Usko yliluonnolliseen

Johanneksen evankeliumi kertoo meille: "Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, muuta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan" (Joh. 1:6-9).

Jeesus on se valo, jota tässä kuvataan . Meille kerrotaan, että Kristus on maailman valkeus, "että kaikki uskoisivat hänen kauttansa" (1:7) . Kuitenkin luemme seuraavaksi: "Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt... Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan" (1:5,11).

Epäusko on aina murehduttanut Jeesuksen sydäntä. Kun Herramme tuli maailmaan lihassa, hän toi uskomattoman valon maailmaan. Tämän valon tarkoitus oli avata ihmisten silmät. Kuitenkin Jeesuksen hämmästyttävästä valosta huolimatta Raamattu puhuu uskomattomista epäuskon esimerkeistä aivan tämän valon edessä.

Joh. 12 sisältää erään tällaisen esimerkin. Jeesus oli Betaniassa, aterioimassa Lasaruksen, Martan ja Marian kodissa. Kristus oli jo ihmeellisesti herättänyt Lasaruksen kuolleista. Nyt ihmiset olivat uteliaita näkemään Jeesuksen. Silloin ihmisjoukot matkustaessaan pääsiäisen viettoon Jerusalemiin kulkivat sen kaupungin läpi, jossa he olivat. He halusivat nähdä vilaukselta miehen, jota kutsuttiin Messiaaksi ja miehen, jonka hän oli herättänyt kuolleista, Lasaruksen.

Samassa luvussa löydämme näiden samojen ihmisten heiluttavan palmunoksia ja laulavan hoosiannaa Jeesukselle, kun hän saapuu Jerusalemiin aasin selässä. He näkivät sen profetian täyttymyksen, josta olivat kuulleet koko elämänsä ajan: "Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla" (Sak. 9:9).

Lopuksi samassa luvussa meille kerrotaan ukkosen kaltaisesta äänestä taivaasta, kun Isä kirkasti oman nimensä. Jeesus kääntyi hämmästyneen väkijoukon puoleen ja sanoi: "Ei tämä ääni tullut minun tähteni, vaan teidän tähtenne" (Joh. 12:30).

Ehkä mikään muu Raamatun luku ei sisällä niin paljon todisteita Jeesuksen jumaluudesta kuin minkä näemme Joh. 12:ssa. Näemme miehen, joka on herätetty kuolleista Jeesuksen käskystä. Näemme ilmeisen täyttymyksen vuosisatoja vanhalle profetialle, jonka jokainen israelilainen tunsi. Vielä kuulemme kirjaimellisen äänen puhuvan taivaasta.

Jokainen näistä asioista tapahtui valtavan ihmisjoukon edessä, joka koostui uskonnollisista ihmisistä. Jumala oli antanut näille ihmisille lakinsa, liittonsa ja lupauksensa. Kuitenkin jopa sen jälkeen, kun he olivat todistaneet nämä ihmeet, heillä oli julkeutta kyseenalaistaa Jeesus. "Kansa vastasi hänelle: ïż½Me olemme laista kuulleet, että Kristus pysyy iankaikkisesti: kuinka sinä sitten sanot, että Ihmisen Poika pitää ylennettämän?" (12:34). He sanoivat: "Sinä väität, että sinut tullaan ristiinnaulitsemaan. Mutta me tiedämme, että todellinen Messias tulee elämään iankaikkisesti".

Sitten kansa kysyi kysymyksen, joka ehdottomasti mykisti Jeesuksen: "Kuka on se Ihmisen Poika?" (12:34). Kristuksen on täytynyt olla ihmetyksessä heidän sokeutensa tähden. Tosiasiassa hän ei edes yrittänyt vastata kysymykseen. Sen sijaan hän varoitti: "Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa... Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen" (12:35-36).

Meidän täytyy tarkastella tässä olevan Jeesuksen lausuman vakavuutta. Hän oli näyttänyt näille ihmisille väkevän käsivartensa. Hän oli tehnyt ihmeitä heidän edessään. Hän oli antanut heille "hyvän todistuksen", jonka olivat profetoineet näkijät Sakarjasta Jesajaan. Kuitenkaan he eivät uskoneet häneen.

