Usko ilman läheisyyttä ei ole uskoa

Olen aina ihmetellyt kysymystä, jonka Jeesus kysyy Luukkaan evankeliumin kohdassa 18:8: Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä? Mitä ihmettä Herra tällä tarkoittaa? Kun katselen ympärilleni Jeesuksen Kristuksen seurakunnassa tänä päivänä, luulen, että ei mikään muu sukupolvi ole niin keskittynyt uskoon kuin meidän.

Jokainen näyttää puhuvan uskosta. Saarnat ovat puheenaiheina. Ympäri maata pidetään seminaareja ja konferensseja uskosta. Aiheesta kertovia kirjoja löytyy riveittäin kristillisistä kirjakaupoista. Kristityt tulevat laumoittain kokouksiin latautumaan ja rohkaistumaan uskon sanoman kautta.

Tänä päivänä on uskon saarnaajia, uskon opettajia, uskon yhteisöjä, jopa uskon seurakuntia. Selvästi, jos on nimettävä joku tämän päivän seurakunnissa tapahtuva erityinen aihe, se on tämä uskon asia.

Surullista kyllä; se, mitä suurin osa ihmisistä pitää uskona, ei ole uskoa ollenkaan. Itse asiassa Jumala hylkää paljon siitä, mitä kutsutaan uskoksi ja harjoitetaan uskona. Hän yksinkertaisesti ei hyväksy sellaista. Miksi? Se on turmeltunutta uskoa.

Monet tämän päivän saarnaajat inhimillistävät täysin puheen uskosta. He kuvailevat uskoa, niin kuin se olisi olemassa vain henkilökohtaisia ansioita ja tarpeita varten. Olen kuullut muutamien paimenten julistavan, Usko ei ole sitä, että pyydät Jumalalta sitä, mitä tarvitset. Se on sitä, että pyydät Häneltä sitä, mistä voit vain unelmoida. Jos voit unelmoida siitä, voit myös saada sen.

Se usko, mitä nämä miehet saarnaavat, on maallista, tähän maailmaan juurtunutta, aineellista. Se kehottaa uskovia rukoilemaan, Herra, siunaa minua, anna minun menestyä, anna minulle. Eksyneen maailman tarpeita ei oteta huomioon. En osaa sanoa tarpeeksi voimakkaasti, mutta tällainen usko ei ole sitä, mitä Jumala meiltä haluaa. Se ei saa olla ansiota ilman jumalisuutta.

Tässä tulee esille sellainen erittäin vaarallinen uskon oppi, jota kannatetaan tänä päivänä. Se väittää, että jumalisimmat uskovat ovat niitä, jotka ovat tehneet työtä uskonsa eteen saadakseen itselleen mukavan elämän. Tämän opin mukaan ne ihmiset, joita meidän tulee jäljitellä, ovat niitä, jotka ajavat suurimmilla, kaikista kalleimmilla autoilla ja omistavat suurimmat ja ylenpalttisimmat kodit.

Tämä on ehdottomasti harhaoppia. Jos näin olisi, silloin ne olisivat pyhimpiä uskovia, jotka huijaavat toisia taloudellisesti. Se tarkoittaisi, että päivittäinen huomion kesipisteemme olisi tehdä kaikkemme omaksi ansioksemme. Tällainen ei ole Jeesuksen Kristuksen evankeliumia.

En kuitenkaan keskity tässä sanomassa menestysteologeihin tai henkilökohtaisen hyödyn oppeihin. Tämä on niille, jotka todella rakastavat Jeesusta ja jotka haluavat elää uskon kautta tavalla, joka miellyttää Häntä. Sanomani jokaiselle sellaiselle uskovalle on tämä: kaikki todellinen usko syntyy läheisestä suhteesta Kristukseen. Itse asiassa jos uskosi ei perustu sellaiseen läheisyyteen, se ei ole Hänen silmissään uskoa ollenkaan.

Kun luemme Heprealaiskirjeen lukua 11, havaitsemme, että mainittujen ihmisten elämässä on yksi ainoa yhteinen nimittäjä. Jokaisella oli erityinen luonteenpiirre, joka osoittaa sellaista uskoa, jota Jumala rakastaa. Mikä tämä asia oli? Heidän uskonsa syntyi syvällisestä, läheisestä suhteesta Herran kanssa.

