Rukouksessa auttajat

Rukous on usein eräs kaikkein itsekkäimpiä alueita uskovan elämässä. Kun ajattelet sitä, niin suurin osa rukouksistamme keskittyy omiin tarpeisiimme. Kaksi pääasiaa esirukouksissamme ovat oma hengellinen kasvumme ja omien perheidemme ja ystäviemme tarpeet.

Silloin tällöin me voimme ulottaa rukouksemme oman sektorimme ulkopuolelle ja rukoilla toistenkin puolesta. Mutta tavallisesti, kun lupaamme rukoilla jonkun henkilön puolesta, niin me emme kuitenkaan tee sitä - tai me ehkä rukoilemme kerran ja sitten unohdamme pian heidän tarpeensa.

Viime aikoina olen tutkinut omaa rukouselämääni Raamatun valossa - ja tunnen syyllisyyttä oman rukouselämäni rajoittuneisuudesta. Useimpien uskovien tapaan käytän suuren osan rukousajasta etsien Herraa oman vaellukseni vuoksi. Huudan Häntä avuksi, että pyhittyisin, saisin voiton synnistä, tulisin Kristuksen kaltaiseksi, saisin ohjausta elämääni, saisin voitelun Herran työssä. Nautin ihanasta yhteydestä Hänen kanssaan, hiljaa palvoessani Häntä ja saaden virkistystä Hänen läsnäolossaan.

Kannan myös päivittäin esirukousta perheeni puolesta. Pyydän Herraa varjelemaan lapsiani paholaisen juonista - tekemään pojistani Jumalan virran rannalle istutettujen tammien kaltaisia, tyttäristäni hiottuja jalokiviä hänen palatsiinsa ja kaikista lastenlapsistani Jeesusta rakastavia. Rukoilen myös seurakuntaruumiimme tarpeiden puolesta. Kannan esirukousta vaikeuksissa olevien yksittäisten ihmisten puolesta ja monien lähetyssaarnaajien ja Herran palvelijoiden puolesta, joita kannatamme.

Sinä voit sanoa: "Tuo kaikki on kehuttavaa, Dave-veli. On lohdullista tietää, että olet sulkeutunut Herran yhteyteen, kanssakäymiseen ja rukoukseen kaikkien noiden tarpeiden kanssa."

Mutta Jumalan Sanan mukaan pelkästään ihana yhteys ei ole tarpeeksi. Aivan totta, siinä on salaisuus hengelliseen kasvuun. Meillä ei voi olla mitään suurempaa kokemusta maan päällä. Mutta jos me menemme armonistuimen eteen ainoastaan oman hengellisen kehityksemme ja omien tarpeidemme tähden, olemme itsekkäitä. Me emme yksinkertaisesti voi olla rukoilematta vakavasti kaikkien ympärillä olevien tarpeiden vuoksi.

Saimme tiedon seurakuntaamme eräältä vanhalta rakkaalta veljeltä San Diegossa. Tämä rakas pyhä sanoi, että Jumala oli kehottanut häntä rukoilemaan puolestani päivittäin ja hän kysyi, että voisiko hän laittaa minut rukouslistalleen. Tämän miehen rukouslista on pitkä luettelo leskistä, köyhistä, Herran työn tekijöistä ja pelastumattomista ihmisistä. Ja hän on rukoillut heidän puolestaan jo vuosia. Tämä mies on eläkkeellä oleva postimies, ja hän elää hyvin yksinkertaista elämää, hän syö vain yhden aterian päivässä. Hän käyttää aikansa tehden hyviä tekoja lähimmäisilleen ja viettää Herran yhteydessä kaiken päivää. Hän ajaa ympäri kaupunkia ja kerää vanhoja huonekaluja ja muita käytöstä poistettuja tavaroita, ja hän korjaa ne ja antaa leskille ja köyhille. Hän myös tekee ostoksia ja hoitaa asioita ihmisille, jotka eivät voi itse liikkua asioillaan, korjaa vesijohtoja ja auttaa kaikissa heidän tarpeissaan.

Koko ajan tämä mies tekee hyviä tekoja, hän rukoilee lakkaamatta, uskollisesti jokaisen listalla olevan henkilön puolesta. Ja vasta sitten hän poistaa nimen listalta, kun henkilö on kuollut.

