Ylpeyden kauhea synti

Ylpeys on sen listan kärjessä, jossa on niitä asioita, joita Jumala vihaa. Näitä kuutta Herra vihaa, ja seitsemää Hänen sielunsa kauhistuu: ylpeitä silmiä, valheellista kieltä, käsiä, jotka vuodattavat viatonta verta, sydäntä, joka häijyjä juonia miettii, jalkoja, jotka kiiruusti juoksevat pahaan, väärää todistajaa, joka valheita puhuu, ja riidan rakentajaa veljesten kesken (Sananlaskut 6:16-19).

Raamattu sanoo lisäksi, Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta (1Joh. 2:16). Suurin osa kristityistä myöntää , että he taistelevat lihan ja silmien himoja vastaan. He tietävät, mitä himo on. He vihaavat sitä ja he pakenevat sitä Hengen voimalla. Kristityt myös tunnistavat ylpeyden muissa, koska he saattavat vaikuttaa siltä, että he ovat olevinaan tärkeitä, itsekeskeisiä, kunnianhimoisia ja ylimielisiä. Mutta harvat kristityt pitävät itseään ylpeänä. Suurin osa kristityistä myöntää, että he eivät ole päässeet perille, eivät ole niin Kristuksen kaltaisia, kuin he haluaisivat olla, ja että heidän elämässään on alueita, jotka tarvitsevat kohennusta.

Mutta harvat kristityt tunnistavat ylpeyttä itsessään. Havaitsetko sinä sellaista itsessäsi? Monet kristityt saattavat myöntää, No, saatan olla itsevarma jopa luottaa itseeni. Pahinta on, että saatan nähdä itseni muita lahjakkaampana ja älykkäämpänä. Mutta en minä ole ylpeä! Minä annan Jumalalle kaiken kunnian siitä, mitä olen tehnyt, ja kuka minä olen. Kaikki on Hänen voimassaan.Ylpeä? En usko, että voisin rehellisesti yhtyä tuohon. Loppujen lopuksi, minä vaellan pyhyydessä ja avaan sydäntäni Hänen Sanansa tutkittavaksi. Varmasti Hän olisi näyttänyt sen minulle.

Vähän aikaa sitten Pyhä Henki puhui sydämelleni tästä vihattavasta synnistä. Minä sanoin, Herra, tarkoitatko, että Sinä tahdot minun saarnaavan sanoman ylpeydestä Times Squaren seurakunnassa? Seurakunnassa täytyy siis olla ylpeyttä. Hengen vastaus järkytti minua. Ei, David. Minä haluan puhua sinulle ylpeydestä, hienoisista ylpeyksistä, joihin sinä itse olet syyllinen. Sinun täytyy ensin nähdä se omassa sydämessäsi, ennen kuin voit saarnata siitä toisille. Kuten suurin osa muista kristityistä, minä ajattelin, että ainakin yritän olla nöyrä. Pidämme huolta siitä, että emme kehuskele fariseusten tavoin siitä, että olemme kaikkia muita parempia. Mutta syvällä sydämessämme me ajattelemme, En ole ylimielinen, en kehu itseäni enkä ole liian kunnianhimoinen. Kuinka siis minä voisin olla ylpeä?

Sana on tehnyt minussa työtään, paljastaen sellaisia ylpeyden muotoja, jotka olivat kätkeytyneet niin syvälle minuun, etten tiennyt niitä olevankaan ja ylpeyttä, mikä on kaikista pahinta lajia. Kun Henki sanoi Ylpeyttä sinussa, David, minä vastasin, Mutta Herra, en minä yritä olla jotain suurta! Sinä tiedät sen. En ole kerskaileva tai kehuskeleva. Rehellisesti, minä yritän vähentyä, että Kristus voi lisääntyä. Jos minussa on ylpeyttä, en edes näe sitä. Osoita se minulle. Paljasta se minulle! Ja Hän osoitti minulle! Kun katselen taakseni, vapisen ajatellessani, kuinka monia kertoja olen tehnyt tämän kauhean synnin.

