Pehmoprofeetat

Hesekiel seisoi yksin kaikkia Israelin vääriä profeettoja vastaan. Näillä profeetoilla ei ollut mitään tekemistä vanhurskauden sanoman tai uhkaavan tuomion kanssa. Sen sijaan he profetoivat rauhan, onnen ja menestyksen ajanjaksoa.

Hesekielin luku 13 on Herran todellista Sanaa sellaisia saarnaajia ja profeettoja vastaan, jotka toimittavat kansalle lihaa miellyttäviä sanoja, joiden he sanoivat olevan Herralta. Heidän sanansa oli suunniteltu tekemään Jumalan kansan olo mukavaksi tuomion lähestyessä.

Itse asiassa he eivät olleet tyytyväisiä profetoidessaan hyviä aikoja suurista taloistaan ja norsunluisilta vuoteiltaan - he tavoittelivat tyynyä jokaisen kyynärpään alle, "Voi niitä, jotka sitovat pehmusteita kaikkiin kyynärpäihin..." (Hesekiel 13:18, Spurrellin englanniksi kääntämän hepreankielisen tekstin mukaan). "Minä käyn käsiksi teidän pehmusteisiinne, joilla olette pyydystäneet sieluja..." (Hesekiel 13:20).

Hesekiel kauhistui sellaisten profeettojen näkemisestä, jotka olivat kehittäneet taidetta Jumalan kansan olon mukavaksi tekemisestä. Herra oli sanonut, "Nämä miehet ovat sulkeneet kivijumalansa sydämeensä ja asettaneet kasvojensa eteen sen, mikä heille oli kompastukseksi syntiin... He ovat kääntyneet minusta pois kaikki tyynni seuraamalla kivijumaliansa" (Hesekiel 14:2-5).

Todellinen Herran Sana oli, "Syö leipäsi vavisten, juo vetesi väristen ja huolenalaisena ja sano maan kansalle... sen maa tulee autioksi kaikesta, mitä siinä on, kaikkien siinä asuvaisten väkivaltaisuuden tähden... Kaupungit joutuvat raunioiksi, ja maa tulee autioksi... Ei ole oleva enää petollista näkyä, ei liukasta ennustelua Israelin heimon keskuudessa" (Hesekiel 12:17-24).

Kun Hesekiel kulki ympäriinsä kutsumassa kansaa nöyryyteen ja katumukseen, nämä pehmoprofeetat kulkivat ympäriinsä profetoimassa omien sydäntensä unelmia ja kuvitelmia. Jumala ei ollut puhunut heille, vaikka he aloittivat ennustelujaan, "Kuulkaa Herran Sana." Jumala sanoi, "Minä en heitä lähettänyt. He eivät puhu minun puolestani."

He kuljettivat mukanaan pehmeitä tyynyjä asetettavaksi kaikkien niiden kyynärpäiden alle, jotka tulivat laumoittain kuulemaan heidän vääriä profetioitaan. He asettivat liinoja jokaisen opetuslapsensa päähän, julistukseksi toisille, joka tarkoitti, "Ei ole odotettavissa mitään muuta kuin hyviä aikoja. En näe edessämme mitään muuta kuin rauhaa ja loistoa." He kulkivat köyhien ja sairaiden keskuudessa pitsiliina päässä merkkinä heidän luottamuksestaan siihen profeettojen sanomaan suvaitsevaisuudesta ja lohdutuksesta.

Hesekiel saarnasi heille Jumalan Sanaa, kun väkijoukot kokoontuivat kuulemaan heidän miellyttäviä sanojaan.

"Israelin profeettoja, jotka ennustivat Jerusalemista ja näkivät sille rauhan näkyjä, vaikka ei rauhaa ollut; sanoo Herra, Herra" (Hesekiel 13:16).

"Voi profeettahoukkia, jotka seuraavat omaa henkeänsä ja sitä, mitä eivät ole nähneet" (Hesekiel 13:3).

Näitä pehmoprofeettoja on edelleen meidän kanssamme! He puhuvat Jumalan Sanasta, profetiasta ja he suolaavat sanomiaan Raamatulla. Mutta he saarnaavat valhetta. He eivät saarnaa rististä tai pyhyydestä tai erottautumisesta. He eivät esitä seuraajilleen vaatimuksia. He puhuvat harvoin synnistä ja tuomiosta. He inhoavat kärsimyksestä ja tuskasta mainitsemista. Heille heprealaisten sankarit olivat uskottomia pelkureita ja rahattomia häviäjiä, jotka pelkäsivät vaatia oikeuksiaan.

