OLEMMEKO TODELLA YHTÄ?

On totta, että kohtelemme toisiamme joskus huonosti. Eristäydymme veljestä ja sisaresta, haavoitamme ja satutamme jotakuta. Voimme helposti panna sanoja toistemme suuhun. Ajattelemme, että se on ”vain minun ja Jumalan välinen asia”. Niinpä tunnustamme sen Herralle ja teemme parannusta, sitten menemme tiehemme ajatellen, että kaikki on järjestyksessä. Kuitenkaan emme koskaan ajattele, että prosessin aikana emme ainoastaan haavoita veljeämme, vaan myös Herraa. Tosiaan me teemme sitä koko Kristuksen ruumista vastaan, koska yhtä satuttaessamme, kaikki joutuvat siitä osallisiksi.

Meille on annettu ilmestys: ”Minä kuulun Kristuksen ruumiiseen! Niin kuuluu myös veljeni, sisareni. Olemme yhtä, koska olemme yhteydessä päähän.”

Esitän sinulle saman saarnan kuin Paavali omille työtovereilleen:

”Ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan, että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta”(Fil.2:3-4).

”Minä kehotan (teitä) olemaan yksimielisiä Herrassa”(Fil.4:2).

Näin Paavali kokoaa sen yhteen. Näin armoa eletään sen kaikessa täyteydessä:

”Sillä te olitte meille rakkaiksi tulleet”( 1Tess.2:8).

Kysyn sinulta: ovatko kaikki sinun veljesi ja sisaresi rakkaita sinulle? Kun elämä vuotaa meihin, Hänen ruumiinsa jäseniin päästä, me alamme rakastaa ei vain toinen toistamme vaan myös vihollisiamme.

”Herra, anna meidän olla armollisia, niin Sinä olet ollut armollinen meille”.