Jumala näkee ylpeyden kokonaan toisella tavalla kuin me. Hän osoitti minulle, että minulla oli aivan liian kapea ylpeyden määritelmä. Kyllä, on olemassa pahaa, kerskailevaa, ylimielistä ylpeyttä, ja sitä voidaan nähdä kaikkialla ympärillämme näinä päivinä. Mutta on myös ylpeyttä, joka on luonnostaan hengellistä. Sitä tekevät ne, jotka ovat vaeltaneet lähellä Jumalaa, ja sitä voidaan nähdä kaikista pyhimmissä meidän keskuudessamme. Mitä hengellisempi olet, mitä enemmän ilmestystä sinulla on ollut, mitä lähempänä Häntä olet ollut, sitä hirveämpi tämä synti on, kun se tehdään. Se ei ole elämäntapa, vaikka siitä voi tulla sellainen. Se on synti, joka tehdään usein, jopa polvillamme, Jumalaa etsiessämme.

Ymmärtääksesi tämän sanoman, minä haluan antaa sinulle uudet ylpeyden ja nöyryyden määritelmät. Ylpeys on itsenäisyyttä nöyryys on riippuvuutta. Ylpeys on haluttomuutta odottaa Jumalaa toimimaan omalla ajallaan ja omalla tavallaan. Ylpeys kiirehtii ottamaan asiat omiin käsiinsä. Yksi suurimmista kiusauksista, mitä todelliset kristityt kohtaavat, on Jumalan edelle meneminen. Se on sitä, että toimitaan ilman selvää Jumalan määräystä. Se on sitä, että otetaan asiat omiin käsiin, kun vaikuttaa siltä, että Jumala ei toimi tarpeeksi nopeasti. Se on kärsimättömyyttä.

Saul teki tämän kauhean synnin Gilgalissa, kuten kerrotaan ensimmäisen Samuelin kirjan kymmenennessä luvussa. Kun Samuel voiteli Saulin kuninkaaksi, puhui hän Saulin kanssa katolla (1Sam. 9:25). Tämä keskustelu katolla keskittyi siihen suureen sotaan, mikä oli tulossa filistealaisia vastaan. Samuel valmisteli Saulia, antaen hänen tietää, että hänellä oli taivaallinen kutsumus murtaa tämä kahle. Kun aika oli kypsä, kun filistealaiset ja Israel saapuivat sodan partaalle, Samuel käski Saulia olemaan toimimatta, olemaan menemättä sotaan, kunnes kaikki kansa kohtasi Gilgalissa etsiäkseen Herralta erityistä ohjausta. Mene sitten minun edelläni Gilgaliin, niin minä tulen sinne sinun luoksesi uhraamaan polttouhreja ja yhteysuhreja; odota seitsemän päivää, kunnes minä tulen sinun luoksesi ja ilmoitan sinulle, mitä sinun on tehtävä (1Sam. 10:8). Tämän oli oltava kokonaan Jumalan työtä. Hän haluaa yksin hallita kaikkea.

Samuel edustaa Jumalan ääntä. Ei yksikään hänen sanoistaan pudonnut maahan! Jumala, Samuelin kautta, tulisi yliluonnollisesti, korkeimmalla tavalla, antamaan heille opastusta. Ilmoitan sinulle, mitä sinun on tehtävä. Jumala tekisi kaikki suunnitelmat Hän osoittaisi heille, kuinka soditaan. Saulia ohjattiin ainoastaan menemään alttarille Gilgaliin ja odottamaan tulevaa sanaa. Mutta sota alkoi, kun Joonatan löi filistealaisten maaherran Gebassa. Mutta Joonatan, Saulin poika, löi kuoliaaksi filistealaisten maaherran, joka asui Gebassa, ja filistealaiset saivat sen kuulla. Silloin Saul puhallutti pasunaan kaikkialla maassa ja käski sanoa: Hebrealaiset kuulkoot tämän. Ja koko Israel kuuli sen sanoman, että Saul oli lyönyt kuoliaaksi filistealaisten maaherran ja että Israel oli joutunut filistealaisten vihoihin. Niin kansa kutsuttiin koolle Gilgaliin, seuraamaan Saulia (1Sam. 13:3-4).

