Syvyydestä minä huusin

"Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Herra, kuule minun ääneni. Tarkatkoot sinun korvasi minun rukousteni ääntä. Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että sinua paljättäisiin." (Ps.130:1-4).

Daavid sai paljon kuritusta Herralta. Joka taholla hänen elämässään oli ahdistusta. Hän oli kasvokkain ylipääsemättömien vaikeuksien kanssa, oli kauheita sairauksia, murhenäytelmä toisensa jälkeen, valtakunta sekasorrossa. Hänen vaikeutensa kasaantuivat niin suuriksi, että hän luuli, ettei koskaan niistä selviäisi. Siksi hän huusi: "Pelasta minut, Jumala, sillä vedet käyvät minun sieluuni asti. Minä olen vajonnut syvään, pohjattomaan liejuun, olen joutunut vetten syvyyksiin, ja virta tulvii minun ylitseni" (Ps.69:2-3).

Daavidin ulkonaiset ongelmat eivät kuitenkaan vaivanneet häntä niin paljon kuin sisäiset kauhut. Hän ehti jo pelätä, että Herra oli hänet kokonaan hylännyt. Hän kirjoitti: "Sinä olet laskenut minut syvimpään hautaan" (Ps.88:7). "Sinun vihasi painaa minua..." (8.jae). "...minä kärsin sinun kauhujasi..." (16.jae). "Sinun vihasi vyöryy minun ylitseni...." (17.jae).

Daavid uskoi, että Jumala oli hylännyt hänet synnin tähden - tuota ajatusta hän ei voinut kestää. Hän anoi Herralta: "Älä anna vetten vuon minua upottaa, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan minun ylitseni" (69:16). Oikeastaan hän sanoi: "Oi Herra, älä salli minun joutua niin alas, etten pääse sieltä ylös!"

Daavidia vaivasi myös skandaali, jonka hän oli aiheuttanut Israelissa. Hänen syntinsä oli tullut ilmi, ja koko maailma tiesi sen. Hänen murheensa häpeästä, jonka hän oli aiheuttanut, oli niin suuri, että hän anoi Jumalalta: "...älä pane minua houkkain pilkaksi" (Ps.39:9).

Daavid jopa pelkäsi, että Jumala voisi surmata hänet tuon synnin tähden. Jokainen päivän hetki oli täynnä pelkoa Jumalan vihan kostosta. Hän huusi: "Herra, älä rankaise minua vihassasi...." (Ps.38:2).

Kun kaikki nämä paineet kohdistuivat Daavidiin, hänen sielunsa täyttyi pyhällä Jumalan pelolla. Hän tunnusti: "Minä muistan Jumalaa ja huokaan..." (Ps.77:4). Tässä on hämmentävä ajatus. Miksi Daavid huokaili, jos hänen kaikki muistonsa töistä, jotka Jumala oli hänen elämässään tehnyt, olivat tuottaneet hänelle iloa ja onnea? Mikä mahtoi olla syynä hänen huokauksiinsa?

Daavid oli ahdingossa siksi, että hän pelkäsi mielessään, miten Jumala rankaisisi häntä tuon synnin tähden. Hän tunsi Herran kurituksen lihassaan, totuuden nuolet lävistivät voimakkaasti hänen sielunsa: "Sillä sinun nuolesi ovat uponneet minuun..." (Ps.38:3).

Tämän miehen omallatunnolla oli raskas taakka. Hän tiesi tehneensä syntiä sitä rakkautta ja valoa vastaan, jonka hän oli saanut taivaasta. Herra oli armossaan pelastanut hänet kerta toisensa jälkeen hänen aikaisemmista epäonnistumisistaan. Ja nyt tällä kertaa Daavid tiesi, että hän ansaitsi tulla sivuun heitetyksi. Siksi hän vaipui syvemmälle murheessaan ja kirjoitti: "Sillä lukemattomat vaivat minua saartavat, minun rikkomukseni ovat ottaneet minut kiinni, niin etten nähdä taida; ne ovat useammat kuin pääni hiukset, ja rohkeus on minulta mennyt"(Ps.40:13).

