Oikea laulu - väärällä puolella!

Israelin lapset olivat toivottomassa tilanteessa! Punainen meri levittäytyi heidän edessään; vuoria oli heidän oikealla ja vasemmalla puolellaan; ja faarao rautaisine vaunuineen sulki tien takaa. Jumalan kansa näytti joutuneen avuttomana ansaan - he olivat helppo saalis, joka vain odotti metsästäjää paikoilleen jähmettyneenä. Mutta usko tai älä, Jumala oli tahallaan johtanut heidät tähän uhkaavaan tilanteeseen!

Israelilaisten leirissä vallitsi pakokauhu. Miehet vapisivat pelosta, ja naiset ja lapset itkivät ja halasivat isovanhempia ja sukulaisia. Äkkiä heimojen raivostuneet johtajat kohdistivat syytökensä Moosekseen ja huusivat: "Varmasti tämä on kaiken loppu! Eikö Egyptissä ollut hautoja, kun toit meidät tänne erämaahan kuolemaan? Mitä teit meille, kun johdatit meidät pois Egyptistä tänne kuolemaan. Emmekö muka tätä sanoneet sinulle Egyptissä? Sanoimmehan, että antaisit meidän olla rauhassa. Parempi olisi ollut palvella egyptiläisiä orjina kuin kuolla tähän surkeaan erämaahan!"

Olikohan Mooseksellakin hetken pieni epäily heidän tlanteestaan? Mutta kun tämä Jumalan mies itki, Herra näytti moittineen häntä: "Miksi huudat minulle?..." (2.Moos. 14:15) Kukaan israelilaisista ei olisi voinut tietää, minkä suuremmoisen pelastuksen Jumala oli kohta heille tuottava! Äkkiä tuulet jakoivat meren, ja ihmiset kävelivät kahtia jakautuneiden vesien välistä kuivaa maata pitkin. Kun faarao väkevine armeijoineen yritti seurata perässä, vedet alkoivat taas raivota - yhdistyivät ja hukuttivat heidät kaikki.

Mikä näky se onkaan mahtanut olla! Jumalan kansa katsoi taakseen päästyään meren toiselle puolelle ja näki mahtavan vihollisensa tuhottuna kuin tinasotilaat. Silloin laulu kajahti leirissä, kun kansa taas kerran käsitti, että Jumala oli pelastanut heidät mahdottomasta tilanteesta. Raamattu kertoo heidän reaktiostaa - ja laulusta, jota he lauloivat:

Ja Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. Silloin kansa pelkäsi Herraa ja uskoi Herraan ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta. Silloin Mooses ja israelilaiset veisasivat Herralle tämän virren; he sanoivat näin: "Minä veisaan Herralle, sillä hän on ylen korkea; hevoset ja miehet Hän mereen syöksi. Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni ja Hänestä tuli minulle pelastus. Hän on minun Jumalani, ja minä ylistän Häntä, Hän on minun isäni Jumala, ja minä kunnioitan Häntä." (2.Moos. 14:31 ; 15:1,2.)

Voit tuntea tämän suurenmoisen voitonlaulun, joka on otettu suoraan raamatusta. Kristityt kohottavat äänensä laulamaan sitä nykyään monissa seurakunnissa. Mutta, rakkaani, huomatkaa seuraavat sanat ja painotus tässä raamatun kohdassa - koska ne ovat tämän sanoman ydin: "Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset....SILLOIN Mooses ja israelilaiset lauloivat Herralle tämän virren..." ( Samat jakeet, korostus kirjoittajan). He lauloivat oikean laulun - mutta he lauloivat sen väärällä puolella! Israelin laulua ei laulettu totisessa uskossa, koska he lauloivat sitä vain Punaisen meren toisella puolella - voiton eikä koettelemuksen puolella.

Huomaathan, että kaikissa koettelemuksissamme ja kiusauksissamme on kaksi puolta: koettelemuksen puoli ja läpimurron puoli; pimeyden ja toivottomuuden itäpuoli ja voiton ja pelastuksen länsipuoli. Jokainen epäilijä pystyy laulamaan sen jälkeen, kun koettelemus on ohitse ja voitto saavutettu. Mutta juuri koettelemuksen puolella Herra haluaa meidän oppivan laulamaan Hänen ylistystään. Hän ansaitsee meidän palvontamme pimeimpänä hetkenä, kun mitään ulospääsyä ei näytä olevan, kun kaikki on ehdottoman toivotonta - ja Hän yksin voi pelastaa!

