Rajoittamaton pääsy Isän luokse

"Iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme, jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö" (Ef. 3:11-12).

Jumalan lapsilla on yksi suurimmista etuoikeuksista, mitä ikinä ihmisille on tarjottu. Meillä on oikeus, rohkeus ja vapaus 'häiritä' Herraamme milloin tahansa.

Meidän taivaallinen Isämme istuu valtaistuimella ikuisuudessa. Ja Hänen oikealla puolellaan istuu Hänen Poikansa, meidän siunattu Herramme ja pelastajamme, Jeesus. Tämän valtaistuinhuoneen ulkopuolella ovat portit, jotka avautuvat kaikille niille, jotka ovat Kristuksessa. Mihin aikaan tahansa päivällä tai yöllä, kellon ympäri me voimme ohittaa vartijaenkelit, serafit ja kaikki taivaalliset sotajoukot astuaksemme rohkeasti sisään näistä porteista ja saapuaksemme Isämme valtaistuimelle. Kristus on varustanut meidät suoralla pääsyllä Isän luokse, vastaanottamaan kaiken sen armon ja ilon, jota me tarvitsemme, eikä olosuhteillamme ole merkitystä.

Näin ei ole aina ollut. Vanhassa testamentissa ei kenelläkään ihmisellä ollut pääsyä Isän luokse muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Me esimerkiksi tiedämme, että Aabraham nautti pääsystä Herran luokse. Tätä hurskasta miestä kutsuttiin Jumalan ystäväksi. Hän kuuli Herralta, hän puhui Hänen kanssaan, hänellä oli yhteys Häneen.

Silti Aabraham jäi "verhon ulkopuolelle". Vaikka hän oli Jumalan ystävä, ei hänellä ollut milloinkaan pääsyä kaikkein pyhimpään, jossa Jumala asui. Erottavaa hengellistä verhoa ei oltu vielä revitty kahtia.

Kerran Israelin historiassa, Jumala julisti, että Hän puhuisi profeetoille näkyjen ja unien kautta: "Jos keskuudessanne on profeetta, niin minä ilmestyn hänelle näyssä, puhun hänen kanssaan unessa" (4Moos. 12:6).

Tämä oli todella rajoitettua pääsyä Jumalan luokse. Silti, jälleen oli poikkeus: Mooses, Israelin johtaja. Jumala sanoi hänestä, "Niin ei ole minun palvelijani Mooses, hän on uskollinen koko minun talossani; hänen kanssaan minä puhun suusta suuhun, avoimesti enkä peitetyin sanoin, ja hän saa katsella Herran muotoa" (12:7-8). Niin kuin Aabraham, Mooses puhui Jumalalle, ja Jumala puhui hänelle. Hän vietti neljäkymmentä päivää ja yötä Herran läsnäolossa, kunnes hänen kasvonsa loistivat. Selvästi, Mooseksella oli suuri määrä pääsyä Jumalan luokse.

Mutta loput Israelista eivät tienneet mitään tällaisesta pääsystä. Herra sanoi heille, "Tämä olkoon teillä jokapäiväinen polttouhri sukupolvesta sukupolveen ilmestysmajan ovella Herran edessä, jossa minä ilmestyn teille puhuakseni sinun kanssasi. Siinä minä ilmestyn israelilaisille" (2Moos. 29:42-43).

Ei kenelläkään ollut lupaa astua sisään siihen kaikkein pyhimpään, missä oli Jumalan läsnäolo. Vain ylimmäisellä papilla oli lupa astua sisään, yhtenä päivänä vuodessa, sovituspäivänä. Siksi kansan oli tuotava uhrinsa ilmestysmajan ovelle. He saattoivat tirkistellä oven läpi, mutta he eivät voineet katsella mitään kokonaan. He saattoivat vain ihmetellä sitä, että Jumalan mahtavuuden kunnia kulki sisällä.

Jälleen, tämä oli todella rajoitettua pääsyä. Oli kuin Jumala olisi sanonut heille, "Tulkaa etuovelleni ja minä tapaan teidät siellä. Sitten me voimme puhua." Heitä ei kutsuttu sisään. Herra puhui heille ilmestysmajan oven toiselta puolelta. Voitko kuvitella yrittäväsi kommunikoida läheisen ystävän kanssa tuolla tavalla?