Myös minä olen ollut rukouksen mies aina siitä lähtien, kun minut kutsuttiin saarnaamaan kahdeksanvuotiaana. Mutta huolimatta kaikesta innokkaasta rukoilemisestani vuosien aikana, tämä mies on ylivoimainen. Minulla ei ole mitään listaa ihmisistä, jotka tarvitsevat päivittäistä rukousta, niinkuin hänellä on. Tavallisesti minä rukoilen jonkun puolesta kerran tai kahdesti ja sitten jatkan uusien puolesta. Mutta hän rukoilee jatkuvasti.

Minä uskon, että tämän miehen palkka kirkkaudessa on paljon suurempi kuin minun. Hän on kuin tuo köyhä leski, joka antoi yhden rovon, mutta jonka uhri oli paljon suurempi kuin niiden lahjat, jotka antoivat enemmän. Kun ajattelen kaikkia niitä sieluja, jotka Jumala on antanut evankelistojen koota valtakuntaansa, tulee heti mieleeni se valtava rukousapu, jota tämänkaltaiset ihmiset suorittavat.

Tämän sanoman tarkoitus on kehittää tuollaista siunattua rukouselämää - tulla todella "rukouksessa auttajaksi."

"Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttisesti, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin" (2.Kor.1:8). Kreikan sana "rasitus" tässä kohtaa tarkoittaa "raskaasti taakoitettu, vakavasti muserrettu." Paavali sanoi näille pyhille: "Meidän ahdistuksemme oli niin vakava, että se melkein musersi minut. Se oli kestokykyäni suurempi, enemmän kuin voin sietää. Luulin jo, että se oli minun loppuni."

Kun Paavali sanoo, että hän oli niin taakoitettu, että hän oli epätoivossa elämästään, me todella tiedämme, että hän oli alaspainettu. Toisissa raamatunpaikoissa hän vähättelee kärsimyksiään. Muistat varmaan kuinka hän vain ravisteli pois myrkyllisen käärmeen, joka oli tarttunut hänen käteensä. Hän oli haaksirikossa kolme kertaa - mutta hän mainitsee sen vain sivumennen tosiasiana. Paavalia oli ruoskittu, ryöstetty, kivitetty, vangittu - mutta kaikessa tässä hän ei valittanut.

Tässä kohdassa kuitenkin apostoli oli jonkinlaisen nääntymyksen partaalla. Minä uskon, että tämä "ahdistus", jossa hän oli, oli henkistä tuskaa. Emme voi kuitenkaan sanoa tarkalleen, mitä Paavalin ahdistus oli - mutta 2.Kor.7:5 antaa meille vihjeen: "Sillä Makedoniaan tultuamme ei lihamme saanut mitään rauhaa, vaan me olimme kaikin tavoin ahdistetut: ukoapäin taisteluja, sisältäpäin pelkoa."

Minä uskon, että Paavali viittaa siihen kipuun, joka johtui 'lammaslauman paimentamisesta'. Korinttoon oli ilmestynyt harhaopin opettajia, jotka yrittivät kääntää ihmiset häntä vastaan. Nyt Paavali pelkäsi, että hänen laumansa hylkäisi hänen sanomansa ja seuraisi noita miehiä, joilla ei ollut sydämellään lauman paras.

Häntä lohdutti Tiituksen saapuminen hyvine uutisineen hänen 'rakkaista lapsistaan' Korintossa. Paavali kirjoittaa: "Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla, eikä ainoastaan hänen tulollansa, vaan myöskin sillä lohdutuksella, jonka hän oli teistä saanut, sillä hän on kertonut meille teidän ikävöimisestänne, valittelustanne ja innostanne minun hyväkseni, niin että minä iloitsin vielä enemmän" (2Kor.7:6-7).

Monet uskovat kärsivät tänään kuten Paavali. Heidän suurin tuskansa on henkistä, jonka ovat aiheuttaneet henkilöt, joita he ovat rakastaneet ja auttaneet eniten. Me näemme tällaista heijastuvan monissa Daavidin psalmeissa. Hän murehti ystävistään, jotka kääntyivät häntä vastaan ilman syytä, henkilöistä, joita hän oli ruokkinut ja huolehtinut heistä omalla kustannuksellaan.