Voit kuvitella, miltä israelilaiset näyttivät voittonsa jälkeen: Mirjam tanssi kaikkien neitojen kanssa, vaskirummut paukkuivat, jokainen lauloi ja huusi ylistystä Jumalalle. Raamattu kertoo, että he huusivat rohkeasti: "Kansat kuulivat sen ja vapisivat.... Silloin peljästyivät Edomin ruhtinaat, Moabin sankarit valtasi vavistus, kaikki Kanaanin asukkaat menehtyivät pelkoon." (2.Moos. 15:14,15.)

Miten varmalta ja turvalliselta heidän olonsa on täytynyt tuntua. Mutta voitto oli ontto - koska Israel oli jo epäonnistunut sen päivän koetuksessa. Vain Mooseksella oli oikeus laulaa länsirannalla. Ennen kuin vedet jakautuivat, kansa oli napissut ja valittanut ja nurissut ja itkenyt.

Kun Jumala sallii meidän kompastua toivottomiin kriiseihin, Hänen tarkoituksensa on koetella meitä - rakentaa meissä luottamuksen perustus Häntä kohtaan. Miten Hänen kansansa muuten kykenisi luottamaan Häneen kaikkien edessä olevien taistelujen kestäessä?

Kaikki me olemme viime aikoina kuulleet papeista, jotka ovat langenneet esimerkiksi haureuden ja rahoitusskandaalien synteihin. Mutta paljon pahempaa Jumalan silmissä on niiden sananjulistajien kasvava määrä, jotka jättävät työnsä, koska ovat sallineet epäilyn ja pelon ottaa heissä ylivallan. Me saamme kaikkialta maasta kirjeitä, joissa kerrotaan , kuinka kokonaiset seurakunnat ovat langenneet kiusaukseen ja joutuneet perikatoon, koska pappi, joka kerran saarnasi uskossa, luovutti ja lähti. Hän ei pystynyt laulamaan oikeaa laulua oikealla puolella.

Rakkaani, jokainen kriisi, jonka juuri nyt kohtaat, on tilaisuus oppia luottamaan Jumalaan - rakentaa perustus kaikelle sille, mikä sinua loppuelämäsi aikana vielä kohtaa. Tämä koetus oli Israelille tilaisuus asettaa peili sydämiinsä ja nähdä sen avulla siellä asustava epäilys - että he voisivat kääntyä Jumalan pyuoleen uskossa. Kunpa he olisivat vain muistaneet ihmeet, joita he olivat olleet Egyptissä todistamassa, he olisivat kyenneet sanomaan: "Elämme tai kuolemme, me olemme Herran omia!" He olisivat kyenneet rohkaisemaan toinen toistaan kohottamalla ilmoille ylistyslaulun - sen saman laulun, jota he lopulta lauloivat toisella puolella: "Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni..." Se olisi voinut kantautua koko leiriin ja sytyttää heidän uskonsa. Ja se olisi voinut luoda perustan kestävälle uskolle Jumalaan. Se olisi voinut olla alkuna uskolle, joka on niin perusteellisesti tulessa koeteltu ja horjumaton, että se olisi pystynyt kannattamaan heidät erämaan koettelemusten ja Kanaanin taistelujen läpi. Se olisi voinut vahvistaa heidän asemaansa Jumalan kansana maan päällä - valona kaikille kansakunnille.

Mutta Israel ei laulanut. He kadottivt kaiken luottamuksensa Taivaallisen isänsä rakkauteen - ja he syyttivät Jumalaa siitä, että Hän ei ollut pitänyt heistä huolta!

Eräs rakas veli Herrassa purki äskettäin sydäntään minulle syvästä, synkästä koettelemuksesta, jonka keskellä hän oli jonkin aikaa jo ollut. Noin vuosi sitten hän luopui hyväpalkkaisesta työstä, koska hän näki, että aivan lähitulevaisuudessa hänen olisi ollut tehtävä myönnytyksiä voidakseen jäädä sinne. Kuukausia hän oli jo lähettänyt lukemattomia työpaikkahakemuksia, mutta mitään ei ollut ilmaantunut.

