Uskotko todella ihmeisiin?

Matteuksen luvussa 14 Jeesus on astumassa veneeseen lähteäkseen "autioon paikkaan", jossa hän voisi olla yksin. Hän on juuri kuullut, että Johannes Kastaja on menettänyt päänsä ja tämä on haudattu. Nyt Jeesus oli niin liikuttunut, että hän koki tarvetta olla yksin ja rukoilla.

Kuitenkin kun ihmisjoukot kuulivat Jeesuksen olevan lähdössä, "kansa meni jalkaisin kaupungeista hänen jälkeensä" (Matteus 14:13). Kuvittele Kristus hänen nähdessä tuhansien ihmisten tulevan häntä kohti kaikista suunnista, kaikenlaisessa fyysisessä kunnossa olevia. Sairaita kannettiin paareilla tai työnnettiin itse tehdyissä kärryissä. Sokeita miehiä ja naisia johdatettiin väkijoukon läpi, ja rammat taapersivat eteenpäin tilapäiskepeillä ja kainalosauvilla. Kaikki halusivat epätoivoisesti tulla hänen lähelleen saamaan kosketus siltä ainoalta mieheltä, joka sen voi antaa.

Miten Kristus vastasi tähän uskomattomaan tilanteeseen? "Ja astuessaan maihin Jeesus näki paljon kansaa, ja hänen kävi heitä sääliksi, ja hän paransi heidän sairaansa" (14:14). Jos olisit ollut paikalla sinä päivänä katsomassa rinteeltä, olisit ollut ihmeissäsi eteesi avautuvista tapahtumista. Vääntyneet kädet vahvistettiin, väärät jalat oikaistiin, kuurot korvat avattiin, mykät kielet alkoivat yhtäkkiä huutaa Jumalan ylistystä.

Tämän kaiken näkemisen ja kuulemisen on täytynyt olla ihmeellistä. Kuitenkin päivän päätteeksi Jeesus päätti syöttää nämä väkijoukot, vielä kaikkien parantumisihmeiden suorittamisen jälkeen. Meille kerrotaan, että siinä joukossa oli viisi tuhatta miestä, mukana olleita naisia ja lapsia laskematta. Ja syöttääkseen nämä kaikki, Jeesus otti viisi leipää ja kaksi kuivunutta kalaa, rukoili niiden puolesta, ja alkoi murtaa niitä paloihin ihmisille annettavaksi.

Koreja korien jälkeen täyttyi nopeasti moninkertaistuvasta ruuasta. Ja jotenkin, opetuslapsien jakaessa sitä väkijoukolle, ruoka vain lisääntyi lisääntymistään. Tämän massiivisen ruokkimisen jälkeen kaikki olivat syöneet mahansa täyteen ja opetuslapset lopulta keräsivät kaksitoista korillista jäljelle jääneitä muruja.

Yritä kuvitella se: olet juuri saanut todistaa parantumisia parantumisten perään, ihmeitä ihmeiden perään. Luulisi että sellaisen päivän päätteeksi olisit polvillasi kiittämässä Jumalaa? Etkö sanoisi itsellesi, "En enää koskaan epäile Kristuksen parantavaa ja ihmeitä tekevää voimaa"?

Tehtyään kaikki ne parantumisihmeet, Jeesus päätti ruokkia kansanjoukot.

Sitten saatuasi todistaa kaikki nämä ihmeet, olet nähnyt ihmeellisen yli viiden tuhannen ihmisen ruokkimisen. Olisit todella hämmästynyt, ihmeissäsi, ja ajattelisit: "Se mitä Herra on tänään tehnyt on uskomatonta. Tämä on lujittanut uskoani. Tästä lähtien aion harjoittaa horjumatonta uskoa."

Myöhemmin, päivän merkittävien tapahtumien jälkeen, huomaat Jeesuksen "vaativan" opetuslapsiaan astumaan kaikessa hiljaisuudessa veneeseen, sanoen heille: "Menkää toiselle rannalle" (katso Matteus 14:22). Kreikan sana "vaati" tarkoittaa tässä "pakottaa, vetoamalla, voimalla tai vakuuttamisella". Jeesus yllytti opetuslapsiaan vahvoin sanoin, "Veljet, astukaa nyt vain veneeseen. Menkää nyt." Hän aikoi lähettää kansanjoukot pois ja tavata opetuslapset myöhemmin.