Ilmestysmajan sisällä, verho erotti pyhän paikan kaikkeinpyhimmästä. Kun ylipappi lähestyi verhoa, hän varmasti vapisi. Oli kunnioitusta herättävä, pelottava asia, päästä Jumalan kunniaan. Jos teit ainoastaan yhden saastutuksen Hänen läsnäolossaan, sinut lyötiin kuoliaaksi. Jumalan pyhä läsnäolo ei voinut sietää minkäänlaista syntiä.

Mikä kunnioitusta herättävä tapahtuma sovituspäivän onkaan täytynyt olla! Tuona päivänä kaikki Israelin lapset kokoontuivat ilmestysmajan oven ympärille. Tämä oli se sama ovi, jolla Jumala oli jakanut oikeutta Miriamille Mooseksen johtajuuden kyseenalaistamisesta, ja Daatanille ja Abiramille Moosesta vastaan nousemisesta.

Nyt väkijoukot seisoivat syvässä kunnioituksessa, kun ylipappi Aaron astui sisään tuohon salaperäiseen huoneeseen tapaamaan Kaikkivaltiasta Jumalaa. Heille oli kerrottu kuvauksia siitä, mitä sisällä tapahtui. Mutta heidät oli jätetty ihmettelemään, "Millaista siellä on? Onko Herralla näkyvä muoto? Onko Hänen äänensä niin kuin se pelkoa herättävä, jonka me kuulimme Siinain vuorella? Onko Hän ystävällinen ja lempeä, vai onko Hän pelottava?"

Jopa Daavidilla, Israelin ihanien psalmien kirjoittajalla, oli rajoitettu pääsy Jumalan luokse. Kirjoitus sanoo, että Hän seurusteli Jumalan kanssa. Hän tiesi, että Herra oli hänen puolustajansa, turvapaikkansa, vartijansa, voimansa. Ei kukaan puhunut Jumalasta ylhäisemmin tai voimakkaammin, kuin tämä mies puhui. Silti, Daavidilla ei kuitenkaan ollut etuoikeutta mennä kaikista pyhimpään paikkaan. Läpi psalmien Daavid puhuu kaipauksesta ja ikävöinnistä Jumalan puoleen. Hän huutaa päästäkseen verhon toiselle puolelle, johonkin, jonne hän ei päässyt: "syvyys syvyydelle huutaa" (Psalmi 42:7).

Myös Salomo ilmaisi tällaista kaipausta päästä Herran luokse: "Rakkaani pisti kätensä ovenreiästä sisään. Silloin minun sydämeni liikkui häntä kohden; minä nousin avaamaan rakkaalleni... Minä avasin rakkaalleni, mutta rakkaani oli kadonnut, mennyt menojaan... Minä etsin häntä, mutta en häntä löytänyt; minä huusin häntä, mutta ei hän minulle vastannut" (Kork.v. 5:4-6). Tämä on taivaallisen ikävöinnin kieltä: "Minä etsin häntä, minä ikävöin häntä, minä tahdoin hänet. Mutta minä en löytänyt häntä."

Salomo rakensi majesteetillisen temppelin Jerusalemiin Jumalan kunniaksi. Kun rakennus oli saatu valmiiksi, "vei Salomo sinne isänsä Daavidin pyhät lahjat. Hopean, kullan ja kaikki kalut... ja he veivät arkin... kaikkeinpyhimpään" (2Aik. 5:1,5,7). Sen jälkeen, kun kaikki oli laitettu paikoilleen, Salomo kutsui Jumalaa tulemaan ja pyhittämään kaikkeinpyhimmän läsnäolollaan. Ja Jumala teki sen, laskeutuen pilvessä ja täyttäen temppelin.

Jokainen Israelissa uskoi, että Jumala asui Jerusalemissa suuressa temppelissä. Siksi israelilaiset suuntasivat rukouksensa sitä kohti. Salomo pyysi Herraa, " Jos sinun kansasi lähtee sotaan vihollisiansa vastaan sitä tietä, jota sinä heidät lähetät, ja he rukoilevat sinua kääntyneinä tähän kaupunkiin päin, jonka sinä olet valinnut, ja tähän temppeliin päin, jonka minä olen sinun nimellesi rakentanut, niin kuule taivaasta heidän rukouksensa ja anomisensa ja hanki heille oikeus" (2Aik. 6:34-35).

