Miten kärsivällinen sinä olet?

Vähän aikaa sitten Herra avasi minun silmäni uskomattomalle totuudelle kärsivällisyydesta - sellaista en ollut koskaan ennen nähnyt. Se ilmenee Jeesuksen kylväjä-vertauksen selityksessä:

Vertaus on tämä: siemen on Jumalan sana. Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään, etteivät he uskoisi ja pelastuisi. Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat. Mikä taas orjantappuroihin putosi, ne ovat ne, jotka kuulevat, mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän huoliin, rikkauteen ja hekumoihin, eivätkä tuota kypsää hedelmää. Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä. (Luuk. 8:11-15.)

Tämä vertaus on nimenomaan kärsivällisyydestä! En tarkoita kärsivällisyydestä ihmisiä kohtaan - vaan kärsivällisyydestä Jumalaa kohtaan. Jeesus puhuu tässä kärsivällisyydestä vaelluksessamme Jumalassa, kärsivällisyydestä Hänen työnsä tekemisessä, kärsivällisyydestä Hänen meissä tekemäänsä työtä kohtaan. Uskon, että kun näet, mitä Jumala tässä sanoo, käsität selvemmin, miksi niin moni kristitty luopuu ja lankeaa pois. Ja käsität myös paremmin Herran työn omassa sydämessäsi.

"Hyvä maa", jonka Jeesus mainitsee, tarkoittaa niitä, jotka kuulevat Sanan ja lopulta tuottavat hedelmää "kärsivällisyydellä". Muut kuulijat tuottivat myös vähän hedelmää - mutta vain hetken aikaa. Miksi? Koska he olivat kärsimättömiä Herraa ja Hänen heidän elämässään tekemää työtä kohtaan - ja he lankesivat pois.

Rukoilen, että kun tutkimme tätä vertausta, näet jokaisen näistä kuulijoista kokonaan uudessa valossa. Uskon, että tässä on uusi, raikas sana sinulle Herralta.

"Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat..." (Luuk. 8:12). Tämä kuulija sai Jumalan Sanan kylvön sydämeensä. Ja hän kuunteli sitä kuin kuka tahansa kiinnostunut kuulija: Hän istui, kuunteli eikä torjunut sitä. Hän ei ollut pilkkaaja, vaan kunnioitti Sanaa.

Mutta Jeesus sanoo: "... sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämistänsä, etteivät he uskoisi ja pelastuisi." (jae 12.) Minun on aina ollut vaikeaa sulattaa tätä jaetta. Pitääkö minun uskoa, että voin saarnata seurakunnalle, ajaa ulos helvetin voimia, käskeä paholaista lähtemään - ja silti saatana tulee vaivihkaa ja riistää ihmisen Sanalta, jonka hän on juuri kuullut? Voiko sielunvihollinen vaania uskovaa, odottaa, että Sana lankeaa ihmisen sydämeen, ja sitten vapaasti kiskaista sen pois?

Se on minusta kuin Jumalan Sanan heittämistä suoraan paholaisen suuhun. En mitenkään voi hyväksyä sitä. Sen sijaan uskon, että meidän on kysyttävä: Onko tämä tienohen kuulija yksinkertaisesti viaton, lapsenomainen ihminen, joka on innokas kuulemaan Sanaa? Onko totta, että ilman kuulijan omaa syytä paholainen voi pyyhkäistä esiin, ryöstää häneltä saarnatun Sanan ja sokaista hänet hengellisesti, niin ettei hän käänny Herran puoleen? Ei - ei ikinä! Me emme palvele Jumalaa, joka on sellainen. Eikä meidän saarnaamamme evankeliumi ole sellaista. Meidän on ymmärrettävä Jeesuksen lause vähän syvemmältä.

Tienohen kuulijallahan on sydän, joka on "tallautunut". "Kylväjä meni kylvämään siementänsä. Ja hänen kylväessään putosi osa tien oheen ja tallautui, ja taivaan linnut söivät sen." (jae 5.) Tässä on meidän vinkkimme: Jeesus kuvaa tienohen kuulijan kaltaisen sydäntä. Ja ilmaus, jota Hän käyttää on "tallautunut". Toisn sanoen, tämä henkilö on "kuullut" usein. Itse asiassa hän on "ammattimainen kuuntelija" - asiantuntija kuulemisessa. Hänen sydämensä on tallautunut, kovettunut kuin ahkerasti käytetyt tiet, vuosikausien kuulemisesta korvaansa lotkauttamatta!