Valo oli loistanut heidän pimeyteensä . Mutta heidän pimentynyt mielensä ei käsittänyt sitä (katso 1:12). Kreikankielen sana 'käsittämiselle' merkitsee "takertua, pitää kiinni". Näille ihmisille oli annettu elämää muuttava totuus. Mutta he eivät tarttuneet eivät pitäneet siitä kiinni. He eivät ymmärtäneet Kristuksen totuutta, koska he eivät näyttäneet omistavan sitä.

"Tämän Jeesus puhui ja meni pois ja kätkeytyi heiltä" (12:36). Tässä yhdessä jakeessa näemme Jumalan suhtautumisen epäuskoon. Todellakin: Raamatun kannesta kanteen Jumala ei ole koskaan osoittanut sympatiaa tai sääliä epäuskoa kohtaan. Samoin tässä tilanteessa. Jeesus yksinkertaisesti käveli pois epäuskoisten joukon keskeltä. Sen tuloksena nämä ihmiset jättäisivät Jerusalemin pimeydessä, koska he eivät vaeltaneet valossa, joka heille annettiin. Heille ei ollut enää toivoa valosta heidän epäuskonsa tähden.

"Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa" (12:35). Tässä pimeys merkitsee "hengellistä pimeyttä, hämmennystä, selvyyden menetystä, synkkyyttä". Päivä päivältä epävarmuuden pilvi asettuu näiden ihmisten ylle. Hämmennys vaikuttaa heidän päivittäisiin toimiinsa. Ajoittain se ympäröi heitä täysin. Sen lopputuloksena on sydämen pimeys.

Aluksi olin ällistynyt. Ihmettelin: "Pimeys ihmisissä, jotka rakastavat Jeesusta? Jotka rukoilevat ja tutkivat Hänen Sanaansa? Kuinka sellainen pimeys voi tulle Jumalan kansan ylle?

Olen valmis myöntämään, että minulle henkilökohtaisesti on virrannut Jeesuksen valoa. Viidenkymmenen palvelusvuoteni aikana olen todistanut Herran voimasta herättää hengellisesti kuolleita. Olen nähnyt monen Lasaruksen kävelevän ulos huumeriippuvuuden ja alkoholismin haudasta. Kirjani 'Risti ja linkkuveitsi' on täynnä Jumalan ihmeitätekevää voimaa. Minulla on ollut kokonainen ihmisikä aikaa katsella kävelevien kuolleiden tulevan elämään Hänen ylösnousemusvoimansa kautta.

Olen nähnyt monia muitakin valonsäteitä - Jumalan elämää antavista nimistä aina Hänen Uuden Liittonsa lupauksiin ja Hänen profetioidensa täyttymykseen. Eräässä mielessä olen todistanut kaikkea, mitä Joh. 12 kuvaa ja paljon enemmänkin. Todellakin Jumala on paljastanut kansalleen tänään sellaista, mitä Jeesuksen aikaiset juutalaiset eivät voineet nähdä. Tiedämme sekä Kirjoitusten että kokemuksen kautta, että Jumala on valmistanut suurenmoisia asioita niille, jotka rakastavat Häntä. Meille on annettu Uusi Testamentti opettamaan meitä tässä. Meille on annettu Pyhä Henki opettajaksi. Meillä on myös "paremmat lupaukset", ja voimme tulla osallisiksi Hänen jumalallisesta luonnostaan.

Meille on annettu myös voideltuja opettajia, pastoreita, evankelistoja ja profeettoja vuodattamaan sydämiimme ja mieliimme tätä valoa. He upottavat meitä totuudessa, täyttävät meidät ihanilla lupauksilla ja muistuttavat meitä Jumalan uskollisuudesta auttaa meitä kaikkina aikoina.

Kysyn: kun meillä on kaikki nämä ihanat siunaukset, kuinka meillä ylipäätään voi edes olla pimeyden pilviä yllämme?

Usein ajatellessamme hengellistä pimeyttä, ajattelemme ateisteja. Tai ajattelemme lopen väsyneitä, synnin kyllästämiä syntisiä haparoiden surussa ja tyhjyydessä. Totta, synti on "pimeyden maa" ja paholainen on tämän pimeyden ruhtinas. Apostoli Paavali puhuu "hedelmättömistä pimeyden teoista".