Totuus on, että on mahdotonta omistaa Jumalaa miellyttävä usko olematta läheisessä suhteessa Hänen kanssaan. Mitä tarkoitan läheisellä suhteella? Puhun siitä läheisyydestä Herraan, joka tulee Hänen ikävöinnistään. Tällainen suhde on läheinen henkilökohtainen side, yhteys. Se tulee, kun haluamme Herraa enemmän kuin mitään muuta tässä elämässä.

Katsokaamme neljää esimerkkiä uskolla täytetyistä palvelijoista, jotka vaelsivat lähellä Jumalaa, niin kuin on mainittu Heprealaiskirjeen luvussa 11:

Ensimmäinen esimerkkimme on Aabel. Raamattu julistaa, Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu (Hepr. 11:4).

Haluan panna merkille useita tärkeitä asioita tästä jakeesta. Ensiksi, Jumala itse todisti Aabelin lahjoista, tai uhreista. (Ota huomioon, että uhreja oli enemmän kuin yksi. Aabel selvästi uhrasi Jumalalle säännöllisesti.)

Toiseksi, Aabelin oli rakennettava alttari Herralle, jonne hän toi uhrinsa. Ja hän ei uhrannut ainoastaan virheettömiä lampaita uhriksi, vaan myös niiden lampaiden rasvan. Raamattu kertoo meille, Myös Aabel laumansa esikoisia ja niiden rasvaa (1Moos 4:4, Jerusalemin Raamatuntutkijat Ky:n käännös).

Mitä rasva merkitsee tässä? Kolmas Mooseksen kirja sanoo rasvasta, että se on alttarilla uhriruokana, suloisesti tuoksuvana uhrina; kaikki rasva olkoon Herran oma (3Moos. 3:16). Lyhyesti sanottuna, rasva on Jumalan ruokaa.

Rasva oli se osa uhria, joka aiheutti sulosen aromin. Tämä osa eläimestä syttyi liekkiin nopeasti ja se kului, ja se tuotti sen suloisen tuoksun. Herra sanoi rasvasta, Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen, missä asuttekin: mitään rasvaa tai verta älkää syökö (3:17). Rasva on Herran.

Tässä rasva tarkoittaa sellaista rukousta tai elämää, jonka Jumala hyväksyy. Se edustaa meidän palvelutyötämme Herralle salaisessa rukouskammiossa. Ja Herra itse julistaa, että sellainen läheinen palvonta nousee Hänen luokseen kuin suloinen tuoksu.

Raamatun ensimmäinen mainita tällaisesta palvonnasta on Aabelin. Aabel antoi uhrin ja rasvan tulla kulutetuksi Herran alttarilla. Se tarkoittaa, että hän odotti Jumalan läsnäolossa, kunnes hänen uhrinsa nousi taivaaseen.

Siksi Aabel on luetteloitu Heprealaiskirjeen yhdennessätoista luvussa uskon esimerkkinä. Hän on sellainen palvelija, joka oli Herran seurassa, uhraten Hänelle parasta kaikesta siitä, mitä hänellä oli. Kuten Heprealaiskirje julistaa, Aabelin esimerkki elää tänä päivänä todistuksena todellisesta, elävästä uskosta: Hän vielä kuoltuaankin puhuu (Hepr. 11:4).

Kuinka Aabel sai sellaisen uskon? Ajattele niitä ihmeellisiä keskusteluja, joita tämän nuoren miehen on ollut pakko kuulla vanhempiensa, Aadamin ja Eevan välillä. Varmasti tuo pariskunta puhui menneistä päivistään puutarhassa Herran kanssa. Epäilemättä he mainitsivat ihmeellisistä ajoistaan Jumalan seurassa, vaeltaen ja puhuen Hänen kanssaan päivän viileydessä.

Kuvittele, mitä Aabelin mielessä liikkui, kun hän kuuli näitä kertomuksia. Luultavasti hän ajatteli, Kuinka ihmeellistä tuon onkaan täytynyt olla. Isälläni ja äidilläni oli elävä suhde Luojan itsensä kanssa.

Kun Aabel mietiskeli tällaisia, hänen on täytynyt tehdä sydämessään päätös: hän päätti, että hän ei halunnut elää vanhempiensa kertomuksesta. Hän ei voinut asettaa itseään pelkkään perimätietoon. Hänellä oli oltava oma kosketus Jumalasta.