Tätä tienohen kuulijaa on kuvattu Jesajan 5.luvussa. Profeetta kertoo Israelille, kuinka Jumala aikoo muuttaa heidät tallatuksi viinitarhaksi - koska heitä on nuhdeltu niin paljon, ja he ovat torjuneet sen kaiken:

"Mutta nyt minä ilmoitan teille, mitä teen viinitarhalleni: minä poistan siitä aidan, niin että se jää hävitettäväksi, särjen siitä muurin, niin että se jää tallattavaksi. Minä hävitän sen..." (Jes. 5:5,6.)

Jeesus lainaa tätä samaa jaetta aloittaessaan kylväjävertauksen: "Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät, eivät näkisi, ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi." (Luuk. 8:10.) Jumalahan oli neuvonut Jesajaa: "... Mene ja sano tälle kansalle: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö. Paaduta tämän kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan, ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi." (Jes. 6:91,10.) Jesaja kuvaa tässä nimenomaan tienohen kuulijoiden tilaa!

Luukas käyttää kreikan "tallattua" ilmaisevaa sanaa, joka merkitsee "hylkääminen halveksien; ylemmyyndentunto". Tienohen kuulijaa on nuhdeltu niin usein ja niin pitkään, että hän nyt virnuilee evankeliumille. Hän nauraa sille, pilkkaa sitä. Mikään ei enää kosketa häntä.

Ajattelen nuorta, juutalaista miestä, joka kävi Times Squaren kirkossa toimintamme kahden ensimmäisen vuoden aikana. Hän oli koditon, ja seurakunta otti hänet omakseen. Melkein jokainen julisti hänelle evankeliumia. Rakastavat ihmiset antoivat hänelle rahaa ja veivät hänet syömään. Jeesus Kristus tuli siten hänelle hyvin selväksi. Ja tuo nuori mies tuli alttarin eteen ainakin kahdesti. Molemmilla kerroilla näin hänen seisovan siinä kädet nyrkissä - ja pirullinen virne naamallaan! Kun katsoin parvelle, näin hänen nukkuvan saarnan aikana. Rukoilin, että edes yksi sanoma lävistäisi hänen sydämensä tallatun maan.

Niin ei käynyt. Lopulta hänestä tuli niin ilkeä, hävytön ja arvaamaton, että meidän oli pakko kieltää häneltä pääsy kirkkoon. Hänestä oli tullut kova - mies, jonka sydän oli tallautunut. Kukaan newyorkilainen ei saanut kuulla enemmän evankeliumia kuin hän. Kukaan ei saanut osakseen niin paljn rakkautta. Kenenkään puolesta ei rukoiltu enempää. Mutta hän oli paaduttanut sydämensä ja sulkenut korvansa.

Rakkaani, juuri silloin vihollinen astuu esiin - kun sydän on paatunut! Saatana pyyhkäisee paikalle ja riistää kylvetyn siemenen, ennen kuin sen on mitään mahdollisuutta juurtua maahan avautuneeseen, pienen pieneen murtumaan. Paholaisella ei ole mitään umpimähkäistä pääsyä sydämeenne, joka kuulee evankeliumin. Ei lainkaan! Päinvastoin, se ryöstää niiltä, joita on nuhdeltu, ja jotka silti virnuilevat halveksivasti Jumalan Sanaa!

Tämä "tallattu" kuulija on niin kärsivällinen kuin vain olla voi. Hän ei halua kertoa ongelmistaan. Mieluummin hän hukuttaa ne huvituksiin - alkoholiin, huumeisiin, seksiin, mihin vain - tyynnyttääkseen hirvittävää syyllisyydentuntoaan. Kerrot hänelle, että hän saa taivasosansa jonain päivänä - mutta hän haluaa sen kaiken nyt! Hän kaipaa vain hauskanpitoa - ei ongelmia, ei itsensä kieltämistä, ei vaikeuksia. "Ottaisin ristini? Sietäisin kärsimystä? Ei mitään omaa tahtoa? Odottaisin ikuisesti, että Jumala kouluttaa minut? Sinä olet varmaan tullut hulluksi!"