Mutta tämä ei ole sitä pimeyttä, jota Jeesus kuvaa tässä Joh. 12:ssa. Sen sijaan tämä pimeys on hämmennyksen pilvi, hengellinen sokeus, päättämättömyys, hengen ja mielen synkkyys - ja se tulee uskovien ylle. Huomaa, että Jeesus ei kohdista tätä varoitusta epäuskoisille ihmisille tai luopioille. Hän puhui sen pyhille veljille. Hän puhui pimenneestä tilasta, joka tulee niiden kristittyjen ylle, jotka kieltäytyvät yhdistämästä kuulemaansa Sanaa uskossa. He kieltäytyvät vaeltamasta saamassaan valossa, ja käsittämästä, omaksumasta sitä. Sitten eräänä päivänä he heräävät ja huomaavat: "Jumala ei puhu minulle enää."

Ihmettelen, kuinka moni tätä lukeva kristitty on juuri nyt hämmennyksen pilvessä. Kuvaako se sinua? Ehkä rukouksiisi ei vastata. Olet jatkuvasti masentunut. Kohtaat elämässäsi asioita, joita et voi selittää. Olet tyytymätön olosuhteisiisi ja ihmisiin. Epäilet jatkuvasti itseäsi, olet ahdistunut kysymyksistä ja jatkuvasti tutkit sydäntäsi nähdäksesi, mikä on mennyt vikaan. Tunnet synkkyyttä, surua, päättämättömyyttä etkä kykene ravistamaan niitä pois.

Voit olla kypsä uskova. Vuosien ajan olet kuullut puhdasta evankeliumia saarnattavan. Mutta nyt epäilet itseäsi ja tunnet itsesi riittämättömäksi. Et tunne Herran iloa sillä tavalla, jonka kerran tunsit. Niinpä nyt ihmettelet, onko Herralla jotakin sinua vastaan.

Tämä on se pimeys, josta Jeesus varoitti ja joka voi tulla yllemme, jos emme tartu ja vaella saamassamme valossa. Salli minun kysyä: luotatko Hänen lupauksiinsa. Omaksutko Hänen ihanan Sanansa? Taisteletko vihollista vastaan Sanalla, jonka olet kuullut saarnattavan? Vai kiellätkö Herran aiemman uskollisuuden sinua kohtaan? Etkö luota, että Hän seisoo vierelläsi halliten kaikkea elämässäsi kohtaamaasi? Jos näin on, olet avannut itsesi pimeydelle.

Jeesus kuvaa ihmistä, joka elää pimeydessä, näin: "Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee" (Joh. 12:35). Toisin sanoen: "Tällainen ihminen on kadottanut tiensä. Hänen askeleensa ovat epävarmat, hän on päättämätön, hän vaeltaa sokeudessa."

Profeetta Jesaja kuvaa juuri tällaisia ihmisiä. Israelilaiset olivat suurentaneet Jumalan lain ja tehneet sen kunnioitettavaksi. Mutta he eivät myöntäneet, mitä he siitä tiesivät. Jumala sanoi heille:

"Te kuurot, kuulkaa, ja te sokeat, katsokaa ja nähkää. Kuka on sokea, ellei minun palvelijani, ja kuka niin kuuro kuin minun sanansaattajani, jonka minä lähetän? Kuka on niin sokea kuin minun palkkalaiseni, niin sokea kuin Herran palvelija? Paljon sinä olet nähnyt, mutta et ole ottanut varteen; korvat avattiin, mutta ei kuulla. Herra on nähnyt hyväksi vanhurskautensa tähden tehdä lain suureksi ja ihanaksi. Mutta tämä on raastettu ja ryöstetty kansa kaikki nuoret miehet ovat sidotut ja vankihuoneisiin kätketyt; he ovat joutuneet saaliiksi, eikä ole auttajaa, ryöstetyiksi, eikä ole, kuka sanoisi: "Anna takaisin!" Kuka teistä ottaa tämän korviinsa, tarkkaa ja kuulee vastaisen varalta?" Jes. 42:18-23)