Kuten Israelin väärät profeetat, heidän ylimmäinen tahtonsa on tarjota loisteliaita elämäntyylejä ja saada ihmiset tuntemaan olonsa mukavaksi heidän hyvän elämän tavoittelussaan. He eivät puhu Jumalan puolesta. Kaikki, mitä teette, on pehmusteiden ojentamista - yksi jokaisen seuraajan kyynärpäälle. Ei ole mikään ihme, että väkijoukot kulkivat laumoittain heidän sanomaansa kuuntelemaan - se oli tuskatonta. Ei ole Kristuksen kutsua kieltää itsensä ja ottaa risti.

Mitä eroa on valheprofeetoilla ja todellisilla Herran profeetoilla? Saarnaaja tai seurakuntalainen, joka ei tiedä tuota eroa, on vaarallisella maaperällä. Niin monien tilaisuuksien kootessa yhteen valtavia seuraajajoukkoja, on välttämätöntä omistaa Pyhä Hengen erottamiskyky. Epäaidot profeetat täytyy paljastaa totuuden kautta. Suurin osa heistä voi kuulostaa vilpittömiltä Raamattua rakastavilta Jumalan miehiltä. Mutta Herra on antanut kansalleen erehtymättömiä kokeita, joilla osoitetaan, mikä on oikeaa ja mikä väärää. Meidän on koeteltava jokainen mies ja jokainen sanoma - Jumalan koko Sanalla.

Tuon nyt tietoonne Jumalan oikean profeetan kolme tyypillistä merkkiä.

Hän on ollut niin lyöty, niin tuon loisteliaan näyn voittama, että hän ei osaa puhua mistään muusta. Hän saarnaa Jumalan koko Sanaa - sillä se liittyy Kristukseen.

Jumala sanoi vääristä profeetoista, "Voi profeettahoukkia, jotka seuraavat omaa henkeänsä ja sitä, mitä eivät ole nähneet!" (Hesekiel 13:3).

Mooseksesta sanottiin, "Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti" (Hebr. 11:27).

Jeesus sanoi Aabrahamista, "Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi" (Joh. 8:56).

Stefanuksella oli loistelias näky Hänestä. "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella" (Apt. 7:56).

Ananias sanoi Paavalille, "Meidän isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen" (Apt. 22:14).

Omille opetuslapsilleen Jeesus sanoi, "Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut" (Joh. 14:19).

Asia, joka oli yhteistä jokaiselle näistä Jumalan miehistä, oli heidän elämää hallitseva näkynsä Herrasta Kristuksesta. Kristus oli suuri ja ainoa aihe heidän elämässään. He näkivät Hänet uskon silmän kautta.

Mooses hylkäsi mielellään Egyptin helpon ja menestyvän elämän kärsiäkseen yksinoloa erämaassa, koska näky Kristuksesta hallitsi häntä. Millään muulla ei ollut nyt merkitystä, ei edes hänen unelmallaan tulla suureksi johtajaksi. Hän näki kaiken inhimillisen kunnianhimon toiselle puolelle. Hänet vieroitettiin kaikesta maallisesta, koska hän oli nähnyt Kristuksen. Hän voisi kestää mitä tahansa, sillä ei mitään maan päällä voinut verrata siihen, mitä hänen hengelliset silmänsä katselivat.

Aabrahamista tuli täysin tästä maailmasta erotettu, ja hän tuli mielellään muukalaiseksi maan päällä, sillä hänen silmänsä olivat kohdistuneet kaupunkiin, jonka rakentaja ja luoja oli Jumala. Mutta parhaimpana kaikista, hän oli nähnyt näyn Kristuksesta valtaistuimellaan tuossa pyhässä kaupungissa. Milloinkaan hän ei enää keskittyisi väliaikaisiin tai maallisiin asioihin. Hänen uskonsa rakentui jatkuvalle näylle Kristuksesta. Hän iloitsi ja oli iloinen, sillä hänellä oli silmät näkymätöntä, ikuista Kristusta varten!

Sillä hetkellä, kun Paavali näki Hänet, kaikki muu maan päällä tuli hänelle arvottomaksi. Sillä hetkellä, kun Kristus paljastui hänelle, hän päätti olla tuntematta ihmisten keskuudessa mitään muuta kuin Herransa. Ilolla hän kesti vaikeuksia, haaksirikkoja, kivitystä, hakkaamista, puutteita, vangitsemista - yksikään näistä ei liikuttanut häntä, koska hän iloitsi näystään Herrasta.