Voisiko olla, että Abel kertoi itselleen, En tahdo enää kuulla menneistä kokemuksista Herran kanssa. Haluan tuntea hänet nyt, itse, tänä päivänä. Haluan suhteen Häneen, olla Hänen seurassaan ja keskustella Hänen kanssaan.

Tämä on juuri sellaista rasvaa, jota meidän tulee uhrata Jumalalle tänä päivänä. Kuten Aabel, meidän on annettava Hänelle parhaat osat ajastamme, salaisessa rukouskammiossamme. Ja meidän on vietettävä siellä, Hänen läsnäolossaan, riittävästi aikaa, antaen Hänen kuluttaa meidän läheisen palvonnan ja seuraamisen uhrimme.

Nyt, verratkaamme Aabelin uhria hänen veljensä, Kainin uhriin. Kain toi Herralle hedelmiä, uhrin, joka ei tarvitse alttaria. Niissä ei ole rasvaa tai öljyä, ei mitään kulutettavaa. Ei ollut mitään suloista tuoksua nousemassa taivaaseen.

Toisin sanoen tässä ei ollut mukana läheistä suhdetta, ei henkilökohtaista keskustelua Kainin ja Herran välillä. Kain toi uhrin, jossa ei vaadittu sitä, että hän viipyisi Jumalan läsnäolossa etsimässä Hänen seuraansa. Siksi on kirjoitettu, että Aabelin uhri oli parempi kuin Kainin.

Älkää käsittäkö väärin. Jumala kunnioitti uhria, jonka Kain toi Hänelle. Mutta Herra katsoo sydämeen, ja Hän tiesi, että Kain ei ikävöinyt olla Hänen läsnäolossaan. Tämä oli selvää siinä uhrissa, jonka Kain valitsi uhrattavaksi.

Minun mielestäni Kain edustaa monia tämän päivän kristittyjä. Sellaiset uskovat menevät seurakuntaan joka viikko, palvomaan Jumalaa ja pyytämään Häntä siunaamaan ja antamaan heille menestystä. Mutta heillä ei ole halua läheiseen suhteeseen Herran kanssa. He haluavat heidän taivaallisen Isänsä vastaavan heidän rukouksiinsa, mutta he eivät todella tahdo läheistä suhdetta Hänen kanssaan. He eivät etsi Hänen kasvojaan, ikävöi Hänen läheisyyttään tai kaipaa Hänen seuraansa. Kuten Kain, heillä yksinkertaisesti ei ole tahtoa viipyä Hänen läsnäolossaan.

Vastakohdaksi taas läheinen, uskollinen palvelija etsii Jumalan kosketusta elämässään. Kuten Abel, hänelle ei kelpaa mikään vähempi. Tämä palvelija kertoo itselleen, Olen päättänyt antaa Herralle kaiken sen ajan, mitä Hän minulta tahtoo Hänen seuraamisessaan. Minä ikävöin sitä, että Hänen hiljainen, pieni äänensä puhuu minulle. Niin minä viivyn Hänen läsnäolossaan kunnes Hän kertoo minulle olevansa tyytyväinen.

Myös Eenok nautti läheisestä suhteesta Herran kanssa. Itse asiassa hänen yhteytensä Jumalan kanssa oli niin läheinen, että Herra muutti hänet kirkkauteen kauan ennen kuin hänen elämänsä maan päällä olisi voinut loppua. Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois. Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle (Hepr. 11:5).

Miksi Herra valitsi Eenokin pois ottamisen? Tämän jakeen avaussanat kertovat hyvin selvästi: hänen uskonsa tähden. Lisäksi jakeen loppuosa kertoo, että Eenokin usko oli otollinen Jumalalle. Kreikan kielen sana otollisesta tässä tarkoittaa täysin liittynyttä, kokonaan hyväksyttyä, täydessä yhteydessä olemista. Lyhyesti sanottuna, Eenokilla oli läheisin mahdollinen yhteys Herraan, mitä yhdelläkään ihmisellä voi olla. Ja tämä läheinen seuraaminen oli Jumalalle otollista.