Kuka antoi näille ihmisten ylle sellaisen pimeyden? Jesaja kertoo meille seuraavassa jakeessa: "Eikö Herra, jota vastaan me olemme syntiä tehneet" (42:24). Mitä syntiä nämä ihmiset olivat tehneet, kun heidän ylleen sallittiin tulla tällainen pimeys? Se oli heidän epäuskonsa, lyhyesti ja yksinkertaisesti sanoen. Jesaja sanoo, etteivät he vaeltaneet kuulemansa sanan valossa. "Herra, ... jonka teitä he eivät tahtoneet vaeltaa ja jonka lakia he eivät totelleet? Niin hän vuodatti Israelin päälle vihansa hehkun ja sodan tuimuuden. Se liekehti hänen ympärillään, mutta hän ei ollut tietääksensä; se poltti häntä, mutta hän ei siitä huolinut." (42:24-25).

Tiedän, millaista on tulla tällaiseen pimeyden pilveen. Asiat hämmentävät. Et voi kuulla selvää sanaa Jumalalta. Haluat nopeita vastauksia huutaen Jumalan puoleen: "Voi, Herra, en näe enkä kuule Sinua, niin kuin ennen." Päädyt pyytämään häneltä enemmän sympatiaa ja sääliä tilannettasi kohtaan.

Mutta totuus on, että Herralla ei ole mitään sääliä epäuskoa kohtaan. Se murehduttaa Häntä. Hän odottaa meidän vaeltavan saamassamme valossa. Hän odottaa meidän luottavan Sanaansa ja lupauksiinsa. Vain jos tulemme takaisin Hänen Sanansa tietoisuuteen ja Pyhän Hengen vakuutukseen, pääsemme pois tästä pimeydestä.

Tunnetko kristittyjä, jotka aina valittavat, kuinka typeriksi tai riittämättömiksi he tuntevat itsensä? He jatkuvasti pienentelevät ja alistavat itseään. He vertailevat itseään niihin, joita kunnioittavat, ajatellen: "En ole koskaan hänen kaltaisensa. Se on minulle toivotonta."

Ehkä muistat Vanhan Testamentin kertomuksen israelilaisista vakoojista, jotka lähetettiin vakoilemaan Luvattua maata. He palasivat sanoen: "Se maa todella vuotaa maitoa ja hunajaa. Mutta se on myös täynnä jättiläisiä ja linnoitettuja kaupunkeja. Emme kykene vastustamaan niitä ihmisiä. Heihin verrattuna olemme pelkkiä heinäsirkkoja." (Ks. 4. Moos 13).

Nämä miehet eivät syyttäneet Jumalaa. He eivät koskaan sanoneet: "Jumala ei voi. Hän ei ole tarpeeksi vahva". He eivät uskaltaneet tuoda julki sellaista epäuskoa. Sen sijaan he keskittyvät itseensä sanoen: "Me emme voi. Olemme pelkkiä hyönteisiä vihollistemme silmissä."

Tämä ei kuitenkaan ole nöyryyttä. Se ei ole myöskään viatonta, harmitonta puhetta. Pikemminkin se on sitä Yhtä vastaan, joka on maailman valkeus: "Kaikki minä voin hänessä (Kristuksessa), joka minua vahvistaa" (Fil. 4:13).

Huomaa, että kun keskityt kyvyttömyyteesi ja heikkouksiisi, et alenna itseäsi. Alennat Herrasi. Kuinka niin? Kieltäydyt uskomasta Hänen Sanaansa ja vaeltamasta siinä. Se on syntiä valoa vastaan. Ja se johtaa pimeyteen.

Israelilaiset vakoojat olivat niin keskittyneitä kyvyttömyyteensä, että he olivat valmiit luovuttamaan. He puhuivat jopa Egyptiin palaamisesta. Miten Jumala vastasi heidän pelkoonsa ja epäuskoonsa? "Kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minuun, huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa?" (4. Moos. 14:11). Jumala syytti heitä yhdestä synnistä: epäuskosta.