Saul odotti kärsimättömänä. Kansa kutsuttiin koolle Gilgaliin, seuraamaan Saulia... Israel oli pakokauhun vallassa, kun suuri filistealaisten sotajoukko lähestyi, mukanaan tuhansia vaunuja, 6 000 hevosmiestä ja armeija, joka näytti yhtä lukuisalta kuin hiekka meren rannalla. Saulin armeija pakeni joka puolella, ja tuo oli ollut parhaimmillaankin vähäpätöinen ryhmä, ilman yhtäkään miekkaa. Kaikki, mitä heillä oli, oli sirppejä, kirveitä ja muita maatilan työkaluja. Tämä on juuri se sota, josta Samuel oli keskustellut kuukausia aikaisemmin Saulin kanssa katolla. Tämän oli tarkoitus olla aika, jolloin kokonnuttiin Gilgaliin odottamaan Jumalalta selvää opastuksen Sanaa. Mutta Saul antoi Jumalalle aikarajan. Jos Sanaa ei tullut tiettyyn hetkeen mennessä, Saul teki, mitä hänen oli tehtävä pelastaakseen tilanne. Kun hän oli odottanut seitsemän päivää, sen ajan, jonka Samuel oli määrännyt, eikä Samuel tullutkaan Gilgaliin, alkoi kansa hajaantua pois hänen luotaan. Silloin Saul sanoi: Tuokaa minulle polttouhri ja yhteysuhri. Ja hän uhrasi polttouhrin (1Sam. 13:8-9).

Ei ollut tarkoitus vain odottaa, vaan odottaa kunnes kunnes sana tuli, kunnes opastus taivaasta oli annettu. Odota... kunnes minä tulen sinun luoksesi ja ilmoitan sinulle... Miksi Samuel oli muutaman tunnin myöhässä? Koska Saulia koeteltiin nähdäkseen, uskoiko hän siihen, että Jumalaan voi luottaa, nähdäkseen, luottaisiko ja tottelisiko Saul, vaikka asiat eivät olisi aikataulussa oikein. Samuel viipyi, koska Jumala puhui hänelle selkeästi ja käski hänen viipyä. Jumala halusi Saulin olevan todistus nöyrästä riippuvuudesta Jumalaan kaikessa, erityisesti synkässä kriisissä.

Mutta Saul epäonnistui tuossa kokeessa. Hän katsoi olosuhteisiin ja kaikki näytti toivottomalta. Kärsimätön henki musersi hänet. Järki kertoi hänelle, että alkoi olla liian myöhäistä että jotain oli tehtävä. Voin ikään kuin kuulla hänet, En kestä tätä epävarmuutta enää yhtään kauempaa. Jumala lähetti minut tekemään Hänen työnsä, ja minä olen valmis kuolemaan Hänen tähtensä. Mutta nyt istun täällä tekemättä mitään. Ei ole opastusta, ei Sanaa Jumalalta. Minun on tehtävä jotain tai kaikki on ohi. Jos jatkamme mitään tekemättöminä, olemme aivan poissa tolaltamme. Tämä on ylpeyttä, jossa ei ole mitään lieventävää tarve hallita tilannetta. Saul todella uskoi, että tilanne oli riistäytymässä hallinnasta.

Juuri tässä minäkin olen niin usein epäonnistunut. En ole vihannut sitä, että hallitsen tilanteet. Ei siksi, että haluaisin olla pomo tai hallita toisia, vaan siksi, että en pidä avuttomuuden ja riippuvuuden tunteesta. New Yorkissa elämiseni aikana tämä on ensimmäinen kerta, kun minun on täytynyt elää kalliissa asunnossa vuokraisännän armoilla, superintendentin, liiton, hissin ja hajoavien lämmityslaitteiden armoilla. Kun hommat eivät toimi, minun on odotettava ja odotettava ja odotettava. Sitten sanon vaimolleni, Olen saanut tästä tarpeekseni. Nyt ostetaan oma koti, että me voimme itse hoitaa tilanteet. Tämä on naurettavaa. Minä tahdon hallita tilanteet.

