VAHVISTAVA SANA

Kun itse tarvitsen jonkinlaista toivoa, haluan puhua jonkun kanssa, jonka tunnen, jonkun, jolla on kokemusta ahdistuksen ja kivun kestämisestä. En halua ketään, joka tarjoaa minulle tyhjiä latteuksia: ”Kestä vain edelleen” tai ” Luota vain Jumalaan”. Kärsivä sieluni ei herää tai tule kosketetuksi vain inhimillisellä sympatialla.

Haluaisin pikemminkin puhua puoli tuntia uskovan kanssa, joka lähetti minulle sähköpostia ja kertoi katsovansa, kuinka hänen vaimonsa hitaasti kuolee Lou Gehrigin tautiin. Kun tämä mies kuvasi minulle kipunsa syvyyttä, hän sanoi: ”Jumala on hyvä. Hän vie minut tästä läpi.”

Haluaisin myös puhua erään uskovan naisen kanssa Indonesiasta, joka lähetti minulle sähköpostia. Hän on kärsinyt fyysistä kipua vuosikaudet, joutunut käymään läpi leikkauksen toisensa perästä. Jatkuvasta koettelemuksestaan huolimatta hän ylistää Jumalaa ja antaa Hänelle kunnian kaikesta.  Hän on henkilö, jolla on sekä kärsivällisyyttä että kokemusta kärsimyksestä, joka saa aikaan toivoa.

Minun uskoni ja toivoni rohkaistuu suuresti ystävistä, jotka ovat hengellisen sodankäynnin veteraaneja. Olen saanut todistaa monia sellaisten uskollisten ystävien koettelemuksia ja tunnen heidän tämänhetkisen kärsimyksensä, murheensa ja kipunsa. Kun soitan heille ja kysyn: ”Kuinka voit?”, tiedän vastauksen jo etukäteen ja se antaa minulle toivoa.

He eivät teeskentele vastatessaan.  He ovat täysin rehellisiä sanoessaan: ”David, minuun sattuu.  Joskus kipu käy ylivoimaiseksi. Toisinaan kipu panee minut kyynelehtimään”.

Nämä pyhät kestävät sairauden tulta. Silti heiltä saan aina vahvistavan sanan: ”Jumala kyllä vie minut tästä läpi. Tiedän, että Hän on uskollinen. Minä luotan Häneen. Tiedän, että Hän on kanssani”.