Uskovan suhtautuminen onnettomuuksiin

Kansallinen keskusteluradio käytti hiljattain aikaa kaksi tuntia keskittyen Ilmestyskirjaan. Ohjelman vetäjä esitti seuraavanlaisia kysymyksiä kuuntelijoilleen: "Uskotteko, että kaikki äskettäin tapahtuneet suuronnettomuudet ovat Jumalan tuomioita kansakuntamme syntien tähden? Uskotteko, että Ilmestyskirjan ennustukset toteutuvat? Uskotteko, että elämme lopun ajassa?"

On hämmästyttävää, että tämä oli aivan maallinen radiolähetys. Ja suurin osa vastasi kyllä, he uskoivat, että yhteiskunta oli tullut niin laittomaksi ja moraalittomaksi, että Jumalan oli puututtava asiaan. Nuo vastaajat olivat vakuuttuneita, että Jumala varoitti yhteiskuntaamme myrskyjen ja suuronnettomuuksien kautta.

Missä tahansa liikut, näyttää siltä, että kuulet keskusteluja Ilmestyskirjasta ja profetioista. Ihmiset sanovat: "Jotain varmasti tulee tapahtumaan. Puhuuko Jumala kaiken tämän kautta? Tarkoittavatko nämä suuronnettomuudet sitä, että hän tuomitsee kansoja?"

Ajattelehan tätä suurta onnettomuuksien määrää viime vuosien aikana:

Amerikan kimppuun hyökättiin ensimmäistä kertaa historiamme aikana, kohteena New York City ja Washington D.C.

Valtavat hirmumyrskyt löivät Floridaa aiheuttaen yli 20 miljardin dollarin vahingot ja jättäen suuret joukot kodittomiksi.

Tsunami iski Aasiassa tappaen satoja tuhansia ihmisiä ja jättäen miljoonia kodittomiksi.

Hurrikaanit Katrina ja Rita tuhosivat suurikokoisen amerikkalaisen kaupungin, tulvien New Orleansiin ja aiheuttaen uskomatonta tuhoa Meksikon Lahden rannoilla jättäen tuhansia kodittomiksi.

Valtava maanjäristys, voimaltaan 7,6 Richteriä, iski Pakistania. Se oli tuhoisin järistys meidän aikanamme, tappaen yli 70 000 ihmistä, pelotellen jälkijäristyksillään Intiaa myöten. Puoli miljoona ihmistä joutui eristetyiksi ilman apua ja miljoona jäi kodittomiksi.

Kansainväliset terveysjärjestöt varoittavat vaarallisista influenssaepidemioista, kuolettavasta lintuinfluenssasta. Se on levinnyt Kiinasta Venäjälle, Romaniaan ja Turkkiin. Jos siitä tulee muunnelmia, se saattaa tappaa 2 miljoona ihmistä Yhdysvalloissa ja lukemattomia miljoonia ympäri maailman.

Nälänhätä riehuu Afrikassa. Katolinen arkkipiispa varoittaa, että tuolla alueella saattaa kuolla kaksisataatuhatta ihmistä muutaman kuukauden aikana. Nyt jo kuolee 700 ihmistä AIDS:iin ja seitsemänsataatuhatta ihmistä on jäänyt kodittomiksi.

Kun kirjoitin tätä, hurrikaani Wilma oli jo tehnyt tuhojaan Meksikossa Jukatanin niemimaalla. Asiantuntijat koko maata käsittävässä hurrikaanikeskuksessa sanoivat, että heidän tietokoneohjelmansa, jota sääennustajat käyttävät myrskyn käyttäytymisen ennustamiseen, kaatuivat täysin, tehden näin ennustamisen hyvin vaikeaksi.

Neljänkymmenen kansan keskuudessa ympäri maailmaa terroristipesäkkeet kasvavat ja uhkaavat näitä kansoja niiden rajojen sisäpuolelta.