Minä olen itse tuntenut tämän kaltaista tuskaa elämässäni. Joskus rakastamieni ja auttamieni ihmisten lausumat sanat ovat tuntuneet kuin veitsen iskut selässäni. Voin yhtyä Daavidin sanoihin: "Hänen suunsa on voita sulavampi, mutta hänellä on sota mielessä; hänen sanansa ovat öljyä lauhkeammat, mutta ovat kuin paljastetut miekat" (Ps.55:22). Sellaisina vaikeina aikoina olen eniten tarvinnut 'rukouksessa auttajia'.

Kaikkein huomattavin asia, jonka Paavali oppi tuskiensa keskellä, oli se tosiasia, että hänen täytyi kääntyä Herran puoleen ja Hänen liittonsa lupauksiin. Hän tiesi, että hän ei voinut enää luottaa omaan lihaansa, kykyihinsä ja tahdonvoimaansa. Hän kirjoittaa: "...ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää" (2.Kor.1:9).

Paavalin koetukset olivat saattaneet hänet oman kestokykynsä rajalle. Hän tiesi, että hänellä ei ollut voimia jäljellä taistella pimeyden voimia vastaan. Niin hän tuomitsi oman lihansa kuolemaan. Ja Jumala ihanasti pelasti hänet: "...ja hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta ja yhä pelastaa, ja häneen me olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa" (jae 10).

Kuinka Paavali selvisi siitä? Siinä oli monta seikkaa mukana: Ensiksi hän oli valtava rukouksen mies. Toiseksi hänellä oli suuri luottamus Herraan. Paavali tiesi, että Jumala piti kiinni liittonsa lupauksista. Hän olisi voinut sanoa: "Aivan samalla tavalla, kuin Herra auttoi minua menneisyydessä, Hän tekee työtänsä viedäkseen minut läpi tästäkin koettelemuksesta. Nyt tästä hetkestä kuolemaani saakka tulen elämään Hänen suojelevan voimansa alla."

Samoin kuten Paavalin, niin myöskin meidän sallitaan käydä läpi vaikeiden aikojen niin, että meissä kuolee luottamuksemme omiin kykyihimme. Herra sallii meidän 'murskautua', tulla avuttomiksi ja heikoiksi vakuuttaakseen meille, että emme voi voittaa vihollista millään lihallisilla keinoilla.

Kuitenkin, kun me vertaamme elämäämme Paavalin elämään, niin me voimme helposti ajatella: "Minä en tule koskaan saamaan sellaista apua kuin hän sai. Hänellä oli hyvä Raamatun tuntemus. Hän sai suuria ilmestyksiä Jumalalta Jeesuksesta, evankeliumista, Uudesta Liitosta. Hän jopa sai käydä taivaissa.

Paavali teki myös julistustyötä Pyhän Hengen voiman ja merkkien seuratessa. Hän vapisutti kaupunkeja ja kansoja. Vihollinen ei voinut tappaa häntä, vaikka häntä kivitettiin, joukot hyökkäsivät hänen kimppuunsa, hän oli kolme kertaa haaksirikossa. Jumala jopa herätti hänen kauttaan kuolleita. Tämä mies oli Jumalan kaikkein voidelluimpia palvelijoita koko historiassa. Hän oli hengellisesti selkeä kaikessa."

Mutta Paavalin mukaan asia ei ollut aivan niin. Apostoli kertoo, että oli eräs toinen tärkeä tekijä auttamassa: voimalliset auttajien esirukoukset: "...kun tekin autatte meitä rukouksillanne..." (2Kor.1:11). Paavali sanoi: "Luotan täysin Jumalaan, että hän minut vapauttaa. Ja te autatte rukouksillanne, että se tulee tapahtumaan."

Sinä voit ehkä ajatella: "Miksi Paavali tarvitsi kenenkään rukousapua? Hänellähän oli niin vahva usko, sellainen erinomainen Jumalan voima, hänen omat rukouksensahan olivat tarpeeksi viemään hänet läpi kaikesta."

