Vastustus voi aiheuttaa meissä pelokkuutta ja arkuutta. Pelkäämme, ettemme sovi joukkoon perheemme, ystäviemme ja työtovereiden keskuudessa, jos seisomme puolustamassa Kristusta. Siksi Raamattu muistuttaa meitä uskomme julkisen tunnustamisen tärkeydestä.
Kristus sanoi: ”Tulin tähän maailman vain yhdestä syystä – etsimään ja pelastamaan kadotettuja sieluja!” Tämä ei ollut vain Jeesuksen tehtävä, hän teki siitä myös meidän tehtävämme.
Jesajan luvussa 31 kuvataan täydellistä kuvaa inhimillisen viisauden ja voiman turhuudesta, kun yritämme sotia vihollista vastaan omin voimin. Uskon, että tämä luku on meidän yritystemme tehottomuuden varjo ja esikuva, jos niillä taistelemme himoa, pahoja tapoja ja helmasyntimme vastaan luottaen inhimillisiin aatteisiin ja avuihin.
Psalmista kirjoittaa ihanasta tyydytetyn, iloisen elämän salaisuuden nauttimisesta: ”Autuas se kansa, joka tuntee juhlariemun, ne, jotka vaeltavat sinun kasvojesi valkeudessa, Herra!” (Ps.89:15). Tämän jakeen hebrealainen merkitys on: ”Ne, jotka ovat saaneet ilmestyksen iloisesta äänestä, heräävät joka aamu rauhaan, voimaan ja onneen. Heidän elämänsä on täynnä iloa aamun auringosta”.
Jeesus sanoi Efeson seurakunnalle, jonka oli perustanut hurskas apostoli Paavali opetuksellaan, että he olivat ”hyljänneet ensimmäisen rakkautensa” (ks. Ilm.2:4).
Kun Jeesus käyttää sanaa ”ensimmäinen rakkaus” tässä, hän ei puhu epäkypsästä rakkaudesta, jota koemme juuri pelastuttuamme. Hän puhuu pikemminkin poissulkevasta rakkaudesta. Hän sanoo: ”Minulla oli ensin paikka sydämessäsi, mutta nyt olet antanut muitten asioiden ottaa minun paikkani”.
”Ja Pietari ja Johannes menivät pyhäkköön yhdeksännellä hetkellä, rukoushetkellä. Silloin kannettiin esille miestä, joka oli ollut rampa hamasta äitinsä kohdusta… anomaan almua … Niin Pietari sanoi: ’Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy’… ja heti hänen jalkansa ja nilkkansa vahvistuivat, ja hän hypähti pystyyn, seisoi ja käveli” (Ap.t3:1-2, 6-8).
Pietari ja Johannes olivat juuri täyttyneet Pyhällä Hengellä Helluntaipäivänä ja he näkivät enemmän ihmeitä kuin koskaan ennen.
Kuinka vastaamme yhteiskuntamme hylkiöille? Mitä meidän kulttuurimme tekee köyhille, huumeriippuvaisille, alkoholisteille, jengien jäsenille, homoille, AIDS -potilaille, syntisille? Vielä tärkeämpää, mitä Kristuksen ruumis tekee heille? Näemmekö heidät ihmisinä, jotka ovat avun tarpeessa, kadotettuja, etsimässä ulospääsyä toivottomuudesta ja siteistä? Teeskentelemmekö, ettei heitä oikeasti ole olemassa? Pidämmekö heidät pois näkyvistä, jossakin kaukana silmistämme, niin ettei meidän tarvitse kohdata heitä.
Aasaf, psalminkirjoittaja, joka kirjoitti psalmin 73, oli hyvin läheinen ystävä kuningas Daavidin kanssa. Hän oli puhdassydäminen mies, joka uskoi Jumalan hyvyyteen. Hän alkoi mietteensä tämän psalmin alussa sanoen: ”Totisesti, Jumala on hyvä Israelille, niille, joilla on puhdas sydän” (Ps.73:1). Toisin sanoen: ”Jumala on ollut hyvä antaessaan minulle puhtaan sydämen.” Kuitenkin jo seuraavassa jakeessa tämä rakas mies tunnustaa: ”Melkein jo lankesin! Melkein lankesin syntiin”. Miksi Aasaf julistaa tällaista?
Jotkut kristityt joutuvat jatkuvasti pelon valtaan. Jotkut taas ovat jatkuvasti toivottomia, kun toiset piehtaroivat syyllisyydessä, peläten, että he eivät koskaan voita syntiään. He pelkäävät menettävänsä työpaikkansa, terveytensä, perheensä. Heillä ei ole täyttä rauhaa lepoa ja iloa. Silloin kuulen Jeesuksen kysyvän: ”Enkö ole ollut kanssasi näin kauan, etkä sinä vieläkään näe? Etkö vieläkään tunne Jumalan olevan Isäsi?”
Useimmat tänään elävät kristityt haluaisivat ajatella, niin kuin Jeesus, että heitä ”liikuttaa myötätunto”. Ollessaan täällä maan päällä Jeesus oli Jumalan rakkauden ruumiillistuma. Raamattu sanoo usein, että Kristusta ”liikutti” nähdä ihmisten kärsivän. Jos se oli totta ensimmäisellä vuosisadalla, mikä valtava murhe mahtaakaan olla Herran sydämessä nyt.
Raamattu kertoo meille: ”Hänen laupeutensa ei ole loppunut” (Val.v.3:22). ”Mutta sinä, Herra, olet laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen, suuri armossa ja totuudessa” (Ps.86:15).