Lukuisat amerikkalaiset ja ihmiset joka puolella maailmaa yrittävät tosiaan kovalla kiireellä vaurastua - "saada omansa" niin kauan kuin vielä voivat. Se motivoi Ivan Boeskya, Michael Milkeniä ja niin monia muita ahnaita Wall Streetin asiakkaita. He kaikki uskoivat, että maan talous oli romahtamassa, siksi he yrittivät rikastua äkkiä ja kätkeä sitten omaisuutensa sveitsiläiselle pankkitilille.

On erittäin surullista, että tämä henki on hiipimässä kirkkoonkin. Monilla kristityillä ei ole kärsivällisyyttä alistua koeteltavaksi. Heillä ei ole aikaa odottaa Jumalaa, kantaa kärsivällisesti hedelmää, kuten Jeesus kuvasi. Sen sijaan he haluavat täyden, siunatun, vaivattoman, vauraan elämäntyylin nyt heti, ilman valmistelua, ilman katumusta. Ja on surullista myöntää, että heillä on opettajia ja julistusta, jotka tukevat heitä!

Nämä uskovat vihaavat kuuliaisuudesta, maailmasta erottautumisesta, pyhyydestä, katumuksesta puhuvista saarnoista. He kutsuvat niitä "tuomiopäivän saarnoiksi". Mistä sellainen vastustus, sellainen uhma johtuu? Koska he ovat tallautuneet kiiruhtaessaan hankkimaan "kaiken nyt heti". He haluavat huvitella ja saada siunasta - käydä kirkossa, olla onnellisia ja lähteä sieltä samanlaisessa tilassa kuin sinne tulivatkin. He eivät halua, että Pyhä Henki tutkii heitä, kaivaa heidän sisintään, tekee hidasta uskon työtä. He menisivät mieluummin karismaattiseen sirkukseen!

"... jotka kuullessaa nsanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta; ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat." (Luuk. 8:13.)

Nämä kuulijat näyttävät niin hyviltä käännynnäisiltä kuin vain olla voi. He ovat onnellisia, täynnä iloa ja innostusta. He todistavat Kristuksen työstä heidän elämässään. Ja heidän kääntymyksensä on täyttä totta. He haluavat vaeltaa Herrassa - Sanan satuttamina, katuvina, Hänen ilossaan elävinä.

Mutta jos pyydät jokaisen uuden uskovan, joka lukee tätä sanomaa juuri nyt, kiinnittämään siihen tarkoin huomionsa: Jos joskus lankeat pois Herrasta, se johtuu siitä, että kuulut tähän ryhmään - "juurettomiin kuulijoihin"!

Olet pelastunut, täyttynyt Jumalan rauhalla ja ylistät Herraa. Laulat, ylistät, iloitset. Mutta eräs ongelma pysyy: Sinun on yhä taisteltava väkevää kiusausta vastaan! Se on kuin käärme, kerälle käpertynyt ja sähisevä, valmis iskemään sinuun myrkkynsä. Vihaat tätä syvälle juurtunutta syntiä, joka ennen hallitsi elämääsi. Ja nyt lankeat polvillesi ja itket: "Jeesu, pelasta minut! En halua, että tämä vanha himo piinaa minua. Haluan olla vapaa ja puhdas. Auta minua. Sillä on ote minun sydämestäni!"

Jeesus sanoo juurettomista kuulijoista, että "kiusauksen hetkellä he luopuvat." (jae 13.) Tämä ei tarkoita, että kiusaus olisi niin ylivoimainen, että se veisi heidät mukanaan. Se ei tarkoita, että he lankeavat ylivoimaiseen huumeiden, seksin, alkoholin himoon. Ei - sillä kaikella on tekemistä sen kanssa, että he ovat kärsimättömiä Jumalan työhön! Jos mietit aikaa, jolloin lankesit etkä totellut Jumalaa, mitä sinun mielestäsi silloin tapahtui? Suutuit Jumalalle, kun Hän ei vastannut rukoukseesi! Et uskonut, että Hän pitäisi Sanansa ja pelastaisi sinut. Ja kiusauksen hetkellä lankesit, koska olit kärsimätön Hänen työhönsä sinussa.