Kuka tahansa Jumalan mies, joka on sitoutunut tähän maahan tai maan asioihin, ei ole nähnyt mitään. Jos hänellä olisi näky Kristuksesta, jos hän olisi jatkuvassa liitossa Kristuksen kanssa, hän ei voisi saarnata mistään muusta. Hän seisoisi väkijoukkojen edessä julistaen, "Luen sen kaiken tappioksi - se kaikki on turhaa! On vain Kristus ja yksin Hän. Hän on kaikki; Hän täyttää kaiken. Hän on minun elämäni."

Kuten Jesaja, todellinen Jumalan mies, joka näkee Herran, ylhäinen ja korotettu, lankeaa kasvoilleen ja itkee syntejään ja Jumalan kansan syntejä. Sitten hänet puhdistetaan, ja hän kulkee kunnioitusta herättävän näkynsä voimassa saarnaten Kristusta.

Jumala varoitti Israelia, "Niinkuin ketut raunioissa ovat sinun profeettasi..." (Hesekiel 13:4). Toisin sanoen yksikään silmä ei ollut keskittynyt ainoastaan Kristukseen, vaan heidän silmänsä olivat täynnä ahneutta. He ryöstävät viinipuuta, ottaen itselleen parhaat osat. He kulkevat omaa tietään, ruokkien omaa itseään!

Nämä itsekkäät profeetat väittivät kuulleensa jotain Jumalalta. He väittivät, että heidän sanansa oli profeetallista sanaa suoraan taivaasta. "He sanovat: 'Näin sanoo Herra', vaikka Herra ei ole heitä lähettänyt; ja he muka odottavat, että hän toteuttaisi heidän sanansa" (Hesekiel 13:6).

Sen lukuisan Jumalan kansan joukon, joka juoksee kuulemassa miellyttäviä sanomia, täytyy tarkastella rehellisesti, mitä he kuulevat ja uskovat.

"Ettekö ole petollisia näkyjä nähneet ja valhe-ennusteluja puhuneet, kun olette sanoneet: 'Näin sanoo Herra', vaikka minä en ole puhunut?" (Hesekiel 13:7).

"He vievät minun kansani harhaan, sanoen: 'rauha!', vaikka ei rauhaa ole" (Hesekiel 13:10).

Heidän sanomansa oli, "Jumala kertoi minulle kaiken olevan hyvin. Ei ole odotettavissa murheita. Hyviä aikoja! Ei koettelemusta tai ahdistusta. Jumalan tahto on, että kaikki ovat onnellisia, menestyviä, ja elämä on helppoa..." Herra kutsuu tuollaista petokseksi! Minusta tuntuu, että Jumalan palvelijat eivät ota tarpeeksi vakavasti väärän sanoman saarnaamista. Kuinka uskallamme saarnata rauhaa ja loputtomia hyviä aikoja kansakunnalle ja kansalle tuomion partaalla!

Israelin synti oli räjähtämäisillään uskomattomaksi taivaallisen vihan tuleksi. Hesekiel ei tahtonut saarnata sellaista häiritsevää sanomaa, varsinkaan kansalle, joka osoitti suosiotaan valheprofeetoille, jotka kulkivat ympäriinsä kertomassa Jumalan kansalle, että kaikki oli hyvin.

Kuuntele, mitä Jumala yritti sanoa kansalleen: "Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Niinkuin metsän puitten seassa käy viinipuulle, jonka minä olen antanut tulen kulutettavaksi, niin minä annan käydä myös Jerusalemin asukkaille. Minä käännän kasvoni heitä vastaan: tulesta he ovat päässeet, mutta tuli heidät kuluttaa; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun minä käännän kasvoni heitä vastaan. Ja minä teen maan autioksi, koska he ovat olleet uskottomat; sanoo Herra, Herra" (Hesekiel 15:6-8).

Kansa hylkäsi Jumalan todellisen Sanan. Väkijoukot juoksivat suosikkiopettajiensa perässä kuulemassa petollista sanomaa - "Ei Jumala ole sellainen. Hän haluaa vain parasta meille kaikille. Suurta rauhaa ja hyviä aikoja on edessä. Älkää kuunnelko vanhoja tuomion profeettoja. Jumala kertoi minulle suoraan valtaistuinhuoneeltaan, että paras on vielä tulossa."

Kysynkin sinulta, mitä nuo pehmoprofeetat tekevät, kun Jumala alkaa tuomitsemaan tämän kansakunnan syntejä ja leikkaamaan sen leipää ja täyteyttä? Ajatelkaa niitä valmistautumattomia vilpittömien kristittyjen joukkoja, joiden tulisi katua penseyttään, joiden tulisi itkeä kompromisseja ja ahneutta ja joiden tulisi hylätä kaikki ennemmin kuin koota lisää.