Salomo pyysi, "Herra, kun armeijamme menevät sotimaan vihollisiamme vastaan, kun he rukoilevat sinua, kuule heitä täällä temppelissäsi. Anna heille menestys taistelussa." He ajattelivat, että Jumala ei olisi taistelukentällä, vaan tuossa pyhässä huoneessa Jerusalemissa. Lisäksi, jos Israel meni vankeuteen, heidän oli rukoiltava "kääntyneinä tähän maahan päin... ja tähän temppeliin päin, jonka minä olen sinun nimellesi rakentanut, niin kuule taivaasta" (6:38-39). Tästä syystä Daniel avasi ikkunansa Babylonissa ja rukoili kohti Jerusalemia (katso Dan. 6:10). Tänä päivänä juutalaiset yhä kääntyvät kohti Jerusalemia rukoillakseen. Olin kerran lentokoneessa, kun ortodoksijuutalainen levitti rukousmattonsa, seisoi käytävällä ja rukoili kohti Jerusalemia.

Silti, huolimatta Jumalan kunniasta temppelissä - huolimatta näyistä ja unista, joita oli annettu profeetoille, huolimatta enkelien vierailuista - Jumalan kansa jäi verhon ulkopuolelle. Ovea pyhään paikkaan ei vielä oltu avattu. Ja pääsy Hänen luokseen oli yhä rajoitettu.

Kristuksen elämä inhimillisessä lihassa valmisti suuremman pääsyn Isän luokse. Silti, jopa silloin, pääsy oli hyvin rajoitettu. Kun Jeesus tuli maailmaan vauvana, vain muutama ihminen oli paikalla, kourallinen paimenia ja viisaita miehiä. Loput maailmasta eivät muistaneet Hänen tulemustaan. Jerusalemin temppelissä papit hoitelivat velvollisuuksiaan ja kansa lausui rukouksia, kaikki seuraten tavallisia tapojaan.

Kun Jeesus oli nuori poika, muutamat ihmiset näkivät Hänet temppelissä. Nämä olivat enimmäkseen pappeja ja kirjanoppineita, jotka ihmettelivät Hänen Jumalan Sanan tuntemustaan. Mutta enemmistö ihmisistä ei tiennyt Hänestä. Myöhemmin, toiset tapasivat Hänet siinä rakennusyrityksessä, jossa Hän työskenteli. Mutta kuka saattoi uskoa, että Jeesus oli Jumala lihassa, kun Hän korjasi hajonneita tuoleja? Hän oli pelkästään Joosefin poika, siisti nuori mies, joka tiesi paljon Jumalasta.

Kun Jeesus aloitti palvelutehtävänsä, hän kohdisti sanansa pienelle yhteisölle hyvin pienessä maakunnassa - se on, Israelin huoneen eksyneille lampaille. Ja koska hän pystyi olemaan vain yhdessä paikassa kerrallaan, loogisesti ajattelevat ihmiset estivät pääsyn Hänen luokseen.

Jos halusit päästä Jeesuksen luokse, sinun oli mentävä Juudaan. Jos siis elit Israelin ulkopuolella, sinun täytyi matkustaa päiviä tai viikkoja veneellä, kamelilla tai jalalla. Sitten sinun täytyi jäljittää Hänet kylästä, etsiä sieltä väkijoukko ja tiedustella heiltä Hänen sijaintiansa. Tai jos Hän oli juuri lähtenyt kaupungista, sinun täytyi kuunnella huhuja saadaksesi selville, missä Hän kulki. Saatoit joutua vuokraamaan veneen päästäksesi suuren järven toiselle puolelle, tai kulkemaan koko päivän ja yön päästäksesi sinne erämaahan, missä Hän opetti väkijoukkoja.

Kun löysit Jeesuksen, sinun täytyi olla fyysisesti lähellä kuullaksesi Hänen äänensä, ottaaksesi vastaan Hänen kosketuksensa, ollaksesi Hänen pyhän läsnäolonsa siunaama. Saatoit selvittää tiesi väkijoukon läpi päästäksesi Hänen luokseen, mutta jokainen muukin halusi olla lähellä Häntä.