Kaiken tämän aikaa Jeesus on lukenut opetuslastensa ajatuksia. Hän tiesi etteivät he ymmärtäneet päivän tapahtumia. Ihmeiden sanoma ei ollut vielä mennyt perille heidän sydämiinsä ja mieliinsä, ja epäilykset vaivasivat heitä vielä. Kun he lähtivät rannasta, mietin että pudistiko Jeesus päätänsä, haavoitettuna siitä että heidän uskonsa horjui kaiken heidän näkemänsä jälkeenkin.

Oliko Jeesuksen todella pakko kävellä vetten päällä herättääkseen opetuslapset? Toki, sen Kristus tekikin. Puhkesi myrsky ja vene oli aaltojen ahdistamana, ja "Jeesus tuli heidän tykönsä kävellen järven päällä" (14:25).

Opetuslapset eivät olleet uskoa silmiään nähdessään hänet. Itse asiassa he luulivat häntä aaveeksi. "He luulivat häntä aaveeksi ja rupesivat huutamaan; sillä kaikki näkivät hänet ja peljästyivät" (Markus 6:49-50). Mutta Jeesus kielsi heitä pelkäämästä. "Ja hän astui venheeseen heidän tykönsä, ja tuuli asettui. Niin he hämmästyivät ylen suuresti sydämessään" (6:51).

Vasta tässä vaiheessa huomaamme jotain uskon tapaista heräävän opetuslapsissa: "Niin venheessä-olijat kumarsivat häntä ja sanoivat: 'Totisesti sinä olet Jumalan poika'" (Matt. 14:33). Hengähdämme helpotuksesta lukiessamme tätä, ajatellen, "Vihdoinkin he tajuavat. He uskovat Jeesuksen ihmeitä tekevään voimaan. Ihmeet ovat viimeinkin alkaneet upota heidän mieliinsä ja uskon perustus rakentuu heissä. Nyt he ovat valmiita kohtaamaan minkä tahansa koettelemuksen uskossa horjumatta."

Mutta näin ei ollut. Markus vihjaa ettei tämä ollut heille lainkaan uskon hetki: "Sillä he eivät olleet noista leivistäkään päässeet ymmärrykseen, vaan heidän sydämensä oli paatunut" (Markus 6:52). Kreikan sana "paatunut" tarkoittaa tässä paksua ja karaistunuttaa ihoa. Markuksen mukaan opetuslapsilta jäi kokonaan ymmärtämättä leipien ja kalojen sanoma. Tämä on hyvin tärkeä lausunto, koska se liittyy perin pohjin Jumalaan luottamiseen.

Muista että nämä miehet rakastivat Herraa syvästi ja olivat heti valmiita uskomaan, että hän voi tehdä ihmeitä muille. He hyväksyivät varauksetta ne ihmeet, jotka Jeesus teki kansanjoukoille. Mutta he eivät voineet uskoa, että Kristus tekisi saman heille. Jotain tärkeää jäi puuttumaan silloin kun olisi pitänyt uskoa, että Jeesus tekisi ihmeitä myös heidän kriiseissään.

Me voimme kasvaa epäilyksien keskellä niin paksunahkaisiksi ettemme enää sisäistä totuutta. Esimerkiksi vuosien koettelemukset, kärsimykset, pelot, epäilykset ja kasautuvat pettymykset saattavat kovettaa meidän tunteemme.

Matteuksen luvussa 15 kerrotaan vielä toisestakin kansanjoukon kokoontumisesta, jossa monet jälleen ihmeellisesti parannettiin ja ruokittiin. Sillä kertaa paikalla oli neljä tuhatta, plus naiset ja lapset. Jälleen kerran Jeesus teki parantumisihmeitä ja sitten ihmeellisesti ruokki ihmismassat vain seitsemällä leivällä ja muutamalla kalalla. Jälkeenpäin, kun kaikki olivat syöneet itsensä täyteen, opetuslapset toivat takaisin seitsemän täyttä korillista tähteitä.