Tämä oli ollut hänelle kovaa koetuksen aikaa, ja hän oli saanut kaikenlaisia neuvoja hyvää tarkoittavilta kristityiltä ystäviltä. Jotkut sanoivat hänelle, että hänen elämässään täytyi olla syntiä - ja ettei Jumala siksi avannut ovea. Toiset sanoivat: "Jos sinulla vain olisi tarpeeksi uskoa..." Mutta tämä veli kertoi minulle: "Jos Jumala yrittää tällä kaikella ilmoittaa minulle jotain, minä en vain pysty ottamaan sanomaa vastaan. En näe vielä tämän tarkoitusta. On aivan oikein, että ihmiset rohkaisevat minun kaltaistani, joka on ahdistunut - mutta kukaan ei mitenkään voi tuntea samaa kipua, ennen kuin on käynyt sen läpi itse. Rakastan Herraa, mutta tämä näyttää niin toivottomalta. Tämä koettelemus vain jatkuu ja jatkuu - ja minä vedän vesiperän joka puolelta, mihin vain käännynkin!"

Sitten hän sanoi jotain, joka kosketti minua syvältä - ja siitä tuli tämän sanoman kipinä: "Haluaisin päästä tästä koettelemuksesta siten, että voisin todistaa. En vain halua, että Jumala antaa minulle toisen työn, pelastaa minut vaikeuksista ja sallii minun jatkaa oppimatta mitään Hänestä. Ihmiset ympärilläni tarkkailevat minua - ja haluan heidän näkevän todistuksen Jumalalta. Haluan päästä koettelemuksen läpi koeteltuna ja lujaksi havaittuna. Muuten kaikki, mitä olen oppinut Herraan luottamisesta, on pelkästään tyhjää teoriaa. Ellei se toimi vaikeina aikoina, se on hyödytön!"

Jotkut sanoisivat: "Mutta ei ole luonnollista laulaa pelastuksen lauluja niin ankarassa ahdistuksessa. Jos olisimme olleet israelilaisten kengissä, mekin olisimme itkeneet pelosta. On vain inhimillistä olla huolissaan, kun ajattelee puolisoa ja perhettä - kun on työtön, lapsilla on vaikeuksia ja itse kohtaa kaikenlaisia ongelmia."

Veljet ja sisaret, Jumala ei näe sitä tuolla tavoin. Hänen näkökulmansa on valtavan erilainen kuin meidän. Oliko Hän sydämetön, kun Hän sanoi Moosekselle: "Miksi sinä huudat minulle? Sano israelilaisille, että he lähtevät liikkeelle." Tarkoittaako tämä sitä, ettei Hän välitä meidän inhimillisistä tunteistamme ja kivuistamme?

Ei! Raamattu sanoo: "Sinä olet nähnyt, kuinka Herra, sinun Jumalasi, on kantanut sinua, niinkuin isä kantaa poikaansa, koko sen matkan, jonka te olette kulkeneet..." (5.Moos. 1:31) Hän oli rakastava, välittävä isä. Eikä Hän suhtautunut kevyesti heidän loputtomiin syytöksiinsä ja vihjailuihinsa, että Hän olisi hylännyt heidät!

Sinulla voi olla teini-ikäisiä perheessäsi. Kun näet, mitä maassamme, kaupungeissamme, kouluissamme tapahtuu, voit pohtia, pystyykö Jumala pitämään langat käsissään. Mutta älä vain rupea luulemaan, ettei Taivaallinen Isä kuule sinun rukouksiasi ja pidä tulimuuria lastesi ympärillä! Herra sanoi Israelille: "Ja teidän lapsenne, joiden sanoitte joutuvan vihollisen saaliiksi, ja teidän poikanne, jotka eivät vielä tiedä, mikä on hyvä, mikä paha, ne pääsevät sinne; heille Minä annan maan, ja he ottavat sen omaksensa." (jae 39) Jumala pelasti lapset - mutta ei aikuisia, jotka kieltäytyivät luottamasta Häneen!