Tämä oli kaikista rajoitetuin pääsy. Päästäksesi Herran luokse sinun täytyi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mieti sitä sokeaa miestä, joka kuuli Jeesuksen kulkevan ohi. Kun tämä mies sai selville, kuka Hän oli, hän huusi, "Jeesus, paranna minut, että saisin näköni jälleen." Vain silloin Kristus palautti näön hänelle.

Tai mieti naista, jolla oli verenvuoto. Hänen täytyi tunkeutua väkijoukon läpi koskettamaan Jeesuksen vaatteen tupsua. Koko ajan kaikki muutkin yrittivät koskettaa Häntä.

Oli myös Nainin äiti, joka johti hautajaiskulkuetta haudatakseen kuolleen poikansa. Kun Jeesus kohtasi hänet, Hän kosketti paareja ja nosti pojan kuolleista.

Tai ajattele liikuntakyvytöntä miestä Bethesdan lammikolla, lammastorilla. Monet sairaat ja murheelliset ihmiset olivat kokoontuneet sinne parannettaviksi. Mutta tämä yksi mies oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kun Jeesus kulki hänen ohitseen, Hän paransi myös hänet.

Sinun täytyi usein laskea tai suunnitella ajankäyttöä saadaksesi pääsyn Herran luokse. Sakkeus teki tämän, kiipeämällä puuhun nähdäkseen vilahduksen Jeesuksesta. Neljä muuta miestä ratkaisi samanlaisen ongelman sairaan ystävän puolesta. Kun he paikallistivat sen väentungoksen täyttämän rakennuksen, jossa Kristus oli opettamassa, he avasivat aukon kattoon ja laskivat ystävänsä alas suoraan Jeesuksen silmien eteen.

Lopulta, yhdessä, loistavassa hetkessä Jeesus valmisti täydellisen, esteettömän pääsyn Isän luokse. Raamattu sanoo, että Golgatalla, veren tahraamalla ristillä, "Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä. Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti" (Matt. 27:50-51).

Jeesuksen kuoleman hetkellä verho Jerusalemin temppelissä repesi kirjaimellisesti. Tuo on se hetki, jolloin kohtalomme sinetöitiin. Sillä hetkellä, kun Herramme antoi henkensä, meille annettiin täydellinen, rajoittamaton pääsy kaikkeinpyhimpään: "Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta" (Hepr. 10:19-20).

Tämä fyysisen verhon repeäminen edusti sitä, mitä tapahtui henkimaailmassa. Lopulta me saimme nauttia jostain, josta sukupolvi sukupolven jälkeen ei voinut nauttia. Meillä oli etuoikeus, jota Aabrahamilla, Mooseksella ja Daavidilla ei ollut. Meillä on pääsy kaikkeinpyhimpään, Kaikkivaltiaan Jumalan valtaistuimen huoneeseen. Ovi ei ollut enää suljettu meille. Kuka tahansa pystyi nyt näkemään ja kulkemaan sisälle. Rajoittamaton pääsy oli tehty mahdolliseksi.

Lisäksi, Hänen kuolemassaan, Jeesuksesta tuli ylipappimme. Hän nousi uuteen Jerusalemiin, temppeliin, jota ei oltu tehty käsillä. Sitten Hän otti ylipapin aseman. Hän kulki suoraan Jumalan pyhään läsnäoloon ja omien rukoustensa suitsukkeella esitti Hänen verensä armoistuimella. Sitten Hän istui Isän oikealle puolelle kaikella vallalla, voimalla ja kunnialla.

Tuossa pisteessä, Jeesus vahvisti liittonsa oikeaksi vastaanottamaan yhteen hengelliseen ruumiiseen kaikki, jotka katuisivat ja ottaisivat Hänet vastaan Herrana. Ja Hän lähetti Pyhän Hengen julistamaan kutsun lapsilleen, "Minä olen avannut oven Isän luokse. Teidät on nyt hyväksytty yksinkertaisesti olemalla minussa uskon kautta. Tulkaa siis rohkeasti valtaistuimelle. Minä vien teidät minun Isäni läsnäoloon, joka on nyt teidän Isänne. Teillä on rajoittamaton pääsy Hänen luokseen, päivällä ja yöllä."