Tunnen monia uskovia, jotka ovat juuri Daavidin kaltaisia. He rakastavat Jeesusta ja siitä huolimatta he ovat tehneet suurta syntiä sitä valoa vastaan, jonka he ovat saaneet. He ovat kuulleet tuhansia hurskaita saarnoja, lukeneet Raamattua päivittäin vuosien ajan, rukoilleet lukemattomia tunteja. Silti he ovat tehneet syntiä Jumalan siunauksista huolimatta. Miksi? Heillä on helmasynti, jota he eivät ole koskaan hylänneet!

Ajan kuluessa heidän syntinsä on sulkenut heidät Jeesuksen yhteydestä. Nyt Pyhä Henki on osoittanut heille heidän helmasyntinsä. Hän varoittaa heitä: "Ei enempää - tämä synti on poistettava! Minä en sulje silmiäni sinun synnin nautinnoltasi. Tästä lähtien sinä olet uhanalainen. Olen paljastanut syntisi sinulle - pian se voi tulla maailman tietoon!"

Kun he nyt tulevat Jumalan huoneeseen, he eivät voi kohottaa päätään. He huutavat kuin Daavid: "Minulla on lukematon määrä syntejä! Minun rikkomukseni ovat minut vanginneet, en voi edes kohottaa kasvojani taivasta kohti!"

He ovat kadottaneet ilon, riemun ja vapauden, joista he ennen nauttivat. He eivät voi enää rukoilla tai laulaa onnellisina. He kantavat mukanaan epäonnistumisen tunnetta. He ovat tulleet heikoiksi, sielultaan sairaiksi, alakuloisiksi ja valmiina lannistumaan. He tietävät myös, että synti on katkaissut heidän yhteytensä Jumalaan!

Kuvaako tämä sinun sielusi tämähetkistä tilaa? Jos niin on, kiitä Jumalaa hänen armostaan. Hän asettaa sinuun pyhän jumalanpelon! Siksi sinä vaivut syvemmälle syytöksiin. Sinulla on vaivattu omatunto!

Useimmat uskovat ovatkin omaksuneet vapauttavan tiedon, etteivät he ole Paavalin tuomittavien rikosten listalla: "Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa" (1.Kor.6:9-10).

Kun he sitten lukevat seuraavan jakeen, he tuntevat, miten totuuden nuoli lävistää heidän sisimpänsä: "Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä " (11.jae). Yhtäkkiä he muistavat ahdistavan himon, josta he eivät ole koskaan voineet päästä eroon. He ajattelevat: "Mutta minuthan on vapautettu ja puhdistettu synnistä. Miksi en sitten voi luopua tästä tavasta? Minä en ole täysin vapaa!"

Ehkä olet äskettäin palannut johonkin vanhaan himoon. Ehkä olet käynyt internetin pornosivuilla tai elät aviorikoksessa tai homouden synnissä. Tai olet ehkä varastanut tavaraa työnantajaltasi tai käynyt salaa kapakassa kotimatkallasi työstä. Mikä tahansa sinun paha tapasi onkaan, sinä itse tiedät, ettet ole sillä kohden vapaa. Jumalahan on sanonut hyvin selvästi: "Sinä et voi päästä Jumalan valtakuntaan, jos jatkat syntistä elämää!"

Älä ole hämmästynyt jos alat tuntea samalla tavalla kuin Daavid. Kun Herra näkee yhdenkin lapsistaan kamppailevan jonkin himon tai kahleen kanssa, hän toimii nopeasti ja vetää meidät takaisin kuuliaisuuteen, rauhaan ja lepoon. Miten hän sen tekee? Hän saattaa elämämme olosuhteet sellaisiksi, että joudumme kasvotusten syntimme kanssa!

Joskus se vie meidät alas syvyyksiin, kuten Jumala teki Joonalle. Hän sallii meidän kokea, miten hän nuhtelee meitä tai saattaa meidät olosuhteiden ryöpyteltäväksi. Kuitenkin vasta synkimmässä syvyydessä Joona huusi Jumalaa avuksi. Ja Herra vastasi palvelijansa huutoon nopeasti ja otti hänet takaisin siunaukseensa ja tahtoonsa.