Ottakaa huomioon, että nämä ennustukset eivät ole uskovien tekemiä. Ne ovat tiedemiesten, taloustieteilijöiden, maallisten asiantuntijoiden ja kirjailijoiden työtä.

Siis, sallikaa minun kysyä: mitä sinä uskovana ajattelet kaikesta tästä, mitä tapahtuu maan päällä? Onko tämä sitä mistä Jeesus varoitti: "Ihmiset menehtyvät pelosta, mikä kohtaa maata?"

Jos me uskomme, että Raamattu on Jumalan iankaikkinen sana, silloin meidän on uskottava, mitä Pietari sanoi.

"Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi. Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle. Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät" (2.Piet.2:4-6).

Jumalan tuli lankesi Sodoman ja Gomorran ylle tuhoten ne kokonaan. Ja hän lähetti tulvan tuhoamaan syntisen ja saastuneen yhteiskunnan Nooan päivinä. Ja on ollut todellakin maanjäristyksiä, nälänhätää ja ruttoja koko historian ajan. Mutta minä epäilen, että tapahtuivatko nuo silloin yhtä voimakkaina ja toistuivatko ne yhtä usein kuin nämä, joita me näemme tänä päivänä.

Nyt on jo kokonaisen sukupolven aikana ollut monia profeetallisia varoituksia tällaisista suuronnettomuuksista. Mielenkiinto niitä kohtaan on ollut niin suuri, että tästä aiheesta on muutaman viime vuoden aikana kirjoitettu kirjasarjoja ylöstempaamisesta ja lopun ajasta, ja niistä on tullut kansainvälisiä bestsellereitä, mutta hyvin monelle se on vain jokin uusi tarina.

Viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana minä olen ollut vain yksi pieni ääni niiden monien joukossa, jotka ovat toistamiseen varoittaneet tulevasta maailmanlaajuisesta onnettomuudesta. Mutta minä uskon, että monet näistä varoittajista, minut mukaan lukien, eivät ole tehneet minkäänlaista vaikutusta maalliseen yhteiskuntaan. Uskovia on saatu rukoilemaan ja valmistautumaan, mutta uskomattomat vain näyttävät kohottavan hartioitaan.

Ajattelehan tätä: onko ollut edes mainintaa Jumalasta maailman johtajien taholta, kun he kommentoivat näitä suuronnettomuuksia? Jumala varjelkoon, että ei vain kukaan Kongressissa ehdottele, että Jumala voisi olla kaiken tämän takana. Herra varjelkoon, että Jumala saattaisi sanoa jotain yhteiskunnalle synnistä. Huolimatta kaikista selvistä varoituksista ja onnettomuuksista Jumala on jätetty kokonaan pois tästä aiheesta.

Tuhotun New Orleansin kaupunginjohtaja on julistanut, että hän haluaa muuttaa tuon tulvan tuhoaman alueen Las Vegas-tyyliseksi alueeksi suurine kasinoineen ja huvittelupaikkoineen. Viimeisten tietojen mukaan komitea suunnittelee kaikkien aikojen suurinta Mardi Gras-kulkuetta. He kutsuvat ihmisiä ympäri maailmaa juhlimaan.

Saatte olla varmoja, että New Orleans rakennetaan jälleen. Ja se on oleva pahempi ja syntisempi kuin koskaan ennen. Ja tämä tapahtuu huolimatta Jumalan vartiomiesten varoituksista. Kiitän Jumalaa siitä, kun uskovat menivät auttamaan noita tuhoalueilla olevia ihmisiä heidän evakuoinnissaan, että aika paljon ihmisiä kääntyi Herran puoleen. Mutta kaiken tuon tuhon keskellä maailman ihmiset kieltäytyivät tunnustamasta Jumalaa tai mainitsemasta hänen nimeään.