Ei ole ollenkaan väärin mennä Herran eteen, kun sinuun sattuu ja huudat apua! Jumala ymmärtää kun sydämesi särkyy ja kaikki näyttää mustalta. Daavid sanoi: "Ahdistuksissani minä... minä huusin avukseni Jumalaani..." (Ps. 18:7.)

Mutta tulee aika, jolloin Pyhä Henki kohtaa sinut salaisessa rukouksessa ja sanoo, kuten Hän sanoi Moosekselle: "Miksi sinä vieläkin itket? Milloin usko kohoaa sinun sydämeesi?" Jumala nimittäin tietää, ettet ole vaarassa. Hän tietää keinon, jolla Hän aikoo pelastaa sinut. Hänellä on itse asiassa miljoonia tapoja tehdä se. Sinä vain et näe niitä, kun selkäsi on seinää vasten!

Israelilaisille seinä oli Punainen meri. Jos he olisivat yrittäneet mennä vuorille, leijonat ja muut villieläimet olisivat syöneet heidät. He olisivat juuttuneet ansaan - juuri sinne, minne Jumala heidät halusikin.

Jumala pelasti heidät sinä päivänä - ja he lauloivat jälkeenpäin. Mutta heidän laulunsa oli onttoa, siinä ei ollut perustaa. Tässä on todiste siitä, että se oli onttoa: Kolme päivää myöhemmin he olivat taas vajonneet takaisin vanhoihin epäilyksiinsä ja pelkoihinsa! Hädän hetkellä he eivät olleet tehneet muuta kuin tukahduttaneet pelkonsa. He olivat tunkeneet sen sisälleen ja liimanneet pinnalle ylistyksen kuoren. He eivät edes harkinneet antaa epäilylle kuolettavaa iskua. Ja kuitenkin juuri se oli koko kriisin takana oleva tarkoitus!

Rakkaani on laulu, jota voi laulaa - ja jota täytyy laulaa oikealla puolella. Voit olla varma, että jos maailma tietää sinun olevan kristitty, he vaativat sinulta.

Psalminkirjoittaja sanoo:

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä." Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla? (Ps. 137:3,4.)

Jumalan kansa oli elämänsä vaikeimmalla paikalla. Ja kun heidät vangittiin, heidän vangitsijansa vaativat heiltä laulua. Mutta heissä ei enää ollut elämää - ei muuta kuin masennusta, epätoivoa, toivottomuutta.

Monet kristityt ovat tänään samassa asemassa. Voit olla olosuhteitesi vanki. Paholainen ajaa sinua takaa, lähestyy parin sadan kilometrin tuntivauhtia vanhan kiusauksen muodossa. Olet antamaisillasi periksi, ajattelet: "En pysty siihen. Huolimatta kaikesta huudostani ja rukouksestani näyttää siltä kuin olisin tällä tiellä loppuelämäni. Vanha orjuuden ies vaanii minua ikuisesti!"

Kun Israel joutui Baabelin vankeuteen, heidän vangitsijansa huusivat heille: "Laulakaa meille - soittakaa meille! Olemme kuulleet kaiken teistä ja siitä, mitä Jumalanne teille on tehnyt. Vakoojamme kertoivat meille kaiken. Ottakaa nyt vaskirumpunne ja hakekaa kanteleenne. Soittakaa ja laulakaa meille! Osoittakaa meille iloanne Jumalassanne!"

En usko, että tätä pyyntöä esitettiin vain pilkan vuoksi. Uskon, että se oli myös säälittävä pyyntö. Babylonin jumalat olivat jättäneet ihmiset tyhjiksi ja kuiviksi. Heillä ei ollut toivoa. Mutta he olivat kuulleet Israelin laulavan Jumalalleen - Jumalalle, joka oli vienyt heidät mahdottomien olosuhteiden läpi. He sanoivat: "Näillä ihmisillä on Jumala, joka pystyy jakamaan meren, että he pääsivät kulkemaan. Hänen tulensa laskeutuu taivaasta. Hän seisoo heidän vihollisiaan vastaan. Tässä heidän Jumalassaan on todella oltava jotain."