Hädässään Daavid huusi: "Herra, kuule minun ääneni. Tarkatkoot sinun korvasi minun rukousteni ääntä" (Ps. 130:2). Tämä kuulostaa minusta kuolevan miehen pyynnöltä. Ilmeisestikään Daavid ei hokenut etukäteen ajateltuja rukouksia. Hän oli kasvoillaan maassa - murtuneena, synnintunnossa anoen Jumalalta sydämensä syvyyksistä:

"Oi, Pyhä Jumala, Jehova - kuule minun huutoni! En voi jatkaa enää. Minun syntini on aina edessäni, ja minä vajoan pelolla ja kauhulla. Oi, Jumala, armahda minua!"

Daavid tiesi, että hänen sielunsa tarvitsi vapautusta. Ja hän kääntyi yksin Jumalan puoleen löytääkseen tuon vapautuksen. Hän päätti rukouksensa: "Olen niin hirveässä tilanteessa, että vain Herra voi minua auttaa. En voi luottaa sielunhoitajiin, ystäviin enkä perheeseen. Ainoa toivoni on rukous. Siispä huudan Herraa yötä päivää kunnes Jumala vastaa pyyntööni!"

Monien uskovien avioliitot tarvitsevat kipeästi tuota samaa vapautusta, jota Daavid anoi. Kaikkialla, koko maassa, voin nähdä aviopareja vaipumassa synkkään epätoivon kuiluun. Puolisot sanovat rakastavansa toisiaan mutta eivät edes puhu toisilleen kohteliaasti. He osoittavat enemmän ystävällisyyttä ventovieraille kuin elämäntoverilleen. Ajan mittaan heidän kotinsa muuttuu ilkeyden pakastekaapiksi. He eivät tajua, että he ovat matkalla tuhoon, heidän suhteensa luistaa nopeasti pois heidän käsistään.

Ehkä oma avioliittosi on mennyt niin alas kuin se vain voi mennä. Olet puolisosi kanssa kuilun pohjalla ja heräät joka aamu ja aprikoit, onko enää mitään toivoa. Olet viimeaikoina leikitellyt ajatuksella jättää koko suhde lopullisesti.

Rakkaani, teidän tulee herätä ja nähdä tilanne! Olette pudonneet synkkään, jumalattomien asenteiden kuiluun. Eikä tämä tilanne muutu itsestään. Ellet ala toimia, se vain pahenee kunnes jompi kumpi teistä lopullisesti tuhoaa avioliiton.

Herätkää nyt Pyhän Hengen ääneen! Teidän avioliitossanne on syntiä ja te molemmat, sinä ja puolisosi, olette siihen syyllisiä. Teidän on pantava se pois, muuten te pysytte siellä pimeän kuilun pohjalla ikuisesti!

Niin, kenelle sinä purat huolesi? Tyhjennätkö sisimpäsi parhaalle ystävällesi? Jos teet niin, teetkö sen siksi, että saisit itsellesi puolustajan puolisoasi vastaan? Jos käyt avioliittoneuvojan luona, haetko itse asiassa tukea avioliiton purkamista varten?

Älkää käsittäkö minua väärin - uskon avioliittoneuvontaan. Mutta jos vakavasti aiot päästä käsiksi ongelmaasi, on vain yksi ainoa paikka, jonne mennä. Ei sinun tarvitse mennä kauemmaksi kuin omaan sydämeesi! Synti on juuri siellä sinun sisimmässäsi. Daavidin tavoin sinun pitää huutaa Herralta armoa!

Oletko yhtä toivoton kuin Daavid? Oletko sulkeutunut Herran läsnäoloon, langennut kasvoillesi ja huutanut häntä? Tylsä, hiljainen, laiska rukoileminen ei saa mitään aikaan. Jos et laske sydämesi taakkoja Jumalan eteen, et todellisuudessa halua korjausta tilanteeseen - sinä haluat eron!

Daavid todisti: "...minä parun sydämeni tuskassa ... eikä minun huokaukseni ole sinulta salassa" (Ps.38:9-10). Sinun täytyy huutaa ääneen kuten Daavid: "Herra, kuule minun pyyntöni! En päästä sinua ennen kuin vastaat!"