Kiitos Jumalalle, Pyhä Henki on nostattamassa pyhää kansaa, joka on sairas kaikesta itseensä keskittyneestä palvelutyöstä, ja heidän huutonsa on, "Me tahdomme nähdä Jeesuksen". Ihmiskeskeinen evankeliumi ei voi kestää enää kauaa. Puhdistuksen aika on edessä. Olemme kulkemassa kohti uudistavia tulia. Kun ahneet lepäilevät hyvinvoinnin vuoteillaan ja viihdyttävät itseään ylellisyyksillään, jäännös murtautuu etsimään morsiuskammiota. Kristus paljastaa itsensä nöyrille, hengessä köyhille, ja todellinen Herran Sana virtaa voitelulla ja voimalla. Liitto Kristuksen kanssa tulee kallisarvoiseksi helmeksi.

Vertaa tätä siihen, mihin nuo pehmoprofeetat keskittyvät! Jumala sanoi heistä, "Te häpäisette minut kansani edessä muutamista ohrakourallisista ja leipäpalasista... kun valhettelette minun kansalleni" (Hesekiel 13:19). Nykyaikainen käännös kuuluu, "Näillä pehmoprofeetoilla on raha mielessään. Se on tehnyt heistä valehtelijoita." Tässä on pehmoprofeetan kuvaus. Hän antaa mielikuvituksensa laukata villinä. Hän keinottelee ajatuksella, että menestystä kestää ikuisesti. Hän rakentelee unelmia ja suunnitelmia. Toteuttaakseen niitä, hän tarvitsee rahaa - ja paljon. Hänen rahantarpeestaan tulee palvelutehtävän keskeisin asia. Hän päätyy kertomaan valheita Jumalan kansalle saadakseen sitä. Sitten hän saastuttaa sen kaiken sanomalla, "Jumala sanoi minulle".

Jeesuksen Kristuksen sanoma on tuskallisen tyly - kiellä itsesi ja ota ristisi.

"Jeesus sanoi opetuslapsillensa: Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua" (Matt. 16:24).

Itsensä kieltäminen - mikä vierasmaalaiselta kuulostava käsitys tänä itsensä hemmottelun ja kevennyksen päivänä! Nuo pehmoprofeetat ovat täysin hylänneet sen. Itsensä kieltäminen on luopumista ja hylkäämistä kaikesta ja kaikista, mikä estää Kristuksen jatkuvaa läsnäoloa.

Itsensä kieltämisessä ei ole ansioita. Meidät on pelastettu ja turvattu ainoastaan armosta. Sitä ei tule yhdistää siihen, että ansaitsisi jotain Jumalalta. Mutta itsensä kieltäminen poistaa esteitä jatkuvalle yhteydelle Kristuksen kanssa. Paavali sanoi, "Minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi" (1Kor. 9:27).

Me emme kurita ruumiitamme, eivätkä intohimomme ja taipumuksemme ole alistettuja. Aistilliset televisio-ohjelmat ravitsevat nykyisin kristittyjä pornolla. Himo on lähes poissa hallinnasta jopa Herran palvelutyössä. Lähes päivittäin kuulen palvelijoista, jotka viettävät tunteja katsoen lapsilta kiellettyjä videoita.

Suuret joukot Jumalan kansaa, mukaan luettuna evankeliumin saarnaajat, tuhlaavat kallisarvoisia tunteja televisio-epäjumalan edessä. Kuten Loot, mielemme vaivautuvat niistä asioista, joita näemme ja kuulemme.

Ruuasta on tulossa uskovien huumetta. Me emme tarvitse kokaiinia tai alkoholia - meillä on laillistettu mielihyvän tuottaja - ruoka. En ole milloinkaan palvelutyöni aikana nähnyt niin monia kristittyjä, jotka eivät hallitse himojaan.

Syvin totuus itsensä kieltämisestä menee syvemmälle kuin materiaalisista asioista luopuminen. Voit myydä televisiosi, karttaa kaikkea eroottiselta näyttävää ja kuulostavaa, ja saada kaikki himosi hallintaan, etkä vieläkään ole kieltänyt itseäsi.

Se, mihin Kristus kutsuu, on sellaista omistautumista Hänelle, joka karkottaa sydämestä kaiken, mikä estää. Se on sitoutumista siihen, että ei ole mitään Jumalan ja ihmisen edessä. Se on sitä, että kykenee sanomaan Paavalin kanssa, "En elä enää minä - vaan Kristus elää minussa."