Tänään Herra kysyy saman kysymyksen kansaltaan, jonka Hän kysyi israelilaisilta. "Milloin uskot sen, mitä lupasin sinulle? Sanoin, että voimani tulee sinulle heikkoutesi hetkinä. Sinun ei tule luottaa lihasi voimaan. Kerroin sinulle, että käyttäisin heikkoja, köyhiä, tämän maailman hylkäämiä saattaen viisaat hämilleen. Olen Jehova, iankaikkinen väkevyys. Minä teen sinut vahvaksi väkevyyteni kautta, Hengelläni. Niinpä - milloin aiot toimia? Milloin luotat siihen, mitä sanoin sinulle?"

Ajattelemme, että kun epäonnistumme luottamaan Jumalaan päivittäisissä tilanteissamme, vahingoitamme vain itseämme. Ajattelemme, että menetämme yksinkertaisesti Hänen siunauksiaan. Mutta se ei ole koko totuus. Ennen kaikkea loukkaamme ja vihastutamme siunatun Herramme. Hän myös varoittaa: "Jos et luota Minuun, kehität itsellesi kivettyneen sydämen."

Luemme hebrealaiskirjeestä: "...älkää paaduttako sydämiänne, niin kuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa, jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta; sen tähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: ïż½Aina he eksyvät sydämessäänïż½; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni; ja niin minä vihassani vannoin: ïż½He eivät pääse minun lepooniïż½" (Hebr. 3:8-11).

Miksi Jumalan kansa ei kyennyt saapumaan Hänen lepoonsa? Oliko se aviorikoksen, himon, juopumuksen tähden? Ei, se oli yksinomaan epäuskon tähden. Tämä oli kansa, jolle oli näytetty 40 vuotta ihmeitä, yliluonnollisia ihmeitä, joita Jumala teki heidän keskuudessaan. Mitään kansaa maan päällä ei ole niin rakastettu tai hellästi hoivattu. He saivat ilmestyksen toisensa jälkeen Herran hyvyydestä ja vakavuudesta. He kuulivat tuoreen saarnatun sanan Moosekselta, heidän profeettajohtajaltaan.

Mutta he eivät koskaan yhdistäneet tuota sanaa uskolla. Siksi sen kuuleminen ei tehnyt heille hyvää. Kaikkien noiden siunausten keskellä he yhä olivat luottamatta Jumalan uskollisuuteen. Ajan kuluttua myös epäusko asettui heihin. Siitä alkaen pimeys peitti heidän erämaavaelluksensa.

Rakkaani, epäusko on perussyy kaiken sydämen kovuuden takana. Hebrealaiskirjeessä kysytään: "Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat syntiä tehneet, joiden ruumiit kaatuivat erämaahan" (3:17). Kreikankielinen ïż½vihastuaïż½ -sana tässä merkitsee ïż½suuttua, loukkaantua törkeästi, vihastuaïż½ .Yksinkertaisesti kansan epäusko sytytti Jumalan vihan heitä vastaan. Lisäksi se kovetti heidät jatkuvaan epäuskon kierteeseen: "Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: ïż½tänä päivänäïż½, ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi" (3:12-13).

Epäusko on kaikkien syntien äiti. Se oli ensimmäinen tehty synti Eedenin puutarhassa. Se on myös kaiken katkeruuden, kapinan ja kylmyyden juuri. Siksi hebrealaiskirjeen 3. luku osoitetaan uskoville ("Katsokaa, veljet"). Kirjoittaja päättää näihin jäätäviin sanoihin: "Ja keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille? Ja niin me näemme, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä" (3.18-19).

Jumala sanoi Israelille: "Et uskonut minuun, kun sanoin, ettei sinulle ole mitään pelättävää, että taistelisin puolestasi. Unohdit täysin, että kasvatin sinut niin kuin lapsen ja huolehdin sinusta. Et koskaan luottanut minuun, vaikka kuljin edelläsi, annoin sinulle pilven suojelemaan sinua paahtavalta auringolta, annoin sinulle tulen yöllä valaisemaan tiesi ja toin sinulle lohtua pimeänä yönä. Sen sijaan lausuit epäilyksesi, herjasit minua ja teit minut valehtelijaksi." (ks. 5. Moos. 1:27-35). Johannes toistaa tämän viimeisen lauseen Uudessa Testamentissa sanoen: "...joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi" (1. Joh- 5:10).