Saanen kuvailla sitä epätoivoa, missä Daavid oli. Kuvittele, että olet eräänä päivänä matkalla kotiin. Kun käännyt kotikadullesi, näet paloauton talosi edessä. Musta savu nousee ikkunoista, ja koko talo on liekeissä. Sinä tiedät, että puolisosi ja lapsesi ovat siellä sisällä.

Sano minulle - kuinka rauhallinen ja hiljainen olisit sillä hetkellä? Kuinka kauan seisoisit toimettomana toivoen, että tuli sammuisi itsestään? Istuisitko hiljaa ja rukoilisit: "Jeesus, toivon, että sammutat tulen"? Ei! Jos sinulla oli vähänkään rakkautta sydämessäsi, sinä rientäisit savun läpi kotiisi ja yrittäisit tehdä jotakin!

Jos avioliittosi on vaikeuksissa, silloin kotisi on tulessa - ja suhteesi palaa liekeissä! Ja jos annat sen tulen jatkaa palamistaan, sinä menetät kaiken!

Niin, onko sinulla jumalanpelkoa avioliittosi suhteen? Onko sinulla syyllisyyden taakkaa omalta osaltasi tuossa hajoamisprosessissa? Jos on, älä yritä lievittää omaatuntoasi. Jumala sanoo sinulle kovia sanoja siksi, että hän rakastaa sinua. Hän varoittaa sinua armollisesti ja yrittää herättää sinut ennen itsetuhoon joutumistasi. Riennä siis hänen luokseen ja rukoile ahkerasti. Kaikki paraneminen alkaa silloin, kun hartaasti huudat hänen nimeään!

Daavid tiesi, että hänen oli saatava pelastava sana, tai kaikki toivo olisi mennyttä. Niinpä hän huusi: "Jos, Sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää?" (Ps.130:3).

Jos kääntäisin Daavidin sanat nykyiselle arkikielelle, niin ne kuulostaisivat tällaisilta : "Herra, minä näin sinut vain suurena yksityisetsivänä taivaalla. Kuljet perässäni joka ikinen päivän hetki, panet muistiin kaikki virheeni, salakuuntelet puhelujani, kuuntelet jokaista ajatustani, otat videolle joka askeleeni, kokoat syyteaineistoa vastaani päivittäin. Keräät siten todistusaineistoa riittävästi teljetäksesi minut ikiajoiksi tyrmään.

Herra, mitä minä voisin tehdä sitä kaikkea kokoamaasi todistusaineistoa vastaan? Kuinka kestäisin, kun omat sanani ja salaiset tekoni todistavat minua vastaan? Kuinka voisin tehdä mitään muuta kuin odottaa tuomiotani?

Joka aamu minä herään peläten sinun ankaraa vihaasi syntiäni kohtaan. Kuka voi kestää pyhän Jumalan edessä, joka rankaisee rikkomukset? Eivät edes kaikkein pyhimmät, nöyrimmät, luottavaisimmat sielut voi paeta sinun tuomiotasi. Ja jos he eivät täytä sinun lakiasi, niin mitä mahdollisuuksia minulla olisi? Olen tehnyt paljon pahempia syntejä kuin yksikään heistä!

Minä tiedän, että syntini ei miellytä sinua, Herra. Ja minä tiedän, että sinä et salli sen jatkua. Mutta jos en pian näe mitään merkkiä armostasi, niin olen kadotettu. Minun sieluni on vararikossa, toivoton. En voi jatkaa näin!"

Monet uskovat kamppailevat kuten Daavid. Kun pyhä, vanhurskas Jumalan pelko on istutettu heidän sieluunsa, Hänen pelonsekaista kunnioitusta herättävä majesteettisuutensa on jatkuvasti uhkaavana heidän edessään. Hänen palava lakinsa polttaa suoraan heidän sydäntään, ja he alkavat kiemurrella tuskassa. Daavidin lailla he huutavat: "Herra, kuka voi kestää edessäsi? Kuka voi kestää pyhyyttäsi?"