Kun päivä oli päätöksessä, Jeesus jälleen astui veneeseen opetuslastensa kanssa. Tällä kertaa he purjehtivat Magdalaan. Matkalla opetuslapset kiistelivät keskenään, sanoen "Kuka unohdi ottaa leipää mukaan?" Ilmeisesti heillä oli vain yksi leipä mukana (katso Markus 8:14). Kuvittele: Pietari, Jaakob, Johannes ja muut murehtivat leivästä, kun he ovat juuri tulleet historian suurimmasta leivän jakamisesta!

Jeesus oli ihmeissään kuullessaan heidät. Hän valitti heille: "Ettekö vielä käsitä? Ja ettekö muista niitä viittä leipää viidelletuhannelle ja kuinka monta vakallista otitte talteen, ettekä niitä seitsemää leipää neljälletuhannelle ja kuinka monta vasullista otitte talteen? Kuinka te ette käsitä...?" (Matteus 16:9-11).

Sitten hän kysyi, "'kun minä mursin ne viisi leipää viidelletuhannelle, kuinka monta vakan täyttä palasia te keräsitte?' He sanoivat hänelle: 'Kaksitoista'. 'Ja kun minä mursin ne seitsemän leipää neljälletuhannelle, kuinka monta vasun täyttä palasia te keräsitte?' He sanoivat: 'Seitsemän'. Niin hän sanoi heille: 'Ettekö vieläkään ymmärrä?'" (Markus 8:19-21).

Jeesus sanoi tavallaan "Kuinka tämä on mahdollista? Minä yritän rakentaa teissä uskon perustusta. Kuinka te ette sisäistä näitä ihmeitä?"

Kysyn sinulta: miksi Jeesus yhdisti tässä opetuslasten horjuvan uskon leipien ja kalojen ihmeisiin? Miksi hän liitti heidän epäilynsä ja sydäntensä kovuuden siihen, etteivät he ymmärtäneet näiden ihmeellisten ruuanjakotilaisuuksien merkitystä? Miksi hän ei suoraan muistuttanut heitä siitä ihmeestä, jossa hän muutti veden viiniksi? Tai siitä spitaalisesta, joka parantui välittömästi? Entä se halvattu, vuoteeseen sidottu mies, joka laskettiin katon läpi hänen luokseen, jonka Kristus paransi, ja joka välittömästi otti vuoteensa ja käveli? Entä ne saastaiset demonit, jotka huutaen lankesivat hänen eteensä, "Sinä olet Jumalan Poika"?

Kaikki nämä ihmeelliset tilanteet tapahtuivat ennen kuin Kristus ruokki kansanjoukot. Kuitenkin Jeesus palauttaa juuri näitä ihmeitä kahdesti opetuslastensa mieleen. Miksi?

"Ja Jeesus kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi: 'Minun käy sääliksi kansaa, sillä he ovat jo kolme päivää olleet minun tykönäni, eikä heillä ole mitään syötävää; enkä minä tahdo laskea heitä syömättä menemään, etteivät nääntyisi matkalla'" (Matteus 15:32).

Uskon, että Jeesus julistaa tässä opetuslapsilleen. Hän sanoo tavallaan, "Minä en vain paranna ihmisiä, minä tulen tekemään heille enemmän. Minä tulen huolehtimaan, että heillä on myös leipää syödä. Minä huolehdin kaikesta, mikä koskee heidän elämäänsä. Teidän on nähtävä, että minä olen enemmän kuin pelkkä voima. Minä olen myös myötätunto. Jos te näette minut vain parantajana, suurena ihmeiden tekijänä, te tulette pelkäämään minua. Mutta jos te näette minut myös kaikessa myötätuntoisena, te tulette rakastamaan minua ja luottamaan minuun."

"Minä olen juuri näyttänyt teille viiden ja neljän tuhannen hengen erillisten ihmisjoukkojen edessä että minä välitän kansastani. Te miehet olette kirkkoni pylväät, mutta teidän sydämenne ovat yhä tässä asiassa kovat. Teidän on uskottava, että minulla on myötätuntoa kansaani kohtaan, kaiken aikaa, jokaisessa kriisissä, jonka he kohtaavat."