Raamattu kertoo, että Eenok alkoi kulkea Herran kanssa sen jälkeen, kun hän oli saanut poikansa Metuselahin. Tuohon aikaan Eenok oli 65. Sitten hän vietti seuraavat kolmesataa vuotta seuraamalla Jumalaa läheisesti. Heprealaiskirje tekee selväksi, että Eenok oli sellaisessa kosketuksessa Isään, niin lähellä häntä joka hetki, että Jumala valitsi ottaa hänet kotiin luoksensa. Herra sanoi Eenokille, sisällöltään, En voi viedä sinua lihassa eteenpäin. Kasvattaakseni suhdetta kanssasi, minun on tuotava sinut vierelleni. Niin Hän tempasi Eenokin pois, kirkkauteen.

Raamatun mukaan Eenokin läheinen suhde oli nimenomaan se asia, mikä miellytti Jumalaa. Meidän tietojemme mukaan tämä mies ei milloinkaan tehnyt ihmeitä, ei ikinä kehittänyt jotain syvällistä teologiaa, eikä tehnyt mitään Raamatussa mainitsemisen arvoisia suuria tekoja. Sen sijaan me luemme tämän yksinkertaisen kuvauksen tämän uskollisen miehen elämästä: Eenok vaelsi Jumalan kanssa.

Eenokilla oli läheinen yhteys Isän kanssa. Ja hänen elämänsä on yksi todistus siitä, mitä merkitsee todellinen uskossa vaeltaminen.

Seuraava esimerkkimme läheisestä uskon vaelluksesta Jumalan kanssa on Nooa. Heprealaiskirje kertoo meille, Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee (Hepr. 11:7).

Kun me luemme kertomusta tästä miehestä Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, havaitsemme, että Nooa sai armon Herran silmien edessä (1Moos. 6:8). Seuraava jae kertoo kertoo meille, kuinka hän sai tämän armon: Nooa... vaelsi Jumalan yhteydessä (6:9). Nooa selvästi tunsi Jumalan äänen. Aina, kun Herra puhui hänelle, hän totteli. Uudelleen ja uudelleen me luemme, Herra sanoi Nooalle ja Nooa teki näin (katso 6:13, 22; 7:1, 5; 8:15, 18).

Yritä kuvitella sitä ajan määrää, joka Nooan on täytynyt viettää yksin Jumalan kanssa. Hänen oli saatava yksityiskohtaiset ohjeet Herralta arkin rakentamiseen. Nooan läheisyys Jumalan kanssa meni hänen saamansa opetuksen edelle. Raamattu sanoo, että Herra jakoi sydämensä Nooan kanssa, osoittaen hänelle ihmissydänten pahuuden. Ja Hän paljasti Nooalle Hänen suunnitelmansa ihmiskunnan tulevaisuutta varten.

Myös Aabraham oli läheisessä suhteessa Herran kanssa. Ajattele, millä tavalla Jumala itse kuvaili suhdettaan tämän miehen kanssa: Aabraham, minun ystäväni (Jesaja 41:8). Samalla tavalla Uusi testamentti kertoo meille, Aabraham uskoi Jumalaa ja häntä kutsuttiin Jumalan ystäväksi (Jaak. 2:23).

Mikä uskomaton suositus, olla kutsuttu Jumalan ystäväksi. Suurin osa kristityistä on laulanut tunnettua virttä, Millainen ystävä meillä on Jeesuksessa. Nämä Raamatun kohdat kirkastavat tuota totuutta voimallisesti. Se, että maailmankaikkeuden Luoja kutsuu ihmistä ystäväkseen, näyttää olevan inhimillisen käsityskyvyn ulkopuolella. Kuitenkin näin tapahtui Aabrahamille. Se on merkki tämän miehen todella läheisestä suhteesta Jumalan kanssa.

Se heprean kielen sana, jota Jesaja käyttää ystävästä tässä, merkitsee kiintymystä ja läheisyyttä. Ja kreikassa Jaakobin sana ystävästä tarkoittaa rakasta, läheistä toveria. Molempiin sisältyy syvällinen, yhteinen, läheinen suhde.

Mitä lähemmäs Kristusta me kasvamme, sitä suuremmaksi tulee halumme elää täysin Hänen läsnäolossaan. Lisäksi me alamme nähdä entistä selkeämmin, että Jeesus on ainoa todellinen perustuksemme.