Ilmestyskirjassa me luemme niin tuhoisista onnettomuuksista, että :"Niinä päivinä ihmiset etsivät kuolemaa, eivätkä sitä löydä" (Ilm.9:6). Me luemme: "...on juova Jumalan vihan viiniä" (14:10) ja sitä seuraa tuhot luonnossa, sietämätön kuumuus, nopeasti leviävät taudit. Nämä kaikki tulevat sen jälkeen, kun Jumala on jo lähettänyt pasuunan äänen varoituksena. Ne tulevat senkin jälkeen kun, Kristus on ilmestynyt varoittamaan ja herättämään seurakuntaansa.

Aivan uskomatonta, Raamattu sanoo : "...ne joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta... että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja vaskisia ja kultaisia ja hopeisia ja kivisiä ja puisia epäjumalan kuvia... He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan" (9:20-21).

"Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian... ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa" (16:9-11).

Kuinka uskomattomalta kuulostava Raamatun paikka. Ihmiset purevat mieluummin kielensä rikki ja kiroavat Jumalaa kuin tekisivät parannuksen vaikka se on heille tarjolla.

Rakkaat ystävät, jos maailman ihmisiä ei liikuta profeetallinen sanoma, niin miksi sitten varoittaa heitä ensinkään? Miksi sanoa jumalattomille: "Jumala puhuu näiden asioiden kautta." Jos kaikkien näiden tuhojen jälkeen syntiset vain puivat nyrkkiä Jumalalle, miksi korottaa edes ääntään asian puolesta?

Raamattu antaa meille tähän vastauksen: "Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille" (Aamos.3:7). Toisin sanoen, Jumala uskollisesti varoittaa, koska se on hänen oikeamielisyyttään ja armoaan. Hän ehkä käyttää tiedemiehiä ja muita maallisia ääniä varoituksena, mutta keinoilla millä tahansa syntisiä kansoja ja yksilöitä on varoitettava.

Jeesus sanoi, että kun alatte nähdä näiden tapahtuvan, nostakaa päänne ja iloitkaa sillä teidän vapautuksenne hetki on lähellä. Mutta tässä on kysymys muusta kuin iloitsemisesta onnettomuuksista. Jos emme voi sanoa syntiselle maailmalle muuta kuin: "Loppu on lähellä, tuomio alkaa, ja niin olemme teille jo sanoneet aikaisemmin", niin silloin me emme tarjoa heille mitään toivoa.

Olemme jo saaneet nähdä, että kun suuronnettomuudet lisääntyvät, ja maailma joutuu kaaoksen valtaan, toivottomuus lisääntyy ja sydämet kovettuvat. Jos ei ole pelastuksen toivon sanomaa, syntiset tulevat johtopäätökseen: "Jos tämä on Jumalan vihaa, jos tämä loppu ja me olemme matkalla helvettiin, juhlikaamme ja menkäämme sinne juovuksissa."

Yli kolmekymmentä vuotta sitten kirjoitin profeetallisen kirjan Näky, jossa varoitin suurista säänmuutoksista rannikoillamme. Nuo hirmumyrskyt tulevat olemaan niin rajuja, että asiantuntijat tulevat sanomaan: "Tämä on käsittämätöntä. Nämä suuronnettomuudet ovat aivan raamatullisessa mittakaavassa."

Kun minä kirjoitin kirjan taloudellisesta katastrofista, kyselin Jumalalta murtunein mielin: "Onko minulla vain annettavana tällainen negatiivinen sanoma? Onko tämä todella se sanoma, jonka sinä haluat minun välittää ihmisille? Onko minun elämäni tarkoitus vain olla varoittajana?"

Silloin Pyhä Henki antoi minulle lupauksen. Hän ilmaisi minulle: "Kun asiat pahenevat, kun näet ennustusten toteutuvan, sinä olet oleva niiden joukossa, jotka julistavat toivoa. Kun toiset ovat peloissaan ja hermostuneita, minä siunaan sinua armon, laupeuden ja pelastuksen sanomalla. Aikana, jolloin toivottomuus on ylimmillään, sinun saarnasi ovat täynnä toivoa."