Mitä tulee Times Squaren seurakuntaan, minusta tuntuu joskus siltä, miltä Saulistakin on täytynyt tuntua, mahdottomuuksien häämöttäessä joka puolella. Me näytämme niin avuttomilta ja vihollinen näyttää niin suurelta ja voimalliselta. Ahdistun liikaa tästä tilanteiden hallinnasta. En pidä siitä, että täytyy elää vuokralla ja olla mielialaltaan vaihtelevien vuokraisäntien armoilla. Jumala on luvannut meille pysyvän paikan. Mutta minä haluan sen nyt! Olen kärsimätön! On niin paljon tehtävää, ja niin vähän aikaa. Ajattelen itsekseni, Kuinka kauan, Herra? En halua olla tilanteen ulkopuolella. Meidän täytyy toimia.

Mutta Jumala sanoo, Luotatko minuun? Odota! Kun olet tehnyt kaiken voitavasi, istu vain hiljaa ja näe Herran pelastus! Uskon vaikein osa on viimeinen puolituntinen, juuri ennen vastauksen ilmestymistä, juuri ennen sitä, kun Jumala tekee ihmeen. Ja tuo on juuri se aika, jolloin me luhistumme, pyörrymme, ja jolloin me yritämme saada jotain tapahtumaan. Ja tuo on syntistä ylpeyttä. Mutta juuri kun hän oli saanut polttouhrin uhratuksi, niin katso, Samuel tuli. Ja Saul meni häntä vastaan tervehtimään häntä (1Sam. 13:10). Heti, kun hän otti asiat omiin käsiinsä, Samuel saapui. Taivaallinen opastus oli aivan ovella, vain minuuttien päässä! Mutta Saul ei voinut odottaa!

Syytämme Jumalaa valheellisesti. Toimimalla kärsimättömästi itse, Saul sanoi, Jumala lähetti minut tekemään Hänen työtään, mutta jätti minut itse selvittämään, kuinka saada se tehdyksi. Hän käski minun tehdä tämän, mutta nyt Hän laittaa minut istumaan ja odottamaan. Jos Jumala ei vastaa, ei Hän voi tuomita minua siitä, mitä minun on tehtävä. On kauheaa ylpeyttä leikkiä jumalaa. Se on välinpitämätöntä Jumalan syyttämistä. Meidän on käsketty Saulin tavoin odottaa Herraa, pysymään hiljaa ja näkemään Hänen pelastuksensa, luottamaan Häneen kaikkina aikoina niin, että Hän saa ohjata polkumme. Mutta kun asettamamme aikaraja on mennyt, ja olemme vihaisia Jumalalle, emmekä voi odottaa, me juoksemme, ja laitamme asiat tapahtumaan. Me sanomme, Jumala ei oikeasti välitä minusta. Jumala on päästänyt minusta irti. Rukous ja odotus ei toimi. Asiat vain pahenevat. En voi vain istua täällä, ja antaa muiden kulkea ylitseni. Me emme todella luota Hänen Sanaansa.

Samuelin käsky oli, Mene Gilgaliin ja odota.... Minä tulen, ja sinä saat ohjeet. Jumalan edessä kaikki, mitä Saul oli velvollinen tekemään, oli odottaa sanaa! Jumala halusi kuulla Saulin sanovan, Jumala pitää Sanansa. Ei milloinkaan ole sanaakaan Samuelin huulilta pudonnut maahan. Jumala sanoi, että odota ohjeita, ja minä odotan. Paetkoon koko armeija. Olkoon jokainen israelilainen pelkuri. Kutsuttakoon jokaista valehtelijaksi. Jos Jumalan on pakko, Hän lähettää minulle sotajoukon enkeleitä. Tämä ei ole minun sotani. Minulla ei ole harmainta aavistustakaan, kuinka mennä tätä suurta vihollista vastaan. Kaikki on Hänen kädessään. Kaikki, mitä minun on käsketty tehdä, on odottaa sanaa.