Raamattu kertoo meille, että Aabraham odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala (Hepr. 11:10). Aabrahamille mikään tässä elämässä ei ollut pysyvää. Raamattu kertoo, että maailma oli hänelle vieras paikka. Se ei ollut sellainen paikka, johon voisi juurtua.

Eikä Aabraham ollut mitenkään salaperäinen. Hän ei ollut askeetikko, joka näytteli pyhää eikä elänyt hengellisessä pilvessä. Tämä mies eli maallista elämää ja oli suuresti mukana maailman tekemisissä. Hän omisti tuhansia päitä karjaa. Ja hänellä oli palvelijoita pienen sotajoukon muodostamiseen. Aabrahamin täytyi olla kiireinen mies opastaessaan palvelijoitaan ja ostaessaan ja myydessään karjaansa, lampaitaan ja vuohiaan.

Kuitenkin, huolimatta monista liiketoimistaan ja velvollisuuksistaan, Aabrahamilla oli jotenkin aikaa läheisyyteen Herran kanssa. Ja koska hän kulki läheisesti Jumalan kanssa, hän alkoi yhä enemmän ja enemmän vieraantua tästä maailmasta. Aabraham oli hyvinvoiva, menestyvä, ja hänellä oli paljon kaikenlaisia hyviä asioita. Kuitenkaan mikään tässä elämässä ei voinut erottaa häntä kaipaamasta tuota edessä olevaa taivaallista maata. Joka päivä hän ikävöi enemmän ja enemmän sitä, että olisi lähempänä tuota parempaa paikkaa.

Tuo taivaallinen maa, jota aabraham kaipasi, ei ollut kirjaimellinen paikka. Ennemmin, se on kotona Isän luona olemista. Heprean kielen sana sanonnalle,taivaallinen maa, on Pater. Se tulee Isää tarkoittavasta juurisanasta. Se taivaallinen maa, jota Aabraham etsi, oli siis kirjaimellisesti paikka Isän luona.

Mitä tämä kertoo meille tänä päivänä? Se kertoo, että tuota taivaallista maata kohti kulkeminen ei ole vain sitä, että saavutaan taivaaseen jonain päivänä tulevaisuudessa. Se on sitä, että ikävöidään päivittäin, juuri nyt, Isän läsnäolon kokemista.

Heprealaiskirje kertoo, että kaikki neljä niistä, jotka olen maininnut Aabel, Eenok, Nooa ja Aabraham kuolivat uskossa (katso Heprealaiskirjeen luvusta 11). Jokainen mies oli erottautunut oman aikansa hengestä. Ja jokainen etsi erilaista maata. Tämä maailma ei ollut heidän kotinsa.

Tämä ei silti tarkoita, että he odottivat siihen saakka, että he pääsivät taivaaseen nauttimaan Isän läheisyydestä. Päinvastoin, kulkien pyhiinvaeltajina tämän elämän läpi, he etsivät lakkaamatta Jumalan läsnäoloa. Ei mikään maan päällä voinut pysäyttää heidän etenemistään, kun he etsivät yhä syvällisempää ja läheisempää vaellusta Isän kanssa.

Uskollisten esimerkkiensä kautta nämä miehet kertoivat, Minä etsin paikkaa, joka on lähempänä Isääni. Ja tuo paikka on kaiken sen tuolla puolella, mitä tällä maailmalla on tarjottavana. Minä iloitsen niistä monista siunatuista lahjoista, joita Jumala on antanut minulle, rakkaasta perheestäni ja jumalallisista ystävistäni. Ei mikään tässä maailmassa voi korvata sitä rakkautta, mikä minulla on heitä kohtaan. Mutta minä tiedän, että Isän kanssa on koettavana vielä suurempi rakkaus.

Heprealaiskirjeen luku 11 puhuu monista muistakin, joiden uskon vaellus miellytti Herraa. Uskon kautta nämä palvelijat tekivät suuria ihmeitä ja monia hämmästyttäviä asioita. Ja kun me tutkimme heidän elämiään, me näemme, että heillä oli sama yhteinen nimittäjä: he kaikki hylkäsivät tämän maailman ja sen mielihyvät vaeltaakseen lähellä Jumalaa.

