. Sitten kuukausi sen jälkeen, hän pyrki puheilleni myöhään illalla. Kun tapasin hänet, oli hän murheellinen ja itki. Hän tunnusti: “Pastori, minä olen elänyt helvetissä monta viikkoa. Valehtelin sinulle ja Jumalalle. Olen elänyt aviorikoksessa. Olen kelannut mielessäni jokaista saarnaasi, jokaista varoituksen sanaa. Enkä minä ole voinut hiljentää Jumalan sanaa.” Pyhä Henki jatkuvasti muistutti tätä miestä syntiä paljastavilla saarnoilla. Ja hänet vedettiin parannuksen tekoon saarnatun sanan muistutuksen kautta.

Tässä on vielä toinen esimerkki. Eräs sisar kirjoitti minulle: “David-veli, olen ollut naimisissa mieheni kanssa kaksikymmentä vuotta. Rakastan häntä, mutta nyt minun on ehkä jätettävä hänet vaikka en haluaisi. En voinut tajuta kuinka tuo Jumalan mies, joka käy kanssani kirkossa säännöllisesti, voi rappeutua luonteeltaan niin pahasti. Hänestä on tullut epärehellinen ja meillä on ikäänkuin seinä välillämme. Pian hänestä tuli aivan vieras perheellemme. En voinut löytää syytä siihen. Minä rukoilin ja tein kaikkeni ymmärtääkseni, miksi hän alkoi olla pois tolaltaan. Sitten löysin syyn: hän oli joutunut riippuvaiseksi pornografiasta aivan avioliittomme alusta ja jopa vähän ennen sitä. Hän yhä sanoo olevansa uskossa ja käy kirkossa kanssani. Mutta hän ei halua luopua siitä.”

Tuo mies on menettämäisillään perheensä ja kotinsa. Hän sanoo olevansa uudestisyntynyt ja matkalla taivaaseen. Luuletko, että hän tarvitsee taputuksen selkään ja rohkaisun sanan? Tarvitseeko hänen kuulla saarnaajan sanovan: “Kaikki on OK, Jeesus rakastaa sinua?” Ei, ei koskaan! Hän tarvitsee Naatanin, jonkun joka sanoo hänelle: “Sinä olet se syyllinen mies!” Hänen on herättävä, Pyhän Hengen tulen on sytyttävä hänessä. Muuten hän jää syntiinsä ja lopulta joutuu tuhon omaksi.

Kun Daavid kuuli Naatanin rakastavan, mutta samalla polttavan sanan, hän muisti kuinka edellistä kuningasta oli profeetta varoittanut. Daavid oli kuullut kaiken Samuelin varoituksesta kuningas Saulille. Ja hän oli kuullut Saulin suhtautumisesta sanomaan, tunnustaen: “Minä olen tehnyt syntiä.” (Minä en usko, että Saul huusi sydämestään kuten Daavid teki: “Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan!”).

Daavid näki ensikädessä Saulia kohdanneen rappeutumisen. Hän oli ollut kerran Jumalaa pelkäävä, Hengen johdossa oleva kuningas, mutta hän jatkuvasti hylkäsi profeetan välittämän, nuhtelevan sanoman. Pian Saul alkoi vaeltaa oman tahdon tietä katkerana ja kapinallisena. Lopulta Pyhä Henki poistui hänestä: “Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana” (1.Sam.15:23). “...Herra... , mutta oli poistunut Saulista” (18:12). Lopulta Saul meni saamaan neuvoa noidalta. Hän tunnusti noidalle: “...ja Jumala on poistunut minusta eikä vastaa enää, ei profeettain kautta eikä unissa. Niin minä kutsutin sinut, että ilmoittaisit minulle, mitä minun on tehtävä” (28:15).

Daavid muisti kaiken sen mielipuolisuuden, pahuuden ja väkivällan, joka ympäroi Saulia, kun hän hylkäsi Jumalan sanan. Nyt yhtäkkiä totuus lävisti hänen oman sydämensä: Jumala ei katso henkilöön. Minä olen tehnyt syntiä, aivan kuin Saulkin teki. Ja nyt tässä on toinen profeetta, joka nyt tuo minulle Jumalan sanan, aivan kuin Samuel toi sen Saulille. Oi Herra, minä olen tehnyt syntiä sinua vastaan! Älä ota minulta pois Pyhää Henkeä, niinkuin otit Saulilta”.

Daavid kirjoitti: “Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni. Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi ...puhdista minut isopilla .... Jumala luo minuun puhdas sydän ... Älä heitä minua pois kasvojesi edestä; äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi” (Ps.51:5-13).

Eräs Raamatuntutkija arvelee, että huolimatta parannuksen teosta, Daavid ei koskaan toipunut lankeemuksestaan. Hän perustaa sen siihen, että Raamattu kertoo vähän mistään Daavidin voitoista tämän jälkeen. Hän sanoo, että Daavid vähitellen ‘häipyi’ taka-alalle kunnes hän sitten kuoli.