Herra sanoi kansalleen: "Olen kuullut puheesi. Olet sanonut, kuinka riittämätön olet, kuinka hylätyksi tunnet, kuinka mitätöntä elämäsi on. Sanon sinulle: se vihastuttaa minua. Tosiasiassa se vihastuttaa minua niin, etten salli sinun menevän eteenpäin lepooni. Aion antaa koko elämäsi ajaksi autiomaavaellusta.

Voit olla pelastettu, Hengellä täytetty ja vaeltaa pyhästi Jumalan edessä ja kuitenkin olla syypää epäuskoon. Voit ajatella: "Minulla ei ole epäuskoa." Mutta menetkö pois tolaltasi, kun asiat menevät väärin? Pelkäätkö epäonnistuvasi Jumalan suhteen? Oletko levoton peläten tulevaisuutta?

Uskova, jolla on ehdoton usko Jumalan lupauksiin, nauttii täydellisestä levosta. Mikä tätä lepoa luonnehtii? Täydellinen luottamus Jumalan Sanaan ja täydellinen riippuvuus Hänen uskollisuudestaan tätä Sanaa kohtaan. Lepo on todellinen uskon ilmentymä.

Voit ihmetellä: kuinka uskovan sydän tulee kovaksi epäuskossa? Löydämme järkyttävän kuvauksen Mark. 6:ssa. Opetuslapset olivat veneessä Beetsaidaa kohti purjehtien pimeässä. Äkkiä Jeesus ilmestyi kävellen veden päällä. Nuo kaksitoista ajattelivat, että se oli aave ja huusivat pelosta. Mutta Jeesus vakuutti heille: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen, älkää peljätkö" (Mark. 6:50). Sitten hän astui veneeseen ja tuuli asettui.

Seuraava jae kertoo kaiken opetuslasten sydämestä tuolla hetkellä: "Niin he hämmästyivät ylen suuresti sydämessään. Sillä he eivät olleet noista leivistäkään päässeet ymmärrykseen, vaan heidän sydämensä oli paatunut" (6:51-52). (Kreikankielinen merkitys paatuneelle tässä merkitsee 'kiven kaltainen, sokeus, jääräpäinen epäusko'). Muistakaamme, että nämä miehet olivat juuri kokeneet valtavan ihmeen. He olivat nähneet Jeesuksen ruokkivan 5 000 ihmistä vain viidellä leivällä ja kahdella kalalla (josta jäi jäljelle kaksitoista korillista tähteeksi). Jeesus oli myös käyttänyt heitä tehdessään sen. Kun Markus kertoo, että opetuslapset "eivät päässeet ymmärrykseen" tästä ihmeestä, hän tarkoittaa: "He eivät kyenneet yhdistämään sitä".

Oliko se siksi, ettei heillä ollut "jälkikokousta" miettiäkseen heijastamaan heidän juuri näkemäänsä ihmettä? Miksi ei ole mitään merkintää siitä, että opetuslapset olisivat polvistuneet Mestarinsa eteen ja ylistäneet Häntä Jumalana? Miksei mitään kunnioitusta, ei pelonsekaista värinää, ei jumalallista pelkoa? Ilmeisesti he yksinkertaisesti vain lähtivät paikalta, menivät veneeseen ja alkoivat soutaa. Juuri silloin kun he olivat todistaneet tämän valtavan ihmeen, he olivat hämmästyneitä siitä, että tuuli asettui Jeesuksen käskystä.

Kerron teille: kovettuminen tulee, kun otat pois sanan "yli" pois sanasta yliluonnollinen. Näillä miehillä ei ollut sitä luottamusta uskoa siihen, mitä olivat nähneet Jeesuksen tekevän. 24:ssä tunnissa he olivat torjuneet hänen ruokkimisihmeensä jonkinlaisena luonnollisena tapahtumana. Heillä oli yhä epäilyksiä Kristuksen yliluonnollisesta voimasta.

Markuksen 8. luvussa Jeesus vielä kerran ruokki ihmisjoukon - 4 000 ihmistä - vain seitsemällä leivällä ja muutamalla kalalla. Jälleen kerran opetuslapset keräsivät useita korillisia täyteen siitä, mitä jäi jäljelle. (ks. Mark. 8:5-8). Kuitenkin Kristus huomasi, että opetuslapset eivät vieläkään tunnustaneet Hänen ihmeitätekevää voimaansa. Niinpä Hän kysyi heiltä: "Onko teidän sydämenne paatunut?" (8:17).

