Raamattu tekee hyvin selväksi, ettei Jumala ota epäuskoa kevyesti. uusi Testamentti antaa tästä esimerkin kertomuksessa Sakariaasta. Luukkaan evankeliumin 1. luvussa Jumala lupasi iäkkäälle papille lapsen ihmeen kautta. pojan, joka olisi Messiaan edellä kävijä.
Aivan alusta asti Jumala etsi ihmisiä, jotka eläisivät Hänen edessään pelkäämättä. Hän halusi lastensa olevan levossa ruumiin, sielun ja hengen puolesta täysin luottaen Hänen lupauksiinsa. Jumala kutsui tätä ”Minun lepooni pääsemiseksi”. Niin Hän johti kansansa hedelmättömään, vedettömään, ruoattomaan tai ravinnottomaan erämaahan. Antaen Israelille vain lupauksensa heidän huolehtimisestaan, Hänen sanomansa heille oli yksinkertainen: ”Uskokaa Minuun”. Hän kutsui heidät paikkaan, jossa kävisi ilmi , että he voisivat luottaa Häneen heille mahdottomissa asioissa.
Jeesus eli toimintansa viimeisiä päiviä. Hän oli juuri puhdistanut temppelin, ajanut ulos rahanvaihtajat ja nyt Hän vietti aikaa opetuslapsiensa kanssa valmistaakseen näitä tulevan seurakuntansa pilareiksi. Tässä kohdin heillä ei vielä ollut uskoa, ”hitaat uskomaan”. Jeesus oli moittinut heitä heidän epäuskonsa takia monta kertaa sanoen: ”Ettekö näe?” Hän näki heidän sydämissään olevan poistettavia esteitä. Niin he olisivat valmiita ilmestyksiin, jotka olivat välttämättömiä seurakunnan johtamisessa.
Aina, kun uskovat puhuvat Yläsalista, he yleensä viittaavat Helluntaihin. Raamatussa mainittu Yläsali oli kuitenkin monta viikkoa aiemman tapahtuman paikka. Silloin opetuslapsilla oli toisenlainen kokemus. Yläsali oli viimeisen ehtoollisen paikka illalla ennen Kristuksen kuolemaa ristillä. Sinä iltana Hän puhui vaikeista asioista:
Koetustensa ja vaikeuksiensa helteessä Martti Luther todisti: “Herra, nyt, kun olet antanut minulle anteeksi kaikki, tee minulle, mitä haluat”. Luther oli vakuuttunut siitä, että Jumala, joka voi pyyhkiä pois kaikki hänen syntinsä ja pelastaa hänen sielunsa, voi varmasti pitää huolta hänen fyysisestä olemuksestaan ja aineellisista tarpeistaan.
Lyhyesti sanottuna Luther tarkoitti:
Pelko ei ole mitään verrattuna kaikkiin ihaniin asioihin, jotka Herra on ilmaissut rakkaudessaan meitä kohtaan. Koko Raamatun läpi Jumala kuvaa eri puoliaan suhteessa meihin:
Jumala on järjestänyt kaikki nämä ihanat asiat meille ristin kautta, ja nyt Hän haluaa meidän tietävän: ”Tämä minä olen sinulle”.
Jumala tarjoaa ihmeellisen lupauksen kaikille, jotka ovat syyllistyneet hirveisiin synteihin:
Jumalan lupaus heille on, että he voivat seisoa iloissaan Tuomiopäivänä ilman pelon häivääkään. Hän lupaa:
Johannes kirjoittaa Tuomiopäivästä:
Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan” (Ilm.20:11- 12).
MONIA KIRJOJA
”Niin tuli muuan synagogan esimies, nimeltä Jairus, ja lankesi hänet nähdessään hänen jalkojensa juureen”(Mark.5:22).
Meidänkin pitää tehdä niin. Uskovina Jeesus asuu meidän sydämessämme, mutta siitä huolimatta meidän tulee mennä polvillemme Hänen eteensä ja ojentaa kätemme Hänen puoleensa epätoivossamme.
Aabraham oli mies, jonka elämän kulutti ulospäin suuntautuva usko. Hän tiesi, että usko ilman tekoja on kuollut (ks. Jaak.2:17). Vielä selvemmin ilmentää 1 Moos.14:11- 16 hänen päätöksensä mahdollisuutta ja kauneutta, kun kuulemme, että Loot ja tämän perhe oli otettu vangiksi ja oli menettänyt kaiken. ”Kun Abram kuuli,… aseisti hän … kolmesataa kahdeksantoista miestä, ja ajoi vihollisia takaa aina Daaniin saakka.