Mikä on suurin tuska, jota Kristuksen sielu voi milloinkaan kokea? Minä uskon, että se on sukupolvi, joka on saanut täyden, rajoittamattoman pääsyn, ja joka ei tule Hänen luokseen.

Vuosisatojen ajan Jumalan kansa oli rukoillut ja tahtonut mennä verhon läpi. He kaipasivat ja ikävöivät nähdä meidän päivämme siunauksen. Se pääsy, josta me nyt nautimme, on juuri se pääsy, jota Mooses kaipasi. Se on se sama pääsy, jonka Daavidin sydän pystyi näkemään mutta ei voinut saavuttaa. Se on se pääsy, jota Danielilla ei milloinkaan ollut, vaikka hän rukoili Herraa kolme kertaa päivässä. Esi- isämme näkivät tämän pääsyn tapahtuvan meidän päivänämme ja he iloitsivat meidän puolestamme.

Silti me, joille on annettu oikeus tähän ihmeelliseen lahjaan, pidämme sitä itsestään selvänä. Meitä varten on avattu ovi, silti me kieltäydymme astumasta sisään päivien ja viikkojen ajan. Mikä rikos! Joka kerta, kun me jätämme huomioimatta sen pääsyn, jonka Jeesus osti meille, kulkemalla oven ohi, me otamme Hänen verensä kevyesti. Herramme kertoi meille, että meillä on kaikki, mitä tarvitsemme, jos vain tulemme Hänen luokseen. Silti me jatkamme Hänen arvokkaan lahjansa väheksymistä.

Kirjoitus muistuttaa meitä, "Käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa... pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen" (Hepr. 10:22-23). Tämä kohta puhuu selvästi rukouksesta. Jumala kehottaa meitä, "Tulkaa usein läsnäolooni, päivittäin. Et voi ylläpitää uskoasi ellet lähesty minua. Jos et astu sisään läsnäolooni rohkeasti, uskosi horjuu."

Saatat tuntea kristittyjä, jotka olivat kerran palavia Jeesuksen tähden. He käyttivät aina kaiken aikansa Herralle, etsien Hänen Sanaansa ja sulkien itsensä kammioon Hänen kanssaan. He tiesivät lähestyä Häntä pitääkseen uskonsa elävänä.

Silti nyt nämä samat kristityt pelkästään "ajattelevat" rukouksensa. Tai he kiirehtivät Jumalan läsnäoloon muutamaksi minuutiksi, vain sanoakseen, "Hei, Herra. Siunattu olet Sinä. Opasta minua tänään. Rakastan Sinua, Jeesus. Hei hei." Heidän etsivä sydämensä on mennyt. Sitä kiireetöntä yhteyttä, jota he kerran nauttivat, ei enää ole. Kun kysyt heiltä heidän hylätystä rukouselämästään, he väittävät "lepäävänsä uskossa."

Minä kerron sinulle, että rukouksettomista ihmisistä tulee pian uskottomia ihmisiä. Mitä enemmän he hylkäävät sisäänpääsyn lahjan, kieltäytyen turvautumasta Jumalan tarjouksiin, sitä enemmän he ajelehtivat pois.

Kun Jeesus kulki maan päällä, Hän teki itsensä kansojen saavutettavaksi. Hän opetti synagoogissa, vuorten rinteillä, veneissä. Hän paransi sairaat, teki ihmeitä. Hän kohotti äänensä juhlissa huutaen, "Minä olen elävä vesi. Tulkaa luokseni ja minä tyydytän janoisen sielunne!" Kuka tahansa pystyi lähestymään Häntä ja tulla tyydytetyksi.

Mutta enimmäkseen meidän Herramme kutsuun ei kiinnitetty huomiota. Hän huusi kansalle, "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet" (Matt. 23:37). Hän sanoi Israelille, "Minä olen täällä nyt, teitä varten. Minä olen käskenyt teitä tulemaan luokseni parannettavaksi ja täyttämään tarpeenne. Mutta te vain ette tule."