Eräällä naispuolisella seurakuntalaisellamme on sisar, joka lankesi armosta takaisin huumeisiin. Tätä luopunutta naista piinasi hänen orjuutensa huumeisiin. Mutta silti hän on kuin evankelista, joka puhuu kärsimättömyytensä kanssa kamppaileville uskoontulleille: "Pysykää seurakunnassa - pysykää Herrassa! Katsokaa, mitä minulle tapahtui. On niin vaikeaa päästä takaisin!" Olen varma, että jos istuisit hänen viereensä, hän varmaan kertoisi sinulle: "Minä rukoilin - mutta kärsin tappion. Pappini vakuutti minulle, että Jeesus on minun Vapahtajani - että Hän pitäisi minut poissa synnin vallasta. Minä itkin, minä rukoilin, minä huusin. Mutta mitään ei tapahtunut!" Ei! Hänen syntinsä oli kärsimättömyys!

Voi mitä ahdistavia huutoja juurettomat kuulijat kohottaisivatkaan taivaaseen kiusausten tullessa: "Herra, vapauta minut! Ota pois minun himoni, minun vanhat syntini. Milloin lopulta pelastat minut, ettei minun enää koskaan tarvitse pelätä?" Mutta kun juureton kuulija joutuu kiusaukseen, hän lankeaa - koska hänellä ei ole niin paljon kärsivällisyyttä, että pystyisi juurtumaan!

Katumus ei nimittäin riitä - ei riitä, että vain sanot Jumalalle "kyllä". Sinun täytyy juurtua Herrassa - ja se vaatii kärsivällisyyttä. Et voi vain kylvää siementä maahan, jäädä seisomaan ja komentaa: "Juurru!" Ei - se on luonnollinen prosessi, joka vaatii aikaa. Se on Jumalan kaikkivaltiasta työtä.

Mutta nuorena uskovana hämmästyit aina, kun lankesit. Tuomitsit itsesi heti. Ja toistuvien epäonnistumisten jälkeen huomautit itsellesi, ettei hyödyttänyt yrittää. Silloin paholainen kuiskasi sinulle: "Sinä et ole hyvä. Sinä olet liian paha ja jumalaton. Et pysty siihen. Voit aivan yhtä hyvin lopettaa!" Mutta olit unohtanut, että Jumala tuomitsee sinua aina suurella myötätunnolla! Hän tiesi, ettei sinulla ollut vielä ollut aikaa juurtua. Ja juuri siitä syystä sinä lankesit: Et ollut ehtinyt kasvattaa juuria!

Tämä voi kuulostaa tekosyyltä, mutta sitä se ei ole. Se on pätevä selitys sille, mitä tapahtuu, kun vaellamme Herrassa. Ja vastaus kaikkeen tähän on: Palaa takaisin! Rukoile, kaivaudu syvemmälle. Pyydä Herralta juuria. Ja pyydä Häneltä kärsivällisyyttä, kunnes ne kasvavat.

Mutta kysyt, entä sitten kypsät kristityt, joilla kerran oli juuret - ihmiset, jotka olivat juurtuneet Kristukseen ja silti lankesivat syntiin? Tunnet kristittyjä, jotka ovat olleet pelastettuja vuosikausia, jotka näyttivät syvään juurtuneilta - mutta jotka lankesivat pahasti. Raamattu sanoo: "... heidän juurensa on kuivettunut, hedelmää he eivät tee..." (Hoos. 9:16.) Sellaiset uskovat eivät pysyneet lähellä Jeesusta! Heillä oli kerran juuret - mutta he ajautuivat pois, ja juuret kuivuivat. Väärän opin tuulet puhalsivat heidät pois, koska he sallivat juurensa kuivua.

Jumala tietää, että meidän kärsimättömyytemme on täysin tuhoisaa. Ajatelkaa Israelin kärsimättömyyttä: Mooses nousi vuorelle, ja Jumala viivytti häntä siellä. Mitä silloin alhaalla tapahtui? Ihmiset menettivät kärsivällisyytensä! Neljänkymmenen päivän päästä he ryhtyivät remuamaan, tanssimaan ja harjoittamaan orgioita humalapäissään. Lopulta he sulattivat kaikki kultakorunsa ja tekivät niistä kultaisen vasikan palvottavakseen. Näen edessäni nämä israelilaiset, jotka hokevat: "Missä on Mooses? Missä on meidän Jumalamme, meidän apumme? Mitä ihmeen pelastusta tämä on? Jumala on jättänyt meidät pulaan! Hän pelasti meidän vain hylätäkseen meidät tähän hirveään autiomaahan. Nyt me teemme niinkuin itse haluamme!"