Työsarallamme saamme säännöllisesti kirjeitä vilpittömiltä uskovilta, jotka kamppailevat homoseksuaalisuuden kanssa. Heidän kirjeittensä sävy on Daavidin epätoivon ja tuskan kaltainen. Monet näistä rakkaista ihmisistä ovat kasvaneet seurakunnan keskuudessa, ja he rakastavat Jeesusta koko sydämestään. Mutta he eivät pääse vapaaksi homouden himosta. He joutuvat epätoivoon, kuihtuvat syytösten ja tuomion alle. Eräs epätoivoinen nuori mies kirjoitti: "Pastori David, jos en pääse pian vapaaksi tästä kahleesta, minulla ei ole muuta mahdollisuutta. Aion päättää päiväni."

On hyvin surullista, että monet homot, lesbot, alkoholistit ja huumeiden orjat ovat tehneet itsemurhan siksi, että ovat vajonneet liian syvälle. He eivät voineet päästä eroon syyttävästä Jumalan pettämisen tunteesta. Heillä oli myös aina mielessään vain yksi asia: "Minulla pitäisi olla voimaa voittaa tässä asiassa, mutta en kuitenkaan voi. Miten voisin koskaan vapautua?"

Joona esitti saman kysymyksen. Hän oli kirjaimellisesti kuilun pohjalla, valtameren pohjassa, eikä voinut paeta tilannetta. Hän huusi: "Sinä syöksit minut syvyyteen, merten sydämeen, ja virta ympäröitsi minut, kaikki sinun kuohusi ja aaltosi vyöryivät minun ylitseni" (Joona 2:4).

Kuka Joonan mielestä syöksi hänet sinne pimeään syvyyteen? Herra sen teki! Jumala todella heitti Joonan meren pohjaan ja laittoi valaan asialle. Kun Joona nimitti vaikeuksiaan "sinun aaltosi ja sinun kuohusi", hän tarkoitti sillä Herraa.

Jumala ei kuitenkaan suuttunut Joonaan, mutta mainitsi hänen syntinsä. Miksi sitten Jumala salli sen tapahtua hänelle? Miksi Herra syöksi hänet syvyyteen? Hän halusi pysäyttää palvelijansa, estää tätä pakenemasta hänen tahtoaan! Hän halusi, että Joona pysyisi hänen suunnitelmissaan ja saisi hänen siunauksensa. Lyhyesti, Jumala syöksi Joonan syvyyksiin saattaakseen hänet ennalleen!

Joona 2:2-3 sanoo tarkalleen, mitä Jumala halusi: "Ja Joona rukoili Herraa, Jumalaansa, kalan sisässä ja sanoi:'Minä huusin ahdistuksissani Herraa, ja hän vastasi minulle .... ja sinä kuulit minun ääneni." Herra odotti, että Joona kääntyisi hänen puoleensa - ja pyytäisi apua yksin häneltä! "Sitten minä ajattelin:'Olen karkoitettu pois sinun silmiesi edestä. Kuitenkin minä saan vielä katsella sinun pyhää temppeliäsi' " (5.jae). "Kun sieluni nääntyi minussa, minä muistin Herraa ..."(8.jae).

Tänään Herra tekee aivan samoin meille: Hän vapauttaa meidät sallimalla meidän joutua syvyyksiin. Hän sallii meidän joutua epätoivoon syntiemme tähden, kunnes meillä ei ole mitään muuta paikkaa, minne mennä, kuin Hän. Ja lopuksi me huudamme sieltä helvettimme pohjalta: "Oi Herra, kuule minua! Olen syöksynyt pohjalle, eikä ole toivoa. Sinun on vapautettava minut!"

Ehkä olet joutunut kuilusi pohjalle syntisi tähden. Et vain näytä pääsevän voittajaksi tuosta ahdistavasta himosta tai katkeruudesta. Ja nyt Herra on sallinut sinun joutua syvyyksiin. Tuolla kaikella on oma tarkoituksensa. Hän toivoo, että sinäkin Joonan tavoin käännyt jälleen Hänen puoleensa.

Voitte olla varmoja, että kun Joona huusi Herraa, Jumala vapautti hänet nopeasti: "Sitten Herra käski kalaa, ja se oksensi Joonan kuivalle maalle" (Joona 2:11). Jumala sanoi valaalle: "Kyllä se nyt riittää, sylje hänet ulos. Minun palvelijani on huutanut minua avuksi, ja minä vastaan hänelle!"