Miksi opetuslasten sydämet olivat niin kovia tälle totuudelle? Eivät he epäilleet, ettei Jeesus voisi parantaa kansanjoukkoja sanalla tai kosketuksella. Itse asiassa he iloitsivat ja koroittivat häntä kun hän teki ihmeitä ihmisille. Mutta kun he kaikki olivat myöhemmin yksin veneessä, kaukana suuresta seurakunnasta, he alkoivat murehtia omia tarpeitaan. He eivät olleet vakuuttuneita siitä, että Jeesus tekisi ihmeitä heille tai heidän perheilleen.

Kirjoitan tätä sanomaa kaikille niille, jotka ovat loppuun väsymisen partaalla, pyörtymäisillään, musertumaisillaan nykytilansa johdosta. Olet ollut uskollinen palvelija, ruokkinut muita. Olet ollut luottavainen siihen, että Jumala voi tehdä mahdottomankin kansalleen. Kuitenkin sinussa on pientä epäilyä siitä onko hän halukas puuttumaan sinun taisteluusi.

Pyhä Henki kutsuu meitä näiden Raamatun jakeiden kautta muistamaan leivät, kalat, sen yltäkylläisyyden. Meitä kutsutaan nojaamaan siihen myötätuntoon, joka Jeesuksella on meidän fyysisiä tarpeitamme kohtaan, tietäen että hän ei halua että meistä yksikään luhistuisi.

Haluan tietää: kuinka moni tämän sanoman lukijoista on lausunut uskon ja toivon sanoja muille, jotka ovat kohdanneet häiritseviä, toivottoman tuntuisia tilanteita? Olet kehottanut heitä, "Jatka vain! Herra voi. Hän on ihmeitä tekevä Jumala ja hänen lupauksensa ovat tosia. älä siis menetä toivoasi. Ole rohkea, sillä hän tulee vastaamaan sinun huutoosi."

"Uskotko todella ihmeisiin?" Pyhä Henki kysyi minulta tämän kysymyksen. Vastaukseni oli "Kyllä, tottakai, Herra. Uskon jokaiseen ihmeeseen, josta olen lukenut Sanassa." Kuitenkaan tämä vastaus ei ole riittävä. Herran kysymys meille jokaiselle on "Uskotko, että minä voin tehdä ihmeen sinulle?" Eikä ainoastaan yhtä ihmettä, vaan ihmeen jokaiseen kriisiin, jokaiseen tilanteeseen minkä kohtaamme. Tarvitsemme enemmän kuin Vanhan Testamentin ihmeitä, Uuden Testamentin ihmeitä, menneitä historian ihmeitä. Tarvitsemme päivitettyjä, henkilökohtaisia ihmeitä, jotka on suunniteltu juuri meitä ja meidän tilannettamme varten.

Ajattele sitä yhtä vaikeaa asiaa, jonka edessä olet parhaillaan, suurinta tarvettasi, eniten sinua vaivaavaa ongelmaa. Olet rukoillut siitä niin pitkään. Uskotko todella, että Herra sekä voi että haluaa selvittää sen, paremmin kuin voit edes arvata? Sellainen usko käskee sydäntä lopettamaan hermoilemisen tai kyselyn. Se käskee sinua lepäämään Isän huolenpidossa, luottaen siihen että hän tekee sen kaiken omalla tavallaan ja ajallaan.

Olen jo maininnut joitakin niitä ihmeitä, mitä Jeesus teki Uudessa Testamentissa. Samoin Vanha Testamentti on täynnä Jumalan ihmeitä tekevää voimaa, Punaisen meren jakautumisesta, Jumalan puheesta Moosekselle palavasta pensaasta. Uskon kautta Elia kutsui tulen taivaasta maahan. Ja myöhemmin kun Jumala puhui hänelle luolassa, tuli tuulta, ukkosta ja uskomattomia näkyjä ja ääniä.