Mutta juuri sillä hetkellä Mooses oli matkalla alas vuorelta Jumalan Sana käsissään. Jumalalla tosiaan on aina omat tiensä. Hän on aina aivan ovella!

Ajatelkaa, mitä Saulille tapahtui. Samuel käski Saulin odottaa häntä Gilgalissa ennen taistelua filistealaisia vastaan. Hän varoitti Saulia lähtemästä taisteluun, ennen kuin Samuel olisi palannut ja voinut uhrata Herralle. Samuel sanoi: "Se kestää kuusi, seitsemän, kahdeksan päivää. Mutta minä kyllä tulen."

Niin Saul kokoontui israelilaisten kanssa Gilgaliin. Mutta viiden päivän päästä israelilaiset alkoivat käydä kärsimättömiksi. Filistealaisten armeija oli kokoontunut ja hankki lisää voimaa - ja Saulin väki alkoi paeta vasemmalle ja oikealle. Pian kuninkaalla oli enää kuorallinen sotilaita jäljellä. Lopulta hänkin hermostui seitsemäntenä päivänä: "Missä se profeetta on? Missä se polttouhri on? Me tarvitsemme sitä nyt!"

Saul ei vain tiennyt, että Jumala oli viivyttänyt Samuelia - koska Hän halusi nähdä, mitä Saulin sydämessä oli. Jumala halusi tietää, pystyikö hän pitäytymään uskossa, kun kaikki näytti pahalta - sanoisiko hän: "Minä kuolen turvautuen Jumalaan, jos minun on pakko. Minä aion pysyä Hänen minulle antamassaan sanassa!"

Sen sijaan Saul ottikin asiat omiin käsiinsä. Hän sanoi: "Tuokaa minulle lammas." Ja hän uhrasi sen polttouhrina itse (mikä oli vastoin Israelin lakia!). Ja Raamattu kertoo, miten sitten äkkiä: "... juuri kun hän oli saanut polttouhrin uhratuksi, niin katso, Samuel tuli..." (1.Sam. 13:10.) Tässä tuli Saulin vastaus, hänen pelastuksensa. Mutta hän oli jo toiminut kärsimättömästi. Hän ei ollut halunnut jättää tulevaisuuttaan Jumalan Sanan varaan. Vastaus oli ollut koko ajan ovella - mutta hän menetti kaiken!

Ehkä tämä pitää paikkansa myös sinun kohdallasi: Sinun pelastuksesi oli käden ulottuvilla. Mutta lankesit, koska et pystynyt odottamaan vielä hiukan pitempään. Kärsivällisyytesi petti - ja luovuit liian pian!

Myös Daavid on mies, joka kyllästyi odottamaan. Hän valitti: "Minä sanoin hädässäni: 'Minä olen sysätty pois sinun silmiesi edestä." Kuitenkin sinä kuulit minun rukousteni äänen, kun minä sinua huusin." (Ps. 31:22.) Daavid katsoi taakseen ja sanoi: "Kärsimättömyydessäni minä syytin Herraa siitä, ettei Hän vastannut minun huutooni. Syytin Häntä siitä, että Hän hylkäsi minut keskelle kiusausta ja koettelemusta. Mutta koko ajan Hän kuuli minua ja suojeli minua. Minä seison nyt tässä Hänen pelastamanaan!"

"Mikä taas orjantappuroihin putosi, ne ovat ne, jotka kuulevat, mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän huoliin, rikkauteen ja hekumoihin, eivätkä tuota kypsää hedelmää." (Luuk. 8:14.) Jeesus kertoo meille, ettei tämä kuulija langennut. Hän ei palannut takaisin maailmaan. Ei, hän jatkoi vaellusta. Mutta hän ei kantanut hedelmää!

Tämä "ohdakkeinen kuulija" menee kirkkoon, kuuntelee saarnaa, lukee Raamattua, viihtyy Jumalan kansan seurassa. Hän käy kaikki liikkeet läpi - mutta hän ei kanna pyhyyden hedelmää! Hän lupaa Jumalalle paljon mutta ei koskaan pidä lupauksiaan. Hän vain on - hengellisesti tyhjänä, vain ruumis, joka täyttää kirkonpenkin.