Kun sanon, että seurakunnan täytyy nyt saarnata toivoa ja pyhää odotusta, niin en tarkoita ainoastaan taivasta.

Toivon sanoma, jota meidät on kutsuttu julistamaan, ei voi olla vain yritys saada syntiset vakuuttuneeksi siitä, kuinka ihana taivas tulee olemaan. Me emme pyydä heitä tekemään parannusta vain sen vuoksi, että he välttyisivät nykyisestä sekasorrosta ja pääsisivät paratiisiin ilman kärsimyksiä.

Tottakai minä uskon taivaaseen. Se on todella saarnatessani mieliaiheeni. Tunnen aivan yliluonnollisuutta, kun ajattelen viettäväni ikuisuuden paratiisissa Kristuksen kanssa. Mutta jos me saarnaamme vain tällaista toivoa syntisille - rauha ja lepo tämän ajan jälkeen - he reagoivat siihen jotenkin tällä tavalla:

"Hei, minä en ole kiinnostunut iankaikkisuudesta juuri nyt. En ajattele taivasta nyt. Kun te puhutte Jumalasta, se on aina jossain, jonakin päivänä saat vapautuksen. Se kuulostaa hienolta, mutta juuri nyt minun on löydettävä jotakin, joka auttaa minut seuraavaan päivään. Olen kriisien lamauttama. Ja minä tarvitsen apua tai jonkin ihmeen, en huomenna vaan tänään."

Tällä hetkellä maailma on ahdistuksessa, lamaantunut, poissa tolaltaan pelon tähden. Kuinka me siis saarnaamme toivoa niille, jotka elävät epätoivossa?

Totta puhuakseni olen kyllästynyt sanomaan: "Sallikaa minun sanoa, mitä maailma tarvitsee," tai "Näin seurakunnan tulee toimia." Olen liian vanha aloittaakseni uuden toivon liikkeen, esiintymällä televisiossa ja julkaisemaan kirjoja ja pitämään toivon seminaareja. Minulla ei ole yksinkertaisesti patenttiratkaisuja. Mieleeni tulee kaikki nuo kirjat ja saarnaäänitteet toivon löytämisestä, kuinka pärjätä stressin kanssa, kuinka löytää toivo. Hyvin harvoilla niistä on mitään vaikutusta maailman ihmisiin.

Voin ainoastaan kertoa teille
kuinka Pyhä Henki auttaa minua.

Olen vakuuttunut siitä, että ihmiset kadottavat toivonsa, koska he ovat menettäneet uskonsa.

Miksi ihmiset ovat menettäneet uskonsa? He ovat menettäneet uskonsa siksi, että he eivät löytäneet todistusta uskosta siitä paikasta, josta he odottivat löytävänsä: Jeesuksen Kristuksen seurakunnasta. Syntiset ovat tulleet kirkkoon etsimään ystävää, joka seisoisi vierellä taisteluissa ja vaikeuksissa, ja joka vaaran uhatessa omaisi vahvan ankkuroidun uskon.

Maailma on kuullut monta uskon saarnaa televisiosta ja radiosta. Uskomattomat ovat kuulleet uskon opeista, ovatpa lukeneet kirjoja uskosta, joita saarnaajat ovat julkaisseet. Ja he ovat kuulleet uskovien kerskaavan uskostaan. Mutta kaikkialla ympärillään he näkevät haaksirikkoutunutta uskoa. Uskovat, jotka olivat kerran täynnä uskoa, ovat menettämässä luottamustaan Jumalaan vaikeuksissa ollessaan.

Kuulin hiljattain uutistenlukijan sanovan: "Me elämme hermostuneessa yhteiskunnassa." Newyorkilaiset pelkäävät terroristi-iskuja maanalaisissa. Ja miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat huolissaan kaikesta siitä, mitä ympärillä tapahtuu.