Kuinka Jeesus vastasi siihen, että kansa hylkäsi Hänet? Hän julisti, "Katso, teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi" (23:38). Se sana, jota Jeesus käyttää hyljätystä tässä, merkitsee yksinäisyyttä, hedelmättömyyttä, hävitettyä. Hän sanoi, "Teidän seurakuntaelämänne, teidän taloutenne, teidän hengellinen vaelluksenne ne kaikki kuivuvat ja kuolevat."

Ajattele. Jos vanhemmat eivät etsi Jumalaa päivittäin, heidän lapsensakaan eivät varmasti etsi. Sen sijaan heidän kotinsa tulee olemaan täynnä maailmallisuutta, hengellistä hedelmättömyyttä, sanoinkuvaamatonta yksinäisyyttä. Seurauksensa tuo perhe päätyy täydelliseen hävitykseen.

Pidä mielessä, Jeesus puhui nämä varoitukset ilon päivänä. Hän lisäsi, "tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen" (23:39). Merkitys on, "Minä olen antanut teille kaiken sen, mitä tarvitsette elääksenne voittoisaa elämää. Mutta te olette jättäneet huomiotta minun tarjoukseni. Olen pahoillani, mutta teidän päätöksenne tuo tuhon teidän elämällenne ja kodillenne. Ettekä te näe minua enää ennen kuin ikuisuudessa."

Milloin viimeksi tulit Jumalan luokse etsimään kaikkea sitä, mitä tarvitset elämää varten? Olitko murheellinen, kohtasitko kriisin perheessäsi, työssäsi tai terveydessäsi? Ei ole mitään väärää tarkoituksenmukaisella pääsyllä Jumalan luokse todellisen tarpeen aikoina. Jesaja kirjoittaa, "Herra, ahdistuksessa he etsivät sinua, vuodattivat hiljaisia rukouksia, kun sinä heitä kuritit" (Jes. 26:16). Psalmin kirjoittaja todistaa, "Minä korotan ääneni ja huudan Herraa, minä korotan ääneni ja rukoilen Herralta armoa. Minä vuodatan hänen eteensä valitukseni, kerron hänelle ahdistukseni" (Psalmi 142:1-2).

Meidän Herramme on Isä, joka välittää syvästi kaikista Hänen lastensa murheista. Aina, kun kohtaamme kovia aikoja, Hän kehottaa meitä lähestymään Häntä, sanoen, "Tulkaa, vuodattakaa ulos minulle kaikki murheenne, tarpeenne ja valituksenne. Minä kuulen huutonne ja vastaan."

Silti monille kristityille tämä on ainoa kerta, kun he menevät Isän luokse. Minä kysyn sinulta - missä on se kaipuu Jumalan luokse, jota Daavid kuvailee, se syvä jano olla Jumalan läsnäolossa? Missä on Hänen päivittäinen palvelus, sydämen vuodatus rakkaudessa ja ihailussa?

Saatat vastustaa, "Mitä sitten, jos jotkut kristityt eivät rukoile? He ovat silti uskovia - veren puhdistamia, anteeksisaaneita ja matkalla taivaaseen. Mitä vaaraa on pienessä haalistumisessa?"

Minä uskon, että meidän taivaallinen Isämme huomaa, että me elämme kiireisessä ajassa, monien asioiden vaatiessa aikaamme ja voimiamme. Ja kristityt ovat yhtä paljon kiinni kiireessä ja toiminnoissa kuin kuka tahansa muukin. Silti en voi uskoa, että Jumala ottaisi kevyesti sen, että hylkäämme Hänen luokseen pääsyn, mikä maksoi Hänen ainoalle Pojalleen Hänen elämänsä.

Jumala on tehnyt Kristuksesta meidän vahvan tornimme. Mutta vain ne, jotka "juoksevat sinne", ovat turvassa (katso Snl. 18:10). Jos et mene sisälle, olet yhä oven ulkopuolella. Seisot siellä, missä Israel seisoi. Mutta Jumala ei enää kohtaa ketään ovella. Kaikki, mitä tarvitsemme, on sisäpuolella: syntien anteeksiantaminen, armo silloin, kun sitä tarvitaan, voima voittaa.