On totta, että Daavidilla oli vakavat seuraukset synnistään. Hän jopa profetoi tuomiota itselleen. Hän sanoi Naatanille, että se rikas mies, joka varasti köyhän miehen lampaan, on velvollinen korvaamaan sen nelinkertaisesti. Ja niin juuri tapahtui Daavidin elämässä: Kun Batseba synnytti lapsen, se kuoli muutaman päivän kuluttua. Ja Daavidin kolme poikaa - Ammon, Absalom ja Adonia - kohtasivat ennenaikaisen kuoleman. Niin Daavid maksoi synnistään neljällä omalla lampaallaan.

Raamattu osoittaa kuitenkin selvästi, että kun me palaamme Herran luo aidossa kokosydämisessä parannuksessa, hän antaa anteeksi ja saattaa kaiken ennalleen. Meidän ei tarvitse päätyä Saulin kohtaloon mielipuolena ja väkivaltaisena. Eikä meidän tarvitse vähitellen ‘häipyä’ pois häpeämään kunnes Herra vie meidät lopulta kotiin. Päin vastoin, profeetta Joel vakuuttaa meille, että Jumala vastaa meille heti, kun palaamme hänen tykönsä: “Reväiskää rikki sydämenne... ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne tykö; sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa” (Jooel.2:13).

Ihme kyllä, Jumala antaa meille tällaisen valtavan lupauksen: “Ja minä korvaan teille ne vuoden tulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka ... söivät.... Ja te syötte kyllälti ja tulette ravituiksi ja kiitätte Herran, teidän Jumalanne, nimeä, hänen, joka on tehnyt ihmeitä teitä kohtaan. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti” (Jooel.2:25-26).

On ymmärrettävä, että kun tämä profetia annettiin, Jumala oli jo julistanut tuomion Israelille. Mutta kansa teki parannuksen, ja Jumala sanoi: “Nyt minä teen ihmeellisiä asioita teille. Minä korvaan kaiken, minkä vihollinen on varastanut.”

Rakkaat ystävät, Jumalan hellä laupeus sallii jopa kaikkein pahimman syntisen sanoa: “Minä en ole huumeiden orja. Minä en ole alkoholisti. Minä en ole huorintekijä. Minä olen elävän Jumalan lapsi, jolla on kaikki oikeudet taivaaseen, mitä sielun pelastumiseen tulee. Minä en enää ole tuomion alainen, koska meinneisyyteni on täysin takanani. Eikä minun tarvitse maksaa menneistä synneistäni, koska Jeesus maksoi kaiken. Ja vielä lisäksi, hän sanoi, että hän korvaa kaiken minulle.”

Tämä on totuus, mitä tapahtui Daavidille: Hän kuunteli Jumalan sanaa Naatanin kautta, hän teki parannuksen ja totteli, ja sen seurauksena hän eli lopun elämänsä kasvaen tiedossa Jumalasta. Jumala antoi suuren rauhan Daavidin elämään. Ja lopulta kaikki hänen vihollisensa vaiennettiin.

Selvin osoitus Jumalan saattamasta korvauksesta Daavidin elämässä on hänen oma todistuksensa. Lue, mitä Daavid kirjoitti kuolinpäivinään:

“Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani! ... jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi, varustukseni ja pakopaikkani, sinä pelastajani, joka pelastat minut väkivallasta” (2.Sam.22:2-3). Tämä ei ole sellaisen henkilön todistus, joka olisi ‘häipynyt’ taka-alalle.

“...minä rukoilin Herraa... ja hän kuuli minun ääneni.. huutoni kohosi hänen korviinsa. ...ja tarttui minuun ja veti minut ylös suurista vesistä .. Hän toi minut avaraan paikkaan, hän vapautti minut, sillä hän oli mielistynyt minuun” (2.Sam.22:7, 17, 20). Me juuri katselimme kuinka Daavid oli pahoittanut Jumalan mielen. Kuitenkin kaiken sen jälkeen Daavid voi sanoa: “Hän oli mielistynyt minuun.”

Tässä on syy, miksi Daavid tullaan tuntemaan aina Jumalan mielen mukaisena miehenä: Koska hän heti ja aidosti teki parannuksen synneistään. Sananlaskut sanoo meille: “.. kunnia nuhdetta noudattavalle” (Sananl. 13:18). Jumala kuinnioittaa sinua, jos sinä rakastat ja tottelet Jumalan nuhdetta.

“..eivätkä suostuneet minun neuvooni... saavat syödä oman vaelluksensa hedelmiä... Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa” (Sananl. 1:30-32). Jos sinä et kuuntele Jumalan nuhdetta, sinä tuhoudut.

“...ja kurittava nuhde on elämän tie” (Sananl. 6:23). Siis Jumalan synnistä kiinniottava sana tuo elämän.

Rakas Jumalan lapsi, totuus ‘kovasta saarnasta’ on se, että jos se saarnataan ‘kyynelten läpi’, on se silloin ‘armon saarna’. Jos sinua Jumalan sanaa pistää - jos hänen Henkensä ei salli sinun istua mukavasti synneissäsi - silloin sinulle osoitetaan armoa. Siinä on silloin Jumalan rakkaus vaikuttamassa, kutsuen sinua kuolemasta elämään.

Etkö voisi suhtautua häneen samalla tavalla kuin Daavid teki? Jos teet niin, silloin koet todellisen korvauksen ja ennalleen saattamisen. Ja Jumala korvaa kaiken vihollisen varastaman. Halleluja!