Asia ei ollut kuitenkaan niin. Paavali ymmärsi, että hän tarvitsi kipeästi rukousapua. Hän oli mies, joka tiesi tarkalleen, että hänen pelastuksensa tuli Herralta - että Jumala uskollisesti piti liittonsa lupaukset - että Herra oli hänen Jumalansa, hänen suojaava kilpensä, hänen vapauttajansa kaikkien vihollisten vallasta. Mutta Paavali myöskin tiesi, että Jumala oli asettanut rukouksen ikäänkuin "auttajien aikaansaamana vapautuksen keinona".

Raamatun mukaan rukous ja pelastus ovat erottamattomia. Jumala sanoo meille: "Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut ja sinä kunnioitat minua" (Ps.50:15). "Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapautan hänet ja saatan hänet kunniaan" (Ps.91:15).

Paavali tiesi, että hän pelastui "leijonien suusta" sekä oman rukouksensa että auttajiensa avulla. Hän kerskasi: "Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa..." (2Tim.4:18). Hän sanoo meille: "Minut on vapahdettu - ja minut varjellaan kunnes Jeesus tulee koska Jeesuksen Kristuksen seurakunta rukoilee puolestani."

Herran työhön antautuneina palvelijoina meillä on jatkuvasti vihollinen uhkanamme. Jakamaton rakkautemme Jeesukseen uhkaa koko helvetin voimia. Me emme voi aloittaa mitään Jumalalle pyhitettyä työtä, etteikö saatana asettaisi kaikenlaisia ansoja tiellemme.

Eräs sellainen vaara seurakunnassa on kevyt suhtautuminen vakaviin asioihin. Sellainen vaara on uskovien avioparien avioerot ja erilleen muuttamiset. Minä olen aivan järkyttynyt kymmenistä puhelinsoitoista ja kirjeistä, joissa kerrotaan rikkoutuneista avioliitoista.

Eräs tuntemani avioliittoneuvoja etelästä soitti minulle pettyneenä. Hän sanoi: "Meidän seurakunnassamme on paljon aviopareja, jotka ovat eron partaalla. Melkein jokainen ystäväni on eroamassa tai ainakin aikomassa erota. Se on kirjaimellisesti kuin rutto Kristuksen ruumiissa tällä hetkellä."

Olen kuullut kaikenlaisia syitä uskovien kotien sekasortoiseen tilaan: yhteensopimattomuus, keskustelun puute, kiintymyksen loppuminen, uskottomuus. Mutta tosiasiassa siihen liittyy paljon enemmän. Kaiken sen takana on helvetin hyökkäys Jumalan pyhiä vastaan.

Särkyneet kodit uskomattomien keskuudessa ei ole mikään salaisuus. Mutta vanhurskaiden keskuudessa kaikella tuollaisella sekasorrolla on seurauksensa. Ajattelehan: kuinka uskovat, jotka ovat kuulleet hyviä saarnoja, ovat menettäneet auktoriteettinsä kotonaan? He tietävät aivan hyvin, että Jumalan antama liiton vala on heidän vahvuutensa. He tietävät, että Hän lupaa tuhota kaiken saatanallisen voiman, joka tulee heitä vastaan. Mutta miksi sitten vihollinen voittaa? Miksi heidän avioliittonsa on jatkuvan uhkan alaisena?

Minä uskon, että se johtuu siitä, että molemmat osapuolet ovat avanneet ovet saatanalliselle eksytykselle. He ovat tehneet kompromisseja elämässään tai he ovat tulleet hengellisesti veltoiksi. Ja nyt on vihollinen saanut jalansijaa heidän sydämissään ja kodeissaan.

Jos sinä olet tuollaisen hyökkäyksen alaisena, sinun pitäisi kysyä opetuslasten tavoin: "Mestari, miksi me emme voineet ajaa ulos niitä pahoja henkiä?" Jeesus vastasi, että määrätynlaiset demoniset siteet eivät poistu käsien päällepanemisella tai yhdellä puolisydämisellä rukouksella. Ne ovat niin syvälle juurtuneet, että ainoa keino ajaa ne ulos on jatkuva rukous ja paasto.