Niin, mistä ihmiset voivat löytää toivoa? Mistä he löytävät esimerkillistä horjumatonta uskoa?

Henki on puhunut minulle aivan selvästi: "Sinun on ankkuroitava uskosi David. Luota sydämessäsi kaikessa Jumalaan. Pidä huoli, että uskosi ei horju."

Luottaa sydämessään tarkoittaa olla varma, horjumaton, juurtua, kaivaa perustus. Raamattu sanoo, että meillä on kyky tehdä niin. Jaakob kirjoittaa: "...sillä, joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa" (Jaak.1:6-7).

Tässä sanankohdassa Herra laittaa koko vastuun uskovalle. Jumala sanoo siinä meille: "Kun maailma katsoo kansaani tänä pelon ja epätoivon päivänä, heidän on saatava nähdä uskoa. Kun kaikki horjuu, uskon täytyy olla luja ja horjumaton. Siis sinä uskova ankkuroi uskosi. Ole vakaana paikallasi. Äläkä koskaan luovu siitä."

Olen vakuuttunut siitä, että maailma ei tarvitse saarnoja uskosta. He tarvitsevat elävän saarnan: miehen tai naisen, joka elää uskosta maailman nähden. Heidän tarvitsee nähdä Jumalan palvelijoiden käyvän läpi samat onnettomuudet eikä horjua niiden keskellä. Vain silloin syntiset tulevat kasvokkain horjumattoman uskon kanssa.

Daavid kuvasi sitä, kun hän puhui niistä, jotka turvaavat Herraan: "Kuinka suuri on sinun hyvyytesi, jonka talletat pelkäävillesi ja jota osoitat sinuun turvaaville ihmislasten edessä" (Ps.31:20). Hän puhui uskovista, joiden vahva usko ja uskollinen elämä oli toivon säde pimeydessä.

Kerran kun olin vahvistamassa uskoani ja todella laskin taakkani Herran eteen, sain puhelinsoiton, joka järkytti minua. Hetkeksi jouduin aivan pelon valtaan. Mutta Pyhä Henki kuiskasi minulle hellästi: "Pidä kiinni uskostasi, älä anna periksi. Minulla on kaikki hallinnassa. Pysy vain lujana. Et saa koskaan työntää syrjään uskon ja luottamuksen asennetta. Jätä kaikki minun huolekseni."

En voi koskaan unohtaa sitä rauhaa, joka valtasi minut sillä hetkellä. Ja ennen päivän loppua minun sydämeni oli täynnä iloa, kun totesin: "Oi Herra, minä luotin sinuun. En horjunut. Kiitos Herra."

Psalmissa 78 me luemme Efraimista, Israelin suurimmasta heimosta. Efraim oli kaikkein suosituin heimo: heitä oli paljon ja he olivat voimakkaita, taitavia aseenkäyttäjiä ja hyvin varustettuja taisteluun. Mutta kun Efraim taisteli vihollista vastaan, me luemme: "Efraimin lapset, aseistetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä" (Ps.78:9).

Tämä voimakas heimo oli paremmin aseistettu taisteluun kuin heidän vihollisensa. Mutta jostain syystä, kun Efraim näki vihollisensa, he luopuivat ja perääntyivät. He olivat päättäneet taistella ja voittaa, mutta kun he tulivat kasvokkain vihollisen kanssa, he alkoivat pelkäämään.

Tässä kohdasa Efraim edustaa monia uskovia, joilla on ollut Herran siunaus ja mielisuosio. He ovat saaneet paljon opetusta, heillä on hyvä uskon todistus, varustettuja kaikkea vastaan, mitä on edessäpäin. Mutta kun vihollinen tulee eteen ja alkaa uhkailla heitä - kun yhä lisääntyvät koetukset ja hankaluudet näyttävät liian suurilta - he kääntyvät takaisin ja jättävät taistelun antaen uskonsa raueta.