He halusivat koko maailman tapaan nähdä kansan, joka oli kestänyt samat vaivat, kuin he olivat kestäneet, ja kohdanneet samat taistelut, kuin hekin olivat kohdanneet, ja jotka silti pystyivät laulamaan ja huutamaan ja pysymään uskossaan pimeimpinäkin hetkinä. Babylonialaiset vaativat laulua, koska jokaisen ihmisen sydämessä on jotain, joka huutaa: "Missä päin maailmaa on jotain, joka saa teidät laulamaan, vaikka olette menettäneet kaiken?" He tarvitsivat todistusta. Ja on tärkeää, että Jumalan lapset laulavat Siionin virsiä, milloin ja missä ikinä he ovatkaan: "Jumala, minä uskon Sinuun, tapahtui mitä tahansa!"

Maailma ei kuitenkaan reagoi mihin tahansa todistukseen. Seurakunnan ohjelmat jättävät ihmiset usein kuolleiksi ja kylmiksi. Jopa parannusihmeet eivät tänään juurikaan hätkähdytä, koska maailma on nähnyt niin paljon "ihmelääketiedettä" - sydämensiirtoja, raajojen siirtoa, silmänsiirtoja. Ei, maailma huutaa meille: "Te voitte näyttää meille ihmeen! Ei meihin Punaisen meren avautuminen tee vaikutusta. Ei meitä hämmästytä, vaikka sokea saa näkönsä tai rampa paranee. Se meihin vaikuttaa, että te pystytte katsomaan elämänne pimeimpään hetkeen, ihmisjärjellä täysin toivottomalta vaikuttavaan tilanteeseen - silti te hymyilette iloisesti ja laulatte ylistystä Jumalalle! Sen ihmeen me haluamme nähdä!"

Ellet ota epäilyjäsi esiin ja hoida niitä, joudyt napinan ja valituksen valtaan. Elät ja kuolet sillä tavoin. Epäilyjäsi ei noin vain voi tukahduttaa. Ne on kitkettävä irti juurineen!

Katsotaampa Israelia vain kolme päivää sen jälkeen, kun he olivat vapautuneet Egyptin orjuudesta. He olivat laulaneet ja lyöneet vaskirumpua ja saaneet todistaa Kaikkivaltiaan Jumalan voimaa ja väkevyyttä, ylvästellä, että Hän johdatti ja suojeli heitä. Sitten ha saapuivat Maaraan, joka tarkoittaa "karvasta vettä". Tästä oli tuleva heille uuden koettelemuksen paikka.

Jumala sallii kriisitilanteiden seurata toistaan,kunnes lopullisesti opimme läksyn. Jos kieltäydymme oppimasta sitä, tulee aika, jolloin Hän luovuttaa meidät meidän oman katkeruutemme ja napinamme valtaan. "Ja he vaelsivat kolme päivää erämaassa löytämättä vettä... Niin kansa napisi Moosesta vastaan ja sanoi: 'Mitä me juomme?"' (2Moos: 15:22,24.)

Sunnuntaina he olivat pitäneet hauskaa - he olivat laulaneet, tanssineet ja ylistäneet. Mutta nyt on keskiviikko - ja he ovat taas vaikeuksissa. Uusi kriisi on edessä, eivätkä he kestä sitä!

Miten ihmiset voivat menettää luottamuksensa niin nopeasti? Koska sitä ei ollut koskaan ollutkaan! He eivät olleet koskaan rakentaneet perustusta sen alle. Siksi he eivät kestäneet koettelemuksessa. He eivät olleet oppineet yhtään mitään edellisestä kriisistä - ja taas he menettivät tilaisuuden kirkastaa Jumalansa valtasuuruutta.

Siitä päivästä lähtien Israel ei enää oppinut mitään Jumalalta. He alkoivat jopa pitää Hänen hyvyyttään itsestään selvänä. Heillä ei ollut ruokaa, joten Hän lähetti heille mannaa taivaasta. Hän pudotti viiriäisiä taivaasta ja kokosi ne metrin korkuisiin kasoihin leirin ulkopuolelle. Mutta ei kuulunut sanaakaan kiitoksesksi. Sen sijaan kansa muuttui ahneeksi ja hamstrasi kaiken, mitä Jumala heille antoi. Isralista tuli uppiniskainen!

On todellinen häpeä kulkea kriisistä toiseen oppimatta matkalla mitään. Siinä on mukanaan kirous - sinut annetaan napinan hengen valtaan!

