SIELUJEN PUOLESTA

Claude Houde

Me rukoilemme, me uhraamme, me taistelemme. Sielujen puolesta.

Mikään ei ole sen tärkeämpää. Monet uskovat ovat lähteneet taistelemasta sielujen puolesta, koska ovat joutuneet salaisesti tappiolle.

Raamatussa seurakuntaa kutsutaan ruumiiksi. Jos yksi jäsen kärsii, kaikki kärsivät sen kanssa. Kun pidät kiinni ja peität salaista syntiä, menetät jotakin Jumalan edessä. Kun tuhannet uskovat hiljennetään tällä tavoin, seurakunnasta voi tulla voimaton ja tunnistamaton. Kuka sinä olet, mitä sinä teet, kun kukaan ei näe sinua. Se määrittelee sinun tulevaisuutesi.

Aabrahamin sanat Sodoman kuninkaalle, tulen ja tuhon paikassa muistuttavat meitä salaisen kammion muuttumattoman taistelun todellisuudesta ja vakavuudesta. Kuuntele Aabrahamia, kuinka hän vastasi Sodoman kuninkaan viettelylle. Se voi tehdä vallankumouksen elämässäsi. Hän seisoi vihollisensa edessä ja sanoi: ”En totisesti ota, en langan päätä, en kengän paulaa enkä mitään muuta, mikä on sinun”(1 Moos.14:23).

Haluan kutsua sinua radikaaliin, vapauttavaan ja voimalliseen kristityn elämäntapaan, jossa sinä tajuat hengellisen sodankäynnin luonteen. ”Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa”(Ef.6:12).

”Sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia”(2 Kor.10:4).

Monet seurakunnat ja uskovat väittävät olevansa mukana ”hengellisessä sodankäynnissä”. Uskovien joukot ”sitovat henkiä”, tunnistavat linnoituksia, nimeävät tai tunnistavat riivaajien valtoja mitä kummallisimmasta ja mystisimmästä äänten sekamelskasta ja rohkeista voiton julistuksista. Itsensä itse valitsemat ”kenraalit” antavat käskyjä ja viimeisimmistä terävimmän kärjen menettelytapoja ja ilmestyksiä taattua herätystä varten uusien asiantuntijoiden joukoille. Jokainen kun laulaa ja huutaa intoa piukassa, kuinka Saatana pelkää heitä.

Rakas lukija, anna minun tehdä pari kysymystä. Missä ovat pelastuneet sielut, joiden elämä on muuttunut, vapautunut, puhdistunut ja muuttunut toiseksi? Missä ovat määrällinen kasvu ja enentyminen, todellinen rukous ja yhteys? Missä on viisaus, ihmeellinen armo ja Hengen hedelmä, joka loistaa kirkkaasti Jumalan täyttämien uskovien elämästä? Missä ovat armon ja jalomielisyyden, uhraamisen mieli lähetystyöhön, myötätunto köyhien auttamiseen? Missä on se uskovien antautuminen, joka ei laske tunteja eikä etsi tai tarvitse tunnustusta? Missä on voitto, Jumalan suojelu vihollisen ja lihan työtä vastaan?

 

Claude Houde, johtava pastori Eglise Nouvelle Vie (Uuden Elämän Seurakunnassa) Montrealissa, Canadassa on usein puhujana Expect Church Leadership-konferensseissa, joita World Challenge vetää kaikkialla maailmassa. Hänen johdossaan Uuden Elämän Seurakunta on kasvanut kourallisesta ihmisiä enempään kuin 3 500 seurakuntalaiseen siinä osassa Canadaa, jossa on vähän protestanttisia seurakuntia.