Voitko yhtyä tähän samaan? Kaipaako sydämesi läheisempää vaellusta Herran kanssa? Kasvaako sinussa tyytymättömyys tämän maailman asioihin? Vai onko sydämesi kiintynyt väliaikaisiin asioihin?

Markuksen evankeliumin luvussa neljä kerrotaan Jeesuksesta, joka on opetuslastensa kanssa veneessä, ja he heittelehtivät myrskyisellä merellä. Kun tulemme tämän tilanteen loppuun, Kristus on juuri tyynnyttänyt aallot yhdellä ainoalla käskyllä. Nyt Hän kääntyy opetuslastensa puoleen ja kysyy, Kuinka teillä ei ole uskoa? (Mark. 4:40).

Saatat ajatella, että tämä kuulostaa tylyltä. Sehän oli vain inhimillistä pelkoa sellaisessa myrskyssä. Mutta Jeesus ei torunut heitä tuosta syystä. Ennemmin Hän tarkoitti sanoa heille, Kaiken tämän kanssani vietetyn ajan jälkeen te ette vieläkään tiedä, kuka minä olen. Kuinka teille on ollut mahdollista kulkea kanssani näin kauan tuntematta minua läheisemmin?

Opetuslapset olivat todella ihmeissään tästä hämmästyttävästä ihmeestä, jonka Jeesus oli juuri tehnyt. Raamattu sanoo, Suuri pelko valtasi heidät, ja he sanoivat toisillensa: Kuka onkaan tämä, kun sekä tuuli että meri häntä tottelevat? (4:41).

Voitko kuvitella? Jeesuksen omat opetuslapset eivät tunteneet Häntä. Hän oli henkilökohtaisesti kutsunut jokaisen näistä miehistä seuraamaan Häntä. Ja he olivat palvelleet Hänen rinnallaan väkijoukkoja. He olivat tehneet ihmeparantamisia ja ruokkineet nälkäistä kansanjoukkoa. Mutta heille oli yhä outoa se, kuka heidän Herransa todella oli.

Surullista kyllä, tämä sama asia on totta myös tänä päivänä. Valtavat joukot kristittyjä ovat matkanneet veneessä Jeesuksen kanssa, palvelleet Hänen rinnallaan, saavuttaneet valtavia joukkoja Hänen nimessään. Mutta he eivät oikeasti tunne Herraansa. He eivät ole viettäneet aikaa läheisesti Hänen kanssaan. He eivät ole milloinkaan istuneet hiljaa Hänen läsnäolossaan, avaten sydäntään Hänelle, odottaen ja kuunnellen, että he käsittäisivät, mitä Hän heille tahtoo sanoa.

Toinen esimerkki, joka liittyy opetuslasten uskoon, löytyy Luukkaan evankeliumin luvusta 17. Opetuslapset pyysivät Jeesukselta, Lisää meille uskoa (Luuk. 17:5).

Monet tämän päivän kristityt kysyvät samaa kysymystä: Kuinka voin saada uskon? Mutta he eivät etsi itse Herraa vastauksekseen. Sen sijaan he juoksevat seminaareihin, joissa väitetään opetettavan uskoville, kuinka lisätä uskoa. Tai he ostavat pinoittain kirjoja, jotka esittelevät kymmenen nopeaa askelta lisääntyneeseen uskoon. Tai he matkustavat satoja kilometrejä kuuntelemaan tunnettujen evankelistojen ja opettajien Raamattutunteja uskosta.

Voin kertoa ilman epäilystäkään, että uskosi ei milloinkaan oikeasti lisäänny millään näistä tavoista. Jos haluat uskosi kasvavan, sinun on tehtävä sama asia, jonka Jeesus käski opetuslastensa tehdä tässä kohdassa. Kuinka Hän vastasi heidän uskon anomukseensa? Vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kuin minä syön ja juon (17:8).

Toisin sanoen Jeesus sanoi, Pukekaa yllenne kärsivällisyyden vaatteet. Tulkaa sitten pöytääni ja aterioikaa kanssani. Haluan teidän ruokkivan minua siellä. Te teette ilolla minun työtäni kaikki päivät. Nyt minä tahdon keskustella kanssanne. Istukaa, avatkaa sydämenne ja oppikaa minusta. On niin monia asioita, joita tahdon puhua teidän elämäänne.