Mutta seurakunta on tänään sellaisessa horroksessa rukouksen voiman suhteen, että ikäänkuin huntu olisi laskettu miljoonien silmien eteen. Kun edessä on vaikeuksia, he kaikkein viimeiseksi kääntyvät Jeesuksen puoleen. He ovat hyljänneet salaisen kammion. Sensijaan he ovat kääntyneet psykologien, neuvojien, kirjojen, ystävien puoleen - kaikkien muiden mutta ei Herran puoleen.

Jos sanot, että avioliittosi on ajautunut karille ja haluat sen korjautuvan, niin minun on kysyttävä sinulta: kuinka kauan vietät aikaasi kahden Jumalan kanssa? Kuinka monta kertaa olet sulkenut television vaikkapa tunniksi ja istunut Jeesuksen edessä purkamassa sielusi taakkoja? Kuinka monta ateriaa olet jättänyt syömättä, että voisit paastota avioliittosi puolesta? Kuinka usein olet huutanut: "Isä, minä en jaksa kestää tätä. Sinun on tehtävä jotain. Tee mitä tahansa korjataksesi meidän avioliittomme."

Jotkut Raamatun opettajat väittävät, että on epäuskoa pyytää Jumalalta aina samaa asiaa toistamiseen. Ei - se on tuomittavaa harhaoppia. Ja se on heikentänyt monien uskon. Jumala käskee meitä pyytämään, etsimään, paastoamaan - huutamaan vilpittömässä rukouksessa.

Jo aivan alusta todelliset Jumalan palvelijat sisälsivät Jumalan lupaukset rukouksiinsa:

Jeesus tiesi, että hänen Isänsä oli luvannut kaiken hänelle jo ennen maailman perustamista - mutta kuitenkin Jeesus vietti tuntikausia rukouksessa, että Jumalan tahto saisi tapahtua maan päällä. Hän kertoi vertauksen, joka kuvasi kestävää rukousta. Siinä oli ahdisteleva leski, joka vaati oikeutta tuomarilta kunnes sai sen.

Jumala antoi Hesekielille ihmeellisiä profetioita Israelin ennalleentulemisesta luvaten, että kansakunnan rauniot muuttuisivat Edenin puutarhaksi. Mutta Herra sanoi, että Hänen sanansa ei täyttyisi ilman rukousta: "...Vielä tätäkin annan Israelin heimon minulta anoa, että tekisin heille sen...(Hes.36:37). Toisin sanoen: "Olen antanut teille lupauksen - mutta Minä haluan teidän rukoilevan, että se tapahtuisi. Etsikää Minua koko sydämestänne, kunnes se täyttyy. Minä tulen sen tekemään, mutta ensiksi teidän pitää pyytää."

Jumala lupasi Danielille, että seitsemänkymmenen vuoden jälkeen Israel tulisi entiselleen. Ja kun Daniel näki tuon määrätyn vuoden tulevan, hän olisi voinut odottaa uskossa Jumalan täyttävän sanansa. Mutta sensijaan tuo hurskas mies lankesi kasvoilleen ja rukoili kaksi viikkoa - kunnes hän näki Herran tekevän kaikki lupauksen mukaan.

Vanhassa Testamentissa Israelin papit kantoivat rintakilvessään kaikkien Israelin heimojen nimet. Tämä tarkoitti sitä, että kansan tarpeet olivat jatkuvasti papin sydämellä rukouksessa. Tämän päivän uskoville siinä on ihana kuva siitä, että Kristus kantaa meitä sydämessään tarpeinemme Isän tykö. Sitäpaitsi jokainen uskova tänään on Herran pappi. Ja meidän tulee aina kantaa toisten tarpeet sydämellämme.

Paavali oli niin tietoinen pyhien tarpeiden puolesta rukoilemisestaan, että hän pyysi rukousapua kaikkialla. Hän anoi roomalaisilta: "Mutta minä kehoitan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja Hengen rakkauden kautta auttamaan minua taistelussani, rukoilemalla minun puolestani Jumalaa, että minä pelastuisin.... (Room.15:30-31). Ja hän pyysi tessalonikalaisia: "Veljet, rukoilkaa meidän edestämme" (1.Tess.5:25).

Kreikan kielessä sana 'taistella', tässä kohtaa tarkoittaa 'kamppaile toverinani rukouksessa'. Paavali ei pyytänyt pikaista mainintaa Jumalan istuimelle. Hän anoi: "Taistele kanssani rukouksessa. Taistele hengellistä taistelua minun tähteni ja evankeliumin tähden."