Sinun taivaallinen Isäsi ei tahdo sinun olevan siellä pohjalla, kuihtua syytösten ja raskaan tuomion taakan alla. Hänen tahtonsa on, että oppisit siellä - ja panisit kaiken luottamuksesi Häneen!

Monelle uskovalle pohjaan painuminen tarkoittaa loppua. Heidän epäonnistumisensa hallitsevat heitä, ja heille kehittyy arvottomuuden tunto. Ajan mittaan heistä alkaa tuntua, ettei ole olemassa apua. Jesaja kirjoitti sellaisille uskoville: "Sinä kurja, myrskyn raatama, sinä lohduton .... " (Jes.54:11).

Jotkut viimein suuttuvat Jumalalle. He väsyvät muutoksen odotukseen. Niinpä he huutavat syytellen: "Herra, missä olit, kun tarvitsin sinua? Huusin sinulta vapautusta, mutta sinä et koskaan vastannut. Olen tehnyt kaiken voitavani, enkä kuitenkaan ole vapaa. Olen kyllästynyt parannuksen tekoon ja itkemiseen, näkemättä minkäänlaista muutosta!" Monet sellaiset uskovat yksinkertaisesti luopuvat taistelusta ja antautuvat himojensa valtaan

Toiset vaipuvat hengelliseen välinpitämättömyyteen. He ovat vakuuttuneita siitä, että Jumala ei enää välitä heistä. He sanovat itselleen: "...Minun tieni on Herralta salassa, minun oikeuteni on joutunut pois minun Jumalani huomasta" (Jes.40:27). "...Herra on minut hyljännyt, Herra on minut unhottanut" (Jes.49:14).

Toiset taas kohdistavat kaiken huomionsa syntiinsä ja yrittävät pitää itsensä jatkuvassa synnintunnossa. Tämä saa heidät kuitenkin entistä hämmentyneempinä huutamaan: "...Niin, rikoksemme ja syntimme ovat meidän päällämme ja me riudumme niiden tähden. Kuinka me voisimme pysyä elossa?" Tosiasia on, että jos ihminen on tullut synnintuntoon, se ei merkitse itsessään loppua. Kun syyllisyyden tunne ja murhe synnistämme nöyryyttää meitä, meidän ei tule jäädä noiden tunteiden pauloihin. Niiden tarkoitus on saattaa meidät oman itsemme loppuun - ristin voittoon!

Kaiken Herralle huutamisen ja itkemisen jälkeen, Daavid lopultakin todisti: "Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että sinua peljättäisiin" (Ps.130:4). Pyhä Henki alkoi täyttää hänen sieluansa Jumalan armon muistoilla. Ja yhtäkkiä Daavid muisti kaiken oppimansa Isän armahtavaisesta luonnosta. "...Mutta sinä olet anteeksiantava Jumala, armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja suuri armossa...." (Neh.9:17).

Pian Daavid iloitsi ja muistutti itseään: "Sillä, Sinä, Herra olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka Sinua avuksi huutavat" (Ps.86:5). "Hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi.... " (Ps.103:3).

Yksi uuden liiton peruslupauksista on tämä, jonka Jeremia julistaa: "... sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa, enkä enää muista heidän syntejänsä" (Jer.31:34). Paavali lisää Uudessa Testamentissa: "... antaen meille anteeksi kaikki rikokset" (Kol.2:13). Jumala on luvannut anteeksiannon jokaiselle synnille!

Tämä anteeksiannon lupaus on kuitenkin rajoitettu määrätyille ihmisille. Se koskee vain niitä, jotka ovat synnistä murtuneina ja sairaina joutuneet alas syyllisyyden syvyyksiin, jotka ovat tutkineet sielunsa läpikotaisin, jotka ovat tehneet parannuksen ja kääntyneet uskossa Kristuksen puoleen!

Jeesus itse sanoo, ettei jokainen, joka sanoo: "Herra, Herra," pääse Jumalan valtakuntaan. On surullista, että on joukoittain ihmisiä, joita heidän syntinsä ei häiritse lainkaan. Heidän helmasyntinsä ei liikuta heitä vähimmässäkään määrin. He ovat vakuuttaneet itselleen, että koska Jumala on täynnä armoa ja anteeksiantamusta, hän varmaankin antaa anteeksi, vaikka he itsepäisesti jatkavatkin syntielämää.