Jeesus sanoo, että ohdakkeinen kuulija vain vaeltaa eteenpäin. Kun hän toisin sanoen kuulee Sanaa, hän vain jatkaa elämäänsä. Kyllä hän toki rukoilee vähän joka päivä, puhuu kristillisiä sanoja, todistaa muille tilaisuuden tullen. Mutta hänellä on paljon töitä, hänellä on kiire - huolien parissa, huvituksissa, töissä!

Miten hänestä tulikaan niin kumarainen kaiken maailman taakat harteillaan? Rikkauksien vuoksi! Raamattu sanoo, että tällaista kuulijaa vetää hekumallisiin nautintoihin hänen rahanhimonsa: "Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukssen." (1.Tim. 6:9.)

Uskon, että ohdakkeinen kuulija on kärsimättömämpi kuin kukaan muu tämän vertauksen henkilö. Näen hänet edessäni vaikutusvaltaisena, aktiivisena, yritteliäänä toiminnan ihmisenä - ystävällisenä, anteliaana, ei itsekkäänä. Mutta hirvittävä kärsimättömyys on tarttunut häneen: Se on kärsimättömyyttä Kristuksen ristin kalliin vaatimuksen vuoksi! Ohdakkeinen kuulija ei voi täysin omaksua itsensä kieltämistä. Hän ei siedä ajatusta, että olisi luovuttava kaikesta ja seurattava Jeesusta. Hän "tukehtuu" (Luuk. 8:14) vaatimukseen, että on tultava pois maailmasta ja erottauduttava siitä ja oltava puhdas. Ja hän tukehtuu kutsuun, jonka mukaan oma ura on asettava toisarvoiseen asemaan - annettava elämä Jumalan edun mukaiselle työlle.

Tunnen hyvin harvoja rikkaita ihmisiä, jotka pystyvät omaksumaan itsensä kieltämisen. He ovat tottuneet antamaan itselleen kaiken, hemmottelemaan lihaansa. He ovat kuin ohdakkeinen kuulija, joka ei ole koskaan kääntynyt pois maailmallisuuksista. Tällä kuulijalla ei ole lainkaan samaa henkeä kuin Mooseksessa, joka "otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa." (Hebr. 11:25.)

Jumalalle kiitos, että on joitakin varakkaita kristittyjä, jotka pystyvät tekemään tämän. Mutta kuten Raamattu tekee selväksi, suurin osa rikkaista käyttää aikansa, energiansa ja kaikki valveillaolon hetkensä miettien investointeja, huolia, huvituksia. Ja he jatkavat tyytyväisinä hedelmätöntä vaellustaan!

Eräs helluntailaispastori tunnusti minulle kerran surullisen totuuden. Hän kertoi menneensä katsomaan vanhempiaan, jotka asuivat pienessä asuntovaunussa. Hänen vanha isänsä oli eläkkeelle jäänyt pappi ja hyvin köyhä, koska hänellä ei ollut mitään eläkevakuutusta. Kun poika katsoi vanhempiensa vaatimatonta ympäristöä, saatana kuiskasi hänelle: "Näetkö tämän? Jos annat koko elämäsi evankeliumille, sinäkin päädyt köyhyyteen! Ajattele kaikkia lähetystyöntekijöitä, jotka ovat omistaneet koko elämänsä Jumalalle. He kaikki palaavat kotiin tyhjätaskuina!"

Silloin poikaan meni jotain. Sillä hetkellä hän päätti, ettei koskaan olisi köyhä. Hän päätti ansaita niin paljon rahaa kuin suinkin, että voisi jäädä eläkkeelle tyylikkäästi. Tämä mies oli vastaavassa asemassa omassa kirkkokunnassaan ja erittäin tunnettu ja arvostettu. Mutta hän ryhtyikin sijoittamaan ja hoitamaana raha-asioitaan. Kaikki hänen palkkionsa menivät sijoituksiin. Hän jatkoi tätä elämää, johon kuului myös sananjulistusta - mutta hänen ajatuksensa pyörivät niin rikastumisen ympärillä, että ne alkoivat tukahduttaa hänen rakkautensa Jeesukseen.