Israel oli todistanut Jumalan ihmettä Punaisella merellä. He olivat nähneet Maaran makeat vedet. He olivat nähneet veden virtaavan kalliosta Hoorebin vuorella. Ja he olivat nähneet mannan ja viiriäisten tulevan taivaasta.

Nyt he olivat asemissaan ja valmiina menemään Luvattuun maahan. Jumala oli antanut heille viimeisen mahdollisuuden asettua perustalle, joka oli luottamus ja usko Häneen. He olivat lähettäneet kaksitoista vakoojaa Kanaaniin - ja kymmenen oli tullut takaisin tuoden pahaenteisen viestin: "Se tosiaankin vuotaa maitoa ja mettä...mutta kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria... Emme me kykene käymään sen kansan kimppuun, sillä se on voimakkaampi.... maa, joka syö omat asukkaansa; ja kaikki kansa, jota me siellä näimme. oli kookasta väkeä. Näimmepä siellä jättiläisiäkin... ja mielestämme olimme kuin heinäsirkkoja..." (4Moos. 13:28,29; 32-34.)

Raportti aiheutti äärettömän kaaoksen Israelin leirissä. Jokainen tukahdutettu tunne, jokainen epäilys ja pelko, joka oli piilotettu sisimpään, purkautui palavana suuttumuksena Jumalaa kohtaan. Kun Joosua nousi ja sanoi: "Jumala on meidän kanssamme! Hän kyllä pystyy siihen!" He kaikki halusivat kivittää hänet.

Ihmiset eivät silloin tienneet, että tämän koettelemuksen tarkoitus oli valmentaa heitä ensimmäiseen taisteluun Kanaanissa, Jerikon taisteluun. Vakoilijat kertoivat heille: "Ensimmäiseksi te kohtaatte siellä muurien ympäröimän kaupungin nimeltä Jeriko. Se on läpitunkematon. Sinne ei mitenkään pääse! Meillä ei ole aseita, ei taisteluvarustuksia. Se on hyödytöntä, toivotonta. Miksi me edes yrittäisimme mennä sinne?"

Se puhe tuli suoraan helvetistä! Ja juuri siten paholainen haluaa meidän ajattelevan ongelmistamme: "Siitä ei ole mitään keinoa päästä irti." Mutta tiedät, että Jumalalla on jo suunnitelma. Sinä vain et voi nähdä sitä. Et näe muuta kuin muurin edessäsi. Mutta Jumala näkee äärettöman paljon enemmän kuin sinä. Hänelle on helppoa mennä suoraan lävitse. Hänen toimiinsa ei liity mitään mutkia, koska Hän ei tunnusta vihollisen voimaa. Meidän on aika ryhtyä luottamaan Häneen!

Israelille tämä oli viimeinen tilaisuus. Oli aika nousta ja laulaa, näyttää Jumalalle usko ja luottamus. Oli aika jonkun nousta seisomaan ja sanoa: "Me luulimme kuolevamme Punaisella merellä - ja Hän pelasti meidät! Me luulimme, että loppumme oli tullut Maaran katkerien vesien ääressä - ja Hän pelasti meidät! Me luulimme kuolevamme nälkään erämaassa - Hän pelasti meidät! Me luulimme moneen kertaan, että kaikki olisi lopussa. Mutta aina Jumala pelasti meidät vaarasta. Hän on tuonut meidät turvallisesti tähän saakka. Todistakaamme koko maailmalle, että meidän Jumalamme on kaikkivoipa!"

Mutta sitä ei kukaan tehnyt. Israel epäonnistui viimeisessäkin koetuksessa. Missä oli voitto, laulu? Sitä ei ollut! Israel vain itki!

Silloin koko kansa alkoi huutaa ja parkua, ja kansa itki sen yön. Ja kaikki israelilaiset napisivat Moosesta ja Aaronia vastaan, ja koko kansa sanoi heille: "Jospa olisimme kuolleet Egyptin maahan tai tähän erämaahan! Jospa olisimme kuolleet! Ja miksi viekään Herra meitä tuohon maahan, jossa me kaadumme miekkaan ja vaimomme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Eikö meidän olisi parempi palata Egyptiin?" Ja he puhuivat toinen toiselleen: "Valitkaamme johtaja ja palatkaamme Egyptiin."

