Tulevan Vapautuksemme Toivo

Istuen yksin luolassa, hurskas profeetta Elia oli täysin luopunut toivosta yhteiskunnan suhteen. Nyt, ikääntyneenä, eristäytyneenä ja masentuneena, profeetta oli anonut Jumalaa lyömään hänet hengiltä, sillä hän oli vakuuttunut pohjimmiltaan että ”tämä kansa on mennyt liian pitkälle. Seurakunta on sellaisessa luopumuksen tilassa jota ei voi parantaa ja jokainen johtaja on vihollisen sätkynukke. Herätys on yksinkertaisesti mahdotonta ja ei ole enää toivoa jäljellä. Olen väsynyt tähän Herra!” (katso 1. Kun 19:4).

Kummallista kyllä, hän vaipui epätoivon tilaan vain muutamia tunteja sen jälkeen kun hän oli saavuttanut suurimman voittonsa koko palvelustehtävänsä aikana: kutsuen alas taivaasta yliluonnollisen tulen kilpailussa valhe profeettoja ja pakana kuningas Baalia vastaan. Jumalan kaikkivaltiaan voiman mahtavassa näytöksessä, Elian uhri ja kaksitoista ruukullista vettä, jota oli kaadettu  uhrin ympärille, Herran tuli kulutti. Ja kaikki läsnäolevat luopuneet Israelilaiset lankesivat polvilleen, huutaen, ”Herra on Jumala! Herra on Jumala!” (1. Kun. 18:39).

Herätys, jota Elia oli rukoillut, oli viimein tullut – tai niin hän ajatteli – ja hän sai energiaa juhlia Israelin historian suurinta hetkeä. Hän oli vakuuttunut, että paha kuningas Ahab ja hänen paha vaimonsa Iisebel, kuuntelisivat häntä ja puhdas ylistys palautettaisiin Jisreelin kaupunkiin. Sen sijaan, ennekuin hän edes pääsi takaisin kaupunkiin, Iisebelin lähettiläs ilmoitti hänelle, että hän olisi varmasti kuollut ”huomenna tähän aikaan” (19:2).

Kahdenkymmenenneljän tunnin sisällä hänen uskomattoman Karmelin vuorella tapahtuneen voiton jälkeen, Elia oli takaisin erämaassa vavisten kinsteripensaan alla. Hänen mielessään kaikki oli epäonnistunut ja kaikki hänen toiveensa uudistumisesta olivat kadonneet. Nyt, neljäkymmentä päivää myöhemmin, löydämme hänet vuorelta, ypöyksin. Sitten Raamattu kertoo meille, ”Herran sana tuli hänelle; hän kysyi häneltä: "Mitä sinä täällä teet, Elia?”” (19:9). Se oli Jumalan tapa kysyä, ”Mikä sinua vaivaa?”

Elia purki sydäntään Herralle, valittaen tuntevansa itsensä täysin yksinäiseksi (19:14). Jumala vakuutti hänelle, että oli seitsemän tuhatta piilossa olevaa pyhää, jotka jakoivat saman taakan. He olivat kestäneet toivossa tulevan vapautuspäivän vuoksi.

Samoin tänä päivänä, seurakunnan siunattu toivo on Jeesuksen pikainen paluu – meidän vapautuksemme! Jumalalla on jäännös, ihmiset, jotka ovat erottautuneet hänelle, jotka ovat kokonaan antautuneet hänelle. Jos olet osa tuota jäännöstä, sinun siunattu toivo on Jeesuksen pikainen paluu!