Mutta ylpeys järkeilee, Ei Jumala ole voinut tarkoittaa sitä. Ehkä minä kuulin väärin. Ongelma on minun näkemisessäni ja kuulemisessani. Sen sijaan, että seisoisimme Jumalan Sanalla, me alamme selvittää asioita. Vuoteessa, myöhäisinä hetkinä, me sanomme, Herra, näin minä ymmärrän, että se voitaisiin tehdä. On pahaa tehdä jotain loogista ja järkevää silloin, kun se ei ole selkeä Jumalan opastuksen sana. Ainoa avoinna oleva vaihtoehto voi olla viisaiden ihmisten ja loogisten mielten johtopäätös, mutta se on syntiä, jos se ei ole se sana, joka tulee odottamalla ainoastaan Jumalaa. Meidän on päästävä eroon suorituspaineista. Mitään muuta ei tarvitse tehdä, kuin luottaa Jumalan Sanaan. Jos tahdot todistaa Jumalalle, mitä tahansa, todista, että odotat kärsivällisesti Hänen toimivan. Uskotko todellakin, että Jumala tarkoittaa sitä, mitä Hän sanoo? On vaarallista mennä Jumalan edelle! Se on riippumattomuutta.

Mutta Samuel sanoi: Mitä olet tehnyt? Saul vastasi: Kun näin, että kansa hajaantui pois minun luotani etkä sinä tullut määrättynä aikana, vaikka filistealaiset olivat kokoontuneet Mikmaaseen, niin minä ajattelin: nyt filistealaiset hyökkäävät minua vastaan alas Gilgaliin, enkä minä ole etsinyt Herran mielisuosiota; ja minä rohkaisin itseni ja uhrasin polttouhrin. Samuel sanoi Saulille: Sinä olet tehnyt tyhmästi. Et ole noudattanut Herran, Jumalasi, käskyä, jonka Hän antoi sinulle; muutoin olisi Herra vahvistanut sinun kuninkuutesi Israelissa ikuisiksi ajoiksi. Mutta nyt sinun kuninkuutesi ei ole pysyvä. Herra on etsinyt itselleen mielensä mukaisen miehen, ja hänet on Herra määrännyt kansansa ruhtinaaksi, koska sinä et noudattanut käskyä, minkä Herra sinulle antoi (1Sam. 13:11-14).

Saul odotti seitsemän päivää mutta tuo odotus oli epäpyhää. Hän oli kärsimätön, vihainen, pelokas ja allapäin. Meidän on odotettava uskolla, uskoen, että Jumala välittää meistä ja rakastaa meitä, että Hän on paikalla ajallaan. Tämä odottamisen asia on niin tärkeä, että minun on näytettävä teille joitain kohtia Raamatusta sen todistamiseksi.

Ja sinä päivänä sanotaan: Katso, tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme meitä pelastamaan; tämä on Herra, jota me odotimme: iloitkaamme ja riemuitkaamme pelastuksesta, jonka hän toi... (Jesaja 25:9).

Ei ole ikiajoista kuultu, ei ole korviin tullut, ei ole silmä nähnyt muuta Jumalaa, paitsi sinut, joka senkaltaisia tekisi häntä odottavalle... (Jesaja 64:4).