Silloin Mooses ja Aaron lankesivat kasvoilleen Israelin kansan koko seurakunnan eteen.. Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minuun, huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa?" (4Moos. 14:1-5,11.)

Lopulta Jumalan kärsivällisyys loppui. Kuuntele, mitä Hän sanoi vannoutuneille napisijoille: "Kääntykää huomenna toisaanne päin ja painukaa erämaahan, Kaislameren tietä... ja teidän lastenne täytyy harhailla paimentolaisina tässä erämaassa neljäkymmentä vuotta... kunnes teidän ruumiinne ovat maatuneet erämaahan." (4Moos. 14: 25,33.)

Mutta anokaa uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa. (Jaak. 1:6,7.)

Maailma on nykyään täynnä kristittyjä, jotka eivät pidä kiinni Jumalan pyhästä Sanasta. He luulevat, että on viatonta istua Jumalan huonen pöytään ja napista ja valittaa, ikään kuin Jumala ei kuulisi. Mutta Jumala kuulee meidän napinamme! Ne ovat syytöksiä siitä, ettei Hän välitä - vihjauksia, että Hän on jättänyt meidät pulaan.

Jumala on varoittanut minua, etten saa antaa valtaa kalvaville epäilyille ja peloille, enkä valittaa niistä vaimolleni, ystävilleni, läheisilleni tai työtovereilleni. Jumala käskee viedä epäilyt ristin juureen ja sanoa: "Jeesus, paranna minun epäuskoni! Pese se pois!"

Israel vietti seuraavat neljäkymmentä vuotta yhdessä mylläkässä panetellen, ruikuttaen, kateellisena, täynnä katkeruutta. Miten surkeaa elämää he viettivätkään - ja silti he väittivät olevansa Jumalan lapsia ja pyhiä. Mutta se oli heidän todistuksensa - ei Jumalan.

Ei löydy työtä eikö pelastysta miehelle tai naiselle, joka jatkuvasti valittaa Jumalan edessä. Saat pysyä työttömänä lopun ikääsi. Tai jos saat työn, siitä tulee myllynkivi kaulaasi. Tässä on kyse elämästä tai kuolemasta. Sinun on tultava paikkaan, jossa voit oppia luottamaan Häneen. Jos opit sen nyt, seuraavan kriisin aikana laulat ja huudat ylistystä Vapahtajallesi. Voitto kyllä tulee - mutta vieläkin tärkeämpää on, että olet antanut kuoliniskun kaikelle epäilylle, pelolle ja epäuskolle.

Mistä aloitat? Aloita katsomalla suoraan Jumalan Sanan peiliin! Harkitse viimeisen kuukauden aikana lausumiasi sanoja ja suorittamiasi toimia: Oletko napissut ja valittanut? Saatat vastata: "Olen - mutta olen napissut Jumalan edessä." Aivan niin, niin sinä olet! Mitä väliä sillä on, missä ja kenelle sinä valitat, se kaikki kohdistuu Jumalaan!

Jokaisessa kohdassa, jonka käännän esiin Raamatusta, näen: "Luota minuun, ja minä näen lävitsesi. Anna vain tiesi ja toimesi minun haltuuni." Mitä se vaatii? Vain tätä: Pysyttele paikallasi, niin näet Herralta tulevan pelastuksen. Kysyt: "Mutta entä, ellei mitään tapahdu?" Tuo vastaus paljastaa epäilyn ja pelon!

Kristitty ystäväni, käänny jo tänään Jumalan puoleen ja sano: "Herra, minä olen tehnyt kaiken, jonka osaan tässä tilanteessa. Tiedän, etten mitenkään pysty selvittämään tätä ongelmaa. Minä aion luottaa Sinuun - ja odottaa Sinun voittoasi!" Anna Jumalan tehdä sinusta todistaja koko maailmalle . Hänen uskollisuutensa todistaja. Rakasta Häntä kaikesta sydämestäsi juuri nyt. Anna Hänen haltuunsa kaikki ongelmasi, kaikki uskosi ja luottamuksesi - ja Hän antaa sinulle oikean laulun oikealla puolella!