PAIMENEN SYDÄN

Suurimman osan elämästäni minulla on ollut aika vääristynyt kuva paimenista. Kun kuulin Raamatun kertomuksen paimen Daavidista, kuvittelin hänen istuvan kivellä, soittavan harppuaan ja vahtivan lampaitaan, kunne hiljaisesti laidunsivat hänen ympärillään. Paimenen kuva muuttui täydellisesti, kun sain tarkkailla heitä läheltä Romaniassa muutama vuosi sitten. Nämä kovaa työtä tekevät miehet etsivät jatkuvasti paikkaa, jossa olisi tuoretta ruohoa syötäväksi ja vettä juotavaksi. He nousivat aikaisin aamulla, johtivat laumaa ja pitivät huolta niiden tarpeista. He palasivat neljäntoista tunnin työstä vaellettuaan koko päivän.

Daavid on täydellinen esimerkki paimen- soturista, sellainen, joka voi taistella, ravita j alaulaa samaan aikaan. Paimenen sydän on epäitsekäs, antaa koko elämänsä lampaiden puolesta. Paimen sydän on myös suojeleva ja uhrautuva. Usein vihollinen uhkaa lampaita ja paimenen pitää olla valppaana koko ajan. Daavid sanoi kuningas Saulille, kun hänen piti taistella Goljat -jättiä vastaan: "Palvelijasi on ollut kaitsemassa isänsä lampaita. Jos leijona tai karhu tuli ja vei lampaan laumasta, niin minä hyökkäsin sen jälkeen, löin sen maahan ja tempasin saaliin sen suusta; ja jos se karkasi minua vastaan, niin minä tartuin sen partaan, löin sen maahan ja tapoin sen. (1 Sam. 17:34 - 35). 

Ei se ole kunnon paimen, joka torkahtelee pitkiä aikoja iltapäiväauringossa, näppäilee harppuaan ja rentoutuu. Ei, hän oli varuillaan ja valmiina taisteluun. Daavid oli myös hyvä taistelija. Hän kulki voitosta voittoon sydän laulaen.

Jumala ei tee meistä vain taistelijoita, hän tekee meistä myös ylistäjiä. Hän vaikuttaa meissä laulun huolimatta siitä, mitä vihollinen heittää päällemme. Daavidilla oli laulu, kun leijona hyökkäsi häntä kohti tai kun karhut uhkasivat häntä, koska hän tiesi, kuinka rohkaistua Herrassa. Hän lauloi: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu... Hän virvoittaa minun sieluni” (Ps.23:1-3).