Vertaa Saulin kärsimätöntä ylpeyttä Daavidin odotukseen, kun hän odotti Jumalalta opastusta. Kuinka kaunista! Ja kuinka selkeää! Filistealaiset tulivat vielä kerran ja levittäytyivät Refaimin tasangolle. Niin Daavid kysyi Herralta, ja Hän vastasi: Älä mene heitä vastaan, vaan kierrä heidät takaapäin ja hyökkää heidän kimppuunsa balsamipuiden puolelta. Ja kun kuulet astunnan kahinan balsamipuiden latvoista, niin ryntää nopeasti, sillä silloin Herra on käynyt sinun edelläsi tuhotakseen filistealaisten leirin. Daavid teki, niinkuin Herra oli häntä käskenyt; ja hän voitti filistealaiset ja ajoi heitä takaa Gebasta aina Geseriin saakka (2Sam. 5:22-24). Vihollinen oli levittäytyneenä hänen eteensä, mutta Daavidin oli saatava Jumalalta sana! Vasta silloin hän alkaisi toimimaan.

Ylpeys vastustaa ajatusta palvelutyöstä. Tänä päivänä jokainen haluaa olla kaikkea muuta paitsi palvelija. Yksi suuri lasten leikki Amerikassa on nimeltään Masters of the Universe [Maailmankaikkeuden herrat]! Mutta tuosta on tulossa myös monien kristittyjen teologia. Tätä Raamatun kohtaa lainataan, Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta (Gal. 4:7, engl käänn. loppuu ...Jumalan perillinen Kristuksen kautta). Se, mitä Paavali oikeasti sanoo, on että poika, joka on saanut oikeaa opetusta, tietää, että hän on lainmukainen kuninkaan poika, kaikilla oikeuksilla, mutta hän rakastaa isäänsä niin paljon, että hän valitsee palvelijan työn. Samassa kirjassa sekä Paavali sanoo olevansa Jeesuksen Kristuksen palvelija (Room. 1:1), että Pietari Jeesuksen Kristuksen palvelija (2Piet. 1:1). Ja Kristus, Herra, Jumalan todellinen Poika, tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja Hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti (Fil. 2:7-8). Olkoon myös teissä tämä sama mieli, mikä oli Kristuksessa Jeesuksessa. Palvelijalla ei ole omaa tahtoa Hänen herransa sana on hänen tahtonsa.

Risti edustaa kaikkien omien suunnitelmieni kuolemaa, kaikkien omien ajatusteni, omien halujeni, omien toivojeni ja unelmieni kuolemaa. Kaikista eniten se on minun oman tahtoni absoluuttinen kuolema. Tämä on oikeaa nöyryyttä. Nöyryys liittyy vain ristiin. Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen ristin kuolemaan asti (Fil. 2:8). Hän oli kertonut opetuslapsilleen, Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa (Joh. 4:34). Hän sanoi, En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen... (Joh. 5:30). Toisin sanoen, minä kieltäydyn ottamasta asioita omiin käsiini. Odotan kuullakseni jokaisen opastuksen Isältäni! Hän, joka on Valo, joka tietää kaiken, Hän nöyryyttää itsensä, tekee itsestään täysin Isästä riippuvaisen joka asiassa. En minä itsestäni voi mitään tehdä, sanoi Jeesus.

Johannes kirjoitti, Sellainen kuin Hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa... (1Joh. 4:17). Todellinen kristitty on ainoastaan sellainen, joka voi sanoa, Minä todella tahdon tehdä Hänen täydellisen tahtonsa. Mutta kun se jää tekemättä, kohdistamme sydämemme johonkin sellaiseen, mitä me tahdomme, johonkin, mikä näyttää hyvältä ja kuulostaa järkevältä, mutta se ei ole Jumalan tahto. Paastoamme ja rukoilemme sen puolesta! Vuodatamme kyynelvirran! Sidomme riivaajia, lainaamme Raamattua ja yritämme saada muita olemaan kanssamme samaa mieltä! Yksi kristittyjen suurimmista ansoista on hyvä ajatus, mikä ei ole Jumalan mielen mukaista, hyvä strategia, mikä ei ole Hänen, hyvin laadittu suunnitelma, joka ei ole Hänen. Kysymys kuuluu kestääkö halusi ristin? Voitko kävellä siitä pois ja kuolla sille? Pystytkö sanomaan rehellisesti, Herra, ehkä minua ei estäkään paholainen, vaan Sinä! Jos se ei ole Sinun tahtosi, se voi tuhota minut. Minä luovutan sen ristille! Kuolemalle! Tapahtukoon Sinun tahtosi, Herra.