Ei - ei koskaan! He ovat tuudittautuneet väärään rauhaan! He ovat paatuneet Pyhän hengen varoituksille ja toiminnalle. He ovat hakeneet anteeksiantoa ennen kuin heidän syyllisyytensä on kypsynyt Jumalan mielen mukaiseksi murheeksi!

Kuitenkin me voimme vastaanottaa Jumalan anteeksiantamuksen vain uskon kautta. Me emme voi järkeillä sitä. Kristuksen veren sovituksen lahja on niin syvällinen, niin armollinen, niin salaperäinen, että se on täysin ihmisen käsityskyvyn ulkopuolella. Me voimme nähdä lain säädöksen koskevan syntiämme. Voimme tuntea synnintunnon, pelon ja syyllisyyden rikkomustemme tähden. Meidän taivaallinen Isämme seisoo kuitenkin rakastavana vierellämme kaiken aikaa valmiina antamaan anteeksi. Kristuksen veri, Isän rakkaus, Herran halu armahtaa - kaikki nämä siunaukset koetaan vain uskon kautta: "... vanhurskas on elävä uskosta" (Gal.3:11).

Ehkä pohdit, miten monta kertaa Herra mahtaa antaa sinulle anteeksi lankeamisen samaan syntiin kerta toisensa jälkeen? Ole rauhallisella mielellä, hänen suunnaton anteeksiantavaisuutensa on rajaton. Joka kerta, kun olet langennut syntiin, voit mennä Jeesuksen luo ja löytää vapautuksen. Jeesuksen anteeksiantavaisuus ei kuitenkaan ole tyhmää eikä sokeaa. Meidän taivaallinen Isämme kyllä antaa anteeksi - mutta tietyssä pisteessä hän rankaisee meitä, ettemme enää jatkaisi synnissä.

Kun lapseni kasvoivat, jouduin rankaisemaan heitä heidän vääristä teoistaan. Kutsuin heidät huoneeseeni 'selkäsaunaan' - ja kun he näkivät vyön kädessäni, he alkoivat kyynelehtiä. He huusivat: "Ei, isä! Olen pahoillani. Anna minulle anteeksi!"

Annoin heille anteeksi. Mutta se ei estänyt minua käyttämästä vyötä. Tiesin, että jos en sitä käyttänyt, niin se menettäisi merkityksensä heille se olisi pikemminkin pila kuin kuritusväline. Aivan samalla tavalla Jumalan laki on muistuttamassa meitä hänen pyhästä mittapuustaan. Se on ikään kuin hänen pyhyytensä säde meille, muistuttamassa meitä hänen teistään - ja että hän tarkoittaa sitä, mitä hän sanoo!

Saanen antaa sinulle toivon sanan. Jos olet syvyyksissä syntisi tähden - jos itket, kun Herran ruoska tuntuu selässäsi - ole rohkea. Hän rankaisee sinua, koska hän rakastaa sinua hellästi. Hän vie sinut alas, koska hän haluaa sinun tuntevan hänen pelkoansa!

Mitä Herran pelkääminen sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että pystyy sanomaan: "Minä tiedän että Isäni rakastaa minua. Olen turvallisesti, iankaikkisesti hänen omansa, ja minä tiedän, ettei Hän koskaan hylkää minua. Hän tuntee kipuni, kun kamppailen. Hän on pitkämielinen minua kohtaan, kun taistelen syntiä vastaan. Hän on aina valmis antamaan anteeksi, milloin ikinä pyydän. Mutta minä myöskin tiedän, että hän ei salli minun olla jatkuvasti tottelematon hänen sanalleen. Minun taivaallinen Isäni ei jätä rankaisematta siksi, että hän rakastaa minua syvästi!

Tässä on se pääkohta. Jumala tahtoo meidän vastaanottavan hänen anteeksiantamuksensa, niin että me voisimme pelätä häntä. "Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että sinua peljättäisiin" (Ps.130:4). Kun pelkäämme Herraa, me haluamme enemmän kuin totella häntä. Me haluamme miellyttää häntä, saada hänet hymyilemään. Se on pyhän jumalanpelon siunattu tulos!