Maailman täytyy menettää hohtonsa meille. Meidän tulee kuolla kaikelle omalle kunnianhimolle - kaikelle maallisiin asioihin kiintymisille, kunnes voimme rehellisesti sanoa, "Minä olen kuollut tälle maailmalle ja kaikelle, mitä se edustaa. Minä en enää elä."

Fyysisesti elävänä, kyllä! Mutta minun on kuoltava kaikelle, mikä on esteenä näylle ja rakkaudelleni Kristuksen puoleen. Mitä ikinä se onkin - minun on annettava sen mennä. Himoa? Itse tehtyjä suunnitelmia? Katkeruutta, kaunaa? Huomiota, itsensä kunnioittamista? Minun on kuoltava sille kaikelle. Minun on tuotava se kaikki ristille ja jaettava oikeutta itselleni.

Miksi kuolevat kristityt ovat niin erossa maailmasta ja aineellisista ja fyysisistä asioista? Koska heillä on ikuisuuden näkökulma. Kaikki haalistuu edessä odottavaan iloon verrattuna. Miksi emme voi elää tuolla tavalla koko ajan? Miksi emme pidä mieltämme kohdistettuna Kristukseen koko ajan?

Pehmoprofeetoilla ei ole pyhyyden perustusta, jolle rakentaa. Hesekiel sanoi, "Sen perustus paljastuu" (13:14).

Pehmoprofeetat rakensivat muureja lämpökäsittelemättömällä muurauslaastilla ja maalasivat halkeamia valkoiseksi. Kaikista pahimpana, heidän sanomansa ja tyylinsä ovat "valheella murehduttaneet vanhurskaan sydämen" (Hesekiel 13:22).

Ja he "vahvistivat jumalattoman käsiä". Jumala syytti heitä sielujen kiroamisesta synnin huomioimattomuudesta. Jumalaa suretti, että kompromisseja tekeviä Jumalan lapsia ennemmin rohkaistiin kuin paljastettiin. Kevytmielisyys syntiä kohtaan vain vahvisti heidän myönnytysten tekemistään.

Jumala ei anna yhdenkään evankeliumin palvelijan saattaa murheelliseksi tai surulliseksi Hänen valittujaan ja Hänelle omistautuneita ilman Hänen erityistä lupaansa. Hän ei salli profeettojen kutsua pahaa hyväksi tai hemmotella luopuneita kristittyjä, joiden täytyy katua.

Tietysti meidät on kutsuttu julistamaan ilon, armon ja anteeksiannon evankeliumia. Mutta Jumalan miehen on myös käsketty korottamaan äänensä, huutamaan täyttä kurkkua ja olemaan säästämättä - osoittaessaan kansalle heidän syntejään.

Voisiko olla niin, että emme voi nousta pyhyyteen, koska omat sydämemme ovat turmeltuneita? Ovatko syntimme ryöstäneet meidän pyhän rohkeutemme? Räpäytämmekö silmäämmekään toisten synneille, jos syvälle omaan sydämeemme on juurtunut syntejä?

Tunnetko Jumalan miehen, joka rohkeasti saarnaa syntiä vastaan? Kaikuuko hänen sanomansa, ei lainmukaisuutta, vaan syvää henkilökohtaista puhtautta? Silloin juokse hänen jalkojensa juureen - istu hänen sanomansa alla, sillä hänellä on se totuus, joka tekee vapaaksi. Hän on Jumalan todellinen profeetta ja hän saa kaikki muut profeetat vapisemaan ja pelkäämään. Pehmoprofeetat halveksivat häntä, koska hän kulkee myös sisäisesti totuuden mukaisesti.

Etsi sellaista Jumalan miestä, joka tekee Kristuksesta todellisen! Sellaista, joka laittaa sinut istumaan ja havaitsemaan, että hän on ollut Jeesuksen kanssa. Sellaista, joka syyllistää sinua ajan tuhlaamisesta ja mieleltäsi maallistumisesta. Sellaista, joka osoittaa sormella kasvojasi, erottaa synnin ja huutaa, "Sinä olet se ihminen". Hän on se, joka todella rakastaa sinua ja etsii sieluasi.

Pehmoprofeetat rakentavat valtavia muurejaan. He näyttävät hyvin menestyviltä ja siunatuilta. Mutta Herra sanoo, "Teidän muurinne kaatuvat. Minä kaadan kaiken myrskytuulellani. Minä hajotan muurinne maan tasalle" (katso Hesekiel 13:11-14).

Jumala on kertonut meille, että näinä viimeisinä päivinä nuoret miehemme näkevät näkyjä. Ei suosion, menestyksen tai suurten saavutusten näkyjä. On vain yksi näky, ja se on jokaiselle - KRISTUS!