Raamattu sanoo, että Efraim epäili Jumalan uskollisuutta: "Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: 'Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa? Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa leipää tai hankkia kansallensa lihaa?" (Ps.78:19-20).

"...eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä .... eivätkä olleet uskolliset hänen liitossansa" (32,37). "...ja vihoittivat Israelin Pyhän" (78:41).

Efraimin uskon puute ja pelkuruus aiheutti pelkoa muissa Israelin heimoissa. Voit kuvitella sen vahingollisen vaikutuksen, kun toiset näkivät, mitä tapahtui: "Nuo Jumalan suosimat ihmiset eivät kestäneet. Jos nuo, jotka sanovat kantavansa Jumalan aseita ja heiluttavat sanan miekkaa, yhtäkkiä luopuvat vaikeina aikoina, mitä toivoa meillä sitten on?

Rakkaat ystävät, me emme tuomitse Efraimia, koska me voimme olla enemmän syyllisiä kuin he. Ajattele, meille on annettu enemmän valoa. Meillä on heidän esimerkkinsä varoituksena. Meissä asuu Pyhä Henki. Meillä on Raamattu, täysin paljastettu Jumalan sana suurine lupauksineen.

Minäkin olen syyllinen Efraimin syntiin. Vuosien aikana menneisyydessä, lähdin täydessä aseistuksessa päättäväisenä: "Tällä kertaa pysyn päätöksessäni. Ja minä en pelkää. En kuuntele oman lihani epäilyjä ja pelkoa. En horju, enkä käänny takaisin. En nurise, pelkää enkä sääli itseäni." Mutta niin usein epäusko vei minulta voitot.

Enkä tänä päivänäkään voi kerskata lihastani. Minulla on vielä paljon opittavaa uskoni lujittamisesta. Mutta olen saanut maistaa voittoa, joka on seurauksena, kun luotan Herraan kaikessa, kun tarkoituksella lasken kaikki taakkani Kristukselle ja vaellan levossa.

Kreikan sana 'saivat' tässä tarkoittaa olla todistuksena, tulla todistukseksi. Meidän esi-isillämme Herrassa oli vakaa, horjumaton, ankkuroitu usko ja se tuli todistukseksi Jumalan uskollisuudesta vaikeina aikoina.

Ensinnäkin heillä oli sisäinen todistus siitä, että Jumala oli mielistynyt heihin. He olivat luottaneet häneen tulvissa, pilkassa, kahleissa, vankeudessa, kidutuksessa, sodassa, leijonien luolassa, tulessa. Kaiken tuon jälkeen heillä oli ilo tietäessään, että Herra mielihyvin sanoi: "Hyvin tehty! Te uskoitte ja luotitte minuun."

"Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät" (Heb.11:6). Kun me pysymme paikallamme vaikeina aikoina, me saamme saman vakuutuksen Pyhältä Hengeltä: "Hyvin tehty. Te olette Jumalan todistus."

Kun voin levätä myrskyissä, kun olen heittänyt kaikki huoleni Kristukselle ja pysynyt paikallani, silloin minulla on hyvä todistus. Ja silloin minusta tulee toivon säde kaikille ympärilläni oleville. Ne, jotka seuraavat elämääni kotona, työssä, naapuristossa, eivät ehkä reagoi avoimesti. Mutta he tulevat tietämään, että heillekin on pelastus ja toivo tarjolla.

He voivat katsoa minuun vaikeuteni hetkellä ja sanoa: "On vielä toivoa! Siinä on yksi, joka ei ole menettänyt uskoa Jumalaan. Hän on taistelija, joka ei luovuta. Hän luottaa Jumalaan."

Kun suuronnettomuudet lisääntyvät, ja ahdistus lisääntyy maailmassa, uskovilla on oltava horjumattoman uskon todistus.