Nämä kaikki olivat välittömiä ihmeitä. Niihin osalliset ihmiset saattoivat nähdä niiden tapahtuvan, kokea ne ja olla kosketettuja niistä. Ja nämä ovat sellaisia ihmeitä, joita haluamme nähdä nykyäänkin, sellaisia jotka aiheuttavat suurta ihmetystä. Haluamme, että Jumala halkaisee taivaat, astuu alas meidän tilanteeseemme ja korjaa asiat yhtäkkisellä taivaallisen voiman ja vallan purkauksella.

Mutta paljon Jumalan ihmeitä tekevästä voimasta omiensa elämässä tulee ilmi niinsanotuissa "jatkuvissa ihmeissä". Nämä ovat sellaisia ihmeitä, joita on vaikeaa erottaa paljain silmin. Niihin ei liity ukkosta, salamointia tai mitään näkyvää muutosta. Sen sijaan jatkuvat ihmeet alkavat kaikessa hiljaisuudessa, ilman fanfaareja ja ne toteutuvat hitaasti mutta varmasti, askel kerrallaan.

Molempia ihmetyyppejä - välittömiä ja jatkuvia - nähtiin niissä kahdessa tilaisuudessa, joissa Kristus ruokki kansanjoukot. Tapahtuneet parantumiset olivat niinä päivinä läsnä olleille välittömiä, näkyviä ja helposti ymmärrettäviä. Ajattelen sitä rampaa miestä, jolla oli vääntynyt ruumis, joka yhtäkkiä koki ulkopuolisen fyysisen muutoksen niin että hän saattoi juosta ja hyppiä. Tässä oli ihme, jonka täytyi hämmästyttää ja liikuttaa kaikkia, jotka sen näkivät.

Kuitenkin Kristuksen tekemät ruokkimiset olivat jatkuvia ihmeitä. Jeesus lausui yksinkertaisen siunausrukouksen, ilman tulta, ukkosta tai maanjäristystä. Hän vain mursi leivän ja kuivatun kalan, antamatta mitään merkkiä tai ääntä siitä että ihme oli tapahtumassa. Kuitenkin ruokkiakseen niin monta ihmistä, siellä täytyi tapahtua tuhansia kaiken sen leivän ja kalan murtamisia, koko päivän mittaan. Ja jokainen yksittäinen pala leipää ja kalaa oli osa ihmettä.

Juuri näin Jeesus tekee tänään monia ihmeistään omiensa elämissä. Rukoilemme välittömiä, näkyviä ihmeitä, mutta usein Herramme on työssään kaikessa hiljaisuudessa, luoden ihmeitä meitä varten pala palalta. Emme välttämättä kuule sitä tai voi koskettaa sitä, mutta hän on työssään, muotoillen pelastustamme yli sen mitä voimme nähdä.

Ja tämä on sitä mitä Jeesus halusi opetuslastensa näkevän. Hän niin halusi heidän tietävän, että hän oli alunperinkin koko ajan tekemässä työtä heidän puolestaan: ampumassa nuolia vihollista kohti, vaientamassa valheen henkiä, uskollisesti varjelemassa jokaista arvokasta, jonka Isä oli hänelle antanut.

Ehkä olet juuri nyt odottamassa ihmettä. Olet pettynyt koska asiat näyttävät junnaavan paikallaan. Et huomaa mitään todisteita siitä, että Jumala tekisi yliluonnollisia tekojaan sinun puolestasi.

Ajattele sitä mitä Daavid sanoo Psalmissa 18: "Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa ja huusin avuksi Jumalaani; hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, ja minun huutoni hänen edessään kohosi hänen korviinsa. Silloin maa huojui ja järisi, vuorten perustukset järkkyivät... Savu suitsusi hänen sieraimistaan, kuluttava tuli hänen suustansa... Hän notkisti taivaat ja astui alas... Ja Herra jylisi taivaassa, Korkein antoi äänensä kaikua... Hän lennätti nuolensa... paljon salamoita" (Psalmi 18:7-10, 14-15).

Sinun on ymmärrettävä, että mitään näistä ei kirjaimellisesti tapahtunut. Se oli kaikki sitä, minkä Daavid näki hengen silmillään. Rakkaani, tätä on usko. Se on sitä että uskot Jumalan kuulleen huutosi, että hän ei viivyttele, että hän ei jätä huomiotta vetoomustasi. Sen sijaan hän aloitti hiljaa ihmeensä välittömästi silloin kun rukoilit, ja yhä edelleen hän tekee yliluonnollista työtä sinun edestäsi. Tätä on ihmeisiin todella uskominen, hänen suunnattomaan jatkuvaan työhönsä meidän elämässämme.