Kun Paavali oli vankilassa valmis luovuttamaan elämänsä, hän pyysi filippiläisiä rukoilemaan: "Sillä minä tiedän, että tämä on päättyvä minulle pelastukseksi teidän rukoustenne kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen kautta" (Filip.1:19). Paavali tiesi, että hän oli merkitty mies - että saatanan joukot halusivat tuhota hänet. Ja aivan samoin on jokaisen Herran palvelijan kohdalla. Jokainen pastori, saarnaaja ja evankelista tarvitsee rukouksessa auttajia, jotka kantavat häntä esirukouksissa jatkuvasti.

Voin vakuuttaa teille, että en olisi kirjoittamassa tätä, ellei minulla olisi rukouksessa auttajia, jotka ovat seisoneet kanssani vuosikaudet. Minua muistutettiin siitä, kun olin hiljattain Euroopassa pitämässä sananjulistajien konferenssia ja iltaisin yleisiä kokouksia. Koko ajan Jumalan Henki antoi minun ymmärtää, että minua kantoivat lukuisien ihmisten rukoukset.

Nizzassa, Ranskassa, amerikkalaisista evankelistoista ei oikein pidetä. Kaikki olivat huolissaan sen illan kokouksesta arvellen, että onnistuuko se? Ranska on täynnä skeptikkoja, ateisteja agnostikkoja, epäuskoisia. Ja kokous, jollaista olimme suunnitelleet pitää, oli sillä paikalla ensimmäinen laatuaan.

Kun oli kokouksen aika, kuitenkin useita tuhansia tuli paikalle. Mutta silloin aloin tuntea avuttomuutta. En ollut varma mistä saarnata. Ei mikään suunnittelemani saarna tuntunut sopivalta. Olin tulkkini kanssa katsellut joitakin muistiinpanojani etukäteen, mutta en ollut ensinkään varma, että ne olivat sopivia siihen kokoukseen. Varoitin häntä: "En ole ollenkaan varma, mitä tulen sanomaan."

Kun astuin lavalle, kuitenkin Henki laskeutui ylleni voimakkaana. Tunsin tuhansien pyhien rukousten kannattavan minua. Ja kun aloin puhumaan, Pyhä Henki täytti minun suuni. Saarnasin neljäkymmentä minuuttia, ja koko ajan olisit kuullut nuppineulan putoavan. Kun lopetin, sanoin yksinkertaisesti: "Jos tarvitset Jeesusta, tule esille." Sadat ihmiset nousivat jaloilleen.

Ja samalla tavalla tapahtui kaikissa muissakin maissa, missä me julistimme - Kroatiassa, Romaniassa, Puolassa, kaikkialla. Rukoilin etukäteen: "Herra, mitä minun pitäisi sanoa?" Ja joka kerta Henki kuiskasi minulle: "Ihmiset rukoilevat." Olen vakuuttunut, että rukouksen voima oli monien pelastustapahtumien takana tuolla matkallamme.

Tässä esimerkki, kuinka rukous sai aikaan ihanan varjeltumisen seurakunnassamme äskettäin. Teresa Conlon, toisen pastorimme vaimo, ajoi autolla vanhempiensa kanssa Mainessa, kun yhtäkkiä hirvi juoksi tielle. Auto törmäsi eläimeen, ja se tuli tuulilasista sisään. Auto romuttui täysin - mutta ylistys Jumalalle, kaikki kolme matkustajaa tulivat ulos naarmuitta.

Kun mainitsin tämän seuraavassa kokouksessamme, niin luokseni tuli eräs innokas esirukoilija. Nainen aivan vapisi, kun hän kertoi minulle: "Pastori, onnettomuutta edeltävänä yönä Pyhä Henki antoi minulle taakan veli Conlonin vaimon puolesta. Hän johti minut rukoilemaan suojelusta ja pelastusta saatanan pahoista suunnitelmista. En tiennyt mitään siitä onnettomuudesta ennenkuin mainitsit juuri nyt."