Älä enää etsi yhtäkään teologista selitystä uskosta. Älä etsi yhtäkään askelta yrittääksesi saada sitä. Ole vain Jeesuksen kanssa, yksin, ja anna Hänen purkaa sydäntään sinulle. Todellinen usko syntyy salaisessa kammiossa läheisessä rukouksessa. Mene siis Jeesuksen luokse ja opi Hänestä. Jos vietät huomattavasti aikaa Hänen läsnäolossaan, usko tulee varmasti. Hän synnyttää sieluusi sellaisen uskon, jota et ole ennen tuntenut. Usko minua, kun kuulet Hänen hiljaisen, pienen äänensä puhuvan, uskosi lähtee räjähtävään kasvuun.

Tuo paikka, tuo kaupunki, on Kristuksessa uskon kautta. Se, mitä isämme ikävöivät, löytyy Hänessä. Me olemme tänä päivänä saaneet sen lupauksen, jonka he kykenivät vain näkemään ennalta ja uskon kautta syleilemään.

Jeesus sanoi, Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi (Joh. 8:56). Aabraham näki ennalta päivän, jolloin Kristus tulisi maan päälle ja rakentaisi sen perustuksen, joka hänelle näytettiin näyssä. Ja tuo patriarkka iloitsi tietäessään, että tuona päivänä eläisi siunattu kansa. Hän tiesi, että heillä olisi rajoittamaton pääsy taivaallisiin keskusteluihin ja Jumalan yhteyteen.

Kuitenkin tänä päivänä monilta kristityiltä puuttuu täysin tämä lupaus. Sen sijaan eletään tarpeettomassa onnettomuudessa. He sinkoilevat sinne ja tänne ja yrittävät rakentaa uskoa, joka tuottaa tuloksia. He ovat jatkuvasti kiireisiä tekemisissään, tekemällä Jumalan puolesta sellaisia asioita, jotka ovat loppujen lopuksi pelkästään taakaksi. He eivät ole milloinkaan täsyin levossa Kristuksessa. Miksi? He eivät sulkeudu sisään Herran kanssa, viettämään hiljaista aikaa yksin Hänen kanssaan.

Jos rakastat jotakin, tahdot olla tuon henkilön läsnäolossa. Haluatte molemmat olla toistenne kanssa, avata sydämiänne ja tulla läheisiksi. Tämä sama asia on totta myös suhteessamme Jeesukseen. Jos rakastamme Häntä, meidän tulisi ajatella jatkuvasti, Tahdon olla Herrani kanssa. Haluan nauttia Hänen läsnäolostaan. Niin minä aion lähestyä Häntä ja odottaa Hänen läsnäolossaan, kunnes minä tiedän, että Hän on tyytyväinen. Minä pysyn aloillani, kunnes kuulen Hänen sanovan: Mene nyt ja iloitse minun rakkaudessani.

Viime päivinä olen kuullut Herran hiljaisen, pienen äänen kuiskaavan minulle jotain rukoushetkieni jälkeen. Hän sanoo, David, älä mene vielä. Pysy kanssani. On niin harvoja, jotka keskustelevat kanssani, niin harvoja, jotka rakastavat minua, niin harvoja, jotka viipyvät kuulemassa minun sydäntäni. Ja minulla on niin paljon annettavaa. Se on melkein huuto, eräänlainen anomus, jonka kuulen Hänen äänessään.

Sitten Herra kertoo minulle, Anna minun näyttää, missä sinun uskosi on, David. Se on siinä, että tulet luokseni. Se on siinä, että odotat minua ja palvelet minua, kunnes kuulet ja tiedät, mitä minun sydämelläni on.

Uskosi on kasvavassa tahdossasi tulla minun läsnäolooni. Se on siinä, että odotat seuraavaa yhteistä hetkeämme. Se on tuossa tunteessa, jonka olet kehittänyt, että minun kanssani yksin oleminen on elämäsi ilo.

Se, että lähestyt minua, ei ole sinulle enää työtä, ei enää vaikeaa. Nyt sinä odotat sitä kaikki päivät. Ja sinä tiedät, että kun työsi on saatu päätökseen, sinä tulet luokseni, ruokkimaan minua ja olemaan kanssani.

Tämä on todellista uskoa.