Kun menet alas, oman itsesi kuoleman hautaan, kaiken kunnianhimon ja oman tahdon hautaan, silloin sinä kuulet Hänen äänensä. Jeesus sanoi, Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen... Kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat Hänen äänensä (Joh. 5:25,28). Tästä syystä tuhansilla tämän päivän kristityillä on vaikeuksia kuulla pieniä, hiljaisia ääniä. On epävarmuutta, asiat eivät mene oikein, koska omalle tahdolle ei ole kuoltu. Minä uskon, että Jumala puhuu lapsilleen. Sinä voit kuulla Hänen todellisen, pyhän ja erehtymättömän äänensä, mutta vasta sen jälkeen, kun olet naulinnut ristiin oman tahtosi ja omat halusi. Jeesus kuuli selvästi Isää. Niin tekivät myös Paavali, Pietari, Johannes ja Stefanus, mutta ainoastaan siksi, että he olivat tälle maailmalle kuolleita. He tahtoivat ainoastaan tehdä Hänen tahtonsa.

Nöyryys on täydellistä riippuvuutta Jumalasta. Se on sitä, että luotetaan Jumalan tekevän oikea asia oikeaan aikaan, oikealla tavalla. Se on sitä, että luotat Hänen käyttävän sinua oikealla tavalla oikeaan aikaan. Nöyryys on sitä, että odotetaan kärsivällisesti Herraa odottavan uskon hengessä. Ylpeydellä ei ole kärsivällisyyttä. Hiljenny Herran edessä ja odota häntä. Älä vihastu siihen, jonka tie menestyy, mieheen, joka juonia punoo. Herkeä vihasta ja heitä kiukku, älä kiivastu, se on vain pahaksi (Psalmi 37:7,8). Tämä kertoo meille, Älä välitä niiden menestyksestä, jotka näyttävät siltä, kuin he kulkisivat ohitsesi. He käyttävät oikoteitä. He ovat siunattuja ja menestyviä, samalla, kun sinä vain istut tällä, luotat Jumalaan ja rukoilet. Jumala sanoo, Odota ainoastaan. He ovat liukkaalla jäällä. Et tule katumaan, jos teet minun tavallani. Kärsivällisyys tekee sinussa työtään. Sinusta on tulossa vahva uskossa odottamisen kautta. Tehköön kärsivällisyys sinussa täydellisen työnsä!

Ihminen, jolla on jumalallinen kokemus, ei ole joka paikassa toimiva, kiireinen kristitty. Ennemmin hän on sellainen, joka odottaa kärsivällisesti Jumalaa uskossa. Hän saa kokemusta, kuten meille kerrotaan Roomalaiskirjeen kohdassa 5:4. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen (Jaak. 5:10,11). Jumala liittää yhteen Hänen edessään arvollisesti vaeltamisen, iloisen kärsivällisyyden ja pitkämielisyyden. ...Vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti... kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla... (Kol. 1:10,11).

Jeesus on jättänyt meille loisteliaan lupauksen nähdä meidät, vaikka edessä onkin synkkiä päiviä! Hän sanoi, Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat (Ilm. 3:10). Jeesus sanoo, Pysyitte oikeassa maailman koetellessa. Odotitte ilolla minua järjestämään asiat. Nyt, kun kaikkialla on epävarmuutta, kun maailmanlaajuinen koettelemus on meneillään, minä varjelen teidät siltä. Te olette todistaneet, että te luotatte minuun, tapahtui mitä tahansa!

Juuri nyt Herra valmistelee sellaista nöyrää kansaa, joka on todistanut Jumalan uskolliseksi. He eivät ainoastaan sano, Jumalalla on kaikki hallinnassa. He todella antavat Hänen hallita heidän elämäänsä. Ei hän pelkää pahaa sanomaa, hänen sydämensä on vahva, sillä hän turvaa Herraan (Psalmi 112:7).