Kun otat vastaan rukouksessa auttajan tehtävän, Jumala kirjaimellisesti herättää sinut toisten taakkojen tähden.

Hiljattain kirjoitin eräästä pastorin vaimosta, joka jätti säälittävän viestin puhelinvastaajaamme sammaltavalla äänellä: "Veli Dave, tuhannet saarnaajien vaimot juovat salaa peittääksensä tuskaansa. Minä teen juuri niin. Juon sammuttaakseni kivun." Toiset pastorien vaimot kirjoittavat rikkoutuvista avioliitoistaan tai puolisoidensa internettipornosta riippuvuudesta.

Rakkaat ystävät, nuo ovat ihmisiä, joita minä nyt autan rukouksessa. Rukoilen Herran palvelijoiden ja heidän perheidensä puolesta, koska minä tiedän heidän tarvitsevan sitä enemmän kuin kukaan toinen. En jätä huomioimatta kenenkään rukouspyyntöä. Olen oppinut sen ensikädessä - rukouksessa auttaminen toimii. Raamattu sanoo, että kun apostoli Pietari oli sidottuna vankilassa: "...mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä" (Apt.12:5). Ja Jumala vapautti Pietarin ihmeen kautta.

Paavali ei ainoastaan pyytänyt rukousapua, vaan hän itsekin oli auttaja. Hän tiesi, että se oli osa hänen kutsumustaan evankeliumin julistajana. Hän kirjoitti filippiläisille: "...kaikille pyhille.. seurakunnan kaitsijoille ja seurakuntapalvelijoille... Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta... koska te olette minun sydämessäni..." (Filip.1:1-7).

Paavali myöskin kirjoitti roomalaisille: "...kaikille Roomassa oleville... sillä Jumala on minun todistajani.. kuinka minä teitä lakkaamatta muistan... " (Room.1:7,9). Tuo sana 'muistan' tässä tarkoittaa: "Minä vien nimenne ja tarpeenne Herralle." Lyhyesti, Paavali ei pyytänyt toisilta sellaista, mitä hän ei ollut itse halukas tekemään.

Onko sinulla tiedossa veli tai sisar, jonka avioliitto on vaarassa? Jos on, niin mitä aiot tehdä sen hyväksi? Sanotko vain toisille: "Mikä häpeä - he ovat eroamassa." Vai tuotko heidät Herran eteen ja taistelet heidän puolestaan rukouksessa?

Eräs vanhempi pyhä San Diegossa, todellinen rukouksessa auttaja, rukoilee lakkaamatta toisten tarpeiden puolesta. Hän ei rukoile vain kerran ja sitten lopeta. Ei, hän rukoilee päivä toisensa jälkeen. Ja hän ei lakkaa ennenkuin Jumala täyttää sen tarpeen.

Haluatko tällaista palvelustehtävää itsellesi - olla rukouksessa auttaja? Jos et tunne ketään, jolla olisi tarpeita, niin aloita rukoileminen kaikkien uskovien avioliittojen puolesta. Ei rukoustesi tarvitse olla pitkiä. Yksinkertaisesti esitä pyyntösi ja luota, että Jumala kuulee sinua.

Sain kokemuksen tästä, kun oli kerran sairaana vuoteessa. Eräs lapsenlapsistani tuli ja ilmoitti: "Pappa, minä rukoilen puolestasi." Pieni auttajani asetti kätensä pääni päälle ja rukoili: "Jeesus, anna hänen täysin parantua." Minä hymyilin ja kiitin häntä. Mutta hän vain katsoi minua. Lopulta hän sanoi: "Sinä olet terve. Nouse ylös." Niin sitten nousin ylös - ja minä olin terve. Hänen uskonrukouksensa sai minut jaloilleni.

Valtavia ihmeitä tapahtuu, kun Jumalan pyhät ahkerasti lapsenomaisessa uskossa etsivät Herraa veljiensä ja sisartensa tarpeiden puolesta. Päätän tähän muistuttamalla Paavalin liikuttavaa todistusta:

"Ja me itse luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää. Ja hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen me olemme panneet toivomme, että hän vastakin pelastaa, kun tekin autatte meitä rukouksillanne, että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi runsas kiitos siitä armosta, joka on osaksemme tullut" (2.Kor.1:9-11).