Uskon, että on vielä toinenkin puoli opetuslasten epäuskossa. Se on, että nämä miehet eivät yksinkertaisesti voineet uskoa, että Jumala itse voisi valita heidät viettääkseen sillä tavalla aikaa heidän kanssaan. Lisäksi Hän vielä käytti heitä tuomaan esiin jumallista voimaansa.

Kuvittelen opetuslasten - tämän toisen ruokkimisihmeen jälkeen - istuvan ällistyninä. Heidän täytyi ajatella: "Näin ei voi tapahtua. Jos Jeesus todella on Jumala, miksi Hän valitsisi meidät jakaakseen tällaisen ihmeellisen voiman? Miksi hän söisi ja nukkuisi meidän kanssamme? Olemme vain kalastajia, koulujakäymättömiä ja ilman kykyjä. Miksi Hän kävelisi veden päällä tullakseen pieneen veneeseemme sen sijaan, että ilmaisisi tämän ihmeen arvokkaammalle joukolle?"

Olet luultavasti ihmetellyt samoja asioita ajoittain itseksesi: "Maailmassa on miljardeja ihmisiä. Miksi Jumala puhui minulle? Miksi Hän valitsi minut?" Kerron, miksi: se oli ehdottomasti ihme. Kääntymyksesi oli täysin yliluonnollinen. Se ei ollut vain yksi selittämättömistä luonnollisista tapahtumista, joka tapahtui. Ei - siinä ei ollut mitään luonnollista.

Miksi? Koska kristillisessä elämässä ei ole mitään luonnollista. Se on kaikki yliluonnollista. Se on elämä, joka riippuu ihmeistä aivan alusta asti (mukaan lukien kääntymyksesi). Sitä ei myöskään yksinkertaisesti voi elää ilman uskoa yliluonnolliseen.

Ajattele: enkelit, jotka leiriytyvät ympärillesi, ovat yliluonnollisia olentoja. Voima, joka pitää sinut Kristuksessa, on täysin yliluonnollinen. Maailma elää pimeydessä, mutta sinulla on valo. Miksi? Siksi, että elät yliluonnollisen todellisuudessa. Siinä ei ole mitään luonnollista, että ruumiisi on Pyhän Hengen temppeli. Ei ole mitään luonnollista olla yliluonnollisen maailmankaikkeuden Jumalan asuinpaikkana.

Kuitenkin tässä ilmenee usein kovuutta. Ihmiset alkavat pitää Jumalan yliluonnollisia tekoja elämässään luonnollisina. Ei - ei koskaan! On vaarallista unohtaa Hänen ihmeitään. On pelottavaa katsoa taaksepäin jumalallisiin ihmeisiin ja sanoa: "Se vain tapahtui." Joka kerta, kun otat "yli":n pois yliluonnollisesta, sydämesi kovettuu hiukan lisää.

Rakas pyhä: sinun yksinkertaisesti täytyy hyväksyä tämä uskon kautta: se sama yliluonnollinen Jumala, joka ruokki tuhansia ihmisiä vain muutamalla leivällä, toimii yliluonnollisesti myös sinun kriiseissäsi. Hänen ihmeitä tekevä voimansa vapauttaa sinut kaikista siteistä. Se tekee sinut kykeneväksi vaeltamaan vapaudessa. Hän myös käyttää heikkouttasi - todellakin heikoimmassa tilassasi - näyttääkseen maailmalle ylläpitävän voimansa ihmeitä.

Tässä astuu esiin uskomme. Vaikeat ajat ovat taatut niille, jotka seuraavat Jeesusta. Kuitenkin, kun nuo ajat tulevat - kun olemme kiusauksen tai epätoivon ahdistamia ja tarvitaan ihmettä - sanomme luottaen: "Tee se uudelleen, Herra. Olet tehnyt ihmeitä elämässäni aiemminkin. Olet vapauttanut palvelijoitasi yliluonnollisesti kautta historian. Tee se jälleen ja ole ylistetty. Tulkoon sinun voimasi täyteen heikkoudessani."