Jeesus nimitti Pyhää Henkeä ”Puolustajaksi”. ”Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut” (Joh.14:26, kirjoittajan kursivointi).  On yksi asia tuntea Pyhä Henki Puolustajana, mutta meidän tulee myös tietää, kuinka hän lohduttaa meitä, niin, että voimme erottaa, mikä lohdutus on lihallista ja mikä hengellistä.

Jeesus oli juuri ristiin naulittu ja haudattu, kun Pietari ja muut opetuslapset päättivät kokoontua. He tulivat lukittujen ovien taakse, peläten henkensä puolesta, kuullessaan nämä jännittävät sanat: ”Hän elää!”.

Yhtäkkiä Jeesus tuli suljettujen ovien läpi ylösnousemusruumiissaan ja sanoi heille: "Rauha teille!" (Joh.20:19). Hän sanoi: ”Älkää pelätkö! Se olen minä, teidän Herranne”. Mitä, jos te olisitte olleet tuossa huoneessa, sanoisitteko, että se olisi ollut uskomattomin näky, jota olit koskaan todistanut. Olisitko tullut niin vakuuttuneeksi, ettet enää koskaan epäilisi?”

Raamattu on täynnä varoituksia siitä, että Jumalaa ei voi palvella tyhjin sydämin. Jos seurakunta tänään on vain positiivista ajattelua, omaa apua ja saa ihmiset tuntemaan parempaa oloa, silloin nykyiset gurut, sellaiset kuin Tony Robbins ja Oprah Winfrey voisivat tehdä sen meidän puolestamme. Mutta seurakunta ei ole sitä, mitä me voimme tehdä, se on sitä, minkä Kristus voi tehdä.

Meidän pitää osata tehdä ero yksinolon, yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden välillä. Yksinolo on tila, jossa ollaan fyysisesti erossa toisista ihmisistä. Joskus perheet, ystävät ja toiset ihmiset puuttuvat meidän olemisestamme. Silti ei yksin oleminen ole ehdottomasti sitä, että olemme yksinäisiä. Joskus vain hyväksymme nämä ajat ja huomaamme, ettei elämä voi olla aina täynnä ihmisiä.

”Mutta Herran päivä on tuleva niin kuin varas yöllä” (2 Piet.3:10). Jumala käyttää uskollisia palvelijoitaan, joskus niitä, joilla on kansallinen saarnatuoli ja toisin ajoin nöyriä, tuntemattomia, salassa olevia vartijoita, tuomaan varoituksen sanan. Vain ne, jotka eivät rakasta tätä maailmaa ja kaipaavat Herran tuloa, saavat kuulla sydämessään todellisen sanoman.

Rohkeus rukouksessa tulee siitä, että tuntee asian, jota kutsutaan ”ennakkotapaukseksi”. Jos voit tajuta tämän totuuden, se muuttaa rukoustapasi ikuisesti.  ”Ennakkotapaus” palvelee esimerkkinä myöhemmin tuleville tapauksille. ”Ennakkotapaus” on lain toteutus, joka on ollut tehty aiemmin. Siitä tulee itsenäinen sääntö, joka määrää samanlaisia tapauksia tulevaisuudessa. Tuomareille tämä merkitsee sitä, että heidän pitää seistä päätöksen takana, joka on tehty aiemmin.

Sinulla on ollut ehkä hyviä aikoja juuri nyt – ei suurta painetta, lannistavia koetuksia tai syvää kipua.  Olen kiitollinen Herralle siitä, että hän antaa lapsilleen sellaisia aikoja. Nyt tiedämme Raamatusta, että myrskyt ja suuret koetukset tulevat lopulta jokaiselle, joka on todella antanut kaiken Kristukselle: ”Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista” (Ps.34:19).

”Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan” (Hebr.4:16).  ”Jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö” (Ef.3:12).

Kun Jumala käskee meitä tulemaan rohkeasti hänen istuimensa eteen, se ei ole ehdotus, vaan hänen paras mahdollisuutensa, ja sitä pitää totella. ”Ja uskon rukous pelastaa sairaan”(Jaak.5:15).

”Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irrotatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet?” (Jes.58:6). Jumala sanoo, että hänelle kelpaava paasto alkaa sydämistämme. Meidän tulee paneutua odottamaan jotakin yliluonnollista Jumalalta, vapautta sorrosta ja kaikenlaisista siteistä.

”Niin Pietari sanoi heille: ’Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu’ " (Ap.t.2:38 -39).