Kuvittele se hylkäämisen tuska, jonka Isä ja Poika tuntevat. Kuvittelen mielessäni tämän keskustelun tapahtuvan heidän välillään:

"Poika, sinua hakattiin, pilkattiin, sinut ristiinnaulittiin ja haudattiin. Se sattui minuun niin, että suljin silmäni sitä näkemästä. Silti sinä täytit sen iankaikkisen liiton. Sinä valmistit sisäänpääsyn ja hyväksynnän jokaiselle, joka luottaa Sinuun. Sinun ansiostasi viimeisten päivien ihmiset kykenisivät tulemaan luokseni. Ja he kasvaisivat mahtaviksi minun voimassani, rakentaen uskon varustuksia paholaista vastaan, joka kiusaisi heitä ja koettelisi heitä niin kuin viimeistä kertaa.

Silti, missä ovat rakkaat lapsemme? Maanantai kuluu, emmekä me näe heitä milloinkaan. Tiistai saapuu eikä vieläkään lapsia. Keskiviikko tulee eikä heistä näy jälkeäkään. Torstai, perjantai ja lauantai kuluvat, silti me emme näe heitä. Vain sunnuntaina he lähestyvät meitä, kun he ovat kirkossa. Miksi he eivät tule? Eivätkö he rakasta meitä?"

Jumala kysyi Aadamilta saman kysymyksen, kun hän meni Herraa piiloon Eedenin puutarhassa: "Missä olet" (1Moos. 3:9) Herra tiesi, missä Aadam oli. Oikeasti Hän kysyi, miksi hän hylkäsi Hänen ystävyytensä. Ja Hän osoitti Aadamille, että oli vaarallista piiloutua Hänen läsnäololtaan.

Itse asiassa kristityt, jotka eivät tarkoituksenmukaisesti pääse Isän luokse, päätyvät Sardeen olotilaan. Herra opasti Johannesta, "Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut" (Ilm. 3:1).

Jeesus tarkoittaa sanoa, "Voit olla hyvä ihminen, joku, joka tekisi mitä tahansa kenen tahansa puolesta. Sinulla on hyvä maine sekä seurakunnan keskuudessa että maailmassa. Sinut tunnetaan kuin olisit todella elävä Kristuksessa, Jumalan siunaama. Mutta kuoleman hiukkanen on hiipinyt elämääsi. Jokin tästä maailmasta on saastuttanut sinut."

"Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan" (3:4). Mikä on se tahraaminen, johon tässä viitataan? Se on rukoilemattomuus. Ja tässä on Jeesuksen varoitus meille: "Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä" (3:2).

Sardeen uskovaiset eivät olleet valvoneet. He eivät olleet rukoilleet ja odottaneet Herraa, etsien Häntä niin kuin he kerran etsivät. Sen sijaan he antoivat itsensä kasvaa huolettomiksi, tulematta Jumalan luokse päivittäin hakemaan apua. Nyt he olivat tahriintuneet. Se sana, jota Jeesus käyttää tahriintumisesta tässä, merkitsee syntitahraa, mustaa jälkeä valkoisessa vaatteessa. Kristus kertoo meille, "Jos ette rukoile, teillä ei ole puolustusta vihollista vastaan. Teidän välinpitämättömyytenne sallii teidän vaatteidenne tahriintua."

Jeesus julistaa muutamista, "Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset" (3:4). Hän tarkoittaa, "Sinulla on vielä pieni liekki tahtoa ojentautua minun puoleeni. Et halua menettää läsnäoloani, tulla luovutetuksi hedelmättömyydelle. Nopeasti nyt, herätä nälkäsi uudelleen. Mene takaisin salaiseen rukouskammioon ja kutsu minua. Aseta sydämesi kuin kiveksi. Puhalla uskon liekkiin, ennen kuin se kuolee - ennen kuin kuolema asettuu sieluusi, niin kuin se on tehnyt niin monille ympärilläsi."

Älä jätä huomiotta suurta sisäänpääsyn lahjaasi. Ikuinen tulevaisuutesi riippuu siitä. Rukoile ja etsi Herraa. Hän on valmistanut sinulle sisäänpääsyn. Ja Hän lupaa täyttää kaikki tarpeesi.