Lopulta hänen osakesalkkunsa romahti. Mutta surullista kyllä, hän ei ole katunut eikä muuttunut. Hän jatkaa edelleen pappina ja puhuu usein kokouksissa. Mutta hän vääntää ja kääntää yhä sijoituksiaan suunnasta toiseen ja yrittää rakentaa itselleen pesämunan. Voi olla, että hän jonain päivänä jää varakkaana eläkkeelle, päinvastoin kuin isänsä. Mutta hänen isänsä siirtyy täältä kirkkauteen! Uskon, että Herra pitää aina huolta tuosta vanhasta papista ja hänen vaimostaan. He eivät ehkä ole rikkaita, mutta heillä on aina ruokaa pöydässään. Ja kun tuo isä kuolee, hän menee Herran luo ja saa levätä rauhassa - kotiin saamaan uuden ruumiin, uuden asumuksen ja kaiken, mikä siihen liittyy.

Mutta poika vain köyristyy tämän elämän huolten alle. Ellei hän koskaan pysty turvaamaan tulevaisuuttaan, hän ei koskaan pysty nauttimaan siitä. Miksi? Koska hän elää ja kuolee tuottamatta lainkaan hedelmää!

"Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä." (Luuk. 8:15.) Näillä kuulijoilla on "hyvä, vilpitön sydän". Mutta mitä tämä ilmaus tarkoittaa? Vastauksen löydämme 2.Tess.: "Ja Herra ohjatkoon teidän sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen." (2.Tess. 3:5.)

Tämä jae sisältää kaksi selvää merkkiä "hyvän maaperän" kuulijasta: 1. Jumalan rakkauteen ohjattu sydän ja 2. varmuus siitä, että Jeesus pelastaa aina ajallaan. Nämä kaksi piirrettä ovat välttämättömät sydämelle, joka tuottaa pysyvää hedelmää.

Hyvän maaperän kuulija on juuri kuin kuka muu tahansa. Hän kestää suuria ahdistuksia, raskaita koettelemuksia ja testejä, jotka tuntuvat hänestä oudoilta. Hänen ruumiinsa uupuu. Joskus hän masentuu. Joskus liha viettelee hänet, ja hänen toimensa ovat kurittomia. Joskus hänen ajatuksensa harhailevat ja ne on saatettava väkisin Jumalalle kuuliaisiksi. Joskus hänen rakkauttaan Kristusta kohtaan koetellaan, hänellä on pitkiä, kuivia kausia. Joskus ahdistunut omatunto vaivaa häntä. Mutta hänen sydämellään on päättäväinen suunta! Kaikissa oloissa hän suuntautuu ennen kaikkea muuta Jumalan rakkauteen ja sitten kärsivälliseen Jeesuksen Kristuksen odotukseen.

Kristuksen kärsivällisellä odottamisella on kaksinkertainen merkitys: Ennen muuta se merkitsee Jeesuksen toisen tulemisen odottamista. Mutta se merkitsee myös odottamista, että Jeesus tulee äkkiä vastauksena rukouksiisi pelastamaan tai siunaamaan sinut. Hyvä ja vilpitön sydän sanoo: "Jeesus, minä tiedän, etten ole täydellinen. Tiedän, että sydämeni on musta, ellet Sinä puhdista sitä verelläsi. Mutta tiedän myös, että rakastan Sinua kaikesta sydämestäni, ja haluan olla sinulle kuuliainen. Haluan vaeltaa Sinun mielesi mukaan. Mutta minulla ei ole voimaa tehdä mitään itse. Sinä olet luvannut auttaa minua. Ja minä aion odottaa, että Sinä tulet vapahtamaan minut!"

Jeesus käytti erityistä sanaa viitatessaan hedelmän kantamiseen kärsivällisyydessä: "iloisesti". Se tarkoittaa toivorikasta kestäväisyyttä kaikissa testeissä ja koetuksissa". Jumalan Sana on tosiaan hedelmällisin meissä silloin, kun se tuottaa rauhallisen, luottavaisen levon Herrassa. Hebrealaiskirje sanoo meille: "Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on." (Hebr. 10:36.) Oletko asettanut toivosi - koko elämäsi - tähän Sanaan? Uskotko, että se kannattaa sinua läpi kaikkien vuosien, jotka vaellat Hänen kanssaan?

Ota Jumalan Sana ja kätke se juuri nyt sydämeesi. Anna sen tuottaa sinussa vilpitön, puhdas, hyvä sydän. Huomaat, että jokaisessa koettelemuksessa ja kiusauksessa se johtaa sinut välittömästi Hänen rakkauteensa ja kärsivällisyyteensä - kunnes Jeesus tulee tuomaan parannuksen ja voiton!