Daavid ymmärsi sen perimmäisen totuuden, joka on tämän kaiken takana: "Hän toi minut avaraan paikkaan, hän vapautti minut, sillä hän oli mielistynyt minuun" (18:20). Daavid julisti, "Tiedän miksi Herra tekee tämän kaiken minulle. Siksi koska hän on mielistynyt minuun."

Minä todella uskon välittömiin ihmeisiin. Jumala edelleen tänäänkin tekee suuria välittömiä ihmeitä kaikkialla maailmassa. Silti näissä evankeliumin kohdissa Jeesus pyytää meitä muistamaan ja pistämään merkille hänen jatkuvat ihmeensä ja niiden roolin elämässämme tänään.

"Kun Jeesus nosti silmänsä ja näki paljon kansaa tulevan tykönsä, sanoi hän Filippukselle: 'Mistä ostamme leipää näiden syödä?' Mutta sen hän sanoi koetellakseen häntä, sillä itse hän tiesi, mitä aikoi tehdä" (Joh. 6:5-6). Jeesus otti Filippuksen syrjään, asetti kätensä hänen ympärilleen ja kysyi, "Veli Filippus, katso näitä täällä olevia tuhansia ihmisiä. He ovat kaikki nälkäisiä. Kerro minulle, mistä me ostamme riittävästi leipää heidän ruokkimisekseen? Mitä luulet että meidän pitäisi tehdä?"

Miten uskomattoman rakkaudellista Kristukselta. Jeesus tiesi alunperinkin mitä hän aikoi tehdä; yllä oleva jae kertoo meille sen. Kuitenkin Herra yritti opettaa Filippukselle jotain, ja hänelle kohdistettu opetus koskee tänäänkin meitä jokaista. Mieti tätä: kuinka moni Kristuksen ruumiissa valvoo puoli yötä miettien kuinka selvitä ongelmistaan? Ajattelemme, "Ehkä tämä toimii. Ei, ei... Ehkä tämä ratkaisee ongelman. Ei..."

Kuvittelen Filippuksen raapimassa päätään, vastaten "Herra, olen puhunut Andreaksen, Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa ja meillä on vain kahden sadan denarin arvosta rahaa yhteisessä kukkarossamme. Se ei millään riitä tähän kiireelliseen tarpeeseen. Meillä on kriittinen leipäongelma" (katso 6:7).

Kuitenkin Filippuksella ja apostoleilla ei ollut pelkästään leipäongelma. Heillä oli leipomo-ongelma... ja kuljetusongelma... ja aikaongelma. Kun se kaikki lasketaan yhteen, heillä oli suurempia ongelmia kuin he saattoivat käsittääkään. Heidän tilanteensa oli täysin mahdoton.

Mutta Jeesus tiesi alunperinkin mitä hän aikoi tehdä. Hänellä oli suunnitelma. Ja sama on totta myös sinun ongelmiesi ja vaikeuksiesi kohdalla tänäänkin. On olemassa ongelma, mutta Jeesus tuntee koko tilanteesi. Ja hän tulee luoksesi kysyen, "Mitä me teemme tälle tilanteelle?"

Filippukselle oikea vastaus olisi ollut "Jeesus, sinä olet Jumala. Mikään ei ole mahdotonta sinulle. Niinpä annan tämän ongelman sinulle. Se ei ole enää minun vaan sinun."

Tämä on juuri se mitä meidän on tarpeen sanoa Herrallemme tänään, kriisiemme keskellä: "Herra, sinä olet ihmeiden tekijä. Ja minä antaudun ja annan kaikki epäilykseni ja pelkoni sinulle. Minä luotan koko tämän tilanteen, koko elämäni, sinun huomaasi. Tiedän ettet salli minun sortua. Itse asiassa, sinä jo tiedät mitä tulet tekemään minun ongelmalleni. Luotan sinun voimaasi."