Heprealaiskirjeen ensimmäinen luku toistaa totuuden, jonka jokainen kristitty tietää mutta jonka vain harvat meistä todella ymmärtävät: "Jeesus on suurempi." Kirjoittaja on niin keskittynyt tähän teemaan, ettei hänellä ole aikaa tervehdykseen. Hän ei anna lukijoilleen mitään ohjeita, kuten jotkut muut kirjeet tekevät. Sen sijaan hänellä on yksi asia mielessään: "Jeesus on suurempi!" Hän on ihastunut, innoissaan ja voittaa Kristuksen kanssa.
Toinen Mooseksen kirja kuvailee ihmeellistä aikaa Israelin historiassa. Israelilaiset olivat juuri lähteneet Egyptistä Jumalan yliluonnollisessa ohjauksessa. Nyt heitä ajoi takaa faaraon armeija. Israelilaiset olivat saapuneet laaksoon, jonka molemmilla puolilla oli jyrkät vuoret ja edessä oli esteenä meri. He eivät vielä tienneet, että nämä ihmiset joutuivat kokemaan sielunsa synkimmän ja myrskyisimmän yön. Heidän edessään oli tuskaisen paniikin ja epätoivon yö, joka koetteli heitä äärimmilleen.
Vähän aikaa sitten aloin suunnittelemaan kirjaa Jumalan pyhien kärsimyksistä.
Olen halunnut rohkaista kristittyjä Herran uskollisuudesta Hänen kansaansa kohtaan, heidän koettelemustensa keskellä. Siitä lähtien monet lukijat ovat kirjoittaneet minulle todistaen, kuinka Jumala on antanut heille armoa heidän kärsimystensä aikoina. Yksi nainen kirjoitti pitkäaikaisesta fyysisestä koettelemuksesta:
Mitä on tapahtunut parannuksenteolle? Tuota sanaa tuskin kuulee mainittavan useimmissa seurakunnissa tänään - vieläpä baptisti-, helluntai- tai evankelisissa piireissä. Nykyajan pastorit hyvin harvoin kehottavat seurakuntalaisiaan suremaan syntejään - suremaan ja murehtimaan Kristukselle aiheuttamiaan haavoja syntiensä tähden.
Sen sijaan sanoma, jonka me kuulemme monista saarnatuoleista tänään, on: "Usko ainoastaan. Ota vastaan Kristus ja sinä pelastut." Teksti tämän vahvistukseksi löytyy Apostolien teoista 16:30-31.
Onko mahdollista, että vanhurskaat, jumaliset, Hengen täyttämät kristityt masentuvat niin perusteellisesti, että heistä tuntuu, etteivät he pysty jatkamaan - ja he joutuvat luovuttamisen partaalle?
”ja Juudaan, Jaakobin pojan, sekä Juudas Iskariotin, josta tuli kavaltaja.” (Luuk. 6:16)
Hän oli Jeesuksen Kristuksen itsensä valitsema apostoli: evankeliumin saarnaaja, sairaiden parantaja ja Jeesuksen matkakumppani. Hän oli niin luotettu, että hänestä tehtiin apostolien evankeliointiryhmän kassanhoitaja. Häntä ei äänestetty siihen tehtävään – Jeesus henkilökohtaisesti valitsi Juudaksen tähän tehtävään.
Jumala on päättänyt saattaa työnsä täällä maan päällä päätökseen sellaisten ihmisten kautta, joilla on heikkouksia. Jesaja, suuri rukoustaistelija, oli samankaltaisten intohimojen mies tarkoitan, meidän kaltaisemme heikko ja haavoitettu. Daavid, Jumalan sydämen mukainen mies, oli murhaaja ja avionrikkoja, jolla ei olisi ollut mitään moraalisia oikeuksia Jumalan siunauksiin. Pietari kielsi taivaan Herran Jumalan sadatellen Häntä, joka rakasti häntä kaikista eniten. Aabraham, monien kansakuntien isä, eli valheessa käyttäen vaimoaan panttina oman nahkansa pelastamiseksi.
Luukkaan evankeliumin luku 19 antaa voimallisen kuvan Jeesuksesta, joka astuu viimeistä kertaa Jerusalemin porteista sisälle. Suuret väkijoukot ylistävät Kristusta, joka lähestyy kaupunkia aasin selässä. Hän lähti Öljymäeltä, ja mitä lähemmäksi kaupunkia Hän kulki, sitä suuremmaksi väkijoukko kasvoi. Ihmiset alkoivat heittää vaatteitaan Hänen eteensä, heiluttaa palmun oksia ja huutaa: "Hän on täällä! Israelin kuningas on saapunut! Rauha on tullut Jerusalemiin. Valtakunta on vihdoinkin täällä!"
"Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä." (1. Piet. 5:8). Raamattu kertoo meille hyvin selvästi, että Jeesuksen Kristuksen seurakunta joutuu kokemaan raivoavan paholaisen vihan. Saatana tietää aikansa olevan lyhyt, ja hän yrittää kaikkensa nielaistakseen Jumalan omia. "Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!" (Joh. Ilm. 12:12).
Kaikista synneistä, joita me teemme, epäilys on yksi Jumalan eniten vihaamia.
Sekä vanhan että uuden testamentin mukaan meidän epäilemisemme tekee Herran surulliseksi, ärsyttää häntä ja aiheuttaa Hänelle paljon tuskaa. Me näemme erinomaisen esimerkin tästä muinaisessa Israelissa, sen jälkeen, kun Hän vapautti kansansa faaraon käsistä.